Vanhoihin esineisiin ei yleensä saa näyttelyissä koskea, mutta Helsingin observatorion meteoriitti on poikkeus. Se on huomattavasti vanhempi kuin mikään muu esine Observatoriolla, mutta näyttelyssä se on nimenomaan yleisön tunnusteltavana. Observatorion näyttelyn 10-vuotisjuhlan kunniaksi meteoriitti on kuukauden esine lokakuussa.
Argentiinasta Observatoriolle
Meteoriitti tarkoittaa avaruudesta peräisin olevaa kiinteää kappaletta, joka on selvinnyt mahdollisen kaasukehän läpi ja törmännyt planeetan tai kuun pintaan. Observatorion meteoriitti on 19,2-kiloinen rautameteoriitti, joka on syntynyt Aurinkokunnan alkuaikoina 4,5 miljardia vuotta sitten. Vain pieni osuus meteoriiteista on rautameteoriitteja. Tarkemmin sanottuna ne ovat rauta-nikkeliseosta.
Observatorion meteoriitti kuuluu suureen Campo del Cielon kokonaisuuteen. Campo del Cielon meteoriitit ovat olleet avaruudessa osa asteroidia, joka pudotessaan on hajonnut useaan osaan. Argentiinassa sijaitsevan 57 neliökilometrin kokoiselta putoamisalueelta on löydetty noin 100 tonnia meteoriittiainesta. Ilmakehään osuneen kappaleen alkuperäismassaksi on arvioitu 600 tonnia, josta noin puolet olisi päätynyt Maan pinnalle saakka. Jossain voisi siis olla vielä 200 tonnia meteoriittia löydettävänä!
Kokonaisuudessaan Campo del Cielon putoamisalue on noin kolme kilometriä leveä ja 19 kilometriä pitkä, ja sieltä on tunnistettu ainakin 26 kraatteria. Geologi Bill Cassidy teki 1960-luvulla kaivauksia kahdessa kraatterissa, keräsi hiilinäytteitä ja arvioi iskun ajankohdaksi noin 2 200–2 700 vuotta ennen ajanlaskun alkua eli vajaat 5 000 vuotta sitten. Yleisesti alueen tieteellistä tutkimista on vaikeuttanut sen maineikkuus: siellä on tehty luvattomia kaivauksia ja sieltä on viety meteoriitin paloja pois. 1990-luvulla yritettiin varastaa jopa silloin tunnetuista kappaleista suurin, 29-tonninen El Chaco.
Taivaalta putoilevia kiviä?
Alkuperäiset asukkaat kutsuivat meteoriittien putoamisaluetta nimellä Piguem Nonraltá, jonka espanjalaiset käänsivät Campo del Cieloksi eli Taivaan aukioksi tai Taivaan kentäksi. Monissa alueen myyteissä kerrotaan törmäyksestä, ja joissakin vanhoissa uskomuksissa meteoriittia pidetään osana Aurinkoa.
Vaikka alkuperäisasukkaat vaikuttavat tietäneen, että meteoriitti oli peräisin Maan ulkopuolelta, eurooppalaisten oli pitkän aikaa vaikea uskoa taivaalta putoaviin kiviin, rautakappaleista puhumattakaan. Vuonna 1794 fyysikko Ernst Chladni julkaisi teoksen, jossa hän ehdotti meteoriittien olevan peräisin avaruudesta. Hän epäröi teoksen julkaisua, koska tiesi kyseenalaistavansa vuosituhansien aikana vakiintuneen näkemyksen, jonka mukaan avaruudessa ei ole muita pienkappaleita kuin Kuu. Chladnin onneksi 1790-luvulla nähtiin useita meteoriittiputoamisia, jotka vahvistivat hänen teoriaansa, mutta hän ei käynyt putoamisalueilla tai haastatellut silminnäkijöitä. Yleisesti ajatus taivaalta putoilevista kivistä koettiin edelleen epäuskottavana.
Kun Ranskan l’Aigleen putosi meteoriitti vuonna 1803, fyysikko Jean-Baptiste Biot vei tutkimuksen askeleen pidemmälle matkustamalla paikan päälle. Biot löysi todisteita: kivi erottui ympäristöstään ja muistutti vuoden 1790 meteoriitti-iskun kiveä, joka löydettiin Ranskan Barbotanista. Hän myös haastatteli “meteorin heittämän kivisateen” nähneitä ihmisiä, jotka kertoivat hyvin samanlaisista havainnoista huolimatta siitä, että eivät tunteneet toisiaan. Raporttia luettiin tarinana, mutta siinä oli tieteellistä täsmällisyyttä, ja vain muutamaa kuukautta julkaisun jälkeen tiedeyhteisö hyväksyi ajatuksen avaruudesta tulevista meteoriiteista.
