Sukelsin pro gradussani (2014) huono-osaisuuden määritelmiin. Käsite oli sekava ja se on määritelty eri aikakausina eri tavoin. Huono-osaisuuden käsitettä käytetään kuvaamaan sosiaalista todellisuutta, mutta epämääräinen ja monin eri tavoin määritelty käsite ei voi tarjota luotettavaa pohjaa sosiaalipoliittisille toimenpiteille. Huono-osaisuuden määrittelyssä tuntuu unohtuvan tärkein eli itse subjekti ja sitä määritellään ulkopuolelta ja kaukaa, mikä mahdollistaa huono-osaisen näkemisen passiivisena toimenpiteiden kohteena.
Huono-osaisuutta tutkittaessa ja määriteltäessä ei voida peilata pelkkään taloudelliseen kehitykseen tai hyötyyn, koska ihmiset nähdään silloin vain keinoina. Kehitystä olisi ajateltava inhimillisistä lähtökohdista käsin, jolloin saataisiin kosketus itse subjektiin. Yksi tällainen teoria on Amartya Senin ja Martha Nussbaumin toimintamahdollisuuksien teoria (capabilities approach).
Teorian avainkysymys on, mitä jokaisen ihmisen on mahdollista olla ja tehdä. Teorian kantilainen pohjavire on, että jokaista ihmistä käsitellään päämääränä eikä keinona. Teoriassa tarkastellaan kaikille avoimia mahdollisuuksia ja se keskittyy valintaan tai vapauteen, painottaen, että yhteiskuntien tulisi edistää ihmisten mahdollisuuksia tavoitella omanlaistaan hyvää ja merkityksellistä elämää. Teoria pohjautuu Aristoteleen käsitykseen hyvästä elämästä, jonka mukaan hyvä elämä ei riipu vain ihmisestä itsestään, vaan instituutioilla ja sosiaalisilla olosuhteilla on siihen huomattava vaikutus. Nussbaumin pidetään yhtenä merkittävimpänä aristoteelisen etiikan uudistajana.
Toimintamahdollisuuksien näkökulmasta pelkkä resurssien tai sosiaalietuuksien jakaminen ei riitä, vaan olisi huolehdittava siitä, että ihmiset pystyisivät käyttämään heille tarjottuja resursseja hyvinvointinsa edistämiseksi. Yhteiskunnan institutionaalisten rakenteiden ja olosuhteiden tulisi olla suunnattu edistämään ihmisten toimintamahdollisuuksia, sillä ihminen joka ei tunnista omia toimintamahdollisuuksiaan, ei voi olla yhteiskunnan täysivaltainen toimija. Pelkkä rahallinen perusturvan muoto ei mahdollista kestävämpien intressien muodostumista eikä sitä kautta toimintamahdollisuuksia.
Preferensseistä intresseihin
Vetoavatko sosiaalipoliittiset toimenpiteet huono-osaisten pysyviin intresseihin? Otetaanko aktivointi- tai kannustintoimenpiteillä huomioon huono-osaisten todellisia toimintamahdollisuuksia?
Senin mukaan sosiaalipolitiikan kohdistaminen näyttääkin olevan todellisuudessa vain yritys eikä suora lopputulos, koska kohdistamisesta ei välttämättä seuraa, että kohdistamisen toimenpiteet tuottaisivat haluttuja lopputuloksia. Kohdistamisen kohteet tulisi tunnustaa itsessään aktiivisiksi toimijoiksi, jolloin kohdistamistoimenpiteistä tulisi erilaisia kuin pelkistä kohdistamisyrityksistä.
Toimintamahdollisuuksien teoriassa painotetaan ihmisen toimijuuden tunnistamisen tärkeyttä. Nussbaumin mukaan ihmiset sopeuttavat omat preferenssinsä siihen, mitä he kuvittelevat voivansa saavuttaa ja myös siihen, minkä yhteiskunta antaa olettaa olevan heille sopivan saavutuksen.
Pelkkänä toimenpiteiden kohteena tai sanktioiden avulla ohjattuna oleminen ei auta ihmistä muodostamaan itsestään kuvaa hyödyllisenä tai omaehtoisena toimijana. Intressinäkökulmasta katsottuna on erityisen tärkeää, että yhteiskuntapoliittisilla toimenpiteillä vedottaisiin kansalaisten pysyvämpiin intresseihin. Tarvitaan sellaista aktivointipolitiikkaa, jossa kohteena olemisen sijaan ihminen käsitetään päämääräksi. Se edellyttää, että ihmisen toimintamahdollisuudet ja intressit otetaan huomioon.
Marja-Riitta Ojala, TM, tohtorikoulutettava
Kirjoittaja tutkii keskeisten inhimillisten toimintamahdollisuuksien kääntymistä sosiaalityön työmuodoiksi.
Kuva: Minna Kaan