Kuukausi: marraskuu 2021

Julkaistu

Perheen, parisuhteen, vanhemmuuden ja sukupuolen representaatiot Perhebaromerissa

Tutkimuksen tausta ja tarkoitus

Tutkielmassani tutkin sitä, minkälaisia representaatioita Väestöliiton tuottama Perhebarometri Mikä on minun perheeni – suomalaisten käsityksiä perheestä vuosilta 2007 ja 1997 tuottaa perheestä, parisuhteesta, vanhemmuudesta ja sukupuolesta. Perhebarometrissa tutkitaan suomalaisten käsityksiä perheestä ja oma tutkimukseni kohdentuu Perhebarometrien välittämään perheen, parisuhteen, vanhemmuuden ja sukupuolen representaatioon kyselylomakkeiden, väittämien ja tulkintojen kautta. Koska vanhemmuuteen liitetään oletus heteronormatiivisuudesta, on mielenkiintoista tutkia, kuinka vanhemmuus näyttäytyy Perhebarometrissa ja huomioidaanko siinä monimuotoisuutta. Tutkimuskysymykseni olivat:

  1. Minkälaisia representaatioita Perhebarometri tuottaa perheestä, parisuhteesta, vanhemmuudesta ja sukupuolesta vuosina 2007 ja 1997 tuotetun barometrin mukaan?
  2. Mitä representaatioissa jää sanoittamatta?

Aineiston analyysi

Käytin tarkastelussani sosiaalisen representaation käsitettä ja koska representaatiot syntyvät vuorovaikutuksessa, on merkittävää tarkastella asiantuntijoiden välittämiä representaatioita, joiksi Väestöliiton Perhebarometrin katson lukeutuvan. Väestöliitolla on huomattava yhteiskunnallinen asema Suomessa ja se antaa asiantuntija-apua poliitikoille ja virkamiehille. Tutkimuksessani ymmärsin sosiaalisen representaation mielellisinä ja kielellisinä kuvauksina, toivottuna asiantilana sekä todellisuutta rakentavana puheena perheestä, parisuhteesta, vanhemmuudesta ja sukupuolesta. Tarkastelin aineistoa Riitta Jallinojan familismia ja hyvää vanhemmuutta vasten, sekä Jaana Vuoren äidinhoivan ja jaetun vanhemmuuden diskurssien kautta. Analyysi on aineistolähtöistä, jossa lähdin avoimesti tarkastelemaan, mitä aineistossa sanoitetaan ja mitä jätetään sanoittamatta.

Tulokset

Perheen merkitys ja koostumus tulkitaan Perhebarometrissa pysyneen melko samana vuosina 2007 ja 1997 ja se merkitsi suomalaisille läheisyyttä, henkistä tukea ja yhdessä olemista. Lapsiperheiden vähenemistä kaikista perheistä selitettiin niiden ikäluokkien pienentymisellä, jotka odottavat esikoistaan sekä naisten vapaaehtoisella tai tahtomattomalla lapsettomuudella. Naisten vastuuta synnyttäjinä, äiteinä ja vanhemmuutena uusinnettiin, ikään kuin he yksin ja yhtenäisenä ryhmänä olisivat vastuussa syntyvyyden nostamisesta. Naiset perustavat perheen tai ovat perustamatta, miesten osuutta lasten saantiin ei näytetä tunnustettavan väestönkehityksessä, eikä oteta huomioon, että myös mies voi valita vapaaehtoisen lapsettomuuden tai kärsiä lapsettomuudesta siinä missä nainenkin.

Parisuhteen muodolla oli suuri vaikutus perheen määrittäjänä ja hyväksyttyjä parisuhteen malleja olivat avio- ja avoliitot sekä vuoden 2007 aineistoon saadut rekisteröidyt parisuhteet. Parisuhdemalleja määritti vakituisuus ja siitä osoituksena oli asumismuoto, avioliitto tai rekisteröity parisuhde. Nämä tavat elää oli aineistossa luonnehdittu pysyviksi suhteiksi. Varsinkin avioliitolla oli asema pysyvyyden osoittajana suomalaisten mielissä.

Heteronormatiivinen vanhemmuus näyttäytyi normina, jota ei kyseenalaistettu suhteessa siihen, tekeekö se vanhemmasta hyvän tai huonon kasvattajan. Vanhemman seksuaalisuuden oletettiin vaikuttavan kykyihin kasvattaa lapsia, jos kyseessä oli samaa sukupuolta olevat vanhemmat. Vanhemmuus näyttäytyi aineiston mukaan hyvänä ja oikeana tai erilaisena ja huonona, joissa korostui hetero-oletus vanhempien välisessä suhteessa sekä ydinperheen merkitys.

Sukupuolta oli Perhebarometrissa tuotu esiin kahden sukupuolen, miehen ja naisen kautta. Missään kohdassa aineistoa ei mainita sukupuolten moninaisuudesta tai sukupuolen kokemisesta muuksi, eikä aineistossa tuotu ilmi, oliko kyselyyn voinut vastata nais- ja miesvaihtoehdon rinnalla muu.

Tutkimuksestani voi olla hyötyä  tarkasteltaessa asiantuntijatekstien representaatioiden vaikutuksia esimerkiksi yksilöön ja valintojen mahdollisuuksiin, hyväksyttäviin perhe- ja parisuhdemuotoihin sekä moninaisuuden näkyväksi tekemiseen. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta ei ole yhdentekevää, minkälaiset elämisen muodot ovat esitetty hyväksyttäviksi.

Jenna Kesänen

Perheen, parisuhteen, vanhemmuuden ja sukupuolen representaatiot Perhebarometrissa

Julkaistu

Luokanopettajien kokemuksia luokanhallinnasta

Tausta ja tarkoitus

Luokanhallinta ja työrauhan ylläpitäminen on merkittävä osa opettajan arkea ja opetustyötä. Jokainen opettaja tulee työuransa aikana tarvitsemaan keinoja varmistaa oppilaille mahdollisimman hyvä oppimisympäristö. Luokanhallinnalla tarkoitetaan oppimista tukevaa vuorovaikutusta sekä kaikkia niitä toimia, joilla opettaja pyrkii mahdollistamaan oppimisen ja opetuksen. Työrauha ja luokanhallinta kulkevat ikään kuin käsikädessä. Työrauhalla tarkoitetaan vuorovaikutuksen tilaa, jossa sekä oppilailla että opettajalla on mahdollisuus työskennellä ja saavuttaa työskentelylle asetettuja tavoitteita. Työrauha ja luokanhallinta ovat osittain päällekkäisiä käsitteitä. Luokanhallinnalla pyritään työrauhaan ja työrauha on hyvän luokanhallinnan tulos.

