Tällä kertaa esittelemme vasta muutama viikko sitten kokoelmiimme saadun hienon esineen ja sen alkuperäisen omistajan. Kyseessä on laakeriseppele, jota käytti Tekla Hultin, kun hänet promovoitiin filosofian maisteriksi 31.5.1894. Vaikka parista laakerinlehdestä on kärki murtunut ja vihreä silkkirusetti on hieman rypyssä, seppele on erinomaisessa kunnossa. Kun sitä katsoo lepäämässä silkkipaperivuoteellaan, voi vielä melkein aistia vienon yrtintuoksun.
Opintiellä
Tekla Hultin oli jo koulutyttönä fennomaani. Haminan tyttökoulun käytyään hän muutti Helsinkiin ja opiskeli Helsingin suomalaisessa jatko-opistossa sekä Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Valmistuttuaan opettajaksi hän suoritti ylioppilastutkinnon ja kirjoittautui 1886 Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon ensimmäisenä suomenkielisenä naisena. Toki hän, kuten suurin osa fennomaaneista, puhui myös sujuvaa ruotsia ja muitakin kieliä, kuten ranskaa. Yliopistossa hän opiskeli historiaa, kirjallisuutta, taidehistoriaa ja sielutiedettä eli psykologiaa.
Maakunnittain järjestäytyneisiin ylioppilasosakuntiin kuuluminen oli miesopiskelijoille pakollista, mutta naiset eivät osakuntien jäseniksi päässeet. Keväällä 1889 naisopiskelijat – Tekla Hultin heidän joukossaan – anoivat kanslerilta pääsyä osakuntiin. Vaikka suurin osa osakunnista kannatti naisten jäsenyyden sallimista, konsistori vastusti anomusta ja kansleri hylkäsi sen. Naisylioppilailla oli kuitenkin oman yhdistys, De kvinnliga. Kyseessä ei ollut virallinen osakunta, mutta suomeksi sitä kutsuttiin myös Naisten osakunnaksi, ja toiminta olikin hyvin samanlaista kuin varsinaisissa osakunnissa. Yhdistys järjesti illanviettoja ja sen kokouksissa keskusteltiin yhteiskunnallisista ongelmista ja aatteellisista kysymyksistä, hauskanpitoakaan unohtamatta. Kielenä oli useimmiten ruotsi, mutta suomikin hyväksyttiin eikä kielikysymyksestä tehty suurta numeroa. De kvinnliga toimitti käsinkirjoitettua lehteä Lyran, jonka päätoimittajana Tekla Hultin toimi.
Vaikka naiset eivät virallisesti osakuntien jäseniksi päässeetkään, saattoivat he jossain määrin niissä toimia. Tekla Hultin syntyi ja kasvoi Jaakkimassa, joten Savo-Karjalainen osakunta olisi ollut hänelle luontainen ympäristö. Osakunta oli jo vuodesta 1870 kutsunut naisia juhliinsa, ja vuonna 1890 naiset saivat Savo-Karjalaisessa osakunnassa myös puheoikeuden. Tekla Hultin vietti vielä opiskeluajan jälkeenkin osakunnassa ja osallistui esimerkiksi vuosijuhliin, joissa puheiden pitäminenkään ei ollut hänelle vierasta.
Juhlallinen promootio
Tekla Hultinin laudatur-tutkielma käsitteli Englannin 1700-luvun siirtomaapolitiikkaa. Hän sai filosofian kandidaatin tutkintonsa valmiiksi jo vuonna 1891, mutta joutui odottamaan seuraavaa filosofisen tiedekunnan promootiota kolme vuotta. Kevään 1894 promootioon osallistui kaikkiaan 139 maisteria, joista kuusi oli naisia.
Vain yksi nainen, Emma Irene Åström, oli Suomessa aiemmin promovoitu. Tekla Hultinin promootiosta lähtien on maisterin promootioissa aina ollut mukana myös naisia. Emma Irene Åströmin aloittaman perinteen mukaisesti vuonna 1894 naispromovendit käyttivät promootioaktissa mustaa pukua. Sekä tilaisuus että painettu ohjelma olivat kaksikielisiä.
Promootiopäivänä aktin jälkeen kuljettiin juhlakulkueessa Nikolainkirkkoon (nykyiseen Tuomiokirkkoon) juhlajumalanpalvelukseen ja sieltä jatkettiin ravintolaan päivälliselle. Seuraavana iltana pidettiin tanssiaiset Ylioppilastalolla. Aiemmin promootiotanssiaiset olivat olleet todella juhlava tilaisuus, johon osallistui koko Helsingin hienosto. Sortokausi kuitenkin muutti koko juhlan luonteen varovaisemmaksi ja enemmän yliopiston sisäiseksi tilaisuudeksi. Toki tämä ei kokonaan estänyt juhlimista. Huhu jopa kertoi, että Tekla Hultin ihastutti miestovereitaan puhumalla pöydällä seisten lasi kädessään.
