Kieli on yksi monimutkaisimmista ihmisen taidoista

Jokainen vanhempi on haljeta ihastuksesta, kun lapsi sanoo ensimmäisen sanansa, oli se sitten helposti tuotettava anna-verbi tai vaikkapa vaikeampi kissa-nimisana. Anna-ilmaus voi olla käsky tai pyyntö (anna maitoa) ja kitta voi viitata eläimeen ja toimintaan (kissa juoksee). Lapsi on astunut sanojen valtakuntaan ja pystyy sanojen avulla ottamaan maailman haltuunsa ja vaikuttamaan ympäristöönsä. Ensisanasta alkaa koko ihmisiän jatkuva äidinkielen sanojen ja ilmaisujen kehitys, joka viimeistään kouluiässä laajenee vieraiden kielten oppimiseen.

Kieli on ihmisen taidoista yksi monimutkaisimmista. Lapsen kielen ja puheen kehitysvaiheet tunnetaan melko hyvin useissa kielissä. Suomessa alan tutkijoiden joukko on pieni, mutta sitäkin ahkerampi. Muun muassa logopedisen tutkimuksen ansiosta tiedämme pääpiirteissään, miten ja millaisessa aikataulussa suomen kielen äänteet, sanasto ja kielioppi sekä niiden käyttö kehittyvät. Vähemmän tiedämme siitä, miten kielen oppiminen muovaa aivoja eri kehitysvaiheissa.

Aivojen kielelliset verkostot alkavat
muovautua jo sikiöaikana.

Kielen oppiminen ja siihen liittyvä aivojen muovautuminen on pitkä prosessi. Aivojen kielellinen neuraalinen verkosto kehittyy geneettisen ohjautumisen ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Tiedetään, että yksi keskeisimmistä kehitykseen vaikuttavista seikoista on kuullun kielen määrä ja laatu. Korvan on aluksi opittava erottamaan kielen äänteet ja sanat toisistaan. Tämä kehitys alkaa jo sikiöaikana, jolloin äidinkielen kuuleminen alkaa muovata aivojen kielellisiä verkostoja. Syntymän jälkeen kielellisen syötteen pitää olla tiivistä ja monipuolista ja lapsen aloitteisiin pitää vastata. Näin turvataan lapsen aktiivinen vuorovaikutus ympäristön kanssa

Maailma hahmotetaan hieman eri tavoin eri kielissä. Kielten opettelussa on hyödyllistä tajuta, että suomen kieli eroaa esimerkiksi indoeurooppalaisista kielistä monella tapaa. Tämä näkyy sanojen käytössä ja tavassa rakentaa kieltä sääntöjen mukaisesti. Kääntäjä Kersti Juva antaa asiasta herkullisia esimerkkejä tuoreessa kirjassaan Löytöretki suomeen. Siinä hän tarkastelee suomen ja englannin kielen ilmaisun eroja. Juvan hieman provokatorinen väite on, että englannissa ei oikeastaan ole lainkaan kielioppia.

Juvan mukaan englanti ”ikään kuin koostuu fraasipalikoista, joita asetellaan peräkkäin. Jotta puhuminen sujuu, on tiedettävä, mikä palikka minkäkin perään sopii”. Suomessa taas käytetään taivutusjärjestelmää. Englannin sanajärjestys on paljon kiinteämpi kuin suomessa, joten palikkojen järjestys on tarkka. Englanti on myös hyvin idiomaattinen kieli, ja juuri sille ominaisten ilmaisujen muistaminen on vaativa tehtävä.

Entäpä feminiinin ja maskuliinin käyttö indoeurooppalaisissa kielissä. Onko suomalaisten ajattelu tasa-arvoisempaa, koska kielessämme ei ole tätä erottelua? Tuskinpa vaan. Vai olisiko sittenkin? Kautta historian suomalaiset naiset ovat olleet vahvoja yhteiskunnallisia toimijoita siinä missä miehetkin, ja naisten aktiivisuus on korostunut kriisiaikoina.

Kielet eroavat sen suhteen, miten paljon
informaatiota niiden tavuihin on pakattu.

