Avainsana-arkisto: amazing race

Vuoden 2017 viimeinen vierailu

Teksti ja kuvat: Jenni Räsänen

Torstaina 14.12. Matikkaluokka Summamutikassa järjestettiin vuoden 2017 viimeinen vierailu, kun Riihikallion koulun 9. luokkalaiset, valinnaisen matematiikan kurssilaiset saapuivat vierailulle. Vierailun ohjelmassa oli matematiikan yliopisto-opiskelun ja tutkimuksen esittelyä, salauslaite Enigmaan tutustumista sekä kisailua Amazing Race of Math -suunnistuksen merkeissä.

Sanat olivat täyttä siansaksaa ennen kuin ne käännettiin takaisin suomenkielelle Enigman avulla.

Ryhmä oli jo aiemmin tutustunut erilaisiin salausmenetelmiin, mutta Enigma oli vielä monelle täysin uusi tuttavuus. Laitteen toiminta tuli kuitenkin nopeasti tutuksi ja salattujen sanojen ratkominen sujui sukkelasti.

Vierailun lopuksi laitettiin vielä aivot koville matikkasuunnistuksessa, jossa ratkottiin monenlaisia pulmatehtäviä. Suunnistusaikaa oli n. 40 minuuttia, jossa piti ehtiä ratkaista kymmenen pulmaa loikkivista sammakoista kataminoon.

Matikkasuunnistuksessa pohdittiin mm. Hanoin torni -pulmaa.

Vierailulla mukana oli myös TET-harjoittelija Ilmari, joka kommentoi vierailua seuraavasti: ”Enigma sekä matematiikan tutkimuksen ja opiskelun esittely olivat tosi kiinnostavia. Suunnistuksen ohjeistusta voisi vielä selkeyttää.”

Vuoden 2017 aikana Matikkaluokka Summamutikassa vieraili 30 ryhmää ja yhteensä yli 1300 oppilasta. Kiitos kaikille vierailijoille kuluneesta vuodesta ja tervetuloa taas ensi vuonna uudelleen!

Matikkasynttärit Summamutikassa

Teksti ja kuvat: Emma Karjalainen

Keskiviikkona 15.11 Summamutikkaluokassa riitti vauhdikasta ohjelmaa aamusta iltaan, sillä aamun vierailun lisäksi luokassa juhlistettiin vielä illalla Aatun 11-vuotissynttäreitä. Luokka oli koristeltu värikkäästi ilmapalloin ja pöytäliinoin. Vieraiden saapuessa he pääsivät heti rakentelemaan hyrriä ja muita muodostelmia magneettisista Geomag- paloista.

Juhlatunnelmaa Summamutikka-luokassa.

Juhlien varsinaisena ohjelmana oli Amazing Race of Math, jonka parissa synttärisankari ja vieraat seikkailivat pienissä ryhmissä Exactumin eri kerroksissa etsien matikkapulmia ratkaistavaksi. Aika riitti kaikille ryhmille hyvin ja kaikki ehtivät pureskellä jokaisen rastin pulman.

Magneettisista paloista syntyi hienoja rakennelmia.

Suunnistuksen jälkeen käytiin läpi tehtävien oikeat vastaukset ja siirryttiin juhlapöydän ääreen laulamaan onnittelulaulu. Sitten päästiinkin jo käsiksi tarjoiluihin. Herkuttelun jälkeen ehti vielä hetken rakennella magneettipaloilla ennen Ubongo-kisaa, jossa pahviset palat piti asetella erilaisiin ruudukkoihin mahdollisimman nopeasti. Asettelu oli välillä helppoa ja välillä haastavaa, mutta vaikeimmatkin pelilaudat ratkesivat viimeistään yhteistyöllä.

Kiitokset osallistujille ja mukavaa loppuvuotta!

Kaisaniemen ala-asteen nelosluokka vieraili summamutikassa

Teksti: Anni Jyrinsalo ja Maria Larionova
Kuvat: Maria Larionova

 

Summamutikka-vierailu lähti käyntiin keskiviikkoaamuna 11.10. kello 8.30, kun nelosluokkalaiset saapuivat Exactumiin. Päivän teemana oli amazing race of math geometria painoitteisena. Aluksi opiskelijat jaettiin noin 4 hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä sai kisapassin, ipadin sekä Exactumin kartan. Tavoitteena oli suorittaa mahdollisimman monta rastia tunnin aikana.

