Tekijä: graduparaati

Tutkimustehtävä

Pro gradu -tutkielmassani selvitin, mitä kädentaidot ja ryhmään osallistuminen merkitsevät nuorille tytöille, ja miksi ryhmään osallistuminen koetaan tärkeäksi. Tutkimuksessa myös kuvataan, millaisena käsityöt näyttäytyvät sosiaalisessa nuorisotyössä sekä mikä merkitys tytöille on olla vain tyttöjen kesken. Tutkimus tehtiin Tyttöjen talolla, joka on avoin paikka kaikille 10-29 -vuotiaille tytöiksi ja naisiksi itsensä määritteleville henkilöille.

Miksi tutkimus tehtiin Tyttöjen talolla?

Suomessa nuorisotyöllä on pitkä historia. Kuitenkin uudenlaista sukupuolisensitiivistä tyttötyötä alettiin tekemään 1990 -luvulla, ja Helsinkiin perustettiin ensimmäinen Tyttöjen talo 1999. Aiemmin tytöt olivat jääneet hieman sivuun nuorisotyössä, joten heille tarvittiin oma paikka, jossa voi saada vertaistukea ja tehdä omia juttuja, sekä saada tukea oman naiseuden ja identiteetin kasvussa. Tyttöjen talolla pidetään avoimen toiminnan lisäksi erilaisia ryhmiä, joita on tutkittu opinnäytetöissä vuosien aikana. Avoin kädentaidot -ryhmä on ollut osa toimintaa useita vuosia, joten sitä oli myös perusteltua tutkia. Tämän tutkimuksen aikana Tyttöjen talo täytti 20 vuotta, joten oli myös hienoa päästä osalliseksi tähän juhlavuoteen, ja tuoda tutkimuksella esiin talolla käyvien nuorten mielipiteitä Tyttöjen talon merkityksestä heidän elämässään.

Tutkimusmenetelmä

Tutkimuksen kohteena oli Avoin kädentaidot -ryhmä, joka kokoontui talolla kerran viikossa kahden tunnin ajan. Ryhmään osallistujat olivat 14-25 -vuotiaita. Tutkimuksen aikana toimin itse Kädentaidot -ryhmän ohjaajana, joten ryhmäkerroilla toimin samanaikaisesti sekä ohjaajana että tutkijana. Laadullinen tutkimusaineisto kerättiin etnografian menetelmin ryhmää havainnoimalla sekä haastattelemalla neljää talolla säännöllisesti käyvää tyttöä. Haastattelut olivat teemahaastatteluita, joista puolet pidettiin Covid19 -epidemian vuoksi videohaastatteluina, ja puolet tyttöjen kotiseudulla turvavälein. Tutkimuksen analysoinnissa käytettiin laadullista sisällönanalyysiä, jonka tarkoituksena oli löytää yhteneväisyyksiä ja eroja tutkimuksen teemoista ja niiden merkityksistä.

Tyttötyöllä useita merkityksiä

Tutkimus osoittaa, että tytöille suunnatulla omalla tilalla on kysyntää ja tarvetta. Merkityksiä sille, että saa olla tyttöjen kesken löytyi useita. Osa tytöistä koki vaikutuksen oman identiteetin kasvuun ja vertaistuen auttavan naiseksi kasvamisessa. Monelle tytölle kädentaitoryhmään osallistuminen oli arkeen sidottua toimintaa enemmänkin kuin harrastus. Ryhmään osallistuminen koettiin usein tärkeämpänä kuin käsitöiden tekeminen. Tytöille oli oleellista se, että ryhmä on vain tytöille, jolloin tyttöjen oli helppo puhua käsitöiden lomassa mistä vaan aiheesta, ilman tuomitsevia tai kyseleviä katseita. Osa tytöistä jopa kertoi oppineensa kunnioittamaan
muita ja ihmisten erilaisuutta, sekä ymmärtämään erilaisia elämäntilanteita.  Tyttöjen talo koetaan luotettavana ja turvallisena paikkana, jossa saa vertaistukea muilta tytöiltä ja naisilta.

Tutkimuksella saatiin talolle tärkeää tietoa toiminnan merkityksestä, joita voidaan esimerkiksi suunnittelutyössä ottaa huomioon. Varsinkin nyt, kun Covid19 on sulkenut nuorilta harrastusmahdollisuuksia, ovat tämän tutkimuksen kaltaiset tulokset merkittäviä. Jatkotutkimusta ajatellen olisi kiinnostavaa selvittää, millaisena kädentaidot näyttäytyvät poikatyössä, sekä tutkimusta voisi laajentaa koskemaan muutakin Suomessa tapahtuvaa tyttö- ja poikatyötä, eikä ainoastaan tämän konseptin taloja. Tyttö- ja poikatyöllä on kuitenkin oma lokeronsa ja tarpeensa nuorisotyössä.

 

Johanna Räsänen

Pro gradu: Kädentaitojen ja ryhmään osallistumisen merkitykset Tyttöjen talon nuorisotyössä

Tutkimustehtävä

Tutkielman tarkoituksena on nostaa esille erityisopettajien näkemyksiä ja kokemuksia sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta ja sen vaikuttavuudesta osana säännöllistä koulutyötä. Tutkielmassa pohditaan lisäksi, mitkä tekijät nousevat keskiöön sosiaalipedagogista hevostoimintaa toteutettaessa. Tutkimuskysymykset rakentuvat erityisopettajien kokemusten ja sosiaalipedagogisen hevostoiminnan toteuttamisen ympärille. Sosiaalipedagogista hevostoimintaa lähestytään myös Perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) näkökulmasta, sillä hevostoimintaa on toteutettu koulun interventiona yleis- ja perusopetuksessa, juurikin opetussuunnitelman tukemana.