Kiinnostava seikka on myös sanojen vivahteikkuus. Juva antaa esimerkin: englannin must-sanalla on monia vastineita suomessa ja niillä on eri vivahteita. Pakollisuutta ilmaisemaan voidaan käyttää sanoja väistämättä, väkisinkin, vääjäämättä, välttämättä. Näistä pitää osata valita kuhunkin yhteyteen parhaiten sopiva.

Suomen kielessä ei ole artikkeleita, mutta englannissa artikkeleilla on tärkeä tehtävä, koska niiden avulla merkitään uutta ja vanhaa tietoa.

Vaikka maailman eri kielet eroavat toisistaan suuresti, ne välittävät puheen kautta tietoa yhtä nopeasti. Kiinnostava viime syksynä julkaistu tutkimustulos osoittaa, että kielet eroavat sen suhteen, miten paljon informaatiota niiden tavuihin on pakattu. Eri kieliä puhutaan eri nopeuksilla. Tutkimuksen mukaan esimerkiksi japanilaiset ja espanjalaiset tuottavat puolet enemmän tavuja sekunnissa kuin vietnamilaiset ja thaimaalaiset. Informaation tasainen virta on kuitenkin lähes samanlainen eri kielissä, koska puhenopeus ja kielen informaation tiheys tasapainottavat toisiaan. Espanjaa tai japania voidaan puhua nopeasti siksi, että niissä puhevirta ei sisällä liikaa tietoa aikayksikköä kohden. Kaikki tutkimuksessa mukana olevat kielet, myös suomi, välittävät informaatiota noin 39 bittiä sekunnissa.

Kielitaito on hyvin dynaaminen taito,
ja se vaatii jatkuvaa käyttöä,
jotta se ei ruostu.

Kielen kehitys jatkuu läpi elämän. Lapsi oppii äidinkielensä äänteet, sanaston, rakenteen ja käytön vähitellen. Kieli kehittyy ympäristön tuen ja virikkeiden avulla, ja samanaikaisesti aivojen hermoverkostoissa tapahtuu monimutkaisia muutoksia. Kielen oppiminen muovaa aivojen toimintaa ratkaisevasti. Vaikka tiedämme jo paljon kielen ja aivojen yhteyksistä, emme tunne tarkasti kielellisen kehityksen aivoperustaa.

Yksi kiinnostava kysymys on se, miten kielelliset hermoverkostot kehittyvät monikielisyydessä. Lapsi voi oppia useita kieliä rinnakkain ja peräkkäin, vaikka niiden kehitysvauhti olisi erilainen. Vastaavasti aikuisen kielihäiriössä, afasiassa, monikielisen ihmisen eri kielet voivat häiriintyä eriasteisesti.

Kielitaito pysyy yllä vain kielen aktiivisella käytöllä. Kouluaikana hyvinkin opittu kieli voi painua unholaan, mikäli sitä ei käytetä. Toisaalta intensiivinen kielenkäyttöjakso voi palauttaa jo kauan aikaa sitten opitun kielen. Aivoissa on myös toipumiskykyä, mikäli sairaus vie kielen.

Tuore tutkimustieto osoittaa, että aktiivinen ja tiivis kielen harjoittelu palauttaa kieltä. Jopa vain parin viikon mittainen intensiivinen harjoittelu parantaa kielellistä suoritusta kroonisessakin afasiassa. Kuntoutuksella voidaan siis edistää ja tukea vaurioituneidenkin aivojen hermoverkkojen muovautumista. Kielitaito on hyvin dynaaminen taito, ja se vaatii jatkuvaa käyttöä, jotta se ei ruostu.

Anu Klippi, logopedian professori, emerita
Psykologian ja logopedian osasto

 

Suomalaisten geenitiedossa riittää ammennettavaa

Suomalainen väestö polveutuu pienestä perustajajoukosta ja on kasvanut viimeisten vuosisatojen aikana nopeasti, useita geneettisiä pullonkauloja läpikäyden. Siksi väestöömme on rikastunut geenivariantteja, jotka ovat muissa väestöissä huomattavasti harvinaisempia. Lääketieteelliseltä kannalta mielenkiintoisimpia näistä ovat geenituotteen toimintaan merkittävästi vaikuttavat tai sen kokonaan tuhoavat, niin sanotut funktionaaliset variantit. Tällaiset variantit voivat auttaa sairausmekanismien selvittämisessä tarjoamalla ohituskaistan toiminnallisille jatkotutkimuksille ja siten biologiselle ymmärrykselle.

Useita suomalaisille ominaisia funktionaalisia variantteja on jo löydetty ja niiden terveydellinen merkitys kuvattu. Mielenkiintoisena esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Pohjanmaalta löytynyt tyypin 2 diabetekselta suojaava mutaatio sinkinkuljettajageenissä. Geeneistämme riittää kuitenkin lääketieteellisesti merkittävää tietoa ammennettavaksi vielä pitkään.

Tästä syystä käynnistimme reilut kaksi vuotta sitten FinnGen-tutkimushankkeen. Sen tavoitteena on lisätä ymmärtämystämme tavallisten sairauksien geneettisestä taustasta hyödyntämällä 500 000 suomalaisen genomitietoa ja kansallisista terveysrekistereistä kerättyä sairaustietoa. Lopullisena tähtäimenä on parempi ja yksilöllisempi hoito ja ennaltaehkäisy.

FinnGen on mittakaavaltaan kansainvälisestikin ainutlaatuinen tutkimushanke, johon lähes 10 % väestöstä toivotaan osallistuvan. Hanke voidaankin nähdä osana nykyistä tutkimustrendiä, jossa käytetään hyvin suuria tutkimusaineistoja sairauksien geneettisen taustan selvittämiseksi. FinnGenissä genomitieto tuotetaan suomalaisten biopankkeihin näytteen luovuttaneiden henkilöiden DNA-näytteistä. Nykyisellä etenemisvauhdilla viidensadan tuhannen osallistujan määrä saavutetaan vuonna 2021.

FinnGenin osapuolina ovat suomalaiset yliopistosairaanhoitopiirit, yliopistot, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Veripalvelu ja yhdeksän kansainvälistä lääkeyritystä. Teollisuuden osuus rahoituksesta on yli 70 % ja loppuosa budjetista tulee Business Finlandin kautta. Vaikka lääkeyritysten osuus rahoittajana on keskeinen, kyseessä on tutkimusyhteistyö, jonka tavoitteena on yleisen tiedon lisääminen koko tutkimuskentässä. On olemassa näyttöä siitä, että geneettisen tiedon hyödyntäminen lääkekohteen valinnassa lisää lääkekehityksen onnistumisen todennäköisyyttä. Tavoitteenamme siis on nopeuttaa lääkkeiden kehityspolkua lisäämällä geneettistä ymmärrystä sairauksien syistä.

Suomalainen biopankkitoiminta on yksi FinnGen-hankkeen kivijaloista. Kun FinnGen-tutkimuksen valmistelu aloitettiin, käytettävissä oli lähinnä THL:n keräämiä näyteaineistoja, sillä sairaalabiopankkien toiminta oli pääosin vasta käynnistymässä. Nyt kun hanke on ollut käynnissä yli kaksi vuotta, ovat kaikki biopankit saaneet toimintansa vakiinnutettua. Biopankit ovatkin FinnGenin ensimmäisten vuosien aikana keränneet jo yli 190 000 näytettä ja keräysvauhti on vakiintunut noin 6000 näytteeseen kuukaudessa, mikä on selvästi nopeampaa kuin alkuperäiset tavoitteemme. Tämä on vakuuttanut myös teolliset partnerimme.

Sairaalabiopankkien rooli FinnGen-tutkimuksessa on erityisen tärkeä siksi, että näihin biopankkeihin kertyy näytteitä nimenomaan sairauksien vuoksi hoitoon hakeutuvista henkilöistä. Tämä erottaa FinnGenin useista vastaavista kansainvälisistä tutkimushankkeista, joissa osallistujat ovat pääasiassa perusterveitä työikäisiä. Myös aiemmin kerättyjen suomalaisten väestöaineistojen ikäjakauma painottuu selkeästi vanhempiin ikäluokkiin, joissa sairastavuus on korkeampaa. Muita FinnGenin erityisvahvuuksia ovat kansallisten rekisteriaineistojen tuottama elämänmittainen terveystieto ja suomalaisen väestön geneettinen tausta.

Mitä FinnGenin tuloksena voidaan odottaa?

FinnGeniin kertyvää genotyyppi- ja terveysitietoa käytetään siis geenivarianttien sairausyhteyksien tunnistamiseen, niiden vaikutuksen arviointiin ja sairauksien välisten yhteisten mekanismien selvittämiseen. Projektissa valmistuu uusi datakokonaisuus joka kuudes kuukausi, siten että osallistujamäärä lisääntyy aina 40-50 000 henkilöllä. Elokuussa 2019 valmistuneessa kokonaisuudessa on yli 180 000 suomalaisen laatuvarmistetut genomi- ja terveystiedot.

Suomalaisiin rikastuneiden geenivarianttien tunnistamisen toivotaan helpottavan geeniassosiaatioiden biologista tulkintaa. Ensimmäiset, alustavat FinnGen-analyysit ovatkin jo tuoneet vahvistusta tälle hypoteesille. Olemme tunnistaneet kiinnostavia variantteja mm. glaukoomassa, tyypin 2 diabeteksessa, tulehduksellisissa paksunsuolensairauksissa, astmassa ja uniapneassa. Löydökset vaativat vielä vahvistuksia, mutta antavat vahvaa näyttöä siitä, että lähestymistapamme on mielekäs. Analyyseissä on keskitytty niihin sairauksiin, joissa tämän hetkisessä 180 000 henkilön tutkimusaineistossa on riittävästi potilaita. Osallistujamäärien kasvaessa voimme odottaa lisää löydöksiä, joiden avulla voimme päästä uusien toiminnallisten mekanismien jäljille.

FinnGenin luomat uudet mahdollisuudet tutkimukselle ja sitä kautta terveydenhoidolle ovat siis varsin kiistattomat. FinnGen-tutkimus on keskeinen myös suomalaisten biopankkien tietovarantojen kannalta, sillä kaikki projektissa tuotettu genomitieto palautuu biopankkien omistukseen ja on näin myöhemmin hyödynnettävissä myös muihin tutkimustarkoituksiin.

Uusiin teknologioihin ja uusiin mahdollisuuksiin liittyy aina keskustelua, jossa ääripäät korostuvat. Toisaalta kohtaamme yliodotuksia ja ”hypetystä” uusista Nokioista ja genomitiedon merkityksestä kaikkien ominaisuuksiemme määrittäjänä. Toisessa ääripäässä taas ajatellaan yksityisyyden olevan pian mennyttä, ja niin vakuutusyhtiöt, poliisi kuin naapuritkin tuntevat pian toistensa geenitiedot. Tasapainoisen, syvällisen asiantuntevan ja asiapohjaisen keskustelun käyminen aiheesta on osoittautunut haastavammaksi, mutta siihen pyrimme parhaamme mukaan omalta osaltamme vaikuttamaan ja osallistumaan.

Professori Aarno Palotie, Helsingin yliopisto
Vanhempi tutkija Mari Kaunisto, Helsingin yliopisto

Kolmikielinen yliopistomme: in English, please?

Yliopistomme suunnitelmassa uudeksi strategiaksi on mukana kolmikielielisyys. Tähänkin asti kolmas kieli eli englanti on ollut näkyvästi mukana yliopiston viestinnässä. Yliopiston sivuilta voi valita minkä tahansa näistä kolmesta kielestä yliopiston uutisten lukemiseksi ja byrokratian hoitamiseksi. Tämän on tärkeätä, jotta Helsingin yliopiston eriomaisuudesta tulevat tietoiseksi myös kansainväliset tahot ja että (vielä) suomea tai ruotsia taitamattomat yliopistoomme hakeutuneet työntekijät pystyvät hoitamaan asioitaan yliopiston suffelissa, solessa, tutossa ja muissa asiointikanavissa.

