Kuukausi: joulukuu 2022

Kunskap om hästen är viktigt för alla som rider eller hanterar hästar, både för att säkerställa hästens välmående och människans säkerhet. Ändå tyder forskning på att kunskapen är bristfällig bland ryttare, hästägare och till och med professionella. Forskare rapporterar till exempel att beteenden som tyder på stress och negativa känslor hos hästen förbises, och att utrustningsrelaterade skador är vanligt i samband med tävlingsridning. Då ryttare inte förstår hästens signaler och misslyckas i kommunikationen finns det också risk för att ryttaren skadas, vilket tyvärr är vanligt. Enligt forskare behövs mer undervisning i hästkunskap, speciellt i hästens beteende, välfärd, lärande och kommunikation mellan människa och häst.

I Finland och Sverige är ridskolan platsen där de allra flesta får sin grundutbildning om hästen. Forskning tyder på att undervisningen på ridskolan baseras mer på tradition än forskning och fokuserar mycket på ridteknik. Syftet med min studie var därför att ta reda på i vilken utsträckning finska och svenska ridskolor erbjuder undervisning i hästens beteende, välfärd, lärande och kommunikation mellan människa och häst, samt i vilken utsträckning eleverna deltar. Fokus var på avsutten undervisning, det vill säga undervisning som inte innebär ridning.

Eftersom jag var intresserad av att också ta reda på elevernas motivation för att delta, användes Self-determination theory (SDT) som referensram. Enligt SDT har människan tre grundläggande psykologiska behov, autonomi, kompetens och tillhörighet. Autonomi innebär en känsla av fri vilja och att kunna påverka, kompetens handlar om att lita på att man klarar av det man gör. Tillhörighet innebär en känsla av gemenskap och att vara accepterad. Tillfredsställelse av dessa behov leder till välmående, engagemang och autonom motivation. Autonom motivation innebär att individen gör något eftersom det är roligt och intressant, personligen viktigt eller en del av hens identitet. Frustration av behoven leder å andra sidan till kontrollerad motivation, att individen gör något på grund av inre eller yttre press, eller till amotivation, avsaknaden av motivation.

Studien genomfördes med online enkät som delades ut via ridskolor och social media, samt på hästrelaterade webbsidor. Deltagarna var 568 finska och svenska ridskole-elever i åldern 15 och över. De allra flesta var kvinnor, den största åldersgruppen var 36–55 år och de flesta hade haft ridning som hobby i över 11 år. Valet av deltagare i enkätstudien var icke-slumpmässigt, och resultaten analyserades kvantitativt.

Resultaten visade att under hälften av ridskolorna erbjöd undervisning i hästens beteende, välfärd, lärande och kommunikation mellan människa och häst. Ungefär en fjärdedel av eleverna hade deltagit i undervisning, men de var samtidigt autonomt motiverade, det vill säga att de skulle delta för att det är intressant och ett bra sätt att lära sig viktiga saker. Eleverna upplevde tillfredsställelse av de psykologiska behoven på ridskolan, speciellt tillhörighet och kompetens. Tillfredsställelse av behoven hade också ett samband med autonom motivation för att delta i undervisning i de tidigare nämnda ämnena. Med andra ord var elever som upplevde mer tillfredsställelse av behoven också mer autonomt motiverade att delta. Resultaten visade på stora skillnader mellan svenska och finska elever. Svenska elever upplevde mer autonom motivation, mer tillhörighet och kompetens, samt deltog i undervisning mer än de finska. Likväl erbjöd svenska ridskolor mer undervisning i ämnena.

Resultaten tyder på att både finska och svenska ridskolor bör öka erbjudandet av undervisning i avsutten hästkunskap, och att ett fokus på tillfredsställelse av de psykologiska behoven skulle stöda elevernas motivation för att delta i sådan undervisning. Detta skulle vara viktigt för att säkra hästars välmående och ryttares säkerhet. En möjlig orsak till skillnaderna mellan de svenska och finska eleverna är att avsutten undervisning erbjuds i de svenska ridskolorna som en del av ridundervisningen för alla elever, medan detta inte allmänt förekommer i Finland. Om avsutten undervisning är en integrerad del av hobbyn, kan det förmedla eleverna att det är viktigt och värdefullt för alla. För att säkerställa hästars välmående, vore det också viktigt att behandla etiska frågor och att basera undervisningen på ny forskning.

Studien var, till min vetskap, den första som undersökte deltagande i hästkunskapsundervisning och ridskole-elevers motivation. Även om resultaten ger en god inblick i ämnet, behövs mer forskning för att bekräfta resultaten. Viktigt vore också att kartlägga undervisningen utanför ridskolan och speciellt innehållet i undervisningen.

Lina Nyberg

Finska och svenska ridskole-elevers motivation för att delta i undervisning i hästens beteende, välfärd, lärande, och kommunikation mellan människa och häst

Tutkimuksen taustasta ja tarkoituksesta

Lastenkirjallisuuden merkitys ja rooli lapsen elämässä voi olla hyvin keskeinen ja kokonaisvaltainen, sillä kirjallisuutta luetaan niin kotona viihteenä kuin koulussa osana opetusta ja kasvatusta. Myös varhaiskasvatuksessa lastenkirjallisuus on tärkeä työväline, jonka avulla on mahdollista päästä käsiksi mitä erilaisimpien aiheiden ja ylipäänsä oppimisen äärelle. Tässä tutkimuksessa kiinnostus kirjallisuuteen ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin kohdistuu ensisijaisesti lapsille suunnattujen kuvakirjojen kieliin sekä kielellisiin valintoihin, joita jatkuvasti moninaistuvassa maailmassa on merkityksellistä tarkastella. Rastas (2013) on oivaltavasti todennut, että kirjallisuus sosiaalistaa lapsia yhteiskunnan jäseniksi, kansalaisiksi ja maailmankansalaisiksi. Pienelle lapselle päiväkoti onkin kuin yhteiskunta pienoiskoossa: moninaistuva maailma tarkoittaa myös moninaisuutta varhaiskasvatuksen arjessa.

