Toukokuussa 2015 luin Kuukausiliitteestä Kirsi Salon haastattelun. Entisen uutisankkurin ja televisiojuontajan kerrottiin olevan nykyään hyvinvointiohjaaja, joka ”ei ole seurannut uutisia puoleen vuosikymmeneen, koska ne aiheuttavat hänessä negatiivisia tunteita.” Inhimillistä hätää on sitten toukokuun dokumentoitu uutisissa ahkerasti, ja uutisten aiheuttamaa ahdistusta on käsitellyt esimerkiksi Yle. Jos muiden kärsimyksen katsomisesta seuraa vain pahoinvointia, onko siinä mitään mieltä? Eikö meidän kannattaisi Kirsi Salon tapaan keskittyä tuottamaan hyvää oloa itsellemme ja ihmisille ympärillämme?
Yllä esitettyihin kysymyksiin voi yrittää vastata kysymällä, onko hyväosaisilla velvollisuuksia huono-osaisia kohtaan. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus ja suomalainen hyvinvointivaltiomalli perustuvat käsitykselle, että ihmisarvoinen elämä on kaikkien oikeus. Hyväosaiset – ne joilla on valtaa ja varaa – ovat avainasemassa osattomien oikeuksien toteutumisessa.
Toimiminen edellyttää tietoa
Kansalaisina voimme vaikuttaa epäkohtiin vain, mikäli olemme tietoisia niistä. Mitä valveutuneempia olemme, sitä tehokkaammin voimme toimia ja velvoittaa toimimaan niitä, joilla on asemansa myötä valta saada aikaan suuria muutoksia. Perustamme äänestyspäätöksemme tietoon ja voimme harjoittaa erilaisia kansalaisaktivismin muotoja, kuten osallistua julkiseen keskusteluun.
Tavallisen suomalaisen voi kuitenkin olla vaikea nähdä, miten hän voi edistää kaukaisten sotien uhrien oikeuksien toteutumista. Eikö olisi hyödyllisempää käyttää aikansa vaikkapa vapaaehtoistyössä kuin uutissivustoja selaillen? Sodista aiheutuva kärsimyksen kokonaismääräkin on pienempi, jos vain niiden uhrit kärsivät.
Myötäkärsimiselle altistuminen ylläpitää moraalia
Tieto toisten hädästä ei aina ole hyödyllistä siten, että se kanavoituisi hätää lievittäväksi toiminnaksi. On paljon kärsimystä, jonka edessä olemme voimattomia. Pohjimmiltaan tietämisessä onkin kyse siitä, että se on hyväksi.
Miksi kärsimyksestä tietäminen on hyvä ja tavoiteltavaa silloinkin, kun emme voi toimia? Eikö olisi hyvä olla tietämättä ikävistä asioista, jos niihin ei voi vaikuttaa?
Toisten kärsimyksen herättämien epämiellyttävien tunteiden määritteleminen ongelmaksi, joka kannattaa eliminoida, heijastaa pahimmillaan hyvin kapeaa käsitystä hyvästä. Hyvä samastetaan hyvään oloon, ja kivasta tulee tavoite. Mitä mukavamman ja kauniimman saamme henkilökohtaisesta todellisuudestamme muokattua, sitä paremmin uskomme voivamme.
Hyvinvointi ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla, jos se edellyttää selän kääntämistä niille, joilla ei mene hyvin. Jotta voimme säilyttää käsityksen itsestämme hyvää tahtovina ja tekevinä ihmisinä, meidän on kohdattava toisten kärsimyksen herättämät epämiellyttäviä tuntemukset. Ne kumpuavat kyvystämme tuntea myötätuntoa. Tunnereaktioita on vaalittava, jotta kykenemme vastaisuudessakin tekemään hyvää.
Tämä ei tarkoita, että meillä on velvollisuus jatkuvasti kärsiä, koska jollakulla toisella on aina hätä. Lepo maailman murheista on jokaiselle tarpeen. Joidenkin on säästettävä itsensä kaikelta ylimääräiseltä kuormalta jaksaakseen kannatella itseään ja läheisiään. Myötäkärsimisen kyky on kuitenkin arvokas. Se saa meidät kulkemaan rinnalla silloinkin, kun mitään ei ole tehtävissä ja muistamaan, että pidämme ihmisen arvoa luovuttamattomana.
Katariina Väisänen, TM, on kiinnostunut etiikan ja politiikan rajapinnoista, erityisesti köyhyyteen, kehitykseen ja hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä.
Kuva: Katariina Väisänen