Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Tutkimuksen tausta ja tavoitteet
Kuolema on väistämätön osa ihmiselämää ja koskettaa myös lapsia. Siksi kouluissa on jatkuvasti huomattava määrä oppilaita, jotka surevat vanhemman, sisaruksen, ystävän, isovanhemman tai muun sukulaisen tai läheisen kuolemaa. Koulu on lapselle merkittävä toimintaympäristö, jossa tuttu opettaja voi toimia turvallisena aikuisena, kohdata ja tukea surevaa lasta.

Tutkielmani tarkoituksena oli tarkastella alakouluiässä läheisensä menettäneiden nuorten aikuisten kokemuksia alakoulusta. Tavoitteena oli kasvattaa ymmärrystä siitä, miten haastatellut kokevat koulun tarjonneen heille tukea läheisen kuoleman jälkeen sekä siitä, miten haastateltujen suru vaikutti heidän koulunkäyntiinsä. Surua aiheena on tutkittu monitieteisesti ja kansainvälisesti paljon. Aiempien tutkimusten mukaan tiedostetut tai tiedostamattomat surukäsitykset vaikuttavat siihen, kuinka sureva kohdataan. Ulkomaisissa tutkimuksissa on havaittu, että koululla on paljon mahdollisuuksia tukea läheisen kuolemaa surevaa lasta. Suomalaista tutkimusta aiheesta ei juuri ole saatavilla.

Tutkimuksen toteutus
Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jonka taustafilosofiana toimi fenomenologis-hermeneuttinen tutkimustraditio. Aineisto koostui viiden 18–29-vuotiaan nuoren aikuisen teemahaastatteluista ja sisälsi kokemuksiin perustuvaa muistitietoa. Aineisto analysoitiin mukaillen Smithin ym. (2009) esittelemää tulkitsevan fenomenologisen analyysin kuusivaiheista mallia.

Tulokset ja johtopäätökset
Analyysin perusteella tutkimushenkilöiden kokemukset koulusta saadusta tuesta jaettiin viiteen teemaan: koulu arjen ylläpitäjänä, oppilashuollon tarjoama tuki, oman opettajan merkitys ja tuki, surun huomioiminen koulun arjessa ja käytännöissä sekä toivomisen varaa koulun toiminnassa. Myös surun vaikutukset koulunkäyntiin jaettiin viiteen teemaan: surukodin tilanteesta johtuvat tarpeet ja vaikutukset koulunkäyntiin, koulutyöskentely läheisen kuoleman jälkeen, surun ilmaisu ja surureaktioita koulussa, hetkiä, joissa suru nousi pintaan sekä luokkayhteisön ja kavereiden merkitys. Vaikka tulokset jaettiin analyysissa teemoihin, ne olivat monilta kohdin osittain päällekkäisiä.

Tutkimushenkilöt hahmottivat koulun tuen jakautuvan arjen jatkuvuuteen liittyvään tukeen, joka koettiin pääasiallisena ja toimivana koulusta saatuna tukena, sekä surun ja tunteiden käsittelyn tukeen, jota kaivattiin enemmän kuin mitä koulusta oli kokemusten mukaan saatu. Tästä syystä johtopäätöksinä pohditaan oppilashuollon toimivuutta ja tavoittavuutta sekä koulukohtaisten toimintaohjeiden laatimisen tarvetta läheisen kuolemaa surevan oppilaan kohtaamisen tueksi.

Iina Salminen
”Koulu kyl autto silleen, et suru ei ollu koko mun elämä” Läheisensä alakouluiässä menettäneiden nuorten aikuisten kokemuksia koulun merkityksestä surevalle lapselle