Tutkimuksessani kielimaiseman käsite on hyvin keskeinen, sillä tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella aineistoksi valittuja kuvakirjoja nimenomaan niiden kielimaisemaa moninaistavien mahdollisuuksien näkökulmasta. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että kirjallisuudella on keskeinen rooli instituutioihin, kuten kouluihin, muodostuvan kielimaiseman kannalta. Koska tutkimuksen taustalla vaikuttaa konstruktionistinen näkemys kielestä osana todellisuutta ja todellisuuden rakentumista, tarjoavat kuvakirjat hedelmällisen tarkastelun kohteen siitä, kuinka ne osaltaan esittävät ja rakentavat sosiaalista todellisuutta erilaisten kielellisten valintojen ja diskurssien kautta.

 

Tutkimuksen toteutuksesta

Tutkimus toteutettiin diskursiivisena luentana, jossa asetettiin sekä kuvakirjojen teksti että kuvitus kriittisen tarkastelun kohteeksi. Aineistona tutkimuksessa toimi yhdeksän suomalaista ja ajankohtaista kuvakirjaa, jotka havainnollistavat monipuolisesti tutkimuksen kohdetta eli kielimaisemaa. Lopulliset kuvakirjavalinnat tehtiin yhteistyössä erään kirjaston henkilökunnan kanssa. Aineiston analyysiin sovellettiin kriittistä diskurssianalyysiä.

 

Tutkimuksen tuloksista

Tutkimuksen kohteena olleissa kuvakirjoissa moninainen kielimaisema esitettiin yhteiskunnan luonnollisena tilana, jossa limittäin vaikuttavat kielet ja esimerkiksi erilaiset puheen tavat sekä murteet kuuluvat kaikki osaksi lasten ja perheiden arkea. Tutkituista kuvakirjoista oli löydettävissä kolme selkeästi erottuvaa ja kielimaisemaa moninaistavaa diskurssia, jotka nimesin seuraavasti: 1) moninaiset kielet osana lasten arkea ja todellisuutta, 2) kieleilyyn kannustaminen ja aktiivinen kielellinen toimijuus sekä 3) yksilöllisten ja vaihtelevien kielirepertuaarien puolesta puhuminen. Tutkimustuloksien perustella näkisin, että kuvakirjat ovat rikas väline hyödynnettäväksi silloin, kun halutaan valita kielimaisemaa moninaistavia opetusmateriaaleja varhaiskasvatukseen.

Opettajalla on työssään valta ja vastuu tehdä valintoja – myös käyttämiensä opetusmateriaalien välittämän arvomaailman suhteen. Jatkossa voisi olla merkityksellistä tutkia, kuinka opettajat toteuttavat monikielisyyttä ja kielitietoisuutta edistävää pedagogiikkaa käytännössä eli varhaiskasvatuksen arjessa. Tarjoavatko opetuksessa hyödynnettävät kirjat lapsille moninaisia mahdollisuuksia samaistumisen kokemuksiin? Entä voiko teosten tarinoiden ja kuvitusten kautta laajentaa ymmärrystään sekä voimaantua? Ja edelleen, voisiko kirjallisuutta valita siten, että yhteiskunnassa hiljaiset tai hiljennetyt äänet saadaan kuuluviin? Näiden kysymysten äärelle pysähtyminen voi parhaimmillaan saada konkreettista muutosta aikaan: yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämisen näkökulmasta moninaisten ihmisten, tapahtumien ja teemojen näkyväksi tekeminen on merkityksellistä.

 

Annika Ruotsalainen

Moninaistuva kielimaisema – Lasten kuvakirjallisuuden luenta kielitietoisuuden näkökulmasta

 

 

 

Bakgrund för studien

I februari 2022 läste jag en ledare i en tidning som handlade om att lärare inte längre är drömyrket. Orsaken till att lärare inte är drömyrket beror på att de undersökningar som gjorts i Finland visar att lärarnas arbetsbelastning är hög och många funderar på att sluta arbeta som lärare. Lärarna har under de senaste åren fått en ökad belastning i arbetet och uppgifterna bara ökar. Under 2019 var det 6 av 10 lärare som funderade på att sluta arbeta som lärare. Lärarnas arbetsbelastning har från 2019 till 2021 stigit med 8%. En fingervisning över hur en lärares arbetsvecka kan se ut är att de jobbar över 40 timmars veckor men får betalt för sin undervisningsskyldighet som är 24 timmar. Eftersom jag är på slutrakan av mina studier blev jag intresserad av att ta reda på varför och om det stämde. Därav blev mitt syfte att ta reda på hur lärare ser på sin egna arbetsbild och om de har en hög arbetsbelastning.

Genomförande

Jag använde mig av intervju som metod för min avhandling. Jag intervjuade sex lärare som alla jobbade i grundskolan. Samtliga deltagare kom från samma kommun men skolorna var olika. Intervjuerna gjordes under våren 2022. När jag analyserade materialet försökte jag få en bild av vad som tillhör en lärares arbete, vad de ser som belastande och varför de tror att så många lärare väljer att sluta. 

