Tekijä: graduparaati

Koronapandemia on aiheuttanut monella muutoksia arkeen. Pandemian aikaiset rajoitukset, ravintoloiden sulkemiset, etätyöt ja muut toimet ovat muuttaneet ruoanhankintaa ja ruokailua. Mediassa on noussut esiin uusia ruoanlaiton trendejä, kuten hapanjuurileivonta ja somevaikuttajien ruoanvalmistuslivet. Nämä itse havainnoimani ja kokemani ilmiöt innostivat minua tutkimaan asiaa tarkemmin. Tutkielmani kohdistaa katseensa suomalaisten ruoanhankintaan ja ruokailuun koronapandemian aikana. Sen tarkoituksena oli selvittää, mitä muutoksia ruoanhankinnassa ja ruokailussa on pandemian myötä tapahtunut ja mitä ihmiset pitävät muutoksissa merkityksellisenä. Ihmisten kokemuksia ja niille annettuja merkityksiä tutkimalla teemme näkyväksi todellisuutta, jossa elämme.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen aineistoksi keräsin sosiaalisen median kommentteja (n=133), jotka oli julkaistu lokakuussa 2020. Kommentit koskivat koronapandemian vaikutuksia arkeen ruokaan liittyvän toiminnan osalta. Aineiston analysoin laadullisin menetelmin, sisällönanalyysiä hyödyntäen. Analyysini oli teoriaohjaavaa, mutta analyysiyksiköt nousivat aineistosta. Tärkeänä pidin ihmisten kokemusten tutkimista ja niiden asioiden tarkastelua, joita he ovat itse nostaneet esille merkityksellisinä.

Ruoanhankinta ja ruokailu pandemian aikana

Analyysin tuloksena syntyi neljä ruoanhankintaan ja ruokailuun liittyvää kategoriaa. Ensiksi ruonhankinta muuttui pandemian takia suunnitelmallisemmaksi, varovaisemmaksi ja verkkopalveluita hyödyntäväksi. Kaupassakäyntiä piti suunnitella etukäteen hyvin, sillä siellä pyrittiin käymään harvemmin ja nopeammin. Varovaisuus näkyi esimerkiksi maskin ja käsidesin käyttönä, turvaväleinä, asiointiaikojen muuttamisena ja riskiryhmäläisillä kaupassakäyntiavun hankkimisena.  Ruoan verkosta tilaaminen lisääntyi sekä kaupoista että ravintoloista. Toiseksi ruokailujen siirtyminen kotiin etänä työskentelyn ja opiskelun vaikutuksesta lisäsi perheen kanssa ruokailua ja yksin ruokailua. Yksin ruokailu ennen pandemiaa saattoi olla positiivista kokemushakuista toimintaa, kun pandemian aikana se koettiin lähinnä yksinäiseksi ja pakon sanelemaksi. Kolmantena pandemia vaikutti lisänneen kiinnostusta ruoanvalmistukseen. Erityisesti uusien ruokien kokeilu, terveellinen ruoka, leipominen ja hävikin välttäminen kiinnostivat. Neljäntenä tuloksena oli merkittävä kaipuu läheisten ja työkavereiden kanssa ruokailua kohtaan.

Tämä tutkimus tarjoaa otoksen siitä, mitä muutoksia koronapandemian aikana on koettu ruoanhankintaan ja ruokailuun liittyen. Muutoksia on tapahtunut niin ruoanhankinnassa, kuin siinä mitä, missä ja kenen kanssa syömme. Koronapandemia muokkaa mahdollisesti pysyvästi ihmisten ruoanhankinnan sekä ruokailun tapoja, mikä voi johtaa palveluiden kehittymiseen, kuten on nähty ruoan verkko-ostamisen kohdalla. Meneillään olevan pandemian vaikutusten ymmärtäminen ja niihin varautuminen myös tulevaisuuden epidemioiden uhan alla on tärkeää.

Alina Leinonen,

Ruoanhankinnassa ja ruokailussa pandemian aikana koetut muutokset – ”Ruoka tilataan kotiin, jotain haetaan itse maski päällä.”

Opintojen pitkittyminen on erityinen haaste geneerisillä aloilla, ja opinnoissa kohdatut haasteet vaikuttavat herkästi opintojen etenemiseen ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Suunnitelmallisuuden taitojen tutkiminen on tärkeää, sillä ne ovat yhteydessä opintojen etenemiseen, nopeampaan opintojen valmistumiseen, sekä akateemisen opiskelun haasteista selviämiseen. Yliopisto-opiskelijat kohtaavat arjessaan haasteita muun muassa viivyttelyn ja stressin muodossa. Hyvät suunnitelmallisuuden taidot antavat opiskelijoille tarvittavat työkalut selvitä näistä opiskelua haittaavista haasteista hallitsemalla omaa toimintaa, ajankäyttöä ja ympäristöä.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää minkälaisiksi ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijat arvioivat omat suunnitelmallisuuden taitonsa, taipumuksensa viivyttelyyn ja stressinsä tason, sekä minkälaisia vaikutuksia suunnitelmallisuutta ja ajanhallintataitoja tukevalla verkkomuotoisella interventiolla oli opiskelijoiden kokemuksiin edellä mainituista asioista.

