Kuukausi: huhtikuu 2022

Julkaistu

Professioaloilta valmistuneiden yleiset työelämätaidot ja taitojen yhteys maisterintutkielman arvosanaan

Tutkimuksen tavoite

Viimeisten vuosikymmenten aikana  niin tutkijat kuin yhteiskunnan päättäjät ovat kiinnittäneet yhä enemmän huomiota tietoihin ja taitoihin, joita yliopistokoulutuksen tulisi tuottaa. Korkeakoulusta valmistuneella odotetaan olevan substanssiosaamisen lisäksi myös yleisempiä  taitoja, joista on hyötyä jatkuvasti muuttuvassa työelämässä ja yhteiskunnassa. Yliopisto-opintojen tulisikin kehittää näitä yleisiä taitoja. Aikaisempi tutkimus onkin osoittanut, että yleisiä työelämätaitoja opitaan yliopisto-opintojen aikana. Toisaalta tutkimukset ovat myös osoittaneet, ettei opiskelijat koe oppineensa taitoja tarpeeksi. Lisäksi aikaisempi tutkimus on keskittynyt erityisesti generalistialoilta valmistuneisiin opiskelijoihin.

Professioaloilta valmistuneiden maisterien yleisiä työelämätaitoja ei ole aikaisemmin tutkittu erillään muiden alojen opiskelijoista, joten tämä tutkimus pyrki tuottamaan uutta tietoa taitojen koetusta kehittymisestä yliopisto-opintojen aikana. Tutkimuksen toisena tavoitteena oli tutkia näiden taitojen yhteyttä maisterintutkielman arvosanaan. Maisterintutkielma on opintojen viimeinen itsenäinen ponnistus, jonka aikana opiskelija joutuu hyödyntämään yleisiä työelämätaitoja suoriutukseen prosessista. Aikaisempien tutkimusten mukaan nämä taidot myös kehittyvät tutkimusprosessin aikana. Siksi yleisten työelämätaitojen yhteyttä maisterintutkielman arvosanaan on tärkeää tutkia.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin mixed method -tutkimuksena eli tutkimuksessa hyödynnettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Tutkimuksen aineisto koostui Helsingin yliopistosta vuonna 2013 valmistuneiden professioalojen maisterien kyselyvastauksista sekä haastatteluaineistosta, jotka oli alkujaan kerätty osana isompaa tutkimusta. Kyselyaineisto koostui professioaloilta valmistuneiden maisterien HowULearn-palautekyselyn vastauksista, jotka koskivat yleisten työelämätaitojen oppimista yliopisto-opintojen aikana. Kyselyyn vastanneista kahdeksan osallistui haastatteluun.  Tutkimuskysymyksiin vastattiin analysoimalla haastatteluaineistoa teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä ja kyselyaineistoa analysoitiin tilastollisin testein.

Tutkimuksen johtopäätökset

Tutkimus osoitti, että myös professioaloilta valmistuneet maisterit oppivat moninaisesti erilaisia yleisiä työelämätaitoja yliopisto-opintojensa aikana. Toisaalta tutkimus toi ilmi, että valmistuneet kokivat joidenkin yleisten työelämätaitojen kohdalla, ettei yliopisto-opinnot juurikaan kehitä kyseisiä taitoja.  Lisäksi tutkimus osoitti ettei näiden yleisten työelämätaitojen yhteys ole selkeä suhteessa maisterintutkielman arvosanaan. Tutkimus osoitti, että vain yksi kyselyssä kysytyistä yleisistä työelämätaidoista korreloi tilastollisesti merkitsevästi maisterintutkielman kanssa.

Jatkotutkimusten osalta olisikin tärkeä tarkastella kriittisesti maisterintutkielman arvosanaa opintomenestyksen mittarina, mikäli arvosana ei korreloi koettujen oppimistulosten kanssa. Jatkossa yleisten työelämätaitojen oppimista tulisi myös tarkastella pitkittäistutkimuksen avulla, jotta taitojen kehittymisestä saataisiin luotettavampaa tietoa. Tällä hetkellä tutkimustulokset ovat usein perustuneet opiskelijoiden itsearviointiin taitojen oppimisesta. Lisäksi useat aikaisemmat tutkimukset ovat olleet poikittaistutkimuksia.

Essi Tammisto

Professioaloilta valmistuneiden maisterien yleiset työelämätaidot: Yleisten työelämätaitojen yhteys opintomenestykseen

 

Julkaistu

Opettajan työkokemuksen rooli työuupumuksessa

Tutkimuksen tavoite ja toteutus

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää opettajien iän ja työkokemuksen yhteyttä heidän kokeman työkuormituksen määrään sekä laatuun. Tutkimukseen osallistui 163 opettajaa kuudesta koulusta Pääkaupunkiseudun alueelta. Vastaajajoukko muodostui peruskouluissa työskentelevistä aine-, perus- ja luokanopettajista. Opettajilta kysyttiin: ”mikä työssäsi kuormittaa?”. Tutkimuksessa käytettiin sekä laadullisia, että numeerisia analyysimenetelmiä. Vastaajat jaettiin analyysia varten kolmeen eri ikäryhmään sekä viiteen eri kokemusryhmään. Laadullisen aineistoanalyysivaiheen ja vastaajien ryhmittelyn jälkeen alettiin tutkimaan iän sekä kokemuksen ja työuupumuksen yhteyttä kvantitatiivisi keinoin.