 

Tutkimusmenetelmät

Toteutin tutkimukseni laadullisena ja tapaustutkimuksen keinoin. Aineiston keräsin haastattelemalla kahta erityisopettajaa, jotka toteuttavat sosiaalipedagogista hevostoimintaa säännöllisesti osana työtään. Haastateltavilla oli myös virallinen sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja (SPHT®)- koulutus. Haastattelut toteutettiin maalis-huhtikuussa 2020 etäyhteyksien välityksellä, koronaepidemiasta johtuen. Haastattelut kestivät yhteensä noin 1,5 tuntia. Alustavan teemoittelun jälkeen esitin vielä muutamia tarkentavia lisäkysymyksiä sähköpostitse. Aineiston analyysissä käytettiin dialogista tematisointia, joka perustuu ilmiöstä kerättyyn kontekstuaaliseen tietoon sekä tutkimuskysymyksiin.

 

Keskeisimmät tulokset

Tutkielman päätuloksena voidaan pitää sitä, että vastaajien mukaan sosiaalipedagoginen hevostoiminta soveltuu hyvin koulun interventioksi ja osaksi erityisopetusta, sillä opetussuunnitelma tukee toiminnan toteuttamista kaikilla kolmiportaisen tuen tasolla. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta nähdään kokonaisvaltaisena sosiaalisen (ryhmä)kuntoutuksen muotona, joka edesauttaa muun muassa oppilaan ja opettajan pedagogisen suhteen muodostumista. Tähän päästään esimerkiksi murtamalla perinteisiä opettajan ja oppilaan välisiä rooleja talliympäristössä. Yhtenä sosiaalipedagogisen hevostoiminnan edellytyksenä onkin talliympäristössä tapahtuva toiminta. Talli korostuu oppimisympäristönä ja aikuisjohtoisen talliyhteisön tarjoamat yhteistoimintamahdollisuudet sekä vertaistuki nousevat keskiöön toiminnan toteuttamisessa. Hevosen ja oppilaan välisellä toimivalla vuorovaikutuksella on suuri merkitys sosiaalipedagogisen hevostoiminnan onnistumiselle koulun interventiona. Hevonen nähdään peilinä oppilaan tunneilmaisulle ja käyttäytymiselle. Hevosen avulla oppilaat oppivat ymmärtämään omia tunteitaan ja toimintatapojaan ja siirtämään uusia oppimiaan käyttäytymistapoja talliympäristöstä kouluympäristöön.

 

Pohdintaa

Koulumaailmassa pyritään jatkuvasti kehittelemään uusia intervention muotoja, perinteisen koulutyön rinnalle, tukemaan oppilaiden hyvinvointia ja oppimista. Kehitysprosessia tukee Perusopetuksen opetussuunnitelma (2014), joka kannustaa opettajia ja muita koulun henkilökunnan jäseniä innovatiivisuuteen oppimisympäristöjen muokkaamisessa oppilaiden erilaiset tarpeet huomioonottaviksi. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta voidaan nähdä yhtenä koulun interventiona, monen muun intervention rinnalla. Hevostoiminta tarjoaa oivan vaihtoehdon perinteiselle koulutyöskentelylle, sillä toimintaan voimakkaasti liittyvä talliympäristö takaa elämyksellisyyden ja toiminnallisuuden kokemuksia, jotka puolestaan auttavat oppilaita muun muassa keskittymisessä ja motivaation suuntaamisessa.

Jatko- tai lisätutkimusaiheita voidaan nähdä olevan monia, sillä sosiaalipedagogista hevostoimintaa on tutkittu koulukontekstissa hyvin vähän. Tulokulmia tutkimukselle voisi olla esimerkiksi oppilaiden tai muun koulun henkilökunnan kokemukset hevostoiminnan toteuttamisesta. Hevostoimintaa on käytetty koulumaailmassa koulupudokkaiden ja syrjäytyneiden parissa työskennellessä sekä erilaisten koulukiusaamistapausten selvittelyssä. Kiinnostavaa olisi tutkia, konkreettisemmalla tasolla, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan käytön myönteisiä ja mahdollisesti pitkäaikaisia vaikutuksia juuri edellä mainituissa ryhmäkuntoutustapauksissa. Sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta kaivataan vielä lisää tutkimusta eri näkökulmista, jotta toiminnan merkitystä saadaan kirkastettua.

Saara Koistinen

Pro gradu: ”Tää ei oo temppuja, vaan tää on tapa sosiaalistaa” Tapaustutkimus kahden erityisopettajan kokemuksista sosiaalipedagogisesta hevostoiminnasta koulun interventiona

 

Peruskouluikäisten heikentynyt matematiikan osaamisen taso on ollut esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vaikka matemaattiset taidot ovatkin esimerkiksi OECD:n PISA-tutkimuksessa mitattuna edelleen hyvällä tasolla kaikilla mitattavilla osa-alueilla, on suomalaista matematiikan opetusta tarkasteltava kriittisesti. Esimerkiksi opetusmenetelmien monipuolistamiselle on nähty tarvetta.

Sain matematiikan sivuaineopintojeni yhteydessä mahdollisuuden tutustua Unkarista lähtöisin olevaan Varga–Neményi -opetusmenetelmään, joka on kasvattanut suosiotaan myös Suomessa perinteisempien opetusmenetelmien rinnalla. Opetusmenetelmän periaatteet vastaavat ainakin teoriassa hyvin Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014) määriteltyjä matematiikan opetuksen tehtäviä.