Suunnitelmallisuuden taitojen merkitys opinnoissa

Suunnitelmallisuuden taidoilla tarkoitetaan taitoa opiskella järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti, sekä muun muassa ajankäytön suunnittelua ja resurssien hallintaa opiskelussa. Suunnitelmallisuuden taidoiltaan hyvä opiskelija tekee realistisia suunnitelmia ja tavoitteita, pysyy tekemissään suunnitelmissa, priorisoi ja pilkkoo tehtäviä, sekä valvoo ajankäyttöään ja keskittymistään. Heikot suunnitelmallisuuden taidot ovat yhteydessä viivyttelyyn ja stressiin. Viivyttely hidastaa opintojen etenemistä ja laskee opiskelijoiden hyvinvointia. Viivyttelyyn liittyy herkkyys häiriötekijöille ja vaihtoehtoiselle toiminnalle, sekä kyvyttömyys realististen aikataulujen tekemiseen ja niiden noudattamiseen.

Yliopiston vaatimukset ja vastuu omista opinnoista voi olla ensimmäinen vuoden opiskelijalle uutta, jonka vuoksi opiskelijoita tulisi tukea ajanhallinnassa heti opintojen alussa. On tärkeää tukea opiskelijan näkemystä itsestään kyvykkäänä opiskelijana ja antaa keinoja itsenäiseen, suunnitelmalliseen opiskeluun. Ongelmallista on se, että usein stressi ja viivyttely nähdään normaaleina opintoihin kuuluvina asioina, joihin ei välttämättä tästä syystä haeta apua.

Interventiolla vaikutus opiskelijoiden kokemuksiin omista suunnitelmallisuuden taidoistaan sekä viivyttelystä

Tuumasta toimeen -verkkointerventiokurssille osallistuneet opiskelijat arvioivat omat suunnitelmallisuuden taitonsa kurssin alussa heikoiksi sekä kokemansa viivyttelyn korkeaksi. Aineistosta voitiin erottaa heikkojen suunnitelmallisuuden taitojen aiheuttamia haasteita, kuten suunnitelmien ja tavoitteiden epärealistisuutta, kyvyttömyyttä noudattaa tehtyjä aikatauluja, sekä vaikeutta yhteensovittaa opiskelua ja vapaa-aikaa. Kurssin jälkeen nähtiin selkeää nousua opiskelijoiden suunnitelmallisuuden taidoissa, ja selvää laskua opiskelijoiden viivyttelyssä sekä stressissä. Kurssin aikana opiskelijoiden tietoisuus omasta ajankäytöstä ja sen kompastuskivistä kasvoi ja he oppivat erilaisia keinoja hallita ajankäyttöään, viivyttelyä ja stressiä.

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että interventiokurssilla voidaan vähentää opiskelijoiden kokemaa viivyttelyä, sekä tukea heidän suunnitelmallisuuden taitojen kehittymistä. Tutkimustiedon avulla opiskelijat voivat tunnistaa keinoja ajanhallinnan kehittämiseen, sekä viivyttelyn ja stressin torjumiseen.

Lisää tutkimusta opiskelun sujuvoittamisen tukemisesta

Tutkimus suunnitelmallisuuden taitojen tukemisesta opetuksella on vähäistä ja korkeakoulukontekstissa tehdylle ajanhallintainterventioiden tutkimukselle nähdään tarvetta. Tutkimuksen ajankohtaisuutta lisää tämänhetkinen pandemia ja etäopetukseen siirtyminen, joka tuo etenkin ensimmäisen vuoden yliopisto-opiskelijoille uusia haasteita ajanhallintaan. On tärkeää tutkia, miten opiskelijoiden hyvinvointia sekä opintojen etenemistä voidaan parhaalla tavalla tukea. Tutkimus herätti uusia kysymyksiä mm. siitä, millaisesta interventiokurssin toteuttamistavasta opiskelijat hyötyisivät eniten. Tutkimusaiheena olisi mielenkiintoista tutkia, miten suunnitelmallisuuden taidot vaikuttavat esim. pro gradun kirjoittamisen aikana kokemuksiin viivyttelystä ja stressistä.

Melissa Åkerlund

Yliopisto-opiskelijoiden suunnitelmallisuuden taitojen kehittymisen tukeminen. Opiskelijoiden näkemys omista suunnitelmallisuuden taidoistaan, prokrastinaatiosta ja stressistä ennen ja jälkeen interventiokurssin.

JOHDANTO

Käsitöiden avulla voi rentoutua, jutella mukavia ja jakaa mielenkiintoisia ajatuksia erilaisista käsin tehtävistä töistä toisten käsitöistä innostuneiden ihmisten kanssa. Valmiiden töiden antaminen muille tuo iloa ja onnistumisen tunteita, kun huomaa, miten ihmiset ilahtuvat saadessaan itse käsin tehtyjä tuotteita. Tarvittaessa käsitöiden tekeminen antaa lisäksi haastetta aivoille monimutkaisine matemaattisine malleineen ja kuvioineen.

Käsityön asema peruskoulun oppiaineena on ollut vahva ja sitä on opetettu Suomessa jo 1800-luvulla peruskoulussa. Käsitöiden teon tarkoitus on kuitenkin muuttunut paljon vuosien kuluessa. Ennen työt tehtiin käyttöä varten, mutta nyt se ei ole niin keskeistä. Käsitöitä tekemällä jokainen voikin onnistua omalla tavallaan, mikä saattaa tehdä siitä suositun oppiaineen. Onkin tärkeää pohtia, miten käsityön opetusta voisi kehittää, jotta se olisi yhä jatkossa tärkeä oppiaine peruskoulussa ja vastaisi tulevaisuuden kehitysnäkymiin.

