Avainsana-arkisto: Socrative

Herneet kanalassa

Hiidenkiven koulusta saatiin toinenkin kolmasluokkalaisten ryhmä vierailulle Origoon torstaina 7.5. Olimme suunnitelleet toteuttavamme saman ohjelmakokonaisuuden molemmille ryhmille, vain ohjaajat vaihtuivat ryhmien välillä. Oppilaat saapuivat matemaatikko-opettajansa johdolla suoraan Exactumin kolmanteen kerrokseen, jonka käytävällä ehti hetken pelailla shakkia, ennenkuin  ryhmä haettiin Origo-luokkaan.

Vierailu alkoi hieman kilpailuhenkisesti Reps!-repäisypelillä. Pelissä  tuli leikata ryhmän alati pienenevästä A4-tulostuspaperista murtolukunopan osoittama määrä pois. Monet ryhmät saivat leikattua paperinsa ihan minikokoiseksi.

Murtolukujen parissa työskentely jatkui vielä murtolukuvisalla, jonka kiperiä kysymyksiä ratkottiin pöytäryhmissä Ipadillä Socrative-ohjelmaa käyttäen. Ipadien käyttämisestä meinasikin tulla pientä sanomista, sillä laitteen kerran hyppysiinsä saatuaan, sitä ei olisi mitenkään raaskinut luovuttaa seuraavalle vuorossa olijalle.

kanala
Eri muotoisia kanaloita

Lopussa askarreltiin vielä Kanaloita 18 cm pituisista paperisuikaleista ja mietittiin, minkä muotoiseen kanalaan mahtuisi eniten herneitä. Ympyrän ja soikion muotoiset kanalat voittivat melkein joka ryhmässä, ja oppilaat tiesivätkin jo miksi: koska niissä ei ollut kulmia!

 

Kanat karkuteillä

Vapun aattona Kumpulan kampus täyttyi iloisista haalareihin pukeutuneista juhlijoista. Vappuretkelle olivat lähteneet myös Hiidenkiven koulun 3.-luokkalaiset, jotka saapuivat Origo-luokkaan täynnä tarmoa. Vierailun aiheeksi valikoituivat murtoluvut sekä geometriasta piiri ja pinta-ala.

Murtolukuja lähdettiin kertaamaan Reps!-repäisypelin merkeissä. Lämmittelyn jälkeen siirryttiin murtolukuvisan pariin, joka toteutettiin Socrativen avulla. Parasta visassa taisi olla pöytään kirjoittaminen ja moni toivoikin saavansa omalle pulpetilleen pleksilevyn.

Murtolukujen jälkeen siirryttiin vielä geometrian pariin, kun oppilaat pääsivät leikkimään kanafarmareita. Kanala-tehtävässä oli tarkoituksena tutkia, minkä muotoiseen kanalaan mahtuisi eniten kanoja, jos aitamateriaalia olisi rajattu määrä. Tehtävässä kanan virkaa toimittaneet herneet pääsivät välillä karkuteille, mutta loppujen lopuksi tulokseksi saatiin, että ympyränmuotoiseen kanalaan mahtuisi eniten kanoja.

kanala
Kanalalle ehdotettiin montaa eri muotoa.

Vierailun lopussa erään tytön kiitokset lämmittivät erityisesti ohjaajan sydäntä, sillä tyttö toivoi pääsevänsä vierailemaan Origo-luokassa mahdollisimman pian uudelleen. Luokan rinnakkaisluokkalaiset ovat tulossa vastaavalle vierailulle viikon päästä, ja tyttö suunnittelikin tulevansa Origoon heidän kanssaan.

Murtolukupulmia

Tiistaina 24.3. saimme vieraaksemme pitkän matkalaisia, kun Tuusulan Vaunukankaan koulusta saapui kaksin kappalein 4. luokkia. Sillä välin kun luokka 4b touhusi Origossa, vieraili luokka 4c puolestaan Tekniikan museossa. Puolessa välissä aamupäivää oli eväiden syönti sekä vierailukohteiden vaihto. Origo-vierailun aihetoiveena oli murtoluvut ja desimaaliluvut.

Ensimmäisenä vuorossa oli Summamutikan uusimpiin tulokkaisiin lukeutuva Reps!-repäisypeli. Peliin tarvitaan ainoastaan paperia, murtolukunoppa sekä sakset. Tarkoituksena on heittää vuorotellen murtolukunoppaa, jonka silmäluku osoittaa sen, kuinka suuri osa paperista tulee leikata pois. Jäljelle jäänyt pala annetaan seuraavalle pelaajalle, joka vastaavasti heittää uudestaan noppaa ja leikkaa nopan osoittaman palan pois. Peli loppuu, kun paperista ei enää pysty leikkaamaan palaa pois, ja voittaja on se pelaaja, joka on viimeiseksi saanut leikattua paperia.

Reps!repäisypeli
Reps!-repäisypelin ohjeet lyhykäisyydessään kuvana. Saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla sitä.

Pienen paperin leikkaaminen on yllättävän hankalaa, mutta voitontahto ei antanut periksi, vaan peliä jatkettiin todella siihen asti, kun leikkaaminen oli aivan mahdotonta. Pisimmälle päässeillä pelipaperista jäi jäljellä vain muutaman millimetrin kokoinen palanen!

Pelin jälkeen oli vuorossa ryhmätyötaitoja vaativa tietovisa, jossa tehtävänä oli ratkoa Socrativella erilaisia murtolukuihin ja desimaalilukuihin liittyviä pulmia. Tehtävänannot luettiin tabletilta ja tehtävän ratkaisemiseksi sai käyttää apuna mm. värisauvoja ja leikkirahoja. Tabletti toimi myös vastauskoneena.

murtolukupulmia
Murtolukupulmien ratkaisemisessa tarvittiin mm. värisauvoja ja leikkirahoja. Tabletti toimi vastauskoneena.

Kinkkisiä kysymyksiä oli kymmenen kappaletta, mutta vieraamme kukistivat ne rautaisilla taidoillaan. Viimeisessä kysymyksessä kysyttiin myös luovuutta, kun tehtävänä oli keksiä sanallinen tehtävänanto laskutoimitukselle 10-3,4. Erilaisia tehtävänantoja tuli useita, mutta ehdottomasti yleisin oli tarina, jossa henkilöllä on 10 euroa rahaa ja hän ostaa sillä jonkin asian tai esineen, joka maksaa 3,4 euroa.

Vierailujen lopuksi ehdittiin vielä pelata Ubongoa, joka olikin oppilaille jo entuudestaan tuttu. Eikä matka takaisin koulullekaan käynyt tylsäksi, sillä oppilaat bongasivat Origo-luokan seinältä visaisen Tiikeri-pulman, joka jäi mietityttämään vielä vierailun jälkeenkin.