Tekijä: graduparaati

Pahenevan ilmastokriisin johdosta kestävyys ja kestävien elämäntapojen omaksuminen on ilmiö, jota tulisi yhä enemmän korostaa myös koulutuksessa. Kotitalous on oppiaineena käytännönläheinen ja sen sisältöihin kuuluu olennaisesti resurssien hallinta, kulutusvalinnat ja arjen toiminnot. Kaikella inhimillisellä toiminnalla on vaikutus ympäristöön, joten kotitaloutta voidaan pitää oivana oppinaineena siirtää kestäviä toimintatapoja ja kulutustottumuksia seuraaville sukupolville.

Tarkastelin tutkimuksessani kotitalousopettajien kestävyysuskomuksia ja toimijuutta peruskoulun kotitalousopetuksessa. Koulutuksella on merkittävä rooli kestävän tulevaisuuden rakentamisessa, tulevien haasteiden kohtaamisessa ja kestävien elämäntapojen vakiinnuttamisessa. Kestävyys on kuitenkin moniulotteinen ja tieteidenvälinen ilmiö, jonka sisäistämiseen tarvitaan laajaa aiheen käsittelyä ja oppilaiden kannustamista kriittiseen ajatteluun. Kotitalous on tieteenä ja oppiaineena luonteeltaan monitieteinen ja sen vahvuutena on pidetty kytkeytymistä arjen toimintaan.

Aiemmat kotitalousopettajien kestävyysopetusta käsitelleet tutkimukset ovat osoittaneet, että kotitalousopettajat ovat henkilökohtaisesti sitoutuneita kestävyyteen, mutta aiheen integrointi osaksi kotitalousopetusta koetaan haasteelliseksi resurssien, kannusteiden ja arvostuksen puutteen vuoksi. Tutkin omassa tutkimuksessani kestävyyskasvatuksen integrointia kotitalousopetukseen opettajan toimijuuden ja uskomusten näkökulmasta, josta aihetta ei ole aiemmin vielä tutkittu.

Tutkin opettajien toimijuutta kolmiulotteisen mallin pohjalta, joka käsittää toimijuuden muodostuvaksi eri aikaorientaatioiden kautta. Toimijuus muodostuu aikaisempien kokemusten, henkilökohtaisten pyrkimysten ja käytössä olevien resurssien vuorovaikutuksessa. Toimijuuden kolmiulotteinen malli ottaa lisäksi huomioon, miten ajattelutavat ja uskomukset ovat osana toimijuuden muodostumisessa. Perinteisesti toimijuuden on ajateltu olevan yksilön ominaisuus, kun taas tässä tutkimuksessa se nähdään laajemmassa kontekstissa muodostuvana ilmiönä.

Tutkimuksen aineisto koostui kolmentoista suomalaisissa peruskouluissa työskentelevien kotitalouspettajien haastatteluista, joissa kotitalousopettajilta kysyttiin, millä tavoin he opettavat kestävyyden aiheita omasssa opetuksessa. Analyysi toteutettiin temaattisen analyysin keinoin. Tunnistin haastatteluaineistosta opettajien ilmaisemia uskomuksia ja teemoittelin ne neljään teemaan. Nämä teemat muodostuivat sen perusteella, mihin tunnistamani uskomukset kohdistuivat. Kotitalousopettajien uskomukset koskivat kotitalousoppiainetta, opettamista, oppilaita ja kestävyyttä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kotitalousopettajat ovat sitoutuneita kestävyyden periaatteisiin ja uskovat työllään olevan merkitystä kestävän elämäntavan edistämisessä. Toisin sanoen, uskomus oman työn merkityksellisyydestä edisti opettajien toimijuutta kestävyyden opettamiseen. Kuitenkin uskomukset oppilaiden välinpitämättömyydestä ja kotitalouden arvostuksen puutteesta rajoittavat opettajien toimijuutta. Omalla oppiaineella uskottiin olevan tietynlainen imago, ja etteivät opettajakollegat, oppilaat tai vanhemmat ymmärrä mitä kotitalousopetus oikeastaan pitää sisällään.

