Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Tutkimuksen taustaa ja tutkimustehtävä

Vammaisneuvosto toteutti vuosien 2021–2022 vaihteessa kyselyn, jossa saatiin tulokseksi muun muassa, että monien lasten, joilla on neuropsykologisia kehityshäiriötä, oppimisen ja koulunkäynnin tuki toteutuu heikosti ja/tai sen saanti viivästyy. Kiinnostukseni heräsi selvittää tarkemmin, mistä tällainen tulos johtuu. Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan, mitkä tekijät tukevat autismikirjon oppilaan koulunkäynnin onnistumista ja, mitkä tekijät estävät onnistumista opiskellessa inkluusioperiaatteen mukaisesti yleisopetuksen luokalla.

Tutkimusmenetelmä

Tutkimus toteutettiin fenomenologisella tutkimusmenetelmällä. Aineisto kerättiin haastattelemalla viittä autismikirjon oppilaan vanhempaa. Oppilaat opiskelivat ala-asteen viidennellä tai kuudennella luokalla. Aineiston analyysissa käytettiin pohjana itseohjautuvuusteorian psykologisia perustarpeita.

Tuloksia ja pohdintaa

Tutkimukseni tulokset ovat linjassa Vammaisfoorumin teettämän kyselyn kanssa. Haastateltavien kokemusten perusteella autismikirjon oppilaan avun saannin viivästymiseen on useasti syynä se, että koulussa jäädään odottamaan, että lapsi saisi diagnoosin ja tukitoimia puoltavan terveydenhuollon ammattilaisen lausunnon. Toinen asia, joka haastatteluista selvisi, että tutkimuksiin pääseminen ja diagnoosin saaminen saattaa olla monien vuosien mittainen prosessi. Jos lapsi ei tällä aikaa saa koulussa tarvitsemaansa tukea, se vaikuttaa heikentävästi hänen hyvinvointiinsa sekä koulunkäyntikykyyn.

Aineistossani painottuu yhteistyön merkitys kodin ja koulun välillä autismikirjon oppilaan tuen saannin mahdollistajana tai estäjänä. Perheiden kanssa tehtävässä yhteistyössä sekä lapsen kohtaamisessa oli selkeästi vaikutusta sillä, onko opettajalla aikaisempaa kokemusta autismikirjon oppilaista tai ymmärrystä näitä erilaisia oppilaita kohtaan. Esteinä onnistuneelle yhteistyölle olivat radikaalisti erilaiset näkemykset lapsen tuen tarpeesta, lapsen ja perheen näkeminen negatiivisessa valossa sekä palaverit, joiden lopputuloksena lapsi jäi yhä ilman tarvitsemaansa tukea.

Vaikka tutkimukseni otoskoko oli suhteellisen pieni, on aineistossani havaittavissa, että koulussa oli monipuolisia oppimisen ja koulunkäynnin tukimuotoja, jotka edistivät autismikirjon oppilaiden koulunkäynnin onnistumista. Aineiston perusteella ilmeni, että monipuolista tukea oli usein tarjolla vasta sen jälkeen, kun lapselle oli saatu autismikirjon diagnoosi. Vaikka haastateltavien lapsille oli kirjattu tukitoimia HOJKSiin, ei se ollut tae siitä, että lapsi saisi tukea koulussa. Riittämätön tuki ja tuen tarpeiden huomiotta jättäminen toimi esteenä autismikirjon oppilaan koulunkäynnin onnistumiselle. Haastattelujen mukaan esteitä tuen toteutumiselle aiheuttivat se, ettei kukaan ollut sitoutunut toteuttamaan niitä, tuen papereihin oli kirjattu tuki epäselvästi, kirjattujen tukitoimien tarkoitusta ei ymmärretty, riittämättömät resurssit, tukitoimet oli kehittänyt joku muu kuin koulun työntekijä.

Lapsen kuormittuminen koulussa toimi koulunkäynnin onnistumista estävänä tekijänä. Suurimpana kuormitusta aiheuttavana tekijänä olivat muutos- ja siirtymätilanteet. Kuormitusta lisäsi myös muun muassa iso luokkakoko, iso läksyjen määrä, ennakoinnin puute. Oppilaiden kuormitusta pyrittiin helpottaa monin tavoin, joka vaikutti edistävästi koulunkäynnin onnistumiseen. Koulupäivän ja -viikon pituuden muokkaaminen vähensi autismikirjon oppilaiden kokemaa kuormitusta ja siten mahdollisti sen, että he pystyivät käymään koulussa. Kuormitusta pienensivät myös ennakointi, struktuurit, tutut aikuiset ja tuki sosiaalisten taitojen harjoittelulle sekä oppia tunnistamaan ja säätelemään omaa kuormitustaan.

Jatkotutkimuksen aiheena pohdin, mitä välineitä koululla voisi olla onnistuneeseen yhteistyöhön autismikirjon oppilaiden perheiden kanssa. Miten kodin ja koulun yhteistyötä voisi kehittää siten, ettei yhteys perheen kanssa katkeaisi. Toinen tutkimusaihe voisi olla, että kuinka paljon koulua käymättömien oppilaiden joukossa on autismikirjon oppilaita, jotka eivät ole saaneet tarkoituksenmukaista tukea opiskeluunsa. Ajatuksena jatkotutkimuksessa olisi kehittää keinoja, joiden avulla saataisiin autismikirjon oppilaat yhdenvertaiseen asemaan muiden koulunkäyntiin tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa.

Tiina Jukakoski
”Olisi helpompi, jos lapsella olisi jalka poikki”
Autismikirjon oppilaiden vanhempien kokemuksia lastensa koulunkäynnin tuesta

Populaarimusiikkia esittävän artistin työ vaatii kokonaisvaltaista sitoutumista eikä menestystä saavuteta yksin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että kannustava ympäristö on oleellinen huippua tavoiteltaessa ja maisterintutkielmani tarkoituksena oli selvittää, mihin elämänkulun vaiheisiin menestyneiden populaarimusiikkia esittävien artistien merkitykselliset kannustuskokemukset asettuvat sekä minkälaisia merkityksiä menestyneet artistit antavat saamalleen kannustukselle. Tavoitteenani oli tutkia artistien saamaa kannustusta monitahoisesti. Olen omien kokemusteni kautta entisenä huippu-urheilijana huomannut kannustuksen merkityksen, myös menestyksen keskellä, ja siitä syystä mielenkiintoni kohdistui nimenomaan menestyneisiin artisteihin. Tieteellinen tutkimus populaarimusiikin kentällä on hyvin niukkaa ja tutkimukseni korjaa osaltaan tätä puutetta.

