Helsingin Sanomissa uutisoitiin 8.11. Säkyläläisessä luomubroileriteurastamossa mahdollisesti tapahtuneesta eläinsuojelurikoksesta, jossa teuraseläimille aiheutettiin tarpeetonta kärsimystä. Ennen teurastusta tainnuttavan sähköiskun antava vesiallas ei toiminut odotetusti, vaan useita eläimiä joutui viiltokoneeseen tajuissaan. Tällöin viilto saattoi osua lintua väärään paikkaan kuten nokkaan, tai lintu saattoi jopa joutua kalttauskoneeseen elävänä, jolloin se kuoli hukkumalla kuumaan veteen. Kyseinen toiminta oli jatkunut teurastamossa useiden vuosien ajan.
Kiinnitin huomioni uutisessa käytettyyn ilmaisuun “tarpeeton kärsimys”. Sitä käytettiin juridisessa kontekstissa viittaamalla sellaiseen kärsimykseen, joka on eläinsuojelulain näkökulmasta tarpeetonta ja siten aiheena syytteeseen eläinsuojelurikoksesta. Ilmaisu on mielenkiintoinen kuitenkin myös siksi, että se kertoo lakien taustalla olevista moraalifilosofisista taustaoletuksistamme.
Kärsimys kuuluu elämään, oli kyse sitten ihmisen tai eläimen elämästä. Ilmaisu “tarpeeton kärsimys” johtaa kysymään, voidaanko vastaavasti puhua “tarpeellisesta kärsimyksestä” tai ehkä paremmin ilmaistuna ”välttämättömästä kärsimyksestä”? Tämä on moraalifilosofiassa ja teologiassa paljon pohdittu aihe, johon ei ole yksiselitteistä vastausta. Historiallisesti sitä on kuitenkin pohdittu enimmäkseen ihmisen näkökulmasta. Kärsimystä ei voi kokonaan välttää, mutta se voi olla mielekästä. Tällöin se voi jollakin tavalla karaista luonnettamme, tai saada merkityksensä suhteessa elämämme narratiiviin. Voiko eläinten kärsimys sitten olla vastaavasti mielekästä?
Englantilainen teologi ja pappi Andrew Linzey on esittänyt kirjassaan Why Animal Suffering Matters (2009), että ihmisen suhtautumista kärsimykseen helpottaa kyky rationaalisesti ymmärtää koetun kärsimyksen merkityksiä, mutta eläimillä ei tällaista kykyä ole. Mikäli eläimet ovat irrationaalisia, niillä ei ole keinoja rationalisoida kokemaansa kipua, turhautumista tai vapauden riistoa. Tässä mielessä emme siis voisi puhua eläinten kohdalla merkityksellisestä kärsimyksestä niiden omasta näkökulmasta katsottuna.
Linzeyn tulkinta ei kuitenkaan vapauta meitä vastuusta, päinvastoin. Mikäli eläimet ovat vailla rationaalisia kykyjä, ne voivat kokea kärsimyksen vain akuuttina pahana, joka estää niitä toteuttamasta omia intressejään ja elämästä kukoistavaa elämää. Teologina Linzey esittää, että mikäli oletamme, että eläimillä ei ole sielua, ei niiden kokemalle kärsimykselle ole odotettavissa minkäänlaista hyvitystä myöskään tuonpuoleisessa elämässä. Sen vuoksi meidän tulisi ottaa niiden tässä, ainoassa elämässään kokema kärsimys sitäkin vakavammin.
Käyttämällä eläintuotannon yhteydessä ilmaisua ”tarpeeton kärsimys”, oletamme siihen liittyvän myös välttämätöntä kärsimystä. Mikäli uskomme Linzeytä ja ajattelemme linnuilta puuttuvan kyvyn kärsimyksensä merkityksellistämiseen, voimme ajatella kaiken kärsimyksen olevan niiden omasta näkökulmasta yhtä lailla pahaa. Eläinkuvaamme sisältyy kuitenkin usein käsitys ihmisestä eläimiä arvokkaampana olentona, jolloin oikeutamme eläinten kokeman kärsimyksen omista tarkoitusperistämme käsin. Näennäinen välttämättömyys ei rakennukaan eläinten omasta näkökulmasta, vaan toiminnan merkitys syntyy lihantuotannosta, elinkeinon harjoittamisesta kuluttajien lihantarpeeseen vastaamiseksi.
Kirjoittaja Noora Virjamo on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava.