Tekijä: graduparaati

Peruskoulutuksen tulisi tukea ihmisen yksilöllistä kehitystä sekä turvata sukupolvien hyvinvointi niin nykyhetkessä kuin tulevaisuudessa. Nykypäivän työelämää leimaava jatkuva muutoksellisuus on haastanut myös koulutusjärjestelmää uudistumaan ja miettimään, mitä hyvillä oppimistuloksilla todellisuudessa tarkoitetaan. Oppimaan oppimisen taitojen ja asenteiden kehittymisen tukemisen on koettu tarjoavan vastauksia työelämän uusiin haasteisiin, sillä sen nähdään olevan avaintekijä elämänmittaisessa oppimisessa. Oppimaan oppiminen nähdään erottamattomana osana koulutusta, mutta sen lisäksi oppimaan oppimisen taitoja tarvitaan erilaisissa oppimis- ja ongelmanratkaisutilanteissa läpi elämän.

Tarkoitus:
Teoria oppimaan oppimiseen vaikuttavista tekijöistä ei ole vielä valmis ja tutkimustietoa on kaivattu etenkin oppilaiden vertaisten ja vanhempien vaikutuksesta. Juuri tähän näkökulmaan paneuduttiin tässä tutkimuksessa, jonka tarkoituksena oli selvittää oppilaiden välittömän sosiaalisen ympäristön ja oppimaan oppimisen välistä yhteyttä yläkoulussa. Tutkimuksessa tarkasteltiin miten oppilaiden vanhempien, ystävien ja luokkalaisten asenteet ja tarjoama oppimisen tuki vaikuttavat oppimaan oppimisen osaamistehtävissä menestymiseen.

Toteutus:
Tutkimuksen aineistona toimi laajamittainen MetLoFin –pitkittäisseuranta-aineisto, joka kerättiin Helsingin metropolialueen kunnista vuosina 2011–2014. Aineisto koostui 7. ja 9. –luokan oppilaista, joita tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 5813. Tutkimusote oli määrällinen ja aineisto analysoitiin hyödyntämällä rakenneyhtälömallinnusta. Päämuuttujien (oppimaan oppimisen tehtävä suoriutuminen ja ympäristön asenteet) lisäksi analyysissa tarkasteltiin myös taustamuuttujien (sukupuoli, keskiarvo, vanhempien koulutustausta) vaikutusta tutkittuihin yhteyksiin.

Tulokset:
Oppimaan oppimisen ja ympäristön asenteiden välille muodostui tilastollisesti merkitsevä yhteys. Ympäristön positiivisemmat asenteet koulua kohtaan ennustivat myös parempaa oppimaan oppimisen tehtäväsuoriutumista. Yhteyden merkitsevyydestä huolimatta vaikutuksen voimakkuus oli kohtuullisen pieni. Sen sijaan ympäristön asenteilla näytti olevan voimakas välillinen yhteys oppimaan oppimisen tuloksiin oppilaan keskiarvon kautta.

Tuloksien perusteella vaikuttaa siltä, että vanhemmilla on suurempi vaikutus oppimaan oppimiseen kuin ystävillä tai luokkalaisilla. Vanhempien koulutustaustan tarkastelu vahvisti aiempaa tietoa siitä, että vanhempien korkeampi koulutustaso ennustaa parempaa oppimaan oppimisen tehtäväsuoriutumista ja täydensi vallalla olevaa teoriaa siltä osin, että äidin korkeampi koulutustaso ennusti myös oppilaan positiivisempaa arviota ympäristön asenteista. Tulokset osoittivat myös aiempaa teoriaa mukaillen sukupuolten väliset erot oppimaan oppimisessa ja täydensivät vallalla olevaa teoriaa siltä osin, että sukupuolten väliset erot ulottuivat tässä tutkimuksessa myös ympäristön asenteiden arvioon niin, että pojat arvioivat asenteet keskimäärin negatiivisemmaksi kuin tytöt.

Lopuksi:
Oppimaan oppiminen jaetaan teoreettisesti ajattelun taitoihin ja uskomuksiin. On oletettavissa, että ympäristön asenteiden vaikutus oppimaan oppimiseen toimii välillisesti niin, että oppilaan uskomusrakenteet muovautuvat vuorovaikutuksessa ympäristön asenteiden kanssa ja vaikuttavat sitä kautta oppilaan ajattelun taitojen käyttämiseen oppimistilanteessa. Jatkossa olisikin tärkeää selvittää, miten oppilaiden välillä esiintyviin asenne-eroihin voitaisiin vaikuttaa koulutuksen kautta. Kun tarkastelun kohteeksi asetetaan oppimaan oppiminen, ei kyse ole enää pelkästä koulumenestyksestä, vaan laajemmasta kyvystä oppia elämää varten.

Maiju Knuuttila
Pro Gradu: Oppilaan lähipiirin vaikutus oppimaan oppimiseen peruskoulun yläluokkien aikana.