Tutkimuksen toteutus

Aineistoni koostuu viiden menestyneen populaarimusiikkia esittävän laulavan artistin haastatteluista. Tutkimuksessani keskityttiin artistien omiin kokemuksiin, näkemyksiin ja käsityksiin kerronnallisen haastattelun keinoin. Tutkimus toteutettiin sekä analysoitiin narratiivista lähestymistapaa mukaillen.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Artistien elämänkuluissa oli paljon yhtäläisyyksiä ja heidän kannustuskertomuksensa olivat pitkälti linjassa keskenään. Heistä jokainen oli saanut kannustusta runsaasti monelta eri taholta elämän ensi hetkistä menestyksen keskelle. Kannustuksen eri tahot nähtiin tärkeinä ja haastateltavat pitivät merkityksellisenä sitä, ettei kannustus tauonnut missään elämän vaiheessa, vaikka se muuttuikin esimerkiksi julkisuuden ja menestyksen johdosta. Artistien kertomusten perusteella sijoitin merkitykselliset kannustuskokemukset neljään elämänkulun vaiheeseen, jotka ovat lapsuus ja nuoruus, uran alkuvaihe, kriittiset hetket ja valinnan paikat sekä menestys, julkisuus ja lisääntynyt kokemus. Kannustuksen merkitykset jaottelin mahdollisuuksiin, motivaatioon ja innostuneisuuteen, itseensä uskomiseen sekä kannustuksen ristiriitaisuuteen.

Kannustus esiintyi aineistossa hyvin monimuotoisesti artistien käsittäessä sen sisältävän muun muassa tuen eri muodot (taloudellisen, sosiaalisen ja emotionaalisen), annetut mahdollisuudet, luottamuksen, läsnäolon, hyväksynnän, auttamisen, saadun palautteen sekä ihailun. Kannustus herätti haastateltavissa myös ristiriitaa tunteen vaihdellessa rohkaisusta vaativuuteen. Vaikka artistien saaman kannustuksen ristiriitaisuus oli vähäistä verrattuna kannustuksen kokonaismäärään, oli yllättävää, miten monitahoisesti ristiriitaisuus aineistossa ilmeni. Tästä syystä se nousi mielestäni mielenkiintoiseksi aiheeksi tutkimuksessani ja olisikin tarpeen tutkia kattavammin, onko populaarimusiikkia esittävien menestyneiden artistien kannustuskokemuksissa yleisemminkin ristiriitaa muun muassa huomion, ihailun, sosiaalisen median ja kollegoiden suhteen. Kiinnostavaa olisi myös tarkastella, miten menestys, julkisuus, sukupuoli ja/tai ikä vaikuttavat kannustuskokemuksiin sekä yksilön saamaan arvostukseen ja hyväksyntään populaarimusiikin kentällä.

Tutkimukseni nostaa esiin kannustuksen tärkeyttä sekä sen moninaisuutta. Tutkimuksessani tehdyt havainnot luovat parempaa ymmärrystä siitä, miten menestyneet populaarimusiikkia esittävät artistit ymmärtävät kannustusta ja kannustuksen merkityksiä elämässään sekä miten yksilön ympärillä olevat ihmiset voivat tukea hänen menestystään. Tutkimukseni aihe on aina ajankohtainen, sillä kannustus on merkittävä tekijä niin yksilön hyvinvoinnissa, motivaatiossa kuin menestyksessä ja se luo edellytykset monelle menestystarinalle.

 

Kaisa-Maria Salminen

Kannustus menestyneiden populaarimusiikkia esittävien artistien elämänkulussa

Tutkimuksen taustaa

Maailmassa on jatkuva huoli lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Koulu ei toimi vain akateemisten aineiden ja taitojen opettajana, vaan sen rooli on laajentunut käsittämään myös oppilaiden kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukemisen. Koulun ja luokan ilmapiiri vaikuttaa lasten ja nuorten kehitykseen sekä oppimiseen ja sitä voidaankin pitää kouluarjen laadun ja luonteen mittarina. Myönteinen luokkailmapiiri on nähty vaikuttavan nimenomaan oppilaiden hyvinvointiin sekä kouluviihtyvyyteen. Myönteistä ilmapiiriä voidaan tutkitusti vahvistaa vahvuuspedagogiikalla, joka myös on yhteydessä oppilaiden onnellisuuteen ja elämäntyytyväisyyteen. Onnellinen ja hyvinvoiva yksilö on yhteydessä ympäristön ilmapiiriin, joten voidaankin todeta, että mitä hyvinvoivempia oppilaat koululuokassa ovat, sitä myönteisempi luokan ilmapiirin on.

Tutkimuksen toteutus

Nämä edellä mainitut syyt saivat minut kiinnostumaan luokkailmapiirin tutkimisesta ja siitä, voidaanko sitä todella parantaa käyttäen positiivisen pedagogiikan keinoja. Tässä monimenetelmällisessä interventiotutkimuksessa selvitin, voidaanko englanninkielinen MCI-ilmapiirimittari suomentaa ja sitä käyttäen selvittää, voidaanko positiivisen pedagogiikan interventiolla vaikuttaa erään 3-luokan kokemuksiin luokkailmapiiristä. Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena eli siinä kerättiin ja käsiteltiin niin määrällistä kuin laadullista aineistoa. Tutkimuksessa toteutettu interventio kesti 10 oppituntia, joissa käytettiin materiaalina monipuolisesti Lotta Uusitalon ja Kaisa Vuorisen Huomaa hyvä! -materiaaleja. Tutkimuksen määrällinen aineisto kerättiin tutkittavan luokan oppilailta (N=19) käyttäen ilmapiirimittaria ja laadullinen aineisto tutkittavan luokan opettajalta teemahaastattelulla. Tutkimuksessa toteutettiin kaksi mittausta, ennen interventiota ja sen jälkeen, joissa molemmissa toteutettiin oppilaiden kysely sekä opettajan haastattelu. Määrällinen aineistonhankinta sisälsi myös kontrolliryhmän (N=18) ilmapiirimittauksen.  Määrällinen aineisto käsiteltiin parametrittomalla kahden riippumattoman otoksen Mann-Whitneyn U-testillä ja laadullinen aineisto käsiteltiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Mittarin tarkasteleminen toteutettiin tarkastelemalla sen luotettavuutta sekä sisäistä yhtenäisyyttä.

Keskeiset tulokset

Osana tutkimusta käännetty MCI-mittari todettiin luotettavuustarkastelulla luotettavaksi ja toimivaksi. Alkumittauksissa selvisi, että tutkittavan luokan oppilaiden ja opettajan kokemukset luokkailmapiiristä yhtyivät ja erosivat ennen interventiota. Luokan opettajan kokemus luokan ilmapiiristä oli suotuisampi verrattuna oppilaiden kokemukseen. Intervention jälkeen opettaja koki, että positiivisen pedagogiikan interventio vaikutti myönteisesti luokan ilmapiiriin. Opettajan kokemuksen mukaan esimerkiksi luokan yhteenkuuluvuus sekä tyytyväisyys paranivat intervention aikana. Verrattuna opettajan kokemukseen, oppilaat kokivat, että interventiolla oli vähäisemmät vaikutukset luokan ilmapiiriin. Oppilaiden kokemuksen mukaan interventiolla oli kuitenkin myönteisiä vaikutuksia luokan yhteenkuuluvuuteen sekä sosiaalisiin jännitteisiin. Niin opettajan kuin oppilaiden kokemuksien mukaan positiivisen pedagogiikan interventiolla oli myönteinen vaikutus luokan yhteenkuuluvuuteen. Voidaankin siis todeta, että toteutettu interventio paransi tutkittavan luokan yhteenkuuluvuutta.