Tutkimuksen tärkeys

Työuupumus on opetus- ja kasvatusalalla tunnettu ilmiö. Se on todettu olevan negatiivisesti yhteydessä sekä opettajan työssösuoriutumiseen, työyhteisön hyvinvointiin kuten myös henkilökohtaisen elämän sekä terveyden laatuun. Aikaisemman tutkimuksen merkittävä osa opettajista on kuormittunut työnsä takia. Kuormitus johtaa runsaissa määrin työstä poisjäämiseen sekä alanvaihtoon. Opettajien töistä poisjääminen on erittäin tärkeää välttää, sillä jokainen opettaja on tärkeässä roolissa seuraavan sukupolven tekijöiden kasvattamisessa.

Tutkimustulokset

Tulosten perusteella ikä vähensi työn kuormitusta: Nuoremmat opettajat olivat yleisesti kuormittuneimpia kun taas vanhemmat opettajat olivat suhteessa vähemmän kuormittuneita. Lisäksi ikäryhmien ero kuormituksen määrässä oli merkitsevä. Kuormitusteemoista ”oppilaat” ”työympäristö”, ”hallitsemattomuus” sekä  ”vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö” korreloivat negatiivisesti iän kanssa. 

Aloittelevat opettajat kokivat eri koulumaailman teemoista vanhempia kollegoitaan enemmän kuormittavimmiksi asioiksi oppilaat, työmäärän, resurssit, hallitsemattomuuden, työympäristön ja vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön. Uransa puolessavälissä olevat opettajat kokivat kuormittavammiksi teemoiksi työssään ajanpuutteen sekä ammattilaisten kanssa tehtävän yhteistyön. Kokeneimmat opettajat kokivat kuormittavammiksi teemoiksi työssään ylimääräiset perustyöhön liittymättömät asiat sekä huonon johtamisen. Tulokset olivat suurilta osin linjassa aikaisemman tutkimuksen kanssa. Ajanpuute oli suurin koettu kuormittava teema ryhmästä riippumatta.

Miten tutkimustuloksia voitaisiin mahdollisesti selittää?

On mahdollista, että tutkimustuloksia selitti osittain yhteiskunnan muutoksesta heijastuvat opettajiin kohdistuvat vaatimukset, yksilön tarpeiden huomioimattomuus koulutuspolitiikassa, koulun yksilölle haitalliset rakenteet sekä yksilön vaikutusmahdollisuuksien puute. 

Opettajien työuupumustutkimuksen tulevaisuus

Jatkotutkimuksessa olisi hyvä pohtia eri kuormitusteemojen syy-seuraus-suhteita syvällisemmin sekä ottaa tutkimukseen laajempi ja tätä kautta yleistettävämpi vastaajaotos. Tutkimusta voidaan hyödyntää opettajien työhyvinvoinnin kehittämisessä sekä apuna jatkotutkimuksessa.

-Eero Rintala

Tutkielman otsikko: Opettajien työkuormitus. Opettajan iän ja työkokemuksen yhteys koettuun työkuormituksen määrään sekä laatuun

Julkaistu

Aineenopettajien toteuttama kirjallisuuskasvatus

Tutkimuksen taustaa

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, kuinka paljon muut kuin äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomi toisena kielenä ja kirjallisuuden aineenopettajat hyödyntävät kirjallisuuskasvatusta monialaisessa opetuksessa sekä kuinka paljon he tekevät yhteistyötä äidinkielen ja kirjallisuuden tai suomi toisena kielenä -opettajien kanssa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että vaikka opettajat pitävät monialaista opetusta tärkeänä, vaatii oppiainerajat ylittävä yhteistyö opettajilta paljon ylimääräistä työtä. Tutkimukset osoittavat, että kirjallisuuden lukeminen on yhteydessä kokonaisvaltaisesti oppilaiden parempaan suoriutumiseen koulussa. Tämän tutkimuksen avulla saadaan tietoa siitä, kuinka paljon opettajat tekevät monialaista yhteistyötä kirjallisuuden parissa ja minkälaista yhteistyö on. Tutkimuksessa myös selvitetään syitä sille, miksi yhteistyötä ei tehdä.

 Aineisto

Tutkimuksen aineistona on hyödynnetty Lukuklaani-hankkeessa muille aineenopettajille lähetetyn kyselyaineiston suomen- ja ruotsinkielisiä vastauksia, joita saatiin 611. Muille aineenopettajille lähetetyn kyselytutkimuksen vastauksista tarkastelin tässä tutkimuksessa kysymyksiä, joiden avulla oli pyritty selvittämään aineenopettajien toteuttamaa kirjallisuuskasvatusta. Suljettujen kysymysten vastauksista tutkin laadullisia tunnuslukuja ja avoimia vastauksia tarkastelin laadullisen sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että muiden aineiden opetuksessa hyödynnetään kirjallisuuskasvatusta varsin vähän. Monialaisissa oppimiskokonaisuuksissa kirjallisuuskasvatusta hyödynnettiin ylöspäin eriyttävänä materiaalina sekä oppiaineen tiedon syventämisessä tietokirjallisuuden avulla. Syyksi sille, ettei kirjallisuuskasvatusta hyödynnetty, mainittiin monesti se, ettei aineenopettajan opettama aine ollut mukana koulun monialaisessa opetuksessa tai että monialaiset oppimiskokonaisuudet olivat suppeita. Useimmat aineenopettajat tekivät yhteistyötä äidinkielen ja kirjallisuuden tai suomi toisena kielenä -opettajien kanssa lukuvuosittain tai harvemmin. Tiiviimpi yhteistyö oli harvinaisempaa. Yhteistyötä tehtiin monialaisten oppimiskokonaisuuksien opetuksessa, kirjoitus- ja lukutaidon opetuksessa ja arvioinnissa, kielenhuollossa sekä ilmaisutaidossa ja koulun juhlien järjestämisessä. Syynä yhteistyön puuttumiselle mainittiin äidinkielenopettajien haluttomuus sekä yleinen ajan puute. Tutkimus osoittaa, että aineenopettajat tekevät melko vähän monialaista yhteistyötä, mutta ilmaisevat vastauksissaan, että he eivät kuitenkaan ole haluttomia tällaiseen yhteistyöhön.