Tutkimuksen taustat ja tavoitteet

Tutkielmani tavoitteena oli kartoittaa oman äidinkielen opetuksen tilaa 2020-luvun alussa. Tarkastelin oman äidinkielen opetusta opettajien näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, millaisilla tavoilla oman äidinkielen opettajat opettavat kieltä ja minkälaiset asiat näyttäytyvät opettajille tärkeinä oman äidinkielen opetuksessa. Yhteiskunnan monikielistyessä myös oman äidinkielen opetuksen tarve ja kysyntä ovat kasvaneet. Myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014) painottavat monikielisyyttä, kielitietoisuutta sekä oman äidinkielen merkitystä. Tutkimusta oman äidinkielen opetuksesta on kuitenkin melko vähän saatavilla. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet oman äidinkielen merkityksen niin identiteetin kuin muun oppimisen kannalta. Toisaalta lukiessa tutkimuksia oman äidinkielen opetuksesta, ei voi olla törmäämättä siihen liittyviin haasteisiin. Esiin nousevat toistuvasti esimerkiksi opetuksen järjestämisen käytännöt sekä oman äidinkielen opettajan ammatin heikko asema. Kiinnostuin siitä syystä itse selvittämään, miltä oman äidinkielen opetus 2020-luvun alussa näyttää.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseni aineiston keräsin haastattelemalla yhdeksää oman äidinkielen opettajaa. Haastattelut järjestettiin joko läsnä tai etänä marras-joulukuussa 2021. Haastatteluihin osallistui kuuden eri kielen oman äidinkielen opettajia, joista kahdeksan opettaa Suomessa ja yksi ulkomailla. Aineiston analyysin tein sisällönanalyysin menetelmällä. Haastattelut litteroitiin ja litteroitu aineisto koodattiin. Koodauksen tuloksena löysin neljä oman äidinkielen opetukseen liittyvää teemaa sekä viisi teemaa, jotka näyttäytyivät oman äidinkielen opettajille tärkeinä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulokset osoittivat, että oman äidinkielen opettajien tapoihin opettaa kieltä vaikuttavat erityisesti opetussuunnitelma, oppimateriaalit, opetussisällöt ja tunnin rakenne sekä arviointi. Oman äidinkielen opettajat pyrkivät noudattamaan opetuksessaan opetussuunnitelmaa ja se nähdään tärkeänä työkaluna. Usea opettaja kuitenkin mainitsi, että saman opetussuunnitelman soveltaminen kaikkiin kieliin on toisinaan haastavaa. Opetukseen vaikuttaa vahvasti myös se, millaista oppimateriaalia on saatavilla. Tässä asiassa kielikohtaiset erot näyttävät olevan suuria. Opettajat valmistavat suuren osan materiaalista itse ja se onkin usein päämateriaali. Oppisisältöinä priorisoidaan erityisesti luku- ja kirjoitustaitoa sekä kielen kirjainjärjestelmää. Opiskelussa painottuu itsenäinen työskentely, sillä opetusryhmät ovat ikä- ja taitotasoltaan heterogeenisia. Opettajat kertoivat toiminnallisten menetelmien soveltuvan hyvin tällaisille ryhmille. Arviointi mainittiin yhdeksi oman äidinkielen opetuksen haastavimmista asioista ja arviointikriteerit kaipaavatkin selkeytystä.

Tutkimustulokset paljastivat myös oman äidinkielen opettajille tärkeinä näyttäytyviä asioita opetuksessa. Haastateltujen opettajien vastauksissa korostuivat erityisesti kulttuurin ja identiteetin merkitys, oman äidinkielen osaamisen hyöty, perheen tuki opiskelussa sekä oman työn merkitys ja arvostus. Merkittäväksi tutkimustulokseksi osoittautui se, että opettajat kokevat oppilaiden monikielisyyden ja identiteetin rakentumisen vähintään yhtä tärkeäksi kuin itse kielen opiskelun. Oman äidinkielen opettajat painottivat oman äidinkielen oppituntien olevan tärkeä kohtaamispaikka. Oppitunneilla oppilas pääsee tutustumaan omaan taustaan ja äidinkieleen sekä muihin kieliyhteisön jäseniin. Oppitunnit saattavat olla oppilaalle ainoa paikka, missä hänellä on mahdollisuus ilmaista itseään omalla äidinkielellä.

