Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Yksittäisen ihmisen arjessa muutokset voivat tapahtua melko nopeasti, mutta yhteiskunnalliset muutokset tapahtuvat usein pitkällä aikavälillä.  Elämme poikkeuksellista aikaa, jossa yhteiskunnalliset muutokset ovat tapahtuneet hyvin nopeasti koronaviruksen myötä, ja muutokset ovat vaikuttaneet kaikkien arkeen. Tähän arjen muutokseen on pitänyt sopeutua ja useat arkea helpottavat ja tartuntariskiä pienentävät arjen avut on otettu käyttöön suuremmassa mittakaavassa. Ruokakassipalvelut kotiin kuljetettuna vähentävät mahdollisuuksia saada koronatartunta, sillä kontaktien määrä vähenee. Ruokakassipalvelut ovat elintarvikkeita sisältäviä ruokapaketteja, jotka sisältävät oikean määrän raaka-aineita. Raaka-aineet ovat osin esivalmisteltuja tai helposti itse valmistettavissa olevia. Paketissa on ruokaohjeet ja mahdollisesti ruokien asetteluohjeet tarjoilua varten. Ruokakassi voidaan toimittaa kotiin ja tilaus tehdään sovelluksen tai internetsivun kautta. Tutkielmani tarkoituksena on selvittää minkälaisia tekijöitä kuluttajat arvostavat palvelun käytössä ja miten koetaan palvelun helpottavan poikkeusolojen arkea.

 

Tutkimuksen toteutus

 

Tutkielmani toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa haastattelin yhdeksää aikuista ruokakassipalvelua poikkeusoloissa käyttänyttä henkilöä. Haastattelu toteutettiin puolistrukturoituna teemahaastatteluna niin kasvotusten kuin etäyhteyksin. Aineisto analysoitiin sisällön analyysin keinoin.

 

Ruokakassipalvelut helpottamassa omaa ja muiden arkea

 

Analyysin tuloksena syntyi kolme pääluokkaa, jotka olivat arjen rutiinit, palvelut poikkeusoloissa sekä arjen muuttuminen. Tuloksissa korostui poikkeustilanteen vaikutus ruokakassipalvelun käyttämiseen ja monet kertoivatkin, että ilman poikkeusoloja ei olisi todennäköisesti palvelua kokeillut. Kaikki vastanneet kokivat palvelun helpottavan arkea ja sitä pidettiin suurimpana tekijänä palvelun käyttöön. Ruokakassipalvelu monipuolisti ruokavaliota ja vähensi kaupassa käynnin määrää ja näin ollen jäi aikaa muuhun. Pientuottajien tukemista pidettiin tärkeänä palvelun käyttämisen syynä nimenomaan korkona-ajan takia. Haluttiin tukea yrityksiä ostamalla palveluita sekä ruokakassipalvelun käyttämien pientuottajien kautta. Palvelun käytössä oli haasteita kuten se, että haasteellisempia erityisruokavalioita noudattava henkilö ei pysty tätä hyödyntämään. Osa koki myös, että jatkuva tilaaminen sitoi arkea liikaa palvelun ympärille.

 

Ruokakassipalveluista tehdyt tutkimukset ovat käsitelleet pääasiassa syitä käyttää palvelua. Koen, että poikkeusolojen tutkiminen ja sen myötä muuttunut arki nyt ja tulevaisuudessa ovat hyvin mielenkiintoisia tutkimuskohteita. Tutkiessani aikuisten arkea koen, että jatkotutkimusaiheena voisi olla tutkimuksen laajentaminen lapsiperheisiin ja arjen helpottamiseen siinä kontekstissa. Tutkimukseen osallistui myös vain työssä käyviä korkeakoulutettuja henkilöitä, joka saattaa vaikuttaa myönteiseen kuvaan palvelun käytöstä. Olisi mielenkiintoista mitä ajatuksia eri taustoista tulevat henkilöt ja eri sosioekonomista asemaa edustavat ajattelevat palvelun käytöstä ja sen arkea helpottavasta vaikutuksesta.

Riina Seppälä

Ruokakassipalvelut arjen helpottajana korona-ajan poikkeusoloissa

 

Tutkimuksen lähtökohtia

COVID-19-pandemian ja lisääntyneen kotona vietetyn ajan myötä ruoanvalmistuksesta on tullut merkittävämpi osa elämää. Ruokaohjeet eli reseptit kuuluvat olennaisesti nykypäivän ruoanvalmistuskulttuuriin niin kuluttajien jokapäiväisessä elämässä kuin kotitalousopetuksessakin. Aiempi resepteihin keskittyvä tutkimus ei ole juuri huomioinut kuluttajien näkemyksiä siitä, millaiset ominaisuudet kuuluvat toimivaan ja käyttäjäystävälliseen reseptiin. Jotta voidaan luoda kuluttajien tarpeisiin sopivia reseptejä, on tärkeää selvittää, millaiset reseptit miellyttävät kuluttajia.

 

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Tutkimusaineisto koostuu 11 kuluttajan yksilöhaastattelusta, jotka on toteutettu etäyhteyksien välityksellä vuoden 2021 alussa. Etsin aineistosta toimivaan reseptiin liitettyjä ilmauksia, joita analysoin ja luokittelin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Muodostin analyysin avulla kaksi pääluokkaa: reseptin valitseminen ja reseptin käyttäminen. Pääluokat sisältävät viisi yläluokkaa, jotka kuvailevat toimivaan reseptiin liitettyjä ominaisuuksia reseptin valitsemisessa ja käyttämisessä.