Kisapassiin merkittiin joukkueen nimi ja suoritetut rastit.

Rasteja oli 12 ja niistä löytyi muun muassa alueenvaltausta, ubongo, neliöitä etsimässä ja tulitikkupulmia. Osa rasteista tuntui olevan haastavia, mutta ahkeran pohdiskelun jälkeen niistäkin selvittiin. Kukin joukkue sai suoritettua noin puolet annetuista rasteista, mikä oli hieno saavutus.

Kataminopalat piti saada sopimaan 5×9 -ruudukkoon.
Tunnelma rastien suorittamisessa oli hyvä ja opiskelijoilla tuntui olleen myös hauskaa. Toivotimme luokan tervetulleeksi uudestaan. Kiitos vierailusta!

Kolmasluokkalaiset pulmatehtävien parissa

Teksti: Salla Latva-Äijö ja Suvi-Maria Hautala
Kuvat: Suvi-Maria Hautala

Torstaina 28.9 vieraaksemme Summamutikka-luokkaan saapui 19 innokasta kolmasluokkalaista Yhtenäiskoulusta. Heidän toivomuksenaan oli Amazing Race of Math tehtävärasteineen. Toteutimme toiveen ja valitsimme rasteiksi Hanoin tornin, Rosvot ja poliisit, Platonin kappaleet, Suklaata!, Farmieläimet, Pentaminon, Henkilöiden iät, Loikkivat sammakot, Neliöitä etsimässä, tulitikkutehtäviä ja Susi, lammas, kaali -pulmatehtävän.

Loikkivat sammakot rastilla oppilaiden piti keksiä kuinka keltaiset ja punaiset sammakot saadaan siirtymään lumpeenlehdeltä toiselle.

Kartanluku ei ollut aluksi ihan helppoa, vaan kartta saattoi olla nurinpäin tai sitten katsottiin väärän kerroksen kohdalta ja ihmeteltiin, kun ei rasteja löytynytkään. Kiertelevien ohjaajien ja opettajan avustuksella muuttui kartanluku pian helpoksi ja kohta kolmasluokkalaiset kulkivat matematiikan laitoksella sujuvasti kuin kalat vedessä. Oppilaat paneutuivat rastien tehtäviin innostuneina ja hyvin keskittyneinä. Osa rasteista oli haastavia, mutta pienellä neuvonnalla niistäkin selvittiin. Välillä jotkut osallistujat olivat huolissaan ehdittäisiinkö varmasti kiertää tarpeeksi rasteja. Hienosti kolmasluokkalaiset kuitenkin jaksoivat pähkäillä yhdessä monta, aluksi haastavalta tuntuvaa pulmaa läpi, ennen kuin tuli aika palata luokkaan.

Suklaata!-rasti oli haastava, kun taas pentamino oli helppo

Luokassa käytiin vielä ratkaisuja yhdessä läpi. Helpoimpana moni ryhmä piti Pentamino-tehtävää, vaikeimmaksi koettiin rastit Suklaata! ja Henkilöiden iät. Henkilöiden iät laskettiin lopuksi yhdessä taululle, jotta nekin ryhmät, jotka eivät olleet rastilla käyneet tai olivat joutuneet luovuttamaan näkivät, miten tehtävän pystyi ratkaisemaan. Oppilaat olivat tunnin suunnistuksen jälkeen kaikkensa antaneita ja väsyneitä. Onneksi kysyttäessä oliko heillä ollut kivaa vastaukseksi saatiin yksimielinen “Joo!”. Myös ohjaajilla oli kivaa, kun saimme johdatella oikeisiin ratkaisuihin mukavia ja innostuneita Yhtenäiskoulun kolmasluokkalaisia!

