huhtikuu 2022 – Sivu 3 – Tutkielmablogi

18.4.2022

Lapsen asema perheessä kiinalaislasten sadutetuissa tarinoissa

Tutkielman taustaa

Kuullessani kiinalaisilta lapsilta kerätyistä tarinoista valtasi minut pitkästä aikaa innostus. Suljin silmäni ja hetken ajan tunsin nenässäni lähiravintolani tuoksun nenässäni, kaupungin valot, 33. kerroksen pilvenpiirtäjä kotimme päätä huumavan parvekkeen, uteliaat katseet, uudet ystävät, loputtoman Kiinan muurin. Se tuntui kuin lämpimältä halaukselta lokakuun pimeydessä ikuiseen kiinaikävääni. Rakkauteni Kiinaan ja kiinalaiseen kulttuuriin syntyi Shanghain kaduilla vuosina 2017–2019, jotka vietimme tässä joka päivä uusia yllätyksiä sisällään pitävässä miljoonakaupungissa, joka ei koskaan nuku. Perille en päässyt, koin pintaraapaisun tästä kulttuurista, joka jätti lähtemättömän vaikutuksen, mutta myös lukemattomia kysymyksiä ilman vastauksia. Tämän pro-gradu tutkielman tarkoituksena olikin selvittää millaisena lapsen asema perheessä näyttäytyy kiinalaislasten silmin heidän tarinoidensa kautta ja näin tuoda heidän äänensä esiin. Tarinat oli kerätty sadutus-menetelmää käyttäen. Sadutus-menetelmässä aikuinen kirjaa lapsen kertoman tarinan juuri kuin lapsi on sen itse kertonut.

Analyysi, aineisto ja tulokset

Tutkielmani oli luonteeltaan kvalitatiivinen ja aineistona oli 38 kiinalaislasten tarinaa, jotka oli kerätty Hunanin maakunnassa päiväkodissa vuonna 2010. Sadut oli käännetty suomen kielelle vuonna 2011–2012. Suurin osa tarinoista oli kerätty klassista sadutusta käyttäen, joka tarkoittaa sitä, että lapsille ei ole annettu etukäteen aihetta, josta kertoa. Iältään lapset olivat 3–5-vuotiaita. Tarinoita analysoin käyttämällä aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Äidin rooli korostui lasten sadutetuissa tarinoissa. Äiti toimi niin ruuanlaittajana, huolehtijana kuin auktoriteettina. Isä mainittiin vain neljässä tarinassa. Tämän aineiston valossa näyttää siltä, että kiinalaisisät ovat jääneet äitien varjoon. Maininnat sisaruksista ja isovanhemmista olivat vähäisiä. Yhteisenä tekemisenä perheen kanssa esiin nousi vanhempien kanssa leikkiminen.

Johtopäätökset

Opetussuunnitelman (2014) laaja-alaisissa tavoitteissa vuosiluokilla 1–2 mainitaan koulutyössä tutustuminen kulttuuriseen monimuotoisuuteen sekä mahdollisuuksien avaaminen saada kokemuksia myös kansainvälisyydestä. Vuosiluokilla 7–9 mainitaan kansainväliseen yhteistyöhön liittyvien kokemusten kautta oppilaiden maailmankuvan avartuminen ja taito käydä dialogia. Satukirjeenvaihto koulussa tarjoaa mahdollisuuden tutustua ja luoda yhteyksiä eri kulttuureihin ympäri maailman, sillä tarinat eivät tunne rajoja.

Hylkäämisen pelko nousi esiin lasten tarinoissa. Tällä hetkellä Kiinassa on valtava määrä taakse jätettyjä lapsia, joka tarkoittaa sitä, että vanhemmat ovat itse muuttaneet työn ja paremman elämän perässä kaupunkeihin. Tärkeää olisi siis selvittää mistä tämä lasten tarinoissa esiintynyt hylkäämisen pelko kumpuaa. Kiinnostava jatkotutkimusaihe olisi saduttaa lapsia sekä maaseudulla että kaupungissa ja vertailla tarinoita keskenään. Tarinat oli kerätty vuonna 2010 ja Kiinan luopuessa yhden lapsen politiikasta vuonna 2015, olisi kiinnostavaa nähdä onko sisarusten rooli kasvanut lasten tarinoissa tämän myötä.

Yhteisenä tekemisenä esiin lasten tarinoissa nousi vanhempien kanssa leikkiminen eli sen voisi ajatella näyttäytyvän tärkeänä lapsille. Kuitenkin länsimaiseen lapsuuteen verrattuna lapsuus Kiinassa on lyhyt. Lapsuuden lyhenemiseen tulisi kiinnittää huomiota ja nähdä lapsuus arvokkaana ajanjaksona ihmisen elämässä.

Ella Huotari

Lapsen asema perheessä kiinalaislasten sadutetuissa tarinoissa “Äidin mielestä lapsi oli niin kiltti, että äiti vei lapsen DVD-levyjä ostamaan. “

17.4.2022

Lajintunnistusta ja silmänliikkeitä

Tutkimuksen taustaa

Luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin köyhtyminen on yksi aikamme merkittävimpiä ympäristöongelmia. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen turvaamiseksi on tehty monia kansainvälisiä sekä kansallisia suunnitelmia ja sopimuksia, mutta lajiston uhanalaistumista ei ole saatu kuitenkaan hillittyä tavoitteiden mukaisesti.

Luonnon monimuotoisuuden suojelemisen edellytyksenä on se, että ihmiset ymmärtäisivät luonnon monimuotoisuuden merkityksen koko maapallolle sekä jokaiselle ihmiselle omakohtaisesti. Jotta voisimme ymmärtää luonnon monimuotoisuuden merkityksen, on meillä oltava tietoa erilaisista lajeista eli lajintuntemusta. Useissa tutkimuksissa onkin todettu, että biodiversiteetin opiskelun tulisikin alkaa jo varhaislapsuudessa oman lähiympäristön kasvien ja eläinten havainnoinnilla. Tälle ajatukselle pohjaa myös Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet, jonka mukaan yhtenä ympäristöoppi- oppiaineen kannalta keskeisenä tavoitteena on ohjata oppilaita tuntemaan ja ymmärtämään luonnonympäristöä, ihmistä, elämää, sen kehittymistä ja reunaehtoja maapallolla.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden ympäristöopin tavoitteena alaluokilla on myös oppilaiden ympäristösuhteen rakentumisen tukeminen. Luontosuhteen kehittymiselle on tärkeää, että oppilaat ymmärtävät luonnon monimuotoisuuden merkityksen maapallon elinkelpoisuuden kannalta, minkä lisäksi oppilaille muodostuu käsitys siitä, että ihminen on osa luonnon monimuotoisuutta ja täysin riippuvainen häntä ympäröivästä luonnosta. Luontosuhteen syntyminen onkin siis edellytys sille, että oppilaissa herää mielenkiinto oman ympäristönsä tutkimiseen, suojelemiseen ja kestävien elämäntapojen omaksumiseen. Jotta oppilaat pystyisivät kehittämään luontosuhdettaan, hahmottamaan omakohtaisesti luonnon monimuotoisuutta ja ymmärtämään luonnon toimintaa, heidän tulee päästä harjoittelemaan lajien havainnointia, luokittelua ja tunnistamista.

