Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Yhä nuoremmilla lapsilla on käytössään älypuhelin tai -laitteita. Niiden avulla lapsilla voi olla lähes koko ajan vapaapääsy virtuaalimaailmaan ja sitä kautta sosiaaliseen mediaan. Vanhempien on mahdotonta valvoa kaikkea, mitä lapset tekevät virtuaalimaailmassa. Virtuaalimaailmassa on paljon vaaroja, joita lapset voivat kohdata. Lapsilla on oikeus kasvaa turvallisessa kasvuympäristössä eikä kenenkään lapsen tulisi joutua laiminlyödyksi, julmuuden tai väärinkäytön kohteeksi. Aikuisten tulisi suojella lapsia kaikilta vaaroilta. Lapset myös tarvitsevat aikuisten apua, neuvoja ja opetusta, jotta he pystyvät itse pitämään huolta omasta turvallisuudestaan.

Ovatko vanhemmat huolissaan lasten sosiaalisen median käytöstä? Ovatko he keskustelleet lastensa kanssa sosiaalisen median vaaroista? Opetetaanko vanhempien mielestä koulussa seksuaali- ja turvataitokasvatusta, ja oppivatko lapset siellä tietoja ja taitoja, joilla pystyvät välttämään vaaratilanteisiin joutumista?

Tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia käsityksiä alakouluikäisten lasten vanhemmilla on koulun tarjoamasta seksuaali- ja turvataitokasvatuksesta ja mikä vaikutus niillä on lasten turvalliseen sosiaalisen median käyttöön. Tutkimuksen toteutin mixed methods -menetelmää käyttäen. Aineiston keräsin nettilomakekyselynä, jonka jaoin Facebookin kautta erilaisissa yksityisissä sekä julkisissa ryhmissä. Kyselylomake oli auki viikon ajan ja 75 vanhempaa vastasi kyselyyn. Määrällisen tutkimusaineiston analysointi tapahtui tilastollisia menetelmiä käyttäen, kun taas laadullisen tutkimusaineiston analysointi tapahtui sisällönanalyysiä käyttäen.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksen tulokset osoittivat, että koulussa järjestetään jonkinlaista seksuaali- ja turvataitokasvatusta, mutta viestintä ja yhteistyö kodin kanssa on vähäistä seksuaali- ja turvataitokasvatukseen liittyen, joten vanhemmat eivät oikein tiedä, mitä kasvatus koulussa sisältää. Vanhemmat myös kokivat, ettei koulun tarjoama seksuaali- ja turvataitokasvatus ole riittävää. Suurin osa vanhemmista oli sitä mieltä, että omat valmiudet toteuttaa seksuaali- ja turvataitokasvatusta kotona ovat hyvät, mutta he kokivat silti kaipaavansa apuja ja lisätietoja aiheesta.

Vanhemmat olivat jollakin tasolla huolissaan lasten sosiaalisen median käytöstä, koska he eivät pysty vahtimaan kaikkea, mitä lapset sosiaalisessa mediassa tekevät. Vanhemmat tiedostivat sosiaalisessa mediassa olevan vaaroja (muun muassa vihapuheita, lasten seksuaalista hyväksikäyttöä sekä haitallisia kuva- ja videomateriaaleja) ja he olivatkin keskustelleet paljon sosiaalisen median vaaroista omien lastensa kanssa.

Tutkimusten tulosten perusteella voidaan todeta, että seksuaali- ja turvataitokasvatusta tulisi olla enemmän koulussa, jotta lapset pystyisivät välttämään sosiaalisen median vaaroja. Vanhemmat myös haluisivat tiedottamisen ja yhteistyön paranevan koulun kanssa näihin asioihin liittyen, jotta vanhemmat pystyisivät keskustelemaan samoista aiheista lasten kanssa myös kotona.

Janika Moilanen

Pro gradu: ”Olen lukenut groomingista” – Alakouluikäisten lasten vanhempien käsityksiä seksuaali- ja turvataitokasvatuksen mahdollisuuksista edistää lasten turvallista sosiaalisen median käyttöä

Tekstiilien tuotanto aiheuttaa ympäristöhaasteita ja tuotantoketjun toimintaan (mm. raaka-aineet, valmistus, olosuhteet) liittyy eettisiä ongelmia. Värjääminen on yksi tekstiilien tuotannon vaiheista, joka tuottaa ympäristökuormaa. Suurin osa tekstiilien ja muiden tuotteiden värjäykseen käytettävistä aineista on synteettisiä väriaineita, jotka valmistetaan petrokemiallisesti uusiutumattomista raaka-aineista, kuten öljystä. Väriaineita saadaan myös luonnosta (mm. kasvit, hyönteiset). Tutkimustiedon lisääntyminen synteettisten väriaineiden haitoista tekstiileissä ja muissa tuotteissa on lisännyt kiinnostusta luonnosta peräisin olevia väriaineita kohtaan.

Kuluttajien näkemykset väriaineiden alkuperästä tekstiileissä tai muissa kulutustuotteissa ei ole herättänyt laajempaa tieteellistä huomiota. Kuluttajien suhtautumista synteettisten- ja luonnonväriaineiden merkitykseen osana ekologista kuluttamista ei myöskään ole tutkittu. Tutkimustehtävänäni oli tarkastella kuluttajien näkemyksiä vaatteiden tuotantoon ja kulutukseen liittyvistä kestävyyshaasteista sekä kuluttajien toimintaa tekstiileihin liittyvän kulutuksensa muokkaamiseksi kestävämmäksi. Lisäksi tarkastelun kohteena oli väriaineiden alkuperän merkitys kuluttajille sekä heidän suhtautumisensa synteettisiin- ja luonnonväriaineisiin tekstiileissä ja muissa kulutustuotteissa. Tutkimustehtävän muotoilua motivoi se, että tein tutkimukseni BioColour-tutkimushankkeessa (Bio-based Dyes and Pigments for Colour Palette, 2019–2024).

