Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Bakgrund

Ökad psykisk ohälsa och en otillräcklig fysisk aktivitet bland barn och unga är bekymmersamma trender. Nedstämdhet, ångest, skolstress och ensamhet ökar. Samtidigt som detta sker, rör sig färre barn tillräckligt enligt våra nationella rekommendationer. Med denna bakgrund motiveras valet för denna avhandling, att utforska lärarnas syn på sambandet mellan elevers fysiska aktivitet och psykiska hälsa. Denna studie fokuserar på Åland, där psykisk ohälsa och oroväckande statistik har fått en ökad uppmärksamhet det senaste året. Att förstå hur lärare kan främja fysisk aktivitet och psykisk hälsa är avgörande för att hantera dessa utmaningar och stödja ungdomars välmående.

Genomförandet av studien

Min avhandling är en kvalitativ forskning som undersöker sambandet mellan elevers fysiska aktivitet och psykisk hälsa enligt lärare på Åland. Jag använde mig av semistrukturerade intervjuer för att samla in data och valde en strukturerad design med narrativa berättelser för att presentera resultaten.

Resultatet

Sammanfattningsvis har alla tre informanter i studien betonat att det finns ett positivt samband mellan elevers fysiska aktivitet och deras psykiska hälsa. Fysisk aktivitet ger eleverna ökad energi, bättre koncentration, och hjälper dem att hantera stress. Däremot kan psykisk ohälsa, som stress och nedstämdhet, påverka elevernas motivation och förmåga att vara fysiskt aktiva. Detta samband är ömsesidigt och påverkar elevernas välbefinnande. Informanterna har även delat olika strategier och initiativ som de själva och som deras skolor använder för att främja fysisk aktivitet och psykisk hälsa bland eleverna. Sammantaget indikerar resultaten att både fysisk aktivitet och psykisk hälsa är viktiga faktorer för elevers välbefinnande och att de är nära kopplade till varandra.

Avslutning

I en tid av utmaningar för samhället och skolan är det avgörande att inte glömma vikten av barns och ungas psykiska hälsa och fysiska aktivitet. Dessa två faktorer är grundläggande för deras välmående. Genom att aktivt integrera psykisk hälsa och fysisk aktivitet i skolor och samhälle kan vi skapa en miljö där unga ges de bästa förutsättningarna att utvecklas och trivas. För att forma en sundare framtid behövs mer forskning, exempelvis hur lärarnas utbildning påverkar deras förmåga att främja aktivitet och hälsa. Teknologins roll och elevernas perspektiv är också värda att utforska. Genom att prioritera dessa områden kan vi säkerställa en ljusare framtid för den yngre generationen.

Matilda Strömberg

Åländska lärares syn på sambandet mellan elevers fysiska aktivitet och psykiska hälsa

Sain tutkimukseeni innostuksen omasta karjalaisuudestani sekä kiinnostuksestani oppimateriaaleihin, joihin olen päässyt tutustumaan melko laajasti luokanopettajan opintojeni aikana. En ole itse koskaan oppinut karjalan kieltä, mutta onnekseni karjalainen mummuni toi kulttuuria ja perinteitä aktiivisesti mukaan elämääni lapsuudestani alkaen ja pääsin hänen kanssaan useasti vierailemaan Karjalassa esiäitiemme mailla.

Tutkimuksen tarkoituksena oli saada selville, kuinka karjalan kieltä ja kulttuuria kuvataan suomalaisissa alakoulun oppikirjoissa. Karjalan kieli on yksi suomen vähemmistökielistä, jota käyttää Suomessa eri tasoisesti n. 30 000 henkilöä. Enemmän karjalan kielen puhujia on Venäjän puolella. Karjalan kieli on eri asia, kuin karjalan eri murteet. Tutkimukseni tutkimuksellinen lähestymistapa perustui European language diversity for all (ELDIA) tutkimushankkeen menetelmiin, jonka avulla on tutkittu erityisesti suomalais- ugrilaisten vähemmistökielten asemaa sekä mahdollisuuksia kielenelvytykseen. Karjalan kieli on vahvasti uhanalainen, vaikka viime vuosina elvytystoimet ovatkin jonkin verran lisääntyneet. ELDIAn tutkimustulosten perusteella esimerkiksi kielituotteiden (esim. oppikirjat) saatavuus parantaa sekä kielenpuhujien mahdollisuuksia käyttää kieltään että kielen asemaa yleisesti. Tämän vuoksi päätin tutkia, kuinka suomalaisissa perusopetuksen oppikirjoissa karjalan kieli ja kulttuuri tuodaan esille. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että oppikirjojen merkitys oppilaiden näkemyksiin ja asenteisiin on merkittävä.

Tutkimuksen menetelmänä käytin diskurssianalyysiä ja teemoittelua, jonka avulla oppikirjoista löydetyt maininnat karjalan kielestä ja kulttuurista jaettiin kolmeen eri ryhmään. Tutkimuksessa oli mukana kolmen suomalaisen kustantamon (Sanoma Pro, Otava, Edukustannus) kaikki alakoulun oppikirjat oppiaineista suomen kieli ja kirjallisuus, historia, uskonto ja ympäristötieto. Tutkittuja kirjoja oli yhteensä 146kpl ja ne noudattivat vuoden 2014 perus- opetuksen opetussuunnitelman perusteita. Mukana olivat oppilaankirjat, tehtäväkirjat sekä opettajan oppaat.

