Minna Canthin päivänä älypuhelin tiedottaa sähköpostien saapumisesta. Aamun ensimmäinen posti vaikuttaa hyvältä: otsikko lupaa kiinnostavasta konferenssista kertovaa tiedotetta. Viesti auki: ”Dear Sirs”, kirjoittaja aloittaa.
Sanat aiheuttavat fyysisen reaktion, jonka myöhemmin erittelen tympääntymiseksi ja suuttumukseksi. Viesti on lähetetty minullekin, mutta kirjoittaja sulkee puhuttelullaan minut vastaanottajien ulkopuolelle. Konferenssi, josta tiedotteessa kerrotaan, ei enää houkuttele.
Monesko kerta, mietin mielessäni. Olenhan tähän ikään mennessä ehtinyt kokea tätä siellä ja täällä eri muodoissa: mies on normi ja varsinainen ihminen. Naiset voivat olla olemassa jossain reunoilla, askarrella naisina naiskysymysten kanssa tai sitten miesten mukana, hyvinä jätkinä, tärkeiden ja oikeiden asioiden parissa. Minähän olen sitä paitsi menestynyt ja edennyt työelämässä ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, eihän tasa-arvon esteitä enää oikeasti ole. Yksi sana, kannattaako siitä vetää hernettä nenäänsä?
Sähköpostin on kirjoittanut Adam-niminen henkilö, joka on merkinnyt näkyviin oppiarvonsa, PhD ja puolalaisen katolisen yliopiston, jossa hän työskentelee.
Tyypillistä, havaitsen ajattelevani, mitä muuta voi odottaa. Adam on lähettänyt viestin kansainväliselle ryhmälle tiedoksi, jotta kiinnostuneet varaisivat konferenssipäivät kalenteriinsa. Hän on lähestynyt saamansa postituslistan ihmisiä mielikuvan varassa, joka hänellä on moraalifilosofian parissa työskentelevistä akateemisista ihmisistä.
Annanko Adamin pilata päiväni vai karistanko harmin mielestäni? Jos jään hapantumaan mielipahaani, hänen käyttämänsä puhuttelu on todella sulkenut minut ulos, ainakin hyvän päivän edellytyksistä. Yritys karistaa asia mielestäni aiheuttaa sekin kustannuksia: joudunhan ainakin jossain määrin käyttämään energiaa unohtaakseni viestin. Kummassakin tapauksessa Adamin käyttämän puhuttelun seuraukset jäävät minun kannettavikseni.
Adam ei ole kirjoittanut viestiään intentiona saada siihen vastauksia, hän vain tiedottaa. Minä päätän kuitenkin suhtautua viestiin minulle osoitettuna puhutteluna ja ratkaista hänen viestinsä minulle aiheuttaman ongelman suuntaamalla reaktioni siihen, mikä sen todellinen kohde on. Vastaan Adamin sähköpostiviestiin.
Miten muotoilla viesti? Valitako sävyksi moite vai kevyt huumori? Valitsen toisenlaisen lähestymistavan ja päätän antaa Adamille mahdollisuuden.
Haluan kertoa hänelle, miltä hänen viestinsä vastaanottaminen minusta tuntui ja mitä se sai minut ajattelemaan. Sanon uskovani, ettei hän tarkoittanut mitään pahaa. Pohdin kirjoituksessani, mikä olisi kaikkein hyväntahtoisin tapa tulkita hänen käyttämänsä ulossulkeva puhuttelu. Ehkä hänen kielitaitonsa ei riitä? Kenties hän on kirjoittanut ajattelemattomuuttaan?
Minun on vaikea keksiä selitystä, joka tekisi tyhjäksi ajatuksen, että Adamilla on asenneongelma. Hän näyttää ajattelevan, että vain miehet ovat varteenotettavia akateemisia toimijoita. Konferenssin aihe viittaa siihen, että Adam näyttää sulkevan naiset varteenotettavien ryhmän ulkopuolelle myös poliittisina toimijoina. Ajatteleeko hän – onko hänet opetettu ajattelemaan – että naiset eivät ylipäätään ole varteenotettavia toimijoita?
Sanon Adamille kirjoittavani, koska tahdon antaa hänelle mahdollisuuden ajatella asioita, muuttaa asennettaan ja alkaa toimia tavalla, joka tunnustaa myös sen puolen ihmiskunnasta, jonka hänen puhuttelunsa sivuuttaa merkityksettömänä.
Huomaan, että antaessani Adamille mahdollisuuden annan mahdollisuuden myös itselleni. En enää vaikene kohteliaasti vaan protestoin. En ajattele, että ongelma ratkeaa, kun jälleen kerran sopeudun. Siksi sanon Adamille, että hänen on muututtava.
Jaana Hallamaa, TT, sosiaalietiikan professori