Avainsana-arkisto: tanssi

Mielikuvitus pääsi valloilleen

Teksti ja kuvat: Madli Mötlik

Käpylinnan esikoululaiset kävivät keskiviikkona 27.2.2019 tutustumassa Summamutikka-luokkaan.

Ennakkotehtävänä 10 hengen esikouluryhmä oli etsinyt ympäristöstä erilaisia muotoja. Muotoihin oli tutustuttu ennakkoon mainiosti ja esikoululaiset tiesivät hienosti esimerkiksi STOP -merkin olevan kuusikulmio. Myös neliön ja suorakulmion ero oli selvä. Ennakkotehtävän läpikäynnin jälkeen alettiin muodostaa erilaisia muotoja aluksi sormilla, sitten käsillä ja lopuksi koko keholla. Sen jälkeen muodostettiin ryhmät, jolloin esikoululaiset saivat kokeilla ryhmässä myös isompien kuvioiden muodostamista.

Sydämien ja tähtien suunnittelua

Lopuksi päästiin pöydän ääreen muodostamaan kuvioita hammastikuista ja vaahtokarkeista. Mielikuvitus sai loikata ja hienoja taideteoksia valmistui.

Tähtiä ja taidetta

Teksti ja kuva: Tanja Kaappola

Tiistaina 26.2.2019 Summamutikkaan saapui joukko reippaita esikoululaisia Norppa ryhmästä. Vierailun teemana olivat erilaiset muodot.

Esikoululaiset olivat opetelleet erilaisia muotoja jo ennen vierailua, joten pääsimme heti etsimään muotoja Summamutikka-luokasta. Muotoja löytyi hyvin ja jopa ympyrän muotoinen tuuletin sekä katossa roikkuva kolmioista tehty viiri huomattiin! Tämän jälkeen harjoiteltiin muotojen tekemistä käsien ja koko kehon avulla. Seuraavaksi esikoululaiset pääsivät harjoittelemaan ja esittämään ryhmissä tehtyjä muotoja musiikin soidessa. Päivän yhdeksi vaikeimmaksi sekä suosituimmaksi muodoksi valikoitui tähti. Niitä tehtiin sekä yksin että yhdessä ryhmän kanssa.

Lopuksi päästiin rakentamaan vaahtokarkeista ja tikuista erilaisia muotoja. Muotojen rakentelussa esikoululaiset pääsivät toteuttamaan omia näkemyksiään ja lopputuloksena syntyi perinteisten neliöiden lisäksi mm. pyramideja, huoneita, himmelin osa sekä muita mitä erikoisempia taideteoksia. Erilaiset kolmiulotteiset muodot olivat selkeästi päivän suosikkikuvioita. Kaikki ehtivät rakentaa vähintään yhden rakennelman ja lopuksi meillä olikin monta upeaa vaahtokarkeista ja tikuista tehtyä taideteosta!

Kiitos reippaille esikoululaisille ja ohjaajille mukavasta vierailusta!

Tanssin suunnittelua ja kappaleiden rakentelua vaahtokarkeilla

Erilaisia muotoja ja tanssiesityksiä

Teksti: Mari Korpi
Kuva: Azira Abbasli

Neilikan päiväkodin eskarilaiset kävivät Tanssii muotojen kanssa – teematunnilla Summamutikka-luokassa keskiviikkona                      5.12. 2018. Eskarilaisia oli 14 lapsen ryhmä. Ennakkotehtävänä eskarilaisilla oli ollut miettiä, mitä muotoja on, ja mistä niitä voi löytyä arkiympäristöstä. Aiempiin ryhmiin verrattuna uutena mainittiin kaari omana muotonaan.