Resultat och slutsatser

Resultatet som framkommer från intervjuerna visar att lärarna som deltog i undersökningen har mycket jobb. Orsaken till den höga arbetsbelastning kommer från många olika håll, men exempelvis utmanande elever, krävande läroplan, extrauppgifter, planering och föräldrakontakt var några av de saker som lärarna nämnde. För att förhindra den höga arbetsbelastning berättar lärarna att sätta gränser för sig själv är viktigt att prioritera. Då det finns mycket färdigt material ska man inte känna press att producera nytt, utan man kan använda det som finns redan. Lönen var ett återkommande tema bland lärarna som deltog i undersökningen. Att höja lönen skulle inte minska arbetsbelastningen men det skulle göra att man känner sig uppskattad och få betalt för det arbete man gör. Även den höga utbildningen borde bidra till att man borde få högre lön.

Min slutsats blir att lärare idag är överbelastade och det måste ske en förändring innan det blir en stor våg av lärare som slutar. En lärare saknar arbetsbeskrivning och därför är det lätt att man ökar på uppgifterna, vilket inte borde ske då lärare idag redan har mycket att göra. 

Emma Skreslett

Lärares upplevelser av arbetsmängden i grundskolan – En kvalitativ intervjustudie om lärares arbetsbelastning, arbetsmängd och mående i arbetet

Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaista on seitsemäsluokkalaisten poikien ruokataju, ja miten ruokaosaaminen näkyy heidän arjessaan. Tutkielma pyrkii löytämään vastauksia siihen, miksi yläasteikäiset pojat näkevät ravitsemukseen ja ruokaan liittyvät asiat tärkeinä nyt ja tulevaisuudessa. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä on käytetty Kristiina Janhosen, Johanna Mäkelän ja Päivi Palojoen kotitaloustieteessä uutta ruokatajun käsitettä sekä Liisa Haverisen kotitaloustieteen klassikkoa: arjen hallinnan mallia.

Tutkielma tehtiin kvalitatiivisilla tutkimusmenetelmillä. Opinnäytetyön aineisto koostui yhdestätoista  puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka toteutettiin kotitaloustuntien yhteydessä eräässä pääkaupunkiseudun koulussa. Haastatellut pojat opiskelivat peruskoulun seitsemännellä luokalla. Aineiston analyysi perustui Janhosen, Palojoen ja Mäkelän ruokatajun käsitettä koskeviin tutkimuksiin sekä Haverisen  tutkimuksiin arjen hallinnasta. Poikien ruokataju jaettiin kolmeen kategoriaan. Aineistosta nousi esiin kolme kategoriaa: poikien ruokatottumuksiin vaikuttavat tekijät, ruokaan liittyvien tietojen ja taitojen arviointi sekä ruoan sosiaalisten merkitysten tiedostaminen.

Tutkielmassa kävi ilmi, että poikien ruokataju on monisyinen asia ja olennainen osa heidän arjen hallintaansa. Pojat kokivat, että ruokatajuun liittyvät tiedot ja taidot mahdollistavat myös tulevaisuuden arjen hallinnan ja mielekkään, itsenäisen elämän. Pojat kokivat ruokaan liittyvän sosiaalisuuden merkittäväksi ja mukavaksi asiaksi. Ruoan valmistamisen ja syömisen yhteydessä tavattiin perheenjäseniä ja ystäviä sekä vaihdettiin kuulumisia ja opittiin ruokaan liittyviä tietoja ja taitoja. 

Tarvitaankin lisää empiiristä tutkimusta suuremmilla otannoilla ja eri näkökulmista ruokatajusta käsitteenä sekä sen mallin käytöstä. Ruokataju- käsitteen haasteena on sen laajuus ja lisätutkimus voisi auttaa käsitteen tarkentumisessa. Tässä tutkielmassa ruokatajua tarkasteltiin miesten ja poikien näkökulmasta. Olisikin mielenkiintoista saada lisätutkimusta naisten ja tyttöjen ruokatajusta sekä vertailevaa tutkimusta sukupuolten välillä. Kuinka tytöt näkevät sosiaalisen ulottuvuuden osana ruokatajuaan? Ruokatajua tutkittaessa voidaan saada selville merkittäviä identiteetin rakentumiseen liittyviä perinteitä, taitoja ja käsityksiä. Nämä voivat auttaa hahmottamaan sitä, mitä kotitalousopetuksessa kannattaa opettaa, mihin kannattaa suunnata huomio, jotta tulevaisuus näyttäisi hallittavalta, hauskalta ja nuoria poikia kiinnostavalta

Viljami Romppanen

“Kotitaloustaidot ovat olleet todella upeassa roolissa elämässäni, koska osaan kokata ruokaa, kun vanhemmat eivät ole kotona” Seitsemäsluokkalaisten poikien ruokaosaaminen arjessa

 

 

Tutkimuksen aiheena oli asiakkaan oppimisen rooli yhteiskehitysprosessissa. Asiakkaan oppiminen on olennainen osa yhteiskehitysprosessia, ja tutkimukseni avulla pyrittiin löytämään erilaisia haasteita oppimisen saralla sekä syventämään asiakkaan oppimispolkua ja sen merkitystä.

