Yliopistomuseon kokoelmiin kuuluu useita mielenosoituskylttejä ja -banderolleja. Eräs niistä on puiseen keppiin niittaamalla kiinnitetty, 30 vuotta vanha ja käytössä hieman nuhjaantunutkin pahvikyltti, johon on mustalla tussilla kirjoitettu teksti ”Älä töni mun dosenttiani”.
Mielenosoitus ja mediatapahtuma
Helsingin ylipiston ylioppilaskunta järjesti 13.2.1990 opiskelijamielenosoituksen Porthanian edessä. Sadat osallistujat vaativat professorienemmistön poistamista yliopiston hallintoelimistä ja samalla opiskelijoiden ja muun opetus- ja henkilökunnan laajempaa mukaanpääsyä yliopiston päätösten tekoon. Opiskelijat olivat huolissaan myös dosenttien asemasta, mihin viittaa nyt esiteltävä kylttikin. Ilmeisesti teksti osui myös paikalla olleen toimittajan silmään, sillä ainakin mielenosoitusta seuraavan päivän Helsingin Sanomissa ”älä töni mun dosenttia” oli mukana listassa opiskelijoiden vaatimuksista. Mielenosoitus ja sitä seurannut talonvaltaus saivat muutenkin paljon huomiota mediassa, niin kuin toki tarkoitus olikin.
Mielenosoituksessa pidettiin puheita ja esitettiin sekä musiikkia että näytelmä jossa ”syyttäjä” ja ”rehtori” keskustelivat akateemisen vapauden ja demokratian ”raunioittamisesta”.
Kohtelias valtaus
Mielenosoituksen lopuksi sadat opiskelijat marssivat vastapäiseen yliopiston hallintorakennukseen ja siellä neljänteen kerrokseen, missä sijaitsi silloisen rehtorin, Päiviö Tommilan, työhuone. Talonvaltaajat neuvottelivat niin rehtorin kuin vahtimestarienkin kanssa pelisäännöistä. Valtaajat lupasivat käyttäytyä siististi ja rauhallisesti, rehtori taas lupasi, että yliopiston autonomiaperiaatteen mukaisesti poliisia ei kutsuta paikalle, vaan tilanne hoidetaan yliopiston sisäisenä asiana.
Valtaajat nostivat hallintorakennuksen katolla salkoon mustan lipun, joka oli aiemmin ollut ainejärjestö Limes ry:n kerhohuoneen pöytäliina. Myös ikkunoista ripustettiin banderolleja huoneissa työtätekevien yliopistolaisten luvalla.
Tukea ja vastustusta
Valtaajien kanssa kävi keskustelemassa opetusministeri Christoffer Taxell, joka vastaanotettiin ”Toffe, Toffe” -huudoin. Keskustelu kesti noin puolitoista tuntia, mutta ministeri ei suostunut kertomaan yksityiskohtia hallinnonuudistusta koskevan lain etenemisestä. Taxell myönsi, ettei itsekään olisi valtaajien asemassa ollut tyytyväinen omiin vastauksiinsa.
Useat eduskuntaryhmät ilmaisivat tukensa valtaajien päämäärille. Valtauksen edetessä noin 7 000 ihmistä allekirjoitti valtausta tukevan adressin. Allekirjoittaneista suurin osa oli opiskelijoita, mutta mukana myös muutama professori ja kymmeniä dosentteja.
Pari sataa valtaajaa jäi yöksi rakennukseen. Helsingin Sanomien mukaan valtaajat maksoivat yöpymisestä aiheutuvan vahtimestarien ylityökorvauksen. Tätä tietoa ei kuitenkaan löydy muista lähteistä, kuten Ylioppilaslehdestä. Rehtori Tommila toivoi valtaajien poistuvan ja vetosi muun muassa siihen, että rakennuksessa oli paljon käteistä rahaa. Samaan aikaan oli nimittäin käynnissä pankkivirkailijoiden lakko, jonka vuoksi yliopisto aikoi maksaa noin neljälletuhannelle työntekijälle palkan käteisenä. Tommila pelkäsi, että ”Valtauksen varjolla hallintorakennukseen tulisi täysin sivullisia rikollisin aikein”. Asia saatiin kuitenkin sovittua, ja valtaajat viettivät lopulta rakennuksessa kaksikin yötä, yhteensä 54 tuntia. Myös yliopistolaisten palkanmaksu sujui häiriöttä ja ajallaan. Ennen lähtöään valtaajat siivosivat paikat.
Marraskuussa kävi ilmi, että eduskunnan käsittelyyn päätyneessä lakiehdotuksessa opiskelijoiden minimivaatimukset oli pääasiassa täytetty. Laki hyväksyttiin helmikuussa 1991.
Susanna Hakkarainen, projektisuunnittelija
Lähteitä:
Helsingin Sanomat 14. ja 15.2.1990.
Kolbe, Laura 1996: Eliitti, traditio, murros. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta 1960–1990. Keuruu.
Kortti, Jukka 2012: Ylioppilaslehden vuosisata. Tallinna.
Tommila, Päiviö 1992: Tunne yliopistosi. Puheita ja kirjoituksia. Helsinki.
Ylioppilaslehti 22.2.1990.