Minut valittiin lääkiksen tutkimusvaradekaaniksi maaliskuun alussa. Kesäkuussa vajaa neljä kuukautta myöhemmin selvisi, että hyppäisin hoitamaan lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin sijaisuutta elokuun alusta. Vakituinen paikka tulisi syksyllä hakuun. Miten valmistautua koitokseen? Miten pärjäisin? Mitä minulla olisi tiedekunnalle annettavaa? Olisinko valmis hakemaan tehtävää? Ajattelin, että kesälomalla minulla olisi aikaa pohtia asiaa, mutta moni kehotti lataamaan akkuja ja lepäämään. Tämän ohjeen otinkin kirjaimellisesti.
Heinäkuu mökillä meni todellakin leväten. Kasvatin työkaverilta saamiani tomaatintaimia, opetin Ilo-puudelia löytämään kadonneen frisbeen kauko-ohjauksella ja välillä sadekuuron osuessa Roineen päälle seurasin ikkunasta kiikareilla vesimittarin täyttymistä. Mustikat kypsyivät, alkoi ravustus ja lopulta ensimmäinen tomaattikin kypsyi. Yksi ilta dekaanin tehtävät tulivat mieleen, ja päätös tehtävän hakemisesta syntyi helposti saunan lauteilla.
Hallituskriisin ja rasismikeskustelun velloessa tiedotusvälineissä pohdin omassa kuplassani, miksi minä ryhtyisin dekaaniksi. Muutama paljastus minusta niille, jotka eivät minua entuudestaan tunne: Olen Helsingin yliopiston kasvatti. Olen patologi, tutkija ja opettaja. Sisäinen palo työhöni on ajan saatossa yhä vahvemmin noussut tarpeesta puolustaa potilaita. Tämä riittää motivaatioksi. Potilaiden tulee saada oikea diagnoosi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman oikea hoito tautiinsa. Potilailla on oikeus siihen, että heidän sairauksiaan tutkitaan ja hoitoja kehitetään. Tähän tarvitsemme uusia taitavia tutkijoita ja lääkäreitä sekä lääkäreiden ja tutkijoiden opettajia. Tämän tulisi olla mahdollista lääketieteellisessä tiedekunnassa.
Palasin elokuun alussa töihin ja aloitin dekaanina. Kalenteri täyttyi nopeasti, ja päivittäin oli uusia tilanteita, uusia ihmisiä ja uutta opiskeltavaa. Tunteeni ovat olleet innostuneet, hämmästyneet, hetkittäin kauhistuneet. Luulenpa, että tänä syksynä dekaani ja uudet tiedekunnan opiskelijat jakavat tismalleen samanlaisia tunteita. Meillä kaikilla on vähän perhosia vatsassa.
No miten uudet opiskelijat ja dekaani pärjäävät syksyn? Ollaan ahkeria, toimitaan tiimissä ja annetaan fiksujen kavereiden auttaa. Toimii reseptiksi varmaan muillekin?
Hyvää työntäyteistä syyskautta kaikille!
Johanna Arola
Dekaani
Lääketieteellinen tiedekunta