Johtopäätökset

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että interventio paransi tutkittavan luokan yhteenkuuluvuuden kokemusta niin luokan opettajan kuin oppilaiden kokemuksen mukaan. Aikaisemmissa tutkimuksissa on saatu samankaltaisia tuloksia, sillä positiivisen pedagogiikan on todettu synnyttävän luokan ilmapiiriin sellaista sosiaalista pääomaa, joka näkyy luokan yhteishengen kasvamisena. Luonteenvahvuuksiin syventymisen on myös nähty lisäävän sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Yhteenkuuluvuuden kasvua voidaan selittää myös sillä, että positiivinen pedagogiikka ja sen toteutus on hyvinkin vuorovaikutteista ja myönteinen vuorovaikutus parantaa opettajan ja oppilaiden välisiä sekä keskinäisiä suhteita. Tutkimus nosti useita aiheita jatkotutkimuksille, joista suurimpana MCI-ilmapiirimittarin kehittäminen ja sen validointi käyttäen reilusti suurempaa otantaa.

Pro gradu -tutkielma: ”Huomaa hyvä! –intervention vaikutus luokkailmapiirin ulottuvuuksiin”

Emma Suorajärvi

Suomen Olympiakomitea on kehittänyt yläkoululeiritystoiminnan edesauttamaan ja tukemaan yläkouluikäisten mahdollisuuksia yhdistää koulunkäynti ja tavoitteellinen urheilu. Opiskelun ja urheilun yhdistämisestä käytetään nimitystä kaksoisura, ja sillä pyritään takaamaan huippu-urheilijoille mahdollisuus kouluttautua ilman, että urheilu-ura kärsii. Yläkoululeiritys on tarkoitettu tavoitteellisesti urheileville yläkouluikäisille ja leirityksen aikana he pääsevät harjoittelemaan omaa urheilulajiaan sekä urheilijan elämäntaitoja. Omia koulutehtäviä tehdään leirityksen aikana itsenäisenä opiskeluna. Yläkoululeirityksiä järjestetään laajasti ympäri Suomea eri urheilukeskuksissa, vaikka toiminta on vasta alkuvaiheissa. Pyrin tutkielmallani saamaan tutkimustietoa yläkoululeirityksestä ja urheilijan elämäntaidoista, sillä aiempaa tutkimustietoa aiheesta ei juurikaan ole. Keskityin tutkielmassani Vierumäellä järjestettävään cheerleadingin yläkoululeiritykseen oman pitkän cheerleadingharrastustaustani takia.

Tutkimukseni on kvalitatiivinen tapaustutkimus, jossa selvitin mitkä asiat Suomen Urheiluopisto Vierumäen cheerleadingyläkoululeirityksessä koetaan hyödyllisinä koulunkäyn-nin ja kilpaurheilun näkökulmista. Lisäksi selvitin nuorten, valmentajien ja opettajien näkemyksiä urheilijan elämäntaidoista ja niiden opetuksesta yläkoululeirityksen aikana. Keräsin aineistoni puolistrukturoiduilla haastatteluilla (urheilijat & valmentajat) sekä kyselylomakkeella (opettajat) ja lisäksi havainnoin Vierumäellä marraskuun 2022 yläkoululeiriä ja käytin tätä havainnointia tukemassa aineistoani. Analyysimenetelmänä tutkimuksessani toimi laadullinen sisällönanalyysi.

Tutkimukseni tulosten perusteella yläkoululeiritykseen suhtaudutaan pääosin positiivisesti, mutta toiminnasta löytyi kehitettävääkin. Tutkimustuloksistani nousi esille, kuinka nuoret haluavat panostaa urheiluun sekä koulunkäyntiin, mutta yläkoululeirillä itsenäiseen opiskeluun kaivataan enemmän tukea nuorten urheilijoiden ja opettajien mukaan. Yläkoululeirin lajiharjoittelua pidettiin onnistuneena. Nuoret urheilijat pääsivät kehittämään omia cheerleadingin yksilötaitojaan ja valmentajat kokivat yksilön ohjaamisen olevan leirityksessä tärkeää, jotta nuori pääsee omiin tavoitteisiinsa. Urheilijan elämäntaidot näyttäytyivät tutkimustulosten perusteella hyvin samanlaisina urheilijoille, opettajille ja valmentajille. Tärkein urheilijan elämäntaito oli tutkimukseni mukaan oman arjen hallitseminen sekä itsestä huolehtiminen.

Tutkimukseni tulokset osoittivat, että yläkoululeiritys kaipaa opettajaa mukaan kehittämään yläkoululeirityksen koulupuolta ja mahdollisesti myös auttamaan urheilevia nuoria itsenäisessä opiskelussa leirien aikana. Tutkielmani pohdinnoissa mietin, millainen opettaja tukisi toimintaa parhaiten, kun yläkoulussa opettajat ovat yleensä yhden tai muutaman oppiaineen ammattilaisia eli kukaan ei osaisi opettaa kaikkia yläkoulun oppiaineita. Urheilun ja lajitaitojen harjoittelu olivat ymmärrettävästi pääpaino urheilukeskuksessa järjestettävässä yläkoululeirityksessä, ja mielestäni yläkoululeiritys tarjoaakin hyvän mahdollisuuden nuorelle harjoitella lajitaitojaan hieman intensiivisemmin kuin normaalissa arjessaan ja samalla kokeilla minkälaista urheilijan kaksoisura voisi tulevaisuudessa olla. Yläkoululeiritykseen voi osallistua eri puolilta Suomea ja näin ollen se tarjoaakin hyvän vaihtoehdon esimerkiksi niille, joilla ei ole mahdollisuutta urheilua painottavaan yläkouluun tai liikuntaluokkaan. Yläkoululeiritystoiminta on tutkimukseni mukaan antoisaa urheileville nuorille ja mielestäni heille tulisi jatkossakin tarjota monipuolisesti tukea ja mahdollisuuksia yhdistää oma tavoitteellinen urheilu ja koulunkäynti.