Myös uskomus kestävyyden luonteesta kiistanalaisena aiheena saa opettajat käsittelemään aihetta varovaisuudella. Kestävyyden uskottiin olevan herkkä aihe, jota haluttiin lähestyä niin, ettei oppilaita syyllistetä tai opettaja tule poliittisesti leimatuksi. Kotitalousoppiainetta pitkään leimanneet myytit, kuten teorian ja ruoanvalmistuksen erottaminen toisistaan heijastuvat opettajien uskomuksissa. Kestävyys nähtiin erikseen teoriapohjaisesti opetettavana aiheena, vaikka kotitalousopetuksessa työskenneltiinkin kestävien periaatteiden mukaisesti.

Tutkimuksellani olen luonut uutta tietoa siitä, miten kotitalousopettajien uskomukset ohjaavat kestävyyskasvatuksen integrointia peruskoulun kotitalousopetuksessa. Uskomuksilla on yhteys siihen, miten opettajat työtään tekevät. Uskomusten luonteen vuoksi ne kuitenkin jäävät usein huomioimatta. Uskomusten tunnistamisella ja niiden reflektiolla, niin opettajien henkilökohtaisella tasolla kuin myös opettajankoulutuksessa, on mahdollisuus vahvistaa opettajien toimijuutta.

Kaisla Harmaala

Kotitalousopettajien uskomukset kestävyyskasvatuksesta

Taustaa

Luontokato, eli luonnon monumuotoisuuden köyhtyminen on vakava uhka hyvinvoinnille maapallolla. Lajien uhanalaistuminen ja niiden geneettisen monimuotoisuuden hupeneminen sekä erilaisten elinympäristöjen häviäminen ihmistoiminnan seurauksena ovat ilmiön keskeisiä ongelmia. Heikkenevästä monimuotoisuudesta kärsivät muiden lajien lisäksi myös ihmiset, jotka myös ovat monella tavalla riippuvaisia toimivasta luonnosta ja ympäristöstä. Luontokadosta on tiedeyhteisössä kannettu huolta jo vuosikymmenten ajan, mutta aihe on toistaiseksi jäänyt julkisessa keskustelussa toisen vakavan ympäristökriisin, ilmastonmuutoksen, varjoon. Viimeisimmät raportit osoittavat, että poliittisten toimenpideohjelmien tavoitteista huolimatta luonto köyhtyy yhä kiihtyvää vauhtia, myös Suomessa.

Lajien tuntemus on keskeinen taito luonnon monimuotoisuuden ymmärtämisen kannalta. Ihmiset ovat kuitenkin nykyään aiempaan nähden vähemmän kosketuksissa luonnonvaraisiin eläimiin ja kasveihin, minkä myötä myös lajintunnistustaidot ja lajien tuntemus väestössä ovat heikentyneet huomattavasti. Opettajat päiväkodeissa ja kouluissa eivät suoraan vaikuta luonnon monimuotoisuuden tilaan, mutta heidän toiminnallaan voi olla laajoja epäsuoria vaikutuksia, sillä kasvatuksen kautta on mahdollisuus vaikuttaa oppilaitten tietoihin, luontosuhteeseen ja asenteisiin.

Tutkimustehtävä

Minkälaisia lajintunnistustaitoja opettajaopiskelijoilla on? Ovatko he itse kiinnostuneita lajien tuntemuksesta? Minkälaisia käsityksiä heillä on lajien tuntemuksen merkityksistä opettajan työn, oppijoiden ja yleisemmin kestävän kehityksen kannalta?