Nelli Karhunen

”Aineenopettajien toteuttama kirjallisuuskasvatus Lukuklaani-aineiston valossa”

 
Julkaistu

Koskettaminen alakoulun erityisopettajien puheenvuoroissa

Tutkielmani keskeinen sisältö kietoutuu oppilaan kohtaamiseen. Tarkastelen kohtaamisia koulun arjessa kosketuksen kautta, koska näen koskettamisen yhtenä olennaisena luonnollisen kohtaamisen tapana. Omassa vaativan erityisen tuen pienluokassani koskettaminen on monilla tavoin olennainen työväline, jonka merkitys korostui entisestään koronapandemian aikana. Luokassani arki ei taipunut opettajan ja oppilaan väliseen fyysiseen etäisyyteen.  Tutkimukseni tarkoitus on lisätä inhimillisyyttä ja läsnäoloa opettajan ja oppilaan väliseen vuorovaikutukseen ja suunnata ajatuksia toiveikkaasti tulevaan. Voisiko tulevaisuuden opettajuus olla enemmän hetkessä elämistä, läsnäoloa, tunteiden lempeää aistimista ja tutkimista?

Aineisto

Aineistoni koostui Koskettava koulu- hankkeen erityisopettajien haastatteluista. Hankkeen haastatteluaineisto oli kerätty syksyllä 2018, jolloin amerikkaisnäyttelijän tviittamalla alkanut maailmanlaajuinen, seksuaaliseen häirintään liittyvän #me too- kampanjan uutisointia oli esillä myös Suomen valtamedioissa. Erityisopettajat sanoittivat aiheellisesti huoltaan siitä, että esimerkiksi juuri median tuoman koskettamattomuuden paineen vuoksi, opettajat varoisivat kosketusta luonnollisena vuorovaikutuksen keinona. Nostin aineistosta lähempään tarkasteluun opettajien puheenvuoroja, joissa he kuvailevat kosketusta ollen itse koskettajana tai kosketuksen vastaanottajana. Rajasin aineiston ulkopuolelle oppilaiden väliset kosketukset, koska halusin tarkastella niitä keinona, joilla opettaja voi työssään kosketusta hyödyntää.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimukseni tulokset muodostuivat rakentamieni tulkintakehysten kautta. Löysin aineistostani teemoja, joiden avulla tarkastelin opettajien puheenvuoroja ja erityisesti niiden sisältämiä kosketusmainintoja. Näistä teemoista rakentuivat kehykset, joissa erityisopettajat kuvailivat kosketusta arkisena toimintana, oppilaantuntemuksen kautta sekä vaaran ja vuorovaikutuksen näkökulmista. Erityisopettajat kuvailivat kosketusta oman työnsä osana moniulotteisetsi ja vahvasti arkeensa liittyvänä työmenetelmänä. Hyödynsin kehyksiä puheenvuorojen tarkasteluun teemoittain. Kehykset toimivat puheenvuorojen tarkastelussa samoin kuin kehykset maalauksen rajaajina. Maisemaa voi tarkastella yksityiskohtaisesti tai kokonaisuutta hakien. Kehykset olivat Arjen kehys, Oppilaantuntemuksen kehys, Vaaran kehys ja Vuorovaikutuksen kehys. Jokaisen kehyksen kautta tarkasteltavaksi nousi kosketuksen muotoja koulun ympäristössä erityisopettajien itsensä kuvaamana. Arjen kehyksen kautta tarkasteltiin puheenvuoroja, jotka käsittelivät kosketusta ohjaamisen, säätelyn, kannustamisen, lohduttamisen ja rutiinien näkökulmasta arkisina, toistuvina ja luontevina koskettamisen muotoina.  Oppilaantuntemuksen kehyksen kautta tarkasteltuna erityisopettajien puheessa korostui oppilaan taustan tuntemisen lisäksi opettajan kyky tuntea oppilas kosketuksen sopivuuden näkökulmasta. Lisäksi oppilaantuntemukseen kosketuksen osalta liittyi oppilaan ikä sekä oppilaan omat aloitteet kosketukselle. Erityisopettajien puheessa esiintynyttä huolta käsiteltiin Vaaran kehyksessä neljän näkökulman kautta. Nämä puheenvuorot toivat esiin kosketusta koulussa rajoittamisen, mediasta nousevan huolen, huoltajien riittävän tiedottamisen sekä turvataitojen näkökulmasta. Vuorovaikutusta erityisopettajien haastatteluissa käsiteltiin kommunikaation ja vuorovaikutuksen luottamukseen liittyvien puheenvuorojen kautta. Tutkimustulosten avulla saadaan kuvaa erityisopettajan arjesta sekä kosketuksen hyödyntämisestä monipuolisena työvälineenä koulun arjessa.

Heidi laine-Åström

”Mut koskaan ei ollut lasta, johon ei ois saanu koskee” –

Koskettamisen tulkintakehykset alakoulun erityisopettajien haastatteluissa

 

Julkaistu

Mille kiire näyttäytyy opiskelijoiden näkökulmasta?