Annika Lindell
Tavoitteellisen urheilun ja koulunkäynnin yhdistäminen
Urheilijoiden, valmentajien ja opettajien kokemuksia cheerleadingin yläkoululeirityksestä ja urheilijan elämäntaidoista

Tutkielman taustaa

Tutkielmassani tarkasteltiin opettajien kokemuksia liittyen oppilaiden osallisuuden tukemiseen. Pyrin selvittämään mikä opettajien mukaan on oppilaiden osallisuuden merkitys ja miten heidän mukaansa oppilaiden osallisuutta voidaan tukea. Lisäksi tarkoituksena oli tuoda esiin mahdollisia haasteita, joita opettajat saattavat kokea oppilaiden osallisuuden tukemiseen liittyen ja tarkastella niitä. Oppilaiden osallisuus on nykyään osa suomalaisen peruskoulun toimintakulttuuria ja se on nostettu keskiöön Suomen perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014). Oppilaiden osallisuuden tukeminen on hyvin tärkeää. Sen avulla rakennetaan turvallista koulua. Kun oppilaat pääsevät osallistumaan toiminta- sekä toteutustapojen suunnitteluun, on heidän motivaationsa parempi ja toiminnan tulokset paranevat. Lisäksi oppimisympäristö, jossa oppilaan on mahdollista toimia aktiivisena toimijana, on tärkeä identiteetin rakentumisessa. Opettajien ymmärrys on usein ehto oppilaiden osallisuuden toteutumiselle, ja opettajat ovatkin sen takia erityisen tärkeässä asemassa oppilaiden osallisuuden tukemisessa. Vaikka oppilaiden osallisuuden tärkeys tiedostetaan, on suomalainen peruskoulu osoittanut puutteita osallisuusoikeuden osalta.

Tutkielman toteutus

Tutkielma on toteutettu laadullista tutkimusmenetelmää hyödyntäen. Tässä tutkielmassa aineisto tuotettiin haastattelemalla viittä ala-asteella toimivaa opettajaa. Haastattelut toteutettiin mukaillen teemahaastattelun sekä puolistrukturoidun haastattelun piirteitä. Lisäksi haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina ja etäyhteyksien avulla. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. 

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimukseen osallistuneet opettajat kokivat oppilaiden osallisuuden tärkeäksi asiaksi ja, että sillä on vaikutusta esimerkiksi oppilaiden koulumotivaatioon sekä yhteisöön kuulumisen tunteeseen. Opettajien mukaan oppilaiden osallisuutta voidaan tukea monilla erilaisilla keinoilla ja lähestymistavoilla. Näitä olivat esimerkiksi oppilaiden mukaan ottaminen suunnitteluun, se, että opettaja vähentää omaa puhettaan ja antaa oppilaiden äänelle tilaa sekä oppilaiden kanssa keskustelu ja heidän mielipiteidensä kuuleminen koulussa. Opettajat nostivat haastatteluissa esiin erinäisiä asioita, joiden he ovat kokeneet haastavan oppilaiden osallisuuden tukemista. Näitä olivat esimerkiksi resurssien puute, osallisuuden vastaiset asenteet sekä opettajien koulutuksen puutteellisuus. Tutkielmassani nostin esiin, että lasten parissa työskentelevien koulutusohjelmiin tulisi lisätä koulutusta oppilaiden osallisuuteen liittyen, sillä koulutuksen puutteellisuuden voidaan nähdä vaikuttavan oppilaiden osallisuuden tukemiseen suoraan, mutta myös muiden haasteiden kautta. Se että opettajat nostivat esiin monia erilaisia keinoja ja lähestymistapoja on tärkeää, jotta oppilaiden osallisuus toteutuisi yhdenvertaisesti. Pohdin myös tutkielmassani helpottaisiko oppilaiden osallisuuden tukemista, jos oppilaiden osallisuus määriteltäisiin perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa tarkemmin tai jos sille määriteltäisiin minimivaatimustasot?

Jatkoa ajatellen

Tutkielma toi tärkeää tietoa siitä, minkälaisia keinoja opettajilla on tukea oppilaiden osallisuutta sekä siitä minkälaiseksi he kokevat sen. Vaikka tutkielmassani nousi esiin, että haastateltavat kokivat oppilaiden osallisuuden tärkeäksi asiaksi, niin aikuisten asenteissa oppilaiden osallisuutta kohtaan on havaittu puutteita ja opettajien asenteita oppilaiden osallisuutta kohtaan tulisi tutkia lisää. Lisäksi pohdin tutkielmassani, että olisi mielenkiintoista tutkia tutkielman aihetta lasten näkökulmasta eli selvittää minkä asioiden oppilaat kokevat tukevan tai mahdollisesti estävän heidän osallisuuttaan.

 

Essi Hernesniemi

 

Opettajien kokemuksia oppilaiden osallisuuden tukemisesta alakoulussa

Arjen ja opiskelupolun jatkuvuuden turvaaminen lapsille ja nuorille erilaisissa poikkeustilanteissa on kriittisen tärkeää. Olemme 2020-luvulla eläneet jo yhden kriisivaiheen läpi, jolloin koko maailmaa koetellut koronapandemia (COVID-19) johti laajamittaiseen eristäytymiseen sekä epätietoisuuteen tulevasta. Poikkeustilanteen pakottamana siirtyminen etänä toteutettavaan opetukseen oli välttämätöntä ja sen laajamittaisia vaikutuksia voidaan vasta aavistella ennakkoon. Tutkimusten mukaan Suomessa poikkeustilanteen aikana toteutettu etäopetusjakso turvasi oppilaiden koulunkäyntiä hyvällä tasolla maailmanlaajuisissa vertailuissa. Poikkeustilanteen aikana etäopetuksessa lapset ja nuoret joutuivat silti ottamaan merkittävästi enemmän vastuuta omasta oppimisestaan ikätasosta tai itsenäiseen opiskeluun vaadittavien taitojen tasosta riippumatta.

Oppimisen itsesäätelytaitojen tärkeys poikkeustilanteen aikana opiskelussa

Oppimisen itsesäätelytaitojen merkitys on tunnustettu jo kauan ennen vuoden 2020 poikkeusoloja tärkeäksi osatekijäksi oppimistuloksiin ja koulunkäynnin mielekkyyden säilymiselle. Ne ovat myös osa laaja-alaista osaamista nykyisessä perusopetuksen opetussuunnitelmassa. Kuitenkin koronapandemian pakottama vuoden 2020 kevään ja syksyn etäopetusjakso osoitti, miten merkittävässä roolissa oppimisen itsesäätely onkaan ja sen merkityksellisyydestä näille lapsille ja nuorille tulevaisuuden kriittisenä työelämätaitona.