Yritysten tulisi pystyä mahdollistamaan asiakkaan oppiminen tulevaisuudessa entistä paremmin, koska asiakkaat ovat jatkuvasti vaativampia, etenkin kun puhutaan palvelukokonaisuuksien ostamisesta ja tuottamisesta B2B puolella. Palvelukokonaisuuksiin kuuluu monipuolisesti erilaisia osia sekä monesti asiakas otetaan mukaan projektin toteuttamiseen, esimerkiksi yhteiskehittämisen tavoin. Tällaisia moniulotteisia projekteja, joissa yhteiskehitystä voidaan hyödyntää, on esimerkiksi verkkosivujen yhteiskehittäminen, uuden tilan tai rakennuksen yhteiskehittäminen, oppimisympäristöjen yhteiskehittäminen tai mikä tahansa muu kompleksinen kokonaisuus, jossa yhdistyy monen eri alan osaajien yhteenliittymä.

Haasteena yhteiskehitysprosesseissa on monesti asiakkaan osaaminen. Asiakasyrityksessä voi olla hyvin eri tasoisia osaajia tai osaajat voivat olla joko todella asiantuntijoita tai melko noviiseja ostettavan palvelukokonaisuuden tiimoilta. Jos asiakkaan osaamistaso ja tietotaito ostettavasta palvelusta tai lopputuotteesta on heikko, voi projekti tuottaa jopa pettymyksiä, koska odotusarvo ei ole ollut realistinen. Toisaalta taas asiakkaan voi olla vaikea antaa relevantteja tietoja projektin onnistuneeseen toteutukseen, jos asiakas ei ymmärrä, mitä kaikkea kokonaisuus sisältää ja vaatii.

 

Tutkimuksen teoriataustana hyödynnettiin yhteiskehitysprosessin ja asiakkaan oppimisen viitekehyksiä. Asiakkaan oppimisen näkökulmaa syvennettiin lisäksi trialogisen oppimisen, Bloomin taksonomian sekä käänteisen oppimisen teorioilla. Tutkimus toteutettiin design-etnografisin menetelmin hyödyntäen monipuolista aineistoa, jota kerättiin yrityksestä asiakkailta sekä työntekijöiltä. Aineistona toimi puolistrukturoidut haastattelut asiakkailta sekä työntekijöiltä sekä muu materiaali yhteiskehitysprosessista, kuten esitysmateriaali.

 

Tulokset osoittivat, että asiakkaan oppimisen rooli on merkittävä yhteiskehitysprosessin aikana. Jos asiakkaan oppiminen jää ohuelle tasolle, ei projektin lopputulos yleensä vastaa toivottuja tavoitteita. Asiakkaan oppimisessa tulisi kiinnittää huomiota erityisesti asiakkaan motivointiin ja innostamiseen, erilaisiin osallistaviin työtapoihin, asiakasryhmän erilaisten asiantuntijuuksien hyödyntämiseen ja ristiinpölyttämiseen sekä yleiseen projektin koordinointiin, muun muassa työpajojen ohjaukseen sekä välitehtävien koordinointiin. Tutkimuksen lopussa on koottu yhteen vinkkejä erilaisista toimintatavoista yhteiskehitysprosessissa.

Jos haluaisin yrityksen edustajana kehittää asiakkaan oppimista yhteiskehitysprosessissa, keskittyisin tämän tutkimuksen nojalla tutkimustulosten lisäksi seuraaviin asioihin ja teemoihin:

–      Tutustu asiakkaaseen ja heidän tarpeisiinsa. Näin pystyt tukemaan asiakasta koko prosessin ajan.

–       Pyri luomaan innostava ja luottavainen toimintaympäristö koko prosessin ajalle. Näin asiakas voi luottaa projektin etenemiseen sekä esimerkiksi kokeilemaan ja mokailemaan turvallisessa ympäristössä.

–       Rakenna prosessin materiaalit valmiiksi ja suunnittele koko prosessin struktuuri. Näin varmistat, että kokonaisuus on selkeä ja johdonmukainen. Muista kuitenkin yksilöidä asiakaspolku aina asiakkaan mukaan.

–       Varmista, että asiakas oppii ja tietää koko ajan, missä projektissa mennään. Ole valmiina vastaamaan kysymyksiin.

 

Nenna Kaunisto

Asiakkaan oppimisen rooli tuotteen tai palvelun yhteiskehityksessä

Taustaa

 Kyky myötätuntoon on ratkaisevassa asemassa ihmislajin säilymisen ja yhteisöjen ja yksilön hyvinvoinnin kannalta. Sotakriisit, ekokriisit ja muut henkeä ja terveyttä uhkaavat ilmiöt ajavat ihmisiä pois kodeistaan. He tarvitsevat osakseen myötätuntoa, jota voi olla vaikea tuntea vieraita ihmisiä kohtaan. Myötätunnon heräämisen edellytys on mielipahan huomaaminen ja empaattisen huolen herääminen. Empaattista huolta tunnemme helpoiten omia läheisiä ja itsemme kaltaisia ihmisiä kohtaan. Yhä globalisoituvassa maailmassa tarvitsemme keinoja ymmärtää myötätuntoa ilmiönä yhä enemmän.

Myötätuntotekoja tehdään tavallisimmin silloin, kun toinen ihminen ilmaisee mielipahaa. Mielipahan syyt ja ilmaisun tavat riippuvat usein ajasta ja paikasta. Myötätuntotekoja on tutkittu varhaiskasvatuksessa viime vuosina runsaasti, mutta vuorohoidossa tapahtuvat myötätuntoteot ovat jääneet tutkimatta. Vuorohoito tarjoaa lapsille erilaisen toimintaympäristön ja tämän vuoksi tulisikin tutkia siinä kontekstissa tapahtuvia myötätuntotekoja. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, mitä 1–5-vuotiaiden lasten mielipahan hetkiä varhaiskasvatuksen vuorohoidossa esiintyy ja mitä myötätuntotekoja lapset ja aikuiset samassa kontekstissa tekevät. Tutkimus tuo tärkeän lisän myötätuntotutkimuksen kenttään, jossa ei ole vielä tutkittu varhaiskasvatuksen vuorohoidossa esiintyvää mielipahaa ja myötätuntoa.