Tarkoitus:

Tunne- ja vuorovaikutustaitojen merkitys on kasvanut yhteiskunnassamme. Niiden havaittu olevan positiivisesti yhteydessä oppimiseen ja hyvinvointiin. Taitoja tarvitaankin ihmisten arjessa ja työelämässä sekä koulumaailmassa. Tutkimus aiheen parissa on kohdistunut koulumaailmassa enemmän lapsiin kuin opettajiin, vaikka opettajiakin olisi tärkeää tutkia. Opettaja voi tukea oppilaidensa tunne- ja vuorovaikutustaitoja, joka asettaa opettajille vaatimuksen hallita itse kyseisiä taitoja.  Tämän tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoisuutta luokanopettajien tunne- ja vuorovaikutustaidoista. Tutkielmassa selvitettiin, millaiset tunne- ja vuorovaikutustaidot luokanopettajat kokemuksensa mukaan omasivat ja miten vuorovaikutuskoulutuksen käyminen vaikuttaa tähän kokemukseen. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin, millaisia tunne- ja vuorovaikutuksellisia menetelmiä luokanopettajat käyttivät työssään sekä millaisissa tilanteissa he ajattelivat tarvitsevansa taitoja.

Toteutus:

Tutkimuksen aineisto koostui 41 luokanopettajan vastauksesta eri puolilta Suomea. Aineisto kerättiin E-lomakkeen avulla ja tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena. Kyselylomakkeessa tutkittavat vastasivat 43 monivalintakysymykseen ja kuuteen avoimeen kysymykseen aiheesta. Kyselylomake lähetettiin opettajille ja kasvattajille tarkoitettuihin sosiaalisenmedian ryhmiin. Tutkittavien työkokemuksen määrä vaihteli ja he olivat valmistuneet useana vuosikymmenenä. Vastaajat luokiteltiin kahteen ryhmään sen mukaan, olivatko he osallistuneet vuorovaikutuskoulutukseen vai eivät. Tämän avulla selvitettiin, miten vuorovaikutuskoulutuksen käyminen vaikutti luokanopettajan kokemukseen tunne- ja vuorovaikutustaidoistaan.

Tulokset:

Luokanopettajat kokivat omaavansa korkeat tunne- ja vuorovaikutustaidot tässä tutkimuksessa. Vuorovaikutuskoulutuksen käyminen ei vaikuttanut tilastollisesti merkittävästi taitojen kokemiseen.  Avointen vastausten perusteella pystyttiin kuitenkin kyseenalaistamaan oman kokemuksen todenmukaisuutta, erityisesti niiden luokanopettajien osalta, ketkä eivät olleet osallistuneet vuorovaikutuskoulutuksiin. Tutkimuksessa havaittiin myös se, että vuorovaikutuskoulutuksen käyneet käyttivät enemmän tunne- ja vuorovaikutustaidon menetelmiä työssään ja onnistuivat useammin ratkaisemaan haastavia tilanteita. Luokanopettajat tarvitsivat tunne- ja vuorovaikutustaitojaan erityisesti oppilaiden, kollegoiden ja oppilaiden huoltajien kanssa toimiessa. Tämän tutkimuksen perusteella vuorovaikutuskoulutuksilla saattaa vaikuttaa positiivisesti opettajien tunne- ja vuorovaikutustaitoihin.

Johtopäätökset:

Tulokset antavat viitteitä, että vuorovaikutuskoulutuksilla saattaa olla vaikutusta luokanopettajien todellisiin tunne- ja vuorovaikutustaitoihin. Yleisesti opettajat tarvitsevat tulevaisuudessa tukea erityisesti näiden taitojen arvioinnissa oppilailla. Opettajat tarvitsevat myös tutkimuksen perusteella työkaluja itsensä johtamiseksi ja haastavien tilanteiden selvittämiseksi. Tämän vuoksi opettajille on tärkeää tarjota mahdollisuutta osallistua vuorovaikutuskoulutuksiin.

Eetu Ellonen

Pro gradu:Luokanopettajien käsityksiä omista tunne- ja vuorovaikutustaidoista -opettajien käsitykset taidoistansa eivät mahdollisesti vastaa heidän osaamistaan.

Ompelua harrastetaan ympäri maailmaa. Kiinnostus ompelua kohtaan ei ole kadonnut, vaikka teknologia ja teollistuminen ovat tuoneet mukanaan uusia haasteita sekä mahdollisuuksia. Erilaisia ideoita ja ohjeita ompeluun löytyy niin käsityöalan lehdistä kuin muistakin julkaisuista sekä nettisivuilta. Kaavoilla halutaan leikitellä ja luoda persoonallisia vaatteita, jotka kuvastavat omaa identiteettiä ja tyyliä. Kuitenkin ompelua on tutkittu melko vähän ja tietoa ompeluprosessista sekä sen haasteista on vaikeaa löytää. Kiinnostavaa on tietää, mitä ompeluprosessin aikana tapahtuu, mitkä ovat sen kriittiset kohdat ja millä tavoin valmiskaavoja ja niihin liitettyjä ompeluohjeita voitaisi parantaa.

 

TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tutkimukseen osallistui kolme koehenkilöä, joiden tehtävänä oli valmistaa mekko annetun ohjeen mukaan. Vaatteen valmistusprosessi videoitiin ja koehenkilöitä pyydettiin puhumaan kaikki ajatuksensa ääneen koko tutkimuksen ajan. Tarkoituksena on verbalisoida kaikki tutkimuksen aikana mieleen tulevat ajatukset. Kokeesta saatiin aineistoksi ääneenajatteluprotokollat, niihin liitetyt videot sekä koehenkilöiden valmistamat mekot. Videoista pystyttiin analysoimaan koehenkilöiden toimintaa tutkimuksen aikana.

