Luonnonkatastrofeja lukuun ottamatta suuri osa kärsimyksestä on ihmisen aiheuttamaa. Tuhoamme luontoa, käymme sotia, ja jaamme maapallon resursseja epätasaisesti. Jos jopa maailman vaikutusvaltaisimpiin ihmisiin kuuluva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kieltäytyy näkemästä ilmaston lämpenemisen kaltaisia valtavia muutoksia pelottavana uhkana, miten meidän tulisi tavallisina ihmisinä suhtautua mieltämme painaviin, kaukana tapahtuviin tai mittasuhteiltaan suuriin globaaleihin ongelmiin? Siinä, miten käsittelemme vaikeita asioita ja omaa osuuttamme niihin on kyse kamppailusta omatuntomme kanssa. Tässä kirjoituksessa pohdin omatunnon merkitystä monimutkaistuvassa maailmassa käyttäen avukseni saksalaissyntyisen politiikan teoreetikon Hannah Arendtin kirjoituksia omatunnon käsitteestä.
Historiallisesti suuren mittakaavan ongelmien kantautuminen olohuoneisiimme on hyvin tuore ilmiö. Jo 1400-luvulta alkanut imperialismi ja kolonisaatio olivat osallisina maailman pienentymiseen. Kolonisoivat maat ja niiden asukkaat alkoivat hyötyä taloudellisesti kaukana kolonisoiduissa maissa tapahtuneesta kärsimyksestä. Valloittajamaat orjuuttivat alkuperäisasukkaita ja riistivät näiden maat, sekä tuhosivat luonnonympäristöjä monokulttuurin, esimerkiksi tupakan tai kahvin kasvattamisen tieltä.
Modernin globalisaation aikana monet jo syntyneet voimasuhteet jäivät voimaan muuttaen ainoastaan muotoaan. Massamedian ansiosta kaukana tapahtuvat vääryydet alkoivat kuitenkin tulla enenevissä määrin myös länsimaisten, siirtomaavallasta hyötyneiden kuluttajien tietoon. Omatunnoillemme alkoi kertyä yhä suurempia asioita. Länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa elävä valveutunut ihminen ymmärtää esimerkiksi, että lähikaupasta ostetun tavallisen kahvin tai suklaan tuotannossa on todennäköisesti poljettu viljelijöiden työehtoja, tai että tehotuotetut eläintuotteet perustuvat eläinten kohteluun koneina, joista saatava taloudellinen hyöty on asetettu niiden omaehtoisen elämän ja hyvinvoinnin edelle.
Tieto vääryyksistä painaa mieltämme, mutta onko omatunnolla merkitystä globaalien ristiriitojen maailmassa? Saksalaissyntyinen politiikan teoreetikko Hannah Arendt kirjoittaa, että omatunto on kiinnostunut yksilön eheydestä, ihmisen suhteesta itsensä kanssa. Arendtille omatunnon yhtenä keskeisenä määrittelevänä tekijänä onkin se, että se tarkoittaa meidän olevan ihmisinä kykeneviä ajattelemiseen, keskusteluun itsemme kanssa. Ja ajattelu, erityisesti kykenevyys ajatella toisen näkökulmasta käsin on tärkeää.
Arendtin mukaan natsi-Saksassa vaikuttaneeseen holokaustin organisoijaan, Adolf Eichmannin henkilöön kulminoitui se tapa, jolla koko natsi-Saksan yhteiskunta oli suojautunut todellisuudelta itsepetoksen, valheiden ja typeryyden avulla. Nürnbergin oikeudenkäynneissä tuomareille aiheuttikin Arendtin mukaan hämmennystä se, että Eichmannilta puuttuivat täysin pahat aikeet tai tarkoitusperät. Päin vastoin syytetty oli toiminut lainkuuliaisesti ja omasta mielestään oikein totellessaan esimiehiltään saamiaan käskyjä.
Monilla jälkiteollisen yhteiskunnan ongelmakimpuilla on vuosisatainen historia, eikä niiden ratkaisu onnistu Gordionin solmun tapaan miekaniskulla. Yksilötasolla emme voi näitä ongelmia ratkaista, eikä vastuumme toki ole niin suuri kuin yhteen maailmanhistorian suurimpiin pahuuksiin osallistuneella Eichmannilla.
Moraalisina toimijoina meidän olisi kuitenkin tärkeää suhteuttaa oma toimintamme ja identiteettimme ainakin jollakin tavalla ihmisen aiheuttamaan kärsimykseen ja tiedostaa roolimme hyötyjäosapuolena. Julkisen, poliittisen toiminnan lisäksi rajalliseltakin tuntuva yksityinen toiminta kuten kierrätyksen aloittaminen, eettisempi kuluttaminen, vegaaniksi ryhtyminen tai vapaaehtoistoiminta ovat vaikuttamista – pyrkimyksiä itsen ja oman toiminnan suhteuttamiseen suhteettomilta tuntuviin vääryyksiin.
Osuutensa tiedostaminen voi johtaa joillakin suurempiin, joillekin pienempiin muutoksiin elämän valinnoissa. Arendtia tulkiten tärkeintä olisi kuitenkin pyrkiä rehelliseen keskusteluun itsemme kanssa. Se ei ole aina helppoa, mutta meillä on siihen velvollisuus niin yksilöllisen eheytemme, kuin muiden maapallon asukkaidenkin kannalta.
Kirjoittaja Noora Virjamo on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava.