Yhdeksi formaalin ruokakasvatuksen päätavoitteeksi on kirjattu ruokasuhteen kehittyminen, jonka toteuttamisen tueksi on kehitetty ruokasuhteen käsite. Ruokasuhde pyrkii vastaamaan syömiskäyttäytymisen muutostarpeeseen auttamalla kasvattajia hahmottamaan, miksi yksin tiedon jakaminen ei riitä muuttamaan lasten ja nuorten syömiskäyttäytymistä.
Tutkimuksen taustaa
Vaikka yksilön myönteisen suhtautumisen ruokaa ja syömistä kohtaan on nähty edistävän terveyttä ja hyvinvointia, on ruokasuhdetta tai sen vahvistamista tutkittu toistaiseksi niukasti. Aiemmat tutkimukset tukevat näkemystä, että lasten ja nuorten suhtautumista ruokaa kohtaan voidaan tukea myönteisen vuorovaikutuksen avulla.
Nuorena opitut toimintamallit siirtyvät usein aikuisuuteen, minkä vuoksi ruokasuhdetta tulee tukea läpi lapsuus- ja nuoruusajan. Nuoret ja nuoret aikuiset ovat herkkiä ruokasuhteen muutoksille, mikä näkyy alttiutena sairastua syömishäiriöihin.
Aikuisen näyttämän ruokakasvatuksellisen esimerkin ja ohjauksen on havaittu olevan yläkouluikäiselle yhä merkityksellisempää, minkä vuoksi oppilaiden ruokasuhdetta tulee tukea johdonmukaisesti läpi yläkoulun. Kotitalouden oppitunnit ovat luonteva paikka ruokasuhteen tukemiselle, sillä ruoka ja syöminen ovat osa lähes jokaista oppituntia. Oppilaat myös luottavat kotitalousopettajan jakamaan ruokatietoon, mikä lisää kotitalousopettajien toteuttaman ruokakasvatuksen vaikuttavuutta. Kotitalouden oppiaine tarjoaa näin mahdollisuuden nuorten tasapainoisen ruokasuhteen tukemiselle.
Tutkimuksen tavoite ja toteutus
Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten kotitalousopettajat kokevat voivansa tukea yläkouluikäisten oppilaiden ruokasuhteen kehittymistä yläkoulussa. Vaikka nuorten ruokailutottumuksiin vaikuttavat useat yksilön sisäiset ja ulkoiset tekijät, rajaan tutkimukseni kotitalousopetuksen kontekstiin.
Aineisto koostuu kuuden kotitalousopettajan puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, joita analysoin teoriasidonnaisen sisällönanalyysin keinoin.
Tulokset ja johtopäätökset
Tutkimus tuotti uutta tietoa kotitalousopettajien käsityksistä koskien oppilaan ruokasuhteen tukemista. Tutkimustulokset antavat viitteitä siitä, että kotitalousopettajat kokevat opettajan pedagogisen kyvykkyyden olevan oppilaan ruokasuhteen tukemisen kannalta jopa opettajan ainedidaktista osaamista olennaisempaa.
Aineistosta nousee esiin pedagogiikan tematiikalle ominaisia piirteitä: opettajat pitävät merkityksellisenä, että he tarjoavat oppilaille henkistä tukea, opettavat positiivisen pedagogiikan keinoin ja luovat luokkaan turvalliseksi koettavan ilmapiirin. Aiemmat tutkimustulokset ovat linjassa näiden tulosten kanssa. On kuitenkin huomattava, että aiemmat tutkimukset pedagogisten menetelmien toimivuudesta eivät kohdistu pelkästään ruokakasvatuksen kontekstiin, vaan kohteena on ollut kasvatus- ja opetustoiminnan laajempana kokonaisuutena.
Myös oppilaiden tiedollisen osaamisen vahvistamista pidettiin tutkimuksessa tärkeänä, mutta sen ei koettu tukevan oppilaan ruokasuhdetta yhtä vahvasti kuin aiemmin mainitut kasvatukselliset toimenpiteet. Tulos tuo uutta tietoa ruokasuhteen tukemisesta, vaikkakin aiemmat tutkimukset antavat viitteitä siitä, että yksin ruokatiedon jakaminen ei ole riittävä toimenpide ruokatottumusten muuttamiseen. Tämä havainto tuo uuden näkökulman myös aiheen jatkotutkimuksiin, joissa voitaisiinkin selvittää, millä tavoin kotitalousopettajien esittämät pedagogiset työvälineet todellisuudessa tukevat oppilaiden ruokasuhdetta.
Lopuksi
Tutkimukseni on tiettävästi ensimmäinen, jossa tutkitaan kotitalousopettajien käsityksiä yläkouluikäisten oppilaiden ruokasuhteen tukemisesta. Yläkouluikäiset nuoret ja nuoret aikuiset ovat muuta väestöä alttiimpia sairastumaan erilaisiin syömishäiriöihin ja aikuisen näyttämän esimerkin merkitys korostuu yläkoululaisten keskuudessa. Siitä syystä on perusteltua selvittää, miten kotitalousopettajat näkevät oppilaiden ruokasuhteen tukemisen kotitalouden oppiaineessa.
Noora Laukkanen
Kotitalousopettajien käsityksiä oppilaiden ruokasuhteen tukemisesta