Peruopetuksen alaluokilla luokanopettajien tulisi siis osata tukea oppilaidensa ympäristösuhteen sekä luontosuhteen kehittymistä ohjaamalla heitä tutkimaan omaa elinympäristöään ja lähiluontoaan mm. kasvilajeja havainnoimalla ja tunnistamalla. Useat viime vuosina tehdyt tutkimukset kuitenkin osoittavat, että luokanopettajaopiskelijoiden kasvien lajintuntemus ovat Suomessa keskimäärin heikkoa. Alaluokkien opetuksen kannalta olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että opettajan omat taidot ja tiedot ovat riittävän hyvät, jotta hän pystyisi ohjaamaan oppilaita lajintunnistuksessa muuhunkin kuin joidenkin oppikirjassa esiintyvien lajien tarkasteluun.

Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus

Tutkimukseni tarkoituksena on tutkia ja vertailla luokanopettajaopiskelijoiden ja biologian aineenopettajaopiskelijoiden tapaa tehdä näköhavaintoja kasvilajeista. Opiskelijaryhmien välillä oletetaan olevan eroa siinä, kuinka hyviä he ovat kasvilajien tunnistajina, sillä luokanopettajaopiskelijoiden lajintunnistustaidot ovat aiemmissa tutkimuksissa osoittautuneet heikoiksi. Lisäksi luokanopettajan opintoihin kuuluu pakollisina biologian opintoina vain yksi viiden opintopisteen didaktiikan kurssi, josta puolet on varattu maantieteen didaktiikan opiskelulle. Biologian aineenopettajaopiskelijoilla sen sijaan annetaan jo perusopinnoissa yleiskuva Suomen kasvistosta sekä opetetaan käytännön lajinmääritystä, lajien levinneisyyttä ja kasvien kasvupaikkaekologiaa. Tutkimuksessani tarkastelen, onko opettajaopiskelijaryhmien välillä eroa näköhavaintojen kohdistamisessa, katseen kestossa, näönvaraisessa lajintunnistuksessa tai lajintuntemuksessa, jota tutkitaan soveltavan tehtävän avulla. Opiskelijaryhmien mahdollisia eroja tarkastelemalla pyritään selvittämään vaikuttaako lajintunnistus- ja tuntemustaidot kasvien näönvaraiseen havainnointiin.

Tutkimus on osa Helsingin yliopiston Cultivating Of Expertise in Learning of Life Sciences-hankeen (CELLS) tutkimusta, jossa selvitetään asiantuntijuuden kehittymistä life sciences-aloilla. Tutkimus toteutettiin silmänliiketutkimuksena. Tutkimuskohteeksi valikoituivat Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan luokanopettajaopiskelijat sekä bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan biologian aineenopettajaopiskelijat. Tutkimukseen osallistui viisi opiskelijaa kummastakin opiskelijaryhmästä eli yhteensä tutkittavia oli kymmenen. Tutkimuksen aineisto muodostui luontosuhdetta mittaavasta kyselystä, lajintunnistuksen lähtötasotestistä sekä kasvilajien tunnistamista ja lajintuntemuksen soveltamista mittaavista osaamistehtävistä. Kasvikuvien havainnointi tapahtui tietokoneruudulta, jonka aikana taltioitiin tutkittavien silmänliikkeet. Silmänliikkeet taltioitiin kahdella erillisellä havainnointikierroksella, joista ensimmäiseen havainnointikierrokseen ei liittynyt tehtävänantoa ja havainnointiaika oli rajattu, kun taas toisella havainnointikierroksella tutkittavat vastasivat lajintuntemukseen liittyviin kysymyksiin ja saivat itse määritellä itselleen tarpeellisen havainnointiajan. Aineiston analyysit toteutin SPSS-ohjelmalla. Tarkastelin opiskelijaryhmien välisiä eroja kasvikuvien havainnoinnissa katseen kokonaiskeston ja katseen kiinnittymisten osalta. Lisäksi tarkastelin, olivatko kasvikuvien havainnointiin käytetty aika, kasvilajitesteissä menestyminen, soveltavan tehtävän tulos sekä koettu luontosuhde yhteydessä toisiinsa.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella voidaan todeta, että kun kasvilajin havainnointiin ei liittynyt tehtävänantoa, luokanopettajaopiskelijat tarkastelivat kuvia keskittyen vain yksittäisiin kasvinosiin, kun taas aineenopettajaopiskelijat tarkastelivat kasvikuvia perusteellisemmin, useampiin kasvin osiin keskittyen. Kun havainnointiin liittyi lajintuntemukseen liittyvä tehtävänanto, aineenopettajaopiskelijat näyttävät olleen havainnoinnissaan strategisempia keskittyen tiettyihin, tehtävän kannalta olennaisiin kasvinosiin. Vaikka kasvilajien tunnistusta ei ole aikaisemmin tällä menetelmällä tutkittu, tutkimuksen tulokset ovat linjassa aikaisempien silmänliiketutkimusten kanssa, vaikka ne on toteutettu eri konteksteissa. Kokonaisuutena tutkimuksen tulokset antavat huolestuttavaa tietoa etenkin luokanopettajaopiskelijoiden lajintuntemuksen tasosta.

Luokanopettajaopiskelijoiden toistuvasti tutkimuksissa esiin nouseviin heikkoihin lajintunnistustaitoihin tulisikin mahdollisuuksien mukaan reagoida jo luokanopettajien koulutusvaiheessa, sillä luokanopettajaopiskelijoiden tulisi kyetä tulevaisuudessa, luokanopettajina toimiessaan ohjaamaan oppilaita kasvilajien havainnointiin ja tunnistamiseen. Lajintunnistusta, varsinkin luonnossa lajien elinympäristöissä, tulisi lisätä opettajaopiskelijoiden opintoihin. Samalla opiskelijoita tulisi ohjata tekemään lajihavaintoja monipuolisesti: yksittäisten tuntomerkkien sijaan opiskelijoita tulisi ohjata lajien tunnuspiirteiden laajempaan havainnointiin. Maasto- opetus ja biodiversiteettikasvatus eivät saa jäädä vain opiskelijoiden ja tulevaisuuden opettajien oman harrastuneisuuden varaan, vaan heille tulee tarjota riittävät välineet oppilaiden kanssa työskentelemiseen jo opiskeluaikana. Vain näin voimme turvata Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden tavoitteiden toteutumisen oppilaiden havainnointitaitojen, lajintunnistustaitojen, luontosuhteen kehittämisen ja biodiversiteettikasvatuksen osalta.