Yksi tärkeimmistä tavoitteistani tätä tutkielmaa tehdessä oli lisätä sekä luokanopettajaksi opiskelevien että jo kentällä toimivien opettajien tietoa luokanhallintakeinoista ja siitä, miten niiden avulla on mahdollista ylläpitää työrauhaa. Tutkielmani tarkoituksena oli selvittää, millaisia kokemuksia Helsingin yliopistosta valmistuneilla luokanopettajilla on pystyvyydestään luokanhallintatilanteissa, ja mitä luokanhallintakeinoja luokanopettajat käyttävät rakentaessaan ja ylläpitäessään työrauhaa sekä puuttuessaan työrauhaongelmiin. Luokanhallintaan liittyvät ongelmat vaikuttavat tutkimusten mukaan merkittävästi esimerkiksi opettajien kokemaan työhön liittyvään stressiin ja jopa alan vaihtamiseen, joten koin tärkeäksi tutkia luokanhallintakeinojen lisäksi myös luokanopettajien kokemaa pystyvyyttä luokanhallintaan.

Toteutus ja tulokset

Toteutin tutkielmani monimenetelmällisenä tutkimuksena, eli hyödynsin sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa. Tutkielman kvantitatiivinen aineisto kerättiin kyselylomakkeella, johon vastasi 59 luokanopettajaa. Analysoin aineistoa tilastollisesti IBM SPSS -ohjelmalla. Kyselyyn vastanneista kolme haastattelin tutkielman kvalitatiivista aineistoa varten. Toteutin haastattelut puolistrukturoidulla teemahaastattelulla. Analysoin haastatteluaineiston sisällönanalyysin keinoin.

Kvantitatiivisen analyysin perusteella luokanopettajat kokevat varsin korkeaa pystyvyyttä luokanhallintaan. Tutkin myös sukupuolten ja eri työkokemusryhmien välisiä mahdollisia eroja pystyvyydessä. Naisten ja miesten koettu pystyvyys luokanhallintaan oli melko saman tasoista. Työkokemusryhmien välisiä eroja vertaillessa selvisi, että yli 7 vuoden työkokemuksen omanneet luokanopettajat kokivat työkokemusryhmistä korkeinta pystyvyyttä. Kvalitatiivisen analyysin tulokset olivat saman suuntaisia. Korkeinta pystyvyyttä koki opettaja, jolla oli eniten työkokemusta, mutta myös kaksi muuta opettajaa kokivat selviytyvänsä luokanhallinnasta ihan hyvin. Pystyvyyden kokemukseen koettiin vaikuttavan luokanhallintataitojen kehittyminen työkokemuksen myötä, mutta myös omaan ammattitaitoon luottamista ja vertaistuen merkitystä korostettiin.

Opettajien käyttämät luokanhallintakeinot jakautuivat ennakoiviin ja korjaaviin keinoihin. Ennakoivat luokanhallintakeinot jakautuivat kahteen yläluokkaan: rutiinit ja toimintatavat (esim. strukturointikorttien ja palkitsemisjärjestelmien käyttäminen) sekä vuorovaikutteinen ilmapiiri. Opettajien käyttämät korjaavat keinot jakautuivat sanattomiin ja sanallisiin keinoihin sekä seuraamuksiin. Työrauhaongelmiin puuttumisessa opettajat kertoivat käyttävänsä esimerkiksi eleitä, kuten hiljaisuusmerkkiä, jonka haastatellut opettajat kokivat erityisen toimivaksi korjaavaksi luokanhallintakeinoksi. Ajattelen, että samanlaisena rutiinin omaisesti toistuva ja yhdessä opeteltu hiljaisuusmerkki on toisaalta myös osa ennakoivaa luokanhallintaa. Muita mainittuja korjaavia luokanhallintakeinoja olivat esimerkiksi erilaiset sanalliset pyynnöt, vaatimukset ja suulliset varoitukset. Tutkielmani tulosten perusteella opettajien toiminta työrauhaongelmiin puuttuessa riippuu pitkälti tilanteesta sekä työrauhaongelman luonteesta.

Tutkiessani luokanopettajien kokemaa pystyvyyttä luokanhallintaan sain vahvistusta sille ajatukselle, että luokanhallinta voi olla haastavaa, mutta ei mahdotonta. Jokaisen opettajan on kerättävä oma työkalupakki täyteen tehokkaita luokanhallintakeinoja, ja tutkielmani antaa osviittaa siitä, mitä keinoja tuo työkalupakki voisi sisältää.

Emma Kuljukka

Luokanopettajien kokemuksia pystyvyydestä luokanhallintaan sekä luokanhallintakeinoista rakentaa ja ylläpitää työrauhaa

Julkaistu

Lasten kielenkehityksen tukeminen musiikin avulla

Taustaa

Tässä tutkielmassa perehdyn alle kouluikäisen lapsen kielenkehityksen vaiheisiin sekä musiikin vaikutuksiin lapsen varhaisen kielenkehityksen tukijana. Varhaiskasvatuksen opettajana pidän aihetta tärkeänä, koska on hyvä tiedostaa keinoja, joilla voimme tukea lapsen lukivalmiustaitoja jo varhaiskasvatuksessa sekä ehkäistä mahdollisia tulevia lukemisen ja kirjoittamisen haasteita ja jopa kaventaa myöhemmin oppimiseroja. Lisäksi suomea toisena kielenä puhuvien lasten määrä on lisääntynyt varhaiskasvatuksessa viime vuosina ja luo tarvetta pohtia entisestään keinoja, joilla lasten kielenkehitystä voisi tukea monipuolisilla toimintatavoilla. Kielenkehitys on tärkeä osa lapsen varhaiskehitystä ja hyvät kielelliset taidot ovat edellytys yhteiskunnassa toimimiselle. Viime vuosina suomenkielisten lasten kielenkehitystä on tutkittu enemmän ja on löydetty uusia luovia toimintatapoja, joilla kielellistä kehitystä voidaan tukea. Yksi näistä merkittävistä tekijöistä on säännöllinen musiikkiharrastus, jonka avulla voidaan edistää ja tukea lasta muun muassa lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa.

