Mutta onko meistä mitään hyötyä kenellekään?

Korkeatasoisesta lääke- ja elotieteen tutkimuksesta sekä sitä lähellä olevasta lääketieteellisestä tekniikasta ja IT-osaamisesta huolimatta meidän AMCH-kampuksemme on jäänyt jälkeen muista vastaavista eurooppalaisista toimijoista tutkimustulosten kaupallistamisessa. Meiltä voi oikeutetusti kysyä, miten pääsääntöisesti julkisesti rahoitetusta tutkimuksestamme saataisiin parempi kaupallinen ROI, return of investment. Tässä meillä onkin huikea mahdollisuus.

Osaltaan tätä ähkyä purkamaan on käynnistetty Health Capital Helsinki (HCH) -hanke, jossa ovat mukana Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja HUS sekä Helsingin kaupunki, jonka alkurahoituksen turvin päästiin liikkeelle (Mäkitie A ja Renkonen R, Duodecim 2016). HCH muodostaa yhteisen alustan tutkijoille, rahoittajille ja yrityksille, ja sen tarkoitus on osaltaan auttaa tutkijoita tunnistamaan työnsä kaupallisia mahdollisuuksia, helpottaa lupaavien ideoiden jatkokehittelyä, opastaa ideoiden esittämisessä rahoittajille jne.

Tämä tie ei tule olemaan helppo. Perinteinen yliopisto ei ole ollut kovinkaan myötämielinen yhteistyölle kaupallisten toimijoiden kanssa. Tutkijoitamme ei ole myöskään koulutettu etsimään kaupallisia sovelluksia uusista havainnoistaan eikä pohtimaan, kannattaako tutkimus julkaista tiedelehdessä ennen kuin arvokkaat löydökset on suojattu patenteilla.

Vaikeuksien ja haasteiden luettelemisen jälkeen on syytä listata ratkaisuja. Kirjoitan tätä Charite-sairaalan kahviossa; olen täällä Berlin Sparkin innovaatiokierroksella ulkopuolisena sparraajana, mutta lähinnä kuitenkin oppimassa mitä me voisimme Helsingissä tehdä TEM:n rahoittamassa Spark Finland -ohjelmassa, jossa on mukana HCH-toimijat ja Tampereen yliopisto.

Meilahdessa on HCH:n perustamisen jälkeen käynnistynyt monia lupaavia toimintoja. Kampuksella on esimerkiksi järjestetty pitching-tilaisuuksia, joissa lääkärit ovat voineet tarjoilla työssä syntyneitä ideoitaan jatkokehiteltäviksi (Findery). Vuoden 2017 ajaksi Meilahteen ja Viikkiin on myös palkattu innovaatioagentteja opastamaan tutkijoita uusien ideoiden löytämisessä ja jatkokehittelyssä.

Biodesign Finland -ohjelman ensimmäinen ryhmä, yksi lääkäri ja kaksi diplomi-insinööriä, perehtyi viime vuonna HYKS:n lastenklinikan toimintaan ja identifioi noin 200 kehityskohdetta, joista kymmenkunta valittiin lähempään tarkasteluun. Yhdelle näistä käynnistettiin TEKESin rahalla tuotteistamisprojekti. Biodesign-ohjelman tavoitteenaan on tuottaa tällaisista aihioista lopulta yritystoimintaa.

Spark-ohjelma on seuraava vaihe Biodesignin jälkeen: siinä tutkijoita koulutetaan ja sparrataan kehittämään löytöjään nimenomaan kaupallisesta näkökulmasta. Jos kaikki menee hyvin, muutamista tällaisista hankkeista voi tulla menestyviä yrityksiä.

Ylläkuvatut kaupallistamisprojektit ovat esimerkkejä inside-out-mallista, jossa tiedeyhteisön sisältä saadaan nousemaan yritystoimintaa. Toinen keskeinen toimintamalli on outside-in, jossa yritykset tuodaan mukaan yliopistokampukselle. Kesällä 2015 Helsingin yliopisto ja HUS sopivat siitä, että ne pyrkivät yhdessä solmimaan sekä lääke- että terveysteknologiayritysten kanssa isoja raamisopimuksia. Alun hitaasti edenneiden vaiheiden jälkeen seitsemän tällaista sopimusta on nyt tehty, ja useista vielä neuvotellaan. Tämän toiminnan avulla AMCH-kampus voi systemaattisesti kehittää kliinisten lääkekokeiden toimintamallia, josta hieno esimerkki on tammikuussa avattu varhaisvaiheen tutkimusyksikkö HYKS Syöpäkeskuksessa.