Pohdin, voiko Varga–Neményi -opetusmenetelmä olla ratkaisu, joka saa oppimistulokset uudelleen nousuun. Opetusmenetelmä jakaa mielipiteitä opettajien keskuudessa ja moni aiheesta innostunut opettaja jakaa opetuksen ilosanomaa. Kiinnostuin siitä, millä tavalla Varga–Neményi -opetusmenetelmällä opiskelevien oppilaiden käsitykset ja uskomukset matematiikan opetuksesta eroavat oppilaista, jotka eivät opiskele tämän opetusmenetelmän periaatteiden mukaisesti.  Lisäksi tutkimus antaa tietoa siitä, miten matematiikan opetusta voi kehittää.

Menetelmät 

Tutkielmassani aineistona olivat oppilaiden matematiikan oppituntia kuvaavat piirrokset ja heidän lyhyet kirjoitelmansa. Tutkimukseeni osallistui 40 Varga–Neményi -opetusmenetelmällä opiskelevaa oppilasta kolmelta eri luokalta. Lisäksi tutkimukseeni osallistui 130 oppilasta, jotka eivät opiskelleet Varga–Neményi -opetusmenetelmän mukaan. Tässä tutkimuksessa nimesin tämän opetusryhmän vertailuryhmäksi ja he olivat yhteensä 9 eri luokalta. Kaikki tutkittavat olivat pääkaupunkiseudun kouluista.  Tutkimuksessa jokainen  oppilas piirsi matematiikan oppituntinsa ja osa heistä kirjoitti lyhyesti, mitä heidän piirustuksessaan on. Piirrokset analysoitiin piirrosanalyysin keinoin Tikkasen (2008) kehittämää piirrosten analyysimenetelmää hyödyntäen. Kahdella eri opetusmenetelmällä opiskelevien oppilaiden käsityksiä ja uskomuksia matematiikan opetuksesta tutkittiin aluksi opetusryhmäkohtaisesti ja lopuksi opetusryhmiä vertailtiin toisiinsa. Kirjoituksia käytettiin piirroksissa esiintyvien havaintojen tukena.

Tutkin piirroksissa esiintyviä asioita etukäteen määriteltyjen kriteerien mukaisesti. Tarkastelin muun muassa luokkatilan pöytien järjestystä, opettajan ja oppilaan toimintaa ja osallistumista, välineiden käyttöä ja piirroksissa esiintyviä matematiikan sisältöjä. Lopuksi tein holistisen arvioinnin oppilaiden uskomuksista matematiikan opetuksesta tarkastelemalla piirroksista mm. puhe- ja ajatuskuplien sisältöjä, suun asentoja ja oppilaiden kirjoitelmia. Tein holistisen arvion asteikolla myönteinen – kielteinen.

Tulokset

Tutkimustulosten mukaan erot opetusryhmien välillä olivat pieniä ja oppilaiden käsityksissä opetuksen työtavoista näyttäytyi eniten opettajajohtoinen sekä oppilaskeskeinen yksilöllinen työskentely. Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että Varga–Neményi -opetusryhmien oppilaiden piirroksissa matematiikan oppitunnin työtavat näyttäytyvät yhteistoiminnallisempina, kuin  vertailuryhmissä. Nyt merkittävää eroa tässä ei havaittu.

Varga–Neményi -opetusryhmän oppilaiden uskomuksissa matematiikan opetus näyttäytyi holistisen arvioinnin mukaan pääosin neutraalina ja vertailuryhmässä myönteisenä. Erot olivat myös tässä kategoriassa pieniä.

Lopputuloksena voi todeta, että muun muassa Perusopetuksen opetussuunnitelmassakin (2014) määriteltyä työtapojen monipuolisuutta ei tutkimuksessa esiintynyt . Matematiikan työtavat molemmissa opetusryhmissä voisivat siis olla monipuolisempiakin.

 

Annika Haapala

Pro gradu: Varga–Neményi -opetusmenetelmällä opiskelevien ja vertailuryhmän käsityksiä ja uskomuksia matematiikan opetuksesta. Kolmasluokkalaisten piirustusten vertaileva analyysi.

Virtuaalitodellisuus mahdollistaa uudenlaisia oppimiskokemuksia. Ei ole kuitenkaan täysin selvää, mitä se tarjoaa kognitiivisten affordanssien näkökulmasta. Kognitiiviset affordanssit ovat ympäristön tarjoamia, joita jokainen tulkitsee omasta näkökulmastaan. Tässä tutkielmassa selvitettiin, kokivatko opiskelijat, että teknologiaa sisältävä oppimisympäristö mahdollisti esimerkiksi yhteistyön, oman toiminnan kehittämisen tai tekemällä oppimisen. 

 

Tavoite 

Tutkielman ensimmäisena tavoitteena oli kehittää Cognitive Affordances of Technologies Scale (CATS) –mittaria. Sitä on aiemmin käytetty havainnointitutkimuksessa, mutta tässä tutkielmassa se muokattiin kyselytutkimuksen tekemiseen. Toisena tavoitteena oli selvittää, mitä kognitiivisia affordansseja oli havaittu osallistujien toimesta erilaisissa teknologiaa sisältävissä oppimisympäristöissä.  

 

Aineisto  

Neljän eurooppalaisen yliopiston opiskelijat ja yhden suomalaisen yrityksen työntekijät vastasivat kyselyyn. Koko aineistoa (N = 134) hyödynnettiin mittarin kehittämisessä. Eri oppimisympäristöjen tutkimisessa opiskelijat jaettiin virtuaalitodellisuuden ja sulautetun oppimisen (blended learning) ryhmiin. 