Kaiken kaikkiaan tutkimustulokset osoittivat, että oman äidinkielen opetuksen tila 2020-luvulla kaipaa tukea. Tämän tutkimuksen varsinaisena tarkoituksena ei ollut selvittää oman äidinkielen opetukseen liittyviä haasteita. Niitä kuitenkin nousi tässäkin tutkimuksessa runsaasti esiin. Oman äidinkielen opettajat korostivat sitä, että pitävät itse työtään merkityksellisenä, mutta ammatin asema kaipaa tukea ja arvostusta. Jotta oman äidinkielen opetusta voidaan tarjota laadukkaasti, tarvitaan esimerkiksi lisää resursseja, moniammatillista yhteistyötä sekä kouluttautumismahdollisuuksia. Erityisen tärkeää olisi myös kehittää opettajien kelpoisuusvaatimuksia ja oman äidinkielen opetussuunnitelmaa. Tukemalla oppilaiden omia äidinkieliä edistetään yhdenvertaista opetusta, yksilön identiteetin rakentumista, kokonaisvaltaista oppimista sekä kulttuuriperinnön jakamista ja säilymistä. Tämä on asia, johon meidän olisi syytä panostaa.

Nelli Koivusalo

Oman äidinkielen opettajien näkökulmia kielen opettamiseen (2022)

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet

Tutkin maisterintutkielmassani jaettua asiantuntijuutta hajautetussa HR-tiimissä koronapandemian aikaan. Kiinnostukseni hajautettuun työhön heräsi jo kandidaatintutkielmaa tehdessäni vuonna 2019, jolloin en osannut edes kuvitella, kuinka ajankohtaiseksi aihe vielä tulisi seuraavien vuosien aikana. Koronapandemian myötä viimeistään monissa organisaatioissa siirryttiin hajautettuun työskentelyyn, kun toimistolla tehtävä lähityö ei ollut enää mahdollista. Koin aiheen tutkimisen tärkeäksi vielä syvemmällä tasolla, joten päätin jatkaa aiheen tutkimista myös gradussa.

Hajautettu työ tutkimuskohteena on mielenkiintoinen, sillä aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet sen haastavuuden organisaatioiden ja tiimien viestinnälle ja yhteistyölle. Hajautetussa työssä tiimityötä tehdään maantieteellisesti hajautettuna pääosin viestintäteknologian välityksellä. Samalla kuitenkin työelämässä korostuu asiantuntijoiden välinen yhteistyö ratkaistaessa monisyisiä ongelmia sekä ideoidessa ja kehittäessä asioita yhdessä. Kiinnostavaa onkin, miten asiantuntijoiden yhteistyö toimii hajautettuna?

Tarkastelin tutkimuksessa hajautettua työtä jaetun asiantuntijuuden näkökulmasta, joka korostaa asiantuntijoiden välistä vuorovaikutusta, yhdessä ajattelemista sekä tiedon jakamista. Tutkimuksessa selvitin, millä tavoin koronapandemia on vaikuttanut asiantuntijoiden kokemuksiin työskentelystä hajautetussa tiimissä ja mitkä tekijät tukevat jaettua asiantuntijuutta hajautetussa tiimissä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksessa keskityttiin asiantuntijoiden kokemuksiin ilmiöstä. Tutkielman aineisto kerättiin kuuden asiantuntijan puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastateltavat työskentelivät ison konsernin HR-tiimissä, joka on toiminut hajautettuna sen alusta alkaen jo ennen koronapandemiaa. Aineiston analyysi toteutettiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Tutkimuksen tulokset

Tutkielman tulokset osoittivat, että koronapandemia on vaikuttanut jo ennestään hajautetun tiimin työskentelyyn. Sen myötä työstä tuli entistä hajautuneempaa, minkä koettiin lisäävän työn teon tehokkuutta, tehtäväkeskeisyyttä ja itsenäisyyttä. Hajautetussa työssä viestintäteknologian monipuolinen hyödyntäminen tuki tiimin yhteistyötä ja vähensi kokemuksia fyysisen etäisyyden tuomista haasteista. Jaetut roolit ja niihin perustuva osaaminen sekä yhteisesti jaetut toimintatavat ja viestintäkäytännöt lisäsivät vuorovaikutusta ja yhteistyötä hajautetussa tiimissä sekä edistivät jaettua asiantuntijuutta. Haastavana hajautetussa tiimissä koettiin kuitenkin spontaani ideointi, asioiden pallottelu sekä hiljaisen tiedon jakaminen työpäivän lomassa, joten sille on järjestettävä riittävästi aikaa. Hajautetussa tiimissä työn onnistumisen ja jaetun asiantuntijuuden kannalta tärkeinä tekijöinä nousivat myös hyvä tiimihenki sekä luottamus.