TUTKIMUSTAVOITTEET JA TUTKIMUSASETELMA

Tavoitteena oli selvittää, mitä käsityksiä ja kokemuksia käsityötä peruskoulussa opettavilla luokanopettajilla on nyt, kun uusinta vuoden 2016 elokuussa voimaan astunutta opetussuunnitelmaa on toteutettu vajaan viiden vuoden ajan sekä sitä, miltä näyttää käsityön opetuksen tulevaisuus. Tutkimusaineisto koostui kahdeksan alakoulun luokanopettajan teemahaastattelusta. Tutkimus on laadullinen ja tyypiltään empiiristä tutkimusta. Analyysitapana käytettiin sisällönanalyysiä.

Tutkimuksessa mukana olleet opettajat olivat opettaneet alkuopetuksen käsitöitä vuoden 2016 elokuussa voimaan astuneen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 mukaista käsityötä vähintään puoli vuotta ja enimmillään neljä ja puoli vuotta. Tutkimukseen osallistuneiden luokanopettajien koulutus käsitöiden opettamiseen vaihteli peruskoulutuksesta käsityön aineenopettajan koulutukseen.

TUTKIMUSTULOKSIA

Tutkimusaineistosta ilmeni, että suurin osa tehdyistä käsitöistä liittyi koulumaailmaan tai lahjaksi annettaviin tuotteisiin. Lasten omaan arkikäyttöön tulevien tuotteiden osuus jäi kovin vähäiseksi. Alkuopetuksessa oppilaat tuntuivat vielä innostuvan lähes kaikista käsillä tehtävistä töistä. Valmiista käsitöistä hyvin pieni osa oli monimateriaalisia eli sellaisia, että samassa työssä olisi käytetty eri työtavoille ominaisia materiaaleja, tekniikoita ja tiloja. Monimateriaalisuuden toteuttaminen käytännössä osoittautuikin useimmiten hankalaksi. Enimmäkseen materiaalit ja työtavat olivat askartelulle tai pehmeälle työtavalle ominaisia kovien materiaalien ja työtapojen jäädessä vähemmälle. Kestävän kehityksen huomioiminen opetuksen toteuttamisessa oli vaihtelevaa eikä se ollut aina välttämättä helppoa esimerkiksi materiaalihankintojen suhteen.

Käsityön opetuksen koettiin edistävän monin tavoin myös metataitojen, kuten ongelmanratkaisun, kehittymistä. Oppimisen arviointitavat perustuivat paljolti suulliseen arviointiin. Käsityön opetuksessa ilmeni paljon erilaisia haasteita. Aineellinen ja käsitteellinen tilanpuute olivat suurimpia haasteita. Käsityön tulevaisuudesta oppiaineena peruskoulussa opettajilla oli ristiriitaisia mielipiteitä keskenään. Osa oli sitä mieltä, että arvostus laskee koko ajan ja osa taas ajatteli, että arvostus voi herätä uuteen nousuun.

LOPUKSI

Käsityö pitäisi nähdä oppiaineena, joka on paljon muutakin kuin käsitöiden tekeminen ja kädentaitojen oppiminen. Käsityötunneilla voidaan harjoitella ja oppia muun muassa tunne- ja vuorovaikutustaitoja. Käsitöiden tekeminen voi antaa tilaa luontevalle sosiaaliselle kanssakäymiselle. Koulussa eri oppiaineiden yhdistäminen käsityön oppimissisältöihin tuo moninkertaista hyötyä yhdellä kertaa. Jatkossa olisi tärkeää keskittyä miettimään lähemmin, mikä olisi paras mahdollinen käsityön opetuksen toteuttamistapa sekä sisällön että tuntimäärien suhteen tulevaisuuden visioita ennakoiden.
Tulevaisuudessa vaaditaan opettajan roolin mukautumista, joustavuutta, paljon lisää yhteistyötä sekä avarakatseisuutta nähdä opetus enemmän isona yhtenäisenä pakettina eikä niinkään oppiaineittain raamitettuna. Jatkossa tulisikin tutkia, miten toimintakulttuurin muutos vaikuttaisi käsityön asemaan koulussa ja koko yhteiskunnassa. Käsityötä voisi tutkia myös laajemmin koko peruskoulun käsittävänä oppiaineen jatkumona.

Ann-Chelie Keskinen,

Peruskoulun alkuopetuksen käsityö 2020-luvulla ja sen kehitysnäkymiä

TUTKIELMAN TAUSTA JA TAVOITTEET

Ilmastonmuutos on aikamme pirullinen dilemma, joka vaatii koko ihmiskunnalta käyttäytymisen muutoksen. Viime vuosina lasten ja nuorten huoli ilmastosta ja sitä kautta myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen on lisääntynyt. Kiinnostuin siitä, mikä saa lapset osallistumaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja millaisena lapset näkevät omat vaikutusmahdollisuutensa. Tutkimuksessani lasten suhtautumista ilmastonmuutokseen ja lasten ympäristökansalaisuutta tarkastellaan toimijuuden käsitteen kautta, sillä käsite nousee esiin monissa ympäristökasvatuksen tutkimuksissa ja opetussuunnitelmateksteissä. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että aktiivinen toimijuus edistää oppilaan ympäristövastuullista käytöstä. Lasten toimijuutta ja osallisuutta onkin pyritty vahvistamaan yhteiskunnan eri osa-alueilla lisäämällä lasten osallistumisen mahdollisuuksia.

