Työmatkani alkaa Fleminginkadun ja Helsinginkadun risteyksestä, jossa nousen numero 8:n ratikkaan. Keskiviikkoisin ja perjantaisin törmään liikennevaloissa hyväosaisuuteeni.
Leipäjono muodostuu Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n ruoanjakelupisteen eteen hyvissä ajoin ennen ovien avaamista. Pian yhdentoista jälkeen jono on kadonnut, ja ratikassa kohtaan ihmisiä, joiden jaloissa lepää pullea muovikassi.
Pidän itseäni hyväosaisena, koska minun ei tarvitse jonottaa saadakseni ruokaa, vaan voin ostaa sitä kaupasta. Hyväosaisuutta on myös mahdollisuus valita, mitä kerää ostoskoriinsa. Ruoanjakelupisteessä ei shoppailla, vaan kassiin sullotaan se, mitä saadaan.
Hyväosaisena saan olla matkalla työhön, josta koituu taloudellista, sosiaalista ja henkistä hyvää. Leipäjonossa seisova kulkee kohti jakelupistettä tullakseen edes jotenkuten toimeen.
Leipäjono on läpileikkaus elämän kirjosta
Joulukuussa 2014 julkaistun Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaiseman tutkimuksen Kuka seisoo leipäjonossa mukaan suurin osa ruoka-avun asiakkaista on Suomessa pienituloisia. Lähes puolelle kävijöistä jää pakollisten menojen jälkeen käytettäväksi 0-100 euroa kuukaudessa.
Tutkimuksessa selvisi, että 2010-luvulla leipäjonon kävijäkunta on sosioekonomiselta taustaltaan heterogeeninen. Ruoka-avun piirissä on niin työttömiä, työssäkäyviä, opiskelijoita, eläkeläisiä, perheellisiä, yksin asuvia, maahanmuuttajia, päihdeongelmaisia kuin korkeakoulutettuja.
Ruoanjakelun asiakkaita yhdistää taloudellisten resurssien niukkuus, mutta heidän elinolosuhteensa ja toimintamahdollisuutensa voivat muilta osin erota toisistaan. Kaikkia ei voida kutsua köyhiksi sanan laajassa merkityksessä. Laajasti ymmärrettynä köyhyys merkitsee tilaa, jossa toiminnan edellytykset ovat niin niukat, ettei ihminen voi hallita omaa elämäänsä.
Köyhän resurssit riittävät vain selviytymiseen
Ruoanjakelussa käymistä voidaan tarkastella inhimillisenä toimintana, jonka avulla toimija tyydyttää perustarpeensa tulla ravituksi. Ihminen menee leipäjonoon, vaikka se vie aikaa, aiheuttaa häpeän tunteen ja estää häntä itse vaikuttamasta ravintonsa laatuun. Hänellä ei ole riittäviä taloudellisia resursseja hankkia ruokaa muulla tavalla.
Ihmisen on varmistettava perustarpeidensa tyydyttyminen ennen kuin hän voi käyttää aikaa ja voimia esimerkiksi ihmissuhteiden hoitamiseen tai uusien asioiden opiskeluun. Köyhyys asettaa ihmisen sellaiseen asemaan, jossa hänellä ei ole pääsyä riittäviin sosiaalisiin, henkisiin ja materiaalisiin resursseihin voidakseen edistää kokonaisvaltaista hyvinvointiaan. Hänen resurssinsa kuluvat selviytymiseen.
Osa leipäjonosta seisovista on paremmassa asemassa toiminnan edellytysten toteutumisen kannalta. He uskovat tulevaisuuteen, osaavat käyttää kykyjään ja taitojaan tavoitteidensa saavuttamiseen ja heidän elämäänsä rikastuttaa yhteys toisiin ihmisiin.
Pienituloisuuden vaikutuksia ei kuitenkaan pidä vähätellä. Ajan myötä taloudellisten resurssien niukkuus rajoittaa ihmisen sosiaalista toimintakykyä ja kaventaa hänen elämänpiiriään. Jo bussimatka pois kotoa voi tulla liian kalliiksi, saati että olisi varaa tavata ystäviä ravintolassa.
Vaikka köyhyysrajan alapuolella elävä saattaa olla tyytyväinen elintasoonsa, yhteiskunnan resursseja ei voida jakaa oikeudenmukaisesti ihmisten subjektiiviseen kokemukseen perustuen. Kukaan ei asioi “Hurstin valinnassa” huvikseen. Mihin leipäjonossa seisova olisi matkalla, jos saisi vapaasti valita? Miten hän voisi saada tarvittavat resurssit päästäkseen sinne, missä haluaisi olla?
Katariina Väisänen, TM. Kirjoittaja on valmistunut hiljattain sosiaalietiikan oppiaineesta. Hänen pro gradu -tutkielmansa on käsitteellinen analyysi köyhyydestä vallan puutteena.
Kuva: Katariina Väisänen