Tutkimuksen tausta

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että vapaa-ajan määrä on kasvanut yhteiskunnassamme, mutta samanaikaisesti yhä suurempi osa kansalaisista kokee ajan niukkuutta arjessaan. Kiireen kokeminen asemoituu yhtäältä kokemukseksi vapaa-ajan riittävyydestä ja toisaalta vapaa-ajan riittämättömyydestä. Kiire näyttäytyy sekä subjektiivisena kokemuksena, että objektiivisesti mitattuna ilmiönä ihmisten arjessa. Koronapandemian vaikutukset etenkin opiskelijoiden arkeen on ollut merkittävä, jolloin arjen ajankäytön rytmit ovat Kiirettä koskeva aiempi tutkimuskirjallisuus keskittyy usein tarkastelemaan ansiotyössä käyviä tai vastaavasti lapsiperheiden arjen ruuhkavuosia. Tutkielman tarkoituksena on osallistua keskusteluun kiireestä tutkimalla korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia kiireestä osana arkea, sekä miten kiireen kokeminen ilmenee osana hyvinvointia. Inspiraatio tutkia opiskelijoiden kokemuksia kiireestä on lähtöisin omasta kandidaatintutkielmastani, jossa kiireen kokeminen nousi esiin. Koin, että opiskelijoiden kiirekokemukset ovat aliedustettuina yhteiskunnallisessa keskustelussa koskien kiirettä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, jossa haastateltiin korkeakouluopiskelijoita Zoom-sovelluksen kautta vuoden 2022 tammikuussa. Yksilöhaastatteluihin osallistui 11 korkeakouluopiskelijaa Lapin, Oulun, Vaasan, Jyväskylän, Itä-Suomen ja Helsingin yliopistoista. Aineiston analysointi toteutettiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin kautta, jossa aineistoa lähestyttiin aluksi teemoittelun kautta. Tutkittavien ikähaitari asettui 22–25 ikävuoteen, jossa osa opiskelijoista työskenteli opintojen ohella ja osa ei. Aineistosta ei kuitenkaan ilmene aikuisopiskelijoiden kokemuksia kiireestä, joka olisi voinut rikastuttaa aineistoa.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tuloksista voitiin havaita, että korkeakouluopiskelijat kokivat kiireen sekä kielteisenä että myönteisenä ilmiönä. Kiireen kokeminen kielteisenä oli huomattavasti yleisempää, joka näyttäytyi osana arkea stressin kokemisena, riittämättömyyden tunteena ja haasteena sovittaa yhteen erilaisia aikatauluja. Vastaavasti niiden opiskelijoiden keskuudessa, jotka kokivat kiireen myönteisenä, korostui ajattelutapa, jossa kiireen koettiin tuottavan tehokasta toimintaa. Merkittävää tutkimuksessa oli koetun kiireen määrä, sillä kiireen kokeminen sopivassa määrin oli yhteydessä sen mieltämiseen myönteisenä ilmiönä. Vastaavasti ilmaukset liiallisesta kiireestä näyttäytyivät kiireen kokemisena kielteisenä ilmiönä.  Etäopiskeluun siirtyminen jakoi yhtälailla opiskelijoiden kokemuksia siitä, näyttäytyikö se hyvinvointia edistävällä vai heikentävällä tavalla. Hyvinvoinnin näkökulmasta kiireen kokeminen laski mielialaa, ja tuotti epäsäännöllistä unirytmiä. Opiskelijat olivat kuitenkin hyvin tietoisia omista voimavaroistaan, ja odottivat viikonloppua arjen vastapainoksi. Johtopäätöksenä voitiin havaita, että kiire asemoitui ennen kaikkea subjektiiviseksi kokemukseksi omasta vapaa-ajan riittävyydestä, jossa kiire liittyi olennaisena osana opiskelijoiden elämään sekä koettuun hyvinvointiin.

 

Susanna Lukkari

Korkeakouluopiskelijoiden kokemuksia arjen kiireellisyydestä – aikataulujen yhteensovittamista, tehokkuutta ja hyvinvointia

Julkaistu

”Moodle auki ja keskustelut tulille” – verkkokeskustelut kokemusten jakamisen ja vertaistuen mahdollistajana verkkokurssilla

Tutkielman tausta ja toteutus

Verkko-opetuksen mahdollistavat verkko-oppimisympäristöt ovat teknologiakehityksen myötä ottaneet merkittäviä harppauksia eteenpäin. Opetuksen laajennuttua verkkoon myös opiskelijoiden väliset kasvokkaiset vuorovaikutustilanteet ovat siirtyneet verkkokursseilla tapahtuviksi asynkronisiksi vuorovaikutustilanteiksi.

Helsingin yliopiston tiedekuntarajat ylittävä Kohti parempaa opiskelua -verkkokurssi järjestettiin viidettä kertaa syksyllä 2020. Tämän tutkielman kohteena oli kurssin opiskelijoiden väliset verkkokeskustelut, joiden alustana toimi Moodle-verkko-oppimisympäristö. Tavoitteena oli selvittää, millaisena vuorovaikutuksen ja vertaistuen mahdollistajana kurssin verkko-oppimisympäristössä käydyt pienryhmäkeskustelut näyttäytyvät ja millaisina opiskelijat ne kokevat.

Laadullinen tutkimusaineisto koostui kahdesta osasta: verkkokurssin pienryhmäkeskusteluista ja opiskelijoiden (n=32) kirjoittamista loppuraporteista. Verkkokeskusteluaineisto sisälsi 645 yksittäistä viestiä, jotka olivat kahdeksan pienryhmän kirjoittamia.