Tutkielmani tavoitteena oli kuvata, millaista on tutkittujen lasten ilmastotoimijuus ja millaisia ilmastoystävällisiä valintoja lapset tekevät arjessaan. Lisäksi selvitettiin lasten ilmastotoimijuutta rajoittavia ja tukevia tekijöitä. Tässä tutkimuksessa ilmastotoimijuuden ulottuvuuksista tarkasteltiin erityisesti ilmastonmuutokseen liittyvää tietoa, tunteita ja arjen ilmastotekoja. Tutkimus oli luonteeltaan laadullinen. Keräsin aineistoni ryhmähaastatteluilla pääkaupunkiseudulla asuvilta 10–11-vuotiailta lapsilta. Haastateltavia oli yhteensä 18 ja analysoin teemahaastattelujen aineistoa teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET

Lapset osasivat nimetä ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia, sekä kertoa ratkaisuehdotuksia. Haastateltavilla ilmeni myös virhekäsityksiä liittyen ilmastonmuutokseen. Tutkimus osoitti, että lapset eivät tee eroa ympäristötoiminnan ja ilmastonmuutokseen liittyvän toiminnan välillä. Haastateltavien välillä oli eroja siinä, kuinka he suhtautuivat ilmastonmuutoksen vakavuuteen. Ilmastonmuutokseen liitettyjä tunteita olivat huoli, suru, pelko ja toivo. Kaikki haastateltavat eivät kuitenkaan liittäneet ilmastonmuutokseen vahvoja tunteita.

Tutkimuksen lapset tekivät liikkumiseen, ruokaan, energian säästöön ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviä ilmastotekoja. Eniten lapset nostivat esiin liikkumiseen ja ruokaan liittyviä ilmastotekoja. Tutkimus osoittaa, että lapsetkin voivat tehdä monia pieniä valintoja ilmaston hyväksi. Valinnan vapaus edistää aktiivista ilmastotoimijuutta. Tässä tutkimuksessa valinnan vapauden puute rajoitti lasten toimijuutta ja näkyi esimerkiksi lasten liikkumisessa ja ruokavalinnoissa. Haastateltavat eivät esimerkiksi päättäneet sitä, millä autolla perheessä ajetaan tai mitä ruokaa kotona syödään.

Tutkimus osoitti, että lapsen kasvuympäristö voi toimia ilmastotoimijuutta rajoittavana tai edistävänä tekijänä. Erityisesti vanhempien esimerkki nousi merkittäväksi tekijäksi siinä, kuinka paljon lapsi teki ilmastotekoja arjessaan. Tutkimus osoittaa lasten ilmastotoimijuuden olevan moniulotteinen kokonaisuus, joka rakentuu erilaisista asioista. Lapsille pitää luoda lisää osallistumisen paikkoja, sillä osa lapsista kokee omat vaikutusmahdollisuutensa ilmastonmuutoksen hillinnässä heikoiksi. Aikuisten rooli ilmastotekojen mahdollistajana on keskeinen. Lasten roolia ilmastokriisin ratkaisussa ei tulisi väheksyä, sillä he joutuvat tulevaisuudessa toimimaan aiempien sukupolvien aiheuttamien ongelmien ratkaisijoina. Siksi ekososiaalisen sivistyksen opettaminen ja ympäristökansalaisuuteen kasvattaminen nousevat tulevaisuudessa entistä tärkeämmäksi.

Elina Rintamäki

Pro Gradu: Lapset ilmastotoimijoina – Lasten näkemyksiä ilmastonmuutoksesta ja ilmastoteoista

Korkeakouluopintojen aloittaminen on yksi nuoren aikuisen elämän suurista tapahtumista. Opinnoissa opiskelija kohtaa uuden ympäristön, jonka vaatimuksiin opiskelija pyrkii usein parhaimpansa mukaan vastaamaan. Tähän vahvasti on yhteydessä opintoihin kiinnittyminen. Tukemalla tunnistettuja opintoihin kiinnittymiseen vaikuttavia tekijöitä, pystytään tukemaan myös opiskelijoiden opintoihin kiinnittymistä, jonka tiedetään edistävän opintomenestystä sekä opinnoissa viihtymistä. Tutkimuksen kontekstina toimi Maanpuolustuskorkeakoulu, jonka toisen vuoden sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opiskelijoita tutkimusta varten haastattelin. Maanpuolustuskorkeakoulussa kandidaatin opintojen aikana sekoittuu mielenkiintoisesti opintojen akateeminen ja ammatillinen puoli. Tämä näkyy myös tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä, jossa kiinnittymisen tarkastelussa huomioon otettiin opintojen kummatkin puolet.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli opiskelijoiden kokemusten perusteella selvittää, mitkä yksilölliset ja yhteisölliset tekijät kiinnittivät Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opiskelijoita opintoihin opintojen alkuvaiheessa.

Useiden tutkimusten perusteella tiedetään, että opintoihin kiinnittymisen on havaittu vaikuttavan opiskelijoiden opinnoissa viihtymiseen sekä opintomenestykseen Erityisesti korkeakouluopinnoissa opintojen alun on aiemmin todettu olevan kriittistä aikaa tämän heijastuessa myös opintoihin myöhemmin. Opintoihin kiinnittymiseen tiedetään vaikuttavan niin yksilölliset kuin yhteisölliset tekijät.