 

TULOKSET

Yleisimmät ompeluprosessin haasteet liittyivät saumurin käytön hallintaan ja käsitteiden tuntemiseen. Vaatetusompelussa harrastajat pitävät tärkeänä sitä, että he voivat tehdä muutoksia kaavaan, jotta kaava vastaisi paremmin omia esteettisiä mieltymyksiä vaatteiden suhteen sekä istuisivat paremmin käyttäjälleen. Mielenkiintoista oli, että kaikki koehenkilöt käyttivät työssään erilaisia saumaratkaisuja, vaikka heillä oli sama ohje käytössään. Perusperiaatteena työskentelyssä oli, että mitä tutumpi työskentelyvaihe oli, sitä vähemmän ohjetta käytettiin työskentelyn tukena ja sitä enemmän sovellettiin omaa osaamista työskentelyssä.

Työskentelyn aikana eteen tulleet haasteet koettiin stressaavina, mutta siitä huolimatta haasteisiin tartuttiin ja omaa osaamista haluttiin kehittää. Lehdestä ei käytetty työskentelyn tukena ainoastaan ompeluohjetta, vaan tarkkailun kohteena olivat myös ohjeeseen liitetty kuva sekä lehden yleinen ohjesivu. Työskentelystä voitiin erottaa sekä ohjeen mukaista työskentelyä, että ohjeesta poikkeavaa työskentelyä. Ohjetta käytettiin erityisesti uuden oppimisen apuna sekä silloin, kun haluttiin vahvistusta omalle työskentelylleen. Ohjeen lukeminen oli tulkinnanvaraista ja oli riippuvaista siitä, kuinka syvällisesti ompeluohjeeseen tutustuttiin ennen työskentelyä. Vaikka ohjeeseen toivottiinkin laveampaa selitystä, voidaan todeta, että ohje oli riittävä ja kattaa tarpeenmukaisella laajuudella kaikki työvaiheet.

 

LOPUKSI

Tutkimuksesta voidaan ajatella olevan hyötyä käsityönopettajille, käsityölehdille ja vaatetusompelijoille tai muille tahoille, jotka tekevät käsitöitä, innostavat käsitöiden pariin sekä opettavat uusia taitoja. Tutkimuksen hyötyinä voidaan nähdä esimerkiksi opetustilanteiden ennakointi, kriittisten kohtien ymmärtäminen ja ohjeiden laadun parantaminen käyttäjien toiveiden mukaan sekä vaatetusompelun monien ulottuvuuksien esiintuominen.

Tutkimusta voisi jatkaa syventymällä tarkemmin eri työvaiheisiin, niiden haasteisiin ja työskentelyn lomassa tapahtuvaan oppimiseen. Kuinka paljon valmiskaavoja käytetään, mitkä ovat niiden hyvät ja huonot puolet käyttäjien näkökulmasta sekä mitkä ovat tavallisimmat muutokset joita harrastajat tekevät kaavoihin paremman istuvuuden ja esteettisen miellyttävyyden saavuttamiseksi.

 

Johanna Halonen

Pro Gradu: Kaavasta vaatteeksi – Tasapainottelua ompeluohjeen, luovuuden ja haasteiden välillä

Pitäisikö kouluvalintaa rajoittaa? Lisääkö valinnan mahdollisuus suoriutumiseroja? Asettavatko valinnat oppilaita eriarvoiseen asemaan? Jakautuvatko koulut hyviin ja huonoihin? Esimerkiksi tällaisista kysymyksistä koostuu kouluvalinnan ympärillä pyörivä yhteiskunnallinen keskustelu. Vaikka lehtiotsikoiden perusteella voisi kuvitella, että kouluvalinnan mahdollisuus aiheuttaa vain huolta, mahtuu joukkoon myös valinnanvapauden puolestapuhujia. Vapaata kouluvalintaa kannattavat perustelevat näkemystään yksilön vapaudella, opetustarjonnan monipuolistumisella ja opetuksen laadun parantumisena. Rajoitetun kouluvalinnan kannattajat puolestaan sanovat vapaan kouluvalinnan aiheuttavan koulujen erilaistumista ja oppilaiden asettamista eriarvoiseen asemaan. Kouluvalinnalla tarkoitetaan tässä sellaista tilannetta, jossa peruskoulua käyvä oppilas hakeutuu muualle, kuin kunnan hänelle osoittamaansa lähikouluun.

Mitä ja miten?

Tutkimukseni tarkoituksena oli siis selvittää, onko kouluvalinnoilla yhteys koulujen eriytymiseen. Kouluista puhuttaessa eriytyminen tarkoittaa ilmiötä, jossa erilaiset oppilaat ovat ajautuneet erilleen toisistaan. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hyvin koulussa pärjäävät oppilaat ovat eri koulussa kuin he, jotka pärjäävät koulussa heikommin. Tutkimuskohteenani oli kolme maata: Suomi, Ruotsi ja Englanti. Toteutin tutkimuksen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmällä, joka tarkoittaa jo olemassa olevien tutkimusten tutkimista. Tutkimuksista saatujen tietojen pohjalta kokosin maakohtaiset yhteenvedot tutkimusten tuloksista.

Kouluvalintakäytänteet vaihtelevat maittain. Suomessa kouluvalinta lähikoulusta muualle tapahtuu pääasiassa painotetun opetuksen kautta. Mahdollisuutta täysin vapaaseen valintaan ei siis ole. Ruotsissa ja Englannissa valintoja voi tehdä vapaammin ja julkisten koulujen lisäksi on mahdollisuus hakeutua yksityiseen kouluun. Englannissa yksityiskouluilla on pidemmät perinteet kuin Ruotsissa, jossa itsenäisten koulujen perustaminen oli mahdollista vasta 90-luvun alussa.

Mitä sain selville?