 

Tulokset ja johtopäätökset 

Uudesta CATS–mittarista muodostui alkuperäistä lyhyempi, ja sen sisältöön tuli rakenteellisia muutoksia. Pääryhmien osallistujat kokivat saavuttaneensa affordansseja eniten tutkimuspohjaisen oppimisen ja vuorovaikutuksellisen oppimisen kategorioissa, joten tässä tutkielmassa sulautetun oppimisen ympäristö tarjosi samanlaisia oppimisen kognitiivisia affrodansseja kuin virtuaalitodellisuutta sisältävä oppimisympäristö. Tulos ei ole täysin yllättävä, koska kirjallisuuden perusteella virtuaalitodellisuus voidaan tulkita osaksi sulautettua oppimista. Tulokset saavutetuista affordansseista virtuaalitodellisuutta sisältävässä ympäristössä poikkesivat alkuperäisestä CATS–tutkimuksesta. Syynä on luultavasti ympäristöjen erilainen hyödyntäminen.
 

Tulosten hyödyntäminen opetuksessa 

Opetuksen tulisi valmistaa monipuolisesti tuleviin työelämän haasteisiin. Tulevaisuudessa oppimisympäristöjen tutkiminen affordansseittain voi selkeyttää eri teknologioiden rooleja oppimisympäristöissä. Tähän digiloikaksikin kutsuttuun haasteeseen tulisi tarjota myös opettajille koulutusta, jolloin teknologian hyödyntämistä saataisiin optimoitua oppimisympäristöissä. 

 

Mari Korpi 

Pro Gradu: The development of the Cognitive Affordances of Technologies Scale – from an observation tool to a self-reporting tool for a survey 

Lukioikäiset nuoret ovat ahkerimpia sosiaalisen median käyttäjiä ja näiden sivustojen valtava suosio ovat herättäneet monia tärkeitä kysymyksiä liittyen nuorten terveyteen ja hyvinvointiin. Itsetunto on yksi psykologisen hyvinvoinnin tärkeimmistä ja riittävän itsetunnon saavuttaminen on nuoruusiän kehityksen kannalta välttämätöntä. Itsetunnolla tarkoitetaan yksilön subjektiivista arviota itsestään. Aiempien tutkimusten perusteella nuoret eivät käytä sosiaalista mediaa samalla tavalla. Erilaiset digitaalisen median käyttötavat tuottavat erilaista osallistumista ja osaamista sekä voivat vaikuttaa eri tavalla nuorten hyvinvointiin. Siksi on tärkeää saada lisää tietoa erilaisten sosiaalisen käyttötapojen yhteyksistä nuorten itsetuntoon ja sitä kautta myös kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Tässä tutkimuksessa selvitettiin, millaisia sosiaalisen median ryhmiä lukiolaisilla voidaan tunnistaa. Lisäksi tarkasteltiin sukupuolten välisiä eroja sosiaalisen median käytössä. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, miten sosiaalisen median käyttäjäryhmät eroavat itsetunnossa, ja miten sukupuoli ja sosioekonominen tausta ovat yhteydessä sosiaalisen median käytön ja itsetunnon väliseen suhteeseen. Nuorten sosiaalisen median käyttötapojen selvittäminen on tärkeää, jotta saadaan tarkempaa tietoa nuorten sosiaalisen median käytön ja itsetunnon välisestä yhteydestä.

Menetelmät

Tutkimuksen aineisto (N = 1202) kerättiin keväällä 2018 kyselytutkimuksena osana Bridging the Gaps -tutkimushanketta Helsingissä yhteensä 34 eri lukioista. Sukupuolieroja sosiaalisen median käyttötavoissa tarkasteltiin riippumattomien otosten t-testillä ja alustavia muuttujien välisiä yhteyksiä Pearsonin korrelaatiokertoimen avulla. Vastaajat jaettiin ryhmiin sosiaalisen median käyttötapojen perusteella Two Step Cluster -analyysin avulla. Yksisuuntaisella varianssianalyysillä tarkasteltiin, eroavatko ryhmät toisistaan itsetunnon suhteen. Yksisuuntaisella varianssianalyysilla tarkasteltiin lisäksi vaikuttaako sosioekonominen tausta ja sukupuoli siihen, miten käyttäjäryhmät eroavat itsetunnossa.

Tulokset

Aineistosta paikannettiin neljä toisistaan eroavaa ryhmää: sosiaalisesti verkostoituneet, tietosuuntautuneet, akateemisesti suuntautuneet ja aktiivikäyttäjät. Tyttöjen ja poikien sosiaalisen median käyttötavoissa havaittiin eroja. Tyttöjen todettiin käyttävän poikia enemmän sosiaalista mediaa sosiaaliseen verkostoimiseen. Poikien todettiin puolestaan käyttävän sosiaalista mediaa tyttöjä enemmän tietosuuntautuneisiin ja akateemisesti suuntautuneisiin tarkoituksiin. Lisäksi tarkasteltiin sukupuolieroja sosiaalisen median käyttäjäryhmiin jakautumisessa. Aktiivikäyttäjien ja sosiaalisesti verkostoituneiden ryhmä olivat suositumpia tyttöjen keskuudessa, kun taas pojilla tietosuuntautuneet ja akateemisesti suuntautuneet ryhmät olivat suositumpia kuin tytöillä. Aktiivikäyttäjien ryhmä oli aineiston suurin ryhmä sekä suosituin käyttäjäryhmä tyttöjen ja poikien keskuudessa.  Sosiaalisen median käyttäjäryhmien ei löydetty eroavan merkitsevästi itsetunnossa, eikä sukupuoli tai sosioekonominen tausta selittäneet käyttäjäryhmien eroavaisuuksia itsetunnon suhteen.