 

Toimivaan reseptiin liitetyt ominaisuudet

Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä ominaisuuksista, joita kuluttajat arvostavat reseptissä. Tulokset kuvaavat aiempia tutkimuksia laajemmin ja monipuolisemmin ominaisuuksia, joita kuluttajat liitävät toimivaan reseptiin. Tutkimuksen perusteella ei ole olemassa yksiselitteistä ”hyvää reseptiä”, joka miellyttäisi kaikkia kuluttajia. Toimiva resepti helpottaa kuluttajien ruoanvalmistusta ja leivontaa. Toimivassa reseptissä koko ajatusprosessi ruoan tai leivonnaisen ideoimisesta lopputuloksen saavuttamiseen on tehty täysin valmiiksi. Tämän lisäksi koko prosessi on kuvattu selkeästi ja helposti ymmärrettävästi niin, että myös muut voivat saavuttaa kirjoittajan asettaman tavoitteen. Tutkimustulokset voivat toimia apuna kotitalousopettajien ja muiden ammattilaisten reseptien suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Toimiva resepti ei sisällä pelkästään reseptin käyttämisen kannalta tärkeitä ominaisuuksia, vaan reseptin tulee myös täyttää tiettyjä kriteerejä, jotta kuluttaja päättää käyttää sitä. Resepti halutaan valita, jos kuluttaja saa sen avulla inspiraatiota ja uusia ideoita, reseptistä pystytään muodostamaan itseä miellyttävä kokonaiskuva nopeasti ja resepti vaikuttaa kuluttajan mielestä luotettavalta. Reseptin käyttäminen koetaan mielekkääksi, jos reseptin noudattaminen sujuu helposti ja vaivattomasti niin, että kuluttaja voi saavuttaa onnistuneen lopputuloksen reseptin avulla. Lopputuloksen tulee vastata reseptiin liitettyjä mielikuvia, jotka syntyvät kuvallisen ja kirjoitetun viestinnän avulla.

Reseptien valitsemiseen ja käyttämiseen liittyy olennaisesti myös se, mistä reseptejä haetaan. Jatkotutkimuksena voi tarkastella, mistä kuluttajat etsivät reseptejä. Reseptitutkimusta kannattaa jatkotutkimuksessa lähestyä myös poikkeusolojen tuomien muutosten näkökulmasta, ja selvittää esimerkiksi, kuinka poikkeusolojen tuomat muutokset näyttäytyvät reseptien käyttämisessä.

Anni Salminen,
Kuluttajien arvostamat ominaisuudet toimivassa reseptissä – ”Ihannetilanteessa koko ajatustyö on tehty mun puolesta”

Tutkimuksen lähtökohtia ja tarkoitus

Suomalaista koulutusjärjestelmää pidetään monella mittapuulla tasa-arvoisena, mutta koulutuksen tasa-arvosta puhuttaessa on tärkeää huomioida mahdollisuuksiin vaikuttavia tekijöitä. Koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta on syytä tarkastella etenkin korkeakoulutuksen mahdollisuuksia ja sitä, keille yliopistoon hakeutuminen näyttäytyy mahdollisuutena. Koulutuksen voidaan sanoa periytyvän, sillä usein jälkipolvi kouluttautuu samalle koulutukselliselle tasolle vanhempien kanssa. Koulutuspolun muodostumiseen vaikuttaa useita tekijöitä, ja aktiivisessa rakentamisessa voi olla kyse esimerkiksi perinnöllisyyttä vastaan taistelemisesta. Tällaista aktiivista oman koulutuspolun rakentamista voidaan tarkastella toimijuuden näkökulmasta.

Toimijuudella tarkoitetaan usein yksilön tai yhteisön aktiivista muutokseen suuntautuvaa toimintaa sosiaalisissa rakennelmissa. Tutkimuksessani toimijuutta tarkastellaan matalan koulutustason perheestä tulevan yksilön koulutuspolun rakentamisena yliopistoa kohti. Tarkoituksena ei ollut pyrkiä määrittämään mitä kaikkea toimijuus voisi olla tai miten toimijuus kehittyy. Sen sijaan tämän tutkielman tarkoitus oli hahmotella toimijuuden merkitystä mahdollisuuksien tasa-arvon näkökulmasta koulutuspolkua yliopistoon rakentaessa.

Analysoin tutkimuksessani kuuden haastateltavan kasvuolosuhteita sekä sitä, miten toimijuus ilmenee haastateltavien pohdinnassa ja toiminnassa yliopistoon hakeutuessa. Haastateltavat opiskelevat yliopistossa ja ovat perhetaustasta, jossa vanhemmilla on korkeintaan toisen asteen tutkinto. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, ja teemahaastatteluin joulukuussa 2020 kerättyä aineistoa analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysilla. Tutkimukseni lähtökohtana oli kiinnostukseni koulutusmahdollisuuksien tasa-arvon kehittämiseen toimijuutta tukemalla, ja siksi halusin tutkia sitä, millainen merkitys toimijuudella voi olla koulutuspolun muodostumisessa. Tavoitteena oli tunnistaa ja kuvailla kasvuolosuhteita sekä toimijuudellista pohdintaa ja toimintaa silloin, kun yksilön kasvuympäristössä ei ole ollut korkeakoulutettuja ja yksilö itse on hakeutunut yliopistoon.

Tutkimuksen tuloksia

Kasvuympäristön haastateltaviin vaikuttaneita olosuhteita olivat esimerkiksi perheen varallisuus, työttömyys, tuen saaminen tai sen puute oppimisvaikeuksissa, vanhemmilta saatu tuki, kannustus ja ohjaus, epäilyt ja kiellot, harrastusmahdollisuudet, asuinalue ja koulun oppilaiden taustat. Myös kasvuympäristön koulutusmyönteisyydellä ja koulutusmahdollisuuksista puhumisella vaikutti olevan merkitystä.