Koronapandemian aika on ollut muutosten aikaa organisaatioissa. Sen seurauksena on otettu uusia käyttöön uusia toiminta- ja työskentelytapoja, jotka tulevat varmasti jäädäkseen pidemmälläkin aikavälillä. Tutkimusten mukaan työskentely esimerkiksi kotona on koettu toimivaksi paremman keskittymisrauhan, tehokkuuden ja ajansäästön vuoksi, joten sille halutaan antaa mahdollisuus myös jatkossa. Tämä tarkoittaa sitä, että hajautetun työskentelyn piirteet tulevat jäämään myös tiimeihin, jotka siirtyivät väliaikaisesti niihin pandemian seurauksena. Hajautettu työ tulee lisääntymään entisestään, mikä lisää tarvetta jatkotutkimukselle sen monellakin osa-alueella.

Kamilla Nurminen

Jaettu asiantuntijuus hajautetussa HR-tiimissä

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet

Mielenterveydenhäiriöt ja päihteidenkäyttö ovat yhä kasvavia kansanterveydellisiä ongelmia Suomessa. Peruskouluissa tehtävä mielenterveystyö on olennaisessa osassa lasten ja nuorten mielenterveyden edistämistä sekä mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisyä- ja hoitoa. Mielenterveystaidot koostuvat sosioemotionaalisista taidoista, selviytymistaidoista, itsetunnosta, vahvuuksien tunnistamisesta ja käytöstä sekä arjen hyvinvointitaidoista. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että mielenterveyttä edistävillä ohjelmilla voidaan parantaa oppilaiden hyvinvointia sekä vähentämään masennus- ja ahdistusoireilua. Joissain aiemmissa tutkimuksissa on myös todettu, että näillä mielenterveysohjelmilla ei aina saavuteta positiivisia tuloksia suhteessa oppilaiden hyvinvointiin ja mielenterveystaitoihin.

Tutkimuksen toteutus

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, miten mielenterveystaitojen harjoittelu vaikuttaa oppilaiden koettuun hyvinvointiin ja mielenterveystaitoihin. Hyvän mielen taitomerkki on kaikille avoin sähköinen mielenterveystaitojen oppi- ja opetusaineisto. Aineiston on kehittänyt MIELI Suomen Mielenterveys ry yhdessä Hämeenlinnan Iittalan yhtenäiskoulun kanssa osana Opetushallituksen rahoittamaa #paraskoulu -hanketta. Tämän tutkielman aineisto koostui yhdessä Uusimaalaisessa peruskoulussa lukuvuonna 2021–2022 toteutettujen kyselyjen tuloksista. Koulun oppilaat harjoittelivat mielenterveystaitoja Hyvän mielen taitomerkki -opetusmateriaaleilla yhden lukuvuoden ajan. Oppilaat arvioivat omaa hyvinvointiaan ja mielenterveystaitojaan lukuvuoden alussa (N=229) sekä lopussa (N=203) suoritetuilla kyselyillä. Oppilaiden alku- ja loppumittausten välisiä eroja tutkittiin kahden riippuvan otoksen t-testillä sekä vastausten hajontoja vertailemalla.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkielman tulokset osoittivat, että mielenterveystaitojen harjoittelulla yhden lukuvuoden ajan ei ollut vaikutusta oppilaiden hyvinvointiin ja mielenterveystaitoihin. Tutkielman tulokset osoittavat, että hyvinvointiin ja mielenterveystaitoihin vaikuttaminen on perusopetuksen haastava tehtävä. Näistä tuloksista voidaan myös päätellä, että tulevaisuuden suomalaisessa perusopetuksessa tulee kiinnittää jatkuvaa huomiota hyvinvointia ja mielenterveyttä edistävien taitojen systemaattiseen opetukseen. Tutkielman tulokset osoittavat myös, että uuden opetus- ja oppimateriaalikokonaisuuden käyttöönotossa tulee kiinnittää erityistä huomiota sen täydelliseen implementaatioon.