Ennen synteettisten väriaineiden kehittämistä luonnonväriaineet olivat ainoita väriaineiden lähteitä tekstiileissä ja muissa tuotteissa. Luonnonväriaineilla tarkoitetaan kasveista, sienistä, eläimistä, mikrobeista ja maaperästä saatavia väriaineita, jotka ovat muodostuneet luonnon kehityskulun osana. Suurin osa tekstiilien värjäykseen soveltuvista luonnonväriaineista on peräisin kasveista, mutta myös esimerkiksi sieniä voidaan käyttää värjäykseen. Luonnonväriaineiden käyttöön liittyy tiettyjä haasteita ja sekä synteettisten- että luonnonväriaineiden ympäristövaikutuksia arvioitaessa tulisi huomioida väriaineiden koko tuotantoketju. Luonnonväriaineiden etuna voidaan kuitenkin pitää, että ne ovat yleensä uusiutuvia ja biohajoavia.

Tutkimukseni ote oli laadullinen ja tutkimusaineisto koostui puolistrukturoitua teemahaastattelua käyttäen kerätyistä yksilö- ja parihaastatteluista. Yksilöhaastatteluja oli yhdeksän ja parihaastatteluja kolme eli yhteensä tutkimukseen osallistui 15 henkilöä, jotka olivat iältään 24–73-vuotiaita. Tutkimukseen osallistui sekä tavallisia kuluttajia että henkilöitä, joilla on kokemusta luonnonväriaineilla värjätyistä tekstiileistä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä käyttäen.

Tutkimustulosten mukaan kestävyyden näkökulmasta tekstiilien laatu on kuluttajille merkityksellinen tekijä vaatteita hankittaessa. Vaatteiden laatua tarkastellessaan kuluttajat kiinnittävät huomiota erityisesti vaatteen ompelujälkeen, materiaaliin sekä arvioituun kulutuksenkestoon. Se, että kuluttajat peräänkuuluttavat tuotteiden laatua, viittaa nykyisen pikamuotiin perustuvan tekstiilien tuotannon ja kulutuksen haasteisiin. Pikamuoti ilmenee kuluttajille tekstiilien halpoina hintoina, heikkona laatuna ja nopeana vaihtuvuutena. Kuluttajat pitävät kestävän kulutuksen kannalta ongelmallisena tekstiilien heikkoa kulutuksenkestoa ja siitä aiheutuvaa vaatteiden lyhyttä käyttöikää.

Kuluttajat ovat tietoisia tekstiilien tuotantoon ja kulutukseen liittyvistä moninaisista kestävyyshaasteista. Luotettavan ja ajantasaisen tiedon arvioiminen voi kuitenkin olla vaikeaa ja globaalit tuotantoketjut puolestaan vaikeuttavat tekstiilien jäljitettävyyttä. Kuluttajat pyrkivät omalla toiminnallaan muuttamaan vaatteisiin liittyvää kulutustaan kestävämmäksi. Kuluttajat muun muassa pyrkivät vähentämään vaatteiden ostamista, hankkivat laadukkaita ja kulutusta kestäviä tekstiilejä, suosivat kotimaisia tai ekosertifioituja tuotteita, ostavat vaatteita käytettynä, valmistavat vaatteita itse sekä kiinnittävät huomiota veden- ja energiankulutukseen vaatteita hoitaessaan. Kuluttajat myös kierrättävät ja korjaavat vaatteitaan sekä hyödyntävät käytöstä poistamiaan tekstiilejä esimerkiksi siivouksessa.

Kuluttajat arvostavat väriaineiden turvallisuutta eri kulutustuotteissa. Kuluttajat pitävät tärkeänä, ettei tekstiileissä ja muissa kulutustuotteissa, kuten elintarvikkeissa, kosmetiikassa ja hiusväreissä käytettävillä väriaineilla ole haitallisia terveysvaikutuksia. Kuluttajat mieltävät luonnonväriaineet ekologisemmiksi ja turvallisemmiksi kuin synteettiset väriaineet. Luonnonväriaineilla aikaansaatavat värisävyt ovat keskeinen osa luonnonväriaineilla värjättyjen tekstiilien viehätystä. Kuluttajat ovat kiinnostuneita luonnonväriaineista ja kaipaisivat tietoa väriaineiden ominaisuuksista ja luonnonväriaineilla värjättyjen tekstiilien hoitamisesta erityisesti, mikäli luonnonväriaineet tulisivat yleistymään tekstiileissä.

Eveliina Yli-Heikkilä

Pro gradu: Vaatteet, värit ja kestävyys – Kuluttajien näkemyksiä tekstiilien kulutuksesta sekä väriaineiden alkuperästä ja ominaisuuksista

 

 

Oppilaiden itsesäätelytaidon merkitykseen niin oppimisen- kun elämäntaitona on herätty muun muassa tulevaisuuden taitoja tukevan opetuksen sekä vahvuuskasvatuksen suosion myötä. Opettajat yrittävät parhaansa mukaan luovia tilanteessa, missä keskustelu ajautuu millon siihen, että oppilaat ovat joutuneet heitteille avointen oppimisympäristöjen ja ilmiöopetuksen myötä, ja milloin siihen, että opettajajohtoinen opetus on passivoivaa eikä lainkaan tätä päivää.  Vaikka keskusteluun siitä, miten opetusta pitäisi toteuttaa on varmasti niin monta mielipidettä kuin on koulun käynyttä, vallitsee kuitenkin yksimielisyys siitä, että lapsen hyvinvoinnin ja itsesäätelytaitojen kehityksen tukeminen on koulussa tärkeää. Tutkimukset kertovat, että juuri hyvinvoinnin taidot ovat niitä asioita, joita toivomme lapsille opetettavan. Mutta miten tätä oppimisen ja hyvän elämän kannalta merkityksellistä taitoa tuetaan koulun arjessa ja millaisia asenteita opettajilla on asiaan liittyen?