Tutkituista oppikirjoista havaittiin karjalan kieleen ja kulttuuriin liittyviä mainintoja yhteensä 25 kpl. Nämä löydöt jaoteltiin kolmeen eri diskurssiin sen mukaan, minkä aiheen yhteydessä karjala mainittiin. Nämä kolme diskurssia ovat historia, Kalevala sekä vähemmistökielet. Historiaan liittyviä mainintoja oli 10kpl, Kalevalaan liittyviä 7kpl sekä vähemmistökieleen liittyviä mainintoja 8kpl. Useimmat maininnoista olivat samoissa oppikirjoissa. Historia-teeman maininnat liittyivät joko Karjalan maantieteellisen alueeseen, Pähkinäsaaren rauhaan tai karjalaisiin heimoihin. Kalevalan yhteydessä mainittiin Elias Lönnrotin keräysmatkat Vienan Karjalaan. Lisäksi mainittiin karjalaiset runonlaulajat. Vähemmistökieliin liittyvät maininnat olivat useimmiten osa pidempää listausta, jossa kerrottiin vähemmistökielistä. Kaikki löydöt olivat korkeintaan kahden lauseen pituisia. Karjalan kieltä ei siis kuvata monipuolisesti tämän tutkielman perusteella.

ELDIAn sekä muiden esiteltyjen aiempien tutkimuksen perusteella, oppikirjojen olisi omalta osaltaan mahdollisuus parantaa vähemmistökielten asemaa kertomalla niistä laajemmin, antamalla ääni kielten puhujien edustajille, sekä kertomalla vähemmistökielistä ja kulttuureista tasavertaisesti enemmistökielten rinnalla.
Tein tutkimuksessani jonkin verran vertailua karjalan kielen, saamen kielten ja suomen romanikielen välillä, sillä ne ovat kaikki samankaltaisia vähemmistökieliä Suomessa.

Kävi kuitenkin ilmi, että vaikka saamen kielten ja suomen romanikielen asemakin on Suomessa hyvin heikko, on karjalan kielen asema vieläkin huonompi. Saamen kieliä ja romanikieltä on esimerkiksi mahdollisuus opiskella jo alakoulussa ja oppikirjoissa kerrotaan näistä kielistä enemmän kuin karjalan kielestä, vaikka kaikki vähemmistökielet esitelläänkin selkeästi alisteisina suomen kielen rinnalla. Toivon, että tutkimukseni havahduttaisi oppimateriaalien laatijoita kielten monipuolisempaan esittelyyn sekä antaisi lisätietoa karjalan kielestä kaikille asiasta kiinnostuneille.

Kaisa Koskenkorva
Karjalan kielen ja kulttuurin kuvaukset alakoulun oppikirjoissa

Miksi?
Yhteiskunnallista keskustelua seuraava ei voi olla välttynyt katsomusopetuksen järjestämiseen liittyvältä keskustelulta, jota on käyty vuosikymmenien aikana kerta toisensa jälkeen. On myös hyvin todennäköistä, että olet myös aikanasi miettinyt oppilaan roolissa, miksi luokkalaisesi jakautuvat uskontokunnan jäsenyyden mukaan eriytettyyn opetukseen. Ainakin minua asia on askarruttanut lapsuudesta saakka, kun keräännyimme elämänkatsomustietoa opiskelevien kesken saman pienen oppilasryhmän kanssa ensimmäisestä luokasta peruskoulun loppuun saakka. Todellisuutemme eriytyi aina siinä kohdassa, kun oppilaat taivalsivat eri luokkiin oman katsomuksensa mukaiseen opetukseen tai hyppytunnille siksi aikaa. Välillemme muodostui eron kuilu. Sain usein vastata kysymyksiin siitä, millaista on opiskella elämänkatsomustietoa ja millaista on elää elämää ilman uskoa. Toiset ihmettelivät, miten voi olla etten tunne Raamatun symboliikkaa, mutta virsien veisuu sujui mitä mallikkaimmin.

Tämä eriytetyn opetuksen muodostama tietämättömyys sai minut kiinnostumaan elämänkatsomustietoa koskevasta julkisista mielipiteistä. Miten anonyymit nettikeskustelijat rakentavat näkemyksiänsä elämänkatsomustiedon oppiaineesta, joka on vähemmistön katsomusaine? Tavoitteeni oli tuottaa lisää tietoa niin elämänkatsomustiedosta itsenäisenä oppiaineena sekä saada viitteitä siitä, mitä mieltä arkitiedon varassa ollaan oppiaineesta sekä sen tulevaisuudesta. Aiheen ajankohtaisuutta lisää se, että katsomusopetusmallimme todennäköisesti tulee kohtaamaan jonkin näköisiä muutoksia lähitulevaisuudessa. Tutkielman nimeksi muodostui: ”Siellä ei lyödä raamatulla tai ateismilla päähän” –
Tulkitseva diskurssianalyysi elämänkatsomustiedosta rakennetuista näkemyksistä sosiaalisen median
keskustelupalstoilla vuosina 2016–2022.

