Koulutus on varmasti yksi eniten keskustelua ja tunteita herättävistä yhteiskunnan toiminnoista. Ei tarvitse kuin avata päivän sanomalehdet tai niiden verkkoversiot huomatakseen, kuinka koulutuksen kenttä säilyy vuodesta toiseen paitsi politiikan kohteena, myös mielipidepalstojen vakioaiheena, vain keskustelun painopisteen hieman vaihdellessa. Koulua koskevia vaatimuksia ja kehitysehdotuksia voivat esittää omaan kokemusasiantijuuteensa vedoten aivan kaikki; paitsi koulujen henkilökunta, myös oppilaat ja heidän huoltajansa, poliittiset puolueet, ideologiset ja uskonnolliset ryhmittymät, virkamiehet, asiantuntijat, työmarkkinatahot ja kansalaisjärjestöt. Toisistaan eroavia näkemyksiä nykykoulun toiminnasta ja sen kehittämiskohteista tulee tämän vuoksi jatkuvasti esiin eri suunnista.
Viime vuosina koulutuksen kenttää on haastettu kaikilla koulutusasteilla opetussuunnitelmauudistusten myötä. Erityisesti peruskoulun puolella 2016 voimaan tullut ”Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014” nosti koulutuksen jälleen julkisen kehittämispuheen keskiöön. Perusteellisesta ja laajasti eri toimijoita osallistaneesta valmistelusta huolimatta tämä suomalaista peruskoulua tälläkin hetkellä ohjaava asiakirja on saanut osakseen ennennäkemättömän laajaa kritiikkiä. Opetussuunnitelmaa ja sen oppimiskäsitystä sekä opetusmenetelmiä on käsitelty ahkerasti eri medioissa, ja erityisesti opetussuunnitelmassa esiin nousevaa digitaalisuutta, itseohjautuvuuden tavoitetta sekä monialaisia oppimiskokonaisuuksia ja niihin liitettyjä ilmiöoppimisen menetelmiä on kritisoitu vahvasti. Syksyllä 2018 julkinen keskustelu nykykoulusta ja sen muutoksista nousi aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin ”Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi” (HS 18.11.2018). Jutussa referoitiin tuolloin vielä julkaisematonta tutkimusta, joka etsi syitä 15-vuotiaiden suomalaisten nuorten heikentyneisiin PISA-tuloksiin. Heikentyneiden oppimistulosten taustalta paljastui tutkimuksen mukaan selvästi digitaalisuuden lisääminen ja myös ilmiöoppimisen todettiin olevan yhteydessä merkittävästi heikompiin oppimistuloksiin. Uutinen nostatti kuukausia jatkuneen kohun ja lehtiartikkeleiden sarjan, jossa osa kansalaisista ja opetusalan ammattilaisista tyrmäsi vahvasti uuden opetussuunnitelman ja sen kärjiksi yleisesti katsotut digitaalisuuden, itseohjautuvuuden ja ilmiöoppimisen. Osa taas kritisoi Helsingin Sanomia heikosta journalismin tasosta heidän nostettuaan keskusteluun vielä julkaisemattoman tutkimuksen tuloksia, joita kukaan ei pystynyt arvioimaan. Myös vuoden 2015 PISA-tulosten heikentymisen selittäminen vuonna 2016 voimaan tulleilla opetussuunnitelmilla herätti kritiikkiä. Kovimpana keskustelussa kuitenkin tuntui kuuluvan uutta opetussuunnitelmaa ja sen myötä koko koululaitoksen nykytilaa kyseenalaistavien ääni.
Keskustelussa näkyi vahvasti, kuinka suuri rooli perinteisen median ohella myös verkkokeskusteluilla, kuten uutiskommenteilla, nykyisin on. Keskustelupalstat ja uutiskommentit osaltaan vahvasti lietsoivat ja jatkoivat medioiden aloittamaa keskustelua ja toisaalta saivat mediat nostamaan yhä uusia teemoja ja koulujen ongelmia esiin. On todettu, että julkisessa keskustelussa muodostuva kuva koulusta ohjaa entistä vahvemmin koulua koskevia poliittisia ja hallinnollisia ratkaisuja ja näin ollen ei ole lainkaan merkityksetöntä, millaista julkista keskustelua koulusta käydään. Julkisuudessa näkyneen negatiivisen koulupuheen todettiin myös olleen yksi tekijä esimerkiksi opettajankoulutuksen hakijamäärien hetkellisessä laskussa.
Koulua koskevan julkisen keskustelun yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi päädyin pro gradu -tutkielmassani erittelemään diskurssianalyysin keinoin, millaista keskustelua nykykoulusta ja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista (2014) käydään Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten marraskuusta 2018 huhtikuuhun 2019 julkaisemien koulua ja opetussuunnitelmaa koskevien artikkelien kommenttikentissä. Toivon rajaukseni tuovan uutta näkökulmaa koulun, median ja kansalaisten välisen suhteen tutkimukseen. Kansalaiskeskustelun siirryttyä verkkoon verkkokeskustelut paljastavat keskustelijoiden puheenvuorojen kautta laajemmin yhteiskunnassa vallalla olevia näkemyksiä puheen kohteena olevasta ilmiöstä, mutta samalla ne myös luovat ilmiöitä koskevaa todellisuutta.
Analyysin tuloksena aineistosta rakentui viisi diskurssia, jotka nimesin syytösten kehän diskurssiksi, vastakkainasettelun diskurssiksi, kansainvälisen vertailun diskurssiksi, ratkaisuehdotusten diskurssiksi ja koulua ja opetussuunnitelmaa puolustavaksi diskurssiksi. Kaikki diskurssit esittivät eri tavoin painottuneita näkemyksiä koulutuspolitiikan toimijoista, menetelmistä ja kouluyhteisön jäsenistä. Puolustuksen diskurssia lukuun ottamatta peruskoulun tila nähtiin huolestuttavana ja uusi opetussuunnitelma epäonnistuneena. Vahvimmin aineistossa näkyi syyllisten etsinnän ympärille painottunut diskurssi. Syyllisten etsintää rakennettiin suhteessa koulun kentälle tunkeutuneisiin markkinavoimiin ja osaamattomaan opetushallintoon, mutta myös opettajat ja moninaistunut oppilasaines nähtiin aineistossa syyllisinä väitettyyn koulutuskatastrofiin. Diskursseissa käytettiin vahvaa ja jopa hyökkäävää retoriikkaa argumentatiivista puhetta tuotettaessa.
Roosa Supinen
”Tuo ilmiöoppinen vaikuttaa aivan hömpältä” Diskurssianalyysi koulu- ja opetussuunnitelmapuheen ulottuvuuksista Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten verkkokeskusteluissa