Tavoitteet

Tässä tutkimuksessa tutkittiin #uuttakoulua-hankkeen vahvuuskoulutuksiin osallistuneita opettajia. Tavoitteena oli selvittää, miten opettajat määrittelevät itsesäätelytaidon käsitteen, millaisia käsityksiä heillä on itsesäätelytaidon kehityksestä ja omista mahdollisuuksistaan vaikuttaa kehitykseen sekä miten oppilaiden itsesäätelytaitoa koulussa tuetaan.

Menetelmät

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto hankittiin haastattelemalla seitsemää hankkeeseen osallistunutta opettajaa. Haastattelut toteutettiin maaliskuun 2020 aikana. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tulokset

Tutkimuksen tärkeimpinä tuloksina ilmeni, että opettajilla ei ollut antaa itsesäätelylle yksiselitteistä määritelmää, vaan sitä kuvailtiin erilaisten osataitojen ja konkretian kautta. Itsesäätelyn sosiemotionaalinen ulottuvuus täydensi tässä tutkimuksessa aiempia määritelmiä. Lisäksi tulokset osoittivat, että opettajien käsityksen itsesäätelytaidon kehityksestä sisälsivät Dweckin (2006) mindset-teorian mukaisesti kasvun asennetta ja muuttumatonta asennetta. Osa opettajista piti itsesäätelyä kehittyvänä taitona, kun taas osalle se merkitsi synnynnäistä ominaisuutta, jonka kehitykseen ei voida koulussa vaikuttaa.

Tulokset osoittavat, että vahvuuskasvatus on alkanut löytää sijaa opetuksessa ja oppilaiden itsesäätelyä tuetaan varsin monipuolisin keinoin koulun arjessa Opettajien ajattelutavoissa elää kuitenkin edelleen muuttumattoman asenteen mukaisia käsityksiä, ja esimerkiksi kasvatuskumppanuuden tukemiseen tarvitaan lisää välineitä. Kaikki opettajat eivät siis tämän tutkimuksen perusteella päässet hankkeen asettamiin tavoitteisiin positiivisuuden edistämisestä luokissa ottaen sidosryhmät mukaan.

Tutkimus tarjoaa tietoa opettajille itsesäätelytaidosta ja sen tukemisen mahdollisuuksista. Tutkimuksen erityisenä arvona voidaan nähdä sen tarjoama tieto koulutuksille siitä, miten niitä tulisi jatkossa kehittää eteenpäin. Toisaalta tutkimus herättää pohtimaan, miten yksittäisillä täydennyskoulutuksilla voidaan vaikuttaa asenteisiin ja toimintaan. Tulevaisuutta ajatellen voidaan arvioida opettajankoulutuksen roolia tulevien opettajien kasvun asenteen omaksumisessa, ja toisaalta tarkastella opettajankoulutuksen mahdollisuuksia tarjota opiskelijoille parempia valmiuksia oppilaiden itsesäätelytaidon tukemiseen.

Suvi Kärkäs

Pro gradu: Itsesäätelytaito osana vahvuuskasvatusta – Alakoulun opettajien käsityksiä oppilaiden itsesäätelytaidosta ja sen tukemisesta

Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia Sipilän hallituksen (2015-2019) toteuttaman korkeakoulureformin mediaesityksiä, ja niiden kiinnittymistä laajemmin käynnissä oleviin koulutuspoliittisiin muutoksiin. Teoriaosiossani avaan koulutuspolitiikan kehityssuuntia ja niiden kiinnittymistä työllistettävyyteen ja uusliberalismin eetokseen. Tutkimukset ovat osoittaneet suomalaisen koulutuspolitiikan saaneen vaikutteita kilpailukykyvaltion toimintatavoista ja painottavan yhä vahvemmin yksilökeskeistä, arviointiin ja numeroihin pohjautuvaa toimintaa. Tutkimuksessani pyrin vastaamaan kahteen tutkimuskysymykseeni: Millaisia argumentteja korkeakoulureformin edistämiselle ja vastustamiselle mediassa esitetään? Millaisia mahdollisia paradoksaalisuuksia korkeakoulureformin mediaesityksiin liittyy?

Tutkimukseni aineistona oli 53 Helsingin Sanomien ja YLEn korkeakoulureformia koskevaa uutista vuosilta 2015-2019. Lähestyin korkeakoulureformin mediaesityksiä tutkimuksessani Foucault’n diskursiivisena käytäntönä, ja tavoitteenani oli selvittää mitä mediaesitysten luoman diskurssin puitteissa on mahdollista sanoa tai tehdä, ja millaisen diskursiivisen käytännön mediaesitykset muodostavat. Pohdin myös, miten media asemoi nuoria, ja millaisia odotuksia heihin kohdistettiin.

Analyysini osoitti kilpailukykydiskurssin vakiintuneen koulutuspuheessa mediassa. Yliopistojen autonomian katsottiin reformin myötä olevan uhattuna hallinnon ohjaillen korkeakoulujen rahoitusta. Nuoret kertoivat mediassa lisääntyneestä pahoinvoinnistaan itsevastuullisuuden kasvamisen myötä. Koulutus näyttäytyi toisaalta omiin valintoihin pohjaavana mahdollisuuksien kenttänä, toisaalta nuoria ohjailtiin vahvasti tietynlaiseen muottiin. Median luoma kuluttajakansalaisen ideaalisubjektin katsottiin olevan tehokas, vastuullinen, itseohjautuva, nuori lukiolaispoika. Kouluttautumisen katsottiin olevan nuoren velvollisuus, johon tulisi pyrkiä oman arvonsa maksimoimiseksi. Median luoma diskursiivinen käytäntö painotti yksilön vapauksia ja oikeuksia, kuitenkin vahvasti ohjaillen yksilöiden toimintaa kohti ’oikeana’ pidettyä polkua. Tutkimustulokset ovat linjassa aiemman koulutuksen markkinoitumista ja itsevastuullisuutta korostavan kirjallisuuden kanssa.