Juulia Riuttanen
“Hyvän mielen taitomerkki” -oppi- ja opetusmateriaali – mielenterveystaitojen opettamisen vaikutus oppilaiden hyvinvointiin ja mielenterveystaitoihin

Tutkimuksen taustaa ja tavoitteet
Keksintöprojektit ovat projekteja, joissa toteutetaan keksintöpedagogiikkaa, joka perustuu tekijäkulttuuriin. Tekijäkulttuurissa luodaan uusia teoksia tai sovelluksia yhdistelemällä perinteisiä käsityötaitoja sekä digitaalisia välineitä. Tekijäkulttuurille on ominaista luova ongelmanratkaisu, innovatiivisuus ja käsillä tekeminen. Keksintöprojekteissa työskennellään ryhmässä ja tuotetaan projektin aikana keksintö.

Pelkkä uuden tiedon omaksuminen ei nykyään enää riitä, vaan globaali ja digitalisoituva maailma vaatii yhä enemmän luovaa ja monialaista ongelmanratkaisua. Aiempien tutkimusten mukaan keksintöprojektit edistävät laaja-alaisen osaamisen kuten digitaitojen ja luovan ongelmanratkaisun kehittymistä sekä vahvistavat oppilaiden osallisuutta ja motivaatiota. Keksintöprojektit tukevat myös oppimista esimerkiksi STEM-taidoissa ja ryhmätyötaidoissa.

Aiempaa tutkimusaineistoa erityisen tuen oppilaiden osallistumisesta keksintöprojekteihin on vielä suhteellisen vähän, joten tämän tutkielman tavoitteena on tuoda esille erityisoppilaiden kokemuksia keksintöprojektiin osallistumisesta. Tekijäkulttuuria ja keksintöprojekteja pidetään kaikille sopivana, mutta korkeakoulutetut, korkean tulotason miehet ovat yliedustettuina tekijöissä ja esimerkiksi henkilöt, joilla on fyysisiä tai psyykkisiä rajoitteita ovat aliedustettuina STEM-aloilla. Tekijäkulttuuri yleistyy nykyään, mutta materiaalit tekijäprojektien toteuttamisesta erityisoppilaille ovat puutteellisia. Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää, muuttuiko erityisoppilaiden näkemys omasta osaamisesta ja asenteista keksintöprojektin aikana.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen aineisto on kerätty osana Growing Mind -hanketta vaativan erityisen tuen oppilailta. Käsite “vaativa erityinen tuki” viittaa sellaisiin oppilaisiin, jotka tarvitsevat vaativaa ja moniammatillista erityistä tukea oppimiseen ja kuntoutumiseen. Tällaista tukea saavat esimerkiksi sellaiset oppilaat, joilla on vakavia psyykkisiä pulmia tai monivammaisuutta. Oppilaat osallistuivat neljä viikkoa kestävään keksintöprojektiin, jonka aikana kerättiin oppilailta aineisto ryhmätyö- ja työskentelytaidoista. Osa oppilaista vastasi lisäksi Growing Mind alku- ja loppukyselyyn. Aineisto perustuu oppilaan omiin näkemyksiin ja itsearviointiin omista asenteista ja taidoista. Analysoin aineiston etsimällä positiivisia ja negatiivisia keskiarvojen muutoksia sekä tutkimalla aineiston tyyppiarvoja. Etsin aineistosta muutoksia digi- ja teknologia-asenteissa, luovassa ongelmanratkaisussa, luovuudessa, minäpystyvyydessä, työskentelytaidoissa, ryhmätyöskentelyssä ja osallisuudessa.

Tulokset ja johtopäätökset
Aineistosta löytyi sekä positiivisia että negatiivisia muutoksia. Erityisoppilaat arvioivat omaa osaamistaan ja asenteitaan kaiken kaikkiaan hyvin positiivisessa valossa. Selkein positiivinen muutos oli havaittavissa luovassa ongelmanratkaisussa. Negatiivisimmat vastaukset oli havaittavissa ryhmätyötaidoissa ja minäpystyvyydessä. Muutoksissa oli voimakasta vaihtelua niin kysymysten kuin oppilaidenkin kesken. Kokonaisuudessaan muutokset jäivät kuitenkin pieniksi, joten tuloksia ei voi pitää kovin luotettavina. Keksintöprojektit ovat pitkiä projekteja, joten kiinnostuksen ja motivaation lasku ei ole välttämättä yllättävää. Voidaan kuitenkin pitää lupaavana, että negatiivisetkin muutokset jäivät pieniksi eli erityisoppilaiden kiinnostus projektiin säilyy suhteellisen muuttumattomana koko projektin ajan. Tämän perusteella keksintöprojekteja on kannattavaa järjestää kaikenlaisille oppilaille.