Tutkimustulosten mukaan koulujen välillä oli havaittavissa eriytymistä, jonka voitiin katsoa johtuneen siitä, että vanhemmilla oli mahdollisuus valita lapselleen muu kuin lähikoulu. Se ei kuitenkaan ollut ainut syy, joka nousi esille. Eriytymisen esitettiin myös johtuvan esimerkiksi asuinalueiden välisestä eriytymisestä tai asuinalueiden eriytymisen ja kouluvalintojen yhteisvaikutuksesta. Suomessa ja Ruotsissa tulokset osoittavat selvemmin koulujen eriytymisen johtuneen kouluvalinnoista kuin Englannissa.

Toivon tutkimustulosteni tuovan näkökulmaa koulutuspolitiikkaan ja kouluvalintäkäytänteiden kehittämiseen. Jatkotutkimuksena voisi olla aiheellista suorittaa samankaltainen selvitys vielä useammasta eri maasta. Näin olisi mahdollista saada tarkempi käsitys siitä, millainen vaikutus erilaisilla kouluvalinta mahdollisuuksilla on.

Kaisa Kuronen

Pro gradu: Kouluvalinnan yhteys koulujen eriytymiseen

“Juoruilua, nolaamista ja ulkopuolelle jättämistä – Etäkoulu on lisännyt nettikiusaamista, näillä neuvoilla puutut asiaan”

“Nettikiusaaminen hukkuu tilastoihin”’

“Tutkija: Nuorille somepalvelut ovat ‘villi länsi’ “

Nettikiusaaminen on jatkuvasti median otsikoissa. Koulukiusaaminen on siirtynyt koulun pihoilta nettiin, jolloin kiusaamiseen on tullut uusia muotoja ja alustoja. Nettikiusaaminen on tuonut myös tietynlaisen jatkumon internetin ja koulun välille, mikä on tuonut haastetta koulun vastuun määrittelyyn puuttumisen osalta. Lainsäädännössäkään ei ole tarkasti määritelty miten, milloin tai kenen pitää koulussa puuttua siihen. Niin kauan, kun koulukiusaaminen on ongelma, on sitä tutkittava lisää toimivien toimintamallien kehittämiseksi. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli tuottaa pohjatietoa koulun henkilökunnalle sekä huoltajille nettikiusaamiseen puuttumiseen vaikuttavista tekijöistä, esittää siihen hyväksi koettuja toimintatapoja sekä -malleja ja selvittää vastuun rajaa koulun ja kodin näkemyksien perusteella sekä juridisesta näkökulmasta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseen osallistui kaksi fokusryhmää. Toiseen kuului neljä huoltajaa ja toiseen kolme opettajaa. Fokusryhmät ottivat osaa ryhmäkeskusteluun, jossa he saivat vapaasti, mutta tutkijan ohjauksen mukaan fokusoidusti keskustella omissa ryhmissään näkemyksistään sekä käsityksistään aiheeseen liittyen. Keskustelu litteroitiin ja siitä saatu aineisto luokiteltiin ja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksessa tuli ilmi, että sekä huoltajat että opettajat painottivat koulun ja kodin välisen yhteistyön tärkeyttä nettikiusaamiseen puuttumisessa. Opettajat pyrkivät puuttumaan siihen samoilla toimintatavoilla, kuin perinteiseen kiusaamiseen, mutta he painottivat myös huoltajien vastuuta. Huoltajat kuitenkin kokivat, ettei varhaisnuorilla ole riittävästi ohjeistusta ja tukea koululta eivätkä he tule herkästi kertomaan nettikiusaamisesta. Opettajat uskoivat, että oppilaat tulevat herkästi kertomaan nettikiusaamisesta tai itse huomaavansa sen luokassaan.

Sekä huoltajat että opettajat näkivät koulun käytänteiden ja sääntöjen liittyvän koulun vastuuseen: jos koulussa puhelimien käyttö on kiellettyä, ei oppilaat pysty käytännössä nettikiusaamaan toisiaan. Moniammatillinen yhteistyö nähtiin toimivaksi nettikiusaamiseen puuttumisessa ja varsinkin huoltajat kokivat psykologin ja kuraattorin ensisijaisina toimijoina, kun taas opettajat kokivat tehtävänjaon eri toimijoiden välillä epäselväksi. Huoltajat ja opettajat käsittivät koulun vastuun nettikiusaamiseen puuttumisessa yltävän tapauksiin, jotka tapahtuvat koulussa tai näkyvät koulun arjessa tai joista opettaja on tietoinen.

Parhaiten toimiviksi toimintamalleiksi nettikiusaamiseen puuttumisessa koettiin KiVa Koulu -ohjelma sekä Vastuunportaat. KiVa Koulu -ohjelma on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, joka sisältää esimerkiksi erilaisia oppimateriaaleja, -tunteja sekä ohjeistuksia aiheeseen liittyen. Vastuunportaiden tarkoitus on ohjata oppilasta ottamaan vastuuta teostaan eri vaiheiden kautta. Osa huoltajista näki nuorien keskinäiseen sovitteluun perustuvan VERSO-ohjelman sopivan parhaiten varhaisnuorten välisten nettikiusaamistapausten selvittelyyn, kun taas osa huoltajista sekä kaikki opettajat kokivat sen vähiten toimivaksi ja kokivat tarvetta aikuisen läsnäololle. Rikos- ja riita-asioiden sovittelu nähtiin toimivan siinä vaiheessa, kun kaikki koulun sisäiset keinot ovat käytetty tai jos tapaus on sen verran vakava, ettei sitä pystytä käsittelemään koulussa.