Satu Fredriksson-Nurmi

Luhtavilla vai tupasvilla? Opettajaopiskelijoiden lajinhavainnointi- ja tunnistustaidot

14.4.2022

Itsemyötätunto aseena opettajien työuupumusta vastaan

Tutkielman tausta

Jo ennen koronakriisiä vuonna 2019 toteutettu Opetusalan työolobarometri paljasti, että opettajien työhyvinvointi oli heikentynyt huomattavasti. Työtehtävien liiallinen määrä, kiire, töiden epätasainen jakautuminen, heikentynyt työkyky, työstressi, hallitsemattomat muutokset sekä oppilaiden epäasiallinen käytös, kiusaaminen ja väkivalta koettiin suurimmiksi ongelmiksi. Vuoden 2020 lopulla toteutetussa tutkimuksessa yli puolet opettajista kärsi uupumusoireista. OAJ:n syyskuussa 2021 julkaiseman selvityksen mukaan jopa kuusi kymmenestä opettajasta harkitsee alanvaihtoa. Kesäkuussa 2021 toteutetussa kyselyssä alanvaihtoa harkinneiden lukumäärä oli puolet pienempi. Työn kuormittavuus, lisääntynyt työmäärä ja palkkataso ovat yleisimpiä alalta pois työntäviä tekijöitä. Tilanne opettajien jaksamisen suhteen on siis selkeästi viime aikoina huonontunut entisestään ja aihe on ajankohtaisempi kuin ehkä koskaan.

Useiden tutkimusten mukaan perfektionismi on yksi työuupumukselle altistavista persoonallisuuspiirteistä ja omien kokemusteni perusteella yleinen ilmiö luokanopettajien keskuudessa. Luokanopettajan ammatti on perinteisesti vetänyt puoleensa tunnollisia, kunnollisia ja hyvin koulussa pärjääviä yksilöitä, jotka vaativat itseltään paljon. Kun yksilön omaan vaativuuteen yhdistetään ulkopuolelta tulevat vaatimukset, erilaiset paineet, ja työn kuormittavuus, ei ole ihme, että moni uupuu. Itsemyötätunto on viime vuosina herättänyt tutkijoiden mielenkiinnon, sillä sen on havaittu olevan yhteydessä monella tavalla yksilöiden hyvinvointiin myös työelämässä. Itsemyötätunto vaikuttaa olevan paras lääke haitallista perfektionismia ja itsekriittisyyttä vastaan, jotka tutkimusten mukaan nämä taipumukset kuormittavat ja uuvuttavat työntekijöitä.

Perfektionismin ja itsemyötätunnon yhteyttä työuupumukseen ei ole Suomessa aiemmin juurikaan tutkittu luokanopettajien näkökulmasta. Itsemyötätunto lukeutuu ominaisuuksiin, joita on mahdollista kehittää ja vahvistaa erilaisten interventioiden avulla, joten aiheen tutkiminen on opettajien hyvinvoinnin parantamisen kannalta tärkeää.

Toteutus

Toteutin tutkimukseni määrällisin menetelmin ja rakensin kyselylomakkeen valmiiden mittareiden pohjalta, joista kaikista löytyi valmiit suomennokset. Kyselylomake koostui taustakysymyksistä sekä työuupumusta, perfektionismia ja itsemyötätuntoa mittaavista väittämistä. Hyödynsin lomakkeen rakentamiseen ja lähettämiseen Helsingin yliopiston e-lomake-palvelua. Etsin vastaajia Alakoulun Aarreaitta nimisestä Facebook-ryhmästä ja Luokanopettajat ry:n jäsenistä. Kyselyyn vastasi lopulta 153 luokanopettajaa. Toteutin aineiston analyysit SPPS-ohjelmalla. Tarkastelin perfektionismin, itsemyötätunnon ja työuupumuksen välisiä yhteyksiä korrelaatioanalyysilla, muodostin vastaajista erilaisia ryhmiä perfektionismin ja itsemyötätunnon suhteen klusterianalyysilla ja lopuksi tarkastelin näiden ryhmien välisiä eroja Kruskalin-Wallisin testillä.

Tulokset ja johtopäätökset

Tässä tutkimuksessa itsemyötätunto oli negatiivisessa yhteydessä perfektionistisiin huoliin, itsekritiikkiin ja työuupumuksen kaikkiin ulottuvuuksiin. Mitä itsemyötätuntoisempia vastaajat olivat, sitä vähemmän he kokivat perfektionistisia huolia ja työuupumusoireita. Itsekritiikin ja perfektionististen huolten väliltä löytyi oletetusti positiivinen yhteys. Itsekritiikki oli positiivisessa yhteydessä uupumusasteiseen väsymykseen ja kyynistyneisyyteen, ja perfektionistiset huolet kaikkiin työuupumuksen ulottuvuuksiin. Perfektionistiset pyrkimykset eivät olleet yhteydessä työuupumukseen vaan korrelaatiomatriisin perusteella jopa suojasivat opettajia ammatillisen itsetunnon heikkenemiseltä.

Perfektionismiryhmistä huolestuneiden ryhmän keskiarvot olivat muita ryhmiä korkeampia kaikkien työuupumuksen ulottuvuuksien osalta. Tämän ryhmän opettajilla perfektionistiset huolet olivat korkealla mutta perfektionistiset pyrkimykset suhteellisen matalalla tasolla. Tulos vahvistaa aiemmat tutkimustulokset siitä, että perfektionistiset huolet ovat yhteydessä uupumusoireisiin, mutta perfektionistisen pyrkimysten kohdalla yhteyttä ei löydy. Korkean itsemyötätuntoryhmän keskiarvot olivat kahteen muuhun ryhmään verrattuna matalimmat uupumusasteisen väsymyksen ja kyynistyneisyyden osalta, mikä viittaa aiempien tutkimusten mukaisesti siihen, että itsemyötätunnolla on merkittävä rooli uupumukselta suojaavana tekijänä.