Ennakkotehtävän kertaamisen jälkeen muotoja lähdettiin kokeilemaan ensin sormilla, käsivarsilla ja sitten koko keholla. Sen jälkeen muotoja muodostettiin yhdessä 3-4 lapsen pienryhmissä musiikin soidessa. Tavoitteena oli vaihtaa muotoja yhdessä ilman puhetta. Lopuksi yhdessä harjoitellut muodot esitettiin muille. Eskarilaiset jaksoivat keskittyä muiden esityksiin, ja olivat innokkaita esittämään tuotoksensa. Kaikki saivat toteutettua esitykset ilman aikuisen ohjausta.

Esitysten jälkeen eskarilaiset pääsivät rakentamaan vaahtokarkeista ja hammastikuista muotoja oman kiinnostuksen mukaan. Tarjolla oli tasokuvioiden lisäksi myös kolmiulotteisia muotoja kuten kuutio. Lopuksi lapset saivat ottaa yhden rakentamansa muodon mukaan eskariin.

Muotojen rakentelu käynnissä

Erilaisia muotoja ja esityksiä

Teksti ja kuva: Azira Abbasli

Maanantaina 3.12.2018 Summamutikassa vierailivat Latokartanon peruskoulun tokaluokkalaiset. Vierailun teemana oli tanssii muotojen kanssa.

Aluksi kävimme oppilaiden kanssa erilaisia muotoja läpi ja etsimme niitä luokkahuoneesta. Valitsimme neljä muotoa, joita olivat suorakulmio, neliö, kolmio ja ympyrä.  Seuraavaksi nämä  muodot tuli esittää  sormilla, käsivarsilla ja koko kehoa apuna käyttäen.  Tämän jälkeen oppilaat jaettiin ryhmiin, missä piti tehdä näitä samoja muotoja. Harjoittelun jälkeen oman ryhmän tuotos esitettiin muille. Kaikkien esitykset  onnistuivat hienosti.

Loppuajan rakensimme  tikuista ja vaahtokarkeista erilaisia tasokuvioita ja kappaleita. Oppilaat pääsivät rakentamaan kuution, tetraedrin ja pyramidin.

Erilaisia muotoja ja kappaleita

Symmetrisiä tanssiesityksiä

Teksti ja kuvat: Azira Abbasli

Keskiviikkona 28.11.2018 Summamutikassa vieralivat Leppäkorven koulun neljäsluokkalaiset. Vierailun aiheena oli symmetria ja tanssi.

Aloitimme päivän ohjelman istumalla piiriin ja pohtimalla, mitä symmetrisiä esineitä, asioita ja logoja oppilaat olivat keksineet. Oppilaille tuli mieleen erilaisia logoja sekä esineita, joita oli luokkahuoneessa.

Seuraavaksi siirryimme tekemään peiliharjoituksen. Parin kanssa tuli tehdä liike, jota toinen matkii. Taputuksen rytmiin tämä onnistui hienosti. Tämän jälkeen pienissä ryhmissä tehtiin toinen harjoitus. Tehtävänä oli miettiä erilaisia tapoja, joilla voi olla toiseen kosketuksen avullayhteydessä. Seuraavaksi alettiin suunnittelemaan symmetriatanssia. Oppilaiden tuli esittää tapoja, joilla olisivat symmetrisesti kosketuksissa toisiinsa. Kun oppilaat olivat harjoitelleet, laitettiin musiikki soimaan ja kuvasimme tansseja ylhäältä päin. Lopuksi katsoimme ryhmien esityksiä valkokankaalta. Kaikkien ryhmien tanssiesitykset olivat upeita.

Symmetriatanssin suunnittelua

Aikaa oli jäljellä sen verran, että ehdimme pelata peilipeliä. Pelissä kahden kuution ja peilin avulla rakennetaan mallikortin mukainen kuvio. Oppilaat lähtivät innokkaina etsimään oikeata ratkaisua ja jotkut ryhmät myös kilpailivat keskenään, kumpi sai tehtävän ratkaistua nopeammin.