Oppimistaan säätelevä ihminen pystyy siis itsenäisesti havainnoimaan, sekä muokkaamaan omaan oppimiseen liittyviä toimia, kokemuksia ja ajatuksia saavuttaakseen erilaisia tavoitteita. Tämä tapahtuu kolmessa eri vaiheessa. Aluksi arvioidaan tehtävän haastavuutta ja kehitetään motivaatiota toimintaa varten (ennakointivaihe). Seuraavaksi suoritetaan tehtävä aiemman vaiheen ajatuksiin perustuen koko ajan seuraten alitajuisesti omaa toimintaa (suoritusvaihe). Viimeisenä arvioidaan omaa suoritusta suhteessa lopputulokseen ja ensimmäisessä vaiheessa muodostettuihin tavoitteisiin (reflektiovaihe). Seurauksena vaiheiden läpikäynnistä yksilö oppii uutta oppisisällöstä ja omasta oppimisprosessistaan, jota hän voi käyttää jatkossa uusissa ennakointivaiheissa. Tutkimuksissa on pystytty osoittamaan, että jo alakouluikäiset lapset kykenevät harjaannuttamaan itsesäädellyn oppimisen kannalta tärkeimpiä taitoja tietoisesti tai passiivisesti kokemalla ja tekemällä. Kasvun myötä lapsi ja nuori saa lisää kokemuksia ja psyykkisiä valmiuksia toimintansa säätelyyn, jolloin aikuisen tukea tarvitaan entistä vähemmän.

Opettajalta koetun sosiaalisen tuen merkitys korostuu vaikeina aikoina

Etäopiskelu kotona tarkoitti lapsille ja nuorille, että tavanomaisesti heidän opiskeluaan ohjaava ja valvova aikuinen ei ollut enää samalla tavalla fyysisesti läsnä arjessa. Opetuksen järjestämiseen liittyi myös monenlaisia muita epätasa-arvoistavia lapsista riippumattomia tekijöitä, kuten kotiolot ja etäyhteyden mahdollistavien laitteiden toimivuus. Erityisesti omien vanhempien tuen ollessa vähäisempää, opettajan tarjoaman tuen merkitys korostuu tutkimusten mukaan. Tässä työssä olin kiinnostunut opettajalta koetusta sosiaalisesta tuesta ja oppilaan kokemuksesta.

Sosiaalisen tuen kokemus määriteltiin tässä tutkimuksessa yksilön kokemaksi voimavaraksi, joka ilmenee ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Sen kokeminen joko vaikuttaa positiivisesti ja välittömästi yksilön terveyttä edistävällä tavalla (suorat vaikutukset) tai suojelee negatiivisilta terveyttä heikentäviltä vaikutuksilta pienentämällä stressiä aiheuttavan reaktion voimakkuutta (suojausvaikutukset). Esimerkiksi aiemmin on osoitettu, että sosiaalisen tuen kokemus edistää fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia, sekä kriisitilanteista palautumista ikävaiheesta riippumatta.

Sosiaalista tukea voidaan kokea neljällä eri tavalla vuorovaikutuksessa. Emotionaalista tukea, informatiivista tukea, arviointitukea tai instrumentaalista tukea. Opettaja voi muun muassa osoittaa välittämistä sanoillaan (emotionaalinen), antaa neuvoja (informatiivinen), osoittaa oppilaan vahvuuksia suhteessa ympäröivään maailmaan (arviointi) ja tarjoutua auttaman oppilasta välitunnilla selvittämään vaikea oppisisältö (instrumentaalinen).

Tavoitteena opettajan sosiaalisen tuen ja oppimisen itsesäätelyn yhteyksien tutkiminen  

Maisterintutkielmassani tutkin suomalaisten yläkoululaisten kokemusta opettajaltaan saamasta sosiaalisesta tuesta ja sen muodoista vuoden 2020 poikkeusjakson aikana. Tämän lisäksi tutkimuksessa pyrittiin löytämään yhteyksiä tuen kokemuksen ja oppilaan omien itsesäädellyn oppimisen taitojen arvion välillä. Yhteyksien löytymisen myötä opettajat saisivat lisää tietoa ja konkreettisia keinoja tukea oppilaiden oppimisen itsesäätelyn taitojen kehittymistä myös tulevaisuudessa kriisitilanteissa.

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto on osa laajempaa pitkittäistutkimuksessa kerättyä aineistoa, joka kerättiin syksyllä 2020 osana Koulutus, opetus ja hyvinvointi kouluyhteisössä koronaepidemian aikaan (HEA, Helsingin yliopisto; REAL, Tampereen yliopisto; NEDIS, Tampereen yliopisto; Opetus- ja kulttuuriministeriö) projektia. Lopulliseen otokseen valikoitui mukaan 36 542 oppilasta vuosiluokilta 7–9 eri kouluista ympäri Suomea, jotka olivat osallistuneet projektiryhmän toteuttamaan anonyymiin verkkokyselyyn.

Tulokset osoittivat, että suomalaiset yläkoululaiset kokivat saavansa erittäin vähän sosiaalista tukea opettajalta vuoden 2020 poikkeustilanteen aikana. Pojat kokivat saavansa enemmän tukea kuin tytöt, sekä muun sukupuoliset oppilaat taas kokivat saavansa poika ja tyttöjä vähemmän tukea. Sosiaalisen tuen eri muotojen ja yläkoululaisen antaman itsesäädellyn taitojen arvion välillä oli silti positiivinen yhteys. Korkeampi kokemus opettajan sosiaalisesta tuesta ennusti siis parempaa arviota omista itsesäädellyn oppimisen taidoista uudessa mahdollisessa poikkeustilanteessa. Sosiaalisen tuen muotojen välille ei muodostunut eroja vaikutuksen voimakkuutta tarkastellessa, eli tutkimuksen perusteella ei voi todeta, että tietty opettajalta koettu sosiaalisen tuen muoto olisi toista parempi yläkoululaisten tukemiseksi. Kuitenkin sosiaalisen tuen muotojen väliset yhteydet olivat voimakkaita, eli on todennäköistä, että oppilas kokiessaan opettajalta sosiaalista tukea hän hyvin todennäköisesti kokee helpommin muitakin sosiaalisen tuen muotoja.

Tutkimus antaa siis viitteitä siitä, että opettajat voivat vaikuttaa positiivisesti yläkoululaisten oppilaidensa itsesäädellyn oppimisen taitojen kehittymiseen vaikeinakin aikoina sosiaalisen tuen avulla. Jatkossa voitaisiin keskittyä tarkemmin selvittämään esimerkiksi laadullisin tutkimusmenetelmin sosiaalisen tuen muotojen mukaisia konkreettisia toimia, joita opettaja voisi luokassa käyttää. Myös sosiaalisen tuen ja itsesäädellyn oppimisen taitojen välisiä yhteyksiä voitaisiin jatkossa tutkia myös alakouluikäisten tai erityisryhmien osalta.

 

Toni Palkamo

Opettajalta koetun sosiaalisen tuen muotojen yhteydet yläkoululaisen itsesäädellyn oppimisen taitojen arvioon uudessa poikkeustilanteessa.