Tutkimustulokset – haasteita ja mahdollisuuksia

Tutkielmaan osallistuneille opiskelijoille tuotti haasteita noudattaa ohjeita keskusteluaktiivisuuteen ja aikatauluun liittyen. Vain yksi opiskelija kirjoitti ohjeistuksen mukaiset kolme viestiä viikoittain, jolloin 97 % kurssille osallistuneista kirjoitti kurssin aikana vähemmän kuin vaaditun viestimäärän. Myös annetussa aikataulussa oli haastava pysyä: 41 % kaikista viesteistä oli kirjoitettu myöhässä.

Näistä haasteista huolimatta opiskelijoiden välinen verkkovuorovaikutus oli asiapitoista, positiivista ja kannustavaa: kaikki kirjoitetut viestit liittyivät viikon tai laajemmin koko kurssin teemaan, 54 % viesteistä oli positiivissävytteisiä ja 45 % vastausviesteistä oli kannustavia. Ei siis ihmekään, että kaksi kolmasosaa tutkielmaan osallistuneista opiskelijoista koki pienryhmäkeskustelut hyödyllisinä ja/tai mielekkäinä.

Loppuraporteissa opiskelijat itsekin raportoivat verkkovuorovaikutukseen liittyneen sekä haasteita että mahdollisuuksia. Keskustelun vuorovaikutuksettomuus, tuntemattomien kanssa keskusteleminen, pohdintojen pinnallisuus, aikataulu ja ryhmäkoko aiheuttivat haasteita, mutta keskustelu mahdollisti vertaistuen, vinkkien jakamisen, tutustumisen ja oman näkökulman avartumisen. Opiskelijat raportoivat 23 yksittäistä mainintaa haasteisiin liittyen ja 46 yksittäistä mainintaa mahdollisuuksiin liittyen. Tutkimustulokset verkkovuorovaikutuksen ominaisuuksista sekä painopiste opiskelijoiden kokemissa verkkovuorovaikutuksen mahdollisuuksissa osoittivat, että kurssin verkkovuorovaikutus oli osin onnistunutta.

Kehittämisehdotukset tulosten perusteella

Tässä tutkielmassa keskustelun vuorovaikutuksettomuus oli merkityksellisin koettu verkkovuorovaikutuksen haaste. Lisäksi opiskelijan henkilökohtaisella, mutta etenkin pienryhmän keskusteluaktiivisuudella löydettiin yhteys koettuun pienryhmäkeskustelujen hyötyyn ja mielekkyyteen. Olisi siis merkityksellistä pohtia, kuinka opiskelijoiden välistä vuorovaikutuksellisuutta saataisiin verkossa edistettyä sekä määrällisesti että laadullisesti. Tutkielmassa esittelemäni kehittämisehdotukset liittyvät ryhmäyttämiseen, motivaatioon ja verkkovertaistukeen, joiden uskon olevan merkittävimpiä tekijöitä verkkovuorovaikutuksen kehittämiselle.

Verkko-opetus ja verkkovuorovaikutus korkeakoulukontekstissa ovat tulleet jäädäkseen. Verkko mahdollistaa oppimisen, vuorovaikutuksen ja tämän tutkielman valossa myös vertaistuen, mutta kuten teknologiakehityksessä ylipäätään, emme saisi jäädä ”tuleen makaamaan”, vaan kehitystyön tulisi olla tavoitteellista ja pitkäjänteistä – jo meidän opiskelijoiden takia.

Rosa Jussilainen

Verkkokeskustelut kokemusten jakamisen ja vertaistuen mahdollistajana Helsingin yliopiston verkkokurssilla

Julkaistu

Tukeeko opettajankoulutus kyvykkyyttä yrittäjyyskasvatukseen?

Tutkielman taustaa

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, millaisena tulevat luokanopettajat kuvaavat omaa pystyvyyden tunnettaan yrittäjyyskasvatuksen parissa, mistä tämä arvio johtuu ja millainen onkaan opettajankoulutuksen rooli pystyvyydessä. Tämän lisäksi pyrin hahmottamaan, millaisena tulevat opettajat ymmärtävät yrittäjyyden ja yrittäjyyskasvatuksen ja miten he siihen suhtautuvat.  Mielestäni aiheeni oli ajankohtainen ja varsin arvokas, yrittäjyys on tälläkin hetkellä laaja-alaisena taitona osana perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita. Kuitenkin olin opintojen aikana havahtunut siihen, että yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus käsitetään hyvin moninaisesti, ja melko kapealla tavalla. Nähdäkseni yrittäjyys ja siihen liittyvät taidot ovat erittäin tärkeitä yleisinä elämän- ja työelämän taitoina niin nyt, mutta myös tulevaisuudessa, jonka vuoksi koen aiheen erityisen merkittäväksi oppilaiden, ja heidän tulevaisuuksiensa kannalta. Tutkimukseni toteutin laadullisella otteella, ja aineistoni muodostui 16 tulevan luokanopettajan haastattelusta.  Valtaosa haastateltavista oli jo loppuvaiheen opiskelijoita, ja heitä osallistui tutkimukseen useammasta eri yliopistosta Suomesta. Aineistoni analysoin teema-analyysilla.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimukseni tuloksissa havaintoni opintojen aikana sai alleen myös tukea aineistostani, monet tulevat opettajat käsittävät yrittäjyyden melko kapea-alaisena ilmiönä, vaikka laajassa kontekstissa yrittäjyydessä on kyse taidoista, mahdollisuuksien tunnistamisesta, niihin tarttumisesta, rohkeudesta, riskien arvioinnista sekä luovasta ja innovatiivisesta toiminnasta. Ilmiöön suhtauduttiin myös melko kriittisesti, mielenkiintoista on, että täysin kielteisesti ei kukaan kuitenkaan suhtautunut. Tavoitteita yrittäjyyskasvatukselle tulevat opettajat nimesivät hyvin laajalla skaalalla, aina lisääntyneestä veronmaksajien määrästä yrittäjyyden edesauttamiseen, kuin jokaisen oman polun löytämiseen. Tulevien opettajien pystyvyyden tunne muodostui erityisesti aikaisempien onnistuneiden opetuskokemusten nojassa, pystyvyydessä onkin kyse arviosta siitä, mihin olen kyvykäs, ja aiemmat onnistumiset erilaisissa tilanteissa voivatkin sitä nostattaa. Opettajankoulutus sen sijaan ei näyttäytynyt tutkimuksessani kovin merkittävänä tekijänä tulevien opettajien pystyvyydessä yrittäjyyskasvatuksessa. Osa koki opintojen valmistaneen heitä esimerkiksi moninaisempien oppimismenetelmien käyttöön, tai oppilaiden vahvuuksien tukemiseen, jotka ovat osa yrittäjyyskasvatuksen toteutusta. Toisaalta melko paljon painotettiin riittämätöntä huomiointia yrittäjyydestä opinnoissa, ja useampi haastateltava toikin esiin sen, miten yrittäjyys laaja-alaisena taitona monesti jää muiden laaja-alaisten taitojen jalkoihin opinnoissa, tai se sivuutetaan täysin. Hieman jopa huolta herätti se, että laaja-alaiset taidot, mukaan lukien yrittäjyys, oli tuotu esiin opinnoissa myös päälle liimattuna osana, jolloin näennäisesti laaja-alaiset taidot huomioidaan, mutta todellisuudessa anti jää tulevalle opettajalle olemattomaksi.