Menetelmä 

Tutkimuksen aineisto on kerätty osana Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta Lasten suru ja suremisen kulttuuriset käytännöt varhaiskasvatuksessa. Hankkeen tavoitteena on ollut tutkia, millaisin keinoin ja missä tilanteissa lapset ilmaisevat surua, sekä millaiset asiat ja kohtaamiset kannattelevat ja lohduttavat lapsia surun hetkinä. Lisäksi hankkeen tavoitteena on ollut selvittää, millaisia kulttuurisia käsityksiä lasten surun ilmaisu ja siihen kytkeytyvä vuorovaikutus ilmentävät ja tuottavat.

Tutkielmani aineistona on 25 tuntia varhaiskasvatuksen vuorohoidossa kuvattua videokuvaa.  Aineistosta olen tunnistanut 42 episodia, joissa lapset ilmaisevat mielipahaa ja/tai lapset tai aikuiset tekevät myötätuntotekoa. Episodien kesto vaihtelee muutamasta sekunnista yli kymmeneen minuuttiin. Olen käsitellyt aineiston laadullisen sisällönanalyysin menetelmällä. Tämän lisäksi olen analysoinut myötätuntotekojen yhteydessä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Menetelmä on saanut vaikutteita etnografisesta lähestymistavasta.

Keskeisimmät tulokset 

Varhaiskasvatuksen vuorohoidossa on kokoonpanoltaan ja iältään vaihtelevan lapsiryhmän vuoksi runsaasti mahdollisuuksia myötätuntoon kasvamiselle, kun lapset harjoittelevat erilaisten ja eri-ikäisten lasten kanssa rinnakkain toimimista. Laajennetun aukiolon päiväkodeissa saattaa etenkin iltaa kohden toimia samassa ympäristössä hyvinkin eri-ikäiset lapset. Lasten vanhempien vaihtelevien työvuorojen ja vapaapäivien vuoksi taas lapsiryhmän kokoonpano voi vaihdella päivittäin.

Eri-ikäisten vaihtelevat kiinnostuksen kohteet ja tavat leikkiä saattoivat aiheuttaa lapsille mielipahaa ja ristiriitatilanteita.  Mielipahan hetkissä erityisesti aikuiset tekevät myötätuntotekoja. Aikuiset myös huomasivat myötätuntoteon tarpeita laajemmin osaamalla myös ennakoida myötätuntoa vaativia tilanteita. Myös lapset tekivät myötätuntotekoja ja myötätuntotekoaloitteita, mutta nämä poikkesivat aikuisten tekemistä ja niitä oli vähemmän. Lasten toimijuutta myötätuntotekojen tekemisessä tulisi vahvistaa. Onnistunut myötätuntokulttuuri rakentuu kaikkien toimijoiden yhteistyönä.

Liisa Koponen

Mielipaha ja myötätuntoteot varhaiskasvatuksen vuorohoidossa

Bakgrund

Finland prisas ofta för sitt jämlika och jämställda skolsystem där även utbildningen på tredje stadiet uppfattas som jämlik. Idag tävlar dock universiteten på en marknad där det gäller att sticka ut från mängden för att locka till sig studenter både på ett nationellt och globalt plan. Eftersom den traditionella synen på Finlands utbildning präglas av uppfattningen om lika möjligheter och  jämlikhet var jag ute efter att kritiskt granska hur individualismen och marknadstänkandet har påverkat sättet som universiteten uttrycker sig gällande jämlikhet, jämställdhet och mångfald.

Genomförande

Eftersom jag alltid har varit intresserad av språk valde jag att utföra en kritisk diskursanalys av fyra universitets svenskspråkiga jämställdhets- och likabehandlingsplaner. Dessa planer var offentligt publicerade mellan åren 2018 – 2021 på universitetens webbsidor och bestod av sammanlagt 96 sidor. Jag granskade dokumenten som en helhet och var alltså ute efter att undersöka hur universiteten som en institution diskuterar de analyserade begreppen och temana. Rent konkret har jag alltså gjort en detaljerad lingvistisk analys och använt mig av relevant teori och begreppsdiskussion som referensram. Mina forskningsfrågor var helt enkelt vilken sorts diskurser som finnes i dokumenten gällande begreppen.

Resultat och slutsatser

Eftersom planerna baserar sig på lagen var lagdiskursen tydlig. Det förekom alltså många hänvisningar till lagarna. Dock fanns det också utrymme för en tolkningsdiskurs och även tecken på marknadsdiskurs förekom. Begreppen jämlikhet, jämställdhet och mångfald fungerade som övergripande mål för hela universitetsverksamheten. Könsskillnader betonades inom mer konkreta problemområden medan likabehandling användes då man granskade organisationen som helhet. Vad gäller mångfalden var internationaliseringen ett ofta förekommande tema men även diskurser kring Othering framkom, alltså ett sätt att rangordna personer. Som slutsats kan man konstatera att universiteten håller fast vid jämlikhets- och jämställdhetsvärderingar om att alla ska ha lika möjligheter, men samtidigt konkurrerar de på en marknad vilket kan leda till motstridigheter i sättet att formulera sig. Eftersom språket i planerna speglar universitetens värderingar och verksamhet är det viktigt att formuleringarna är konsekventa och tydliga, inte endast för läsarens skull utan främst för att organisationen ska ha en klar uppfattning om vad den eftersträvar.