Toimijuutta voitiin tunnistaa yksilön tavasta ajatella esimerkiksi silloin, kun haastateltava ilman kodin ohjausta ja tukea päätti suuntautua yliopistoa kohden ja kun haastateltava kohtasi epäonnistumisia, toisten epäilyjä ja estelyitä, mutta uskoi silti omiin mahdollisuuksiinsa ja päätti jatkaa yrittämistä. Toimijuutta tunnistettiin toiminnan suunnista esimerkiksi silloin, kun vuosia kestäneissä yliopistohakujen ja epäonnistumisten sarjassa yksilö pohti ja tunnisti kehittämiskohteita osaamisessaan ja pyrki kehittämään taitojaan. Myös tilanteissa, joissa haastateltavan suunnitelmia vastustettiin, mutta haastateltava piti kiinni omista tavoitteistaan ja suuntasi toimintansa tavoitettaan kohti, voitiin nähdä toimijuutta koulutuspolun rakentamisessa. Tutkimalla yksilön kasvuympäristön olosuhteita ja toimijuuden ilmentymistä ajattelussa ja toiminnassa saatiin kuvauksia siitä, miten toimijuus voi vaikuttaa koulutuspolkuun.

Lopuksi

Tutkielman aihe valikoitui ajatuksesta, voisiko toimijuus osaltaan mahdollistaa koulutuksellisen mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista. Tutkimukseni kuvailee ja tunnistaa toimijuutta koulutuspolussa, mutta ennen kaikkea toimii perusteena tarpeelle tutkia aihetta tarkemmin. Olisikin syytä tutkia toimijuuden roolia koulutuksellisessa mahdollisuuksien tasa-arvossa ja sitä, miten toimijuutta voitaisiin tukea kouluarjessa koulutusmahdollisuuksien näkökulmasta.

Saara Salo
Pro Gradu: Toimijuus koulutuspolussa – Matalan koulutustason taustasta yliopistoon

Tutkimuksen lähtökohtia

Koululla on suuri merkitys lapsen kognitiivisiin kykyihin liittyvän minäpystyvyyden kehityksessä ja sen kautta lapsi rakentaa kuvaa itsestään niin oppijana kuin ihmisenä. Minäpystyvyys on Albert Banduran (1986) luoma käsite, jolla tarkoitetaan yksilön uskomusta omista kyvyistään selviytyä erilaisista tilanteista ja sen on todettu vaikuttavan laajasti yksilön ajatteluun, tunteisiin ja toimintaan. Jatkuvat epäonnistumiset koulussa voivat heikentää minäpystyvyyttä ja vaikuttaa negatiivisesti sekä koulunkäyntiin että myöhemmin elämässä pärjäämiseen. Koululla on siis suuri rooli oppilaan minäpystyvyyden kehityksessä ja siksi myös sen tukemiseen tulisi kiinnittää huomiota. Tässä erityisesti katse kääntyy opettajiin, jotka toimivat tiiviisti oppilaiden kanssa edistäen heidän oppimistaan ja osallisuutta.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoite oli kaksijakoinen; halusin ensinnäkin tarkastella opettajien käsityksiä minäpystyvyydestä, kuten taustalla vaikuttavista tekijöistä sekä sen merkitystä koulunkäynnille ja elämässä pärjäämiselle, ja ovatko heidän käsityksensä linjassa tämänhetkisten tutkimusten kanssa. Toiseksi halusin selvittää, millaisena opettajat kokivat oman pystyvyytensä tukea oppilaidensa minäpystyvyyttä sekä millaisin pedagogisin keinoin opettajat ylipäätään pyrkivät sitä tukemaan omassa opetuksessaan ja ovatko heidän käyttämänsä keinot todettu tutkimusten valossa tehokkaiksi.

Tutkimukseni aineisto kerättiin haastatteluilla syksyllä 2020. Haastateltaviksi valikoitui neljä opettajaa hieman erilaisilta taustoiltaan; puolella haastateltavista opettajista oli sekä luokanopettajan että aineenopettajan pätevyys ja toisella puolikkaalla aineenopettajan pätevyys. Jokainen heistä oli toiminut työssään 2-3-vuotta. Haastattelut toteutettiin etänä vallitsevan korona tilanteen takia. Aineisto analysoitiin laadullisen teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

Saadut tulokset ja niiden tarkastelua

Tulosten mukaan opettajien käsitykset minäpystyvyydestä olivat hyvin linjassa nykyisten minäpystyvyyttä käsittelevien tutkimusten kanssa. Minäpystyvyys nähtiin erityisen tärkeänä tekijänä lapsen ja nuoren koulumotivaatiolle, itsetunnon kehittymiselle ja myöhemmässä elämässä pärjäämiselle, jonka perusteella myös sen tukeminen nähtiin tärkeänä. Opettajat kokivat oman pystyvyytensä tukea oppilaan minäpystyvyyttä suhteellisen hyväksi. Positiivisesti pystyvyyteen vaikutti opettajan sensitiivisyys tunnistaa oppilaan tunnetiloja ja hyvän vuorovaikutussuhteen muodostaminen oppilaan kanssa. Toisaalta pystyvyyttä heikensi oma tietotaidon puute tukea tarvitsevien oppilaiden tukemisesta sekä ulkoiset tekijät, kuten ajanpuute, isot luokkakoot ja suuret oppilasmäärät. Opettajien käyttämät pedagogiset keinot olivat monipuolisia ja tutkimusten perusteella myös oppilaan minäpystyvyyttä tukevia. Opettajien käyttämät pedagogiset keinot ja niiden monipuolisuus voidaan nähdä ainakin osittain johtuvan opetussuunnitelmasta (2014), joka ohjaa ja tukee opettajien opetustyötä. Opetussuunnitelman erityisenä tehtävänä on taata jokaiselle oppilaalle tasavertaiset mahdollisuudet kasvaa, kehittyä ja oppia, johon myös oleellisesti minäpystyvyys linkittyy.

Tutkimustulosten hyödyntäminen

Minäpystyvyyttä on tutkittu paljon eri asiayhteyksissä, kuten koulussa ja työelämässä, ja tutkimukset ovat olleet suurimmaksi osaksi määrällisiä eli tilastollisin menetelmin toteutettuja. Minäpystyvyydestä tehtyä laadullista tutkimusta, jossa pyritään saamaan ymmärrystä tutkittavasta ilmiöstä, on kuitenkin tehty varsin vähän ja esimerkiksi opettajien näkökulmasta ei juuri lainkaan. Tästä syystä koin tutkimukseni tärkeäksi.