Taivaallisen rautasuonen jäljillä
Eurooppalaiset keksivät etsiä Piguem Nonraltáa kuultuaan, että paikallisten käyttämä metalli oli taivaalta pudonnutta rautaa. Muhkea rautakaivos mielessään välkkyen Tucumánin maakunnan kuvernööri valtuutti kapteeni Hernán Mexia de Miravalin etsimään mainittua rautaesiintymää vuonna 1576. De Miraval ja kahdeksan apuria löysivät esiintymän paikallisoppaiden avulla Chacon maakunnasta Pohjois-Argentiinasta. He ottivat mukaansa näytteitä, joita kuvailtiin epätavallisen puhtaaksi raudaksi. Ilman kruunun määräystä kaivoksen perustaminen olisi kuitenkin ollut laitonta, joten asia jäi sikseen. De Miravalin löytö unohdettiin pian, vaikka sekä kuvernöörin määräys että de Miravalin kuvailu vaikeasta tutkimusmatkasta arkistoitiin huolellisesti.
Eri retkikunnat etsivät rautaesiintymää uudelleen vuosina 1774, 1779 ja 1783 ja tekivät siitä havaintoja. Havaintojen perusteella rautaa arveltiin sekä suureksi rautasuoneksi, vulkaanisen toiminnan tuotokseksi että ohuehkoksi rautalaataksi. Erityistä kiinnostusta herätti mahdollisuus suonen sisältämästä hopeasta, josta ei kuitenkaan löytynyt todisteita. Tämä El Mesón de Fierroksi nimetty esiintymä on jäänyt pieneksi mysteeriksi: löysivätkö eri retkikunnat saman esiintymän useaan kertaan vai oliko kyseessä joukko Campo del Cieloon kuuluvia suuria meteoriitteja? Matkaraporttien perusteella retkikuntien havainnot eroavat jonkin verran toisistaan, joten löydöt saattavat olla eri paikoista Campo del Cielon alueelta. Rautakaivoksen perustaminen olisi siis ollut turhanpäiväistä, kun rauta oli alun perinkin maan pinnalla. Vaikka tarunhohtoista El Mesón de Fierroa on etsitty moderniinkin aikaan, sitä ei ole löydetty edes magnetometreillä.
Kenelle meteoriitit kuuluvat?
Campo del Cielon meteoriitteja saattaa siis olla löydettävänä vielä vaikka kuinka paljon, mutta meteoriittien etsijöiden sijaan tutkijat toivoisivat alueelle selkeämpää sääntelyä, jotta kraattereita voisi tutkia luotettavasti. Chacon maakunnan puolella aluetta on nyttemmin pyritty suojelemaan lailla, mutta Santiago del Esteron puolella säännöstelyä ei ole. Kraattereita on kadonnut muun muassa teiden alle.
Suomestakin voi löytää meteoriitteja, mutta ei ole aivan selvää, kenelle ne kuuluvat. Tähänastiset löydöt on koottu Luomuksen kokoelmiin, ja ne ovat esillä Kumpulan kartanossa. Mahdollisista uusista meteoriittilöydöksistä voi ottaa yhteyttä Geologian tutkimuskeskukseen.
Helsingin observatorion meteoriitti on tuonut avaruuden pienkappaleet konkreettisesti kävijöiden ulottuville ja innostanut vieraita avaruustiedon pariin vuodesta 2013 alkaen. Koska Maapallo on käynyt läpi suuria mullistuksia kallioperää myöten, Maan pintaan osuneet meteoriitit ovat vanhimpia kappaleita, joihin ihminen voi koskea.
Saara Seppälä, opas
Geologian tutkimuskeskuksen ohjeet kivinäytteen toimittamiseksi: https://kivinayte.gtk.fi/ohjeet/
Lähteet:
Emiliani, Cesare 1992. Planet Earth: Cosmology, Geology, and the Evolution of Life and Environment. Cambridge: Cambridge University Press.
Viano, Lucas. “Meteorite Thefts Pose a Problem in Ancient Impact Field”. Scientific American 19.6.2015. https://www.scientificamerican.com/article/meteorite-thefts-pose-a-problem-in-ancient-impact-field/ (viitattu 13.10.2022).
Bobrowsky, Peter T. & Rickman, Hans 2007. Comet/Asteroid Impacts and Human Society: An Interdisciplinary Approach. Berlin: Springer Science & Business Media.
Gerald, Joseph Home McCall, Bowden, A. J. & Richard John Howarth 2006. The History of Meteoritics and Key Meteorite Collections: Fireballs, Falls and Finds. London: Geological Society of London.