Tutkimuksen taustaa

Tutkin maisterintutkielmassani rehtoreiden käsityksiä jaetusta johtamisesta ja sen käytännöistä johtamissaan kouluorganisaatioissa. Rehtorin työ on muuttunut paljon aikojen saatossa. Koulujen toimintaympäristö on merkittävästi laajentunut koulurakennuksen ulkopuolelle, ja sen myötä asettanut rehtorien työlle oleellisesti muutospaineita. Vaikka rehtori onkin viime kädessä vastuussa oppilaitoksensa johtamisesta, nykykäsityksen mukaan hänen ei tarvitse, eikä pidäkään tehdä johtamistyötään yksin. Jaetun johtajuuden merkitys on olennainen ja ajankohtainen, kaikkia kouluorganisaatioita koskettava asia ja jaetun johtajuuden käytänteiden kehittäminen on osa jokaisen rehtorin työnkuvaa.
Tämä tutkimus kumpusi liikkeelle omasta kiinnostuksestani johtamiseen ja sen kehittämiseen. Olen työskennellyt työurani aikana erilaisissa johtamis- ja esihenkilörooleissa, ja minua on aina kiehtonut se, miten ihmisten välinen vuorovaikutus erilaisissa organisaatioissa voi joko edistää tai haitata johtamisen tehtävää. Kouluyhteisön työhön vaikuttaa suuresti rehtorin toiminta ja millaisen ilmapiirin ja käytännön toimintamallit hän toiminnallaan työyhteisöön luo. Olennaista on, miten luottamusta osoitetaan opettajia ja muuta koulun henkilökuntaa kohtaan ja miten erilaisia vastuita organisaatiossa jaetaan. Jaetussa johtajuudessa on pohjimmiltaan kyse inhimillisestä toiminnasta ja organisaatiossa vallitsevasta vuorovaikutuksesta sekä luottamuksesta.

Tutkimuksen tavoitteet
Haastattelin tutkimuksessani seitsemää alakoulun rehtoria ja tavoitteenani oli haastatteluiden pohjalta saada lisätietoa jaetun johtamisen käsityksistä sekä käytänteistä sekä toteuttamisen haasteista rehtoreiden johtamissa kouluorganisaatioissa. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja ja aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimukseen osallistuneiden rehtoreiden käsitysten mukaan osoittautui, että jaettu johtaminen koetaan ensisijaisesti työtehtävien jakamisena.Toinen teema rehtoreiden käsityksistä jaettuun johtamiseen liittyy vuorovaikutukseen ja sen laatuun. Kaikilla rehtoreilla oli halu kehittää koulun toimintaa enemmän vuorovaikutteisempaan suuntaan ja useampi oli siinä onnistunutkin hyvin. Heillä oli olemassa erilaisia tiimiorganisaatiorakenteita, joiden avulla jaettua johtamisen toimintamallia tavoiteltiin. Heillä oli myös halu kehittää koulun keskustelu- ja vuorovaikutuskulttuuria siihen suuntaan, että kaikilla on mahdollisuus tulla kuulluksi sekä virallisissa-, että epävirallisissa koulun johtamisen tilanteissa. Merkittävänä kolmantena osa-alueena tutkimuksessa tuli esille se, että rehtorit kokevat jaetun johtajuuden liittyvän vahvasti luottamuksen kulttuuriin ja sen johtamiseen. Luottamusjohtamisen merkitys liittyy vahvasti koulun toimintakulttuuriin ja henkilöstöjohtamiseen ja sellaisen ilmapiirin luomiseen, jossa kaikilla on mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi ja kokea siten merkityksellisyyttä työssään. Neljäntenä olennaisena teemana tuli esille rehtoreiden ymmärrys asiantuntijuuden ja osaamisen hyödyntämisestä jaetussa johtajuudessa. Koulun opettajia ja henkilökuntaa tarvitaan siihen, että koulun pedagogista johtamista voidaan kehittää ja edistää koulun toimintakulttuuria.

Toisena tutkimuskysymyksenä halusin kartoittaa mahdollisia rehtoreiden kokemia esteitä jaetulle johtamiselle. Aineistosta nousi esille työskentelykulttuuriin sekä resursseihin liittyvät haasteet, inhimilliset tekijät sekä työssä jaksaminen. Työkulttuurin osalta tuli esille se, että joissakin organisaatioissa ei ole totuttu jaetun johtamisen toimintamalliin ja siihen tulee henkilöstöä valmentaa. Resurssien puute kuten aikapula sekä henkilöstön puute tai työehtoihin liittyvät ongelmat kuten palkkaus tai yhteiseen suunnitteluaikaan tai sen vähyyteen liittyvät teemat nousivat myös esille. Lisäksi inhimilliset tekijät kuten ihmisten erilaisuus ja erilaiset tavat tehdä töitä sekä työhyvinvointiin ja kuormittumiseen liittyvät tekijät koettiin myös haasteina. Toisaalta taas rehtoreiden mukaan jaettu johtaminen lisäsi hyvinvointia työssä, sillä vastuu lisäsi heidän näkökulmansa mukaan sitoutumista, motivaatiota ja osallisuuden kokemaa.

Jatkotutkimusaiheina kokisin olevan mielenkiintoista katsoa jaetun johtamisen kenttää hieman kokonaisvaltaisemmin ja perehtyä myös opettajien näkemyksiin ja kokemuksiin jaetusta johtamisesta ja käytännön toimivuudesta kouluissa. Tämä varmasti avaisi vielä aidommin sitä, mikä on jaetun johtamisen todellinen tila tämän päivän kouluorganisaatioissa Suomessa.

Katja Nenonen

Rehtoreiden käsityksiä jaetusta johtajuudesta

”Se jaettu johtajuushan on ilmiselvästi osa luottamusjohtajuutta”

Suomessa on 23 steinerkoulua, joissa työskentelee steineropettajia ja luokanopettajia. Steineropettajia koulutetaan Snellman-korkeakoulussa Helsingissä. Steineropettajankoulutus poikkeaa yliopiston luokanopettajankoulutuksesta sisällöltään, tavoitteiltaan ja ideologialtaan. Snellman-korkeakoulussa opetetaan steinerkasvatusta, yliopistossa kasvatustieteitä. Teoriaosuudessa avaan molempien opettajankoulutusten piirteitä. Steineropettajankoulutuksesta esittelen Snellman-korkeakoulun sekä opetussuunnitelman.

Steinerkoulu on syntynyt kasvatusfilosofi Rudolf Steinerin ajattelusta, mikä perustuu henkiseen ihmiskuvaan ja maailmankatsomukseen. Tässä tutkimuksessa tutkin luokanopettajia, jotka työskentelevät steinerkouluissa. Haastettelin viittä luokaneopettajaa kolmesta eri steinerkoulusta. Minua kiinnosti, kuinka luokanopettajat ovat päätyneet työskentelemään steinerkouluun. Lisäksi tutkin, kuinka heitä on perehdytetty steinerkouluissa ja onko steinerkouluissa käytetty steinerpedagogiikka vaikuttanut luokanopettajien opettajaidentiteetin rakentumiselle. Näistä aiheista muodostui kolme tutkimuskysymystä.