Monipuolista ja hauskaa matikkaa

Teksti: Salla Latva-Äijö
Kuva: Maria Larionova

21.9.2017 Saimme Summanmutikkaluokkaan vieraaksemme Yhtenäiskoulusta reippaita ja innostuneita kolmasluokkalaisia. Heidän toiveenaan oli Amazing Race of Math, joten olimme valmistelleet heille 12 jännää toiminnallisen matikan tehtävärastia, ja sijoittaneet ne Exactumin kaikkiin neljään kerrokseen. Rasteina oli mm. Hanoin torni, Platonin kappaleet, pentaminot, rosvot ja poliisit, susi, lammas, kaali – ongelma, loikkivat sammakot, neliöitä etsimässä, chocolate fix –peli ja kolme erilaista pohdintapulmaa.

Annoimme ohjeet luokassa ja sen päätteeksi jaoimme tabletit ja kynät opettajan muodostamille kolmen hengen ryhmille. Ryhmien kiertäessä rasteja opettaja ja ohjaaja kiersivät myös rasteilla ja antoivat neuvoja ja rohkaisua haastavilta tuntuviin tehtäviin. Viimeistään luokassa tehtävien ratkaisut selvisivät, kun yhdessä mietittiin miten ratkaisun sai pääteltyä. Luokassa suunnistusryhmät vertailivat myös innoissaan oman ryhmän tabletilta löytyviä ratkaisuja toisen ryhmän ratkaisuihin. Eräs ryhmä oli onnistunut ratkaisemaan kaikki suunnistusrastit yhtä lukuunottamatta, ja ratkaisi tuon vielä puuttuvan ”Suklaata!”-tehtävänkin lopuksi luokassa. Hyvä!

Susi-lammas-kaali -ongelmassa sai käyttää apuvälineitä ratkaisun tukena.

Mielestämme suunnistus sujui hyvin, oppilaat olivat todella motivoituneita ratkaisemaan tehtäviä ja jaksoivat myös käydä ratkaisuja läpi. Neliöitä etsimässä -tehtävää läpi käytäessä monesta pöydästä kuului, että ”Äh, tuo jäi meiltä huomaamatta” ja ”Ai, noin sen olisi voinut ratkaista”. Myös kohtalaisen vaikea ”Henkilöiden iät”-tehtävä ratkesi, kun oppilaat pohtivat sitä ensin hetken ryhmissään ja sitten lähdettiin yhdessä ratkaisemaan tehtävää taululle: Reippaasti tehdään alkuarvaus ja pienen laskemisen ja päättelemisen kautta löydetään sopivat iät. Kaikilla oppilailla oli kivaa suunnistaessa ja niin oli myös ohjaajilla kun saatiin ohjata taitavia ja innostuneita kolmasluokkalaisia.

Enigmaa ja pulmatehtäviä kahdeksasluokkalaisille

Teksti: Suvi-Maria Hautala ja Anne Mattila
Kuvat: Suvi-Maria Hautala

Latokartanon koulun 8.lk saapui Summamutikka-vierailulle torstaina 4.5. Vierailun aikana tutustuttiin Enigma-salauslaitteeseen sekä ratkottiin pulmia Amazing Racen hengessä.

Enigman sujuva käyttö vaatii harjoittelua.

Vierailu aloitettiin tutustumalla lyhyesti Enigman historiaan ja taustoihin. Sen jälkeen harjoiteltiin paperisen pikku-Enigman käyttöä, joka tuotti aluksi vaikeuksia lähes kaikille. Sitkeä harjoittelu tuotti kuitenkin tulosta ja lopulta suurin osa ratkoi salattuja sanoja sujuvasti ja keskittyneesti. Kun ryhmä oli ratkaissut purkanut kaikkien sanojen salauksen, niistä piti muodostaa järkevä lause. Kaksi ryhmää sai lauseen ratkaistua ja kahdella muulla jäi muutamasta sanasta kiinni, etteivät hekin olisi onnistuneet.

Suklaata! -ongelma oli monien mieleen.