Tutkimusta varten haastattelin kahdeksaa toisen vuosikurssin opiskelijaa. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastateltavilla oli tutkimuksen toteutuksen kannalta oleellisia kokemuksia, sillä he olivat korkeakouluopintojensa alkuvaiheessa, mutta myös kerryttäneet jo jonkin verran tietoa omista opinnoistaan. Osana haastatteluja käytettiin myös merkityksellisten tapahtumien menetelmää, jossa opiskelijat kuvasivat piirtäen janalle korkeakouluopintojensa aikaisia merkityksellisiä ja mieleen jääneitä tapahtumia. Näin pystyttiin tukemaan menneiden tapahtumien muistelua.

Haastatteluaineisto analysoitiin laadullisella teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Analyysin aikana muodostettiin  yhteensä viisi pääluokkaa, joista henkilökohtaiset-, opiskeluun liittyvät- ja työuraan liittyvät tekijät olivat yksilöllisten kuvausten luokkia. Korkeakouluyhteisöön liittyvät- ja muihin yhteisöihin liittyvät tekijät olivat yhteisöllisiä kuvauksia.

Tutkimuksen tulokset ja hyödyntämismahdollisuudet

Tutkimukseni tulokset osoittivat, että opiskelijoiden opintoihin kiinnittymiseen vaikutti niin yksilölliset kuin yhteisölliset tekijät. Yksilöllisistä tekijöistä keskeisiä olivat opiskelijan kutsumus, opiskelutaidot sekä opintoihin liittyvä monipuolisuus. Yhteisöllisten tekijöiden keskuudessa korostui organisaatio ja siellä jaettu sosiaalinen tuki, erityisesti vertaisten kesken. Keskiössä opiskelijoiden kokemuksissa oli kutsumus alaa kohtaan sekä vahva työelämäkeskeisyys opintojen aikana. Opiskelijoilla oli siis vahva päämäärä, eli tuleva ammatti, jossa toimimista varten he halusivat oppia mahdollisimman paljon. Tätä tuki monipuolisiksi koetut opinnot, joissa akateeminen ja ammatillinen opetus vaihteli. Kokemuksissaan opiskelijat korostivat myös vertaisyhteisön poikkeuksellisen laajaa merkitystä opinnoissa viihtymiselle.

Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi opintojen suunnittelussa ja opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemisessa, esimerkiksi panostamalla lisää tärkeiden opiskelutaitojen opettamiseen ja kehittämiseen. Erityisesti opintojen alun aikaan liittyvän tuen kehittämisellä voidaan yhä edelleen tukea opiskelijoiden kiinnittymistä opintoihin.

Hanna Lindevall

Pro gradu:

Opintoihin kiinnittymiseen vaikuttaneet tekijät sotatieteiden kandidaatin tutkinnon opiskelijoiden kokemuksissa

Miksi kotitalous on tärkeä oppiaine?

Kotitalous on ajankohtainen ja monipuolinen oppiaine. Kotitalousopetuksessa käsitellään esimerkiksi kuluttajuuteen, asumiseen ja kestävyyteen liittyviä aiheita. Kotitalousopettaja antaa oppilaille opetustehtäviä, joissa yhdistyy teoriaosaaminen ja käytännön osaaminen. Kotitalousopetuksen tavoitteena on tukea hyvinvointia arjessa. Koronaviruspandemian vuoksi Suomessa julistettiin poikkeusolot, minkä seurauksena kotitalousopetus siirtyi lähiopetuksesta etäopetukseen. Kiinnostuin siitä, millä tavoin tämän käytännönläheisen oppiaineen opetusta toteutettiin etäopetusjakson aikana. Tutkielmassani tarkastelen 99 kotitalousopettajan vastauksia kyselylomakkeen kysymykseen siitä, miten heidän opetuksensa muuttui kotitalousopetuksen siirtyessä etäopetukseen vuoden 2020 keväällä.

Haasteita ja mahdollisuuksia

Kotitalousopettajilla oli sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia kotitalousopetuksen järjestämisestä poikkeusoloissa. Haasteita tuottivat esimerkiksi digitaalisten välineiden käytön harjoittelu, uusien opetustehtävien keksiminen, erilaisten perhetilanteiden huomioiminen sekä se, että joihinkin oppilaisiin oli vaikea saada yhteys. Kotitalousopettajat kokivat myönteisenä esimerkiksi digitaitojen kehittymisen, oppilaiden arvioinnin sekä yhteistyön oppilaiden huoltajien kanssa. Kotitalousopettajat kokivat työmäärän ja -ajan lisääntyneen poikkeusolojen aikana, mikä vaikutti heikentävästi kotitalousopettajien työssä jaksamiseen.

Tulevaisuuden kotitalousopetus

Kotitalousopettajien digiosaaminen kehittyi etäopetusjakson aikana, joten kotitalousopetuksessa saatetaan hyödyntää entistä enemmän digitaalisia välineitä tulevaisuudessa. Jatkossa olisi mielenkiintoista tutkia esimerkiksi sitä, voidaanko poikkeusolojen aikana opittuja yhteydenpitomenetelmiä käyttää myöhemminkin. Voidaanko etäyhteyden kautta järjestää opetusvierailuja toiselle puolelle maailmaa? Olisi myös kiinnostavaa tietää, miten muissa maissa toteutettiin kotitalousopetusta koronaviruspandemian aikana. Kotitalousopettajat kehittivät uusia opetusmateriaaleja, joita voidaan varmastikin käyttää myös tulevaisuudessa. Pystyisivätkö kotitalousopettajat jakamaan toisilleen opetusmateriaaleja? Opetusmateriaalien hyödyntäminen jatkossa voisi vähentää opetuksen suunnitteluun käytettyä työmäärää ja -aikaa. Tutkielmani aineiston mukaan kotitalousopettajat olisivat toivoneet selkeitä ohjeita kotitalousopetuksen toteuttamiseen poikkeusoloissa. Tulevaisuudessa kunnan tai koulun antamat selkeät ohjeet saattavat tukea kotitalousopettajien työssä jaksamista.