Kiinnostuin aiheesta, sillä olen itse steineropettaja ja – jos hyvin käy – pian myös kasvatustieteen maisteri. Olen tutustunut molempiin opettajankoulutuksiin ja työskennellyt sekä steinerkoulussa että peruskoulussa. Halusin antaa luokanopettajille äänen kahdesta syystä:

Steinerkasvatuksen liitto suositteli syyskuussa 2022 perehdytyspakettia (25 op) steinerkouluissa työskentelevälle henkilöstölle, jolla ei ole steinerpedagogista taustaa. Tarvitsevatko luokanopettajat perehdytystä? Jos tarvitsevat, niin mihin? Millaista perehdytystä he itse haluavat?

Koin itse opettajankoulutusten välissä eroavaisuuksia. Miten luokanopettajat kokivat steinerkoulun?

Narratiivisen tutkimukseni mukaan luokanopettajat päätyivät steinerkouluihin sattumalta. Heitä kiinnosti steinerkoulujen yhteisöllisyys, vuorovaikutus, kohtaaminen ja peruskoulusta poikkeava ilmapiiri. Heidän tietämyksensä steinerkoulusta tai steinerpedagogiikasta oli vähäinen työsuhteen alussa. Perehdytyksellä oli merkittävä vaikutus steinerpedagogiikan omaksumisessa. Perehdytyksen tarjoamisessa oli suuria vaihteluja steinerkoulujen välillä ja koulun sisäisesti. Narratiivisella analyysilla loin luokanopettajien kertomuksista kolme perehdytyspolkua: perinpohjainen, välttelevä ja riittämätön.

Perinpohjaisella perehdytyspolulla tarkoitin yhtäjaksoista ja luokanopettajan yksillölliset tarpeet huomioivaa perehdytystä. Perinpohjaisen perehdytyspolun luokanopettajilla korostui onnistumisen tunteet ja he tunsivat sekä sovelsivat steinerpedagogiikkaa työssään. Välttelevän perehdyspolun tunnuspiirteenä oli perehdytyksen katkonaisuus. Tämän perehdytyspolun luokanopettajilla ei ollut säännöllistä mentorointia. Steinerkoulu on perehdyttänyt välttelevän perehdytyspolun luokanopettajia kurssimuotoisesti. Riittämätömän perehdytyspolun luokanopettajat eivät ole saaneet perehdytystä tai perehdytys on ollut erittäin vähäistä ja irrallista. Selkiyttämätön työnkuva muun muassa lisäsi luokanopettajien työssä suoriutumispaineita ja riittämättömyyden tunteita.

Toivon, että tutkimustietoni on hyödyllistä Steinerkasvatuksen liiton perehdytyspaketin suunnittelussa. Lisäksi toivon tutkimuksen antavat tietoa steineropettajankoulutuksesta, perehdytyksestä ja steinerpedagogiikasta jokaiselle niistä kiinnostuneelle! Innostuin myös jatkotutkimuksesta. Miksi luokanopettajat vaihtavat vaihtoehtopedagogiikkaa edustavaan kouluun? Miten luokanopettajien perehdytys toteutettaisiin pitkäaikasesti niin koulun sisällä kuin sen ulkopuolisia yhteystyökumppaneita hyödyntäen?

 

Laura Puukko

“Mä oon jotain siltä väliltä” – Narratiivinen tutkimus luokanopettajien perehdytyksestä steinerkouluissa

Tutkimuksen taustaa

Talousosaaminen on keskeinen kansalaistaito, joka on tullut entistä tärkeämmäksi alati muuttuvassa taloudellisessa toimintaympäristössä. Tarvitsemme talousosaamista pystyäksemme huolehtimaan oman talouden raha-asioista mutta myös toimiaksemme yhteiskunnassa taloudellista hyvinvointia edistävällä tavalla. Taloudellisen hyvinvoinnin pohja luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin opitaan tarvittavia tietoja, taitoja sekä asenne talousasioiden hoitamiseen ja hallitsemiseen aikuisena. Tutkimusten mukaan koulusta saadulla talousosaamisen tiedolla on vahva yhteys nuorten talousosaamiseen. Kuluttaja- ja talousosaaminen kuuluu kotitalousopetuksen keskeisiin sisältöihin ja on samalla tärkeä arjen taito.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia perusopetuksessa 1980–2010-luvuilla käytettyjen kotitalouden oppikirjojen sisältöjä talousosaamisesta sekä sitä, mitä ja miten talousosaamisen teemoja oppikirjoissa esitetään ja painotetaan. Tutkimuksen toinen tarkoitus oli tutkia miten perusopetuksen opetussuunnitelmien tavoitteet talousosaamisesta näyttäytyvät kotitalouden oppikirjoissa eri vuosikymmenillä.
Tutkimus toteutettiin analysoimalla peruskoulun kotitalouden oppikirjoja laadullisen tutkimuksen keinoin. Aineistona käytettiin kahdeksaa eri oppikirjaa, jotka oli julkaistu vuosina 1986–2017. Tutkimusaineistoa analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen analyysirungon pohjana käytettiin Atkinsonin, Mc Kayn, Kempsonin ja Collardin (2006) kehittämää talousosaamisen nelijakomallia. Myös tutkimuksen tuloksia tarkasteltiin tämän nelijaon pohjalta.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tulokset jakautuivat nelijakomallin mukaisesti neljään yläteemaan: päivittäistalouden hallinta, tulevaisuuden suunnittelu, finanssituotteiden valinta ja talousasioiden seuraaminen. Alkuperäistä nelijakomallia muokattiin paremmin tähän tutkimukseen sopivaksi niin, että alkuperäisen nelijakomallin alateemoja yhdisteltiin ja luotiin myös kokonaan uusia alateemoja oppikirjoista löytyneiden talousosaamisen teemojen pohjalta.
Tutkimuksen tulosten valossa talousosaamisen eri osa-alueita käsiteltiin kotitalouden oppikirjoissa vaihtelevasti. Päivittäistalouden hallintaan liittyviä teemoja käsiteltiin eniten sekä oppikirjoissa että opetussuunnitelmissa. Teemoista esiin nousivat esimerkiksi kotitalouden tulot ja menot sekä mitä kaikkea tulee huomioida ja vertailla ostopäätöstä suunniteltaessa ja tehdessä. Seuraavaksi eniten oppikirjoissa käsiteltiin finanssituotteiden valintaan liittyviä teemoja, kuten eri kaupankäynnin muodot. Opetussuunnitelmissa finanssituotteiden valintaan liittyviä teemoja käsiteltiin vasta kolmanneksi eniten ja toiseksi eniten käsiteltiin talousosaamisen seuraamisen teemoja, kuten kuluttajan oikeudet ja velvollisuudet tai virhe tuotteessa tai palvelussa. Teemoista vähiten käsiteltiin tulevaisuuden suunnittelua niin oppikirjoissa kuin opetussuunnitelmissa. Teemoista esiin nousivat suunnitelmallisuus hankintojen tukena sekä säästäminen.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että oppikirjojen sekä opetussuunnitelmien tavoitteiden painopiste on päivittäistalouden hallinnan teemoissa, vaikka muut kolme osa-aluetta ovat myös tärkeitä nuorten talousosaamisen kehittämisen kannalta. Tämä olisi hyvä ottaa huomioon oppikirjoja ja opetussuunnitelmia laadittaessa. Myös opettajien olisi hyvä opetuksessa miettiä painotuksen tasapuolisuutta eri osa-alueiden välillä. Jatkotutkimuksia ajatellen olisi mielenkiintoista tutkia talousosaamisen opetusta kotitaloudessa, sillä aiheesta ei juurikaan löydy tutkimustietoa.