Tutkimuksessani haastateltiin kuitenkin vain neljää opettajaa, joten tarkoituksena ei ollut tehdä kyseisestä ilmiöstä yleistettäviä päätelmiä. Tutkimukseni voi kuitenkin tarjota suuntaa antavia tuloksia, jotka voidaan ottaa huomioon jatkotutkimuksia tehdessä. Esimerkiksi mielenkiintoista voisi olla vertailla tämän tutkimuksen tuloksia sellaisen tutkimuksen tuloksiin, jossa haastateltavina on ollut jo pidempää työskennelleet opettajat. Lisäksi erityisopettajien näkökulmat ja ajatukset minäpystyvyydestä ja sen tukemisesta voisivat myös tuoda tärkeää lisäarvoa.

Kira Ahlfors

Pro Gradu: Minäpystyvyys kouluarjessa ­­­­­­ — Opettajien käsityksiä minäpystyvyydestä ja sen tukemisesta.

Lähteet: Bandura, A. (1986). Social Foundations of thought and action. A Social Cognitive Theory. New Jersey: Prentice-Hall.

Koronapandemia on aiheuttanut monella muutoksia arkeen. Pandemian aikaiset rajoitukset, ravintoloiden sulkemiset, etätyöt ja muut toimet ovat muuttaneet ruoanhankintaa ja ruokailua. Mediassa on noussut esiin uusia ruoanlaiton trendejä, kuten hapanjuurileivonta ja somevaikuttajien ruoanvalmistuslivet. Nämä itse havainnoimani ja kokemani ilmiöt innostivat minua tutkimaan asiaa tarkemmin. Tutkielmani kohdistaa katseensa suomalaisten ruoanhankintaan ja ruokailuun koronapandemian aikana. Sen tarkoituksena oli selvittää, mitä muutoksia ruoanhankinnassa ja ruokailussa on pandemian myötä tapahtunut ja mitä ihmiset pitävät muutoksissa merkityksellisenä. Ihmisten kokemuksia ja niille annettuja merkityksiä tutkimalla teemme näkyväksi todellisuutta, jossa elämme.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineistoksi keräsin sosiaalisen median kommentteja (n=133), jotka oli julkaistu lokakuussa 2020. Kommentit koskivat koronapandemian vaikutuksia arkeen ruokaan liittyvän toiminnan osalta. Aineiston analysoin laadullisin menetelmin, sisällönanalyysiä hyödyntäen. Analyysini oli teoriaohjaavaa, mutta analyysiyksiköt nousivat aineistosta. Tärkeänä pidin ihmisten kokemusten tutkimista ja niiden asioiden tarkastelua, joita he ovat itse nostaneet esille merkityksellisinä.

Ruoanhankinta ja ruokailu pandemian aikana

Analyysin tuloksena syntyi neljä ruoanhankintaan ja ruokailuun liittyvää kategoriaa. Ensiksi ruonhankinta muuttui pandemian takia suunnitelmallisemmaksi, varovaisemmaksi ja verkkopalveluita hyödyntäväksi. Kaupassakäyntiä piti suunnitella etukäteen hyvin, sillä siellä pyrittiin käymään harvemmin ja nopeammin. Varovaisuus näkyi esimerkiksi maskin ja käsidesin käyttönä, turvaväleinä, asiointiaikojen muuttamisena ja riskiryhmäläisillä kaupassakäyntiavun hankkimisena.  Ruoan verkosta tilaaminen lisääntyi sekä kaupoista että ravintoloista. Toiseksi ruokailujen siirtyminen kotiin etänä työskentelyn ja opiskelun vaikutuksesta lisäsi perheen kanssa ruokailua ja yksin ruokailua. Yksin ruokailu ennen pandemiaa saattoi olla positiivista kokemushakuista toimintaa, kun pandemian aikana se koettiin lähinnä yksinäiseksi ja pakon sanelemaksi. Kolmantena pandemia vaikutti lisänneen kiinnostusta ruoanvalmistukseen. Erityisesti uusien ruokien kokeilu, terveellinen ruoka, leipominen ja hävikin välttäminen kiinnostivat. Neljäntenä tuloksena oli merkittävä kaipuu läheisten ja työkavereiden kanssa ruokailua kohtaan.

Tämä tutkimus tarjoaa otoksen siitä, mitä muutoksia koronapandemian aikana on koettu ruoanhankintaan ja ruokailuun liittyen. Muutoksia on tapahtunut niin ruoanhankinnassa, kuin siinä mitä, missä ja kenen kanssa syömme. Koronapandemia muokkaa mahdollisesti pysyvästi ihmisten ruoanhankinnan sekä ruokailun tapoja, mikä voi johtaa palveluiden kehittymiseen, kuten on nähty ruoan verkko-ostamisen kohdalla. Meneillään olevan pandemian vaikutusten ymmärtäminen ja niihin varautuminen myös tulevaisuuden epidemioiden uhan alla on tärkeää.

Alina Leinonen,

Ruoanhankinnassa ja ruokailussa pandemian aikana koetut muutokset – ”Ruoka tilataan kotiin, jotain haetaan itse maski päällä.”

Opintojen pitkittyminen on erityinen haaste geneerisillä aloilla, ja opinnoissa kohdatut haasteet vaikuttavat herkästi opintojen etenemiseen ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Suunnitelmallisuuden taitojen tutkiminen on tärkeää, sillä ne ovat yhteydessä opintojen etenemiseen, nopeampaan opintojen valmistumiseen, sekä akateemisen opiskelun haasteista selviämiseen. Yliopisto-opiskelijat kohtaavat arjessaan haasteita muun muassa viivyttelyn ja stressin muodossa. Hyvät suunnitelmallisuuden taidot antavat opiskelijoille tarvittavat työkalut selvitä näistä opiskelua haittaavista haasteista hallitsemalla omaa toimintaa, ajankäyttöä ja ympäristöä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisiksi ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijat arvioivat omat suunnitelmallisuuden taitonsa, taipumuksensa viivyttelyyn ja stressinsä tason, sekä minkälaisia vaikutuksia suunnitelmallisuutta ja ajanhallintataitoja tukevalla verkkomuotoisella interventiolla oli opiskelijoiden kokemuksiin edellä mainituista asioista.