Lähdin tutkielmassani selvittämään vastauksia näihin kysymyksiin tapaustutkimuksen keinoin. 19 varhaiskasvatuksen opettaja- ja luokanopettajaopiskelijaa vastasi lintu-, kasvi- ja perhoslajeja sisältäneeseen lajintunnistustestiin ja kyselylomakkeeseen, jonka avulla kerätystä aineistosta analysoitiin vastauksia tutkimuskysymyksiin.

Tulokset

Tutkimukseen osallistuneet opettajaopiskelijat osasivat nimetä yleisiä lintulajeja melko hyvin, kasvilajeja heikommin ja perhoslajeja erittäin heikosti. Opiskelijat ilmaisivat olevansa yleisellä tasolla kiinnostuneita lajien tuntemuksesta, mutta kiinnostus eri lajiryhmiä kohtaan vaihteli. Lintu-, kasvi-, perhos-, sieni- ja kalalajeista oltiin huomattavasti kiinnostuneempia kuin lepakko-, sammakko-, hämähäkki- ja kovakuoriaislajeista.

Opettajan työn kannalta lajitieto itsessään, sen opettaminen ja lasten uteliaisuuteen tiedoilla vastaaminen nähtiin arvokkaana. Opiskelijat nostivat myös esiin näkemyksiä siitä, että kiinnostuksen osoittaminen lajien tuntemusta kohtaan ja sitä kautta esimerkin näyttäminen lapsille on suurta tietopankkia tärkeämpää. Opettaja ja oppijat voivat ottaa tuntemattomistakin lajeista yhdessä selvää. Lajitiedolla nähtiin olevan myös turvallisuudesta vastaamisen kannalta merkitystä, jotta opettaja voi esimerkiksi opastaa oppilaita myrkyllisten kasvien suhteen. Vastauksista nousi myös näkemys, jonka mukaan opettaja voi lajien tuntemuksensa avulla opettaa myös laajempia kokonaisuuksia kuten monimuotoisen lajiston merkitystä ja käsitellä lajien uhanalaistumista.

Oppijoiden kannalta lajien tuntemukselle annettiin itseisarvo osana yleissivistystä ja sen nähtiin auttavan oppijaa kiinnostumaan ja käsittämään mitä kaikkea monimuotoista luonnossa elää ja on. Toisaalta lajien tuntemuksen nähtiin samalla johdattavan oppilaita muiden taitojen pariin, kuten luonnossa toimimiseen turvallisesti, kestävästi ja iloa tuottavasti esimerkiksi hyötykasvien herkullisuudesta nauttien. Lajien tuntemuksen opettelun nähtiin myös kehittävän oppijoiden laaja-alaisia taitoja kuten havainnointi- ja luokittelukykyä. Lisäksi opiskelijoiden vastauksista nousi lajien tuntemuksen merkitys laajemmin ekosysteemien toiminnan, vuorovaikutusten ja kiertokulkujen ymmärtämisen kannalta. Nousi myös esiin näkemyksiä siitä, että lajien tuntemus avartaa oppijoiden maailmankuvaa ihmiskeskeisestä lajien tasa-arvoisuutta korostavaan maailmankatsomukseen. Lajien tuntemuksen ajateltiin tekevän lajeista oppijoille kokemuksellisesti tärkeitä, mikä edistää luonnon kunnioittamisen oppimista, sekä synnyttää halua suojella luontoa ja omaksua kestävä elämäntapa.

Kestävän kehityksen kannalta lajien tuntemuksen nähtiin auttavan luonnon systeemien ja verkottuneisuuden ymmärtämisessä sekä luonnon arvostamisena. Lisäksi sen nähtiin lisäävään tietoisuutta monimuotoisuuden merkityksestä, sitä uhkaavista tekijöistä sekä herättävän halun suojella luontoa.