Lopuksi

Tämän tutkimuksen tuloksissa esiintyviä huoltajien ja opettajien näkemyksiä voidaan nähdäkseni käyttää hyvin taustatietona puuttumiseen liittyvien keinojen ja toimintatapojen jatkokehittelyssä. Aihe on vielä vähän tutkittu, mutta se on ajankohtainen ja yhteiskunnallisesti merkittävä, joten jatkotutkimukselle on tarvetta!

Tuulia Keinänen

Pro gradu: Koulun vastuu nettikiusaamisessa – Toimintamallit nettikiusaamiseen puuttumiseen

Tutkimukseni lähtee liikkeelle siitä ajatuksesta, että koiralla voisi olla merkitystä lasten koulunkäynnille ja oppimiselle. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millainen rooli koulutetulla koulukoiralla voi olla perusopetuksessa toteutetussa tunnekasvatuksessa. Tutkimuksessa selvitetään tällaisessa opetuksessa käytettäviä menetelmiä sekä osallistujien kokemuksia.

Miksi?

Eläimet ovat kautta aikojen olleet tärkeä osa ihmisten elämää. Nykyään koirat toimivat yhä monipuolisemmissa tehtävissä ihmisten apuna.  Koirien käyttö myös koulumaailmassa on lisääntynyt viime vuosien aikana huimasti. Yhä useammassa koulussa on oma koulukoiransa ja kiinnostus toimintaa kohtaan kasvaa koko ajan. Koulukoirien käyttö perustuu tutkittuun tietoon siitä, että koirien avulla voidaan saavuttaa monia hyötyjä.  Aikaisemmissa tutkimuksissa on huomattu, että koiralla on positiivisia vaikutuksia oppilaiden koulunkäyntiin. Koiran läsnäolo rauhoittaa, tekee ympäristöstä mukavamman, auttaa keskittymään, motivoi ja koira myös helpottaa sosiaalista kanssakäymistä muiden kanssa.

Muutama vuosi sitten uusi perusopetuksen opetussuunnitelma nosti tunnekasvatuksen keskiöön, kun siitä tuli pakollinen oppisisältö peruskouluun. Tämän päivän koulussa ei enää riitä, että opettaja siirtää oppilaille akateemista tietoa vaan opetussuunnitelman tavoitteet keskittyvät yhä enemmän myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Tunnekasvatuksella pyritään tukemaan oppilaiden kykyä tunnistaa omia ja muiden tunteita sekä oppia hyödyntämään tunteita itselle ja muille positiivisella tavalla. Näillä taidoilla oppilaista kasvaa tasapainoisempia ja sosiaalisesti kyvykkäämpiä, minkä ansiosta he saavat paremmat valmiudet selvitä haastavissakin elämäntilanteissa.

Miten?

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla tunnekasvatustunteja pitänyttä opettajaa sekä analysoimalla tämä haastattelu. Lisäksi oppilaiden kokemusten selvittämiseksi analysoitiin tunneille osallistuneiden oppilaiden opettajalle kirjoittamia palautetekstejä. Kyseisillä oppitunneilla oli ollut mukana koulutettu kasvatus- ja kuntoutuskoira. Tutkimukseen osallistui yhteensä 37 oppilasta kolmelta eri luokalta.

Mitä selvisi?

Opettajan käyttämät työskentelymenetelmät olivat samanlaisia kuin muissakin tunnekasvatusohjelmissa. Tarinat, näytelmät, keskusteleminen, kuvitteellisten tilanteiden ratkominen ja oppitunnin aloituspiiri olivat keskeisiä menetelmiä opetuksessa. Koiran rooli vaihteli aktiivisesta toimijasta sivustaseuraajaan, mutta koira esiintyi fyysisen läsnäolonsa lisäksi myös muun muassa opettajan käyttämissä tunnekorteissa.

Sekä oppilaat että opettaja kokivat koiran läsnäolon pääsääntöisesti positiivisena. Koira vaikutti tuntien ilmapiiriin tehden siitä rennomman ja rauhallisemman. Opettaja koki, että koiran avulla vaikeiden asioiden käsitteleminen oli oppilaille helpompaa ja avautuminen oli erilaista kuin ilman koiraa. Myös oppilaat olivat sitä mieltä, että koira motivoi ja teki tunneille osallistumisesta kivempaa. Oppilaille koiran fyysinen läheisyys oli tärkeää ja osa koki koiran vaikuttavan mielialaansa. Näiden tulosten valossa koulukoira voidaan nähdä ainakin välillisesti tunnekasvatusta edesauttavana tekijänä. Jatkossa voitaisiin tarkemmin tutkia sitä, millaisia eroja koiran kanssa toteutetulla tunnekasvatuksella on muihin tunnekasvatusohjelmiin verrattuna ja tuoko koiran läsnäolo lisäarvoa tunnekasvatuksen toteutukseen.

Maija Harenko

Pro gradu: Koulukoira osana tunnekasvatusta. ”On ollut helppo puhua mistä vaan”.