Enigman jälkeen jalkauduttiin matematiikan laitoksen käytäville ja suunnistettiin pienryhmissä Amazing Racen tapaan erilaisilla pulmarasteilla. Yhdeksi suosituksi rastiksi nousi Suklaata!-ongelma, jossa tehtävänä oli vihjeiden perusteella asettaa suklaat oikeaan järjestykseen rasissa. Muut rastit olivat Königsbergin siltaralli, tulitikkupulma, Pentamino, Pilvenpiirtäjät, Farmieläimet, Al’ Tourist, Luvut sekaisin, Lippaiden arvoitus sekä Pieni tornipulma. Oppilaille jaetut tabletit täyttyivät tehtävien ratkaisukuvista ja lopputarkastuksen aikana luokasta kuului iloista hihkuntaa oikein menneiden tehtävien johdosta! Osa suunnistuksen tehtävistä oli selvästi toisia haastavampia, mutta muutama helpompi pulma mahtui myös joukkoon.

Al’ Tourist -rastilla piti värittää taloja niin, että naapurit eivät ole samanvärisiä.

Kaikenkaikkiaan vierailu oli onnistunut ja (ainakin ohjaajilla) oli mukava iltapäivä!

Pohjois-Haagan ala-asteen koulun 6. luokka Summamutikka-vierailulla

Teksti: Anni Jyrinsalo ja Johanna Helle
Kuvat: Anni Jyrinsalo

Pohjois-Haagan ala-asteen 6. luokka saapui Kumpulaan matematiikan laitokselle vierailulle keskiviikkona 26.4. Luvassa oli Amazing Race -tyylinen rastien kiertäminen ja matemaattisten pulmien ratkaiseminen.

Pentaminopaloja taululla.

Vierailu aloitettiin Pentamino-palojen muodostamisella pöytiin piirtämällä. Todella moni oppilas löysi kaikki mahdolliset 12 erilaista palaa! Tämän jälkeen tehtiin jako kahdeksaan ja jokainen ryhmä sai Amazing Race -kisapassin ja tabletin ratkaisujen tallettamista varten. Rasteja oli yhteensä 10 ympäri 3. Ja 4. kerrosta.

Suunnistustarvikkeet.

Rasteina olivat pentamino, hanoin torni, loikkivat sammakot, susi-lammas-kaali -pulma, platonin kappaleet, neliöitä etsimässä, rosvot ja poliisit, pilvenpiirtäjät, Halli galli ja tulitikkupulma. Osa ryhmistä kerkesi käymään kaikki rastit läpi, mutta käytettyyn aikaan nähden koko luokka suoriutui rasteista todella nopeasti! Ratkaisusta otettiin joko kuva tabletilla tai ratkaisu videoitiin. Koko luokka oli aktiivisesti mukana jokaisen pulman ratkaisemisessa ja tunnelma Kumpulan käytävillä oli innostunut!

Rastien vastaukset taltioitiin tableteille.

Kiitos Pohjois-Haagan 6. luokkalaisille vierailusta, toivottavasti nähdään pian uudestaan!

Matikkaseikkailu ympäri laitosta

Teksti: Johanna Joentausta ja Minna Hirvonen
Kuva: Johanna Joentausta

Torstaina 9. helmikuuta Origossa vierailivat Pohjois-Haagan ala-asteen neljäsluokkalaiset. Vierailun pääohjelmana oli Amazing Race of Math, jossa oppilaat suunnistivat kolmen ryhmissä ympäri laitosta ja ratkoivat reitin varrella erilaisia matemaattisia tehtäviä. Jokainen ryhmän jäsen sai oman vastuualueen: yksi toimi kartanlukijana, yksi taltioi vastaukset kuvina tai videoina tabletille ja yksi merkitsi suoritetut rastit kisapassiin.

Platonin kappaleet rakentuivat tikuista ja sinitarrasta.

Oppilaiden tehtävänä oli muun muassa rakentaa Platonin kappaleita cocktail-tikuista ja sinitarrasta, ratkaista salakirjoituksella salattu viesti ja tehdä oma Möbiuksen nauha. Lisäksi oli erilaisia loogisen päättelyn tehtäviä, kuten rosvot ja poliisit, lumpeenlehdillä loikkivat sammakot, Tessun tassut, neliöiden laskeminen ja tulitikkutehtävät. Yhteisesti ratkoimme Hanoin torneja sekä Pentaminoja, josta oli yksi tehtävä myös suunnistuksessa. Vieraamme olivat oikein mukavia ja hyväkäytöksisiä ja heidän seurassaan aika suorastaan lensi!

