Lukiolaiset tutustumassa kampukseen

Teksti ja kuva: Emma Karjalainen

Torstaina 30.3 matikkaluokka Summamutikkaan saatiin vierailijoita Helsingin luonnontieteellisestä lukiosta. Lukion ekaluokkalaiset pääsivät kiertämään kampusaluetta aurinkoisessa säässä sekä tekemään toiminnallisia tehtäviä Summamutikassa.

Vierailun aluksi tutustuttiin Kumpulan kampukseen ja sen rakennuksiin. Vaikka alue on melko uusi, oli osa rakennuksista jo reilusti vanhempia kuin lukiolaiset. Sisätiloissa nähtiin 80- ja 90- luvun tietokoneita ja kuultiin matemaattisluonnontieteellisten aineiden opiskelusta yliopistossa.

Koska opiskelijat olivat juuri käyneet pitkän matematiikan kurssin 11, missä käsitellään lukuteoriaa, logiikkaa ja todistamista he saivat vierailulla tutustua RSA-salaukseen. Tämä salaus on pohjana internetliikenteen salauksessa, sillä se perustuu alkulukuihin. Tehtävässä tarvittiin tietoja alkuluvuista, jakojäännöksistä sekä yhteisistä tekijöistä.

Pöytiin piirtäminen kiinnosti myös lukiolaisia ja sitähän oli helppo testata ristinollan pelaamisella jo salaustehtävän aikana. Lopuksi kaikki saivat kuitenkin kokeilla ristinollan pelaamista erilaisilla pinnoilla: nauhalla, toruksella ja kleinin pullolla. Opiskelijat kehittivät erilaisia voittostrategioita eri pelialustoille.

Apunuolista on hyötyä pelattaessa ristinollaa kleinin pullolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.