Sandra Mellin

Jämlikhet, jämställdhet och mångfald i fyra universitets jämställdhets- och likabehandlingsplaner – en kritisk diskursanalys

Tutkimuksen tausta ja tavoitteet

Yhteistyö vanhempien kanssa kuuluu varhaiskasvatuksen päivittäiseen toimintaan. Yhteistyön yhtenä osa-alueena nähdään vanhemmuuden tukeminen, jonka tavoitteena on muun muassa edistää lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusta ja auttaa vanhempaa löytämään toimivia kasvatuskäytänteitä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia ja näkemyksiä vanhemmuuden tukemiseen liittyen. Tutkimuksessa pyritään kuvailemaan opettajille muodostuvia rooleja vanhemmuuden tukijana sekä etsimään selittäviä tekijöitä roolien muodostumiselle.

Tutkimuksen taustateoriana toimii rooliteoria, jota käytetään sosiaalitieteissä laajasti sosiaalisten kysymysten tutkimuksen ja keskustelun välineenä. Roolit nähdään yleisesti sosiaalista käyttäytymistä ohjaavina malleina, joita ihminen omaksuu ja muokkaa tarpeen mukaan. Roolit syntyvät odotuksista: ihmisen omista odotuksista ja myös sosiaalisen yhteisön odotuksista tiettyyn rooliin liittyen. (Biddle, 1986.)

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin e-lomake-kyselyllä, joka julkaistiin Varhaiskasvatuksen opettajat -Facebookryhmässä. Analyysiin päätyi lopulta 42:n varhaiskasvatuksen opettajan työtä tekevän henkilön vastaukset. Tutkimuksessa noudatettiin induktiivista tutkimusotetta, ja aineistoa analysoitiin sisällönanalyysin keinoin. Varhaiskasvatuksen opettajien antamista vastauksista nostettiin analyysin kohteeksi ne asiat, jotka vastasivat tutkimuskysymyksiin.

Tulokset ja johtopäätökset

Opettajien ajatukset vanhemmuuden tukemisen kuulumisesta opettajan työkuvaan yleisellä tasolla ja tukemisen kuulumisesta heidän omaan työnkuvaansa ovat melko yhteneväiset. Vanhemmuuden tukeminen koettiin toisaalta tärkeänä ja sen nähtiin kuuluvan opettajan työnkuvaan. Toisaalta vastaajien joukossa oli myös sellaisia opettajia, jotka kokivat roolinsa vähäisenä tai eivät kokeneet vanhemmuuden tukemista opettajan tehtävänä. Resurssien riittävyys vanhemmuuden tukemiseen näyttäisi olevan yksilöllistä, sillä vastaukset tätä kysyttäessä olivat hajanaisia. Resurssien riittävyyteen näyttää monivalintakysymysten valinnaisten tarkennuksien perusteella vaikuttavan koulutustausta, työkokemus ja oma vanhemmuus. Sosionomit näyttävät tulosten valossa kokevan resurssiensa riittävyyden paremmaksi kuin kasvatustieteiden kandidaatit ja maisterit. Tuloksia tarkasteltaessa on huomattavissa, että yli puolet (57,1%) kyselyyn vastanneista  opettajista kokee työtä määrittävien asiakirjojen velvoittavan vanhemmuuden tukemiseen vain jonkin verran tai ei lainkaan. Asiakirjat (joista vastauksissa useimmin mainittu  on varhaiskasvatussuunnitelman perusteet), eivät siten näytä antavan opettajille selkeää kuvaa siitä, missä määrin vanhemmuuden tukeminen kuuluu heidän työhönsä.

Opettajien vastausten tyypittelyn kautta muodostui kahdeksan tyyppiä, jotka edustavat kukin omanlaistaan roolia vanhemmuuden tukijana. Nämä kahdeksan vanhemmuuden tukijan roolia ovat kasvatuskumppani, rajaaja, kuuntelija, puheeksiottaja, opastaja, asiantuntija, vahvistaja ja ongelmien ratkaisija. Kaikkiin näihin rooleihin oli yhdistettävissä odotuksia joko vanhempien tai kollegoiden suunnalta, ja niistä jokainen oli havaittavissa myös opettajien omien roolikokemusten kautta.