Tutkimuksen toteutus

Tämän pro gradu -tutkielman päätavoitteena oli selvittää, edistääkö alle kouluikäisten lasten säännöllinen ja tavoitteellinen musiikkiharrastus päiväkotipäivän aikana lasten nopeaa nimeämistä kahden vuoden seurannan aikana. Lisäksi tutkin aineistosta, näkyykö tyttöjen ja poikien osalta eroa kielellisessä kehityksessä sekä sitä, onko suomenkielisten ja suomea toisena kielenä puhuvien lasten nopean nimeämisen taitojen kehittymisessä eroja.
Tutkimukseen osallistui 72 lasta, jotka olivat tutkimuksen alussa 4–5-vuotiaita. Aineisto on kerätty osana Tanja Linnavallin väitöskirjatutkimusta (2019) ”Effects of musical experience on children’s language and brain development”, jossa selvitettiin musiikki-intervention vaikutusta lasten kielelliseen kehitykseen. Aineisto kerättiin vuosina 2014–2017. Lapset osallistuivat joko päiväkotipäivän aikana järjestettyyn musiikkileikkikouluun tai tanssitunneille tai toimivat niin sanottuina passiivisina kontrollilapsina päiväkodeissa, jossa ei ollut ulkopuolisen toimijan järjestämää harrastusmahdollisuutta. Lapsille tehtiin kahden vuoden seurannan aikana neljä kertaa Niilo Mäki Instituutin nopean sarjallisen nimeämisen testejä, joilla mitattiin värien ja esineiden nimeämisen nopeutta. Tutkimuksessa vertailtiin kvantitatiivisesti ryhmien välisiä eroja nimeämisen nopeudessa. Nimeämisen nopeuden muutosta analysoitiin riippumattomien otosten t-testillä.

Tulokset

Musiikkileikkikouluun osallistuminen lisäsi lasten nimeämisen nopeutta seurannan aikana eniten verrattuna muihin vertailtaviin ryhmiin. Tytöt paransivat suoritustaan poikiin verrattuna tilastollisesti merkitsevästi. Lapset, jotka puhuivat suomea toisena kielenä, paransivat myös suoritustaan marginaalisesti enemmän kuin suomenkieliset lapset.

Johtopäätökset

Tulokset tukevat tietoa siitä, että musiikki edistää kielellisten kykyjen kehittymistä. Varhaiskasvatuksessa on hyvä kiinnittää huomiota musiikkikasvatuksen merkitykseen, koska sen avulla voidaan tukea esimerkiksi suomea toisena kielenä puhuvien lasten kielenkehitystä sekä auttaa mahdollisissa lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen haasteissa. Tämän tutkielman tulokset ovat merkittäviä siinä mielessä, että tämän tiedon valossa varhaiskasvatuksessa voidaan tukea musiikin avulla lasten luku- ja kirjoitusvalmiuksia, sekä näin mahdollistaa iän mukainen luku- ja kirjoitustaso kouluun mentäessä. Tämä on myös yhteiskunnallisesti kustannustehokasta, jos voimme ennalta ehkäistä joitakin lasten oppimisen pulmia jo varhaisvuosina.

Jenna Ohraluoma

Alle kouluikäisten lasten kielellinen kehitys ja sen tukeminen musiikin avulla

Julkaistu

Tuoreiden luokanopettajien kokemuksia ensimmäisistä työvuosista

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, millaisina tuoreet luokanopettajat kokevat ensimmäiset työvuodet ja mitkä asiat auttavat heitä jaksamaan työssään. Opettajien työhyvinvointi ja jaksaminen on puhuttanut viime vuosina erityisen paljon ja aihe on ollut esillä myös mediassa. Aihe on ollut pinnalla erityisesti nyt koronapandemian aikana. Myös vastavalmistuneiden luokanopettajien työssäjaksamisesta ollaan huolissaan, sillä moni tuore opettaja vaihtaa alaa jo ensimmäisten työvuosien jälkeen. Jaksamisen ja ensimmäisten työvuosien kokemusten lisäksi keskityin tutkimuksessani tarkastelemaan millaista tukea ja perehdytystä luokanopettajat olisivat kaivanneet ensimmäisinä työvuosina.

Tässä tutkimuksessa haastateltiin seitsemää tuoretta luokanopettajaa, joilla oli maksimissaan kolme vuotta kokemusta luokanopettajan työstä. He olivat valmistuneet eri yliopistoista ja olivat töissä eri puolella Suomea. Haastattelut toteutettiin keväällä 2021. Tutkimuskysymykset olivat: mitä haasteita tuore luokanopettaja kokee ensimmäisinä työvuosina, mikä auttaa tuoretta luokanopettajaa jaksamaan työssään ja millaista tukea vastavalmistunut luokanopettaja tarvitsee?

Tutkimuksessa selvisi, että vastavalmistuneet luokanopettajat kokevat ensimmäiset työvuodet opettajan työssä todella rankkoina. Erityisesti rankka uran aloitus sekä opetustyön ohella tapahtuvat työtehtävät aiheuttivat tuoreille opettajille stressiä. Erityisesti ensimmäisen työvuoden syksy koettiin rankkana, sillä uusi opettaja joutuu tasapainottelemaan valtavan informaatiomäärän ja myös kiireen kanssa. Työuran alussa moni asia tuntuu haastavalta, sillä kaikkia opettajan työhön kuuluvia tehtäviä ei harjoitella osana opettajankoulutusta. Myös haastavat vanhemmat, oppilaat, koronapandemia, perehdytyksen puute ja omat ajatukset työstä nähtiin haasteena ensimmäisinä työvuosina.

Vaikka uran alku koettiinkin haastavana, pyrin keskittymään tutkimuksessa niihin asioihin, jotka auttavat tuoreita opettajia jaksamaan töissään. Näitä asioita olivat myönteinen vuorovaikutus oppilaiden kanssa, vapaa-ajan ja työelämän erottaminen, työyhteisö sekä yleinen tyytyväisyys opettajan ammattiin. Näistä suurimpina tekijöinä esiin nousivat nimenomaan työyhteisön merkitys sekä oman työskentelyajan rajaaminen. Opettajat kokivat tärkeäksi sen, että vapaa-ajalla tehdään jotain, jonka avulla ajatukset saa pois töistä. Tämä saattoi olla esimerkiksi urheilua sekä läheisten kanssa toimimista.