Tekla Hultin jatkoi opintojaan ja sai vuonna 1896 filosofian tohtorin arvon ensimmäisenä naisena Suomessa. Tuolloin hän ei kuitenkaan enää osallistunut promootioon. Hän teki arkistotutkimusta myös Pietarissa ja Tukholmassa ja opiskeli vuoden 1898 Sorbonnessa kansantaloutta.
Monipuolinen ura
Jo jatko-opintojensa aikana Tekla Hultin ryhtyi vakinaiseksi Päivälehden ulkomaanosaston toimittajaksi. Isänmaan ystävä -lehden päätoimittaja hänestä tuli vuonna 1899. Bobrikov kuitenkin lakkautti lehden melko pian.
Tilastollisen päätoimiston (nykyinen Tilastokeskus) toisen aktuaarin virkaan Tekla Hultin pääsi vuonna 1901 saatuaan erivapauden eli vapautuksen sukupuolestaan. Myöhemmin hän haki erivapautta myös ensimmäisen aktuaarin virkaan, jota hän oli jo sijaisena hoitanutkin, mutta vastaus oli kielteinen.
Naisten saatua äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden Hultin asettui ehdolle eduskuntaan Nuorsuomalaisen puolueen edustajana. Ensimmäisellä kerralla häntä ei valittu, mutta vuodesta 1908 hän oli eduskunnan jäsen aina vaaleista poisjäämiseensä 1924 asti. Hän kuului jatkuvasti, ensimmäisiä valtiopäiviään lukuun ottamatta, 20-30 aktiivisimman edustajan joukkoon.
Aktivismi
Tekla Hultin oli mukana siellä, missä tapahtui. Helmikuun manifestiin hän reagoi valitsemalla passiivisen vastarinnan. Tämä ei suinkaan ollut vaaratonta, vaan vaati rohkeutta ja hyviä hermoja. Hän osallistui mm. suuren adressin monistamiseen, nimien keruuseen ja nimikirjoituslehtien järjestelyyn. Tämä tapahtui salaa yön pimeydessä, ikkunat peitettyinä. Muistelmissaan Hultin kertoo, kuinka kesken kaiken pihan valaisi ”huikaiseva valo, jota seurasi voimakas jymähdys”. Myöhemmin kävi ilmi, että Porvoon lähelle Bjurböleen oli tipahtanut Suomen suurin meteoriitti. Seuraavana päivänä Hultin osallistui mielenosoitukseksi järjestettyyn Aleksanteri II:n patsaan kukitukseen Senaatintorilla. Naiskagaali, venäläistä sortopolitiikkaa vastustavan salaisen järjestön naisosasto, perustettiin Tekla Hultinin kotona.
Eugen Schaumanin ammuttua Bobrikovin Tekla Hultin saapui työpaikalleen senaatintalolle vain ”silmänräpäyksen laukauksen kaiuttua”. Suurlakkoa ennen ja sen aikana Hultin oli mukana kansalaistoiminnassa ja kävi kokouksissa niin Ylioppilaskunnassa kuin muuallakin, käyttäen tilaisuuksissa myös puheenvuoroja. Palokunnantalolla pidetyn perustuslaillisten kokouksen vaatimukset esitettiin itselleen kenraalikuvernöörille. Mukana lähetystössä oli myös Tekla Hultin.
Myös naisten ääni- ja vaalioikeutta koskevissa suurissa kokouksissa Tekla Hultin oli aktiivinen. Kun asiasta keskusteltiin valtiopäivillä, seurasi Hultin tiiviisti käsittelyjä kuulijaparvelta.
Tekla Hultin oli kiihkeä aktivisti ja jääkäriliikkeen kannattaja. Sisällissota oli järkytys, joka murensi hänen edistyksellistä maailmankatsomustaan. Maan pitkään tavoiteltu itsenäisyys ei ratkaissutkaan kaikkia ongelmia.
Tekla Hultin oli monella tapaa uranuurtaja. Hän kaipasi jatkuvasti haasteita ja työtä, joka pakottaisi hänet ”ponnistamaan kaiken kykynsä”. Ehkä näiden haasteiden vastapainona hän harrasti ruoanlaittoa, maalaamista ja käsitöitä. Eduskunnassa Hultinin puheenvuorot olivat viileän asiallisia, mutta ystäväpiirissä hän usein herkistyi, mistä häntä toisinaan kiusoiteltiin. Tekla Hultin oli seurallinen, rohkea, sinnikäs ja uskalsi seistä mielipiteidensä takana ja puolustaa niitä.
Susanna Hakkarainen, projektisuunnittelija
Lähteitä:
Bagge, Taina 1974: Promootiot Helsingin yliopistossa 1832-1967. Helsinki.
Hultin, Tekla 1935: Päiväkirjani kertoo 1899–1914 I. Helsinki.
Klinge, Matti 1978: Ylioppilaskunnan historia osa 3. 1872–1917 K.P.T:stä jääkäreihin. Helsinki.
Naisten aika. Valkoinen varis ja muita oppineita naisia (toim. Riitta Mäkinen & Marja Engman). Tallinna 2015.
Tiirikari, Leeni – Savikko, Sari 2005: Suomen naisen vuosisadat osa 4. Tiennäyttäjät. Hämeenlinna.