Oikeus ja mahdollisuus osallistua tutkimuksen tekemiseen – kanssatutkijuus sosiaalieettisenä kysymyksenä

Kuva puusta

Karoliina Nikula

Pohdin tässä artikkelissa sitä, miksi kanssatutkijuus näyttäytyy juuri (sosiaali)eettisenä kysymyksenä. Olisiko muidenkin kuin ammattitutkijoiden perusteltua osallistua tutkimuksen tekemiseen ja tiedon tuotantoon kanssatutkijuuden keinoin?

Johdanto

Kuuluuko tutkimuksen tekeminen ja osallisuus tiedon tuotannosta kaikille vai ainoastaan siihen erityisesti koulutetuille ja siinä erityisesti pätevöityneille? Tutkimuksen saavutettavuutta on viime aikoina tuettu mm. avoimen tieteen periaattein. Tutkimuksen ja tieteen avoimuus on ollut osa niihin liittyvää vastuullisuutta. (Avointiede).

Melko nopeasti on muuttunut käsitys siitä, mitä avoimuudella tarkoitetaan. Nykyisin tiedeyhteisöön kohdistuu odotuksia ja paineita lisätä avoimuutta sekä esimerkiksi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. (Avointiede). Tiedon saavutettavuus ja avoimuus on yksi puoli asiaa. Voisiko toinen puoli avoimuutta olla ymmärrys siitä, keillä kaikilla on oikeus ja mahdollisuus osallistua tiedon tuotantoon ja tutkimuksen tekemiseen?

Kansalaistiede ja kanssatutkijuus demokratian asialla

Kanssatutkimusta voisi luonnehtia jonkinlaiseksi sukulaiseksi kansalaistieteelle. Se on sukua myös toimintatutkimuksen perinteelle (Kanssatutkimuksen tutkijaverkosto). Kansalaistieteestä ei ole yleisesti vakiintunutta määritelmää (Laine 2018). Käsitettä käytetään usein kuvaamaan sellaista tieteellistä tutkimusta, jonka tekemiseen on osallistunut ei-ammattitutkijoita. (Laine 2018). Jotta kansalaistieteestä voidaan aidosti puhua tieteen ja yhteiskunnan vuoropuhelun foorumina, kansalaisten osallisuuden vahvistajana ja ratkaisukeskeisenä tiedon tuottajana, tulee kansalaistiede määritellä laveammin kuin ainoastaan aineistonkeruun joukkoistamisena (Laine 2018). Kansalaistiedettä on hyödynnetty tai sovellettu pidempään luonnontieteellisillä tai teknisillä aloilla, kuten arkeologisella kaivauksilla tai säähavaintojen tekemisessä. Kansalaistiedettä voi kuvata toiminnaksi, joka pyrkii tieteen demokratisoitumiseen. (Koskiaho 2019).

Kanssatutkimuksen verkoston mukaan ihmistieteissä on viime vuosina herännyt kiinnostus kanssatutkimukselliseen metodologiaan. Perusteina on olleet valtapositioiden horjuttaminen perinteisissä tutkimusasetelmissa ja erityisesti sellaisia ihmisryhmiä koskevan tutkimustiedon syvempi kontekstualisoiminen, jotka ovat marginaalisessa asemassa. Kanssatutkimukseen kuuluu ajatus demokraattisuuden ihanteen toteuttamisesta kaikissa tutkimuksen vaiheissa mahdollistamalla tutkimukseen osallistujien aiempaa aktiivisempi mukana olo tiedon tuottamisessa, luomisessa ja tiedon levittämisessä. Kanssatutkimuksen lähestymistapaan liittyy ajatus sellaisen tiedon tuottamisesta, jolla on suoraan yhteiskunnallista vaikutusta. Kanssatutkimuksessa tieto on osa ”sosiaalisia käytäntöjä, jotka tuottavat yhteiskunnallista todellisuutta.” (Kanssatutkimuksen tutkijaverkosto).

Perinteisessä tutkimuksen tekemisen tavassa ammattitutkija on yleensä auktoriteettiasemassa ja tutkimukseen osallistujat ovat lähinnä tutkimuksen kohteena (kts. esim. Rättilä ja Honkatukia 2021). Esimerkiksi vammaistutkimuksessa ja vammaisliikkeessä on ollut vahvana ajatus ”nothing about us without us” – ei mitään meistä ilman meitä.