Johtopäätökset

Opiskelijoilla on monipuolisia näkemyksiä lajien tuntemuksen merkityksestä tulevalle työlleen, oppijoille ja kestävälle kehitykselle. Opiskelijoilla on kiinnostusta lajien tuntemuksen opetteluun, mutta tunnistustaitojen kehittyminen kaipaa tukea myös opettajankoulutukselta. Huomiota on kiinnitettävä myös siihen, että monimuotoisuuskasvatuksessa ei voida keskittyä vain nisäkkäisiin ja muihin selkärankaisiin, vaan tärkeää on ottaa huomioon myös muun muassa kasvien ja hyönteisten merkitys.

Ville Sallinen

Opettajaopiskelijat ja lajien tuntemus – taidot, kiinnostus ja käsitykset

Päädyin tutkimaan luokanopettajan keinoja ADHD-oireisten oppilaiden tukemisessa omien työkokemuksieni myötä. Havaitsin luokanopettajan työtä tehdessäni, että ADHD-oireisia oppilaita on lähes kaikissa luokissa. Ongelmallista kuitenkin mielestäni oli, että opinnot eivät anna riittäviä työkaluja näiden oppilaiden tukemiseen. Toteutin tutkimuksen haastattelemalla viittä luokanopettajaa, jotka ovat toimineet luokanopettajina alle viisi vuotta. Haastattelut toteutettiin lokakuussa 2021. 

Tutkimuksen tulokset

Tutkielmassani havaitsin, että hyvä yhteistyö kodin ja koulun välillä tukee ADHD-oireista oppilasta. Yhteistyön avain on aktiivinen kommunikointi kodin ja koulun välillä. Tutkimuksen mukaan novisiiopettajilla on hyvä tuntemus ADHD:n tuomista haasteista, mutta he eivät koe omaavansa riittävää tietotaitoa, jotta voisivat tarjota oppilaille parasta mahdollista tukea. Hyvä oppilaantuntemus nähtiin tärkeäksi ja oppilaan opiskelemisen helpottamiseksi tärkeimmäksi asiaksi koettiin selkeä kirjallinen ohjeistus ja selvä rakenne niin tehtävien annossa, kuin koulupäivissäkin.

Johdopäätökset

Tutkielma havainnollisti hyvin sitä, minkälaisia haasteita erityisesti inkluusion myötä koululuokissa näkyy. Näihin haasteisiin tulisi paremmin valmentaa jo opintojen aikana. Tällä hetkellä työkaluja ADHD-oireisten oppilaiden kanssa toimimiseen saa vain erityispedgogiikan opintoja käymällä, ja nämä opinnot eivät ole pakollisena osana luokanopettajan opintosuuntauksessa.

Oliver Dima

Taustaa 

Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä ja jokaisen identiteettiä. Seksuaalikasvatus on osa ihmisoikeuksia ja jokaisella lapsella on oikeus ikätasoiseen seksuaalikasvatukseen. Tämä tutkimus syntyi omasta kiinnostuksesta, aiheen ajankohtaisuudesta ja sen tärkeydestä. Seksuaalikasvatus herättää edelleen hämmennystä ja epävarmuutta aikuisten keskuudessa, joten siksi siitä on tärkeä puhua paljon ääneen. Tällä tutkimuksella halusin luoda kuvaa seksuaalikasvatuksen tilasta luokanopettajan näkökulmasta. Erityisesti minua kiinnosti luokanopettajien tietämys seksuaalikasvatuksen sisällöistä, miten ne näkyvät opetuksessa ja miten he kokevat näiden teemojen opettamisen. 