Miten?
Pro gradu-tutkielmani on laadullisin tutkimusmenetelmin tehty tulkitseva diskurssianalyysi. Rajasin tutkimukseni koskemaan kuutta eri elämänkatsomustiedosta käytyä keskustelua vauva.fi-keskustelufoorumilla. Koostin tutkielmaani löyhästi sisällönanalyysiä hyödyntäen kontekstin, joka aineistolähtöisesti tuki tutkimusaineistoni ymmärtämistä. Konteksti muodostui elämänkatsomustiedon oppiaineen säädöksien ja oppiaineen humanistisen luonteen kuvailusta sekä Suomessa sekä globaalisti tapahtuneesta postsekulaarisesta murroksesta. Tutkimusaineistostani erittelin viisi erilaista diskurssia niiden yleisyyden (hegemonisuuden) mukaan.

Tulokset?
Tuloksista selvisi, että yleisimmissä tavoissa rakennettiin:
– myönteisiä kuvauksia elämänkatsomustiedon oppiaineesta vertaamalla sitä evankelisluterilaisen uskonnon opetukseen,
– yhdenvertaisuuden näkökulmaa korostamalla,
– oppiaineen nykyaikaisuutta kehuen,
– luottamuksen osoittamisella (indoktrinaatiosta vapaana),
– oppiaineen riittämättömyyden ilmaisemisella yhteiskunnallisten tarpeiden kohtaamisessa, sekä
– oppiaineen opiskelua koskevilla arvovalinnoilla, joilla tulkittiin olevan oppilaan edun kannalta erilaisia syy–seuraussuhteita.
Harvinaisemmat näkemykset sisälsivät teemoiltaan
– toiseutumisen pelkoa oppiaineen opiskelun vuoksi ja
– opetussuunnitelmasta eroavien näkemysten rakentamista.

Hyöty?

Tutkimustuloksieni perusteella voi sanoa, että arkitiedon varassa elämänkatsomustieto tulkitaan ristivetoiseksi sen riittävyydessä ja riittämättömyydessä osana katsomusopetusta. Lisäksi yhdenvertaisuus ei automaattisesti toteudu elämänkatsomustietoa opiskellessa. Tulokset asettuivat samaan linjaan aiemman tutkimustiedon kanssa eriytetystä katsomusopetuksesta. Toisaalta tutkielmani tarjosi yllättäen tietoa myös elämänkatsomustiedon ja luterilaisen uskonnon opetuksen eroista. Yleisesti tutkielmaani voi hyödyntää osana katsomusopetuksen tarkastelemista nykyisessä eriytetyn katsomusopetuksen mallissa sekä tiedonlähteenä siitä kulttuurisesta varannosta, jonka puitteissa on mahdollista muodostaa näkemyksiä oppiaineesta.

 

Tuuli Suoranta

Taustaa

Tekijyys on noussut tapetille Maker-liikkeen nousun myötä. Esimerkiksi Tekijätilat kuten kirjastojen Värkkäämöt ovat yhä suositumpia, ja myös kasvatuksen ja koulutuksen saralla pyritään saada ratkaisuja siihen miten ennakoida tulevaisuutta ja opettaa kansalaisten silloin tarvitsemia taitoja (2000-luvun taitoja). Näihin vastaa mm. opetussuunnitelmien laaja-alaisen oppimisen tavoitteet sekä teknologiakasvatus. Myös Carol Dweckin kasvun ja pysyvyyden mielenlaadusta tehdyt tutkimukset ovat herättäneet meidät huomaamaan kuinka mielenlaaduilla on yhteys henkilön haluun ja kykyyn oppia ja omaksua asioita. Näiden aatteiden ja tutkitumusten ristivaikutuksessa on syntynyt ajatus tekijyyden mielenlaadusta. Tekijyyden mielenlaatu tarkoittaa henkilön omaan tekijyyteen liitettävää ajattelutapaa, joka on näkyvissä tämän puheesta ja käyttäytymisestä. Tekijyyden mielenlaatua on tutkittu varsin vähän aiemmin ja silloinkin vain aikuisilla ja jo kouluikäisillä lapsilla, joten lähdin tutkimuksessani tarkastelemaan varhaiskasvatusikäisiä lapsia: miten tekijyyden mielenlaatu ja sen osatekijät ilmenevät varhaiskasvatusikäisillä lapsilla?

Tekijyyden mielenlaadun osatekijät

Tekijyyden mielenlaadusta ei ole määritelty vakiintuneita osatekijöitä, joten tutkielmani aluksi minun oli ensin yhtenäistettävä ne kirjallisuuden perusteella sekä muokattava niiden ilmenemisen indikaattorit vastaamaan varhaiskasvatusikäisiä lapsia. Tekijyyden mienelaadun osatekijöiksi muodostui: kasvun mielenlaatu ja sinnikkyys; sitoutuminen; jakaminen ja yhteisö; leikki ja uteliaisuus; sekä luovuus. Päiväkodin monialaisessa teknologiaprojektissa videoidun aineiston ja kirjallisuuden perusteella määrittelin tekijyyden mielenlaadun osatekijät ja kuinka ne ilmenevät kohderyhmälläni abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Jokaista määrittelemääni tekijyyden mielenlaadun osatekijää näkyi aineistosta. Analysoidessani aineistoa huomasin myös, että tekijyyden mielenlaadun osatekijät ovat myös yhteydessä ja vaikuttavat toistensa ilmenemiseen. Tämän vuoksi tutkimukseeni nousi myös toinen tutkimuskysymys: miten tekijyyden osatekijät ovat yhteydessä toisiinsa?