Peilipeli

Erilaisia muotoja ja kappaleita

Teksti: Azira Abbasli
Kuvat: Amal Korsu

Keskiviikkona 14.11.2018 Summamutikassa vieraili innokkaat tokaluokkalaiset Suutarinkylän peruskoulusta. Vierailun teemana oli tanssii muotojen kanssa.

Aloitimme tunnin istumalla piiriin ja pohtimalla ennakkotehtävää, jonka oppilaat olivat saaneet tehtäväkseen. Muistelimme erilaisia muotoja kuten kolmio, neliö, ympyrä sekä suorakulmio ja etsimme niitä luokasta. Tämän jälkeen yritimme muodostaa samat muodot sormilla, käsivarsilla ja koko keholla. Seuraavaksi jaoimme oppilaat ryhmiin, jossa samoja muotoja piti esittää yhdessä. Kun oltiin harjoiteltu, päästiin esittämään oma tuotos muille musiikin soidessa. Kaikki pärjäsivät tässä tosi hienosti.

Seuraavaksi siirryttiin rakentelemaan erilaisia muotoja tikuista ja vaahtokarkeista. Kaikki saivat tehtyä tasokuvioita, jonka jälken ehdimme tehdä myös kolmiulotteisia kappaleita. Erilaisia platonin kappaleita ehdittiin rakentaa. Oppilaat saivat lopuksi valita yhden kappleen, jonka veivät kouluun.

Erilaisia muotoja ja kappaleita

Muodot ympärillämme

Teksti: Mari Korpi
Kuva: Azira Abbasli

Nestorin päiväkodin eskarilaiset kävivät Tanssii muotojen kanssa – teematunnilla Summamutikka-luokassa keskiviikkona 7.11.2018. Eskarilaisia oli 20 lapsen ryhmä, joka oli iso ryhmä Summamutikka-luokkaan toiminnalliselle tunnille. Tunti sujui kuitenkin hyvin suuresta ryhmästä huolimatta.

Alkuun eskarilaisten kanssa keskusteltiin, mitä muotoja he ovat keksineet arjestaan. He olivat tunnistaneet aiempien ryhmien tavoin neliön, suorakulmion, kolmion ja ympyrän, mutta lisäksi he olivat keksineet, että myös sydän on muoto. Eskarilaiset eivät olleet miettineet etukäteen, missä edellä mainittuja muotoja voi nähdä omassa arkiympäristössään, mutta he löysivät hienosti muodot Summamutikka-luokasta. Varsinkin ympyrän muotoiset tuulettimet herättivät paljon kiinnostusta.

Keskustelun jälkeen muotoja lähdettiin kokeilemaan ensin yksin sormilla, käsivarsilla ja koko keholla. Sen jälkeen muotoja muodostettiin yhdessä neljän lapsen pienryhmissä. Lopuksi yhdessä harjoitellut muodot esitettiin muille. Eskarilaiset jaksoivat keskittyä muiden esityksiin, ja olivat innokkaita esittämään tuotoksensa.

Esitysten jälkeen eskarilaiset pääsivät rakentamaan vaahtokarkeista ja hammastikuista muotoja oman kiinnostuksen mukaan. Tarjolla oli tasokuvioiden lisäksi myös kolmiulotteisia muotoja kuten kuutio. Lopuksi lapset saivat ottaa yhden rakentamansa muodon mukaan eskariin.

Erilaisten muotojen rakentelua.

Tanssiesityksiä ja muotoja

Teksti: Mari Korpi
Kuvat: Azira Abbasli

Päiväkoti Mintun eskarilaiset kävivät vierailulla Summamutikka-luokassa keskiviikkona 24.10.2018. Vierailun teemana oli tanssii muotojen kanssa. Aluksi muotoja mietittiin oman kehon kautta. Monet eskarilaiset keksivät hyödyntää apuna paria, jotta muodot saatiin tehtyä esimerkiksi käsivarsilla.