Suunnitelmallisuuden taitojen merkitys opinnoissa

Suunnitelmallisuuden taidoilla tarkoitetaan taitoa opiskella järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti, sekä muun muassa ajankäytön suunnittelua ja resurssien hallintaa opiskelussa. Suunnitelmallisuuden taidoiltaan hyvä opiskelija tekee realistisia suunnitelmia ja tavoitteita, pysyy tekemissään suunnitelmissa, priorisoi ja pilkkoo tehtäviä, sekä valvoo ajankäyttöään ja keskittymistään. Heikot suunnitelmallisuuden taidot ovat yhteydessä viivyttelyyn ja stressiin. Viivyttely hidastaa opintojen etenemistä ja laskee opiskelijoiden hyvinvointia. Viivyttelyyn liittyy herkkyys häiriötekijöille ja vaihtoehtoiselle toiminnalle, sekä kyvyttömyys realististen aikataulujen tekemiseen ja niiden noudattamiseen.

Yliopiston vaatimukset ja vastuu omista opinnoista voi olla ensimmäinen vuoden opiskelijalle uutta, jonka vuoksi opiskelijoita tulisi tukea ajanhallinnassa heti opintojen alussa. On tärkeää tukea opiskelijan näkemystä itsestään kyvykkäänä opiskelijana ja antaa keinoja itsenäiseen, suunnitelmalliseen opiskeluun. Ongelmallista on se, että usein stressi ja viivyttely nähdään normaaleina opintoihin kuuluvina asioina, joihin ei välttämättä tästä syystä haeta apua.

Interventiolla vaikutus opiskelijoiden kokemuksiin omista suunnitelmallisuuden taidoistaan sekä viivyttelystä

Tuumasta toimeen -verkkointerventiokurssille osallistuneet opiskelijat arvioivat omat suunnitelmallisuuden taitonsa kurssin alussa heikoiksi sekä kokemansa viivyttelyn korkeaksi. Aineistosta voitiin erottaa heikkojen suunnitelmallisuuden taitojen aiheuttamia haasteita, kuten suunnitelmien ja tavoitteiden epärealistisuutta, kyvyttömyyttä noudattaa tehtyjä aikatauluja, sekä vaikeutta yhteensovittaa opiskelua ja vapaa-aikaa. Kurssin jälkeen nähtiin selkeää nousua opiskelijoiden suunnitelmallisuuden taidoissa, ja selvää laskua opiskelijoiden viivyttelyssä sekä stressissä. Kurssin aikana opiskelijoiden tietoisuus omasta ajankäytöstä ja sen kompastuskivistä kasvoi ja he oppivat erilaisia keinoja hallita ajankäyttöään, viivyttelyä ja stressiä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että interventiokurssilla voidaan vähentää opiskelijoiden kokemaa viivyttelyä, sekä tukea heidän suunnitelmallisuuden taitojen kehittymistä. Tutkimustiedon avulla opiskelijat voivat tunnistaa keinoja ajanhallinnan kehittämiseen, sekä viivyttelyn ja stressin torjumiseen.

Lisää tutkimusta opiskelun sujuvoittamisen tukemisesta

Tutkimus suunnitelmallisuuden taitojen tukemisesta opetuksella on vähäistä ja korkeakoulukontekstissa tehdylle ajanhallintainterventioiden tutkimukselle nähdään tarvetta. Tutkimuksen ajankohtaisuutta lisää tämänhetkinen pandemia ja etäopetukseen siirtyminen, joka tuo etenkin ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijoille uusia haasteita ajanhallintaan. On tärkeää tutkia, miten opiskelijoiden hyvinvointia sekä opintojen etenemistä voidaan parhaalla tavalla tukea. Tutkimus herätti uusia kysymyksiä mm. siitä, millaisesta interventiokurssin toteuttamistavasta opiskelijat hyötyisivät eniten. Tutkimusaiheena olisi mielenkiintoista tutkia, miten suunnitelmallisuuden taidot vaikuttavat esim. pro gradun kirjoittamisen aikana kokemuksiin viivyttelystä ja stressistä.

Melissa Åkerlund

Yliopisto-opiskelijoiden suunnitelmallisuuden taitojen kehittymisen tukeminen. Opiskelijoiden näkemys omista suunnitelmallisuuden taidoistaan, prokrastinaatiosta ja stressistä ennen ja jälkeen interventiokurssin.

JOHDANTO

Käsitöiden avulla voi rentoutua, jutella mukavia ja jakaa mielenkiintoisia ajatuksia erilaisista käsin tehtävistä töistä toisten käsitöistä innostuneiden ihmisten kanssa. Valmiiden töiden antaminen muille tuo iloa ja onnistumisen tunteita, kun huomaa, miten ihmiset ilahtuvat saadessaan itse käsin tehtyjä tuotteita. Tarvittaessa käsitöiden tekeminen antaa lisäksi haastetta aivoille monimutkaisine matemaattisine malleineen ja kuvioineen.

Käsityön asema peruskoulun oppiaineena on ollut vahva ja sitä on opetettu Suomessa jo 1800-luvulla peruskoulussa. Käsitöiden teon tarkoitus on kuitenkin muuttunut paljon vuosien kuluessa. Ennen työt tehtiin käyttöä varten, mutta nyt se ei ole niin keskeistä. Käsitöitä tekemällä jokainen voikin onnistua omalla tavallaan, mikä saattaa tehdä siitä suositun oppiaineen. Onkin tärkeää pohtia, miten käsityön opetusta voisi kehittää, jotta se olisi yhä jatkossa tärkeä oppiaine peruskoulussa ja vastaisi tulevaisuuden kehitysnäkymiin.