Osatekijät vaikuttavat toisiinsa

Huomasin, että yhden osatekijän ilmeneminen ennusti toista: (1) kasvun mielenlaatu limittyy osittain sitoutumisen kanssa, sillä myös kirjallisuuden mukaan sitoutuminen on todennäköisempää kasvun mielenlaadun omaavilla henkilöillä. (2) Sitoutumunen edelsi aineistossa usein leikin ja uteliaisuuden sekä jakamisen ja yhteisön indikaattorien ilmenemistä, ja nämä osatekijät taas limittyivät ja vaikuttivat toistensa ilmentymiseen. (3) Leikin ja uteliaisuuden sekä jakamisen ja yhteisön osatekijät edelsivät luovuuden ilmenemistä, sillä leikki ja materiaalien tutkiminen johtivat aineistossa uusiin ajatuksiin ja luoviin kokeiluihin, sekä muilta ryhmän jäseniltä otettiin mallia omiin ideoihin.

Jatkossa

Tekijyyden mielenlaadun osatekijät voidaan nähdä osana haluttavia 2000-luvun taitoja. Tämän takia sen kasvattamista voitaisiin tietoisesti harjoittaa jo varhaiskasvatuksesta asti. Tämä oli kuitenkin yhden päiväkotiryhmän (12 lasta) otos ja tekijyyden mielenlaatu on varsin tuore tutkimuksen kohde, joten sitä tulisi tutkia enemmän ja laajemmin otoksin, esimerkiksi pitkittäistutkimusella. Tämä tutkimus kuitenkin antaa osviittaa tekijyyden mielenlaadun ominaisuuksista ja vaikutuksista varhaiskasvatusikäisillä lapsilla aiheena, jota olisi tärkeä tutkia enemmän.

Iina Pärssinen

Tekijyyden mielenlaatu lapsilla varhaiskasvatuksen monialaisessa teknologiaprojektissa

Taustaa

Rasismin tunnistaminen läpi yhteiskunnan ja erityisesti koulutuksessa ja opetuksessa, on tärkeä ja ajankohtainen yhteiskunnallinen kysymys. Keskustelu rasismista on onneksi myös lisääntynyt ja mediassa on nostettu esiin nykyisen hallituksen ministereiden rasistisia kirjoituksia ja Suomessa on jouduttu pohtimaan sitä, millainen linja hallituksella on rasismiin ja syrjintään. Valitettavasti koulutus ei ole rasismista vapaa vyöhyke ja usein keskustelu pelkistyy kysymykseen ”onko meidän kouluissamme rasismia?” sen sijaan, että rasismin olemassaolo tunnistettaisiin ja tunnustettaisiin olemassa olevaksi osaksi yhteiskuntamme rakenteita ja täten myös koulutusjärjestelmäämme.

Tämän Pro gradu -tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella sitä, millaisina suomalaisten rodullistettujen mieheksi identifioituvien rasismin kokemukset koulukontekstissa näyttäytyvät ja miten kokemukset heihin vaikuttivat. Tutkimus huomioi sukupuolen vaikutuksen rasismin kokemuksiin ja tutki sitä, millaisia merkityksiä haastateltavat kokemuksilleen antoivat.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineisto kerättiin ryhmähaastattelun keinoin. Tutkimukseen osallistui viisi henkilöä, ja ryhmähaastattelut pidettiin Teams-haastatteluina keväällä 2023. Haastatteluissa teemoina olivat identiteetti ja sen muodostuminen, haastateltavien kokemukset rasismista koulussa, sekä se, miten rasismiin on puututtu ja millaisia antirasistisia toimia haastateltavat tunnistivat kouluissa ja oppilaitoksissa. Analyysissa sovelsin temaattista lähestymistapaa.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksen tulosten mukaan rasismin kokemukset koulujärjestelmässä muovasivat nuorten miesten käsityksiä itsestään, identiteetistään ja osallisuudestaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Rodullistettujen miesten ryhmässä toimiminen ja ryhmään samaistuminen määritteli sitä, millaisia merkityksiä he antoivat rasistisille tilanteille koulun kontekstissa ja kenen kanssa ja millä tavoin he sanallistivat kokemuksiaan. Haastateltavat eivät kertomuksissaan juurikaan vastustaneet, haastaneet tai kyseenalaistaneet kokemaansa rasismia. He pitivät rasismia olemassa olevana ja pysyvänä tilana, ”hiljaisena faktana”.