Vierailulla työstettiin lyhyet tanssiesitykset, jotka esitettiin 3-4 henkilön ryhmissä. Eskarilaisia oli 18, joten esityksiä oli paljon. Ensimmäinen ryhmä keksi esittää ympyrän pyörivänä piirinä, joka näkyi myös muiden esityksissä, vaikka sitä ei ollut muilla suunnitteluvaiheessa. Eskarilaiset keksivät näyttää myös tanssin lomassa aina taululta, mikä muoto on tulossa seuraavaksi, jolloin he onnistuivat toteuttamaan esitykset ilman puhetta. Pienestä melusta huolimatta eskarilaiset jaksoivat hyvin katsoa toistensa esitykset.

Miten muodot saadaan tehtyä ryhmissä?

Lopputunti käytettiin muotojen rakentamiseen vaahtokarkeista ja tikuista. Muodot rakennettiin pienryhmissä, ja lopuksi jokainen sai valita yhden muodon eskariin vietäväksi.

Tikuista ja vaahtokarkeista voi rakennella erilaisia muotoja

Tanssia ja rakentelua

Teksti: Mari Korpi
Kuva: Azira Abbasli

Nestorin päiväkodin eskarilaiset kävivät vierailulla Summamutikka-luokassa maanantaina 22.10.2018. Vierailun teemana oli tanssii muotojen kanssa. Eskarilaiset olivat miettineet ennen vierailua, mitä muotoja heidän arkiympäristöstään löytyy. Vauhdikas ryhmä muisti paljon muotoja eskarista, ja löysi niitä lisää vielä Summamutikka-luokasta.

Vierailun kohokohtana ollut tanssiesitys koostui ympyrästä, neliöstä, suorakulmiosta ja kolmiosta. Esitykset tehtiin pienryhmissä. Eskarilaiset harjoittelivat esityksiä ahkerasti, vaikka osalle keskittyminen tuotti hieman haasteita. Kun esitykset oli harjoiteltu, tuli ne esittää koko muulle ryhmälle ilman puhetta. Kaikki osasivat esittää tanssin ilman puhetta upeasti, vaikka se ei ollut onnistunut vielä harjoitusvaiheessa.

Ryhmä harjoittelemassa geometrista muotoa

Tanssimisen jälkeen eskarilaiset pääsivät rakentamaan kaksi- ja kolmiulotteisia muotoja hammastikuista ja pienistä vaahtokarkeista. Toiminta oli ryhmälle jo ennestään tuttua, koska he olivat rakentaneet muotoja jo aiemmin käyttäen herneitä ja hammastikkuja. Lopuksi eskarilaiset saivat ottaa mukaansa yhden rakentamansa muodon.

Tanssia ja geometrisia muotoja

Teksti ja kuva: Azira Abbasli

Keskiviikkona 10.10.2018 Summamutikka-luokkaan saapuivat innokkaat esikoululaiset Päiväkoti Toivosta. Vierailun ohjelmana oli ”tanssii muotojen kanssa”.  Vierailua oli seuraamassa afrikkalainen tutkija  Angela James.

Aluksi tutustuimme erilaisiin mutoihin. Lapset saivat itse keksiä erilaisia geometrisia muotoja ja etsiä samanlaisia muotoja luokasta. Tämän jälkeen lapset jaettiin ryhmiin ja ryhmissä piti muodostaa samoja keksittyjä muotoja, joita olivat kolmio,neliö ja ympyrä. Seuraavaksi ryhmät pääsivät toteuttamaan oman tanssiesityksensä musiikin soidessa esitääen samoja muotoja. Lapset seurasivat muiden esittämiä esityksiä innolla.

Siirryimme seuraavaksi tutkimaan saammeko tikuista ja vaahtokarkeista rakennettua erilaisia geometrisia muotoja. Lapset tunnistivat lisäksi viisikulmion ja kuusikulmion, jonka rakentelua oli hieman haastavampi mutta hienosti onnistuttiin tässäkin.

Tulitikkujen ja vaahtokarkkien kanssa rakentelua