Miten kohtelemme toista?

Kuva: Pixabay.com/Alexas_Fotos, public domain

Kissanpentu oli hylätty roskikseen Suonenjoella. Hyväksi onneksi ohikulkijat löysivät pennun, joka toimitettiin löytöeläinsuojaan. Löytöeläinsuojan pitäjä totesi tapauksesta tulleen epätodellisen olon. Häntä suututti, että joku voi tehdä tällaista.

Miksi ihminen toimii näin? Mistä johtuu, että joku kokee elävän olennon hylkäämisen roskikseen toteuttamisen arvoisena toimintana? Syitä voi olla useita. Syyt, kuten tiedätte, voivat olla hyviä tai huonoja. Joskus ne ovat tekaistuja. Ihmisen kiusauksia on sanoitettu markkinoinnissa joskus “…, mikä ihana tekosyy.” Subjektiivinen näkemykseni kissanomistajana on tietenkin, että teon tekijän toimeenpanevat motiivit olivat normatiivisesti kestämättömät. Mikään ei voi olla ihana tekosyy hylätä toista, elävää, olentoa roskikseen.

Tilanteessa toistuu jälleen ihmiskuntaa riivaava toiseuden dilemma. “Toinen” on kokijasta erillinen ja siten kokemuksellisesti vähempiarvoinen. Toinen koetaan vähemmän arvokkaaksi, vähemmän tuntevaksi ja siten melko yhdentekeväksi. Etenkin keskustellessa moraalisesta toimijasta tai moraalisen toiminnan kohteesta, rajanveto on yleensä yksilön mielen sisäinen ja valitettavan usein ideologinen ja keinotekoinen. Eurooppalaisen siirtomaavallan aikana täysivaltainen toimija oli kristitty valkoinen mies. Vähitellen toimijuuden määrittely on nykypäivään ehdittäessä laajennut tavalla, joka shokeeraisi viktoriaanisen ajan gentlemannia.

Samoin ovat laajentuneet näkemykset siitä, kenellä ja millä on oikeus hyvään kohteluun. Jo Jeremy Bentham (1748–1832) pohti, ettei jalkojen lukumäärän, ihon karvaisuuden tai häntäluun pituuden pitäisi vaikuttaa tuntevan olennon oikeuteen hyvään kohteluun. Kysymys ei ole, voivatko ne järkeillä, voivatko ne puhua, vaan voivatko ne kärsiä?

Seuraavaksi esitän päätelmän:

Kissa pystyy tuntemaan kärsimystä
Olentoa, joka pystyy tuntemaan kärsimystä, ei pidä vahingoittaa
Roskiin hylkääminen vahingoittaa kissaa
Siis kissaa ei pidä hylätä roskikseen

Harmilisesti, myös psykiatrian professori Jyrki Korkeilan mukaan, ihmiset ovat valitettavan kykeneviä pahaan ja tilaisuus tekee varkaan tälläkin osa-alueella. “Mahdollisuus hyvään ja pahaan on meissä kaikissa.” Korkeila toteaa. Vallitseva ilmapiiri voi luoda väkivallan mahdollisuuden. Kun ympäristö tuntuu sallivan tietynlaisen toimintatavan, paha alkaa kasvaa. Pienikin asia voi käynnistää vääränlaista toimintaa.

Yllä on yleispätevä moraalinormi. (Olentoa, joka pystyy tuntemaan kärsimystä, ei pidä vahingoittaa.) Yleispätevien moraalinormien lisäksi on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota myös ilmapiiriin, jota toiminnallamme, teoillamme ja puheillamme, luomme.

Kirjoittaja Eeva-Mari Virtanen on teologian jatko-opiskelija, jonka mielestä jotkut rajanvedot ovat mielekkäämpiä kuin toiset.