Pandemia on tuonut paljon haasteita ja vaikuttanut jokaisen ihmisen elämään. Arki on voinut tuntua vaikealta. Kotitalousoppiaineeseen sisältyvien aiheiden (kuten ruokaosaamisen ja kodin puhtaanapidon) hallinta auttaa ihmisiä toimimaan arjessa, minkä vuoksi kotitalouden tietoja ja taitoja on tärkeä opettaa kaikenikäisille. Halusin tarkastella kotitalousopettajien kokemuksia etäopetusjakson ajalta, sillä kotitalousoppiaineen merkitys korostui poikkeusoloissa.

“Koen käytännön tehtävien antamisen merkitykselliseksi ja kotien poikkeuksellista arkea helpottavaksi. Olen nähnyt konkreettisemmin työni yhteiskunnallisen merkityksen kuin ennen poikkeustilaa” (kotitalousopettaja, keväällä 2020).

Irene Rydberg

Kotitalousopettajien kokemuksia etäopetusjaksosta poikkeusoloissa – ”Käytännön tehtävien teettämisessä oli paljon kirjavuutta”

Forskningsuppgift och genomförande

För att vara elitidrottare måste man sätta tusentals av timmar på tränandet. Antalet träningstimmar för elitidrottare stiger ofta signifikant då de fyller 15 år, alltså under tiden idrottarna går på högstadiet enligt det finska skolsystemet. Samtidigt stiger även skolans krav och lektionsmängderna. De flesta av dygnets timmar går åt till skola, träning och sömn för unga idrottare. Ofta går även träningstiderna över de vanliga skoltiderna, vilket orsakar skolfrånvaro för idrottande elever.

Svenskspråkiga idrottande elever deltar i den vanliga grundläggande undervisningen normalt som alla andra elever, vilket kan resultera i att arbetsbelastningen blir större för idrottarna än för andra elever. Bedömning av elever i högstadiet görs av ämneslärare, vilket sätter ämneslärarna i en betydande roll för idrottande elevers utbildningsmässiga framtid. Särskilt har modersmål- och matematiklärare fått en viktigare plats då dessa ämnen betonas mer i antagningen till vidare utbildning efter gymnasiet. Även om det i Finland finns nationella, kommunala och även skolors egna läroplaner har lärarna en stor yrkesautonomi. Hur lärare uppfattar idrottande elevers skolgång har alltså en betydelse för idrottande elevers utbildningsmässiga framtid.

Syftet med denna studie var att få en överblick kring hurudana uppfattningar, arbetsmetoder och erfarenheter matematik- och modersmålslärare har av idrottande elevers skolgång. Åtta ämneslärare (svenska och litteratur samt matematik) från sju högstadieskolor i huvudstadsregionen tog del i undersökningen. Datainsamlingen skedde genom semi-strukturerade intervjuer och materialet analyserades med hjälp av en fenomenografisk analys.

Resultat och slutsatser

Sammanfattningsvis verkade alla lärare och skolor positiva till elevers aktiva idrottande och lärarna vill vara med och stöda idrottande elevers idrottsliga karriär så gott de bara kan. Lärare ser positivt på en dubbelkarriär och har främst positiva erfarenheter av idrottande elevers skolgång men lärarna var ändå bemärksamma på möjliga fallgropar. Idrottande elever upplevdes hamna ut för en hög belastning, vilket enligt lärarna lätt kan leda till att idrottande elever väljer att hoppa av antingen idrotten eller i värsta fall skolan. Lärarna upplevde det därför viktigt att idrottande elever använder sig av olika strukturella för- mågor för att lyckat kunna balansera sina olika livsområden. Utöver detta påpekade lä- rarna betydelsen av ett stödnätverk som både kan stötta och ge råd åt idrottande elever med dubbelkarriärer.

Coronapandemin visade i denna studie vara något som har satt sina spår i lärarnas upp- fattningar om idrottande elevers skolgång. Ett möjligt förslag till vidare forskning i framti- den kunde vara att studera hur Coronapandemin möjligen har påverkat idrottande elevers skolgång, hur det avspeglats i skolprestationer, och vilka eventuella möjligheter eller utmaningar distansundervisningen har medbringat. Redan nu förekom det exempel där idrottande elever hade kunnat utnyttja de nya distansundervisningsmetoderna då de var borta från skolan. I tillägg var lärarnas uppfattningar om distansundervisning positivt in- ställda för framtida möjligheter. Utöver detta hade det varit intressant att jämföra hur andra länder med flera nationella språk har genomfört sitt nationella stöd för dubbelkarriärer. Denna studie visade att de svenskspråkiga idrottande eleverna ännu inte har de samma förutsättningar som finskspråkiga idrottande elever att få handledning och stöd på svenska.

Alexandra Niiranen

Lärarperspektiv på idrottande elevers skolgång

Tutkimuksen taustaa

Oppimisen kannalta avainasemassa on motivaatio, jota oppija kohdistaa  oppimiseen. Kun lasten motivaatiota on tutkittu, on havaittu, että lapset suhtautuvat koulun aloittaessaan oppimiseen ja omiin taitoihinsa positiivisesti, mutta suhtautuminen muuttuu kouluvuosien karttuessa. Motivaation on havaittu laskevan jo kolmannelta luokalta aina yläkouluvuosiin saakka. Kiinnostuin aiheesta ja keinoista, joilla oppilaiden motivaatiota voitaisiin ylläpitää myös kahden ensimmäisen kouluvuoden jälkeen, joten lähdin tutkimaan kolmannen luokan oppilaita ja heidän ajatteluaan.

Tutkimukseni teoreettinen viitekehys rakentuu Carol Dweckin (2000, 2006) kehittämän, ajattelutapoja koskevan teorian ympärille. Dweck on tunnistanut kaksi ajattelutapaa: muuttumattoman ajattelutavan ja kasvun ajattelutavan. Muuttumattomassa ajattelutavassa yksilön perusominaisuudet kuten älykkyys, kyvyt ja persoonallisuus nähdään pysyvinä ja muuttumattomina. Ominaisuuksien ajatellaan olevan synnynnäisiä ja niiden määrän ajatellaan olevan valmiiksi annettu, vakio. Kasvun ajattelutavassa uskotaan puolestaan, että ihminen voi alati oppia ja kehittää niin älykkyyttään, lahjakkuuttaan kuin kyvykkyyttään. Sen sijaan, että nämä ominaisuudet nähtäisiin synnynnäisinä, nähdään ne kasvun ajattelutavassa kehitettävinä ja muovautuvina ominaisuuksina. Ajattelutapojen on havaittu vaikuttavan siihen, miten yksilö suhtautuu sekä itseensä että toisiin ihmisiin oppijoina: uskooko hän, että oppiminen on mahdollista, kun harjoittelee (kasvun ajattelutapa), vai uskooko hän, ettei oppiminen ole mahdollista, sillä älykkyyttä ja taitoja ei voi juurikaan kehittää (muuttumaton ajattelutapa). Kasvun ajattelutapaa kasvatukseen sovellettaessa puhutaan kasvun ajattelutavan pedagogiikasta, jolle tutkimukseni tutkimusasetelma rakentuu. Kasvun ajattelutavan pedagogiikassa oppilaille opetetaan strategioita, joita hyödyntää oppimisen ollessa haasteellista. Strategioiden lisäksi positiivisella, oppimista edistävällä puheella on kasvun ajattelutavassa keskeinen rooli.

Tutkimuksen toteutus ja tulokset

Lähdin pro gradu -tutkielmassani tutkimaan kahden, erilaisen koulun  kolmannen luokan oppilaita ja heidän suhtautumistaan oppimiseen liittyviin haasteisiin ja epäonnistumisiin. Tarkoituksenani oli selvittää, minkälaisia asioita oppilaat nimeävät haasteellisiksi, minkälaiset epäonnistumiset jäävät oppilaiden mieleen sekä minkälaisia strategioita oppilaat mainitsevat haastavien tilanteiden varalle. Lisäksi tutkin, miten kasvun ajattelutavan pedagogiikkaan perustuva Opin kyllä! -opetusjakso vaikutti oppilaiden ajatteluun.

Tutkimukseni aineisto koostui kolmasluokkalaisten oppilaiden täyttämistä oppimispäiväkirjoista. Tutkimuksen aineisto kerättiin osana Kirsi Tirrin johtamaa Copernicus -tutkimusprojektin interventiotutkimusta. Copernicus -projektin tarkoituksena on edistää jokaisen lapsen oppimista niin lasten, heidän huoltajiensa kuin opettajien ajattelutapoihin vaikuttamalla.

Tutkimukseni tulokset osoittivat, että Opin kyllä! -opetusjaksolla voitiin vaikuttaa oppilaiden ajatteluun ja suhtautumiseen liittyen oppimiseen liittyviin haasteisiin ja epäonnistumisiin. Oppilaiden mainitsemat strategiat haastavien tilanteiden varalle lisääntyivät ja positiivinen,  sisäinen puhe alkoi esiintyä oppilaiden vastauksissa opetusjakson lopussa. Kasvun ajattelutapaa opettamalla edistettiin myös oppilaiden ajattelun muuttumista kohti kasvun ajattelutapaa. Koulujen välillä havaittiin eroja: toisen koulun oppilaat sisällyttivät oppimispäiväkirjavastauksiinsa kasvun ajattelutavalle ominaista ajattelua huomattavasti enemmän, kuin toisen koulun oppilaat. Sukupuolten välillä eroa ei juurikaan havaittu.

Venla Nissinen,

Opin kyllä! -opetusjakson vaikuttavuus  kolmasluokkalaisten oppilaiden ajatteluun – Tapaustutkimus kahdesta helsinkiläisestä  peruskoulusta.