TUTKIMUSTAVOITTEET JA TUTKIMUSASETELMA

Tavoitteena oli selvittää, mitä käsityksiä ja kokemuksia käsityötä peruskoulussa opettavilla luokanopettajilla on nyt, kun uusinta vuoden 2016 elokuussa voimaan astunutta opetussuunnitelmaa on toteutettu vajaan viiden vuoden ajan sekä sitä, miltä näyttää käsityön opetuksen tulevaisuus. Tutkimusaineisto koostui kahdeksan alakoulun luokanopettajan teemahaastattelusta. Tutkimus on laadullinen ja tyypiltään empiiristä tutkimusta. Analyysitapana käytettiin sisällönanalyysiä.

Tutkimuksessa mukana olleet opettajat olivat opettaneet alkuopetuksen käsitöitä vuoden 2016 elokuussa voimaan astuneen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaista käsityötä vähintään puoli vuotta ja enimmillään neljä ja puoli vuotta. Tutkimukseen osallistuneiden luokanopettajien koulutus käsitöiden opettamiseen vaihteli peruskoulutuksesta käsityön aineenopettajan koulutukseen.

TUTKIMUSTULOKSIA

Tutkimusaineistosta ilmeni, että suurin osa tehdyistä käsitöistä liittyi koulumaailmaan tai lahjaksi annettaviin tuotteisiin. Lasten omaan arkikäyttöön tulevien tuotteiden osuus jäi kovin vähäiseksi. Alkuopetuksessa oppilaat tuntuivat vielä innostuvan lähes kaikista käsillä tehtävistä töistä. Valmiista käsitöistä hyvin pieni osa oli monimateriaalisia eli sellaisia, että samassa työssä olisi käytetty eri työtavoille ominaisia materiaaleja, tekniikoita ja tiloja. Monimateriaalisuuden toteuttaminen käytännössä osoittautuikin useimmiten hankalaksi. Enimmäkseen materiaalit ja työtavat olivat askartelulle tai pehmeälle työtavalle ominaisia kovien materiaalien ja työtapojen jäädessä vähemmälle. Kestävän kehityksen huomioiminen opetuksen toteuttamisessa oli vaihtelevaa eikä se ollut aina välttämättä helppoa esimerkiksi materiaalihankintojen suhteen.

Käsityön opetuksen koettiin edistävän monin tavoin myös metataitojen, kuten ongelmanratkaisun, kehittymistä. Oppimisen arviointitavat perustuivat paljolti suulliseen arviointiin. Käsityön opetuksessa ilmeni paljon erilaisia haasteita. Aineellinen ja käsitteellinen tilanpuute olivat suurimpia haasteita. Käsityön tulevaisuudesta oppiaineena peruskoulussa opettajilla oli ristiriitaisia mielipiteitä keskenään. Osa oli sitä mieltä, että arvostus laskee koko ajan ja osa taas ajatteli, että arvostus voi herätä uuteen nousuun.

LOPUKSI

Käsityö pitäisi nähdä oppiaineena, joka on paljon muutakin kuin käsitöiden tekeminen ja kädentaitojen oppiminen. Käsityötunneilla voidaan harjoitella ja oppia muun muassa tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Käsitöiden tekeminen voi antaa tilaa luontevalle sosiaaliselle kanssakäymiselle. Koulussa eri oppiaineiden yhdistäminen käsityön oppimissisältöihin tuo moninkertaista hyötyä yhdellä kertaa. Jatkossa olisi tärkeää keskittyä miettimään lähemmin, mikä olisi paras mahdollinen käsityön opetuksen toteuttamistapa sekä sisällön että tuntimäärien suhteen tulevaisuuden visioita ennakoiden.
Tulevaisuudessa vaaditaan opettajan roolin mukautumista, joustavuutta, paljon lisää yhteistyötä sekä avarakatseisuutta nähdä opetus enemmän isona yhtenäisenä pakettina eikä niinkään oppiaineittain raamitettuna. Jatkossa tulisikin tutkia, miten toimintakulttuurin muutos vaikuttaisi käsityön asemaan koulussa ja koko yhteiskunnassa. Käsityötä voisi tutkia myös laajemmin koko peruskoulun käsittävänä oppiaineen jatkumona.

Ann-Chelie Keskinen,

Peruskoulun alkuopetuksen käsityö 2020-luvulla ja sen kehitysnäkymiä

TUTKIELMAN TAUSTA JA TAVOITTEET

Ilmastonmuutos on aikamme pirullinen dilemma, joka vaatii koko ihmiskunnalta käyttäytymisen muutoksen. Viime vuosina lasten ja nuorten huoli ilmastosta ja sitä kautta myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen on lisääntynyt. Kiinnostuin siitä, mikä saa lapset osallistumaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja millaisena lapset näkevät omat vaikutusmahdollisuutensa. Tutkimuksessani lasten suhtautumista ilmastonmuutokseen ja lasten ympäristökansalaisuutta tarkastellaan toimijuuden käsitteen kautta, sillä käsite nousee esiin monissa ympäristökasvatuksen tutkimuksissa ja opetussuunnitelmateksteissä. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että aktiivinen toimijuus edistää oppilaan ympäristövastuullista käytöstä. Lasten toimijuutta ja osallisuutta onkin pyritty vahvistamaan yhteiskunnan eri osa-alueilla lisäämällä lasten osallistumisen mahdollisuuksia.