Emma Perilä
”Ainahan tulee myös kritiikkiä, kun uudistetaan” -Korkeakoulureformin mediaesitykset diskursiivisena käytäntönä

Mannerheimintien varressa, aivan pääkaupunkimme ydinkeskustassa, kohoaa jylhä eduskuntatalo. Sen pylväsportiikki tervehtii ohikulkijoita lähes 90 vuoden kokemuksella. Eduskuntatalossa olevat käytävät, valiokuntahuoneet ja istuntosali edustavat kansamme korkeinta päätöselintä. Graniittiseinät kätkevät sisäänsä lukemattomia tarinoita, kohtaamisia ja henkilöitä, jotka ovat lähtemättömästi osa historiaamme.

Eduskuntatalossa pidetään joka päivä paljon puheita, jotka koskettavat arkeamme. Harvemmin tulee ajatelleeksi, että siellä puhutaan myös paljon koulusta. Oman tutkimukseni aikana sain tehdä moniulotteisen matkan istuntosalin uumeniin ja kansanedustajien ylläpitämään koulupuheeseen.

Puhemies koputtaa nuijaan, istunto on alkamassa. Mikrofoni kytkeytyy päälle ja puhe alkaa.

Tutkimus

Tutkimukseni lähtöasetelmana toimii mielenkiinto yrittäjyyskasvatusta kohtaan. Aloittaessani kasvatustieteen opinnot 2015, ympärilläni kuhisi. Hallitus oli esittänyt menoleikkauksia koulujärjestelmälle. Kansalaistori täyttyi mielenosoittajista ja me kävimme monia keskusteluja yliopiston ruokalassa opiskelijoiden kanssa. Myräkkää lisäsi se, että samoihin aikoihin otettiin käyttöön uusi opetussuunnitelma.

Useissa keskusteluissa törmäsin käsitteeseen yrittäjyyskasvatus. Erityisesti siitä puhuivat kansanedustajat, mutta myös uudessa opetussuunnitelmassa oli oma laaja-alainen oppimiskokonaisuus Työelämä ja yrittäjyys. Tutustuessani aiheeseen hieman syvemmin, havaitsin puheissa ristiriitaisuuksia. Jotkut poliitikot halusivat yrittäjyyskasvatusta lisää, jotkut taas kokivat, ettei se sovi perusopetukseen. Tutkimukset osoittivat myös sen, että opettajat suhtautuivat siihen erilaisilla tavoilla.

Koin, että haaste oli heitetty. Graduni aiheeni tulisi olemaan yrittäjyyskasvatus.

Aineistokseni valikoitui 26 kansanedustajien puhetta, joissa mainittiin yrittäjyyskasvatus. Tutkimusmenetelmäni oli retorinen analyysi, joka tutkii puheessa olevia keinoja: miten yleisöä pyritään suostuttelemaan, että he hyväksyisivät halutut argumentit. Aineistoni lepäsi työpöydälläni ja minä esitin sille kysymyksen: ”Miten kansanedustajat puhuvat yrittäjyyskasvatuksesta?” Tutkimus sai alkaa.

Tulokset

Kansanedustajien yrittäjyyskasvatuspuhe on pääasiallisesti ylistyspuhetta. Siinä ylistetään yrittäjyyskasvatusta, yrittäjää ja yrittäjyyttä. Ylistyspuhe rakentuu monien retoristen keinojen varaan: ethoksella rakennetaan uskottavuutta, logoksella vedotaan järkeen ja pathoksella herätellään tunteita. Argumenttien järjestyksellä tehostetaan tärkeitä aiheita, esisopimuksella kutsutaan kaikki mukaan. Alistava ylistyspuhe painaa, jotta haluttuja aiheita voidaan nostaa.

Ylistyspuheen taustalla on uusliberalistista ajattelutapaa suostutteleva puhe. Jotta tämän suostuttelevan puheen pitäminen olisi oikeutetumpaa, se on verhoiltu kaikkien hyväksymään diskurssiin. Kansanedustajat esimerkiksi usein puhuvat tasa-arvosta ja hyvinvoinnista, mutta taustalla on halu edistää yrittäjyyskasvatusta talouden ja kilpailukyvyn palvelijana. Yrityselämä ja koulu asetetaan vastakkain: yritysten tulisi ottaa suurempi rooli koulujärjestelmän parissa.

Kansanedustajien yrittäjyyskasvatuspuheen valossa yrittäjyyskasvatus näyttäytyy uusliberalistisena asiana. He korostavat yksilöiden yritteliäisyyttä, heidän potentiaalinsa saamista talouden palvelukseen sekä yritysmaailman osuutta kouluopetuksesta. Tutkimukseni tarkentaa kuvaa yrittäjyyskasvatuksesta. Kansanedustajat, jotka arvovaltaisina asiantuntijapuhujina erityisellä tavalla vaikuttavat ilmiöön, ylläpitävät diskurssia, jossa yrittäjyyskasvatus on hyvin taloudellista, kilpailullista ja elinkeinoelämällistä.

Retorisen analyysin tehtävänä ei ole arvioida puheiden hyvyyttä tai oikeellisuutta. Se tuo ilmi niitä keinoja, joilla meihin pyritään vaikuttamaan. Tämä on tutkimukseni keskiössä. Se antaa arvokasta informaatiota kansanedustajien suhtautumisesta yrittäjyyskasvatuksen kautta kouluun ja luo hedelmällisiä, uusia tutkimusaiheita.

Lopuksi

Retorinen analyysi ohjaa ajatukseni armollisuuteen. Retoriikka on läsnä kaikkialla. Itse en voi sanoa, että kansanedustajien suostuttelema yrittäjyyskasvatus ja uusliberalistinen ajattelutapa olisi huonompi kuin jokin toinen. Se ei ole myöskään retorisen analyysin tehtävä. Kansanedustajien tuottama yrittäjyyskasvatuspuhe on samankaltaisesti rakennettu retoriikan varaan kuin on myös rakennettu vastakkaisen diskurssin argumentit. Ihmismieli on altis vaikuttumaan, ja sen vuoksi on tärkeää tutkia vaikuttamiskeinoja. Siksi koen tärkeänä, että tämä analyysi on tehty. Tutkimuksen aikana olen opettanut itseäni suhtautumaan kriittisemmin lukemaani ja kuulemaani. Tässä elämässä se on varmasti tarpeellinen taito.