Siis palaten alun kysymykseen hyödyllisyydestämme: jos onnistumme perustehtäviemme tutkimuksen ja koulutuksen lisäksi tässä uusimmassa tehtävässämme, voimme paljon paremmin kertoa rahoittajillemme, miksi meihin kannattaa investoida. Lääketieteen alalla tämä on vielä niin kovin helppo perustella, sillä se mitä teemme tähtää aina potilaan parhaaksi.

Risto Renkonen
risto.renkonen@helsinki.fi
Dekaani, glykobiologian professori, ylilääkäri
HY ja HYKS

Kuinka tieteellä vaikutetaan?

Kirmo Wartiovaara

Helmikuun 10. päivän Science-lehti käsittelee tiedemaailmalle tuttua ongelmaa – kuinka saada tutkimustulokset näkyviksi ja tieto ohjaamaan yhteiskunnallisia mielipiteitä ja päätöksentekijöitä? Totuudenjälkeisestä maailmasta ja vaihtoehtoisista faktoista on kuultu väsymykseen asti, mutta asia ei naureskelemalla tai poispäin kääntymälä muuksi muutu: jos emme saa parhailla mahdollisilla tavoilla hankittuja tuloksia ymmärretyiksi ja hyväksytyiksi, päätökset tehdään jonkun muun tiedon pohjalta tai musta tuntuu -menetelmällä.

Tutkijoilla ja tieteellä on monta hyvää esimerkkiä siitä, kuinka oikea tieto on saatu vaikuttamaan käytäntöihin, sääntöihin ja mielipiteisiin. Näitä hienoja saavutuksia ovat niinkin yksinkertaiset asiat kuin lasten rehydraatiojuoman reseptin opettaminen tai turvavyön käytön vaatiminen. Hyvää päätöksentekoa uhkaavat silti jatkuvasti epätieteelliset huhut ja uhkakuvat, joista esimerkkinä muistetaan aina mainita rokotuskattavuuden aleneminen. Edes saavutetut voitot eivät ole ikuisia, vaan puhetta tulee jatkuvasti jaksaa ylläpitää.

Hyvien päätösten tekeminen vaatii aikaa. Onneksi poliitikkojen ei tarvitse tehdä useimpia päätöksiä kovassa kiireessä, ja isoja asioita valmistellaan virkamiestöinä joskus vuosikausia. Virkamiehet myös osaavat pääsääntöisesti etsiä ja pohjata esityksensä oikeaan tietoon. Lopputulokseen saattaa silti vaikuttaa moni muukin asia, joskus ihan perustellustikin. Historialliset tavat toimia voivat tuntua turvallisimmilta, minkä vuoksi isoja poliittisesti vaikeita muutoksia ei välttämättä haluta tehdä heti, kustannukset voivat rajata mahdollisuuksia tai eettiset aatemaailmat ohjata hyväksyttäviltä tuntuvia toimintatapoja. Joskus tutkittu tieto ei myöskään anna yksiselitteistä vastausta hyvästä tai huonosta, jolloin voi olla toimivaa edetä fiiliksen mukaan.

Science-lehden pääkirjoitus muistuttaa, että tutkitun tiedon ammattilaisten tulisi aktiivisesti ja äänekkäästi jaksaa ottaa kantaa asioihin, joissa voimme toimia tieteen puolesta. Tämä on työlästä ja usein turhauttavaa, mutta vaikeneminen on monella tapaa tuhoisaa. Miksi tiedettä pitäisi edes rahoittaa, mikäli emme osoita, kun tiedämme jotain?  Tiedon käyttökelpoisuutta me voisimme kyllä parantaa ja tuoda tutkimuksia esiin suoraan päätöksentekoa helpottavassa muodossa. Vaikuttamistyötä tekevä European Academy of Sciences (www.easac.eu) on huomannut, että käyttökelpoisin tiedeviestinnän muoto on usein tarjota poliitikolle yksi A4 tekstiä, jossa hänelle kerrotaan vastaus toimittajien tai äänestäjien kysymykseen: ”Miksi äänestit/päätit noin?”

Mikäli haluat saada tutkimaasi tietoa päätöksentekoon, kannattaa tutustua yhteiskuntapolitiikan professori Paul Cairneyn neuvoihin. Hän listaa Sciencen haastattelussa muutaman keskeisen asian aiheesta ja päivittää myös aktiivisesti blogia. (https://paulcairney.wordpress.com). Kolme ohjetta pähkinänkuoressa:

Erottaudu. Poliitikot saavat jatkuvasti valtavan määrän raportteja ja jos haluat saada heidän huomionsa, pidä ääntä! Ei riitä, että julkaiset hyvissä lehdissä. Muista myös ajoitus ja se, että jotkut tunnepitoiset asiat ovat hyvin vaikeita voittaa tiedolla. Valitse taistelusi!