Koulutuksia kohdistetaan antirasistiseen kasvatukseen ja rasismiin puuttumiseen kouluissa. Lähtökohdaksi määritellään usein opettajien rasismin tunnistaminen ja siihen puuttuminen oppilaiden välisessä vuorovaikutuksessa. Aineistossa kuitenkin vertaisten osuus rasismin kokemuksissa oli vähäinen ja haastateltavat kuvasivat pääosin kokemuksia opettajien ja muiden aikuisten rasistisesta käyttäytymisestä. Tämä osoittaa sen, että koulujen antirasistinen kasvatus ja osaaminen tulisi kohdistua opettajiin ja koulun aikuisiin ja sen tavoitteena tulisi olla ensisijaisesti oman ajattelun reflektointi ja toiminnan muuttaminen. Haasteena koulujen toimintakulttuurissa näyttäytyy vaikeneminen ja opettajien keskinäinen lojaliteetti ja haluttomuus puuttua ilmiöön.

Sofia Hildén

”Hiljainen fakta.” Rasismi rodullistettujen miesten koulukokemuksissa.

Mitä tutkin?

Koulua käyvät lapset ja nuoret ovat kahdenlaisen kasvatuksen piirissä jatkuvasti. Koti ja koulu ovat erilaisia ympäristöjä, mutta niillä tulisi olla yhteinen kasvatustavoite. Vanhempien osallisuus lapsensa koulunkäynnissä on tähän kasvatusyhteistyöhön osallistumista, ja se voi ilmetä vaikkapa lapsen kanssa kotona koulutehtävien tekemisenä, kouluun liittyvistä huolista keskustelemisena, tai koululla järjestettäviin tapahtumiin osallistumina ja koulun kanssa viestimisenä. Vanhempien osallisuus on keskimäärin yhteydessä parempaan koulumenestykseen, mutta sen vaikutuksia lapsen hyvinvointiin koulussa on tutkittu vähemmän. Tutkimuksessani perehdyn vanhempien osallisuuden ja lapsen kouluhyvinvoinnin välisiin yhteyksiin, ja lähestyn asiaa tilastollisin menetelmin. Aineistonani käytän noin 10 000 vastaajan Koulun Hyvinvointiprofiili -kyselyn kautta kerättyä dataa.

Miksi tutkin?

Havahduin vanhempien merkitykselle lapsen kouluhyvinvoinnissa joitakin vuosia sitten koulunkäynnin ohjaajana työskennellessäni, kun tutustuin oppilaaseen, jonka vanhempien ja koulun välillä oli keskusteluvaikeuksia. Oppilas tarvitsi tukea, mutta vanhemmat pelkäsivät koulun syyttävän heitä epäonnistuneiksi kotikasvatuksessaan. Ymmärsin ongelman olevan kommunikaation ja avoimuuden puutteessa kodin ja koulun välillä. Lähdin tutkimaan tätä aihetta, sillä monissa tämänkaltaisissa tapauksissa paremmalla kommunikaatiolla ja koulun sopeutumiskyvyllä erilaisiin tilanteisiin oppilaat voisivat paremmin. Vanhempien osallisuutta ei kuitenkaan käsitellä kaikissa hyvinvoinnin mittareissa kovinkaan laajana vaikuttajana. Koululla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa vanhempien osallisuuteen lapsensa koulunkäynnissä, sillä usein osallisuuden puutteessa on kyse ongelmista vanhempien minäpystyvyydessä tai käsityksissä vanhemman roolista kasvatusyhteistyössä. Koulun on mahdollista tarjota vanhemmille keinoja ja taitoja lapsensa tukemiseksi hänen koulunkäynnissään. Haluan tutkimuksessani osoittaa, että kodin ja koulun yhteistyöhön kannattaa panostaa, ja että oppilaat hyötyisivät tästä yhteistyöstä eniten.

Mitä selvisi?

Tutkittuani vanhempien osallisuuden yhteyksiä eri hyvinvoinnin osa-alueisiin, voin todeta vanhemmilla olevan suuri merkitys lapsen hyvinvointiin koulussa. Aineistossani, kuten monissa hyvinvoinnin malleissa, hyvinvointi on jaettu neljään osaan. Tarkastelemistani osa-alueista, tyytyväisyydestä koulun olosuhteisiin, sosiaalisista suhteista, itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista ja viimeaikaisesta terveydentilasta, vanhempien osallisuudella oli kaikkein voimakkaimmat yhteydet lapsen itsensä toteuttamisen mahdollisuuksiin ja sosiaalisiin suhteisiin koulussa. Tämä tulos eroaa tutkimukseni pohjana käytetyistä hyvinvoinnin malleista, joissa vanhempien tuki nähdään osana lapsen sosiaalisia tarpeita.

Toinen tärkeä havainto liittyy hyvinvointiin kokonaisuutena. Eri hyvinvoinnin osa-alueet olivat tiiviissä yhteydessä toisiinsa – eli esimerkiksi oppilaalla jolla on hyvät sosiaaliset suhteet koulussa on myös myönteisempi näkemys koulusta ympäristönä. Mikäli kouluissa panostetaan kommunikaatioon vanhempien kanssa ja siten vanhemmat ovat tiiviimmin osallisina lapsensa koulunkäynnissä, mahdolliset vaikutukset esimerkiksi lapsen kokemukseen itsensä toteuttamisen mahdollisuuksista heijastuvat kokonaishyvinvoinnissakin positiivisesti.