Ikra Sheikh
Muutokset erityisoppilaiden asenteissa ja oppimisessa keksintöprojektin aikana

Matematiikkaan liittyy vahvasti erilaisia asenteita ja ennakko-odotuksia. Tutkielmassa keskiössä on kuudesluokkalaisten minäpystyvyys matematiikan eri osa-alueilla. Heikko minäpystyvyys matematiikassa voi olla esteenä oppimiselle ja oman potentiaalin saavuttamiselle. Osaamista matematiikassa tutkitaan ja mitataan usein osa-alueittain, mutta minäpystyvyyden tutkimusta ei ole juurikaan tehty vertailevasti osa-alueiden välillä. Aikaisempi tutkimus osoitti, että matematiikan eri osa-alueet koetaan erilaisiksi, joka herättää mielenkiinnon siitä, eroaako minäpystyvyys osa-alueesta riippuen.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkielmassani lähdin tutkimaan: millainen kuudesluokkalaisten minäpystyvyys on matematiikan eri osa-alueilla, vaikuttaako sukupuoli minäpystyvyyteen ja minkälaisia eroja minäpystyvyydessä on yksilöllä matematiikan eri osa-alueilla.

Koska vastaavanlaista tutkimusta ei ollut aiemmin tehty lähdin laatimaan mittaria alusta lähtien itse. Mittarissa oli 12 matematiikan tehtävää: kolme tehtävää jokaisesta osa-alueesta. Osallistujat eivät saaneet laskea tehtäviä vaan heidän tehtävänään oli ainoastaan arvioida omaa pystyvyyden tunnettaan. Tutkimukseen osallistui kuudesluokkalaisia, joiden minäpystyvyyttä mitattiin kyselytutkimuksessa neljällä eri osa-alueella, jotka ovat aritmetiikka, algebra, geometria ja tilastomatematiikka. Sukupuolen vaikutuksen osalta aikaisempien tutkimusten tulokset olivat eriäviä, minkä vuoksi se tuli mukaan tutkimukseen.

Yksilön minäpystyvyyden eroja analysoin toistomittauksen varianssianalyysillä, jossa tutkitaan, onko yksilön vastaukissa tilastollisesti merkitsevää eroa eri osa-alueiden välillä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tähän tutkimukseen osallistuneiden kuudesluokkalaisten minäpystyvyys matematiikan eri osa-alueilla oli keskiarvollisesti suhteellisen korkea. Tähän tutkimukseen osallistuneiden osalta sukupuoli ei vaikuttanut minäpystyvyyteen tilastollisesti merkitsevästi.

Toistomittauksen varianssianalyysi osoitti, että aritmetiikan ja algebran sekä aritmetiikan ja tilastomatematiikan välillä oli tilastollisesti merkitsevä ero minäpystyvyydessä.

Jatkotutkimusehdotukset

Tutkimus oli luokassaan ensimmäisiä aiheeseen liittyen, joten jatkotutkimukselle olisi kyllä tilaa. Mielestäni mielenkiintoisimpia jatkotutkimusehdotuksia olisi suhteellisen samanlainen tutkimus, mutta koskemaan esimerkiksi koko oppivelvollisuutta aina alakoulusta lukion loppuun. Minäpystyvyyttä voisi vertailevasti tutkia esimerkiksi koulutuksen nivelvaiheissa eli siirtymissä alakoulusta yläkouluun, yläkoulusta lukioon sekä lukiosta valmistuvien osalta. Tähän tutkimukseen laatimaani mittaria voisi laajentaa ja tehtävien haastavuutta voisi laajentaa niin, että pystyvyyden tunnetta saataisiin koeteltua paremmin.