Tämän tutkimuksen tulosten perusteella yksilön suhtautuminen itseen (itsemyötätunto ja perfektionismi) on tärkeä ja merkittävä näkökulma opettajien työuupumuksen tarkastelussa. Professori Pihlström puhuu meliorismista, jossa tunnistetaan kärsimys ja ongelman taustalla vaikuttavat tekijät mutta myös yksilöiden ja yhteisöjen keinot, joilla voidaan aktiivisesti tähdätä tilanteen parantamiseen. Tällaista ajattelua voitaisiin hyödyntää myös opettajien uupumusepidemian ratkaisemisessa. Sekä työuupumukselle altistavista ympäristötekijöistä että yksilöllisistä tekijöistä tarvitaan lisää tutkimustietoa. Yksi jatkotutkimusaihe voisikin olla näiden näkökulmien yhdistäminen, jolloin voitaisiin esimerkiksi selvittää, toimiiko itsemyötätunto välittävänä muuttujana työuupumuksen ja työn vaatimusten välillä.

Milja Peuramäki

Itsemyötätunnon ja perfektionismin rooli suomalaisten luokanopettajien työuupumuksessa

14.4.2022

Ammatillinen toimijuus erityisopetuksen opetusharjoittelussa

Tutkielman tausta

Toimijuus on kykyä toteuttaa tarkoituksellista toimintaa, jota ilmentää tahto, autonomia, vapaus ja valitseminen. Ammatillinen toimijuus taas ilmenee silloin, kun ammatilliset yksilöt tai yhteisöt tekevät valintoja, käyttävät vaikutusmahdollisuuksiaan ja ottavat kantaa tavoilla, jotka vaikuttavat heidän työhönsä ja ammatillisiin identiteetteihinsä. Ammatillista toimijuutta toteutetaan aina tiettyä tarkoitusta varten, työympäristön vaihtelevien reunaehtojen sisällä. Ammatillinen toimijuus ei ole vain mukautumista ulkoisiin vaatimuksiin, vaan tarvittaessa myös realistista ja kriittistä rajojen ymmärtämistä ja niiden mukaan toimimista – toisinaan jopa hallinnollisten ohjeiden vastustamista.

Ammatillista toimijuutta on ehdotettu työkaluksi opettajille kohdata uudistuksia ja muutoksia opetuksen kentällä, sillä sen on nähty mahdollistavan uusien työmuotojen kehittämistä. Lisäksi ammatillisella toimijuudella on esitetty olevan keskeinen rooli juuri opetustyössä, sillä opettajan aktiivinen ja vaikuttava ote työhönsä on nähty erottamattomana osana hyvää ja tarkoituksenmukaista opetusta. Opettajan ammatissa edellytettävälle toimijuudelle on kuitenkin toivottu tarkempaa määrittelyä, jottei puhe toimijuudesta rajoittuisi vain opettajiin kohdistuviksi epämäärisiksi vaatimuksiksi. Ammatillisen toimijuuden kehittymisen kannalta opettajankoulutus ja ensimmäiset työvuodet ovat tärkeitä, mutta tutkimustietoa on tuotettu vielä niukasti. Lisäksi Suomessa tuotettu tutkimustieto laaja-alaisen erityisopettajan työnkuvaa koskien on vähäistä.

Pro gradu tutkielmani tavoitteena on tuottaa lisää tietoa ammatillisesta toimijuudesta opettajaopintojen aikana laaja-alaisen erityisopetuksen kontekstissa. Pyrkimyksenä on selvittää, millä tavoin ammatillinen toimijuus ilmenee opetusharjoittelun kontekstissa, minkälaisista ulottuvuuksista ammatillinen toimijuus koostuu ja miten nämä ulottuvuudet suhteutuvat toisiinsa.

Toteutus

Tutkielman aineiston muodostivat erityispedagogiikan pääaineopiskelijoiden kirjoittamat harjoitteluraportit (N=13), jotka on toteutettu osana opettajan pedagogisiin opintoihin kuuluvaa opetusharjoittelua lukukausittain aikavälillä kevät 2020 – syksy 2021. Aineisto hankittiin lähettämällä opetusharjoittelijoille kutsu tutkimukseen, jonka ohessa pyydettiin kirjallinen suostumus harjoitteluraportin hyödyntämisestä tutkimuskäyttöön. Lopullinen aineisto oli kokonaisuudessaan 78,5 sivun laajuinen.

Aineisto analysoitiin laadullisin menetelmin, teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen menetelmällisiä valintoja pohjusti hermeneuttinen lähestymistapa, jonka keskiössä ovat tutkijan kielellisestä materiaalista tuottama ymmärrys ja tulkinnat. Teoriaohjaavuus tarkoitti tässä tutkimuksessa sitä, että tutkimuskirjallisuus loi teoreettisen heijastuspinnan, jonka avulla aineistosta rajattiin ammatillisen toimijuuden eri ulottuvuuksia kuvaavia ilmauksia sekä tarkasteltiin näiden ulottuvuuksien välisiä yhteyksiä.

Tulokset ja johtopäätökset

Ammatillinen toimijuus ilmeni opetusharjoittelun kontekstissa neljässä ulottuvuudessa, joita ovat toimijuus raameissa, toimijuus lähiyhteisössä, toimijuus identiteettityönä ja toimijuus tunnetyönä. Lisäksi ammatillinen toimijuus näyttäytyi ilmenevän kahdella tasolla, yhteisön ja yksilön tasolla, joiden puitteissa toimijuuden tavoitteet olivat eriävät. Yhteisön tasolla toimijuuden tavoitteena näyttäytyvät toimiva työyhteisö ja oppilaan oppiminen, yksilön tasolla taas opiskelijan oma kehittyminen ja hyvinvointi. Ammatillisen toimijuuden kannalta keskeisiksi tekijöiksi nousivat lähiyhteisössä tapahtuvan vuorovaikutuksen laatu ja määrä sekä tunnetekijät, kuten taito rajata työn kuormittavuutta.

Opiskelijat toivoivat lähiyhteisössä toteutuvaa vuorovaikutusta toteutunutta enemmän. Myös yhteisopettajuutta toivottiin lisää ja sen toteutumisen mahdollisuuksiin nähtiin paljolti vaikuttavan työympäristön raamit. Lisäksi opiskelijoiden pohdinnoissa korostuivat kysymykset siitä, kuinka rajata omaa työtään liiallisen kuormittumisen välttämiseksi. Tulosten pohjalta vaikuttaa siltä, että ammatillinen toimijuus ilmenee opetusharjoittelun kontekstissa merkittävästi siinä, kuinka työelämän kynnyksellä olevat opettajat pohtivat ja kyseenalaistavat aktiivisesti mahdollisuuksiaan venyä kaikkiin odotuksiin heille käytettävissä olevien resurssien puitteissa.