Tausta ja tavoitteet

Uusliberalistinen koulutuspolitiikka on asettanut paineita yliopistojen ja työelämän välisen suhteen vahvistamiselle ja yliopistoilta odotetaan opiskelijoiden parempaa työelämään valmistamista. Yliopistoissa on jo hyvän aikaa pyritty vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin muun muassa työelämälähtöisempää opetusta lisäämällä, mutta siitä huolimatta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on lisääntynyt ja opiskelijat kokevat monia työllistymiseen liittyviä haasteita siirtyessään opinnoista työelämään. Yliopisto-opintojen työelämävastaavuutta on tutkittu paljon, mutta laadullinen tutkimus opiskelijoiden henkilökohtaisista kokemuksista on jäänyt vähemmälle. Tähän tutkimuksen tarpeeseen pyrin omassa pro gradu – tutkielmassani osaltaan vastaamaan soveltamalla Pierre Bourdieun kentän ja pääomien teoriaa yliopisto-opiskelijoiden työllistymiseen liittyvien kokemusten tarkastelussa. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää kasvatusalan opiskelijoiden kokemuksia omista työllistymistään tukevista pääomista ja niitä kerryttävistä tekijöistä opintojen ajalta. Lisäksi tarkasteltiin pääomien koettuja hyötyjä siirtymisessä yliopisto-opinnoista työelämään.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksessa tarkasteltiin Helsingin yliopistossa kasvatustieteen maisteriksi opiskelevien kokemuksia opintojen ajalta. Kasvatustieteen opiskelijat olivat sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen että erityispedagogiikan alojen piiristä, määrällisen painotuksen ollessa ensiksi mainituissa. Tutkimuskontekstina olivat kasvatustieteen opinnot, opiskeluun liittyvät tekijät, opintojen aikainen työkokemus ja tulevaisuuden työelämä. Tutkimusaineisto koostui seitsemästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta ja haastatteluaineiston analyysissa käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tulokset ja johtopäätökset

Opiskelijat kuvasivat kerryttäneensä opintojensa aikana monenlaisia pääomalajien muotoja työllistymisensä tueksi. Pääomia kertyi eniten opintoihin sisältyvän harjoittelun, valinnaisten opintojen, järjestötoiminnan tai muun opiskelija-aktiivisuuden ja työkokemuksen välityksellä ja näiden tekijöiden merkitystä oman työllistymisen tukijana korostettiin. Sen sijaan tutkintoon liittyvien formaalien opintojen yhteys työelämään koettiin riittämättömänä ja opintoihin toivottiin lisää konkretiaa työelämänäkökulmasta esimerkiksi harjoitteluita lisäämällä. Yliopisto-opinnoista työelämään siirtymisessä merkityksellistä näyttää opiskelijoiden kokemusten pohjalta olevan oman työtavoitteen selkeytyminen, kyky tunnistaa, sanoittaa ja tehdä näkyväksi omaa osaamistaan sekä hyödylliset verkostot ja ihmissuhteet, joista saa muun muassa tietoa piilotyöpaikoista tai suosittelijan tukemaan omaa työnsaantia.

Tuloksista voitiin päätellä, että erityisesti kasvatustieteen pääaineopintoja tulisi kehittää paremmin opiskelijan työllistymisen vahvistamista tukevaan suuntaan. Tulosten perusteella esitin muutamia kehitysehdotuksia, jotka liittyvät opintojen myötä saatavien konkreettisten työelämätaitojen sekä opiskelijoiden paremman itsetuntemuksen lisäämiseen: 1) opiskelijoiden erilaisten lähtökohtien parempi huomioiminen osana opintoja, 2) työelämätietoisuuden lisääminen osaksi opintoja esim. yritysvierailuilla ja harjoitteluiden lisäämisellä, 3) opintojen paremmalla teorian ja käytännön yhteen nivomisella, joka auttaisi opiskelijaa realisoimaan omaa osaamistaan ja soveltamaan sitä käytännöntasolla ja 4) opiskelijoiden itsetuntemuksen vahvistamisella erilaisten reflektiotehtävien muodossa läpi opintojen, mitä varten opiskelijoille voitaisiin teettää esimerkiksi verkkopohjainen ”päiväkirja”, johon he voisivat lisätä omia pohdintojaan ja tavoitteitaan.

Vaikka tässä tutkimuksessa näkemykset erityisesti pääaineopintojen vastaavuudesta työelämään olivat monelta osin kriittisiä, sen laajempia yleistyksiä tuloksista ei voida tehdä tutkimusjoukon ollessa niin pieni. Tästä syystä ehdotankin, että pääaineopintojen koettua vastaavuutta työelämän kannalta olisi hyvä tutkia tässä tutkimuksessa esitettyjen henkilökohtaisten kokemusten pohjalta määrällisesti. Onko tosiaan niin, että kasvatustiedettä (erityisesti yleistä ja aikuiskasvatustiedettä) opiskelevat ovat yleisesti sitä mieltä, että opintojen työelämävastaavuus on niin heikkoa, miltä tässä tutkimuksessa näyttää? Entä saadaanko määrällisesti tutkittuna vastaavia tuloksia siitä, että tutkintoon sisältyvien harjoitteluiden määrää olisi hyvä lisätä? Lisäksi voisi olla mielenkiintoista haastatella tähän tutkimukseen osallistuneita kasvatustieteilijöitä tulevaisuudessa ja selvittää, ovatko he saavuttaneet ne työllistymiseen liittyvät tavoitteensa, jollaisia he olivat itselleen asettaneet. Ja jos ovat, niin millaisten reittien kautta ja missä ajassa? Ja jos eivät, niin mikä on muuttanut heidän suuntaansa?

Reetta Inkinen

Valttikortteja tulevaan: Kasvatusalan asiantuntijoiden merkitykselliset pääomat siirtymisessä yliopisto-opinnoista työelämään