Alex Tiitinen

Pro gradu: Kuudesluokkalaisten minäpystyvyys mateamtiikan eri osa-alueilla

Kestävään kehitykseen liittyvät ongelmat on tiedostettu jo kymmeniä vuosia. Muutoksen eteen on tapahtunut edistystä ja asenteet ovat muuttuneet kestävän kehityksen suuntaisiksi, mutta silti elintapamme ja kulutustottumuksemme uhkaavat planetaarisia rajoja. Muutoksen pitäisi ulottua asenteiden lisäksi myös toimintaan. Kaikki valintamme ja tekomme ovat tulevaisuudentekoja, jotka määrittelevät sen miten kestävää tulevaisuutta luomme. Ratkaisuna muutokselle tarjotaan ekososiaalista sivistystä, jonka pyrkimyksenä on kestävä toiminta ja ekosysteemien moninaisuuden turvaaminen, kasvatus kohtuullisuuteen ja merkityksellisten asioiden löytäminen muualta kuin tämänhetkisestä kulutuskulttuurista.

Kasvatus ja koulutus ovat avainasemassa kestävän elämäntavan oppimisessa ja käyttäytymismuutoksen aikaansaamisessa. Taito- ja taideaineet perustuvat elämyksiin, tunteisiin ja toimintaan, jotka tukevat oppilaan persoonallisuuden ja kulttuurin kehittymistä sekä auttavat laajempien yhteyksien hahmottamisessa. Tämä tutkimus on rajattu käsittelemään käsityön ja kuvataiteen opetusta, jotka voivat tyydyttää sosiaalisia, henkisiä sekä kulttuurisia tarpeita rajattomasti ja voivat siten toimia moottoreina muutoksen aikaansaamiseksi.

Tutkimustehtävänä oli selvittää, miten kestävää kehitystä opetetaan peruskoulun käsityön ja kuvataiteen opetuksessa sekä miten opetusta voisi kehittää. Tutkimuksessa selvitetään miten kestävä kasvatus käsityön ja kuvataiteen perusopetuksessa voi edistää muutosta kohti ekososiaalista sivistystä.

Teoriaosassa on selvitetty, mitä on kestävän kehitys, mitkä ovat sen ulottuvuudet ja miten ekososiaalinen sivistys voi edistää muutosta kohti kestävää kehitystä. Lisäksi selvitettiin mitä tarkoitetaan kestävällä kasvatuksella ja minkälaisia tulevaisuuden taitoja tarvitaan kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Lopuksi vielä selvitettiin, miten kestävä kehitys näkyy perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa ja miten käsityön ja kuvataiteen perusopetus voivat toimia kestävän kasvatuksen toteuttajina.

Aineisto kerättiin verkkokyselyn avulla käsityön- ja kuvataiteen opettajilta. Vastauksia saatiin 31 ja aineisto analysoitiin kvantitatiivisten menetelmien ja laadullisen sisällön erittelyn avulla. Kyselyssä pyrittiin selvittämään, minkälaisia kestävän kehityksen teemoja opetuksessa on huomioitu, kuinka usein sekä millä tavoin. Lisäksi selvitettiin, miten koulun ulkopuolisten verkostojen tarjoamia palveluita pystytään hyödyntämään opetuksessa.

Tulosten perusteella kestävä kehitys koettiin tärkeäksi aiheeksi opettaa käsityön ja kuvataiteen oppiaineissa ja sen eri ulottuvuuksia huomioitiin opetuksessa monipuolisesti. Usein opetettavissa sisällöissä korostuivat energian, veden ja materiaalin säästäminen, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen, kulutuksen hillitseminen, perinteiset tekniikat, hyvinvointivaikutukset, myötätunto ja empatia sekä vuorovaikutus ja oppimaan oppimisen taidot. Vain osa vastaajista hyödynsi koulun ulkopuolisten verkostojen tarjoamia palveluita, pääasiassa tiedon hankintaan ja ideointiin. Haasteiksi koettiin ajanpuute ja opetettavan sisällön määrä. Vastausten perusteella opettajien pitäisi saada lisää tietoa ja resursseja aiheen opettamisesta. Koulun toimintakulttuuri tulisi kehittää ja paikallisten opetussuunnitelmien sisältöjä ja tavoitteita tulisi tarkentaa kestävää kehitystä tukeviksi.

Reetta Furustam

Taito- ja taideaineet kestävän tulevaisuuden moottoreina.