Tarkoitus:

Minäpystyvyys, eli luottamus omiin kykyihin, on perustavanlaatuinen ihmistä motivoiva voimavara, jonka on todettu olevan positiivisesti yhteydessä koulunkäyntiä tukeviin tekijöihin, kuten sinnikkyyteen, stressinsietoon ja suoriutumiseen. Viime aikoina perhetaustan yhteys nuorten koulunkäyntiin ja koulumenestykseen on vahvistunut. On siis mahdollista, että tietyistä taustoista tulevilla nuorilla on suurentunut tarve kouluminäpystyvyyden tukemiseen. Aihetta on tärkeä tutkia, sillä suomalaisen koulun tavoitteena on mahdollistaa kaikille tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen. Se, uskooko nuori pystyvänsä opiskelemaan voi loppupeleissä ratkaista, pyrkiikö hän jatkokoulutukseen  vai ei., Tämän tutkielman tavoitteena oli tutkia nuorten kouluminäpystyvyyden yhteyttä heidän perhemuotoonsa, koettuun varallisuuteensa sekä koettuun vanhempi-lapsi-suhteen laatuun.

Toteutus:

Tutkimuksen aineisto koostui määrällisestä 1316 oppilaan kyselyaineistosta. Aineisto kerättiin osana Suomen Akatemian Mind the Gap -hanketta keväällä 2014. Tutkittavat olivat 13–14-vuotiaita ja he opiskelivat useassa pääkaupunkiseudun yläasteella. Luokittelin vastaajia ryhmiin heidän perhemuotonsa, kokeman varallisuutensa ja kokeman vanhempi-lapsi-suhteensa laadun mukaan. Analysoin tilastollisilla menetelmillä nuorten kouluminäpystyvyyden keskiarvojen eroja eri ryhmien välillä. Analysoin myös, selittävätkö nuorten perhemuoto, koettu varallisuus sekä koettu vanhempi-lapsi-suhteen laatu heidän kouluminäpystyvyyden tasoansa.

Tulokset:

Tulosten perusteella perhetausta on yhteydessä nuoren kouluminäpystyvyyteen. Ydinperheessä asuvien nuorten kouluminäpystyvyys oli korkeampi kuin uusperheessä tai yksinhuoltajaperheessä asuvien nuorten. Varallisuutensa paremmaksi arvioivien nuorten kouluminäpystyvyys oli korkeampi kuin varallisuutensa heikoksi tai kohtalaiseksi arvioineiden nuorten. Nuorten, jotka kokivat vanhempi-lapsi-suhteensa hyväksi, kouluminäpystyvyys oli korkeampi kuin nuorten, jotka kokivat vanhempi-lapsi-suhteensa heikoksi tai kohtalaiseksi. Perhemuoto, koettu varallisuus ja koettu vanhempi-lapsi-suhteen laatu selittivät kouluminäpystyvyyden tasoa, mutta vain heikosti. Yleisesti perhetaustan yhteys kouluminäpystyyteen oli suhteellisen pientä.

Johtopäätökset:

Tulokset antavat viitteitä, että osalla nuorista voi olla suurentunut tarve kouluminäpystyvyyden tukemiselle. Koulun ja kodin olisi tärkeää tehdä yhteistyötä tukeakseen oppilaiden kouluminäpystyvyyttä sekä koulussa että kotona. On lohdullista, että perhetaustan yhteys kouluminäpystyvyyteen oli pientä. Täten nuoren on mahdollista kehittää kouluminäpystyvyyttään monin tavoin, jotka eivät liity tai ole riippuvaisia hänen perhetaustastaan. Tällä hetkellä perhetaustan ja kouluminäpystyvyyden yhteyden merkitys on erityisen ajankohtainen. Koulujen sulkeminen koronapandemian vuoksi voi muuttaa nuorten asemia entistä epätasa-arvoisemmaksi ja perhetaustan vaikutusta konkreettisemmaksi monin tavoin.

 

Eemeli Eerolainen

Pro gradu: Kouluminäpystyvyys ja perhetausta – määrällinen tutkielma nuorten kouluminäpystyvyyden yhteydestä perhemuotoon, varallisuuteen ja vanhempi-lapsi-suhteeseen.

Koululla on suuri merkitys nuorten elämässä, sillä se tarjoaa nuorille sosiaalisen ympäristön, jossa on mahdollisuus rakentaa kodin ja perheen ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Nuoruudessa monet kodin ulkopuoliset asiat alkavat tuntua yhä tärkeämmiltä ja silloin koulun, opettajien ja ystävien rooli sekä heiltä saadun tuen merkitys nuoren elämässä kasvaa. Tässä tutkielmassa tutkin näitä kouluun sijoittuvia sosiaalisia tekijöitä suhteessa opiskelijan motivaatioon, jota tarkastelen tavoiteorientaation käsitteen avulla.

Tutkimustehtävä

Tavoiteorientaatiolla tarkoitetaan yksilön suhteellisen pysyvää tapaa suosia tiettyjä tavoitteita, päämääriä ja lopputuloksia oppimiseen ja suoriutumiseen liittyvissä tilanteissa. Sosiaalista sitoutumista tarkastellaan yksilön halukkuutena tehdä yhteistyötä vertaisten kanssa ja kouluun kuulumista kuvataan yksilön sosiaalisena ja emotionaalisena yhteytenä kouluun.

Aiemman tutkimuksen mukaan on selvää, että yksilölliset tavoitteet ja motivaatio ovat yhteydessä yksilön uskomuksiin ja näkemyksiin itsestään ja omasta suoriutumista koulussa, mutta motivaation yhteyttä opiskelijoiden muihin kohdistuvaan käytökseen ja asenteisiin on tutkittu vasta vähän.

