Monitieteinen tutkimus on vaativaa käännöstyötä

Kuva: Pixabay.com/StockSnap, public domain

Monitieteisyys tai tieteidenvälisyys eivät ole uusia ilmiöitä. Uutta on sen sijaan se painoarvo, joka näille tieteen tekemisen tavoille on viime aikoina annettu. Kaikesta nostatuksesta huolimatta useat monitieteisissä ympäristöissä työskentelevät tukijat tunnistanevat kokemuksen jännitteiden keskellä elämisestä. Omat kysyvät, tahraako tuo nyt alan tutkimusta väärillä vaikutteilla. Vieraat ihmettelevät, yrittääkö tuo tulla mestaroimaan puutteellisine tietoineen meidän tutkimusalallemme. Jännitteiden välillä luoviminen ei aina ole helppoa. Miksi monitieteisyys on niin vaikeaa?

Monitieteisyys on jännitteistä 

Yliopiston käytävillä kerrotaan legendoja tieteenalojen rajat ylittävistä konsortioista, joissa eri alojen tutkijat ovat hankkeen aikana vuorovaikutuksessa noin kaksi kertaa: ensin rahoitushakemusta ja sitten loppuraporttia tehdessä. Narratiivin paikkansapitävyydestä on vaikea mennä takuuseen. Kuitenkin, kuten legendoissa usein, myös tässä lienee totuuden siemen. Aito monitieteinen yhteistyö on vaikeaa, ja näennäiseen monitieteisyyteen on helppo lipsahtaa.  

Jos monitieteisyydessä halutaan edetä tieteenalojen rauhanomaista rinnakkaiseloa syvempään yhteistyöhön, se edellyttää tutkijalta sinnikkyyttä perehtyä uusiin aloihin. Tämä on työlästä, mutta ei sittenkään monitieteisyydessä vaativinta. Monitieteisyys ei nimittäin ole vain tekninen harjoite, vaan myös eettistä toimintaa. Tieteidenvälinen yhteistyö on samalla ihmisten välistä yhteistyötä, jossa on mahdollista loukata tai rakentaa, tuhota dialogin edellytyksiä tai luoda niitä. Tietty jännitteisyys kuuluu itsekriittiseen monitieteisyyteen, ja jännitteiden keskellä hyvän edistäminen ja pahan välttäminen on erityisen tärkeää ja erityisen vaikeaa. On houkuttelevaa asettaa tuttu tuntemattoman yläpuolelle, katsella vaikkapa psykologian tutkimusta teologista nenänvartta pitkin. Ongelma on, että samalla kun arvotamme tieteenaloja, saatamme tulla arvottaneeksi myös ihmisiä, jotka näitä tieteenaloja edustavat.  

Hyvän monitieteisen tutkijan tehtävänä onkin toimia eräänlaisena kielenkääntäjänä oman tutkimusalan ja vieraan tutkimusalan välillä. Tieteenalat voivat tarkastella samankaltaisia kysymyksiä, mutta hyvin erilaisin käsitevälinein ja metodein. Sanatarkkaa vastaavuutta ei tieteidenvälisessä käännöstyössä usein tavoiteta, mutta yhteisiä merkityksiä kuitenkin. Kielenkääntäminen monitieteistä tutkimusta kuvaavana metaforana on sovellus filosofi Paul Ricoeurin esittämästä ajatuksesta. Ricoeurin mukaan kielenkääntäminen on malli oikeastaan kaikelle tulkintaa sisältävälle vuorovaikutukselle. (Ricoeur 2004) Yhteistä kielenkääntämisen eri konteksteille on tutun ja vieraan kohtaaminen. Tällaisia kohtaamisia tapahtuu kaikenlaisissa yhteyksissä, ei vain ammattikääntäjien työpöydällä. Kuka tahansa meistä voi vaikkapa todeta, että emme päässeet aloittamaan yhteistyötä jonkin supisuomalaisen tahon kanssa, koska ”puhuimme aivan eri kieltä”. Olemme oman ja vieraan yhteensovittamisen haasteen äärellä.  

Vieraanvaraisuus on monitieteisen tutkijan hyve 

Kielenkääntäminen kuten myös tieteidenvälisyys on niin vaikeaa siksi, että oman ja vieraan kohtaamiseen liittyy aina pelkoa: uhkaako vieras, toinen, identiteettiäni? Jos otan vieraan tosissani, joudunko luopumaan jostakin minulle tärkeästä? Uskon, että ainakin osa monitieteisten tutkijoiden kohtaamista jännitteistä kumpuaa tästä toiseuden pelosta. Ricoeur esittää ratkaisuksi hyvettä, kielellistä vieraanvaraisuutta (l’hospitalité langagière). Vieraaseen kieleen tai tieteenalaan ei voi väkipakolla mennä asumaan, mutta vieraan voi kutsua luokseen. Toiseuden pelko on laitettava sivuun, ja kysyttävä, mitä toinen voi minulle opettaa. Omaa kotitieteenalaa voi tarkastella vieraan silmin. Tällöin monitieteinen tutkija on hyvyyden asialla.  

Kielellinen vieraanvaraisuus voi tehdä tutkijasta moraalisesti hyvän. Se voi kuitenkin tehdä tutkijasta hyvän myös sanan toisessa merkityksessä; luovemman ja laadukkaamman tutkimuksen tekijän. Emme ole oman äidinkielemme suvereeneja mestareita, emmekä ole sitä myöskään omalla tieteenalallamme. Vieraanvarainen monitieteisyys voi avata näkemään oman tieteenalan mahdollisuuksia ja katvealueita. Jos teologi katsookin psykologia nenänvartensa sijaan vieraanvaraisuuden avaaman suhteen kautta, hän voi oppia uutta psykologiasta. Vielä mahtavampaa on, että hän voi ymmärtää teologiasta jotain, joka aiemmin oli jäänyt huomaamatta. 

 Kirjoittaja Anna Martta Seppänen on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava.

Kirjallisuus: 
Davidson, Scott (toim.) (2010) Ricoeur Across the Disciplines. London, New York: Continuum.  

Ricoeur, Paul (2004) Sur la traduction. Paris: Bayard