Tuoreet luokanopettajat olisivat kaivanneet parempaa valmistautumista työelämään opinnoilta, tukea työyhteisöltä sekä mentoritoimintaa kouluissa. Haastateltavat kokivat, ettei opettajankoulutus valmenna opiskelijoita tarpeeksi hyvin tulevaan työhön. Vaikka haastateltavat olivat tehneet esimerkiksi opettajan sijaisuuksia jo opintojenkin aikana, moni asia tuli heille yllätyksenä uudessa työpaikassa. Näitä asioita olivat esimerkiksi pedagogisten asiakirjojen täyttäminen ja muut käytännön työtehtävät, kuten Wilma-viestien kirjoittaminen. Näihin toivottiin avuksi muun muassa mentoritoimintaa koulussa, jolloin apua voi kysyä matalalla kynnyksellä konkariopettajalta.

Tämä tutkimus vahvistaa aiempia näkemyksiä tuoreiden luokanopettajien uran aloittamisesta: siirtymä opiskelijasta työntekijäksi tulisi tehdä mahdollisimman sujuvaksi ja mentoritoiminta tulisi ottaa kaikkialla Suomessa pakolliseksi osaksi perehdytystä. Tämä tutkimus tuo tärkeää tietoa Suomen opettajankoulutuslaitoksille sekä myös kouluille.

Aino Siniketo

Luokanopettajat työuran alussa – Mikä auttaa tuoretta luokanopettajaa jaksamaan työssään?

Julkaistu

Luokanopettajien kokemuksia Varga-Neményi -menetelmästä ensimmäisen luokan matematiikan opetuksessa

Matematiikan oppiminen muistuttaa lumipalloefektiä, jossa aiempi osaaminen vauhdittaa uuden oppimista. Lasten siirtyessä esiopetuksesta alkuopetukseen erot matemaattisissa taidoissa kasvavat. Näin ollen matemaattisilta taidoiltaan heikommat lapset jäävät herkästi yhä enemmän jälkeen ja vastaavasti matemaattisesti taitavampien lasten taidot vahvistuvat.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2014) mukaan matematiikan alkuopetuksen tehtävänä on vahvistaa oppilaiden myönteistä asennetta matematiikkaa kohtaan, kehittää oppilaiden matemaattista ajattelua ja luoda pohja matemaattisten käsitteiden ymmärtämiselle ja ongelmanratkaisutaidoille. Onkin syytä pohtia, millainen matematiikan alkuopetus tarjoaisi jokaiselle oppilaalle riittävät pohjataidot ja ymmärryksen, joiden varaan rakentaa matematiikan oppimista?

Tutkimukseni keskiössä on kokemuksellinen ja konkreettinen Varga-Neményi -opetusmenetelmä, joka saapui Unkarista Suomeen 2000-luvun alkupuolella ja on sittemmin levinnyt yhä useampien luokanopettajien matematiikan oppitunneille. Tutkimukseni tarkoituksena oli  selvittää Varga-Neményi -menetelmää käyttävien opettajien kokemuksia menetelmän eduista ja haasteista ensimmäisen luokan matematiikan opetuksessa.

Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Tutkimusaineisto kerättiin viiden Varga-Neményi -menetelmää käyttäneen opettajan haastattelujen avulla.  Kaikki haastateltavat opettivat eri puolilla Suomea ja olivat suorittaneet vähintään yhden Varga-Neményi -menetelmän mukaisen koulutuksen. Puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden kautta saatu tutkimusaineisto analysoitiin teema-analyysin keinoin. 

Tutkimustulosten perusteella opettajat kokivat Varga-Neményi -menetelmän lähtökohtaisesti toimivana opetusmenetelmänä ensimmäisen luokan matematiikan opetuksessa. Keskeisimmiksi eduiksi osoittautuivat menetelmän oppilaskeskeisyys ja menetelmän myönteinen vaikutus oppilaiden matematiikkakuvaan sekä matematiikan oppimiseen. Matematiikan opetus Varga-Neményi -menetelmällä koettiin loogisesti eteneväksi kokonaisuudeksi, joka mahdollisti oppilaiden ajattelun taitojen kehittymisen ja monipuolisten laskustrategioiden sekä vahvan lukukäsitteen muodostumisen. Menetelmän mukaisen matematiikan opetuksen koettiin vastaavan  kattavasti opetussuunnitelman asettamiin tavoitteisiin. Tutkimustulokset toivat kuitenkin esiin myös Varga-Neményi -menetelmään liittyviä haasteita. Ongelmallisena koettiin erityisesti menetelmän aloittamisen vaikeus ja työllistävyys opettajalle. Lisäksi oppilaan oppimateriaalin vaikeaselkoisuus ja koulun resurssien puute vaikeuttivat ajoittain opettajan työtä. Koetuista haasteista huolimatta kaikki tutkimukseen osallistuneet opettajat suhtautuivat menetelmään toiveikkaasti ja neljä viidestä opettajasta käytti menetelmää työssään säännöllisesti.

Tutkimukseni antaa tietoa ensimmäistä luokkaa opettavien opettajien kokemuksista Varga-Neményi -menetelmän eduista ja haasteista matematiikan opetuksessa. Tutkimustulokset voivat lisätä uusien opettajien kiinnostusta menetelmää sekä kokemuksellisia ja konkreettisia työtapoja kohtaan. Toisaalta Varga-Neményi -menetelmän haasteiden selvittäminen opettajan näkökulmasta voi auttaa menetelmän myöhemmässä kehittämistyössä.

Nea Torttila

Julkaistu

Opettajien käsityksiä kielitietoisuudesta

Suomessa opetusta pyritään järjestämään kaikille oppijoille siten, että opetuksessa huomioidaan yhteiset perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden määrittämät tavoitteet ja periaatteet. Perusopetuksen perusteiden mukaan (2014) on siis huomioitava oppijoiden kielelliset valmiudet ja kulttuuritausta. Koulutyöhön saattaa sisältyä monikielisiä opetustilanteita, joissa käytetään kaikkia osallistujien tuntemia kieliä ja joiden tavoitteena on pyrkimys vahvistaa oppilaiden kielellistä tietoutta ja metalingvistisiä taitoja. Oppijoita pyritään ohjaamaan eri kielien ja kulttuurien arvostamiseen, ja näin tuetaan myös monikielisyyden kehittymistä. (POPS 2014, s. 86.)

Peruskoulut voitaisiinkin nykyään mieltää monikielisiksi ympäristöiksi. Uusia käytänteitä tarvitaan oppijoiden hyvinvoinnin takaamiseksi. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) monikielisyys on jo osittain huomioitu sisällöissä ja tavoitteissa. Nämä muutokset kumpuavat arjesta, jossa yksikielinen opetus ei enää tavoita kaikkia oppijoita. Tätä muutosta ilmennetään perusopetuksen perusteissa käsitteillä kielikasvatus ja kielitietoisuus. Mutta millaisena kielitietoisuus avautuu opetusalan ammattilaisille? Näkyykö kielitietoisuus tavallisten koulujen arjessa?

