Maailman ylikulutuspäivän aattona ystäväni kyseli Facebookissa, milloin lentäminen muuttuu moraalisesti paheksuttavaksi. Keskustelunavaus keräsi nopeasti kommentteja, joissa tunnustettiin kilpaa lentosyntejä: junailua Etelä-Eurooppaan pidettiin hankalana, lentämisen todettiin säästävän aikaa ja rahaa. Samalla podettiin huonoa omaatuntoa.
Julkinen keskustelu aiheesta vahvistaa vaikutelmaa siitä, että lentämistä pidetään pahana, mutta sitä ei kuitenkaan vältetä eikä tuomita. Miten tällainen moraalinen umpisolmu on syntynyt? Miten on mahdollista, että pyrähtelemme sinivalkoisin siivin sinne tänne, vaikka maapallon keskilämpötila nousee kohisten?
Ihmisen moraalisiin valintoihin vaikuttavat sosiaaliset systeemit ja auktoriteetit. Meillä on taipumus mukautua toisten toimintaan ja seurata sosiaalisia normeja. Kun lentomatkustaminen on arkipäivää koko teollistuneessa maailmassa, vaatii toisin valitseminen moraaliresursseja, kuten vahvaa käsitystä itsestä moraalisena toimijana.
Se, että auktoriteetit eivät puutu kerosiininkatkuisiin matkoihimme, hämärtää käsitystä yksilön vastuusta. Oletamme, että lainsäädännöllä kyllä estettäisiin lentäminen, jos ilmastonmuutoksen ehkäiseminen todella vaatisi sitä. Junien nimeen vannovia esikuvia saa etsiä ulkomailta, sillä edes vihreistä poliitikoista tuskin kukaan on kertonut lopettaneensa lentämistä. Jos konferenssimatkat ovat itsestäänselvyyksiä esimiehille, emme havahdu kritisoimaan työpaikan käytäntöjä.
Lentämisen seurauksia on helppo vähätellä, koska teon vaikutukset eivät ole välittömiä. Yksi matka ei saa napajäätiköitä sulamaan eikä täyskäännös lähtöportilla estä konetta nousemasta taivaalle. Kollektiivinen vastuu jakautuu määrättömälle ihmisjoukolle, joka kasvaa koko ajan.
Vaikka omatuntomme kolkuttaisi matkalippujen kilahtaessa sähköpostiin, lentämiseen liitetyt hyvät painavat vaakakupissa enemmän. Ajattelemme, että maiseman vaihtaminen on hyvinvoinnille välttämätöntä, ja ainoa keino avartaa maailmaansa on lähteä ulkomaille. Luopuminen ei ole motivoivaa, sillä luvassa ei ole välittömiä palkintoja. Toisin kuin ihanista aurinkomatkoista, toteutumatta jääneistä haaveista ei jää muistoja.
Lentäminen on helppo valinta, koska sen tuottama nautinto tai hyöty on konkreettista, kun taas maapallon tuhoutuminen on kaukainen, abstrakti uhka. Sitä on vaikea hahmottaa. Samoin meidän voi olla vaikea kuvitella elävämme onnellisina ja tuntevamme itseämme vapaiksi, jos mahdollisuus matkustaa mihin tahansa maailman kolkkaan yhtäkkiä otetaan meiltä pois. Useimmille meistä elämä on kuitenkin tähänkin asti ollut merkityksellistä siitä huolimatta, ettemme ole käyneet Australiassa tai Argentiinassa.
Kirjoittaja Katariina Väisänen on teologian maisteri.