Kansalaistiede pyrkii demokratisoimaan tieteen tekemisen prosessia. Samaan aikaan toiminnan tulee täyttää tieteelliselle tiedolle asetetut kriteerit. (Laine 2018). Demokratian vahvistaminen on myös kanssatutkijuuden yksi perustelu. Julkisessa keskustelussa on nähty tutkitun tiedon ja asiantuntijuuden kyseenalaistusta (kts. esim. Eskola 2021). Tunnettuina esimerkkeinä koronapandemia ja keskustelu rokotteista yleisemminkin.

Miksi juuri sosiaalieettinen kysymys?

Miksi kanssatutkimus on juuri sosiaalieettinen kysymys? Pruukin (2007, 21, 70) mukaan sosiaalietiikka tutkii yhteiskunnan, yhteisön ja yksikön arvoja, valintoja ja etiikkaa. Yhteisön arvot ja valinnat vaikuttavat siihen, miten vapaasti yksilö voi tehdä omia eettisiä valintojaan. Yksilöiden eettistä toimintaa ohjaa mm. yhteiskunnan käytänteet, lait, yhteisöjen perinteet ja tavat ja ehkä ääneen lausumaton moraalinen paine, joka käy ilmi käsityksissä siitä, miten ihmisen kuuluu elää. (Pruuki 2007, 21, 70). Sosiaalietiikkaa voi luonnehtia myös soveltavan etiikan alaksi, joka pohtii tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelmia (Tieteen termipankki 2022).

Sosiaalietiikassa ollaan myös erityisen kiinnostuneita käsitteistä: käsitteiden avulla voidaan ymmärtää ja eritellä yhteisöissä ”ilmeneviä, moraaliselta kannalta relevantteja kysymyksiä.” (Sosiaalietiikka.fi). Kanssatutkijuus on käsitteenäkin kiinnostava. Miksi puhumme kanssatutkijoista tai kumppanitutkijoista, emmekä tutkijoista? Tutkijan nimikettähän ei ole suojattu. Tosin esimerkiksi tutkijatohtori nimikettä on totuttu käyttämään vain yliopiston yhteydessä. Voisiko kanssatutkija olla vain tutkija? Onhan tutkijan nimikkeellä ihmisiä töissä myös ilman varsinaista tutkijan koulutusta. Onko kanssa/kumppanitutkija hyvä termi, vai onko sillä ikävähkö kaiku, kuten vaikkapa naisjohtajalla – joka on jotain muuta kuin johtaja. Toisaalta kanssatutkijuuden ideaan kuuluu juuri se, että siinä ollaan yhteistoimijuudessa (ammatti)tutkijan kanssa. Sosiaalietiikassa on sovellettu kanssatutkimuksellisuutta: Esimerkiksi Mari Stenlund on tehnyt tutkimusta mielenterveyden kokemusasiantuntijoiden konsulttiryhmän kanssa (Stenlund 2017, kts. myös Stenlund 2018).

Björklundin (2008, 39-40) mukaan sosiaalietiikan tehtävä on mm. esittää vaihtoehtoisia ajatusmalleja. Kanssatutkijuus voidaan nähdä vaihtoehtoisena ajatusmallina tiedon tuotantoon.

Kyseenalaistaako kanssatutkijuus meritokratian?

Elmgrenin mukaan meritokratia on järjestelmä, jossa osa suljetaan ulkopuolelle, koska he eivät ole riittävän hyviä. Meritokratiaa pidetään ideaalina, jota tavoitellaan. Samaan aikaan meritokratia on kuitenkin eriarvoisuuden oikeuttava periaate. (Elmgren 2020). Esimerkiksi yliopistoa voidaan kuvata meritokratiana. Koulutuksen periytyminen voidaan nähdä haastavan meritokratian hyvyyttä ja toimivuutta. Vaikka esim. Suomessa koulutus on lähes maksutonta ja taloudellisesti siihen on lähes kaikilla (teoreettiset) mahdollisuudet. Totta on myös se, että parempiosaiset voivat myös käyttää vuosia elämästään koulutuksen hankkimiseen; ja jo lapsuudessa toisia tuetaan enemmän vaikkapa lukemaan oppimisessa, mikä luo edellytyksiä myöhemmälle opiskelemiselle.