Johtopäätökset ja implikaatio tulevaan

Mielestäni tärkein tulos tutkimuksessani oli se, että myönteinen asenne yrittäjyyskasvatukseen vaikutti olevan yhteydessä laajempaan tietopohjaan, ja molemmat tekijät vaikuttivat olevan yhteydessä parempaan pystyvyyden tunteeseen. Mielestäni tuloksissani korostuu se, että opettajankoulutuksessa myös yrittäjyyden laajempi huomiointi laaja-alaisena taitona voisi olla varsin arvokasta tulevien opettajien ja tätä kautta myös kaikkien tulevien oppilaiden osaamisessa. Keskeistä mielestäni olisi, että tulevat opettajat käsittäisivät yrittäjyyden laajassa määritelmässä, keskeisenä avaintaitona, kuten se on myös Euroopan Unionin tasolla määritelty. Aihetta voisikin tutkia lisää erityisesti tästä tulokulmasta, millainen vaikutus olisi yrittäjyyskasvatuksen lisäämisellä opinnoissa opettajien asenteisiin, ymmärrykseen ja kyvykkyyteen yrittäjyyskasvatuksen parissa.

– Jasmin Nyman

Tutkielma: ”Veikkaan että ainakin tällä hetkellä, jos nyt pitäis mennä tekeen, niin se olis aika herran haltuun” – Tulevien opettajien pystyvyysuskomukset yrittäjyyskasvatuksen parissa

Julkaistu

Olisiko teillä hetki aikaa puhua seksuaalikasvatuksesta?

Tutkimukseni tavoitteena oli tutkia tapaa, jolla seksuaalikasvatuksesta puhutaan opetusalan ammattilehdissä. Tarkastelun kohteena oli pienten lasten seksuaalikasvatus. Tarkoituksena oli myös selvittää, millä tavoin esiin tulevat puhetavat vertautuvat suomalaisen opetuksen velvoittaviin asiakirjoihin, kuten Varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin.

Minua oli jo pitkään vaivannut kasvatusalan ammattilaisten vaitonaisuus seksuaalikasvatuksesta ja sen sisällöistä. Siksi halusin lähteä tutkimaan niitä keskusteluja, joita alan ammattilehdissä, eli Opettaja- ja Lastentarha-lehdissä tuotettiin. Valitsin aineistokseni kummankin edellä mainitun lehden kolme vuosikertaa. Nämä vuodet olivat 2016-2018.  Lähtökohtinani tutkimukselle olivat jälksitrukturalismi ja feministinen metodologia. Näiden myötä tutkimukseni sisältöihin suhtauduin kriittisesti. Aineiston analyysimetodina käytin kriittistä diskurssianalyysiä.

Aineisto luettiin useaan kertaan ja jokainen mahdollinen seksuaalikasvatuksen teemoihin liittyvä huomio kirjattiin ylös. Tällaisia huomioita löytyi niin mielipidekirjoituksista kuin toimittajien tekemistä artikkeleista. Aineistoista löytyi selkeitä kokonaisuuksia, joita oli helppo keskusteluttaa keskenään. Esim. seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen huomioimen opetuksessa nousi keskustelunaiheeksi, kun Aito avioliitto -yhdistyksen jäsen ja luokanopettaja julkaisi mielipidekirjoituksen siitä, ettei opetuksen sisältöjä pidä muuttaa harvinaisten kromosomipoikkeaminen myötä. Muita kokonaisuuksia olivat mm. koulussa ja päiväkodissa tapahtuva koskettaminen ja #metoo-kampanja.