 

Seksuaalikasvatus 

Seksuaalikasvatusta varten maailman terveysjärjestö WHO on luonut Euroopan laajuiset standardit seksuaalikasvatukselle. Seksuaalikasvatuksen sisällöt ovat keho ja kehitys, läheisyys ja itsetunto, tunteet, moninaisuus, hyvinvointi, terveys, lisääntyminen, normit, tavat ja oikeudet. Seksuaalikasvatus on varsin moninaista ja se on osa ihmiseksi kasvamista ja kasvattamista. Seksuaalikasvatus on opetusta, valistusta, ohjausta ja neuvontaa. Seksuaalikasvatus on osa kasvatustyötä, aivan samoin kuin liikennekasvatus tai hygieniataitojen opettaminen. Seksuaalikasvatus on myös lapsen suojelemista seksuaaliväkivallalta ja turvataitojen opettamista. Seksuaalikasvatus antaa lapsille tietoja, taitoja ja opettaa positiivisia arvoja, joiden kautta omaa seksuaalisuuttaan oppii tuntemaan ja ymmärtämään. Niin ikään seksuaalikasvatus auttaa lapsia valintojen tekemisessä, jotka parantavat heidän elämänlaatuaan ja ohjaa osaltaan yhteiskuntaa oikeudenmukaiseen ja myötätuntoiseen suuntaan. 

 

Opettaja seksuaalikasvattajana 

Opetussuunnitelma ohjaa opettajan työtä. Seksuaalikasvatus on opetussuunnitelman perusteissa ympäristöopin oppiaineen alla lomittuen terveystiedon ja biologian tiedonaloihin. Opettaja koetaan tärkeäksi ja luotettavaksi lähteeksi usein oppilaiden keskuudessa. Seksuaalikasvatuksen avulla opettaja voi auttaa lasta kokemaan itsensä ainutkertaiseksi ja arvokkaaksi sekä hyväksymään oman seksuaalisuutensa. Seksuaalikasvatus on parhaimmillaan yhdessä löytämistä ja oppimista, itsestäänselvyyksien ravistelua ja vaihtoehtojen pohtimista. Opettajan kasvatustyön yksi tärkeimmistä lähtökohdista on muistaa, ettei seksuaalikasvatus koskaan perustu sukupuoli- tai seksuaalisuusoletuksiin. Opettajan omat tunteet ovat väistämättä läsnä seksuaalikasvatuksessa. Opettajan onkin hyvä reflektoida itseään jatkuvasti.  

 

Tulokset 

Opettajat pitävät seksuaalikasvatusta tärkeänä ja sen sisällöt ovat pääosin tuttuja. Osa sisällöistä kuitenkaan ei tutkimusta varten tehdyissä haastatteluissa noussut esiin ja osa sisällöistä esiintyi opettajien puheissa muissa yhteyksissä. Voidaan siis olettaa opettajien käsittelevän tiettyjä sisältöjä tiedostamatta niiden olevan juuri seksuaalikasvatusta. Opettajat kokevat seksuaalikasvatuksen lähtökohtaisesti luontevana, mutta samaan aikaan se herättää myös epävarmuutta. Lisäkoulutusta kaivataan selvästi, sillä valmistumisvuodesta riippumatta kukaan opettajista ei kokenut saaneensa eväitä seksuaalikasvatukseen opettajankoulutuksesta.  

On mielenkiintoista nähdä, miten seksuaalikasvatuksen rooli muuttuu (vai muuttuuko?) seuraavissa opetussuunnitelmissa? Seksuaalikasvatuksen teemat ovat kuitenkin ajankohtaisia, niistä puhutaan paljon valtamedioissa ja sosiaalisen median eri kanavissa. 

 

Sanna Särkelä

Taustaa

Kotitalousopettajaopiskelijat kokivat opintojen ja työelämän välillä olevan kuilu, johon tämän tutkimuksen avulla haettiin vastauksia, miten kuilua voitaisiin kuroa takaisin yhteen ja asiantuntijuuden kasvua tuettua sujuvammin osana opintoja. Tutkielman tavoitteena oli selvittää kotitalousopettajaopiskelijoiden asiantuntijuuden sekä ammatti-identiteetin rakentumisen kokemuksia opintojen aikana kertyneen työkokemuksen myötä sekä löytää keinoja integroida asiantuntijuuden kasvun tukeminen sujuvammaksi osaksi kotitalousopettajan opintoja. Kotitalousalalla tässä työssä tarkoitettiin kotitalousopettajana toimimista yleissivistävässä koulutuksessa, vapaassa sivistystyössä tai yrityksissä ja järjestöissä.