Verkostoidu. Poliitikot ja päättäjät luottavat tuntemiinsa ihmisiin. Ota selvää keitä nämä ovat, ja tee itsesi hyödylliseksi. Ole luotettava ja ajattele asiaa toisesta suunnasta: miten voin auttaa päätöksentekijää?

Sinnittele. Mikään ei tapahdu hetkessä ja monet suuret asiat vievät vuosia tai vuosikymmeniä. Esimerkiksi tupakanvastainen taistelu on kestänyt kohta jo 50 vuotta.

Too much Word, not enough Excel

Kuka sanoin näin? Hän, joka syntyi Uppsalassa 1948 ja opiskeli sekä lääkäriksi että tilastotieteilijäksi. Hän, joka työskenteli kaksi vuosikymmentä Afrikassa ja joka oli perustamassa Ruotsin Lääkärit ilman rajoja-järjestöä vuonna 1993. Hän, joka toimi Karoliinisen Instituutin kansanterveystieteen professorina. Hän, joka perusti vuonna 2005 poikansa ja miniänsä kanssa Gapminder Säätiön, jonka avulla hän kehitti data-animaatio-ohjelmiston. Hän, joka Googlen ostettua ohjelmiston pyhitti elämänsä taisteluun yleistä tietämättömyyttä vastaan. Hän, jota pidettiin statistiikan ”rocktähtenä”, joka teki luennoillaan vaikutuksen niin maailman poliittisiin kuin talouselämänkin johtajiin. Hän, jonka kuuluisin puhe ”The Best Stats You’ve ever Seen” on katsottu verkossa yli 11 miljoonaa kertaa. Hän, joka kuoli haimasyöpään Uppsalassa 7. helmikuuta 2017.

Hans Roslingin mielestä numerot kertovat totuuden, jota sanat vääristelevät. Hän arvosteli niin mediaa kuin poliittikkojakin tosiasioiden muuntelusta. Hän totesi mm., että ”et voi luottaa uutisiin, jos haluat ymmärtää maailmaa. Tosiasioista ei voi keskustella – minä olen oikeassa, sinä väärässä – tyyliin”. Hans Rosling uskoi, että jokaisen kansalaisen velvollisuus olisi perehtyä tosiasioihin ja sitten päättää itse, mitä hallituksen politiikan tulisi asettaa ensi sijalle. Hans Roslingin mielestä maailmassa puhutaan liikaa tunteiden ja ideologioiden pohjalta, tosiasiat unohtaen.

Hans Roslingin yrityksistä huolimatta tosiasiat ovat jäämässä alakynteen taistelussa mielikuviin ja tunne-elämyksiin perustuvia väitteitä vastaan. Tosiasioille viitataan kintaalla. Markkinointi ja politiikka ovat ymmärtäneet ihmismielen heikkoudet. Samalla kiinnostus ja panostus luonnontieteiden ja matematiikan opetukseen on vähenemässä. Nuoret kokevat nämä aineet vaikeiksi ja opetuksesta vastaavat päättäjät tuntuvat hyväksyvän tämän ilman yritystäkään panostaa näihin tosiasioiden merkitystä ja loogisen ajattelun   välttämättömyyttä korostaviin oppiaineisiin. Tiedeyliopistot ovat jatkuvan uhan alaisena. Olemmeko menossa kohti uutta tosiasioiden jälkeistä keskiaikaa, joka vasta joskus hamassa tulevaisuudessa luo tarpeen renessanssille?

Cambridgen yliopiston psykologian professori Simon Baron-Cohen on todennut kirjassaan ”the Essential Difference”, että lääkärin ammatissa tarvitaan sekä systemaattista päättelykykyä että emotionaalista herkkyyttä. Tätä ei ole vaikea allekirjoittaa. Lääkäreiden tulee pitää lujasti kiinni tästä voimavarasta: hallita looginen tietoon pohjautuva ajattelu ja pyrkiä välittämään se emotionaalista herkkyyttään hyödyntäen niin potilaille kuin suurelle yleisölle ja päättäjille. Jotta tähän päästäisiin, ehdottaisin, että lääketieteellisen tiedekunnan tärkeisiin sisäänpääsykokeisiin lisätään biologian, fysiikan ja kemian ohelle psykologia ja statistiikka.