Tulokset mukailevat aiempia tutkimuksia, joiden mukaan ammatillinen toimijuus ilmenee toisiinsa dynaamisesti vuorovaikutteisten tekijöiden puitteissa yksilön ja yhteisön tasolla. Kuten aiempi tutkimus osoittaa, vuorovaikutus vertaisten ja ohjaajien kanssa voidaan nähdä tärkeänä opettajaksi opiskelevien ammatillisen toimijuuden kannalta. Niin ikään aiempaa tutkimusta mukaillen, tunnetekijät näyttäytyvät keskeisinä ammatillisen toimijuuden ilmenemisessä. Lisätutkimus toimijuuden yksilön ja yhteisön tason yhteyksistä sekä lähiyhteisön ja tunnetekijöiden merkityksestä voidaan nähdä tarpeelliseksi.

Helmi Mattila

Ammatillinen toimijuus erityisopetuksen opetusharjoittelussa

13.4.2022

Alkuopetus ja uudet oppimisympäristöt

13.4.2022

Seksuaalivähemmistöön kuuluvien opettajien käsityksiä puheen tilanteisesta vaihtelusta

Taustaa

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat opettajat kohtaavat työpaikallaan runsaasti haasteita ja ongelmia vähemmistöidentiteettinsä vuoksi, ja perinteiseen kuvaan opettajasta on pitkään sisältynyt ikään kuin oletusarvoisesti opettajan heteroseksuaalisuus. Jäykkä ja normatiivinen opettajakuva odotuksineen ja vaatimuksineen vaikuttaa suuresti opettajiin ja heidän ammatti-identiteettiinsä. Tekemässäni tutkielmassa tätä ilmiötä ja siihen liittyviä ongelmia lähestytään tarkastelemalla seksuaalivähemmistöön kuuluvien opettajien käsityksiä puheestaan ja sen tilanteisesta, eli kontekstista ja tilanteesta riippuvasta, vaihtelusta. Puhe ja ääni voivat toimia merkittävänä vihjeenä yksilön seksuaalisesta suuntautumisesta ja johtaa siten monenlaisiin seurauksiin esimerkiksi työpaikalla ja sosiaalisissa tilanteissa. Puheen tilanteinen vaihtelu on siis sosiaalisesti erittäin merkityksellinen ilmiö. Seksuaalivähemmistöön kuuluvien opettajien käsityksiä tutkimalla on mahdollista päästä tarkastelemaan kriittisesti yhteiskunnassamme vaikuttavia vallitsevia heteronormatiivisia rakenteita ja niiden aiheuttamaa sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta.

Tutkimustehtävä

Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, miten ja millaisissa konteksteissa opettajat kokevat puheessaan esiintyvän tilanteista vaihtelua sekä sitä, mitä merkityksiä ja syitä opettajat puheensa tilanteiselle vaihtelulle antavat. Lisäksi tutkielmassa kiinnitetään huomiota siihen, miten nämä merkitykset ja syyt kytkeytyvät heteronormatiivisuuteen ja millaisia vaikutuksia niillä on opettajan ammatissa toimimiseen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimusta varten haastateltiin kahdeksaa seksuaalivähemmistöön kuuluvaa peruskoulun tai lukion opettajaa eri puolilta Suomea. Haastatteluaineisto analysoitiin diskurssianalyysin menetelmillä, hyödyntäen erityisesti kriittisen diskurssianalyysin keinoja. Kriittisen näkökulman avulla aineistosta pyrittiin nostamaan esiin erilaisia heteronormatiivisuuteen kytkeytyviä valtasuhteita ja epätasa- arvoisuuksia.

Tutkimustuloksia

Tutkimustulokset osoittavat, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvat opettajat muuttavat puhettaan strategisesti erilaisissa tilanteissa ja konteksteissa, joissa heihin kohdistuu heteronormatiivista vallankäyttöä. Opettajien puheen tilanteiseen vaihteluun liittyvistä käsityksistä johdettiin neljä diskurssia: suojautumisen, yhteensopimattomuuden, vahvuuden ja vastarinnan diskurssit. Suojautumisen diskurssi nosti esille opettajien varautumisen heteronormatiivisen vallankäytön negatiivisille seurauksille, kuten esimerkiksi homofobialle. Yhteensopimattomuuden diskurssi paljasti opettajien kokevan ristiriitaa opettajan ammatissa toimimisen ja seksuaalivähemmistöön kuulumisen välillä. Vahvuuden diskurssi toi esiin sekä opettajien erilaisia toimintatapoja hyödyntää vähemmistöidentiteettiään opettajan työssä että tapoja, joilla opettajat hyödynsivät ammattiasemaansa heteronormatiivisuuden asettamien haasteiden kohtaamisessa. Vastarinnan diskurssi paljasti opettajien kriittisen ja kyseenalaistavan suhtautumisen heteronormatiivisuuden valta-asemaa ja vähemmistöihin kohdistuvia oletuksia ja velvoitteita kohtaan.

Tutkielman tulosten valossa käy ilmi, että kouluissa vallitsevat toimintakulttuurit eivät huomioi seksuaalivähemmistöjä, sillä ne eivät todellisuudessa edistä sellaisia asenteita ja arvoja, jotka turvaisivat heidän yhdenvertaisuuttaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisääntyneen yhteiskunnallisen näkyvyyden ja hyväksynnän vaikutukset paljastuivat tutkielman myötä varsin näennäisiksi. Tutkielma nostaakin esille tarpeen yhteiskunnalliselle muutokselle. Saatuja tuloksia voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kehitettäessä opettajakoulutusta ja koulujen toimintatapoja kohti yhdenvertaisempaa ja moninaisuutta edistävämpää toimintaa.

Tommi Niinisalo

Seksuaalivähemmistöön kuuluvien opettajien käsityksiä puheen tilanteisesta vaihtelusta

13.4.2022

Kohti lasten näköisiä palveluita

Lasten ja nuorten näkökulman huomioimisen merkitys heidän käyttämiensä palveluiden kehittämisessä on noteerattu viime aikoina yhä laajemmin. Lapsia osallistavan kehittämistyön hankkeita on käynnissä niin valtio- kuin järjestötasollakin. Pyrkimys lasten osallistamiseen ja osallistumiseen palvelujen kehittämisprosessissa on synnyttänyt ammattilaisille uuden koulutuksellisen tarpeen. Pelastakaa Lapset ry:n toteuttama verkkokoulutuskokonaisuus, Katsele palveluita lapsen silmin, pyrki vastaamaan tähän tarpeeseen tarjoamalla lasten käyttämien palveluiden parissa työskenteleville tietoa lasten kanssa toteutettavasta kehittämistyöstä sekä esittelemällä työkaluja ja esimerkkejä lasten näkökulman tavoittamisesta osana työskentelyä.