Graduni valmistui maailmaan, joka on arvaamaton. Koronavirus on aiheuttanut valtavia muutoksia yhteiskuntaan ja arkeemme. Vaikka maailma ympärillämme pysähtyi, tiede jatkaa kulkuaan.

Markus Koskinen

Yrittäjyyskasvatus Arkadianmäellä: Retorinen analyysi kansanedustajien yrittäjyyskasvatuspuheista 2004–2006

Kehitysvammaiset ihmiset ovat kasvatustieteen tutkimuskentällä viime aikoina jopa unohdettu marginaaliryhmä. Heidän yhteiskunnallinen asemansa on vaihdellut vuosisatojen aikana hyljeksityistä syrjinnän kohteesta, sosiaalisen avun tarpeina oleviin ja vähitellen kohti yksilöllistä tasa-arvoisempaa kohtelua. Tietoisuus ihmisoikeuksista ja vammaisten oikeuksista on mahdollistanut kehitysvammaisten tasa-arvon ja osallisuuden kehittymisen yhteiskunnan aktiviisina jäseninä, joilla on myös oikeus omien ajatusten ilmaisuun.  Tämän mahdollistaa yhteiskunnan muut jäsenet. Kohderyhmänä kehitysvammaiset lapset on hyvin mielenkiintoinen ja antoisa, sillä aiempia tutkimuksia heidän opetuksesta tai varhaiskasvatuksesta ei ole juurikaan tehty. Tämän vuoksi uuden tiedon saannin tarve on suuri. Vuorovaikutus on taas todella tutkittu ilmiö kasvatustieteissä ja opetuksessa. Myös varhaiskasvatuksen vuorovaikutustutkimukset ovat nousussa. Henkilökunnan ja lapsen välinen vuorovaikutus onkin yksi varhaiskasvatuksen keskeisisistä laatutekijöistä. Kun lapsella on haasteita kommunikoinnissa ja vuorovaikutuksessa, vaaditaan aikuiselta herkkyyttä vastata lapsen vuorovaikutuksen tarpeisiin ja tukea tavoitteellisesti lapsen kommunikoinnin mahdollisuuksia. Tämä tapahtuu tiedostamalla lapsen vuorovaikutuksen tapa, vastaamalla siihen ja mahdollistamalla lapselle yhteisiä vuorovaikutustilanteita.

Tavoitteet

Kehitysvammaisten ihmisten tärkeimmät vuorovaikutuskumppanit ovat heidän kanssaan päivittäin työskentelevät opettajat, hoitajat ja avustajat sekä lapsen lähipiiri.  Jo vuosikymmenten ajan on tiedetty, että kyvykkäämmällä vuorovaikutuskumppanilla on merkittävä rooli vuorovaikutustilanteessa kehitysvammaisen ihmisen kanssa. Tämän vuoksi on tärkeää kohdentaa vuorovaikutustilanteen tutkimus kyvykkäämmän kumppanin toimintaan vuorovaikutustilanteen onnistumisen sekä mahdollistamisen kannalta. Itsensä ilmaisun ja osallisuuden lisäksi jokaisella lapsella on oikeus myös laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, jonka osaava ja ammattitaitoinen varhaiskasvatuksen henkilöstö mahdollistaa.

Tutkielma kohdistui varhaiskasvatuksen erityisopettajan ja kehitysvammaisen lapsen väliseen vuorovaikutukseen varhaiskasvatuksen erityisryhmissä. Tutkielman tavoitteena oli selvittää opettajan sitoutuneisuutta vuorovaikutukseen lapsen kanssa. Tutkielman toisena tavoitteena oli tunnistaa niitä vuorovaikutuksen rakenteellisia piirteitä, joiden varaa opettajan ja kehitysvammaisen lapsen välinen vuorovaikutus muodostuu vastaten kysymykseen siitä, mitkä tekijät mahdollistavat vuorovaikutuksen vastavuoroisuuden.

Menetelmät

Tutkielmaan valikoitui etnografinen lähestymistapa, sillä tavoitteena oli kuvata opettajan ja lapsen välistä vuorovaikutusta luonnollisissa varhaiskasvatuksen päivittäisissä tilanteissa. Aineisto kerättiin kolmesta pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksen erityisryhmästä videoimalla opettajan ja lapsen välisiä vuorovaikutustilanteita useamman päivän ajan. Aineistoa tuli runsaasti, josta analyysiin rajautui 2 tuntia 42 minuuttia videoita. Aineisto luokiteltiin ohjattuun toimintaan (aamupiirit, toimintatuokiot), spontaaniin vuorovaikutukseen (odotushetket ja siirtymätilanteet) sekä arkeen ja perushoitoon (ruokailu ja pukeminen). Aineisto analysoitiin teorialähtöisellä sisällönanalyysilla kahden vaiheen kautta. Ensin opettajan sitoutuneisuutta vuorovaikutukseen lapsen kanssa analysoitiin käyttämällä Suhosen (2009) soveltamaa opettajan kannustavan ohjaamisen arviointi eritystä tukea tarvitsevan lapsen kanssa työskennellessä -lomaketta, joka perustuu Pascallin (1995) AES (adult engagement scale) asteikkoon. Tämän jälkeen 17 videotallennetta analysoitiin soveltavaa keskustelunanalyysia hyödyntäen. Videoiden litteraateista tarkasteltiin sosiaalisen vuorovaikutuksen rakentumisen elementtejä, opettajan ja lapsen vuorovaikutusaloitteita ja niihin vastaamista sekä vastavuoroisen vuorovaikutuksen muodostumista.