Tutkimukseni tulos ei ollut minulle yllättävä, mutta silti harmittava: seksuaalikasvatuksesta puhutaan todella vähän. Seksuaalikasvatuksen sisällöiksi laskettavat teemat kuitenkin puhuttivat ja usein keskusteluja värittivät kirjoittajien omiin ideologisiin näkemyksiin painottuvat diskursiiviset tavat. Seksuaalikasvatus nähtiin lehtien perusteella itsestäänselvyyksien kautta, sen sisällöt ”maalaisjärjen käyttönä”. Kuitenkin aiheesta paistoi läpi sen tabumaisuus ja sen myötä diskursseissa näkyi  defensiivisyys aiheesta puhumattomuutta kohtaan.

Isossa osassa tutkimuksessani oli myös media ja sen harjoittama valta. Monet keskustelunavaukset ja etenkin niiden vaientamiset voidaan nähdän median harjoittamana vallankäyttönä. Mieleen nousi kysymys siitä, miten paljon media käytti valtaansa diskurssien kehittymisessä. Olisikin kiinnostavaa tutkia aihetta lisää paneutuen juuri siihen, miten media päätyy valitsemaan julkaisemansa artikkelit ja mielipidekirjoitukset.

Kriittisen diskurssianalyysin ja valitsemieni tieteenfilosofisten suuntauksien myötä tällaisen blogipostauksen kirjoittaminen on erittäin merkityksellistä. Tarkoitus on herättää yhteiskunnallista keskustelua ja tuoda esiin nk. näkymättömät diskurssit. Niinpä haastankin sinut, lukija, miettimään sitä tapaa, jolla itse puhut seksuaalikasvatuksesta. Vai puhutko siitä ollenkaan?

– Otto Heinonen

Tutkielma: Näkymätöntä etsimässä: seksuaalikasvatus opetusalan ammattilehdissä

Julkaistu

Haastavien tilanteiden ehkäisy oppilaiden hyvinvointia tukemalla

Tutkielman aihe

Pro gradu -tutkielman tutkimustehtävänä on selvittää, miten erilaiset ympäristötekijät ja koulun aikuisten vuorovaikutuksen laatu vaikuttavat oppilaiden hyvinvointiin sekä haastavien tilanteiden lientymiseen ja kärjistymiseen. Tutkielmaa varten on haastateltu neljää nuorta, jotka ovat peruskoulu aikanaan opiskelleet kuntouttavassa erityisluokkassa, jossa he ovat saaneet vahvaa tukea psyykkiseen oireiluun. Tutkielma perustuu haastateltavien kokemuksiin.

Miksi aihe on tärkeä?

Lasten ja nuorten hyvinvointi on herättänyt viime aikoina paljon huolta. Oppilaiden huonovointisuus, poissaolot ja häiriökäyttäytyminen ovat nousseet esiin muun muassa julkisessa keskustelussa ja mediassa (ks. esimerkiksi YLE uutinen 10.9.2020; YLE uutinen 17.3.2022). Ilmiö näkyy myös THL:n (2021) kouluterveyskyselyissä  ja lastenpsykiatrian lähetteissä: nuorten ahdistuneisuus on lisääntynyt ja lastenpsykiatrian lähetteiden määrät kasvaneet rajusti. Psyykkisestä oireilusta kumpuavat haastavat tilanteet ovat nousseet esiin myös alan tutkimuksissa. Esimerkiksi Minkkinen (2015)  ja Ojala (2017) ovat väitöskirjoissaan käsitelleet opettajien kokemia haastavia luokkatilanteita. Luokissa esiintyy häiriökäyttäytymistä, uhmakkuutta jopa väkivaltaa. Toisaalta tutkimuksissa nousi esiin myös huoli oppilaiden ahdistuneisuudesta ja vetäytyvyydestä.

Tutkielman tulokset

Tutkielmasta käy ilmi, että koulun aikuisen vuorovaikutuksen laadulla, sekä ympäristötekijöillä on merkitystä oppilaan hyvinvointiin ja haastavien tilanteiden kehittymiseen. Jos koulun aikuinen reagoi haastavissa tilanteissa syyllistävällä, välinpitämättömällä, rankaisevalla, vähättelevällä tai epävarmalla tavalla, oppilaan haastava tunne ja stressitila voimistui, joka usein johti myös haastavan tilanteen jatkumiseen tai tilanteiden kärjistymiseen. Sama lopputulema oli tilanteissa, joissa koulun aikuinen ei reagoinut ollenkaan. Tutkielmassa kuvatut hyvinvointia edistävät tekijät sekä aikuisten ratkaisua etsivä, myötätuntoinen ja myönteistä käyttäytymistä vahvistava vuorovaikutuksen laatu ennaltaehkäisi ja liennytti oppilaiden kokemia haastavia tilanteita. Aineistossa vahvimmin esiin nousseet hyvinvointia edistävät tekijät olivat pienryhmä, luokan tiivis porukka, paras ystävä luokassa, muutama ystävä luokassa, eriytetyt ja yksilöllistetyt tehtävät sekä mahdollisuus valita oma tekeminen tai tehtävä. Näillä tekijöillä pystyttäisiin ennaltaehkäisemään muun muassa haastavia sosiaalisia tilanteita sekä haastavia koulutehtäviä, jotka esiintyivät tutkielmassa kuvattujen haastavien tilanteiden laukaisevissa tekijöissä. Pienryhmä puolestaan tuo turvallisuuden tunnetta oppilaille, joille sosiaalisten tilanteiden kohtaaminen on haastavaa ja jotka kaipaavat enemmän aikuisen tukea. Aineistosta korostui myös pysyvyyden merkitys oppilaan hyvinvoinnille. 

Mihin tuloksia voidaan hyödyntää?

