Istun hiljaisessa kirjastossa kirjoittamassa. Yhtäkkiä kuulen hyllyjen takana istuvien naisten ryhtyvän sanaharkkaan. Tuohtuneet äänet voimistuvat nopeasti. Joukkoon liittyy kolmas ääni, jonka sävystä en saa selvää. Olen jähmettynyt epämukavaan sivustakuulijan rooliini ja seuraan aistit terästäytyneinä, muuttuuko aggressio fyysiseksi. Haluaisin paeta kiusallista tilannetta, poistua kirjastosta.
Miksi en edes noussut ja osoittanut olevani läsnä? Olinko moraalisesti heikko, luonteeltani laiska vai itsekeskeinen?
Useimpien sosiaalisten konfliktitilanteiden syntyä ja kehittymistä ei pystytä selittämään osallistujien luonteenlaadulla. Ihmisten moraalisesti moitittavaan toimintaan vaikuttavat enemmän tilanne- ja systeemitekijät kuin persoonallisuuden piirteet. Tämän on havainnut psykologi Philip Zimbardo.
Tilannetekijät ohjaavat toimintaa
Kirjastotapaus kuvaa tilannetekijöiden ja systeemien voimaa. Sosiaaliset systeemit ja auktoriteetit ohjaavat mukautumaan toisten toimintaan ja asenteisiin, seuraamaan sosiaalisia normeja ja annettuja rooleja.
Jos tilanne olisi paha, henkilökunta kyllä puuttuisi. Koska he eivät puutu, ei minunkaan asiakkaana tarvitse tehdä mitään.
Usein satunnaiset tilannetekijät tarjoavat selityksiä, miksi juuri minun ei tarvitse nyt kiinnittää huomiota avun tarvitsijaan, reagoida vahingolliseen toimintaan tai pysähtyä setvimään epäselvää tilannetta.
En voi poistua paikaltani ja jättää tavaroitani vartioimatta. Minulla on kiire kirjoittaa tämä teksti valmiiksi. He ovat aikuisia ihmisiä. Mikä minä olen puuttumaan heidän toisilleen syytämiinsä solvauksiin?
Auktoriteettien esimerkkiin mukautuminen toimi lähes tyhjässä kirjastossa minulle perusteena jäädä sivustaseuraajaksi ja pitäytyä asiakkaan roolissani.
Ikävä kyllä vahingolliseksi muuttuva toiminta pääsee usein kehittymään, kun sivustaseuraajat, jotka voisivat siihen puuttua, eivät toimi. Näin väärintekijät saavat viestin hiljaisesta hyväksynnästä.
Tilannetekijöiden valtaa voi vastustaa
Jotta tilannetekijöiden ja sosiaalisten systeemien vaikutusta omaan toimintaansa voi vastustaa, niiden valta on ensin tunnustettava ja tiedostettava. Sopivissa sosiaalisissa olosuhteissa kuka tahansa tavallinen ihminen kykenee pahaan.
Toimintaan ja asenteisiimme vaikuttaa ryhmän paine. Sallimme itsellemme erilaista toimintaa, kun olemme irti tavallisesta arkisesta ympäristöstämme, poikkeusoloissa. Kun vastuu jakautuu eikä ole enää yksilötoimijalla, moraalisesti arveluttavaan toimintaan on pienempi kynnys. Osallistumistamme helpottaa, jos sopiva ideologia tarjoaa toiminnalle ylevän kuuloiset perusteet.
Vastaavasti tavallinen ihminen, joka usein tulee tilanteeseen ulkopuolelta tai astuu pois sivustaseuraajan roolistaan, voi vaikuttaa tilanteeseen hillitsevästi ja tulla näin toimineeksi sankarillisesti. Usein ihmiset eivät tiedosta sankaruuttaan ja jopa kiistävät sen. Sankarin viitan he saavat muilta jälkikäteen.
Zimbardo määrittelee sankaruuden näin: Sankarillinen toiminta on vapaaehtoista, siihen sisältyy aina riski tai jonkin hyvän uhraaminen, se tehdään toisten hyväksi tai yhteiseksi hyväksi ilman nähtävillä olevaa ulkoista etua toimijalle.
Sosiaalinen sankari riskeeraa tai uhraa maineensa, arvostuksensa tai uransa puuttuessaan rakenteissa vallitseviin ongelmiin tai toisten vahingolliseen toimintaan vastoin systeemisiä voimia ja tilannetekijöitä.
Moraaliresursseja tarvitaan
Sankarillista toimintaa voidaan kutsua myös moraaliresurssien ohjaamaksi toiminnaksi. Moraalifilosofi Jonathan Gloverin mukaan moraaliresursseja on aktiivisesti pidettävä yllä, sillä jos ne heikkenevät tai kaventuvat, ne luovat pahan eskaloitumiselle tilan.
Ihmisen moraaliresursseja ylläpitääkseen on tuettava moraali-identiteettiä eli käsitystä itsestä moraalisena toimijana, inhimillisiä tunnereaktioita sekä moraalista mielikuvitusta. Yhteisön ja yhteiskunnan moraaliresursseina voivat toimia ryhmän käsitys itsestään moraalisena toimijana sekä sen toimintaa ohjaavat moraalinormit.
Kirjastossa tunnen myötähäpeää rauhan rikkoneiden huutajien puolesta. Toivon säikähtyneenä tilanteen menevän ohi.
Inhimillisiä tunnereaktioita ovat yhtä lailla myötätunto ja häpeä kuin pelko ja kauhistuskin. Mikään näistä ei saanut minua kirjastossa aktiiviseen toimintaan. Gloverin ajatukset tarjoavat pienen lohdutuksen: moraalin kannalta on hyvä ylipäätään tuntea eikä seurata tapahtumia turtuneena.
Mielikuvitus valmistaa toimintaan
Siinä missä Glover peräänkuuluttaa moraalista mielikuvitusta, jossa asetutaan toisen asemaan ja hahmotetaan hänen todellisuuttaan, Zimbardo kaipaa ruokaa kansalaisten sankarilliselle mielikuvitukselle. Sankarillisessa mielikuvituksessa keskitytään itseen mahdollisena sankarina, joka odottaa vain hetkeä toimia oikein.
Hetki voi olla tilanne, jossa toista pitäisi auttaa, toiselle koituva harmi estää tai tilanne, jossa tulee kieltäytyä toimimasta. Jos sankaruutta pidetään ihmisyyteen kuuluvana ominaisuutena eikä harvinaislaatuisena poikkeusyksilöiden seikkana, sankarillinen toiminta voidaan Zimbardon mukaan saada yleistymään yhteiskunnassa.
Ajattelen, että sankarillisen toiminnan tukemiseen tarvitaan yhtä lailla moraalista ja sankarillista mielikuvitusta. Siksi on vahvistettava lasten ja aikusten kykyä nähdä eroista huolimatta toisessa ihminen sekä kykyä mieltää itsensä toimijaksi, jonka teoilla on merkitystä.
Ps. Sivusta seuraamani kirjaston aggressiivinen tilanne laukesi ilman ulkopuolista puuttumista. Aikuiset ihmiset saivat välinsä selvitettyä keskenään ja kirjastoon palautui työskentelyrauha.
Taina Kalliokoski, TM, tohtorikoulutettava
Kirjoittaja tutkii yhteisöllisyyden suhdetta ihmisen hyvään ja pohtii moraalisen toiminnan ja yhteistoiminnan perusteita.