Vanha vuosi päättyy ja uusi on alkamassa. On jälleen hyvä hetki pohtia, mitä kulunut aika on jättänyt jälkeensä ja mitä voisi tehdä paremmin. Uusi vuosi merkitsee vanhan loppua. On taas mahdollista – ainakin kuvaannollisesti – aloittaa alusta. Sosiaalieetikon tulokulmasta ajanlaskumme mukainen vuoden viimeinen kuukausi ilmiöineen tarjoaa herkullisia pähkinöitä purtavaksi.
Tuhma vai kiltti?
Vuodenvaihde saa kohdistamaan merkittävän kysymyksen, tuhma vai kiltti, muuhunkin kuin vain omaan elinpiiriin. Tuhmuus ja kiltteys ovat monimerkityksisiä käsitteitä, mutta rinnastan ne tässä käsitteisiin pahuus ja hyvyys. Hyvyys ja pahuus mittapuina voi pohtia, miten meni. Olisiko syytä skarpata? Jos lahjoja sai, olivatko ne ansaittuja? Jotta iloisen juhlan aika ja sen muistelu eivät menisi synkistelyksi, voimme keventää tunnelmaa. Uusi teknologia tuo onneksi ratkaisun tähänkin ongelmaan. Mainosposti kertoo, että ”hintarobotti tarjoaa lahjat halpaan hintaan!” Ei siis hätää, jos vuosi lipsahti vähän tuhman puolelle 🙂 vai mitä?
Uusi vuosi, uudet lupaukset
Vanha vuosi loppuu, ja uusi alkaa usein lupauksin, kuten: elän terveellisemmin, vietän enemmän aikaa läheisten kanssa, en juo sitä, enkä syö tätä. Lupaukseen tuntuu usein sisältyvän myös kielto: ”Nyt olen vielä tällainen ja teen näitä asioita, mutta huomenna en enää…” Hyväksi tarkoitetusta lupauksesta tulee rajoite ja suoritus. On yleinen naurun aihe, että uudenvuodenlupaukset eivät pidä. Ne ovat kuin liian ankaria laihdutuskuureja, joihin vain ani harvan itsekuri riittää.
Ihmisen olisi parempi luvata vähemmän ja tehdä enemmän. Se voisi tarkoittaa vaikkapa sitä, että ensi vuonna voimme tehdä parhaamme ollaksemme ennemmin kilttejä kuin tuhmia itselle ja kaikille muille. Emme siksi, että lupaus pakottaa meitä, vaan koska meillä on kyky tiedostaa ja kyky halutessamme valita toimia paremmin.
Kirjoittaja Eeva-Mari Virtanen on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava, jonka mielestä juuri epätäydellisyys tekee täydellisen ihmisen.