Tutkielmassani pyrin selvittämään, millä tavoin lapsikeskeisen kehittämistyön verkkokoulutus tukee lasten käyttämien palveluiden parissa työskentelevien ammattilaisten oppimista ja työskentelyn kehittymistä kohti lapsia osallistavaa työtapaa. Toteutin tutkimuksen laadullisella otteella. Aineisto on kerätty monimenetelmäisesti sekä avoimia kysymyksiä sisältävällä kyselylomakkeella että teemahaastatteluilla koulutuksen päättymisen jälkeen. Lomakkeelle vastasi 35 koulutukseen osallistunutta lasten ja nuorten parissa työskentelevää ammattilaista, joista viittä lisäksi haastattelin. Analysoin aineiston teorialähtöisesti käyttäen teema-analyysia.

Tuloksia

Tutkitut osallistujat olivat koulutukseen ja sen antiin pääosin tyytyväisiä omiin tarpeisiinsa nähden sekä koulutuksen sisällön ja toteutuksen osalta, ja reagoivat koulutukseen myönteisesti. Osallistujissa tapahtui asenteellista muutosta lasten osallisuutta edistävien työtapojen käyttämisen kynnyksen madalluttua. Osallistujat ilmaisivat myös oppimista tapahtuneen heidän tietojensa ja taitojensa kehityttyä koulutuksen sisältöjen osalta. Koulutuksessa opittu siirtyi työhön asti, mikä näkyi osallistujien työskentelyn muutoksina sekä ajattelun että toiminnan tasolla erityisesti koulutuksen aikana toteutettujen kehittämiskokeilujen myötä. Tämä vaikutti työn laadun paranemiseen ja lasten näkökulman huomioimisen lisääntymiseen konkreettisesti. Katsele palveluita lapsen silmin -koulutuksen vaikuttavuus näkyy lopulta palveluja käyttävien lasten ja nuorten osallisuuden ja toimijuuden vahvistamisena osana palvelujen kehittämistyötä.

Pohdintaa

Vastaavaa ammattilaisille suunnattua koulutusta ei ole järjestetty aiemmin, joten koulutus itsessään on ollut uraauurtava lapsikeskeisen palvelumuotoilun ja osallisuuden kentällä. Se tekee myös tästä tutkimuksesta ensimmäisen laatuaan. Tutkimuksen merkitys yhteiskunnalliseen keskusteluun ja laajempaan kontekstiin liitettynä näyttäytyy erityisesti lapsen oikeuksien ja osallisuuden edistämisen vahvistamisena sekä sen mahdollistamisen keinoina. Kun tarve muutokselle ja kehitykselle kohti lasten näköisiä palveluita ja instituutioita on tiedostettu, ammattilaisille suunnattu koulutus toimii vipuvartena sen täyttämiseksi. Vaikuttavuustutkimuksen laajentamiseksi ja pätevöittämiseksi olisi tärkeää keskittyä seuraavaksi lasten ja nuorten kokemusten, ajatusten ja mielipiteiden keräämiseen suoraan heiltä itseltään esimerkiksi palvelussa toteutettavaan kehittämiskokeiluun osallistumisesta ja sen mahdollisista vaikutuksista. Lapsuudessa ja nuoruudessa koetut osallisuuden ja toimijuuden kokemukset vahvistavat aktiivista ja pystyvää identiteettiä, joka voi näkyä yksilöiden kansalaisuudessa ja yhteiskunnan jäsenyydessä loppuelämän. Siksi näitä kokemuksia on luotava ja vaalittava lasten elämässä merkityksellisissä kohtaamisissa, joista palvelut koostuvat.

Suvi Koivunen

Palveluammattilaisten rooli lapsen näkökulman vahvistajina kehittämistyössä

11.4.202211.4.2022

Kokevatko nuoret kouluintoa vai koulu-uupumusta? Onko sosiaalisilla tekijöillä merkitystä hyvinvoinnin suhteen?

Tausta

Uutisoinnissa on noussut esille huoli lasten ja nuorten alentuneesta hyvinvoinnista ja nyt koronapandemian jyllätessä jo kolmatta vuotta on lasten kokemus omasta elämäntyytyväisyydestä heikentynyt entisestään. Yhteiskunnassa on käyty keskustelua oppilaiden vähäisestä kouluviihtyvyydestä ja kouluinnosta sekä puutteellisesta mielekkyyden kokemuksesta kouluissa. Koulu on monelle nuorelle hyvin merkittävä kasvuympäristö ja sen yksi tärkeimmistä kasvatustehtävistä on nuoren hyvinvoinnin tukeminen. Koulu pitää sisällään tärkeitä sosiaalisia suhteita, kuten luokkakaverit ja opettajat. Huolta aiheuttaa kuitenkin hyvinkin ajankohtaisesti pinnalla oleva aihe opettajien kokemasta kuormittuneisuudesta ja työnilon laskusta. Kuinka opettajat voivat tukea oppilaidensa hyvinvointia, mikäli eivät voi itse hyvin? Nuorten hyvinvoinnin on osoitettu kantavan pitkälle tulevaisuuteen, muun muassa kouluinnon on havaittu näkyvän myöhemmin työelämässä. Tästä huolimatta hyvinvoinnin tutkimus on kouluissa ollut melko vähäistä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmani tarkoituksena oli tarkastella kuudesluokkalaisten oppilaiden hyvinvoinnin kokemuksia neljällä eri ulottuvuudella: kouluinto, itsetunto, koulu-uupumus ja masentuneisuus. Tutkielmassa keskityttiin lisäksi siihen, miten sosiaaliset tekijät ovat yhteydessä hyvinvointiin. Aineisto on kerätty osana #Uuttakoulua – hanketta ja se koostuu 156 vastaajasta, joista 99 kuuluu vahvuusperustaista opetusta saaneiden koeryhmään ja loput 57 kuuluvat vertailuryhmään. Vastaajat osallistuivat tutkimukseen verkossa täytettävän kyselylomakkeen kautta. Aineiston analysoimisessa olen käyttänyt tilastotieteelliseen analyysiin suunniteltua ohjelmistoa.

Tutkimuksen tulokset

Tulokset osoittavat kuudesluokkalaisten voivan yleisesti hyvin. Koulu-uupumuksen ja masentuneisuuden kokemukset ovat vastaajilla vähäisempiä kuin kouluinnon ja itsetunnon. Yksikään ulottuvuus ei kuitenkaan juuri erotu hyvällä eikä huonolla tavalla. Tämä osoittaa sen, että oppilaiden kouluintoa ja itsetuntoa olisi hyvä vahvistaa. Kodin tuella vaikuttaisi olevan suurempi merkitys oppilaiden hyvinvointiin kuin koulun sosiaalisilla tekijöillä.