Emma Eira

Kun aistitiedon käsittelyssä on vaikeuksia, kyseessä on keskushermoston toimintahäiriö, jolloin aivot eivät pysty käsittelemään aisteilta saatuja viestejä. Kun aivot eivät käsittele aistitietoa oikein, voi tavallisen arjen ja stressin sietäminen olla heikkoa ja oppiminen vaikeaa. Vaatteet voivat ärsyttää, ruokailussa voi olla haasteita tai toisen lapsen läheisyys saattaa tuntua inhottavalta. Tavallinen päiväkotipäivä voi olla poikkeuksellisen kuormittava. Lapsi tarvitsee ymmärrystä, tukea ja kanssasäätelyä.

Tutkimuksen tarkoitus ja menetelmä

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää vanhempien näkemyksiä siitä, minkälaisia valmiuksia päiväkodeilla on tunnistaa ja tukea aistisäätelyn haasteita.

Aistisäätelyn haasteita päiväkotiympäristössä on tutkittu hyvin vähän. Suomalaisesta tutkimuksesta useimmat liittyvät toimintaterapiaan. Sen sijaan kasvatustieteen alalla aihe tuntuu olevan lähes tutkimaton. Aistisäätelyn haasteita esiintyy 5–16 % lapsista, joten jokaisessa päiväkotiryhmässä voi olla lapsi, jolla aistisäätelyjärjestelmä ei toimi niin kuin pitäisi. Siksi koin tärkeäksi tarttua juuri tähän aiheeseen.

Keräsin aineiston sähköisellä kyselylomakkeella, jonka vastaajiksi valikoituivat vanhemmat, joiden lapsilla on jokapäiväistä arkea vaikeuttavia aistisäätelyn haasteita. Kysely julkaistiin muutamissa sosiaalisen median ryhmissä.  Analysoin vastaukset sisällönanalyysin ja narratiivisen analyysin avulla. Tutkimukseni perustuu Jean Ayresin teoriaan sensorisen integraation häiriöstä.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulosten mukaan päiväkodeilla on heikot valmiudet kohdata aistisäätelyn haasteita. Vaikeuksien ymmärtäminen oli vanhempien näkemysten mukaan vaihtelevaa. Vanhemmat olivat kokeneet päiväkodin puolelta leimaamista, syyllistämistä ja ongelman vähättelyä.  Syyllistäminen kohdistui huonoon kasvatukseen ja huonosti käyttäytyviin lapsiin. Eräs vastaaja totesi, että hänen lapsi oli päiväkodin huonoin lapsi. Se oli tämän tutkimukseni merkittävin ja pysäyttävin tulos. Se kertoo surullisella tavalla siitä, miten huonosti aistisäätelyn haasteita tunnistetaan ja tuetaan.

Tutkimustulosten mukaan aistisäätelyn haasteiden oireet ovat moninaisia ja liitännäisoireet kuten käyttäytymiseen ja oppimiseen liittyvät ongelmat ovat merkittäviä. Oppiminen tapahtuu muistin, tarkkaavaisuuden ja motivaation yhteistyönä, ja huonosti toimiva aistisäätely vaikuttaa näihin kaikkiin. Kuormittavuutta pidettiin yhtenä suurimpana haasteena päiväkotiympäristössä ja rauhallisen tilan mahdollistaminen koettiin tärkeäksi.

Tulosten mukaan aistisäätelyn haasteita ei tiedonpuutteen takia osata tunnistaa ja siksi myös tukeminen päiväkotiympäristössä jää vajaaksi. Terapiat koettiin suurena apuna ja koko perhettä tukevana palveluna. Interventioiden kehittämiseen ja aistiesteettömyyden edistämiseen on panostettava. Päiväkodin henkilökunnan lisäkoulutukselle on tämän tutkimuksen mukaan suuri tarve.

Larissa Strodel-Paananen

Pro gradu: ”Päiväkodin huonoin lapsi”
Vanhempien kokemuksia päiväkotien valmiuksista kohdata aistisäätelyn haasteita

Ilmiöpohjaista opetusta alettiin toteuttamaan kouluissa enenevissä määrin uusimman perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (POPS 2014) voimaantultua vuonna 2016. Ilmiöpohjaisen lähestymistavan pyrkimyksenä on vastata opetussuunnitelman tavoitteisiin opetuksen eheyttämisestä ja monialaisuudesta sekä oppilaiden tulevaisuudessa tarvitsemasta laaja-alaisesta osaamisesta.

Tutkielmassani halusin selvittää erityisopettajien kokemuksia ilmiöpohjaisen opetuksen käytännön toteutumisesta kouluissa. Tavoitteena oli tutkia, miten erityisopettajat käsittävät ilmiöopetuksen, millainen rooli erityisopettajilla on ilmiöopetuksen toteuttamisessa sekä millaisia hyötyjä ja haasteita erityisopettajat kokevat ilmiöopetuksessa. Kiinnostuin tutkimuksen aiheesta huomatessani, että ilmiöopetusta on tutkittu tähän mennessä lähinnä vain luokanopettajien ja yleisopetuksen näkökulmasta, mutta erityisopetuksen näkökulmaa ei ole tutkimuksissa juurikaan vielä huomioitu.

Aineisto ja tutkimuksen toteutus

Tutkimusaineiston keräsin kyselylomakkeella, jonka julkaisin sosiaalisessa mediassa erityisopettajien ammatillisissa ryhmissä keväällä 2020. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 18 kappaletta. Vastaajien joukossa oli niin erityisluokanopettajia kuin laaja-alaisiakin erityisopettajia.

Vastaukset analysoin fenomenografista lähestymistapaa hyödyntäen. Fenomenografiselle tutkimussuuntaukselle ominaisesti pyrin tutkimuksessani analyysin tuloksena muodostamaan kuvauskategoriat ja sen jälkeen tulosavaruuden erityisopettajien käsityksistä ilmiöopetuksesta, erityisopettajan roolista ilmiöopetuksen toteutuksessa sekä ilmiöopetuksen hyödyistä ja haitoista erityisopettajien kokemusten mukaan.