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää opettajien käsityksiä kielitietoisuudesta. Kysyin, miten opettajat ja rehtorit hahmottavat kielitietoisuus-käsitettä ja millaisia arvoja ja käytänteitä he liittivät käsitteeseen. Tutkimukseni tärkeimpiä käsitteitä ovat kielitietoisuus, kielitaju ja kielitietoinen toimintakulttuuri. Tarkastelin kielitietoisuutta myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden näkökulmasta. Lisäksi käsittelin oman äidinkielen opetusta, valmistavaa opetusta ja suomi toisena kielenä -opetusta.

Tutkimukseni aineisto koostuu viiden opettajan ja kahden rehtorin haastattelusta. Opettajat ja rehtorit edustivat eri kokoisia kouluja ja paikkakuntia eri puolilla Suomea. Tutkimuksessa keskityttiin alakoulun kontekstiin. Tulokset kuvaavat opettajien ja rehtorien erilaisia käsityksiä ja kokemuksia kielitietoisuudesta.

Tutkimukseni päätulokset osoittavat, että paikkakunnan koko vaikuttaa opettajien ja rehtoreiden kielitietoisuuden käsityksiin ja käytäntöihin. Kielitietoisuuden käsite oli jäänyt haastatelluille osin epäselväksi, mikä näkyi esimerkiksi siinä, että käsitteen määritelmät olivat melko suppeita. Haastatellut tarkastelivat kielitietoisuutta enemmän arvojen kuin käytännön tai akateemisen viitekehyksen kautta. Haastatellut nimesivät kuitenkin erilaisia esimerkkejä ja käytäntöjä, joilla pyrittiin kielitietoiseen toimintaan. Kaikki haastatellut kokivat kielitietoisen toimintakulttuurin myönteisenä ja edistämisen arvoisena asiana.

Iida-Maria Minkkinen

”Pääsääntöisesti niin kuitenkin, että lapset olisivat sen oman kielensä asiantuntijoita.” Opettajien käsityksiä kielitietoisuudesta.

Julkaistu

Kotitalousopettajien uskomukset ohjaavat kestävyyskasvatusta

Pahenevan ilmastokriisin johdosta kestävyys ja kestävien elämäntapojen omaksuminen on ilmiö, jota tulisi yhä enemmän korostaa myös koulutuksessa. Kotitalous on oppiaineena käytännönläheinen ja sen sisältöihin kuuluu olennaisesti resurssien hallinta, kulutusvalinnat ja arjen toiminnot. Kaikella inhimillisellä toiminnalla on vaikutus ympäristöön, joten kotitaloutta voidaan pitää oivana oppinaineena siirtää kestäviä toimintatapoja ja kulutustottumuksia seuraaville sukupolville.

Tarkastelin tutkimuksessani kotitalousopettajien kestävyysuskomuksia ja toimijuutta peruskoulun kotitalousopetuksessa. Koulutuksella on merkittävä rooli kestävän tulevaisuuden rakentamisessa, tulevien haasteiden kohtaamisessa ja kestävien elämäntapojen vakiinnuttamisessa. Kestävyys on kuitenkin moniulotteinen ja tieteidenvälinen ilmiö, jonka sisäistämiseen tarvitaan laajaa aiheen käsittelyä ja oppilaiden kannustamista kriittiseen ajatteluun. Kotitalous on tieteenä ja oppiaineena luonteeltaan monitieteinen ja sen vahvuutena on pidetty kytkeytymistä arjen toimintaan.

Aiemmat kotitalousopettajien kestävyysopetusta käsitelleet tutkimukset ovat osoittaneet, että kotitalousopettajat ovat henkilökohtaisesti sitoutuneita kestävyyteen, mutta aiheen integrointi osaksi kotitalousopetusta koetaan haasteelliseksi resurssien, kannusteiden ja arvostuksen puutteen vuoksi. Tutkin omassa tutkimuksessani kestävyyskasvatuksen integrointia kotitalousopetukseen opettajan toimijuuden ja uskomusten näkökulmasta, josta aihetta ei ole aiemmin vielä tutkittu.

Tutkin opettajien toimijuutta kolmiulotteisen mallin pohjalta, joka käsittää toimijuuden muodostuvaksi eri aikaorientaatioiden kautta. Toimijuus muodostuu aikaisempien kokemusten, henkilökohtaisten pyrkimysten ja käytössä olevien resurssien vuorovaikutuksessa. Toimijuuden kolmiulotteinen malli ottaa lisäksi huomioon, miten ajattelutavat ja uskomukset ovat osana toimijuuden muodostumisessa. Perinteisesti toimijuuden on ajateltu olevan yksilön ominaisuus, kun taas tässä tutkimuksessa se nähdään laajemmassa kontekstissa muodostuvana ilmiönä.

Tutkimuksen aineisto koostui kolmentoista suomalaisissa peruskouluissa työskentelevien kotitalouspettajien haastatteluista, joissa kotitalousopettajilta kysyttiin, millä tavoin he opettavat kestävyyden aiheita omasssa opetuksessa. Analyysi toteutettiin temaattisen analyysin keinoin. Tunnistin haastatteluaineistosta opettajien ilmaisemia uskomuksia ja teemoittelin ne neljään teemaan. Nämä teemat muodostuivat sen perusteella, mihin tunnistamani uskomukset kohdistuivat. Kotitalousopettajien uskomukset koskivat kotitalousoppiainetta, opettamista, oppilaita ja kestävyyttä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kotitalousopettajat ovat sitoutuneita kestävyyden periaatteisiin ja uskovat työllään olevan merkitystä kestävän elämäntavan edistämisessä. Toisin sanoen, uskomus oman työn merkityksellisyydestä edisti opettajien toimijuutta kestävyyden opettamiseen. Kuitenkin uskomukset oppilaiden välinpitämättömyydestä ja kotitalouden arvostuksen puutteesta rajoittavat opettajien toimijuutta. Omalla oppiaineella uskottiin olevan tietynlainen imago, ja etteivät opettajakollegat, oppilaat tai vanhemmat ymmärrä mitä kotitalousopetus oikeastaan pitää sisällään.