Johtopäätökset

Toivon ja uskon, että kuudesluokkalaisten hyvinvoinnin tutkimus ei jää tähän. Hyvinvoinnin tutkimus kouluissa tulee varmasti jatkumaan, jotta löydetään sopivia työkaluja nuorten kestävän hyvinvoinnin tukemiseen. Tämä tutkimus antaa vain pienen vilkaisun kuudesluokkalaisten hyvinvointiin ja sosiaalisten tekijöiden vaikutukseen. Koulu-uupumusta ja masentuneisuutta ennaltaehkäisevä toiminta ja varhainen tunnistaminen olisi korvaamattoman tärkeää. Koulut tarvitsevat resursseja, jotta huomiota kyettäisiin kiinnittämään hyvinvointiin liittyviin tekijöihin ennen kuin se kokee kolauksia.

Nora Elomaa

Kuudesluokkalaisten hyvinvointi. Sosiaaliset tekijät oppilaiden hyvinvointia tukemassa

11.4.2022

Toiseus kotitalouden tunneilla

Toiseus kokemuksena maahanmuuttajataustaisen nuoren näkökulmasta

Suomalainen peruskoulu on lisääntyvän maahanmuuton myötä yhä monikulttuurisempi. Kuitenkaan koulutusjärjestelmämme rakenteet eivät aiempien tutkimusten mukaan ole yhdenvertaisia tai tue monimuotoisuutta. Tekemässäni tutkielmassa tarkastellaan nuorten maahanmuuttajataustaisten toiseuden kokemuksia yläkoulussa sekä kotitaloustunneilla. Toiseuden käsitteen avulla voi analysoida yhtä lailla naisen asemaa ja rooleja kuin suomalaisten näkemyksiä maahanmuuttajista. Toiseuden tutkimuksen avulla pyritään paljastamaan ja purkamaan valtahierarkioita. (Löytty, 2005, 163.) Toiseus voi olla joko ulkopuolelta määriteltyä toiseutta (toiseuttaminen) tai toiseksi itsensä tuntemista. Toiseus on ulkopuolelle jäämistä, erilaisuutta tai poikkeavuutta suhteessa johonkin muuhun. (Haasio, 2015,3.)

Tutkimalla toiseuden kokemuksia koulukulttuurimme sisällä, voimme vaikuttaa koulujen toiminnan ja rakenteiden yhdenvertaisuuteen sekä rakentaa monimuotoisuutta kunnioittavan ilmapiirin. Kunnioittaminen tulee näkyväksi, kun pyritään kulttuurisesti tietoiseen ja sensitiiviseen toimintaan, tällöin erilaisuus on ”normaalia” eikä silmiä suljeta syrjintää kohdatessa (Karvinen, 2021, 11). Tutkimusta ohjasi seuraavat kysymykset; millaisia toiseuteen liittyviä kokemuksia maahanmuuttajataustaisten nuorten yläkoulua ja kotitaloustunteja koskevassa kerronnassa esiintyy? Sekä, millaista toiseuttavaa toimintaa nuoret kohtasivat kuvaustensa perusteella yläkoulussa? Tutkimus perustuu pääkaupunkiseudulla asuvien olevien maahanmuuttajataustaisten nuorten aikuisten haastatteluihin.

Tutkimustulokset ja oma osallisuus

Tutkimuksen mukaan kotitaloustunnit koettiin miellyttävinä ja yhdenvertaisuutta edistävinä. Kotitaloustunneilla omat etniset juuret tulivat esiin positiivisena voimavarana. Opetukseen kaivattiin kuitenkin elementtejä, joissa oppilaiden taustat tulisivat näkyvämmäksi osaksi opetusta. Myös kotitalousopetuksen ryhmäjaolla voidaan edistää oppilaiden keskinäistä kunnioittamista. Kotitaloustuntien toiminnallinen rakenne sopii vuorovaikutustaitojen harjoitteluun.

Haastateltavien puheessa toiseuden ja toiseuttamisen kokemukset olivat läsnä koulussa mutta myös sen ulkopuolella. Kouluissa kohdattu rasismi ja syrjintä koettiin erityisen vaikeaksi kohdata, koska koulukulttuurin sisällä niistä ei aktiivisesti puhuta. Tutkimuksen mukaan oppilaat ovat voimattomia tuomaan esiin rasistista, syrjivää ja epäoikeudenmukaista kohtelua, jota he ovat kohdanneet koulussa. Rasismiin puuttuminen edellyttää siitä puhumista. Tutkimuksen mukaan myös käsite maahanmuuttajataustainen lisää nuorten ulkopuolisuuden tunnetta. Nuoret kokivat myös, että valtakulttuurin edustajien oli vaikea hyväksyä heidän identifioitumistaan suomalaisiksi.

Tulosten myötä haluan korostaa seuraavia näkökulmia. Kun kotitaloustunneilla opitaan muista kulttuureista ruokien ja juhlapyhien kautta, ei opetus saisi yksinkertaistaa tai yleistää niissä esiintyviä piirteitä. Ruokakulttuuriopetus tulisi myös yhdistää osaksi laajempaa oppimiskokonaisuutta. Opetuksessa tulee huomioida kulttuurien sisällä vallitseva moninaisuus. Mikään kulttuuri tai etninen ryhmä ei ole homogeeninen. Kulttuurisesti sensitiivinen opetus huomioi myös, ettei oppilaat välttämättä halua tulla esitetyiksi jonkin tietyn etnisen ryhmän edustajana. Opettajien on hyvä välttää asemoimasta oppilaitaan jonkin tietyn kulttuurin sisälle.

Yleisesti kouluissa opettajien tulisi kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin. Oppilaat tarvitsevat opettajan ohjausta purkamaan rasistisia tilanteita. Rasismiin puuttuminen edellyttää siitä puhumista. Sukupolvea, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa ei tulisi nimetä maahanmuuttajataustaiseksi. Ja, kasvatuksen ja koulutuksen kentillä tulisikin purkaa vahvemmin vahingollisia käsityksiä suomalaisuudesta. Kansallisen identiteetin rakentaminen ei saisi olla liitettävissä ulkonäköön, etnisyyteen tai uskontoon. Toiseuden kokemukset korostuvat ympäristöissä, joissa vaalitaan tiettyjä rajoitettuja ihanteita.