Tutkijakoulutettuja on OECD-maiden 25-64-vuotiaista 1%. (OECD, 2021, 48). Kärjistetysti voisi kysyä asuuko kaikki viisaus ja kyky tavoitella totuutta marginaalisen joukon, ammattitutkijoiden aivoituksissa. Yksi kanssatutkijuuden perustelu on myös osallisuuden lisääminen.

Vievätkö kanssatutkijat tutkijoiden (vähäiset) työt? Tuskinpa sentään. Tuskinpa monikaan meistä haluaisi kotiinsa putkitöitä tekemään henkilön, jolla ei ole pätevyyttä toteuttaa putkiremonttia tai polveaan operoimaan ihmistä, jolla ei ole asiaankuuluvaa lääkärin koulutusta ja oikeutta harjoittaa ammattiaan. Kyse ei ole siitä, että kanssatutkijat hoitaisivat tutkimuksen tekemisen yksinään. Samat tutkimuksen lainalaisuudet ja vaatimuksen pätevät kanssatutkijuudessakin – menetelmät on hallittava, tutkimusetiikka noudatettava jne. Kyse on lähestymistavasta, ajattelutavan muutoksesta, omien vakiintuneiden ajatusten ja toimintatapojen kyseenalaistamisesta, reflektoimisesta ja mahdollisesti uudelleen suuntaamisesta yhteistoimijuudessa.

Väline sosiaaliseen kestävyyteen

Kanssatutkijuutta voisi perustalla myös vuoropuheluna yhteiskunnan kanssa. Vastuullisen tieteen edellytyksenä voidaan pitää vuoropuhelua yhteiskunnan kanssa (Laine 2018). Tämä velvollisuus on myös yliopistolaissa: ”toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa” (yliopistolaki luku 1, pykälä 2).

Kanssatutkijuutta voisi perustella myös kestävänä kehityksenä. Unifi ja Arene ovat molemmat julkaisseet omat kestävän kehityksen linjauksensa. Unifin Kestävän kehityksen ja vastuullisuuden teeseihin on kirjattu auki sitä, mitä konkreettisesti tulee tehdä teesien tavoittelemiseksi. Teesien mukaan yliopiston mm. ”edistävät tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvää tutkimusta” sekä ”tunnistavat ja poistavat käytäntöjä ja rakenteita, jotka tuottavat ja ylläpitävät eriarvoisuutta” ja ” edistävät avoimuutta tieteen perusarvona kaikessa tutkimusyhteisön toiminnassa.” (Unifi).

Arenen Kestävä, vastuullinen ja hiilineutraali ammattikorkeakoulu -ohjelmaan on kirjattu mm. seuraavat linjaukset: ”Teemme avoimesti laajaa yhteistyötä korkeakoulujen, oppilaitosten, työelämän ja muiden sidosryhmien kanssa” ja ”Tuotamme opiskelijoita osallistaen TKI-toiminnallamme ratkaisuja kestävyyshaasteisiin ja edistämme kestävää kehitystä yhteistyössä korkeakouluyhteisön, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin kanssa” sekä ”Edistämme korkeakoulutuksen saavutettavuutta, jotta jokainen voi tavoitella koulutusta ja osaamista perhetaustasta, sukupuolesta, kielestä, etnisestä taustasta, kansallisuudesta, toimintarajoitteesta, asuinpaikasta tai muusta yksilöstä riippumattomasta tekijästä riippumatta.” Kanssatutkijuus voisi olla yksi väline tavoitella näitä Unifin ja Arenen teesejä, linjauksia ja tavoitteita.

Lopuksi

Vaikkei ajattelisikaan, että kaikilla tulisi olla oikeus ja mahdollisuus tiedon tuotantoon tutkimuksen tekemisen keinoin, voisi kanssatutkijuuteen suhtautua ehkä yhtenä menetelmänä tai lähestymistapana muiden joukossa. Mikään menetelmä ei sovi kaikkialle, mutta moneen tilanteeseen se voisi tuoda uusia näköaloja. Kanssatutkijuus on myös valinta, ehkä myös arvovalinta. Kyse on myös kyvystä ja halusta toimia yhdessä.