Tutkimuksen tulokset ja jatkotutkimusaiheita

Tutkimuksessa kävi ilmi, että erityisopettajat käsittivät ilmiöpohjaisen opetuksen hyvin erilaisin tavoin. Teoreettisesta käsitteestä ei ole olemassa yhtenevää ja yksiselitteistä määritelmää, ja myös tässä tutkimuksessa opettajien käsitykset ilmiöopetuksesta tukeutuvatkin niin opetussuunnitelmassa käytettyyn termistöön, ilmiöopetukseen liitettyihin ominaispiirteisiin kuin ilmiöopetukselle läheisiin sukulaisuussuuntauksiinkin.

Erityisopettajien rooli ilmiöopetuksen toteutuksessa oli useimmiten joko aktiivinen suunnittelija ja toteuttaja, eriyttäjä ja tukija tai oppimisen ohjaaja. Opettajan ammattinimike ja työskentelypaikka vaikuttivat osaltaan ilmiöopetuksen toteutustapaan ja erityisopettajan rooliin.

Erityisopettajat kokivat ilmiöopetuksen hyödyiksi muun muassa oppilaiden tiedon syvenemisen, motivaation kasvun ja ahdistuksen häviämisen. Erityisopettajan työssä hyödyt näkyivät ajankäytössä ja opettajien yhteistyössä. Haasteiksi koettiin tukea tarvitsevilla oppilailla struktuurista ja rutiineista poikkeaminen sekä itseohjautuvuuteen ja ryhmätyöskentelyyn liittyvät haasteet. Erityisopettajan työnkuvassa haasteet näkyivät etenkin uudenlaisen roolin omaksumisessa, työn määrässä sekä opettajien välisessä yhteistyössä.

On huomioitava, että tässä tutkimuksessa ilmiöopetuksen hyödyt ja haitat oppilaiden kannalta tulivat esille vain pienen erityisopettajien joukon kokemusten kautta.  Jatkotutkimusaiheena samanlaisen kyselyn voisi toteuttaa oppilaille, tai pureutua aiheeseen olisi laajemman havainnointi- tai haastatteluaineiston avulla. Lisäksi olisi erittäin mielenkiintoista selvittää jollain sopivalla mittarilla oppilaiden osaamisen tasoa ennen ilmiöjaksoa ja sen jälkeen, jolloin saataisiin tarkempaa tutkimustietoa siitä, miten oppilaiden osaaminen todellisuudessa kehittyy ilmiöjakson aikana. Jos tutkimuksen tuloksia vielä vertaisi esimerkiksi samasta aihepiiristä toteutetun perinteisen opetustyylin opintojakson tuottamiin oppimistuloksiin, saataisiin jatkotutkimuksella kattavammin kuvaa ilmiöopetuksen hyödyistä ja haasteista, kuin mitä tässä tutkimuksessa oli mahdollista saada.

Annika Alervo

Pro gradu -tutkielma: Innostavia oppimisprosesseja vai kuormittavia hulabaloo-periodeja? Erityisopettajien kokemuksia ilmiöopetuksesta.

Tutkimustehtävä

Pro gradu -tutkielmassani tutkin varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointia ja työhön sitoutumista. Suuresti mediassa esillä olleet keskustelut varhaiskasvatuksen työntekijöiden kuormittuneisuudesta sekä pätevien varhaiskasvatuksen opettajien pulasta herätti mielenkiinnon sitä kohtaan, mitkä tekijät vaikuttavat varhaiskasvatuksen opettajan työhyvinvointiin ja alalle sitoutumiseen.

Kunnallisessa varhaiskasvatuksessa työhyvinvointia on tutkittu melko paljon, mutta yksityisen varhaiskasvatuksen kontekstissa työhyvinvoinnin tutkimus ei ole saanut suurta huomiota. Näin ollen päädyin tutkimuksessani tarkastelemaan juurikin yksityisten päiväkotien varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointiin ja työhön sitoutumiseen vaikuttavia seikkoja.

Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että työhyvinvointi varhaiskasvatusalalla koetaan varsin vaihtelevaksi ja siihen vaikuttavat erityisesti johtajuus, tiimin toimivuus sekä resurssien riittävyys. Aikaisempien tutkimusten mukaan työhyvinvointi on vahvasti liitoksissa työhön sitoutumiseen, mikä vahvisti entisestään mielekkyyttä tutkia työhyvinvointia ja työhön sitoutumista samalla kerralla.

Tutkimusmenetelmät

Toteutin tutkimukseni laadullisena. Keräsin aineiston haastattelemalla kuutta varhaiskasvatuksen opettajaa, jotka työskentelivät yksityisissä päiväkodeissa eri puolilla Suomea. Haastattelut toteutettiin huhtikuussa 2020 koronaepidemiasta johtuen Zoom-videopuheluiden välityksellä. Pituudeltaan haastattelut olivat 25 minuutista tuntiin ja 10 minuuttiin. Litteroitua aineistoa kertyi lopulta 47 sivua. Aineistoa analysoitiin teoriaohjautuvaa sisällönanalyysiä käyttäen.

Keskeisimmät tulokset

Haastatteluaineiston perusteella työhyvinvointia tukeviksi tekijöiksi nousivat toimiva johto ja tiimi, omat vaikuttamismahdollisuudet sekä tarvittavat resurssit. Toimivan tiimin, johtajuuden ja vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön nähtiin muodostavan tärkeän kombinaation työhyvinvoinnille. Työhyvinvointia heikentäviksi tekijöiksi muodostuivat heikko johtajuus, tiimin toimimattomuus, resurssien puute sekä kiire. Haastateltavat nostivat esiin myös töistä irtautumisen vaikeuden, joka aiheutti ikävän kierteen työhyvinvoinnissa.