Myös uskomus kestävyyden luonteesta kiistanalaisena aiheena saa opettajat käsittelemään aihetta varovaisuudella. Kestävyyden uskottiin olevan herkkä aihe, jota haluttiin lähestyä niin, ettei oppilaita syyllistetä tai opettaja tule poliittisesti leimatuksi. Kotitalousoppiainetta pitkään leimanneet myytit, kuten teorian ja ruoanvalmistuksen erottaminen toisistaan heijastuvat opettajien uskomuksissa. Kestävyys nähtiin erikseen teoriapohjaisesti opetettavana aiheena, vaikka kotitalousopetuksessa työskenneltiinkin kestävien periaatteiden mukaisesti.

Tutkimuksellani olen luonut uutta tietoa siitä, miten kotitalousopettajien uskomukset ohjaavat kestävyyskasvatuksen integrointia peruskoulun kotitalousopetuksessa. Uskomuksilla on yhteys siihen, miten opettajat työtään tekevät. Uskomusten luonteen vuoksi ne kuitenkin jäävät usein huomioimatta. Uskomusten tunnistamisella ja niiden reflektiolla, niin opettajien henkilökohtaisella tasolla kuin myös opettajankoulutuksessa, on mahdollisuus vahvistaa opettajien toimijuutta.

Kaisla Harmaala

Kotitalousopettajien uskomukset kestävyyskasvatuksesta

Julkaistu

Paljon puhetta koulusta – koulupuheen ulottuvuuksia Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten verkkokeskusteluissa

Koulutus on varmasti yksi eniten keskustelua ja tunteita herättävistä yhteiskunnan toiminnoista. Ei tarvitse kuin avata päivän sanomalehdet tai niiden verkkoversiot huomatakseen, kuinka koulutuksen kenttä säilyy vuodesta toiseen paitsi politiikan kohteena, myös mielipidepalstojen vakioaiheena, vain keskustelun painopisteen hieman vaihdellessa. Koulua koskevia vaatimuksia ja kehitysehdotuksia voivat esittää omaan kokemusasiantijuuteensa vedoten aivan kaikki; paitsi koulujen henkilökunta, myös oppilaat ja heidän huoltajansa, poliittiset puolueet, ideologiset ja uskonnolliset ryhmittymät, virkamiehet, asiantuntijat, työmarkkinatahot ja kansalaisjärjestöt. Toisistaan eroavia näkemyksiä nykykoulun toiminnasta ja sen kehittämiskohteista tulee tämän vuoksi jatkuvasti esiin eri suunnista.  

Viime vuosina koulutuksen kenttää on haastettu kaikilla koulutusasteilla opetussuunnitelmauudistusten myötä. Erityisesti peruskoulun puolella 2016 voimaan tullut ”Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014” nosti koulutuksen jälleen julkisen kehittämispuheen keskiöön. Perusteellisesta ja laajasti eri toimijoita osallistaneesta valmistelusta huolimatta tämä suomalaista peruskoulua tälläkin hetkellä ohjaava asiakirja on saanut osakseen ennennäkemättömän laajaa kritiikkiä. Opetussuunnitelmaa ja sen oppimiskäsitystä sekä opetusmenetelmiä on käsitelty ahkerasti eri medioissa, ja erityisesti opetussuunnitelmassa esiin nousevaa digitaalisuutta, itseohjautuvuuden tavoitetta sekä monialaisia oppimiskokonaisuuksia ja niihin liitettyjä ilmiöoppimisen menetelmiä on kritisoitu vahvasti. Syksyllä 2018 julkinen keskustelu nykykoulusta ja sen muutoksista nousi aivan uusiin ulottuvuuksiin, kun Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin ”Tutkimus paljastaa: Koulujen uudet menetelmät heikentävät oppimista merkittävästi” (HS 18.11.2018). Jutussa referoitiin tuolloin vielä julkaisematonta tutkimusta, joka etsi syitä 15-vuotiaiden suomalaisten nuorten heikentyneisiin PISA-tuloksiin. Heikentyneiden oppimistulosten taustalta paljastui tutkimuksen mukaan selvästi digitaalisuuden lisääminen ja myös ilmiöoppimisen todettiin olevan yhteydessä merkittävästi heikompiin oppimistuloksiin. Uutinen nostatti kuukausia jatkuneen kohun ja lehtiartikkeleiden sarjan, jossa osa kansalaisista ja opetusalan ammattilaisista tyrmäsi vahvasti uuden opetussuunnitelman ja sen kärjiksi yleisesti katsotut digitaalisuuden, itseohjautuvuuden ja ilmiöoppimisen. Osa taas kritisoi Helsingin Sanomia heikosta journalismin tasosta heidän nostettuaan keskusteluun vielä julkaisemattoman tutkimuksen tuloksia, joita kukaan ei pystynyt arvioimaan. Myös vuoden 2015 PISA-tulosten heikentymisen selittäminen vuonna 2016 voimaan tulleilla opetussuunnitelmilla herätti kritiikkiä. Kovimpana keskustelussa kuitenkin tuntui kuuluvan uutta opetussuunnitelmaa ja sen myötä koko koululaitoksen nykytilaa kyseenalaistavien ääni.  

Keskustelussa näkyi vahvasti, kuinka suuri rooli perinteisen median ohella myös verkkokeskusteluilla, kuten uutiskommenteilla, nykyisin on. Keskustelupalstat ja uutiskommentit osaltaan vahvasti lietsoivat ja jatkoivat medioiden aloittamaa keskustelua ja toisaalta saivat mediat nostamaan yhä uusia teemoja ja koulujen ongelmia esiin. On todettu, että julkisessa keskustelussa muodostuva kuva koulusta ohjaa entistä vahvemmin koulua koskevia poliittisia ja hallinnollisia ratkaisuja ja näin ollen ei ole lainkaan merkityksetöntä, millaista julkista keskustelua koulusta käydään. Julkisuudessa näkyneen negatiivisen koulupuheen todettiin myös olleen yksi tekijä  esimerkiksi opettajankoulutuksen hakijamäärien hetkellisessä laskussa. 

Koulua koskevan julkisen keskustelun yhteiskunnallisen merkityksen vuoksi päädyin pro gradu -tutkielmassani erittelemään diskurssianalyysin keinoin, millaista keskustelua nykykoulusta ja Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista (2014) käydään Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten marraskuusta 2018 huhtikuuhun 2019 julkaisemien koulua ja opetussuunnitelmaa koskevien artikkelien kommenttikentissä.   Toivon rajaukseni tuovan uutta näkökulmaa koulun, median ja kansalaisten välisen suhteen tutkimukseen. Kansalaiskeskustelun siirryttyä verkkoon verkkokeskustelut paljastavat keskustelijoiden puheenvuorojen kautta laajemmin yhteiskunnassa vallalla olevia näkemyksiä puheen kohteena olevasta ilmiöstä, mutta samalla ne myös luovat ilmiöitä koskevaa todellisuutta.