Pulmia ja tiimityötä

Teksti ja kuvat: Emma Karjalainen

Torstaina 8. 12 Puotilan ala-asteen koulun 6A- ja 6B-luokat vierailivat Kumpulassa. Oppilaat opettajiensa kanssa saapuivat Exactumin ala-aulaan klo 9. Vierailu oli jaettu kahtia niin, että luokat vierailivat vuorotellen kemianluokka Gadolinissa ja matikkaluokka Origossa. Väliin mahtui myös ruokatunti.

Ohjelma koostui ryhmätehtävistä. Aluksi Ryhmät saivat pohdittavakseen portaikko-ongelman, minkä ratkaisua dinosaurushahmot auttoivat. Pulma oli kinkkinen, mutta lopuksi kaikki  ryhmät saivat kaikki tarinan hahmot turvallisesti raput alas.

Ensimmäisen vierailevan ryhmän kanssa ehdittiin rakentaa mahdollisimman tilavia astioita tilavuushaasteen merkeissä. Astioista tuli todella tiiviitä ja tukevia. tilavuuden mittaaminen hoidettiin tällä kertaa  keittiövaa’alla punnitsemalla. Herneet pysyivät astioissa ja hyvin ja kisat olivat tasaväkisiä.

tilavuus
Ensimmäisen ryhmän taidonnäytteet. Punaiseen astiaan mahtui eniten herneitä.

Toisen ryhmän kanssa leikittiin pää kii-leikkiä, sillä aikaa ei ollut paljon jäljellä sekä desibelitaso luokassa kaipasi portaikkotehtävän jälkeen pientä pudotusta. Luokkaan saapui hiljaisuus, kun oppilaat miettivät pää kiinni pöydässä pienintä lukua, niin että kukaan muu ei miettisi samaa lukua.

suklaat2
Suklaata! -rasti oli oppilaiden mielestä hauska

Loppuvierailu kului näilläkin ryhmillä suunnistaen Exactumisssa. Rasteja oli 10 ja kiertäviä ryhmiä ensimmäisellä kierroksella kuusi ja toisella kierroksella seitsemän, joten kaikkia rasteja ei kovin moni ryhmä ehtinyt tehdä. Rastit kuitenkin löytyivät helposti ja oikeita vastauksia löytyi jokaiselta ryhmältä. Pitkä päivä yliopistolla saatiin purkkiin kello kahdelta ja luokat lähtivät koulun kautta kotimatkalle.

Lukiolaisten vierailupäivä

Teksti ja kuvat: Emma Karjalainen

Kekiviikkona 7.12 Origossa vieraili lukion kakkosluokkalaisia Lahden lyseosta. lukiolaiset oli jaettu kahteen ryhmään niin, että kun toinen ryhmä oli Origossa, niin toinen ryhmä oli Gadolinissa. Molemmat vierailut kestivät noin kaksi ja puoli tuntia, jonka aikana ehdittiin askarrella, pohtia pulmia sekä suunnistaa.

Vierailut aloitettiin askartelemalla paperitset pikku-Enigmat, jonka jälkeen opeteltiin niiden käyttöä. Kun roottorien pyörittely ja kirjainsokkelo olivat hanskassa, laitettiin käyntiin pieni kisa, jossa ratkottiin eräs salattu lause. Oikea lause ratkesi nopeasti, vaikka muutama kirjain mietittykin opiskelijoita.

enigma1
Pikku-Enigmat valmistuvat nopeasti pahveille printatuista pohjista ja haaraniitistä.

Tämän jälkeen ryhmät saivat ratkottavakseen Einsteinin ongelman jalokivi-versiona. Vihjeitä oli paljon ja ratkaisutaulukko tuntui aluksi sekavalta, mutta niin vain palat alkoivat loksahdella oikeille paikoilleen. Palojen takaa löytyvä loru helpotti paitsi ratkaisun tarkistamisessa niin myös ratkaisuun pääsemisessä.

rubiini
Palojen asettelua pöytään piirrettyyn ruudukkoon.

Loppuaika kului Amazing Race of Mathin rasteja etsien ja ratkoen. Tällä kertaa mukana oli hieman kinkkisempiäkin pulmia, kuten Portian lipas ja uusi Kolikkopulma.