Tutkielmani ensimmäinen tavoite oli tarkastella, millaisia tavoiteorientaatioprofiileja voidaan tunnistaa lukiolaisilla. Sen jälkeen tarkastelin,  miten eri tavoin motivoituneet eli eri tavoiteorientaatioryhmään kuuluvat lukiolaiset eroavat toisistaan sosiaalisen sitoutumisen suhteen. Lisäksi tutkin, miten yhteenkuulumisen tunne koulussa ennustaa koulumotivaatiota, eli tiettyyn tavoiteorientaatioryhmään kuulumista.

 Menetelmät

Tutkimuksen aineisto (N = 1202) kerättiin keväällä 2018 kyselytutkimuksena osana Bridging the Gaps -tutkimushanketta Helsingissä yhteensä 34 eri lukioista. Tutkimuksessa hyödynnettiin henkilösuuntautunutta lähestymistapaa, jossa keskeistä on erilaisten osaryhmien tunnistaminen sekä niiden välisten erojen tarkastelu. Vastaajat jaettiin ryhmiin tavoiteorientaatioiden perusteella Two Step Cluster -analyysin avulla, yksisuuntaisella varianssianalyysillä tarkasteltiin, eroavatko ryhmät toisistaan sosiaalisen sitoutumisen suhteen ja multinominaalisella logistisella regressioanalyysillä tutkittiin, miten koettu yhteenkuulumisen tunne koulussa ennustaa eri tavoiteorientaatioryhmiin kuulumista.

Tulokset

Aineistosta tunnistettiin viisi erilaista tavoiteorientaatioryhmää, jotka nimettiin oppimis-, menestys-, suoritus-välttämis-, välttämisorientoituneiksi sekä sitoutumattomiksi. Sosiaalisen sitoutumisen suhteen ryhmien väliltä löytyi selkeitä eroja. Oppimis- ja menestysorientoituneet olivat sosiaalisesti sitoutunein ryhmä, eli he olivat kaikkein innokkaimpia tekemään yhteistyötä muiden kanssa ja jakamaan ajatuksia ja ideoita muiden kanssa. Vastaavasti heillä havaittiin muita ryhmiä vähemmän sosiaalisen sitoutumisen välttelyä eli vastahakoisuutta tehdä yhteistyötä muiden kanssa.

Koettu yhteenkuulumisen tunne koulussa ennusti voimakkaasti ryhmään kuulumista. Pyrkimys oppimiseen vaikuttaa olevan yhteydessä hyviin sosiaalisiin suhteisiin koulussa sekä korkeaan yhteenkuuluvuuden tunteeseen, kun taas pyrkimys selvitä koulutyöstä mahdollisimman pienellä vaivalla vaikuttaa olevan negatiivisesti yhteydessä myös oppilaan sosiaaliseen käyttäytymiseen sekä yhteenkuulumiseen koulussa.

Tätä motivaation ja sosiaalisen kontekstin välistä yhteyttä on tärkeä tutkia, jotta tavoiteorientaatiota voidaan ymmärtää entistä laajemmassa merkityksessä. Samalla voidaan tukea nuoria heidän kasvussaan sekä opinnoissaan ymmärtämällä syitä heidän käytöksen ja motivaation taustalla.

Iiris Annaniemi

Tavoiteorientaatiot sosiaalisena ominaisuutena – Tavoiteorientaatiot, sosiaalinen sitoutuminen ja kouluun kuuluminen lukiolaisilla

Ihmisten liikkuvuuden ja kansainvälistymisen myötä kielitaidosta on tullut yksi tärkeimmistä taidoista elämän eri osa-alueilla. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin viime aikoina ollut pinnalla huoli suomalaisten kielten osaamisen yksipuolistumisesta, jonka yhtenä syynä voidaan pitää englannin kielen kasvavaa asemaa Suomessa. Englanti on nykyään ylivoimaisesti suosituin vieras kieli suomalaisten peruskoululaisten ja lukiolaisten keskuudessa sekä puhutuin ja osatuin vieras kieli suomalaisten aikuisten keskuudessa. 

TUTKIMUSTEHTÄVÄ

Englannin kielen aseman vahvistumisen ja kieltenopetuksen varhentamisen takia on tärkeää tehdä katsaus luokanopettajien käsityksiin omasta kielten osaamisestaan ja siihen, miten he suhtautuvat englannin kieleen. Tutkimuksen tehtävänä oli kuvailla, analysoida ja tulkita luokanopettajien käsityksiä heidän kielten osaamisestaan ja englannin kielestä. Lisäksi tuloksia vertailtiin aiempaan tutkimukseen sekä virkaiältään nuorten opettajien ja kokeneiden vastauksia vertailtiin keskenään.

MENETELMÄT

Tutkimus toteutettiin laadullisena kyselytutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä toimi kyselylomake, johon vastasi yhteensä 32 luokanopettajaa. Kyselylomake koottiin valmiista mittareista, joita sovellettiin. Tutkimuksessa luokanopettajat itse arvioivat oman kielten osaamisensa tason ja vastasivat erilaisiin väittämiin liittyen englannin kieleen. Aineiston analysoinnissa käytettiin luokittelua. 