Analyysin tuloksena aineistosta rakentui viisi diskurssia, jotka nimesin syytösten kehän diskurssiksi, vastakkainasettelun diskurssiksi, kansainvälisen vertailun diskurssiksi, ratkaisuehdotusten diskurssiksi ja koulua ja opetussuunnitelmaa puolustavaksi diskurssiksi.  Kaikki diskurssit esittivät eri tavoin painottuneita näkemyksiä koulutuspolitiikan toimijoista, menetelmistä ja kouluyhteisön jäsenistä. Puolustuksen diskurssia lukuun ottamatta peruskoulun tila nähtiin huolestuttavana ja uusi opetussuunnitelma epäonnistuneena. Vahvimmin aineistossa näkyi syyllisten etsinnän ympärille painottunut diskurssi. Syyllisten etsintää rakennettiin suhteessa koulun kentälle tunkeutuneisiin markkinavoimiin ja osaamattomaan opetushallintoon, mutta myös opettajat ja moninaistunut oppilasaines nähtiin aineistossa syyllisinä väitettyyn koulutuskatastrofiin. Diskursseissa käytettiin vahvaa ja jopa hyökkäävää retoriikkaa argumentatiivista puhetta tuotettaessa.   

Roosa Supinen

”Tuo ilmiöoppinen vaikuttaa aivan hömpältä”   Diskurssianalyysi koulu- ja opetussuunnitelmapuheen ulottuvuuksista Helsingin Sanomien ja Yle Uutisten verkkokeskusteluissa

Julkaistu

Opettajaopiskelijat ja lajien tuntemus luontokadon aikakaudella

Taustaa

Luontokato, eli luonnon monumuotoisuuden köyhtyminen on vakava uhka hyvinvoinnille maapallolla. Lajien uhanalaistuminen ja niiden geneettisen monimuotoisuuden hupeneminen sekä erilaisten elinympäristöjen häviäminen ihmistoiminnan seurauksena ovat ilmiön keskeisiä ongelmia. Heikkenevästä monimuotoisuudesta kärsivät muiden lajien lisäksi myös ihmiset, jotka myös ovat monella tavalla riippuvaisia toimivasta luonnosta ja ympäristöstä. Luontokadosta on tiedeyhteisössä kannettu huolta jo vuosikymmenten ajan, mutta aihe on toistaiseksi jäänyt julkisessa keskustelussa toisen vakavan ympäristökriisin, ilmastonmuutoksen, varjoon. Viimeisimmät raportit osoittavat, että poliittisten toimenpideohjelmien tavoitteista huolimatta luonto köyhtyy yhä kiihtyvää vauhtia, myös Suomessa.

Lajien tuntemus on keskeinen taito luonnon monimuotoisuuden ymmärtämisen kannalta. Ihmiset ovat kuitenkin nykyään aiempaan nähden vähemmän kosketuksissa luonnonvaraisiin eläimiin ja kasveihin, minkä myötä myös lajintunnistustaidot ja lajien tuntemus väestössä ovat heikentyneet huomattavasti. Opettajat päiväkodeissa ja kouluissa eivät suoraan vaikuta luonnon monimuotoisuuden tilaan, mutta heidän toiminnallaan voi olla laajoja epäsuoria vaikutuksia, sillä kasvatuksen kautta on mahdollisuus vaikuttaa oppilaitten tietoihin, luontosuhteeseen ja asenteisiin.

Tutkimustehtävä

Minkälaisia lajintunnistustaitoja opettajaopiskelijoilla on? Ovatko he itse kiinnostuneita lajien tuntemuksesta? Minkälaisia käsityksiä heillä on lajien tuntemuksen merkityksistä opettajan työn, oppijoiden ja yleisemmin kestävän kehityksen kannalta?

Lähdin tutkielmassani selvittämään vastauksia näihin kysymyksiin tapaustutkimuksen keinoin. 19 varhaiskasvatuksen opettaja- ja luokanopettajaopiskelijaa vastasi lintu-, kasvi- ja perhoslajeja sisältäneeseen lajintunnistustestiin ja kyselylomakkeeseen, jonka avulla kerätystä aineistosta analysoitiin vastauksia tutkimuskysymyksiin.

Tulokset

Tutkimukseen osallistuneet opettajaopiskelijat osasivat nimetä yleisiä lintulajeja melko hyvin, kasvilajeja heikommin ja perhoslajeja erittäin heikosti. Opiskelijat ilmaisivat olevansa yleisellä tasolla kiinnostuneita lajien tuntemuksesta, mutta kiinnostus eri lajiryhmiä kohtaan vaihteli. Lintu-, kasvi-, perhos-, sieni- ja kalalajeista oltiin huomattavasti kiinnostuneempia kuin lepakko-, sammakko-, hämähäkki- ja kovakuoriaislajeista.

Opettajan työn kannalta lajitieto itsessään, sen opettaminen ja lasten uteliaisuuteen tiedoilla vastaaminen nähtiin arvokkaana. Opiskelijat nostivat myös esiin näkemyksiä siitä, että kiinnostuksen osoittaminen lajien tuntemusta kohtaan ja sitä kautta esimerkin näyttäminen lapsille on suurta tietopankkia tärkeämpää. Opettaja ja oppijat voivat ottaa tuntemattomistakin lajeista yhdessä selvää. Lajitiedolla nähtiin olevan myös turvallisuudesta vastaamisen kannalta merkitystä, jotta opettaja voi esimerkiksi opastaa oppilaita myrkyllisten kasvien suhteen. Vastauksista nousi myös näkemys, jonka mukaan opettaja voi lajien tuntemuksensa avulla opettaa myös laajempia kokonaisuuksia kuten monimuotoisen lajiston merkitystä ja käsitellä lajien uhanalaistumista.