Toisen ihmisen tunnustaminen tasaveroiseksi toimijaksi voi käytännössä olla vaikeaa (Hallamaa 2017, 222). Tämä on myös ymmärrettävää. Ihminen, tutkijakin, on myös oman koulutuksensa ja taustansa vanki tietyllä tavalla. Jos omassa tutkimusperinteessä ei ole kanssatutkijuutta aiemmin ollut, vaatii tietysti aikaa orientoitua siihen mahdollisuutena. Sopiiko kanssatutkijuus sinulle ja sinun projektiisi – en tiedä. Jos löytyy uteliaisuutta uusiin lähestymistapoihin ja menetelmällisiin ratkaisuihin; halua moninäkökulmaisuuteen, tahtoa demokratian vahvistamiseen ja luottamusta yhteistoimijuuteen – ehdottomasti ehkä!

Vaikka kanssatutkijuus edistäisi mitä hyvinä pidettyjä asioita tahansa (demokratia, osallisuus, yhteiskunnallinen vuoropuhelu) ja rakentaisi parempaa maailmaa, ehkä painavin peruste sen huomioimiseen ja soveltamiseen on kuitenkin tieteessä itsessään: totuuden tavoittelu. Miten parhaalla mahdollisella tavalla pystymme tavoittelemaan kuvauksia ja käsityksiä todellisuudesta.

Kirjoittaja Karoliina Nikula on TT ja yliopettaja

 

Lähteet ja kirjallisuus

Arene. 2020. Kestävä, vastuullinen ja hiilineutraali ammattikorkeakoulu. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene. Saatavilla: Kestävä vastuullinen ja hiilineutraali ammattikorkeakoulu.pdf (arene.fi)

Avointiede.fi -verkkosivu. Toimintakulttuurin avoimuus. Katsottu 22.12.22. Saatavilla: Toimintakulttuurin avoimuus | Avoin tiede

Eskola, J. 2021. Muuttuva tieto, lääkärin työn vakaa pohja. Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim.2021;137(15):1572-8. Saatavilla: Muuttuva tieto, lääkärin työn vakaa pohja (duodecimlehti.fi)

Elmgren, H. 2020. Meritokratia meriitteihin perustuvana ulossulkemisena. Politiikasta.fi Katsottu 22.12.22. Saatavilla: Meritokratia meriitteihin perustuvana ulossulkemisena – Politiikasta

Kanssatutkimuksen tutkijaverkoston verkkosivu. Katsottu 22.12.22. Saatavilla: VERKOSTO / NETWORK – Kanssatutkimuksen tutkijaverkosto (helsinki.fi)

Koskiaho, B. 2019. Kansalaistutkimus: toisenlaista tutkimusta. Janus. vol. 27 (1) 2019, 72–78.

Laine, H. 2018. Tieteellisen artikkelin avoin yhteiskirjoittaminen. Katsottu 22.12.22. Saatavilla: Tieteellisen artikkelin avoin yhteiskirjoittaminen | Vastuullinen tiede

OECD. 2021. Education at a Glance 2021. OECD INDICATORS. Saatavilla: b35a14e5-en.pdf (oecd-ilibrary.org)

Rättilä, T. ja Honkatukia, P. 2021. Johdanto: Tutkimusyhteistyön lähtökohtia ja teoksen tavoitteet. Teoksessa Rättilä ja Honkatukia (toim): Tutkien ja tarinoiden. Nuorisotutkimusseura. Kohti pakolaistaustaisten nuorten kestävää hyvinvointia. Turku. Nuorisotutkimusseura 9–28.

Stenlund, M. 2017. Uskonnolliset menetelmät ja lähtökohdat suomalaisessa mielenterveystyössä. Diakonian tutkimus 2/2017, s. 8–42. Kirjoitettu yhteistyössä mielenterveyden kokemusasiantuntijoiden konsulttiryhmän kanssa.

Stenlund, M. 2018. Vastavuoroisuus sosiaalietiikan tutkimuksessa: kokemusperustainen käsiteanalyysi tutkimusmetodina. Teologinen aikakauskirja 2/2018, s. 135–149.

Tieteen termipankki 22.12.2022: Nimitys:sosiaalietiikka. (Tarkka osoite: https://www.tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:sosiaalietiikka.)

Unifi. Kestävä ja vastuullinen tutkimus. Katsottu 22.12.22. Saatavilla: Kestävä ja vastuullinen tutkimus – Unifi