TULOKSET

Tutkimuksen perusteella luokanopettajat kertoivat osaavansa useita vieraita kieliä. Lähes kaikki kertoivat osaavansa vähintään kolmea vierasta kieltä. Luokanopettajien osatuin vieras kieli oli englanti ja valtaosa arvioi osaavansa sitä joko hyvin tai erinomaisesti. Virkaiältään nuoret opettajat arvioivat englannin ja espanjan osaamisensa korkeammalle tasolle kuin kokeneemmat opettajat, kun taas kokeneet opettajat arvioivat ruotsin ja saksan osaamisensa korkeammalle tasolle kuin nuoret opettajat. Vastausten perusteella luokanopettajat suhtautuivat pääosin myönteisesti englannin kieleen, ja sitä pidettiin yleisesti ottaen tärkeänä taitona kaikenikäisille. Virkaiältään nuorten opettajien ja kokeneiden opettajien suhtautumisessa oli havaittavissa hieman eroja, sillä tulosten perusteella kokeneemmat luokanopettajat suhtautuivat englannin kieleen kielteisemmin kuin nuoremmat opettajat.  

Tutkimuksesta voisi olla hyötyä esimerkiksi opettajankoulutukselle ja kieltenopetuksen täydennyskoulutukselle sen suhteen, miten luokanopettajien kielten opiskelua voisi rohkaista ja tukea. Tällä hetkellä luokanopettajien tutkintoon kuuluu vain yksi pakollinen vieraan kielen kurssi. ja tämän perusteella luokanopettajat ovat siis muodollisesti kelpoisia opettamaan vieraita kieliä alakoulussa. Tulosten perusteella voidaan todeta, että luokanopettajat ovat sitoutuneita varhennettuun kieltenopetukseen, sillä heidän odotukset omasta kielten osaamisestaan oli korkealla tasolla ja he pitivät vieraiden kielten osaamista tärkeänä taitona. 

Meeri Nokelainen 

Luokanopettajien käsitykset omasta kielten osaamisestaan ja englannin kielestä

Perusopetuksella ja varhaiskasvatuksella on todettu olevan merkittävä vaikutus lapsen hyvinvoinnille ja osaamiselle. Varhaiskasvatuksella ja perusopetuksessa luodaan perustaa elinikäisellä oppimiselle, myöhemmälle työuralle sekä tasa-arvoiselle yhteiskunnalle. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen kehittäminen on noussut yhteiskunnallisen keskustelun aiheeksi, sillä huoli eriarvoistumisesta on nostanut päätään kasvatus- ja opetusalalla. Kasvatus- ja koulutusjärjestelmän laatuun tuleekin panostaa, jotta lapsille pystytään tarjoamaan yhdenvertaiset ja optimaaliset mahdollisuudet koulutielle ja työuralle.

Miten tutkimus toteutettiin?
Tutkimuksessa haluttiin selvittää, millaista laadun kehittäminen on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen johtamistyössä sekä millaisia haasteita johtajat kokevat laadun kehittämisen suhteen. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita päiväkodin johtajien ja rehtoreiden kokemuksista. Tutkimuksen aineisto on tuotettu EduLeaders-hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää johtamisen opintoja kasvatus- ja opetusalalla. Tutkimuksen aineisto koostui yhdeksästä ryhmähaastattelusta ja tutkimuksen kohdejoukko koostui päiväkodin johtajista sekä rehtoreista.

Mitä tutkimus osoitti?
Tutkimus osoitti, että laadun kehittäminen on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen johtamistyössä varsin samanlaista. Myös johtajien kokemat haasteet liittyivät samoihin aiheisiin, mutta haasteet myös osaltaan erosivat toisistaan.

Tutkimusten tulosten mukaan laadun kehittäminen on varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen organisaatioissa yhteisön yhteinen prosessi. Molempien alojen johtajat korostivat myös opettajan roolia laadukkaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen tuottajana. Toimivat johtamisrakenteet tukivat osaltaan laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta, sillä toimivien johtamisrakenteiden kautta oli mahdollista johtaa yhteistä keskustelua sekä jakaa johtajuutta.

Laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta voidaan tukea johtajien ja opettajien riittävällä osaamisella ja koulutuksella, mutta tutkimuksen mukaan koulutus näyttäytyi osittain puutteellisena. Tutkimuksen mukaan laadun kehittämistä myös haastoi toimintatapojen liiallinen juurtuminen, yhteistyön puute organisaation sisällä ja ulkopuolella sekä puutteelliset arviointikäytännöt. Lisäksi yhteiskunnan kasvavat vaatimukset ja toimialalla tapahtuvat muutokset aiheuttivat haasteita laadun kehittämiselle varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.

Miten tästä tulisi jatkaa?
Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun kehittämiseen tulee saada entistä parempaan yhteistyön eri tasojen toimijat ja myös vuoropuhelua hallinnon ja kentän toimijoiden välillä tulee kehittää. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen organisaatioihin tulee myös kehittää yhteistoimintaa ja yhteistyötä tukevia johtamisrakenteita.

Lisäksi kasvatus- ja opetusalan johtajien koulutusta tulee kehittää, sillä johtamistyössä tarvitaan monipuolista osaamista. Myös varhaiskasvatuksen opettajien johtamisosaamista tulee vahvistaa. Sekä johtajien että varhaiskasvatuksen opettajien peruskoulutusta ja täydennyskoulutusta tulisi arvioida ja koulutusta tulisi myös kehittää vastaamaan kentällä työskentelevien osaamistarpeita.

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen arviointiin tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen arviointiin tulee kehittää toimivat arviointikäytänteet. Arvioinnin kautta varmistetaan toiminnan laadukkuus ja mikäli kansallinen ohjaus ei ole varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen arviointiin riittävää niin valtakunnallisella tasolla olisi aika pohtia, tulisiko arviointia ohjata vahvemmin esimerkiksi kuntatasolla.

Amanda Perho
Pro gradu -tutkielma: Laadun kehittäminen varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen johtamistyössä