Oppijoiden kannalta lajien tuntemukselle annettiin itseisarvo osana yleissivistystä ja sen nähtiin auttavan oppijaa kiinnostumaan ja käsittämään mitä kaikkea monimuotoista luonnossa elää ja on. Toisaalta lajien tuntemuksen nähtiin samalla johdattavan oppilaita muiden taitojen pariin, kuten luonnossa toimimiseen turvallisesti, kestävästi ja iloa tuottavasti esimerkiksi hyötykasvien herkullisuudesta nauttien. Lajien tuntemuksen opettelun nähtiin myös kehittävän oppijoiden laaja-alaisia taitoja kuten havainnointi- ja luokittelukykyä. Lisäksi opiskelijoiden vastauksista nousi lajien tuntemuksen merkitys laajemmin ekosysteemien toiminnan, vuorovaikutusten ja kiertokulkujen ymmärtämisen kannalta. Nousi myös esiin näkemyksiä siitä, että lajien tuntemus avartaa oppijoiden maailmankuvaa ihmiskeskeisestä lajien tasa-arvoisuutta korostavaan maailmankatsomukseen. Lajien tuntemuksen ajateltiin tekevän lajeista oppijoille kokemuksellisesti tärkeitä, mikä edistää luonnon kunnioittamisen oppimista, sekä synnyttää halua suojella luontoa ja omaksua kestävä elämäntapa.

Kestävän kehityksen kannalta lajien tuntemuksen nähtiin auttavan luonnon systeemien ja verkottuneisuuden ymmärtämisessä sekä luonnon arvostamisena. Lisäksi sen nähtiin lisäävään tietoisuutta monimuotoisuuden merkityksestä, sitä uhkaavista tekijöistä sekä herättävän halun suojella luontoa.

Johtopäätökset

Opiskelijoilla on monipuolisia näkemyksiä lajien tuntemuksen merkityksestä tulevalle työlleen, oppijoille ja kestävälle kehitykselle. Opiskelijoilla on kiinnostusta lajien tuntemuksen opetteluun, mutta tunnistustaitojen kehittyminen kaipaa tukea myös opettajankoulutukselta. Huomiota on kiinnitettävä myös siihen, että monimuotoisuuskasvatuksessa ei voida keskittyä vain nisäkkäisiin ja muihin selkärankaisiin, vaan tärkeää on ottaa huomioon myös muun muassa kasvien ja hyönteisten merkitys.

Ville Sallinen

Opettajaopiskelijat ja lajien tuntemus – taidot, kiinnostus ja käsitykset

Julkaistu

Pedagogiikka ja laatu alle kolmivuotiaiden ryhmien opettajien kertomuksissa

Taustaa

Ensimmäiset kolme vuotta ovat keskeisessä asemassa lapsen kehityksen, oppimisen ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Alle kolmivuotiaiden varhaiskasvatuksen pedagogiikka on täten ensiarvoisen tärkeä osa varhaiskasvatusta, mutta siitä huolimatta sen merkitystä joutuu toistuvasti perustelemaan. Kokemukseni alle kolmivuotiaiden opettajuuden vähättelystä sekä tutkimukset alle kolmivuotiaiden varhaiskasvatuksen puutteellisesta laadusta toimivat tutkielman alullepanijoina.

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, miten varhaiskasvatuksen opettajat puhuvat pedagogisesti onnistuneesta alle kolmivuotiaiden varhaiskasvatuksesta. Lisäksi pohdin tutkielmassani onnistuneen pedagogiikan saamia merkityksiä suhteessa kansallisen arviointikeskuksen (Karvi) määrittämiin laadun prosessitekijöihin. Tutkimuksen pääkysymyksenä oli, miten alle kolmivuotiaiden lasten ryhmissä työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat puhuvat onnistuneesta pedagogiikasta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineisto kerättiin kyselylomakkeella kahdessa varhaiskasvatusta koskevassa Facebook-ryhmässä. Aineisto koostui 32 kertomuksesta, joissa alle kolmivuotiaiden ryhmissä työskentelevät opettajat kuvasivat pedagogisesti onnistunutta päivää. Aineisto analysoitiin diskurssianalyysilla. Analyysi ja tulkinta pohjasivat vahvasti sosiaaliseen konstruktionismiin, jossa itse aineisto nähdään tutkimuksen kohteena. Diskurssianalyysin lisäksi pohdin tutkielmassa, miten onnistuneen pedagogiikan saamat merkitykset näyttäytyivät suhteessa laadun prosessitekijöihin.

Tulokset

Diskurssianalyysin avulla varhaiskasvatuksen opettajien kertomuksista nousi esille 11 alustavaa diskurssia, joista muodostui neljä laajempaa tulkintarepertuaaria: Aikuinen kohtaa lapsen -tulkintarepertuaari, Oppimisen kokonaisvaltaisuus -tulkintarepertuaari, Kukin tietää mitä tekee -tulkintarepertuaari sekä Riittämättömyyden tulkintarepertuaari. Tulkintarepertuaarit esittävät kertomuksissa keskeisimmiksi nostettuja alle kolmivuotiaiden pedagogiikan saamia merkityksiä. Tulkintarepertuaarit esiintyivät kertomuksissa osittain päällekkäisinä ja rinnakkaisina. Varhaiskasvatuksen opettajien kertomuksissa korostettiin lapsen sensitiivistä, yksilöllistä ja tämän kiinnostuksen kohteet huomioivaa vuorovaikutusta. Oppiminen nähtiin kokonaisvaltaisena ja oppimisen areenoina kuvattiin tyypillisimmin arjen toimintoja ja pienryhmätoimintaa. Kertomuksista nousi esiin myös riittämättömyyttä kuvaava puhetapa, jossa onnistuneen pedagogiikan esteiksi tuotettiin muun muassa aika ja henkilöstöresurssit.

Johtopäätökset

Tutkimustulosten perusteella alle kolmivuotiaiden ryhmissä työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat merkityksellistivät erityisesti lapsen yksilöllistä ja lämmintä kohtaamista sekä spontaania lapsilähtöistä toimintaa. Karvin laadun prosessitekijöiden näkökulmasta alle kolmivuotiaiden pedagogiikassa on kuitenkin yhä kehitettävää esimerkiksi lasten keskinäisen vuorovaikutuksen vahvistamisessa sekä varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden oppimisen sisältöjen toteuttamisessa. Hivenen huolestuttava tutkimuslöydös oli tavoitteellisuuden puute opettajien onnistunutta pedagogiikkaa kuvaavassa puheessa. Tulokset herättivät pohtimaan, onko lapsen osallisuutta tukeva oppimiskäsitys tulkittu virheellisesti varhaiskasvatuksessa, sekä miten varhaiskasvatusuunnitelman perusteiden oppimisen sisällöt toteutuvat alle kolmivuotiaiden varhaiskasvatuksessa.

 

Milla Inkinen

”Edes hieno aikuislähtöinen toiminta ei ole niin tärkeää kuin sensitiivinen aikuinen”. Laadukas pedagogiikka alle kolmivuotiaiden ryhmissä työskentelevien opettajien kertomuksissa.