Tutkielmani tavoitteena oli kuvata, millaista on tutkittujen lasten ilmastotoimijuus ja millaisia ilmastoystävällisiä valintoja lapset tekevät arjessaan. Lisäksi selvitettiin lasten ilmastotoimijuutta rajoittavia ja tukevia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa ilmastotoimijuuden ulottuvuuksista tarkasteltiin erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvää tietoa, tunteita ja arjen ilmastotekoja. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Keräsin aineistoni ryhmähaastatteluilla pääkaupunkiseudulla asuvilta 10–11-vuotiailta lapsilta. Haastateltavia oli yhteensä 18 ja analysoin teemahaastattelujen aineistoa teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Lapset osasivat nimetä ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia, sekä kertoa ratkaisuehdotuksia. Haastateltavilla ilmeni myös virhekäsityksiä liittyen ilmastonmuutokseen. Tutkimus osoitti, että lapset eivät tee eroa ympäristötoiminnan ja ilmastonmuutokseen liittyvän toiminnan välillä. Haastateltavien välillä oli eroja siinä, kuinka he suhtautuivat ilmastonmuutoksen vakavuuteen. Ilmastonmuutokseen liitettyjä tunteita olivat huoli, suru, pelko ja toivo. Kaikki haastateltavat eivät kuitenkaan liittäneet ilmastonmuutokseen vahvoja tunteita.

Tutkimuksen lapset tekivät liikkumiseen, ruokaan, energian säästöön ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviä ilmastotekoja. Eniten lapset nostivat esiin liikkumiseen ja ruokaan liittyviä ilmastotekoja. Tutkimus osoittaa, että lapsetkin voivat tehdä monia pieniä valintoja ilmaston hyväksi. Valinnan vapaus edistää aktiivista ilmastotoimijuutta. Tässä tutkimuksessa valinnan vapauden puute rajoitti lasten toimijuutta ja näkyi esimerkiksi lasten liikkumisessa ja ruokavalinnoissa. Haastateltavat eivät esimerkiksi päättäneet sitä, millä autolla perheessä ajetaan tai mitä ruokaa kotona syödään.

Tutkimus osoitti, että lapsen kasvuympäristö voi toimia ilmastotoimijuutta rajoittavana tai edistävänä tekijänä. Erityisesti vanhempien esimerkki nousi merkittäväksi tekijäksi siinä, kuinka paljon lapsi teki ilmastotekoja arjessaan. Tutkimus osoittaa lasten ilmastotoimijuuden olevan moniulotteinen kokonaisuus, joka rakentuu erilaisista asioista. Lapsille pitää luoda lisää osallistumisen paikkoja, sillä osa lapsista kokee omat vaikutusmahdollisuutensa ilmastonmuutoksen hillinnässä heikoiksi. Aikuisten rooli ilmastotekojen mahdollistajana on keskeinen. Lasten roolia ilmastokriisin ratkaisussa ei tulisi väheksyä, sillä he joutuvat tulevaisuudessa toimimaan aiempien sukupolvien aiheuttamien ongelmien ratkaisijoina. Siksi ekososiaalisen sivistyksen opettaminen ja ympäristökansalaisuuteen kasvattaminen nousevat tulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi.

Elina Rintamäki

Pro Gradu: Lapset ilmastotoimijoina – Lasten näkemyksiä ilmastonmuutoksesta ja ilmastoteoista

Korkeakouluopintojen aloittaminen on yksi nuoren aikuisen elämän suurista tapahtumista. Opinnoissa opiskelija kohtaa uuden ympäristön, jonka vaatimuksiin opiskelija pyrkii usein parhaimpansa mukaan vastaamaan. Tähän vahvasti on yhteydessä opintoihin kiinnittyminen. Tukemalla tunnistettuja opintoihin kiinnittymiseen vaikuttavia tekijöitä, pystytään tukemaan myös opiskelijoiden opintoihin kiinnittymistä, jonka tiedetään edistävän opintomenestystä sekä opinnoissa viihtymistä. Tutkimuksen kontekstina toimi Maanpuolustuskorkeakoulu, jonka toisen vuoden sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opiskelijoita tutkimusta varten haastattelin. Maanpuolustuskorkeakoulussa kandidaatin opintojen aikana sekoittuu mielenkiintoisesti opintojen akateeminen ja ammatillinen puoli. Tämä näkyy myös tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä, jossa kiinnittymisen tarkastelussa huomioon otettiin opintojen kummatkin puolet.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli opiskelijoiden kokemusten perusteella selvittää, mitkä yksilölliset ja yhteisölliset tekijät kiinnittivät Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opiskelijoita opintoihin opintojen alkuvaiheessa.

Useiden tutkimusten perusteella tiedetään, että opintoihin kiinnittymisen on havaittu vaikuttavan opiskelijoiden opinnoissa viihtymiseen sekä opintomenestykseen Erityisesti korkeakouluopinnoissa opintojen alun on aiemmin todettu olevan kriittistä aikaa tämän heijastuessa myös opintoihin myöhemmin. Opintoihin kiinnittymiseen tiedetään vaikuttavan niin yksilölliset kuin yhteisölliset tekijät.

Tutkimusta varten haastattelin kahdeksaa toisen vuosikurssin opiskelijaa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastateltavilla oli tutkimuksen toteutuksen kannalta oleellisia kokemuksia, sillä he olivat korkeakouluopintojensa alkuvaiheessa, mutta myös kerryttäneet jo jonkin verran tietoa omista opinnoistaan. Osana haastatteluja käytettiin myös merkityksellisten tapahtumien menetelmää, jossa opiskelijat kuvasivat piirtäen janalle korkeakouluopintojensa aikaisia merkityksellisiä ja mieleen jääneitä tapahtumia. Näin pystyttiin tukemaan menneiden tapahtumien muistelua.

Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Analyysin aikana muodostettiin  yhteensä viisi pääluokkaa, joista henkilökohtaiset-, opiskeluun liittyvät- ja työuraan liittyvät tekijät olivat yksilöllisten kuvausten luokkia. Korkeakouluyhteisöön liittyvät- ja muihin yhteisöihin liittyvät tekijät olivat yhteisöllisiä kuvauksia.