Hans Rosling osoitti numeroillaan, että ilmastonmuutosta lukuun ottamatta useimpien maailman maiden ihmisten elämä on nopeasti kohentunut. Näihin megatrendeihin ja muihin tosiasioihin ja niiden opettamiseen kannattaa tutustua Gapminder-sivustoilla.

Eija Kalso
eija.kalso@helsinki.fi
Kipulääketieteen professori
HY ja HYKS

Rajat auki!

Kuluneen viikon tapahtumien valossa en malta olla jatkamatta aiheesta Trump ja tiede. USA:n istuvan presidentin runsas viikko sitten toimeenpanema maahantulokielto koskee seitsemän muslimimaan kansalaisia. Kielto on jo itsessään mielivaltainen, syrjivä ja mitä ilmeisimmin laiton. Tätä kirjoittaessa kielto on toistaiseksi kumottu USA:n liittovaltion tuomarin päätöksellä, mutta asian käsittely jatkuu vetoomustuomioistuimessa. Keskityn tässä kirjoituksessa ruotimaan maahantulokiellon seurauksia tieteelle ja tutkimukselle.

Helsingin Sanomissa uutisoitiin viidestä iranilaisesta Aalto-yliopiston tohtorikoulutettavasta, jotka joutuivat viime hetkellä jäämään pois USA:han suuntautuvalta opintomatkalta. Viikon aikana USA ehti perua yli 60 000 viisumipäätöstä. On ilmeistä, että monen tieteen ja teknologian ammattilaisen osalta joudutaan perumaan tutkijavierailuja, kongressimatkoja ja pahimmassa tapauksessa jo vastaanotettuja työtarjouksia. Vielä absurdimpaa on se, että maahantulokielto koski myös niitä henkilöitä, jotka asuvat ja työskentelevät USA:ssa työviisumilla. Mikäli tällainen ihminen sattui olemaan ulkomaanmatkalla maahantulokiellon tullessa voimaan, hän jäi sen voimassaolon ajaksi jumiin USA:n rajojen ulkopuolella. Näin siitä huolimatta, että työ, koti ja mahdollisesti perhe ovat kaikki USA:ssa. USA:n rajojen sisäpuolella olevat taas eivät nykytilanteessa uskaltane matkustaa ulkomaille, koska he eivät välttämättä enää pääsisi palaamaan takaisin.

Korkeatasoinen tiede ja tutkimus eivät tunne kansallisia raja-aitoja. Ajatusten ja ihmisten liikkuvuus on niille elinehto. USA:n tutkimus itse asiassa elää kansainvälisestä työvoimasta. Suurin syy tähän on se, että tutkijan työ on varsinkin USA:n palkka-asteikolla huonosti palkattua verrattuna muihin akateemista koulutusta vaativiin ammatteihin. Yhä vähemmän syntyperäisiä USA:n kansalaisia hakeutuu väitöskirjaopiskelijaksi ja vielä harvempi tutkijatohtorin tehtäviin. Työskentelin New York Cityssä tutkijana vuosina 2004-2012, ja arvioisin erittäin tuotteliaan laitoksemme tutkimusryhmien koostuneen tyypillisesti kahdeksan-yhdeksän eri kansallisuuden edustajista, mukaanlukien useita nyt kieltolistalla olevia.

Ei tiedetä, oliko nykyinen seitsemän maan lista edes tarkoitettu lopulliseksi, vai oliko maahantulokieltoa myöhemmin tarkoitus laajentaa koskemaan vielä lisää kansallisuuksia. The Atlantic-lehden mukaan esimerkiksi Harvardin yliopisto ohjeisti viime viikolla kaikkia ulkomaalaisia opiskelijoitaan ja työntekijöitään punnitsemaan vakavasti tulevien ulkomaanmatkojensa tarpeellisuutta, koska USA:han palaaminen voidaan käytännössä koska vain kieltää minkä tahansa ulkomaan kansalaiselta.

Asian ollessa nyt vetoomustuomioistuimen käsittelyssä voimme toivoa, että kielto jäisi lyhytaikaiseksi uuden hallinnon harha-askeleeksi. Mikäli ei, olisi EU-mailla ainutlaatuinen tilaisuus houkutella lahjakkaita tutkijoita tälle puolen Atlanttia. Tämä onkin ainoa edes hieman positiivinen seuraus, jonka kykenen keksimään tästä pöyristyttävästä päätöksestä.

 

Liisa Kauppi
liisa.kauppi@helsinki.fi
Apulaisprofessori (Solun kasvun säätely)
Genomibiologian tutkimusohjelma, Tutkimusohjelmayksikkö