Terhi Tepponen

Talousosaamistavoitteet kotitalouden oppikirjoissa 1980–2010-luvuilla

Tausta

Maito on yhä merkittävä osa Suomen ruokakulttuuria, vaikka sen käyttö erityisesti ruokajuomana on vähentynyt vuosien varrella. Maitotuotteiden, kuten jogurtin ja juustojen, käyttö on puolestaan lisääntynyt vähitellen 1950-luvulta lähtien. Aivan viime aikoina yhteiskunnallisessa keskustelussa maidon käytön vähentämisestä on alettu puhua yhtenä keinona hillitä ilmastonmuutosta. Maidolle on kehitetty erilaisia kasviperäisiä korvikkeita, joita pidetään maitoa ympäristöystävällisempinä.

Tässä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita maidon käytöstä ja siinä tapahtuneista muutoksista Suomessa vuosikymmenestä toiseen. Yhteishyvä valikoitui aineistoksi, sillä sitä on julkaistu vuodesta 1905 lähtien ja sillä on laaja levikki ja lukijakunta, eikä maitoa ole vielä tutkittu aikakauslehtien esittämänä.

Tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tehtävänä oli selvittää tarkemmin maidon roolia suomalaisessa ruokakulttuurissa vuosien varrella aikakauslehden näkökulmasta. Tehtävää varten selvitettiin, minkälaisia maitoon liittyviä artikkeleita, mainoksia ja ruokaohjeita Yhteishyvästä löytyi vuosina 1950–2022. Lisäksi otettiin selvää, minkälaisia maitoon liittyviä käytäntöjen elementtejä Yhteishyvästä voitiin tunnistaa ja miten käytännöt ovat vuosien varrella muuttuneet.

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineistona olivat Yhteishyvä-lehdet, joita tarkasteltiin 1950-luvulta lähtien noin viiden vuoden välein vuoteen 2022 asti. Rajaus perustui maidon kulutuksesta tehtyihin tilastoihin, joiden perusteella maidon käyttö alkoi vähentyä 1950-luvulla. Yhteensä lopulliseen tarkasteluun valikoitui 97 lehteä, 93 artikkelia, 42 mainosta ja 31 ruokaohjetta. Aineistoa analysoitiin sisällönanalyysilla erityisesti teemoittelua käyttäen. Käytäntöjen teoriaa hyödynnettiin myös analyysin tukena.

Tulokset ja johtopäätökset

Aineistosta muodostui maidontuotannon, ruokakulttuurin, terveyden ja vastuullisuuden teemat. Teemoista tuotanto painottui aikaisempien vuosien lehtiin ja siihen liittyvää sisältöä oli paljon. Tähän saattoi vaikuttaa se, että Yhteishyvä oli aikaisemmin maataloutta painottava lehti. Karjatilojen vähenemistä tapahtui Suomessa 1960-luvulta lähtien, mikä todennäköisesti myös vaikutti teeman vähenemiseen lehdissä myöhempinä vuosina. Ruokakulttuuriin liittyvää sisältöä löytyi koko tarkastelujaksolta. Maito oli Yhteishyvän sisältöjen perusteella suomalaisille arkinen tuote ja sitä käytettiin ainakin ruokajuomana, kahvin kanssa, ruoanlaitossa ja välipaloissa. Ruokakulttuuriin liittyvät sisällöt muuttuivat enemmän kasviperäisyyttä ja ulkomaisia vaikutteita painottuviksi myöhemmissä lehdissä. Terveyssisällöissä korostuivat aluksi hygienia ja säilyttäminen, kun esimerkiksi jääkaappia ei vielä ollut kaikissa kotitalouksissa. Terveyssisällöt muuttuivat sen mukaan, mikä milloinkin koettiin terveelliseksi. Vielä 1950-luvulla terveyttä edustivat voi ja rasvainen maito, kun taas 1970–80-luvuilla margariinin ja rasvattoman maidon käyttöä alettiin edistää aktiivisemmin esimerkiksi asiantuntija-artikkeleissa ja mainoksissa. Vastuullisuuden teemaa löytyi vasta 2000-luvun lehdistä, jolloin sisällöissä alkoi näyttäytyä ilmastonmuutoksen torjunta ja kasviperäisyyteen kannustaminen esimerkiksi maidon kasviperäisten korvikkeiden mainoksissa.

Lehdistä tunnistettiin myös käytäntöjen elementtejä eli materiaaleja, osaamisia ja merkityksiä. Materiaalit, kuten esimerkiksi maitotuotteet, vaihtuivat vähitellen oman tilan ternimaidosta muihin maitotuotteisiin ja kasviperäisiin vaihtoehtoihin kuten soijajogurttiin. Osaamiset, kuten tiedot maidon terveys- ja ympäristövaikutuksista, lisääntyivät. Merkityksistä maidon tärkeys korostui erityisesti aiemmissa lehdissä, kun esimerkiksi maidon tuomaa omavaraisuutta pidettiin Suomen kannalta keskeisenä. Myöhemmissä lehdissä maidon käyttöä välillä kyseenalaistettiin terveys- tai ilmastosyistä.

Tutkimus tuotti uutta tietoa Yhteishyvän maitoon liittyvistä sisällöistä ja käytännöistä sekä niiden muutoksista vuosien varrella. Yhteishyvän sisältöjen muutoksen voi katsoa kuvaavan yleistä ajan kehitystä Suomessa maidon käytön kannalta. Vaikka maidon merkitys on vuosien varrella pienentynyt, sen käyttö kuuluu edelleen suomalaisten arkeen. Tulevaisuudessa on mahdollista, että maidon käyttö vähenee ja erilaisten maidon kasviperäisten korvikkeiden käyttö vähitellen lisääntyy, koska niiden on todettu olevan maitoa ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja.

Saara Miikkulainen

Ternimaidosta soijajogurttiin – Maitoa käsittelevät sisällöt ja käytäntöjen muutokset Yhteishyvä-lehdessä vuosina 1950–2022