Empatia eli kyky eläytyä toisen tilanteeseen on arvostettu moraaliresurssi. Yhtä tärkeä moraaliresurssi on ihmisen kyky katua. Katumisen kykyä pitää ylläpitää ja vahvistaa paitsi henkilökohtaisissa ihmissuhteissa myös yhteiskunnassa. Ehdotan, että aloitamme katumuksen kansanliikkeen.
Siinä missä empatia on toiseen kohdistuvaa lempeää ja hyveellistä asennoitumista, joka saa aikaan hyväksyvää hyminää, katuminen on vähän suttuista ja alentavaa. Se ei ole kovin trendikästä. Katumattomuudella saatetaan jopa kerskailla. Huudahdus ”en kadu mitään” kalskahtaa vahvan ja menestyneen ihmisen asenteelta. Täydellinen ei tee virheitä eikä toimi väärin, täydellisellä ei ole kaduttavaa.
Ei häpeää, ei vain uskonnollista
Nuivan suhtautumisen takana saattavat olla väärinkäsitykset siitä, mistä katumisessa on kyse. Katuminen sekoitetaan usein häpeään. Siinä missä häpeä sosisaalisena tunteena käperryttää ihmisen itseensä, saa piilottelemaan sekä estää toimimasta, katumus suuntautuu tulevaisuuteen ja sisältää halun jättää vanha ja väärä taakse. Katumisen ei siis tarvitse olla itseinhoa tai itsensä ruoskimista.
Itseruoskinnan ajatus tulee katumuksen käsitteen syvistä uskonnollisista juurista. Kreikankielinen sana, jolla katumuksesta puhutaan Uudessa testamentissa, tarkoittaa mielen muutosta. Nykyään samalla sanalla tarkoitetaan myös hengellistä kääntymistä.
Pietistissävytteisessä kristinuskossa katumuksesta onkin tullut helposti synnintuntoista oman navan kaivelua. Katumuksen harjoittamisesta itsessään tehdään uskonnollinen velvollisuus, jota noudattamalla voi saada armahduksen. Toisten teologisten korostusten mukaan Jumalan armahtavaan luontoon luotetaan niin, ettei aidolle katumukselle ole tarvetta. Näin oman toiminnan päämääriä tai vaikutuksiakaan ei ole tarpeen tarkastella kriittisesti.
Uskonnollinen katumus korruptoituu helposti. Pietistisessä tavassa katumuksesta uhkaa tulla hurskauden osoittamisen väline. Jälkimmäisessä kyky katua on vaarassa näivettyä, mikä saattaa johtaa sokeuteen oman toiminnan ja asenteiden vaikutuksia kohtaan. On kuitenkin erhe pitää katumusta yksin uskonnon piiriin kuuluvana. Sille on yhä sija myös sekulaarissa etiikassa ja yhteiskunnassa.
Katuminen on välttämätön moraaliresurssi
Katumusta tarvitaan moraaliresurssina, koska me ihmiset nyt tapaamme tehdä virheitä ja valita väärin. Vilpitön katuminen edellyttää kuitenkin ihmiseltä useampia kykyjä, joita on ylläpidettävä sosiaalisesti. Aito moraalinen katumus
- on itse-ehtoista, ei ulkopuolelta pakotettua
- perustuu itsetuntemukseen, ei itseruoskintaan
- edellyttää, että ihminen tunnistaa olevansa vastuullinen toimija
- vaatii taitoa tarkastella elämäänsä, päämääriään ja toimintansa vaikutuksia sekä arvioida niitä uudelleen
Ilman näitä ihminen ei voi muuttaa mieltään, tarkistaa kurssia saatikka pyytää anteeksi.
Koska toisten loukkaaminen, vähättely ja lyttääminen eli vihapuhe on julkinen ongelma, tarvitsemme myös sanoja ja tapoja, joilla voimme ilmaista katumuksemme. Katumuksen julkisesta ilmauksesta käy esimerkiksi pohjoispohjanmaalainen Antti Palola, joka kertoi mielenmuutoksestaan Ylen A-teemassa 2.2.2017. Tällaisille ilmauksella on yhteiskunnallinen tarve. Palolan saama vastaanotto ja palaute kertovat, että osaamme ottaa lämmöllä vastaan aiempia asenteitaan katuvan ihmisen .
Katuminen on meille ihmisille moraalikykynä välttämätön, jotta voimme tavoitella hyvää elämää yksin ja yhdessä. Ehdotan, että aloitamme katumisen kansanliikkeen, jossa kerromme, miten oma mielemme on muuttunut. Missä sinä olet muuttanut mielesi ja toimintasi tai elämäsi suuntaa?
Kirjoittaja Taina Kalliokoski on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava, joka tutkii yhteisöllisyyden käsitettä ja innostuu yhteistoiminnasta.