Tutkimusmenetelmät

Menetelmänä oli laadullinen tutkimus, jossa oli piirteitä Delfoi-menetelmästä. Tutkielma koostuu kahdesta osasta, jossa kummassakin on omat tutkimuskysymykset, aineisto sekä analyysi. Ensimmäisen osan aineisto kerättiin Google Forms -lomaketyökalulla tehdyllä sähköisellä kyselylomakkeella. Kyselyyn vastasi 38 henkilöä. Toisen osan aineisto kerättiin etäryhmäkeskustelujen avulla, joihin osallistui yhteensä viisi kotitalousopettajaopiskelijaa. Molempien aineistojen analyysit toteutettiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla. Kahden aineiston avulla saavutettiin syvällisempi ymmärrys tutkittavasta ilmiöstä.

Analyysi

Ensimmäisen osan aineistosta nousi yhdeksän pääteemaa; työkokemuksen kertyminen, motivaation merkitys ja opintojen merkityksellisyys, opettajuuden osa-alueet ja pedagogiset taidot, työelämämahdollisuuksien hahmottuminen ja vahvistuminen, kotitaloudellinen substanssiosaaminen, opintojen ja työelämän yhdistäminen, minäpystyvyys, reflektointi ja työelämätaidot.

Toisen osan aineistosta muodostui kolme ehdotusta; opetusharjoitteluiden kehittäminen, työelämä lähemmäksi opintoja ja portfoliotyöskentely, kotitalousopettajaopiskelijoiden asiantuntijuuden tukemisen integroimiseksi sujuvammaksi osaksi opintoja.

Johtopäätökset

Aineistot täydensivät toisiaan ja tuloksia tarkasteltiin Tynjälän, Virtasen ja Helinin (2020) integratiivisen pedagogiikan mallin avulla. Mallin avulla kuvattiin asiantuntijuuden tukemisen kehittämisen tarvetta kotitalousopettajaopinnoissa ja esiteltiin tulosten pohjalta syntyneitä konkreettisia muutosehdotuksia. Opiskelijat kokivat, että asiantuntijuutta voitaisiin tukea parhaiten opintojen aikana koottavalla asiantuntijuuden kasvun portfoliolla, johon opiskelija kokoaa kaiken asiantuntijuuden kasvuun liittyvän materiaalin opinnoista ja opintojen ohella tehdystä työstä.

 

Olga-Maaria Mattila

Työkokemuksen merkityksiä asiantuntijuuden kehittymisessä. Kotitalousopettajaopiskelijoiden kokemuksia.

 

Tutkimuksen tausta

Pian valmistuvana, naiseksi identifioituvana opettajana koin tärkeäksi laajentaa ymmärrystäni paitsi naisten ja tyttöjen, myös muiden sukupuolten edustajien kohtaamien odotusten luonteesta. Päädyin siksi tutkimaan maskuliinisuuden toteuttamista kohtaan asetettuja odotuksia ja niiden ilmenemistä yläkouluikäisten poikien keskuudessa. Muunsukupuolisten oppilaiden kohtaamia odotuksia olisi myös mielenkiintoista ja tärkeää tutkia, mutta päädyin rajaamaan tutkimuksen koskemaan ainoastaan poikien kokemuksia. En toteuttanut haastatteluja itse, mistä syystä minulle ei ollut mahdollista rajata haastateltavia esimerkiksi muunsukupuolisiin oppilaisiin.

