Pergamentille kirjoitettu

Museomme kokoelmaan kuuluu yksi erityisen ainutlaatuinen esine, kauniilla ja koukeroisella käsialalla kirjoitettu asiakirja, jonka alaosassa on allekirjoituksia ja iso punainen, langalla kiinnitetty vahasinetti. Sen ensimmäiseltä riviltä erottuvat sanat Christina, Gud ja Sverige. Kyseessä on Kuninkaallisen Turun akatemian pergamentille laadittu perustamisasiakirja, joka on päivätty 26.3.1640. Tätä päivämäärää pidetään nykyisen Helsingin yliopiston vuosipäivänä ja perustamisajankohtana.

Pian Turun palon jälkeen syksyllä 1827 päätti Venäjän keisari Nikolai I siirtää akatemian Helsinkiin, josta oli tullut autonomisen Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki 15 vuotta aikaisemmin. Helsinkiin siirrettiin akatemian mukana hopeiseen rasiaan taiteltu perustamisasiakirja ja muita esineitä, jotka olivat säilyneet tulipalossa.

Kehystetty koukeroisella käsialalla kirjoitettu kirje, jonka alaosassa on pyöreä, punainen vahasinetti. Kirjettä ympäröi vaalea suojapahvi ja vaalea, kapea ja sileä puukehys.
Helsingin yliopiston perustamisasiakirja vuonna 2015 vaihdetuissa suojapahveissaan ja kehyksissään. Kuva: Timo Huvilinna, Tiedemuseo Liekki.
Jatka lukemista ”Pergamentille kirjoitettu”