Iikka Koski

Vanhempien osallisuuden rooli lapsen kouluhyvinvoinnissa

Taustaa

Historian merkitys oppiaineena tulisi tunnistaa entistä selkeämmin, sillä sen ansiosta opimme ymmärtämään nykymaailmaa sekä erilaisten asioiden ja ilmiöiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Historia on tärkeässä roolissa kriittisen ajattelun oppimisessa sekä esimerkiksi siinä, että ymmärrämme tiedon tulkinnallisuuden. Syy-seuraussuhteille on keskeinen ja kiistämätön merkitys historian oppimisessa ja ymmärtämisessä. Eräs tutkimusta varten haastateltu oppilas totesi ytimekkäästi ” Sitten kun ne oppii, niin ne ei tee enää sitä”. Historia on moneen otteeseen opettanut ihmiskuntaa sekä huomattuamme esimerkiksi joidenkin asioiden seuraukset, olemme voineet pyrkiä kehittämään toimintaamme. Menneisyyden tapahtumien tulkitseminen ja ymmärtäminen edellyttää historiallista ajattelua. Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella viidennen luokan oppilaiden tapaa tunnistaa sekä ymmärtää syy-seuraussuhteita historiassa. Syy-seuraussuhteiden parissa työskenteleminen on edellytys historiallisen selittämisen onnistumiselle.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja kyseessä on tapaustutkimus. Tutkimustehtävänä oli Julius Caesarin murhaa käsittelevä yhdistelytehtävä, jonka tekemistä varten luettiin taustateksti ja tehtävässä tuli yhdistää nuolia oikein eri laatikoiden välillä, jotka sisälsivät suoraan itse murhaan liittyviä asioita tai sellaisia asioita, jotka eivät siihen liittyneet. Aineistoni koostui kymmenen oppilaan pareittain tekemästä kirjallisesta tehtävästä sekä neljän oppilaan haastatteluista. Aineistonkeruu toteutettiin maaliskuussa 2023 ja analyysimenetelmänäni toimi teoriaohjaava sisällönanalyysi. Tutkimukseni analyysikehikko pohjautui 6. vuosiluokan historian oppiaineen arviointikriteereiden avulla, joiden avulla tarkastelin aineistoani.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimus tarjosi viitteitä siitä, että oppilaat pystyivät ymmärtämään syy-seuraussuhteita. Kaikki tutkimukseen osallistuneet oppilaat osoittivat pystyvänsä tunnistamaan ja ymmärtämään joitakin syy-seuraussuhteita, jotka olivat kuitenkin lähinnä yksittäisiä. Joitakin viitteitä nousi myös esiin pidempien syy-seuraussuhdeketjujen tunnistamisesta. Oppilasparien osaaminen oli myös melko tasaista, joten tämän ryhmän välillä ei suuria tasoeroja ollut. Haastatteluiden kautta kävi ilmi, että oppilaat ymmärsivät syy-seuraussuhteiden kausaalisuuden. Tutkimuksessa nousi myös esille, mikä syy-seuraussuhteiden ymmärtämisen osalta haasteellista ja millä tavoin oppilaat niitä tunnistivat.

Ronja Aaltonen

”Sitten kun ne oppii, niin ne ei tee enää sitä” Tapaustutkimus syy-seuraussuhteiden ymmärtämisestä̈ alakoulussa

Entä jos neulominen olisikin ollut juuri se tekniikka, mikä olisi vienyt sinut mennessään, mutta et koskaan tutustunut siihen peruskouluaikoinasi? Törmäsin mahdollisuuteen tutkia juuri tätä näkökulmaa saatuani tietää, että lähipiirissäni on ihminen, joka ei koskaan ollut neulonut. Päätinkin valita tutkimukseni aiheeksi neulomisen ja saisiko vasta-alkava neuloja sen kautta hyvinvointivaikutuksia, kuten rentoutumista. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää neulomisen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä vasta-alkavan neulojan silmin. Löytäisikö hän neulomisesta uuden tavan rentoutua stressaavan työpäivän jälkeen?

Toteutus

Tutkimusaineisto tuotettiin tätä tutkimusta varten ääneen ajattelu -menetelmää käyttäen. Tutkimukseen osallistuja neuloi ainaoikein -neulontatekniikalla 14 päivän aikana, 20 minuuttia/päivä, jokaisena päivänä eri värillä. Neulominen videoitiin, kuten myös tutkimukseen osallistujan reflektiot jokaisen neulomiskerran jälkeen. Ääneen ajattelu valittiin aineiston tuottamisen menetelmäksi, jotta tutkimuksessa saatiin osallistujan tuntemia tunteita esille, kuten mahdollisia rentoutumiseen viittavia tunteita, sekä hänen kokemansa haasteet sekä onnistumiset.

Osallistuja valitsi itselleen sopivat neulepuikot keskittyen niiden materiaaliin, kokoon sekä pituuteen. Lisäksi osallistuja valitsi itseään miellyttävät langanvärit. Osallistuja tutustui tutkimuksessa käytettyyn ainaoikein-neulontatekniikkaan tutkijan näyttämällä mallilla sekä opetusvideoiden kautta.