Työhön sitoutumiseen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä olivat työn merkityksellisyyden kokeminen, toimiva työyhteisö, omien vahvuuksien löytyminen ja omaan ammattitaitoon luottaminen. Työhön sitoutumiseen negatiivisesti vaikuttivat alan heikot etenemismahdollisuudet, vähäinen arvostus sekä palkkaus.

Työhyvinvoinnin vaikutukset työhön sitoutumiseen on hyvin nähtävissä haastatteluaineistojen perusteella. Ne haastateltavat, jotka kokivat voivansa hyvin työssään, olivat sitoutuneempia työhönsä, kuin ne, jotka kokivat työhyvinvointinsa heikommaksi.  Työn voimavarojen ja vaatimusten ollessa tasapainossa haastateltavat kuvasivat työn olevan antoisaa ja mielekästä.

Pohdintaa

Työhön sitoutumista ja työhyvinvointia tulisi kehittää ja tukea pitkäjänteisesti, koska suuri henkilöstön vaihtuvuus luo haasteita koko työyhteisön hyvinvoinnille, kuten myös organisaation menestykseenkin. Yksityisillä päiväkodeilla menestyminen ja pätevien varhaiskasvatuksen opettajien sitouttaminen korostuukin, sillä kyseiset organisaatiot ovat loppujen lopuksi tuottoa tavoittelevia. Ilman hyvinvoivia ja työhönsä sitoutuneita varhaiskasvatuksen opettajia, ei todennäköisesti myöskään saavuteta haluttuja tuloksia.

Päiväkotikontekstissa johtajalla on tämän tutkimuksen mukaan suuri rooli henkilöstön hyvinvoinnin kannalta. Johtajalta tai esihenkilöltä odotetaan jämäkkyyttä, selkeitä suuntaviivoja ja viestintää sekä mahdollisuutta saada omaa ääntään kuuluviin. Johtajan toivotaan olevan helposti lähestyttävä sekä aidosti työntekijöistään välittävä. Jotta varhaiskasvatukseen saataisiin päteviä ja sitoutuneita, työstään nauttivia varhaiskasvatuksen opettajia, tulisi työhyvinvointiin suhtautua vakavasti työsuhteen alusta alkaen. Viisas johtaja ottaisikin työhyvinvoinnin laajasti toiminnassaan huomioon, jotta työpaikalla viihtyisi pätevää ja ammattitaitoista henkilökuntaa läpi vuosien.

 

Suvi Lehikoinen

Pro gradu: Varhaiskasvatuksen opettajien työhyvinvointi ja työhön sitoutuminen yksityisissä päiväkodeissa

 

Tutkimuksen lähtökohdat

Kuluttajakasvatuksen opetus on monimuotoista ja sitä toteutetaan monenlaisia opetusmuotoja, opetusvälineitä ja oppimateriaaleja hyödyntäen. Kuluttajakasvatuksen opetusta annetaan peruskoulussa useammassa eri oppiaineessa, kuten yhteiskuntaopissa, matematiikassa ja kotitaloudessa. Opettajat suunnittelevat opetuksensa ja päättävät siinä käytettävät oppi- ja opetusmateriaalit itse. Peruskoulussa käytettävien oppi- ja opetusmateriaalien tarjonta lisääntyy, tähän vaikuttaa myös digitaalisuuden tuleminen kouluihin. Digitaalisten välineiden ja menetelmien käyttö lisääntyi viimeistään kevään 2020 poikkeusaikana, kun perusopetus siirtyi etäopetukseen COVID-19 pandemian vuoksi.

Tämä tutkielma asemoituu kuluttajakasvatukseen ja opetusmateriaaleihin, se on tehty yhteistyössä Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa. Kilpailu- ja kuluttajavirasto pyrkii turvaamaan markkinoiden toimivuutta ja sen toiminta ulottuu kilpailuvalvontaan ja kuluttajansuojaan. Kilpailu- ja kuluttajavirasto muun muassa tuottaa oppi- ja opetusmateriaaleja. Yksi näistä on Ostopolku-opetusmateriaali. Ostopolku-opetusmateriaali kehitettiin, jotta oppilaille muodostuisi mahdollisimman hyvä kokonaiskuva ostamisen eri vaiheista. Ostopolku soveltuu hyvin kuluttajakasvatuksen opettamiseen. Ostopolku-opetusmateriaalin käyttö yläkoululaisten kanssa osuu ikään, jolloin nuori elää vaihetta, jossa ystävien vaikutus on suuri ja kulutustottumuksiin tulee muutoksia. Ostopolku-opetusmateriaali on kehitetty yhteistyössä opettajien kanssa. Materiaalin käyttöön on koulutettu sekä kotitalouden että yhteiskuntaopin opettajia.

Tutkimuksen tarkoitus ja aineiston hankinta

Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälaisia käyttökokemuksia perusopetuksen opettajilla on opetusmateriaalista. Tarkoituksena on selvittää, miten opettajat käyttävät opetusmateriaalia, minkälaisia käyttökokemuksia opettajilla on siitä ja miten he kehittäisivät materiaalia edelleen. Lisäksi olen halunnut selvittää, minkälaisia mahdollisuuksia ja haasteita opettajat näkevät kuluttajakasvatuksen opetuksessa.