Kasvatuskumppanin roolille oleellista on kasvatusvastuun jakaminen yhdessä vanhemman kanssa. Kasvatuskumppani tukee vanhemmuutta neuvottelemalla yhteisistä kasvatuksellisista toimintatavoista ja noudattamalla niitä varhaiskasvatuksessa.  Rajaajan roolille ominaista on tarkkaan rajattu näkemys vanhemmuuden tukemisesta ja sen kuulumisesta opettajan työtehtäviin. Rajaaja ei koe resurssiensa riittävän vanhemmuuden tukemiseen ja ohjaakin vanhemmat usein muiden palveluiden piiriin. Kuuntelijan rooli voidaan nähdä jopa passiivisena huolien vastaanottajan ja kantajan roolina. Kuuntelija on helposti lähestyttävä, eikä hän arvostele vanhempia kasvattajina.   Roolin syntyyn vaikuttavat erityisesti vanhempien odotukset. Puheeksiottaja voidaan nähdä jossain määrin kuuntelijan vastaroolina, vaikka toisaalta roolit tukevat toisiaan. Puheeksiottaja osaa nostaa esiin huolenaiheita ja esittää oikeanlaisia kysymyksiä, mutta ei pyri neuvomaan tai ohjeistamaan vanhempia. Tämä rooli syntyy työtovereiden ja esimiehen odotusten pohjalta. Opastaja tukee vanhemmuutta antamalla konkreettisia neuvoja arjen haasteista selviämiseksi, opastamalla lapsen tukitoimiin liittyvissä asioissa ja ohjaamalla perheitä tarvittavien palveluiden piiriin. Opastajan rooli muuttuu asiantuntijan rooliksi kun painotus tuen tarjoamisessa siirtyy ohjaamisesta ja neuvomisesta ammatillisen osaamisen esille tuomiseen. Asiantuntija tukeutuu koulutuksen ja ammatillisen kokemuksen tuomaan ammattitaitoon sekä tutkimustietoon. Vahvistaja taas keskittyy vanhemmuuden tukemisessa vanhemman olemassa oleviin taitoihin ja niiden tukemiseen. Hän kannustaa vanhempia ja pyrkii kasvattamaan vanhempien positiivista kuvaa itsestään kasvattajina. Ongelmien ratkaisijan rooli syntyy vanhempien epärealistista odotuksista. Ongelmien ratkaisijalta odotetaan kykyä muuttaa lapsen käytöstä ja keksivän helposti toteutettavia ratkaisumalleja kaikkiin kasvatuksellisiin pulmiin.

Tutkimuksen tuloksista voi lukea lisää E-thesiksessä.

Laura Hytönen

Varhaiskasvatuksen opettajan rooli vanhemmuuden tukijana

 

Lukiolaiset viettävät suuren osan päivistään lukiossa, joka onkin yksi nuorten merkittävimmistä elinympäristöistä. Opinahjon lisäksi sillä on tärkeä tehtävä nuorten kasvuympäristönä vaikuttaen oleellisesti opiskelijoiden hyvinvointiin. Huoli nuorten hyvinvoinnista ja jaksamisesta on korostunut viime vuosien aikana esimerkiksi mediassa. Huoleen on aihettakin, sillä kouluterveyskyselyiden sekä lukiolaisbarometrin mukaan lukiolaiset voivat entistä huonommin kokien esimerkiksi vakava-asteista uupumusta. Myös uudistuneen valtakunnallisen lukion opetussuunnitelman keskeisimpinä tavoitteina mainitaan opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen ja opintojen tukeminen.

Erityisopetusta saavien opiskelijoiden tiedetään olevan erityisen haavoittuvaisia hyvinvoinnin järkkymiselle. Lisäksi erityisopetuksen ja mielenterveyden pulmien yhtäaikaisuus on tutkimusten mukaan yhteydessä matalampaan opintomenestykseen, heikoimpiin sosiaalisiin taitoihin sekä vähäisiin ystävyyssuhteisiin. Edellä mainittujen tutkimustulosten sekä lukion uusimman opetussuunnitelman hyvinvointiteeman valossa on perusteltua tarkastella erilaisia keinoja, joilla opiskelijoiden hyvinvointia voidaan tukea.

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että sosiaalinen tuki edistää opiskelijoiden hyvinvointia ja jaksamista. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelenkin, minkälaista sosiaalista tukea lukiolaiset Suomessa saavat, ja miten he kokevat sen vaikuttavan heidän hyvinvointiinsa. Tarkastelun kohteena on siis erityisesti nuorten omat kokemukset ja ajatukset aiheesta.

Toteuttamani tutkimuksen perusteella lukiolaisten saama sosiaalinen tuki koostuu emotionaalisesta tuesta, hyvinvoinnin tuesta, informatiivisesta tuesta sekä oppimisen ja opiskelun tuesta. Emotionaalisen tuen suhteen korostuivat muiden ihmisten armollisuus ja ymmärtäminen, myötätunto sekä vertaistuki. Hyvinvoinnin tuki puolestaan jakautui vastausten perusteella sosiaalisen kanssakäymisen tukeen, taloudelliseen tukeen sekä jaksamisen tukeen. Opiskelijoiden tiedottaminen, rakentava palaute ja vanhempien tietotaito muodostivat informatiivisen tuen luokan. Oppimisen ja opiskelun tuki sisälsivät niin opiskeluvalmiuksien kuin koulutehtävissä tukemisen. Nuorten mukaan sosiaalinen tuki edistää mielen hyvinvointia, fyysistä jaksamista sekä kouluhyvinvointia. Mielen hyvinvointiin liittyivät kohonneen mielialan, itsetunnon vahvistumisen sekä stressinhallinnan teemat. Fyysinen jaksaminen koostui puolestaan sosiaalisen tuen tuomasta lisäenergiasta sekä arjen parantuneesta hallinnasta. Kouluhyvinvointia sosiaalinen tuki edistää vahvistamalla motivaatiota, yhteisöllisyyttä sekä kouluviihtyvyyttä.