Saatu aineisto neulomisen aikana sekä reflektioista kirjoitetut litteroinnit vietiin ATLAS.ti ohjelmaan, jossa ne analysoitiin systemaattisesti kolmen tason kautta aineistosta esiin nousseiden teemojen mukaisesti. Analysoinnissa tarkasteltiin tutkimukseen osallistujan itseraportoimia niin negatiivisia kuin positiivisia tunteita, niissä tapahtuvia muutoksia sekä osallistujan olotilassa tapahtuvia muutoksia. Aineiston analysointiin sovellettiin myös visuaalista Making-Process-Rug-matto videoanalyysimenetelmää.

Tutkimuksessa käytettiin myös yhtenä niin rentoutumisen kuin jännittyneisyyden havainnointikeinona verenpainemittausta neulontaa ennen ja sen jälkeen. Saatuja arvoja käytettiin enemmänkin suuntaa antavina sekä havainnollistamaan mahdollisia yhteneväisyyksiä taikka eroavaisuuksia tutkimukseen osallistujan jo käytössä olevien kahden eri rentoutumistavan (tv:n katselun ja tietokonepelien) ja neulomis-rentoutumistavan välillä.

Tulokset

Tulokset viittasivat siihen, että osallistuja sai neulomisen kautta toimivan tavan irtaantua muista mieltä askarruttavista, stressaavistakin asioista, kuten töihin liittyvistä asioista. Suurelta osin osallistujan tunnetila neulomisen jälkeen oli positiivinen ja hän koki onnistumisen tunnetta neulomisestaan. Toisaalta tulokset toivat esiin osallistujan tunteen, kuinka pelkkä neulominen ei olisi hänelle mieluinen rentoutumisen väline yksinään, vaan se toimisi hänellä yhdistettynä toiseen toimintaan, kuten tv:n katseluun. Reflektioissa tuli selvästi esiin, kuinka asioiden muisteluissa negatiivisetkin tapahtuvat saattoivat muuttua enemmän positiivisiksi.

Osallistuja ei löytänyt työvälineistä juurikaan negatiivista sanottavaa ja silloinkin ne kohdistuivat neulelankaan, johon ei osallistujalla ollut muuta valintamahdollisuutta kuin väri. Tämä osoitti, kuinka tärkeää on huomioida työvälineitä valitessa jokaisen yksilölliset sekä aikaisempien taitojen tuomat tarpeet. Osallistujalla ei tutkimuksen aikana ollut tarkoitus neuloa mitään varsinaista tuotetta, vaikka lankakaupan myyjä ilmaisikin heti uskovansa, että tutkimukseen osallistuja saisi kaulaliinan varmasti aikaiseksi. Neulonnan prosessi oli osallistujalle kuitenkin merkittävämpi kuin lopputulos. Osallistujan hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä nousi esiin heti ensimmäisenä neulomiskerran jälkeen. Uuden taidon opetteleminen oli tehokas ajatustensiirtäjä osallistujan aiemmin tuntemasta työstressistä.

Johtopäätökset

Tutkimus herätti paljon ajatuksia, kuinka tärkeää on tutustua erilaisiin stressaavista tilanteista palautumisen keinoihin. Käsitöiden stressiä vähentävää toimintoa on tutkittu paljon, mutta liian vähän on kiinnitetty huomiota, kuinka esimerkiksi työvälineiden sopivuus vaikuttaa neulojan positiivisiin tunnekokemuksiin. Varsinkin uuden taidon opettelussa tulisi kiinnittää erityistä huomiota niin työvälineisiin kuin tekniikkaan, jotta jokaisen yksilölliset mieltymykset mm. materiaalien suhteen täyttyisivät. Samoin usein käsitöihin liitetty tuotevaatimus nousi esiin. Kuinka tarkoituksenmukaista on tuottaa tuote taidon opetteluvaiheessa? Vaikka neulojalle syntyi taidon kehittyessä ajatus tuotteesta, tuli tavoite neulojan omasta innosta, eikä ulkopuolelta asetettuna tavoitteena.

Terhi Tommila

Neulonnastako rentoutus
Tapaustutkimus itseraportoiduista neulomisen hyvinvointivaikutuksista.

Tutkimuksen taustaa:
Digitaalisuus lisääntyy yhteiskunnassa ja kouluissa jatkuvasti. Teknologian käytön oppimista pidetään tärkeänä ja ajatellaan, että teknologiaosaaminen olisi tärkeä taito lasten tulevissa työpaikoissa. Myös opetussuunnitelmassa teknologian merkitys näkyy vahvasti ja teknologiaosaaminen on yksi perusopetuksen laaja-alaisista tavoitteista. Kouluissa käytettävä teknologia kuitenkin muuttuu kouluissa koko ajan ja opettajien on vaikeaa pysyä teknologian muutosten mukana. Kaikkien opettajien teknologiataidot eivät ole loistavia eikä kaikista kouluista löydy edes tarpeeksi laitteita oppilaiden käyttöön. Ei olekaan ihme, että kaikilla opettajilla ei ole hyvät asenteet teknologian käyttöön opetuksessa.

