Arkkitehtuurissa yhdistyvät tekniikka ja taide. Molemmat niistä voivat toimia kynnyksenä ryhtyä tutkimaan aihetta muille kuin näiden alojen osaajille. Mitä tapahtuu, kun sosiaalietiikan harrastajat käyvät käsiksi arkkitehtuuriin? Millaisia näkökulmia teologi ja sosiaalieetikko voi tuoda arkkitehtuurin tutkimiseen?
Arkkitehtuuria on tutkittu käytännöllisen teologian lähtökohdista jo pidemmän aikaa. Kiinnostuksen kohteena ovat olleet varsinkin kirkot sekä uskonnolliset tilat. Viime vuosina on ilmestynyt kattavia teoksia kirkkoarkkitehtuurista, kuten Arto Kuorikosken toimittama ”Uskon tilat ja kuvat” (2008).
Maailmalla arkkitehtuurin eettisiä ulottuvuuksia on puolestaan tutkittu muun muassa arkkitehdin profession ja arkkitehtuurin ympäristövastuun näkökulmasta.
Lego-palikoita ja muovailuvahaa iltamissa
Toisissa sosiaalietiikan iltamissa 19.1.2015 haastettiin läsnäolijat konkreettisesti tarttumaan arkkitehtuurin ja etiikan yhtymäkohtiin rakennus- ja analysointitehtävän kautta. Lego-palikoiden ja muovailuvahan edessä sosiaalietiikan harrastajat pääsivät vapauttamaan omat luovuuden lahjansa sekä tutustumaan muutamaan valikoituun arkkitehtuuriteoriaan.
Tehtävästä, jonka tarkoitus oli konkreettisesti havainnollistaa rakennusmateriaalien vaikutusta suunnittelijan vapauteen, paikallaolijat suoriutuivat mallikkaasti. Rakentamisen rinnalla toteutettu toiminnan analyysi paljasti, että sosiaalietiikan työkalupakki taipuu yllättäväänkin ja perinteisestä poikkeavaan haasteeseen.
Rakentamisen ja sen analysoimisen ohella keskustelussa nousi esille kysymyksiä laajemminkin arkkitehtuurin ja etiikan sekä arkkitehtuurin ja teologian suhteesta. Erityisesti kysymykset siitä, onko arkkitehtuurilla omaa toimintaa ohjaavaa etiikkaa sekä millä perusteilla arkkitehtuuria tuotetaan nykypäivänä, herättivät keskustelua. Myöskään tunteita herättävältä keskustelulta kirkkoarkkitehtuurista ei kokonaan voitu välttyä.
Arkkitehtuurin tutkimisen mahdollisuuksia ja haasteita
Kun teologi sotkee sormensa arkkitehtuuriin, on edessä joukko mahdollisuuksia ja haasteita. Arkkitehtuurin tutkimusta on määritelty synteesiksi soveltavaa taiteellista ja tieteellistä tutkimustoimintaa, joka huomioi arkkitehtuurin luonteen sekä tekniikan että taiteen alana.
Sosiaalietiikan näkökulmasta tekniikan ja taiteen yhdistelmä tekee arkkitehtuurista tutkimuskohteena haastavan: se edellyttää tutkijalta riittäviä esitietoja sekä ymmärrystä arkkitehtuurin teknisestä luonteesta, johon teologisesta taustakoulutuksesta on niukasti apua. Kun painotetaan arkkitehtuurin teknistä luonnetta, peittoon jäävät taustalla vaikuttavat arvot ja perusoletukset. Ne kätkeytyvät lukujen, suhteiden ja pintojen varaan rakentuvien käsitteiden taakse.
Lisäksi arkkitehtuurin taiteellisen luonteen mahdollistama vapaus voi olla haastavaa tutkijalle, sillä arkkitehtuurissa ilmenevien ratkaisujen ei tarvitse noudattaa puhtaita rationaalisen päättelyn polkuja, vaan vaikkapa yleisinhimillistä intuitiota tai muodin suuntausta. Sosiaalietiikan työkaluille mielekkäiden kysymysten löytyminen arkkitehtuurista voi vaatia työtä ja rekonstruktiota.
Asettamalla arkkitehtuuri sosiaalietiikan suurennuslasin alle voidaan kuitenkin paljastaa niitä ulottuvuuksia arkkitehtuurista, jotka muuten jäisivät pimentoon. Erittelemällä arkkitehtuuriin liittyvää argumentointia voimme muun muassa ymmärtää arkkitehtuurin vaikutuksia paremmin; tuoda esiin siihen liittyvää yksilöön tai yhteiskuntaan kohdistuvaa vallan käyttöä ja epäkohtia.
Ennen kaikkea voimme muotoilla alalle tarvittavia käsitteitä moraaliselta kannalta merkityksellisten kysymysten käsittelyyn ja näin ollen avata arkkitehtuurin eettisiä ulottuvuuksia yleiseen keskusteluun.
Kirjoittaja Ville Vakkuri on sosiaalietiikan pääaineopiskelija, joka työstää pro gradu -tutkielmaa arkkitehtuuriteorian autonomian ja vapauden käsitteistä.