Nuorten kokema hyvinvointi on yhdistetty positiivisessa valossa esimerkiksi kouluun kiinnittymiseen, vähäisempiin poissaoloihin, myönteiseen käyttäytymiseen, koulumenestykseen sekä yhteisöllisyyteen. Täten on perusteltua todeta, että hyvinvointityö on tärkeä osa oppilaitosten arkea. Toivonkin, että tutkielmani tarjoaa lukijoille uuden näkökulman siihen, miten lähestyä nuorten hyvinvoinnin edistämistä. Lisäksi uskon, että tästä tutkimustiedosta on hyötyä monella eri osa-alueella koulutuksen parissa. Tietoa voi hyödyntää esimerkiksi pedagogisten ratkaisujen suunnittelussa, erityisopetuksessa sekä opiskelijoiden ohjauksessa. Tulevaisuudessa minua kiinnostaisi vertailla eri lukioiden tarjoamia sosiaalisen tuen muotoja ja tutkia, tarjoaako esimerkiksi erityistehtävän lukio erilaisia tukitoimia kuin ”tavallinen” lukio? Myös erilaisia sosiaalisen tuen interventioita, joita voisi toteuttaa opetuksen osana, olisi syytä tutkia ja kehittää laajemmin Suomen kontekstissa.

Annuliina Pulli – Sosiaalisen tuen merkitys lukiolaisten kokemana

Opettajien työhyvinvointi nousee aika ajoin julkiseksi keskustelunaiheeksi ja mediassa onkin mahdotonta olla törmäämättä opettajien kokemasta stressistä ja työn kuormittavuudesta esitettyihin kauhukuviin. Opettajien työhyvinvointi onkin ollut laskeva, sillä OAJ:n työolobarometrin tulosten mukaan opettajien työnilo ja työtyytyväisyys on vähentynyt vuosi vuodelta, samalla kun työn määrä, väsymys ja työstä johtuva stressi ovat puolestaan lisääntyneet entisestään. Opettajien työhyvinvointia koskevissa tutkimuksissa ja kartoituksissa on tyypillistä, ettei tuloksia erotella opettajaryhmittäin. Tämän vuoksi myös erityisopettajien kokemaa työhyvinvointia on selvitetty aikaisemmissa tutkimuksissa suhteellisen vähän ja nämä tutkimukset käsittelevät pääasiassa perusasteella työskenteleviä erityisopettajia. Lukiossa työskentelevien erityisopettajien työhyvinvointia ei ole tutkittu Suomen kontekstissa juuri lainkaan, sillä lukioissa on velvoitettu erityisopetuksen järjestämistä uuden lukiolain myötä vasta vuodesta 2021 alkaen. Lukioiden erityisopettajien määrä on viime vuosina ollut kasvussa ja koska lukion erityisopettajan työnkuva poikkeaa perusasteella työskentelevän erityisopettajan työnkuvasta merkittävästi, on lukion erityisopettajien työhyvinvoinnin kartoittaminen perusteltua sekä ajankohtaista. 

Tutkimustehtävä ja toteutus 

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää lukion erityisopettajien kokemuksia työhyvinvoinnista sekä heidän näkemyksiään työhyvinvoinnin kehittämisestä. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella eri tekijöiden vaikutusta lukion erityisopettajien työhyvinvointiin heidän omien kokemustensa pohjalta. Lisäksi haluttiin saada kehitysehdotuksia lukion erityisopettajien työhyvinvoinnin edistämiseksi. 

Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja ne analysoitiin hyödyntämällä sisällönanalyysia. Tutkimuksen kohderyhmänä toimi viisi lukion erityisopettajaa, jotka työskentelivät kahdessa eri kunnassa Etelä-Suomen alueella. 

Tutkimuksen tulokset 

Tutkimuksen tulosten mukaan yksilöllä, työnkuvalla ja työtehtävillä, työyhteisöllä sekä johtamisella on merkittävä vaikutus lukion erityisopettajien työhyvinvointiin. Näiden eri tekijöiden vaikutukset ovat kuitenkin moninaisia ja samat tekijät voivat olla toisaalta työhyvinvointia lisääviä, mutta myös sitä kuormittavia. Tämä tulos on linjassa aikaisempien tutkimustulosten kanssa, joiden mukaan opettajien työhyvinvointia edistävät ja kuormittavat usein samat tekijät. Työyhteisö ja sen sisällä erityisesti erityisopettajien välinen yhteistyö nähtiin työhyvinvointia eniten edistävänä tekijänä. Työnkuvaan ja työtehtäviin puolestaan sisältyi eniten työhyvinvointia kuormittavia tekijöitä ja erityisesti käytettävissä olevien resurssien vähäisyys nähtiin työhyvinvointia heikentävänä tekijänä. Lukion erityisopettajien työhyvinvointia voitaisiin tämän tutkimuksen tulosten perusteella kehittää lisäämällä resursseja, yhdenmukaistamalla lukion erityisopettajien työnkuvaa valtakunnallisesti sekä kehittämällä yhteistyön muotoja ja koko lukiojärjestelmää.  

Tutkimukseni toi esiin lukion erityisopettajien kokemuksia heidän työhyvinvoinnistaan ja sen kehittämisestä. Tämän tutkimuksen pohjalta voidaan yhteenvetona todeta, että lukion erityisopettajien työhyvinvointi on pääsääntöisesti hyvä. Vaikka lukion erityisopettajan työssä on useita työhyvinvointia kuormittavia tekijöitä, niiden nähtiin olevan sopivassa tasapainossa työhyvinvointia edistävien tekijöiden kanssa. Jatkossa olisi tarpeen pohtia tarkemmin, millä tavoin lukioiden erityisopettajien työn kuormitustekijöihin voitaisiin puuttua, jotta erityisopettajien työhyvinvointi säilyisi hyvänä myös tulevaisuudessa. Tämän lisäksi olisi mielenkiintoista tehdä vertailua lukion erityisopettajien ja perusasteella työskentelevien erityisopettajien kokemasta työhyvinvoinnista. 

 

Eveliina Juvonen

Pro gradu: Lukion erityisopettajien kokemuksia työhyvinvoinnista