Tutkimuksen teon myötä reflektoin myös omaa osallisuuttani valtakulttuurin edustajana. Olen aina pyrkinyt olemaan toimissani, puheessani ja ajatuksissani kulttuurisesti sensitiivinen. Tutkimuksen edetessä huomasin, mitä kaikkea kulttuurisensitiivisyys tarkoittaa. Jatkossa, pyrin välttämään käsitteen maahanmuuttaja tai maahanmuuttajataustaisen käyttöä. Myös oma käsitykseni suomalaisuudesta on kokenut muutoksen. Tiedostin, kuinka ympäristön, koulutuksen ja kasvatuksen kautta syötetyt kansallisihanteet vaikuttavat myös minuun. Tutkimusprosessin aikana opin myös tiedostamaan selkeämmin oman etuoikeutetun asemani sekä syitä niiden takana.

Susanna Hakkarainen

Lähteet:

Haasio, A. (2015.) Disnormatiivinen ja normatiivinen informaatio [Disnormative and normative information]. Informaatiotutkimus 34(4).

Karvinen, M. (2021). Sateenkaari oppilaitoksessa. Opas sateenkaarevasta yhdenvertaisuudesta ja turvallisemmasta toimintakulttuurista. Seta ry.

Löytty, O. (2005). Toiseus. Teoksessa L. Huttunen, O. Löytty & A. Rastas (toim.) Suomalainen vieraskirja; kuinka käsitellä monikulttuurisuutta (161–189). Vastapaino. Tampere.

11.4.2022

Erityislasten vanhempien kokemuksia kohtaamisista ammattilaisten kanssa

Tausta

Kun perheeseen syntyy erityislapsi, tuo tämä mukanaan tekijöitä, jotka vaikuttavat vanhempiin ja koko perheeseen. Erityislasten vanhemmat ovat muita vanhempia uupuneempia, mikä voi pahimmillaan johtaa lapsen huolenpidon laiminlyöntiin. Erityislasten vanhemmat ovat säännöllisesti tekemisissä sosiaali-, terveys- ja koulutoimen ammattilaisten kanssa ja perhelähtöisyys on noussut yhdeksi palveluiden suunnittelua ohjaavaksi arvoksi. Perhelähtöisen toimintakulttuurin periaatteisiin kuuluu vanhemman asiantuntijuuden tunnustaminen, perheen yksilöllisyyden huomioiminen, pyrkimys kumppanuuteen ja toiminnan perustaminen perheen vahvuuksille. Aiemmissa tutkimuksissa vanhemmat kertovat kokevansa olevansa asiantuntijoita lapsensa asioissa, mutta kokevansa, etteivät ammattilaiset tätä aina tunnusta. Vanhemmat pitävät tärkeänä kumppanuutta ammattilaisten kanssa, ja toivovat yhteistä vastuunkantamista lapsen asioista. Vanhemmat kuitenkin kokevat järjestelmän hajanaisena ja etteivät ammattilaiset aina ymmärrä heidän elämänsä kompleksisuutta.

Tutkimustehtävä

Tutkimukseni tutkimustehtävänä oli kuvata, analysoida ja tulkita erityislasten vanhempien kokemuksia kohtaamisista ammattilaisten kanssa. Tarkoituksena oli erityisesti nostaa esiin mikä merkitys näillä kokemuksilla on vanhemmille. Tavoitteena oli ymmärtää vanhempien kokemuksia ja tuottaa tietoa, jonka avulla perheiden kanssa yhteistyötä tekevät tahot ja ammattilaiset voivat kehittää toimintaansa paremmin perheitä ja vanhempia tukevaksi.

Toteutus

Tutkimustani varten haastattelin viittätoista erityislapsen vanhempaa kolmestatoista taloudesta, ja aineisto koostui kolmestatoista puolistrukturoidusta haastattelusta. Haastatteluaineiston analysoin tulkitsevalla fenomenologisella analyysilla (interpretative phenomenological analysis, IPA).

Tulokset ja johtopäätökset

Aineistosta nousi esiin viisi pääteemaa. Ensinnäkin havaitsin, että vanhemmat kokivat ammattilaisilla olleen kohtaamisissa eri rooleja, ja nämä olivat kanssakulkijan, asiantuntijan, paremmin tietäjän ja rajavartijan roolit. Toiseksi vanhemmat kokivat myös heillä olleen rooleja, ja nämä olivat asiantuntijan, organisoijan ja taistelijan roolit. Kolmanneksi järjestelmä asetti puitteet vanhemman ja ammattilaisen väliselle kohtaamiselle. Järjestelmän koettiin olevan pirstaleinen ja sisältävän erilaisia sääntöjä, jotka vaikuttivat kohtaamiseen. Järjestelmän osalta kohtaamiseen saattoi vaikuttaa myös lapsen saama diagnoosi sekä eri tahojen resurssit. Neljänneksi kohtaamiset olivat vanhempien näkökulmasta eri tavoin sattuman varassa. Sattuman varassa olivat kohtaaminen itsessään sekä ammattilaisen osaaminen, palvelut ja tiedonjakaminen. Viidenneksi vanhemmat kokivat kohtaamisiin liittyvän tunteet. Kohtaamiset herättivät vanhemmissa tunteita ja toisaalta tunteiden koettiin vaikuttavan kohtaamiseen.

Erityislasten vanhempien ja ammattilaisten kohtaamisissa on tekijöitä, jotka haastavat perhelähtöisen toimintakulttuurin toteutumista. Järjestelmän puitteet vaikuttavat kohtaamisiin ja ammattilaiset voivat toimia paremmin tietäjinä tai rajavartijoina. Vanhemmat taas voivat joutua toimimaan taistelijoina tai koordinoijina. Kaikki tämä lisää vanhempien kuormitusta jo valmiiksi haastavassa tilanteessa. Tästä voikin tulla kierre, jossa uupuneet vanhemmat eivät jaksa hakea tukea ja uupumus syvenee. Hallinto- ja ammattikuntien välistä sekä sisäistä yhteistyötä tulee parantaa ja ammattilaisten tulee ottaa huomioon perheen tilanne kokonaisuutena. Erityislasten vanhempiin tulee suhtautua ammattilaisten taholta yhteistyökumppaneina ja heidän osaamistaan sekä tietoaan tulee arvostaa. Vanhempien asiantuntemus perustuu ensisijaisesti vanhemmuuteen ja osa vanhemmista toivoikin, että saisivat olla vain vanhempia ja ammattilaiset kantaisivat vastuuta lapsen asioista. Vanhemmat voisivat hyötyä esimerkiksi avainhenkilöstä, joka ottaisi kantaakseen asioiden koordinoimisen. Ristiriitoja kohtaamisiin tuo myös se, että ammattilaiselle arkiset asiat voivat olla vanhemmalle ainutkertaisia ja suuresti perheen elämään vaikuttavia.

Hanna Majuri

”He näkee sen oman juttunsa” – Erityislasten vanhempien kokemuksia kohtaamisista ammattilaisten kanssa