Sain tutkimusaineiston Paikallinen koulutuseetos (LEE) -hankkeen kautta. Hanke tutkii sellaisten koulujen arkea, jonka kaupunkialuetta voidaan tilastollisin mittarein pitää yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti haavoittuvassa asemassa. Tarkastelu kohdistuu koulujen mahdollisuuksiin lieventää alueellisen eriytymisen negatiivisia vaikutuksia, mahdollisuuksiin lieventää huono-osaisuuden kasaantumisen vaikutuksia sekä mahdollisuuksiin luoda oppilaille yhdenvertaisia mahdollisuuksia. Vaikka aihe ei suoranaisesti koske omaa tutkimukseni kohdetta, tutkija Marja Peltola rajasi aineistosta minulle yhdeksän ryhmä- tai yksilöhaastattelua, joista oli mahdollista tutkia poikien kohtaamia maskuliinisuuden ideaaleja eli ihanteita sekä hierarkian rakentamisen keinoja.

Tutkimuksen toteutus ja tulokset

Analysoin saamani aineiston laadullisen, teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmin. Pohjana analyysilleni toimi siis aluksi selvittämäni teoria maskuliinisuuden ideaaleista ja hierarkian järjestämisen tavoista. Listasin teorian avulla viisi maskuliinisuuden ideaalia eli odotusta, joita miesten oletetaan tavoittelevan: voima, menestys, tunteiden hallinta, valta ja heteroseksuaalisuus. Tämä kokoelma odotuksia muodostaa dominanssin ja alisteisuuden asemia miesten välille. Tarkastelin ideaalien jälkeen vielä näitä hierarkian muodostamisen keinoja.

Voiman ideaali ilmeni, kun eräs oppilas esimerkiksi kuvaili, kuinka toimisi haukkumistilanteessa. Haastateltava kertoi, että menisi lyömään, mikäli joku hänen inhoamansa oppilas tulisi haukkumaan hänen äitiään, mutta mikäli haukkuja olisi hänen ystävänsä, hän vain haukkuisi ”sen mutsin bäkkii”. Oppilaat kuvailivat voimaa myös isouden merkityksessä, kun kuvailivat ärsyyntyvänsä nuorempiin oppilaisiin, jotka kuvittelevat olevansa ”isompii ku ysei”. Menestystä oppilaat kuvailivat puhuessaan koulussa ja työelämässä menestymisestä ja näiden tavoittelusta. Tunteiden hallinta ilmeni, kun oppilaat ihailivat kontrolloitua, maltillista opettajaa ja paheksuivat kontrollin puutetta riehuvissa, nuoremmissa oppilaissa. Vallan ideaali tuli ilmi samaisen opettajan yhteydessä, kun oppilaat ihailivat opettajan kykyä pitää kuria villinkin luokan kohdalla. Heteroseksuaalisuuden ideaali nousi homottelusta puhuttaessa. Homoseksuaalisuus nähtiin negatiivisessa valossa, mitä ote haastattelusta, josta työnikin sai nimen, kuvaa: ”Ei sitä nyt iha täysin homolta haluis näyttää”.

Hierarkian järjestämistä tarkastelin kiusaamisen ja nimittelyn kautta. Osa oppilaista tunnisti kiusaamista tapahtuvan koulussa, osa ei. Tämä voi johtua kiusaamisen näkyvyydestä tai näkymättömyydestä tai oppilaan käsityksistä siitä, mikä on kiusaamista ja mikä ei. Nimittelyä oppilaat kuvailivat tapahtuvan muun muassa homottelun ja huorittelun keinoin.

Pohdintaa

Koen tutkimuksen palvelleen alkuperäistä tavoitettani laajentaa (omaa ja muidenkin) ymmärrystä poikien kohtaamista odotuksista maskuliinisuutensa suhteen. Jokaisen opettajan tulisi kartuttaa tietojaan sukupuolten edustajille tarjotuista tiloista laajentaakseen niitä. Koululla on mahdollisuus vaikuttaa näihin kulttuurisiin tiloihin, mutta sen edellytyksenä on sukupuolitietoinen opettaja.

Jonna Leipivaara