Suuri muutos opetuksessa tapahtui, kun yhtäkkiä koronapandemian takia opetuksessa jouduttiin siirtymään etäopetukseen ja opettajien täytyi opettaa kaikki etänä. Opettajien täytyi nopeasti oppia käyttämään teknologiaa uudella tavalla, jotta he pystyivät takamaan oppilaille hyvää opetusta etäopetuksenkin aikana. Tutkimuksessani tutkin, onko etäopetus vaikuttanut luokanopettajien asenteisiin teknologian käytöstä opetuksessa.

Tutkimuksen toteutus:
Tutkin laadullisena tutkimuksena luokanopettajien asenteita. Haastattelin kuutta luokanopettajaa yksilöhaastatteluilla ja kysyin heiltä heidän teknologian käytöstä ja asenteista nyt, etäopetuksen aikana ja etäopetuksen jälkeen. Aineiston analysoin kerronnallisen analyysin ja sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimuksen tulokset:
Tutkimukseeni osallistuneiden haastateltavien asenteet teknologian käyttöön vaikuttivat parantuneen etäopetusajan jälkeen. Monet heistä kokevat myös käyttävänsä enemmän teknologiaa opetuksessa nykyään ja hyödyntävät etäopetusaikana opittuja teknologioita. Opettajien teknologiataidot vaikuttavat myös parantuneen etäopetusajan myötä ja paremmat teknologiataidot saattavat selittää parantuneita asenteita.

Haasteita teknologian käyttöön opetuksessa liittyy silti edelleen haastateltavien mukaan. Koulutuksia tarvittaisiin lisää, koska vaikka haastateltavien asenteet ja teknologiataidot ovat parantuneet, he kokevat teknologian muuttuvan jatkuvasti. Koulutukset auttaisivat pysymään mukana teknologian jatkuvissa muutoksissa. Tällä hetkellä uuden teknologian opettelu pitää usein tehdä yksin ja omalla ajalla, mutta aikaa ei vaikuta löytyvän. Ajankäyttö onkin suurimmista haasteista teknologiaan liittyen. Kollegoiden tukea pidetään myös tärkeänä.

Tulosten valossa jäin pohtimaan, onko alueiden ja koulujen välillä eriarvioisuutta laitteiden määrissä. Haastateltavilla opettajilla laitteita oli käytössä riittävästi kouluissa, mutta aikaisempien tutkimusten mukaan ennen etäopetusta ja etäopetuksen aikana laitteiden määrä oli joissain kouluissa liian vähäinen. Olisi tärkeää tutkia tätä enemmän. Olisi myös tärkeää tutkia enemmän opettajien asenteita tällä hetkellä.

Saara Niittynen
Etäopetuksen vaikutukset luokanopettajien asenteisiin teknologian käytöstä opetuksessa

Taustaa

Huoli lasten ja nuorten mielenterveydestä on lisääntynyt viime vuosien aikana. Lasten mielenterveys näyttäytyy kouluarjessa monilla eri tavoilla. Luokanopettaja on erityisessä roolissa, voidessaan läheltä seurata lasten mielenterveyden kehitystä ja edistää sitä, esimerkiksi mielenterveystaitoja opettamalla. Luokanopettajan rooli mielenterveyden edistämisessä on kuitenkin tyypillisesti koettu ristiriitaisena sen laajuuden takia, sillä opettajat eivät ole vastuussa ongelmien diagnosoimisesta tai hoitamisesta. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin luokanopettajien käsityksiä lasten mielenterveydestä käsitteenä ja omaa rooliaan lasten mielenterveyden edistäjinä. Lisäksi tarkastelin opettajien kokemuksia mielenterveyspuheesta alakoulussa.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielma toteutettiin laadullisen tutkimuksen keinoin. Tutkielman aineisto kerättiin haastattelemalla viittä luokanopettajaa puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineistoa analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla haastatteluista nousi esiin kiinnostavia teemoja. Analyysin avulla haastatteluista löydettiin sekä yhteneviä kuvauksia teemoista että eroavaisuuksia.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkielman tulokset osoittivat, että lasten mielenterveyttä määritellään enemmän ongelmien ja häiriöiden näkökulmasta kuin sen positiivisten näkökulmien kautta. Tämä tulos yhtenee aiempien tutkimusten kanssa. Luokanopettajat kuvasivat lasten mielenterveyden näkyvän kaikessa toiminnassa koulussa ja luokanopettajan koettiin olevan tärkeässä roolissa mielenterveyden edistämisessä. Luokanopettaja nähtiin kuuntelevana aikuisena, jonka tehtävä on ennaltaehkäistä haasteita esimerkiksi tunnetaitoja opettamalla ja toisaalta ohjata lapsi tuen pariin, huolen herätessä. Mielenterveyskäsitteiden käyttöä jäsennettiin ikätasoisuuden sekä todenmukaisen puheen kautta. Mielenterveyspuhetta pidettiin tärkeänä keinona lisätä erilaisuuden hyväksymistä sekä vähentää mielenterveyteen liitettyä stigmaa. Koen, että luokanopettajan roolia lasten mielenterveyden edistämisessä tulee tutkia lisää, sillä lasten mielenterveys on heikentynyt ja avunsaanti myös monella osa-alueella hankaloitunut.

Salla Tyynilä

Lasten mielenterveyden edistäminen alakoulussa – Luokanopettajien käsityksiä