Tulokset ja johtopäätökset

Opettajien sitoutuneisuus vuorovaikutuksessa lapsen kanssa vaihteli tilannesidonnaisesti. Sitoutuneisuus oli vahvinta ohjatussa toiminnassa ja heikointa perushoidon tilanteissa. Onnistunut vuorovaikutus muodostui, kun opettaja heittäytyi vuorovaikutustilanteeseen, mahdollisti lapsen oman ilmaisun, osasi lukea lapsen vuorovaikutusaloitteita ja vastata niihin. Kaikista aidoin vastavuoroinen yhteys opettajan ja lapsen välille rakentui odotushetkissä, joissa muodostui opettajan ja lapsen spontaania yhteisleikkiä.

Tuloksista voidaan tehdä johtopäätös, että vuorovaikutustilanne opettajan ja kehitysvammaisen lapsen välillä rakentuu osaavamman vuorovaikutuskumppanin eli opettajan pedagogisen toiminnan varaan. Yhteinen aito vuorovaikutus kehitysvammaisen lapsen kanssa vaatii riittävästi aikaa ja herkkyyttä tunnistaa lapsen yksilöllinen vuorovaikutuksen tapa ja antaa lapsen ilmaisulle mahdollisuus. Tämän tutkielman kohteena olevissa erityisryhmissä käytetään puhetta tukevaa ja korvaavaa kommunikaatiota (AAC-menetelmät) sekä monipuolisesti non-verbaalista vuorovaikutusta, kuten ilmeitä, eleitä, ääntelyä ja kosketusta puheviestin ilmaisun tukena.

 

Silja Jukkala Pro -gradu: Erityisopettajan ja kehitysvammaisen lapsen välinen vuorovaikutus varhaiskasvatuksessa -Päivittäiset vuorovaikutustilanteet erityisryhmissä

lähtökohdat ja tutkimuksen tarkoitus

Muuttuvassa maailmassa uusien ja yllättävienkin haasteiden kohdatessa arkemme tarvitsemme kykyä katsoa tulevaan. Mitä suurempia muutokset ovat, sitä vaikeampaa on ennakoida tulevaisuutta. Tulevaisuus ei kuitenkaan vain tapahdu, vaan teemme sen päätösten ja valintojen sekä meistä riippumattomien seikkojen kautta. Toimijuudessa yhdistyvät eri aikaulottuvuuksien vaikutukset, niin menneisyydessä muodostuneet käsitykset ja arvot kuin tulevaisuuden odotukset ja pelotkin. Suhtautuminen tulevaisuuteen paljastaa siis yksilön ajatuksia omasta asemastaan ja mahdollisuuksistaan yhteiskunnassa.

Tulevaisuus on kiinnostanut ja puhuttanut ihmistä aina. Tällaisena aikana – korona-kevättä eläessämme – tuntuu tulevaisuus olevan entistä enemmän läsnä ihmisten puheissa ja ajatuksissa. Tutkimuksessani analysoin vuosina 2018 ja 2019 kerättyjen noin 16–18-vuotiaiden lukiolaisnuorten kirjoittamia tulevaisuusaiheisia esseitä (n = 53). Tutkimus toteutettiin fenomenografisesti ja siinä käytettiin diskurssianalyysiä tulevaisuudelle annettujen merkitysten tunnistamiseksi. Olin erityisen kiinnostunut siitä, miten nuoret puhuvat tulevaisuudesta ja millaisia merkityksiä he puheellaan tulevaisuudelle antavat. Lisäksi tavoitteena oli tunnistaa menetelmällisesti nuorten tulevaisuuspuheen tapoja sekä analysoida toimijuuden rakentumista tunnistetuissa tavoissa puhua.

tulokset

Tulevaisuuspuheen tavoiksi tunnistettiin lineaarinen, skenaarioperusteinen sekä toivotuista tulevaisuuksista puhuminen. Lineaarisessa korostui menneisyys, tieto sekä nykyiset kehityslinjat. Skenaariopuheessa sen sijaan perustettiin tulevaisuus uudenlaisille ratkaisuille sekä epäjatkuvuuksiinkin perustuneisiin vaihtoehtoihin. Toivotut tulevaisuudet puolestaan olivat subjektiivisin tapa katsoa tulevaan, ja ne perustuivatkin arvoihin, toiveisiin sekä unelmiin.

Toimijuutta ei olisi voitu tutkia vain yksittäisestä puhetavasta, koska tämä antaisi liian yksinkertaistavan kuvan niin puheen kuin toimijuuden luonteesta, jotka ovat kaikkea muuta kuin yksinkertaisia. Määritin kolme tyypillisintä puhetapayhdistelmätyyppiä ”realisteiksi”, ”toimeenpanijoiksi” ja ”utopisteiksi”. Sillä, kuinka tulevaisuudesta puhutaan, on siis merkitystä. Tutkimalla tulevaisuuspuhetta sekä yhdistämällä toimijuuden kompleksiset elementit osaksi sitä voidaan hahmottaa yksilön suhtautumista tulevaan ja näin ollen myös kasvatuksen näkökulmasta saada tietoa siitä, kuinka tukea yksilöä hänen tarvitsemallaan tavalla.

Täydellistä toimijuuden kokonaisuutta on ehkä tarpeetonta määrittää, sillä yhteiskunnallisesti on tärkeää, että on yksilöitä, joilla on erilaisia valmiuksia toimia ja kyky toimia keskenään. Tarvitsemme siis sekä realisteja, jotka juurruttavat meidät ymmärtämään menneisyyden sekä nykyisyyden reunaehtoja ja lainalaisuuksia, sekä toimeenpanijoita, jotka uskovat parempaan tulevaisuuteen ja ovat eturintamassa valmiita tekemään töitä sen eteen. Jotta muutos olisi riittävä, etenkin näinä aikoina, jolloin sekä ilmastonmuutos että korona-virus vaativat meitä etsimään ratkaisuja ”boksin ulkopuolelta”, tarvitaan myös utopisteja, jotka hakevat ratkaisuja todennäköisen toiselta puolelta.