Aineiston hankinta tapahtui kyselylomakkeen ja haastattelun avulla. Keräsin ensin aineistoa sähköisen kyselylomakkeen avulla. Kyselylomakkeeseen vastasi kymmenen opettajaa. Tämän lisäksi haastattelin yhtä opettajaa, joka oli käyttänyt tutkimuksen kohteena olevaa Ostopolku-opetusmateriaalia. Näiden lisäksi tein vielä asiantuntijahaastattelun opetusmateriaalin kehittäjän Taina Mäntylän kanssa, joka työskentelee Kilpailu- ja kuluttajavirastossa. Mäntylän haastattelun tavoitteena oli syventää aineistoa ja arvioida millaisia yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia löytyy hänen haastattelustaan ja opettajien käyttökokemuksista. Keräämäni aineisto ohjaa analyysin tekoa, joten toteutin sisällönanalyysin aineistolähtöisesti.

Tulokset ja johtopäätökset

Tuloksista kävi ilmi, että opettajat ovat pääsääntöisesti tyytyväisiä Ostopolku-opetusmateriaaliin. Oppilaat olivat aktiivisesti mukana oppitunneilla ja materiaali sopi käytettäväksi sekä kotitalouden että yhteiskuntaopin tunneille, kun aiheen sisällössä oli huomioitu opetettava luokka-aste. Tuloksista nousi esiin, että vastaajat kaipaisivat opetusmateriaalia vielä enemmän nuoren omaan elämään liittyväksi. Opetusmateriaalin kehittämiseen tuli myös ehdotuksia, sillä haasteita sen käytössä koettiin esimerkiksi ajan vähyydessä suhteessa opetusmateriaalin laajuuteen. Opettajat toivat myös esiin toiveita erilaisten videoiden ja pienempien tehtävien lisäämisestä materiaaliin.

Osan opettajien mielestä kuluttajakasvatus mahdollistaa ajassa elämisen, jossa oppilaat saavat itse selvittää hankalia asioita, tutustua niihin ja etsiä ratkaisua. Kuluttajakasvatus nähtiin opettajien suhteen mahdollisuutena yhteistyöhön ja ilmiöpohjaisen opettamisen toteuttamiseen. Kuluttajakasvatuksen haasteet olivat puolestaan yleisesti opettajan työhön usein liittyvä ajan puutteen tunne, joka johtaa materiaalin karsimiseen ja vastaajan mielestä myös heikentää tällöin kokonaisuuden hahmottamista.

Jotta oppi- ja opetusmateriaaleista tulisi aidosti opettajien käyttöön otettavia välineitä, on tärkeää kuunnella opettajien toiveita materiaaleihin liittyen, tehdä materiaaleista riittävän selkeitä sekä kouluttaa opettajia käyttämään niitä. Kun opettajat otetaan mukaan yhteiskehittämiseen, saadaan tuotettua materiaaleja, joita opettajat ovat valmiita käyttämään opetuksessaan.

 

Marjo Leimio

Pro Gradu: Kuluttajakasvatuksen kehittäminen − Opettajien käyttökokemuksia Ostopolku-opetusmateriaalista

Tämän tutkielman tarkoituksena oli tarkastella työntekijäkansalaisuuden ulottuvuuksia oppisopimuskoulutuksessa. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia positioita nuorille oppisopimusopiskelijoille on tarjolla oppisopimuskoulutuksen asiantuntijoiden näkemyksissä työntekijäkansalaisuuden eetoksessa. Tutkielman lähtökohtana on jälkistrukturalistinen tutkimusote ja lähestyn oppisopimuskoulutusta diskursiivisena käytäntönä. Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että ammatillisen koulutuksen kontekstissa on vahva työntekijäkansalaisuuden eetos, joka kytkeytyy uusliberalistiseen logiikkaan. Työntekijäkansalaisuutta oppisopimuskoulutuksessa ei ole aiemmin tutkittu. Oppisopimuskoulutusta on ylipäätään tutkittu Suomessa vähän ja erityisesti kriittinen yhteiskunnallinen ote on jäänyt paitsioon. Tutkimukseni aineistona oli kuusi yksilöhaastattelua, jotka toteutin keväällä 2020. Tutkimuksessa haastattelin teemahaastattelun keinoin kuutta oppisopimuskoulutuksen asiantuntijaa. Aineiston analysointimenetelmänä hyödynsin diskursiivista lukutapaa. Tutkimukseni tulokset antavat kurkistusaukon oppisopimuskoulutuksen käytäntöihin ja nuorten positioihin oppisopimuksessa. Analyysini perusteella oppisopimuskoulutuksessa tuotetaan ja ylläpidetään uusliberalistista työntekijäkansalaisuuden diskurssia. Oppisopimuksen asiantuntijat perustelivat oppisopimuskoulutuksen hyötyjä nuorten koulutusmuotona työntekijäkansalaisuuteen kytkeytyvillä ulottuvuuksilla, kuten palkkatyöntekijän aseman saavuttamisella, kiinnittymisellä työelämään ja ammattitaidon nopealla kehittymisellä. Toisaalta työntekijäkansalaisuuden diskurssi näyttää luovan myös rajoituksia: analyysini perusteella oppisopimusta ei nähty soveltuvana nuorille, joiden työelämävalmiuksien katsottiin olevan heikot. Myös nuorten positiot oppisopimuskoulutuksessa määrittyvät työntekijäkansalaisuudesta käsin. Tämä näyttäytyy siten, että nuoria pyritään ohjaamaan oppisopimuskoulutuksessa työntekijäkansalaisuuteen eli itsevastuullisen ja aktiivisen, mutta puutteistaan tietoisen subjektin positioon. Ideaalisubjektin ohella rakennettiin myös ideaalin vastakohtaa, joka määrittyi muun muassa ”lukijatyypiksi”. Analyysini perusteella nuorten positiot rakentuvatkin kokonaisuudessaan jännitteisiksi. Inka Averin Pro gradu -tutkielma ”Sopii sellaisille tekijätyypeille” – Oppisopimuskoulutus diskursiivisena käytäntönä