Tutkimuksen tulokset ja hyödyntämismahdollisuudet

Tutkimukseni tulokset osoittivat, että opiskelijoiden opintoihin kiinnittymiseen vaikutti niin yksilölliset kuin yhteisölliset tekijät. Yksilöllisistä tekijöistä keskeisiä olivat opiskelijan kutsumus, opiskelutaidot sekä opintoihin liittyvä monipuolisuus. Yhteisöllisten tekijöiden keskuudessa korostui organisaatio ja siellä jaettu sosiaalinen tuki, erityisesti vertaisten kesken. Keskiössä opiskelijoiden kokemuksissa oli kutsumus alaa kohtaan sekä vahva työelämäkeskeisyys opintojen aikana. Opiskelijoilla oli siis vahva päämäärä, eli tuleva ammatti, jossa toimimista varten he halusivat oppia mahdollisimman paljon. Tätä tuki monipuolisiksi koetut opinnot, joissa akateeminen ja ammatillinen opetus vaihteli. Kokemuksissaan opiskelijat korostivat myös vertaisyhteisön poikkeuksellisen laajaa merkitystä opinnoissa viihtymiselle.

Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi opintojen suunnittelussa ja opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisessa, esimerkiksi panostamalla lisää tärkeiden opiskelutaitojen opettamiseen ja kehittämiseen. Erityisesti opintojen alun aikaan liittyvän tuen kehittämisellä voidaan yhä edelleen tukea opiskelijoiden kiinnittymistä opintoihin.

Hanna Lindevall

Pro gradu:

Opintoihin kiinnittymiseen vaikuttaneet tekijät sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opiskelijoiden kokemuksissa

Miksi kotitalous on tärkeä oppiaine?

Kotitalous on ajankohtainen ja monipuolinen oppiaine. Kotitalousopetuksessa käsitellään esimerkiksi kuluttajuuteen, asumiseen ja kestävyyteen liittyviä aiheita. Kotitalousopettaja antaa oppilaille opetustehtäviä, joissa yhdistyy teoriaosaaminen ja käytännön osaaminen. Kotitalousopetuksen tavoitteena on tukea hyvinvointia arjessa. Koronaviruspandemian vuoksi Suomessa julistettiin poikkeusolot, minkä seurauksena kotitalousopetus siirtyi lähiopetuksesta etäopetukseen. Kiinnostuin siitä, millä tavoin tämän käytännönläheisen oppiaineen opetusta toteutettiin etäopetusjakson aikana. Tutkielmassani tarkastelen 99 kotitalousopettajan vastauksia kyselylomakkeen kysymykseen siitä, miten heidän opetuksensa muuttui kotitalousopetuksen siirtyessä etäopetukseen vuoden 2020 keväällä.

Haasteita ja mahdollisuuksia

Kotitalousopettajilla oli sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia kotitalousopetuksen järjestämisestä poikkeusoloissa. Haasteita tuottivat esimerkiksi digitaalisten välineiden käytön harjoittelu, uusien opetustehtävien keksiminen, erilaisten perhetilanteiden huomioiminen sekä se, että joihinkin oppilaisiin oli vaikea saada yhteys. Kotitalousopettajat kokivat myönteisenä esimerkiksi digitaitojen kehittymisen, oppilaiden arvioinnin sekä yhteistyön oppilaiden huoltajien kanssa. Kotitalousopettajat kokivat työmäärän ja -ajan lisääntyneen poikkeusolojen aikana, mikä vaikutti heikentävästi kotitalousopettajien työssä jaksamiseen.

Tulevaisuuden kotitalousopetus

Kotitalousopettajien digiosaaminen kehittyi etäopetusjakson aikana, joten kotitalousopetuksessa saatetaan hyödyntää entistä enemmän digitaalisia välineitä tulevaisuudessa. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi sitä, voidaanko poikkeusolojen aikana opittuja yhteydenpitomenetelmiä käyttää myöhemminkin. Voidaanko etäyhteyden kautta järjestää opetusvierailuja toiselle puolelle maailmaa? Olisi myös kiinnostavaa tietää, miten muissa maissa toteutettiin kotitalousopetusta koronaviruspandemian aikana. Kotitalousopettajat kehittivät uusia opetusmateriaaleja, joita voidaan varmastikin käyttää myös tulevaisuudessa. Pystyisivätkö kotitalousopettajat jakamaan toisilleen opetusmateriaaleja? Opetusmateriaalien hyödyntäminen jatkossa voisi vähentää opetuksen suunnitteluun käytettyä työmäärää ja -aikaa. Tutkielmani aineiston mukaan kotitalousopettajat olisivat toivoneet selkeitä ohjeita kotitalousopetuksen toteuttamiseen poikkeusoloissa. Tulevaisuudessa kunnan tai koulun antamat selkeät ohjeet saattavat tukea kotitalousopettajien työssä jaksamista.

Pandemia on tuonut paljon haasteita ja vaikuttanut jokaisen ihmisen elämään. Arki on voinut tuntua vaikealta. Kotitalousoppiaineeseen sisältyvien aiheiden (kuten ruokaosaamisen ja kodin puhtaanapidon) hallinta auttaa ihmisiä toimimaan arjessa, minkä vuoksi kotitalouden tietoja ja taitoja on tärkeä opettaa kaikenikäisille. Halusin tarkastella kotitalousopettajien kokemuksia etäopetusjakson ajalta, sillä kotitalousoppiaineen merkitys korostui poikkeusoloissa.

“Koen käytännön tehtävien antamisen merkitykselliseksi ja kotien poikkeuksellista arkea helpottavaksi. Olen nähnyt konkreettisemmin työni yhteiskunnallisen merkityksen kuin ennen poikkeustilaa” (kotitalousopettaja, keväällä 2020).

Irene Rydberg

Kotitalousopettajien kokemuksia etäopetusjaksosta poikkeusoloissa – ”Käytännön tehtävien teettämisessä oli paljon kirjavuutta”