Nuorten tulevaisuusesseiden sisällöissä korostuivat koulutuksen ja työn rooli. Näillä nähtiinkin olevan selkein yhteys toimijuuteen, joten voidaan todeta, että nuoret kokevat rakenteiden tuottaman toimijuuden todennäköisimpänä keinona vaikuttaa ja menestyä elämässään. Muita keskeisiä sisältöjä olivat luonto ja ympäristö sekä ekologisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvät toiveet tulevaisuutta kohtaan. Myös teknologia näyttäytyi keskeisenä esseissä muun muassa pohdinnoissa teknologisten ratkaisujen, kuten robottien, vaikutuksesta tulevaisuuden töihin. Näiden lisäksi lähes jokaisessa esseessä näkyi sosiaalisten suhteiden merkittävyys. Perhettä ja ystäviä arvostettiin ja ne koetaan tärkeiksi myös tulevaisuudessa. Harrastukset ja vapaa-ajantoiminta, kuten matkustaminen, oli monessa esseessä keskeisessä roolissa. Suurimpana huolena nuoret esittivät ilmastonmuutokseen liittyviä pelkoja.

lopuksi

Tätä työtä aloittaessani en tiennyt juurikaan tulevaisuuksien tutkimisesta. En edes sitä, kuinka tämä olisi ylipäätään mahdollista. Tulevaisuus tehdään, se on yhtä aikaa mahdollisuuksia, yllätyksiä, kriisejä ja haasteita, aivan kuten tämä päiväkin. Kuitenkin historia on osoittanut, että joskus mahdottomina näyttäytyneet asiat muuttuvat tulevaisuudessa mahdollisiksi. Sen vuoksi haluan päättää joskus mahdottomaltakin tuntuneen pro gradu -prosessini presidentti Sauli Niinistön (huhtikuussa 2020) sanoihin: ”Kannattaa muistaa: sille, joka mahdottoman voittaa, on kaikki mahdollista.”

Tuija Hyvättinen
Pro Gradu: Tulevaisuuspuhetta ja toimijuutta – nuorten tarinoita tulevaisuudesta

Motivaatiota tarkastellaan usein yhdessä kontekstissa kerrallaan ja tällöin tarkastellaan motivaatiota esimerkiksi koulu-, työ- tai vapaa-ajankonteksteissa. Motivaatio ei kuitenkaan rajoitu elämässä vain yhdelle osa-alueelle, vaan läpi leikkaa kaikki elämän osa-alueet. Se miksi motivaatio vaikuttaa kaikilla elämän alueilla on se, että motivaatio on yhteydessä tunteisiin, suoriutumiseen, hyvinvointiin ja tavoitteiden asetteluun. Puhuttaessa nuorista lukiolaisista on tärkeää selvittää millaista motivaatiota he kokevat eri elämän osa-alueilla. Kun halutaan tarkastella opiskeluissa suoriutumista, tulee tarkastella myös lukiolaisten vapaa-aikaa ja siellä esiintyvää motivaatiota. Vapaa-ajan merkitys lukiolaisten kokonaishyvinvoinnissa ja motivaatiossa on tärkeää. Harrastukset ja niissä saadut kokemukset ovat tärkeä osa lukiolaisen kasvamista ja kehittymistä, jotka kulkevat käsi kädessä opiskeluiden kanssa.

Vapaa-ajalla koetut mielekkäät kokemukset ja sisäistä motivaatiota tukevat harrastukset ovat yksi merkittävä tekijä nuorten kokonaishyvinvoinnissa. Sisäisesti motivoituneet voivat kokonaishyvinvoinniltaan paremmin verrattuna heihin, jotka ovat ulkoisesti motivoituneita. Korkea sisäinen motivaatio ja tätä kautta parantunut kokonaishyvinvointi näkyy opiskelijoilla vahvistuneena itsensä toteuttamisena, vähentyneinä ahdistuneisuuden tunteina ja vähentyneinä henkisinä ongelmina. Vapaa-ajalta läikkyy sisäisen motivaation hyötyjä muille elämänalueille, myös opiskeluihin.

Motivaatio on yksilöllistä, mutta silti sen rakentumiseen vaikuttavat yleismaailmallisesti samanlaiset tekijät. Itsemääräämisteoriassa puhutaan kolmesta psykologisesta perustarpeesta; autonomian, kyvykkyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteista ja motivaatio rakentuu näiden kolmen perustarpeen kautta. Mitä paremmin perustarpeet saadaan täytettyä, sitä itsestä lähtevämpää motivaatiosta muodostuu. Perustarpeiden jäädessä täyttymättä motivaatio on ulkoisten kontrollitekijöiden ohjaamaa. Motivaatiossa tulisi pyrkiä sisäiseen, itsestä kumpuavaan motivaatioon, sillä se parantaa suoritusta ja oppimista sekä lisää hyvinvointia.

TUTKIMUKSEN TARKOITUS

Tutkimuksessani vertailin lukiolaisnuorten motivaatiota opiskelun ja vapaa-ajan konteksteissa itsemääräämisteoriasta käsin. Lukiolaisten motivaatiota on tarkasteltu vähemmän, joten tämä tutkimus tarjosi näkemyksiä tähän vähemmän tarkasteltuun kohderyhmään. Motivaatiota on tutkittu todella laajasti, mutta intensiivisellä kokemusotanta-aineistolla tutkimusta on tehty vähemmän. Tutkimuksissa ei myöskään ole tutkittu sekä vapaa-ajan että opiskeluhetkien motivaatiota samassa yhteydessä. Näiden tutkiminen yhdessä on kuitenkin tärkeää, sillä motivaatio vaikuttaa niin opiskelutilanteissa kuin vapaa-ajantilanteissa. Ihminen on kokonaisuus, jonka motivaatio, hyvinvointi ja elämäntyytyväisyys rakentuvat useiden osa-alueiden yhteisvaikutuksesta. Näin ollen opiskelumotivaation kannalta ei ole merkityksetöntä, mitä nuoren vapaa-ajalla tapahtuu, vaan vapaa-ajan tekijät heijastuvat myös opiskeluun.