Tutkimustulosten avulla on mahdollista hahmottaa haastavien tilanteiden kehittymistä koulumaailmassa, löytää apua haastavien tilanteiden liennyttämiseksi ja ehkäisyksi sekä saada käsitystä siitä, minkä kaltaista tukea psyykkisesti oireilevat oppilaat kaipaavat koulussa. 

 

Tekijä: Hanna-Sofia Tapio

Tutkielman otsikko: Haastavien tilanteiden ehkäisy oppilaiden hyvinvointia tukemalla – Kuntouttavaa erityisluokkaa käyneiden nuorten kokemuksia koulumaailmasta ja koulun aikuisten vuorovaikutuksen laadusta

Julkaistu

Positiivinen pedagogiikka: lempeä, voimauttava ja erityispedagoginen kasvatusfilosofia?

Positiivinen pedagogiikka on viimeisen vuosikymmenen aikana suosiotaan kasvattanut kasvatussuuntaus. Sitä suositellaan käytettäväksi etenkin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Positiivisessa pedagogiikassa tunnistetaan ja nimetään erilaisia luonteenvahvuuksia, joita voidaan kehittää harjoittelemalla. Maisterintutkielmassani selvitän kriittisen diskurssianalyysin avulla, miten kyvykkyyden kulttuuri tulee esiin positiivisen pedagogiikan Huomaa hyvä! – Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa -kasvatusoppaan diskursseissa. Näkökulmani on vammaistutkimuksellinen – halusin tarkastella, miten kyvykkyys rakentuu puhetavoissa ensisijaiseksi ja ihanteelliseksi. Vammaistutkimuksen kiinnostuksenkohteena on ableismin purkaminen. Ableismi tarkoittaa paitsi vammaisiin ja sairaisiin rakenteellisesti kohdistuvaa suoraa syrjintää, myös kyvykkyyden kulttuuria, joka asettaa kyvykkyyden ihanteelliseksi.

Mutta miksi juuri diskurssianalyysi? Koska kielenkäyttö rakentaa todellisuutta, ei ole yhdentekevää, millä tavoin asioista ja ilmiöistä puhutaan. Neutraalinkin tuntuiset kuvaukset sisältävät piileviä oletuksia siitä, mikä on luonnollista ja toivottavaa. Kun tekstiä tai puhetta tutkitaan diskurssianalyyttisesti sosiaalisessa ja poliittisessa kontekstissa, puhutaan kriittisestä diskurssianalyysistä. Kriittisessä diskurssianalyysissä pureudutaan siihen, kuinka valtasuhteita, epäoikeudenmukaisuutta tai sortoa tuotetaan ja uusinnetaan kielessä. Vaikka sorrolla on sanana mahtipontinen kaiku, diskurssianalyyttisen tutkimuksen kohteena eivät useinkaan ole vaikutusvaltaisten julmureiden langettamat suuret vääryydet, vaan arkipäiväisinä näyttäytyvät tai itsestäänselvyyksiin piiloutuvat käytännöt.

Eräs tutkimuksessani tekemäni huomio oli se, että positiivisen pedagogiikan kyvykkyysdiskursseissa korostuu yksilöllinen vastuunkanto. Huomaa hyvä! -oppaan puhetavoissa jokaisella on vastuu kehittää itseään niin, että suuretkaan vastoinkäymiset eivät lannista. Vaikka päällisin puolin puhetapa voi vaikuttaa voimauttavalta, näen siinä myös ongelmallisen kääntöpuolen. Kun onni ja menestys ovat kaikista haasteista huolimatta mahdollisia niille, jotka ovat kehittäneet luonteenvahvuuksia, yhdenvertaisuutta edistävä politiikka näyttäytyy turhana. Kukoistavatko vammaiset ihmiset kukin omien luonteenvahvuuksiensa ansiosta – vai oikeudenmukaisten ihmisoikeuslakien, kohtuullisten mukautusten, esteettömien tilojen, vammaispoliittisen yhdenvertaisuuden edistämisen ja syrjivien rakenteiden poistamisen takia? Positiivisen pedagogiikan yksilökeskeiset puhetavat piilottavat rakenteellisen syrjinnän ja tekevät siihen puuttumisesta hankalaa.

Kyvykkyysihanteiden tarkastelu positiivisessa pedagogiikassa on juuri tästä syystä tärkeää. Positiivista pedagogiikkaa pidetään ainakin jossain määrin erityispedagogisena opetusmenetelmänä. Erityispedagogiikan tulisi tukea oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumista koulussa ja koko yhteiskunnassa. Jos positiivinen pedagogiikka pikemminkin tukee ableismia, kuin auttaa purkamaan sitä, mielestäni suuntauksesta ei kannata puhua erityispedagogisena.

Vaikka tutkielmassani tarkastelinkin positiivisen pedagogiikan oppaan kyvykkyysdiskursseja kriittisesti,  näen voimauttavassa ja lempeässä positiivisessa pedagogiikassa myös paljon hyvää. Suuntausta voisikin lähteä kehittämään feministisen pedagogiikan hengessä normikriittisempään suuntaan. Feministinen intersektionaalinen tarkastelu voisi laajentaa positiivisen pedagogiikan mahdollisuuksia. Kuinka löytää voimavaroja vähemmistöstressiin, eli syrjinnän kokemuksista tai peloista johtuvaan ylimääräiseen kuormitukseen? Kuinka voimaantua vastustamaan epäreiluja auktoriteetteja? Tai vaalia yhteisvastuullisuutta ympäristökriisien aikana?

– Mimmi Pölönen

Tutkielma: Onnea ja täyttä ihmisyyttä? Positiivisen pedagogiikan hegemonisten kyvykkyysdiskurssien diskurssianalyyttinen tarkastelu