TULOKSET

Havaittiin, että lukiolaiset tekivät vapaa-ajallaan asioita, joista he pitivät, mutta opiskelutilanteissa puolestaan he tekivät asioita, koska täytyi tai tekemättä jättäminen aiheutti syyllisyyden tai ahdistuneisuuden tunteita. On luonnollista, että motivaatio on vapaa-ajalla sisäisesti motivoitunutta, sillä usein vapaa-ajan aktiviteetit tarjoavat laajempia luovuuden mahdollisuuksia, jotka edistävät sisäisen motivaation syntymistä.

Opiskelutilanteissa koettu ulkoinen motivaatio voi johtua motivaation perustarpeiden täyttymisen puutteesta. Jos nämä perustarpeet eivät täyty lukio-opinnoissa, ei opinnoissa myöskään voida kokea sisäistä motivaatiota. On tärkeää tehdä havainto, että lukiolaiset kokevat edes vapaa-ajallaan sisäistä motivaatiota ja lukiolaisilla todella on vapaa-ajalla tekemistä, josta he pitävät. Mielekäs vapaa-aika tukee nuoren kokonaishyvinvointia ja opiskeluiden haasteista selviämistä.

LOPUKSI

Seuraavissa tutkimuksissa tulisi tarkastella motivaation syntymistä eri elämän osa-alueilla. Tällaista tutkimusta voidaan tehdä interventiotutkimuksella. Muuttamalla ympäristössä kyvykkyyden, autonomian ja yhteisöllisyyden tunteiden kokemusta voidaan luoda toimintamalleja kouluun, harrastuksiin tai kotiin, jotka tukevat parhaalla mahdollisella tavalla nuorten sisäisen motivaation muodostumista. Tätä kautta saadaan lisättyä nuorten positiivisia tunnekokemuksia, vahvistettua heidän itseluottamustaan ja parannettua heidän koulumenestystään. Interventiosta hyötyisivät niin opettajat, vanhemmat, kuin nuoret itsekin, sillä intervention avulla voitaisiin löytää juuri niitä nuorille sopivia toimintatapoja, jotka edistävät heidän sisäistä motivaatiotaan optimaalisella tavalla.

Hanna Lyden
Pro gradu: Lukiolaisten motivaatio opiskelu- ja vapaa-ajan tilanteissa

Tutkin Pro Gradussani, millaista oppimista f2f-varainhankkijana työskentely edellyttää. Aihe on kiinnostava, koska ilmiötä ei ole vielä tutkittu f2f-varainhankkijoiden kokemusten näkökulmasta. Sitä koskevassa tutkimuksessa on lähinnä havaittu, että f2f-varainhankinta on todella tehokas varainhankinnan muotoa ja erityisen toimiva nuorten (alle 30v.) lahjoittajien rekrytointiin kohdalla, jotka eivät ole aikaisemmin lahjoittaneet yleishyödyllisten organisaatioiden työhön. Lisäksi aihe on ajankohtainen, koska f2f-varainhankinnan kieltämisestä on käyty keskustelua mm. Iso-Britanniassa. F2f-varainhankinnan kieltäminen olisi iso isku yleishyödyllisten organisaatioiden rahoitukselle, koska yksityiset lahjoittajat muodostavat niiden keskeisimmän rahoituksen kanavan. Pyrin tutkimuksessani tuottamaan tietoa f2f-varainhankinnasta, joka auttaisi ymmärtämään ilmiötä paremmin sekä olisi hyödynnettävissä f2f-varainhankkijoiden johtamisessa ja kouluttamisessa tavalla, joka olisi, sekä kestävää että tehokasta.

Tutkimukseni tuloksena kävi ilmi viisi f2f-varainhankkijoiden työssään kohtaamaa oppimisen kohdetta: 1) Vieraiden ihmisten lähestyminen 2) Myyntitilanteen hallinta 3) Tulospaineet 4) Ihmisten pysähtymättömyys ja 5) Ikävät kohtaamiset. Näistä oppimisen kohteet 1 ja 2 muodostavat oman luokkansa, f2f-varainhankkinnan sisäistämisen, jossa oppimisen prosessi käynnistyi ja tuli päätökseen työskentelyn myötä. Oppimisen kohteet 3-5 muodostivat oman luokkansa, f2f-varainhankinnan luonteen, jossa oppimisen prosessi säilyi aktiivisena läpi f2f-varainhankkijoiden työskentelyn. Molempiin näistä luokista löytyi moninaisia ratkaisukeinoja.  F2f-varainhankinnan sisäistämisen osalta korostui tunnollisuuden ja vastuunoton merkitys sekä erilaiset vuorovaikutustaidot, kuten aktiivinen kuuntelu ja huumorin käyttö. F2f-varainhankinnan luonteen osalta ratkaisukeinoina korostui tiimin jäsenenä työskentelyn sekä yksilölliseen tunteiden käsittelyn ja työhön asennoitumisen merkitys. Työhön asennoitumisessa korostui positiivisen mielen tärkeys, työn kanssa hauskan pitäminen ja rennosti ottaminen tapahtui siinä mitä tahansa. Lisäksi merkitystä oli onnistumisilla ja hyvällä fiiliksellä sekä erilaisilla motivoitumisen tavoilla, kuten kehitysyhteistyön tärkeänä pitämisellä.

Tutkimukseni tulokset nostavat esiin useita seikkoja, mitkä olisi syytä huomioida f2f-varainhankkijoiden johtamisessa ja kouluttamisessa. Lisäksi se tuota uutta tietoa aikaisemmin vähän tutkitusta ilmiöstä ja toimii samalla oppimisen tutkimuksen hyppynä täysin uuteen tutkimuskohteeseen

 

Lauri Leivo

Pro gradu – Oppimisen kohteet ja niiden ratkaisukeinot f2f-varainhankinnassa, Reunatuntemusteoreettinen tarkastelu.