I am not sure why the sweet term “suffeli” was chosen to guide us to the new portal. I thought Suffeli is a candy made of milk chocolate, waffle and toffee, or taffy in American English. It was introduced in 1966. So, maybe it was chosen to brand the fresh radicalism of the university. I am also not sure why the alumni letter (in Finnish) is called THINK LETTER and I am invited (in Finnish) to THINK CORNER. If the branding team had difficulties in finding terms that would ring the bell in all three languages, so why not do something really radical and choose Latin expressions that would be an equal puzzle to the speakers of Finnish, Swedish, and English. It would also give us an opportunity to learn Latin particularly now that the only internationally acknowledged Finnish radio channel Nuti Latini Radiophoniae Fennicae Generalis was closed last June after 30 years of service with these words: Auscultatoribus, quorum grex ad omnes orbis continentes amplificatus est, propter fidelitatem gratia squam maximas agimus et valedicimus.

Since the end of the second world war, English has been the new lingua franca, also in science. It has given us a means to communicate with the rest of the world. It has also been a huge advantage to those who speak English as their first language and a way to promote the Anglo-American culture. It has made the rest of the world invest a lot of effort in learning good enough written and spoken English. This journey to sufficient command of English will now begin at our schools earlier than ever before. The university organises courses in scientific writing and provides language services for researchers. This is important as the editors (whose mother tongue is usually English) find it hard to take a scientific article seriously if the grammar is not impeccable. Learning many languages, however, has also many benefits: it is fun, it opens doors to new cultures, and builds new connections in the brain.

I like to learn languages and communicating in English in research groups with members who do not command either Finnish or Swedish, is absolutely fine. However, I was rather upset at our last professors’ and teachers’ morning meeting when someone in the audience demanded “in English, please”. This request was made by the only non-Finnish speaker out of over a hundred present, but this request was obediently fulfilled and we were all obliged to speak English. I think this is wrong. It is wrong to the person who should be given an opportunity to learn Finnish. It is unfair to us who cannot use our mother tongue in discussions about the dire financial situation of the university, the new strategy that embraces the whole world and beyond, the new specialist medical education or where the reform of the social and welfare  system may be heading for. Also, all are not familiar with the special administrative terminology in English, the vocabulary of everyman’s English is limited, and some have a high threshold for speaking English and opt to remain silent.

Det som var skärskilt olyckligt under förra veckans morgonkaffe med professorer och lärare var att vi firade svenska dagen genom att byta från finska till engelska i stället för till svenska. Vår fakultet är tvåspråkig och det vore fint att hålla morgonmötet åtminstone en gång  i året på svenska. Dessutom borde de som har svenska som sitt modersmål kunna använda det på alla våra möten. Universitetet och fakulteten satsar mycket i svenskspråkig undervisning. Det är viktigt om vi vill behålla den finlandsvenska kulturen levande i Finland och erbjuda service för svenskspråkiga patienter på deras modersmål. Det är också viktigt för det skandinaviska samarbetet, inte bara inom forskningen,  som ser ut att bli allt viktigare i den turbulenta världen. Att använda svenska i den normala växelverkan skulle skänka tröskeln att tala svenska och bibehålla kunskapen i svenskan även hos dem som inte talar svenska som sitt modersmål. I stället för “in English please” hoppas jag att det oftare blir “på svenska, tack”.

Toivon, että kolmikielinen yliopisto ei tarkoita sitä, että vaikenemme kahdella kotimaisella kielellä ja puhumme jatkossa vain keskinkertaista englantia. Jag hoppas att det trespråkiga universitetet inte betyder, att vi kommer att tiga på både inhemska och tala bara slätstruken engelska.

Eija Kalso
Professori, ylilääkäri
Helsingin yliopisto ja HUS

Alkoiko ihmiskunnan loppulaukka 80 vuotta sitten?

Otsikon innoitti Arto Paasilinnan kirja Ihmiskunnan loppulaukka vuodelta 2000. Syntyvyys on tyssännyt koko maailmassa. Lemmenleikit maistuvat kuin ennen, mutta lapsia ei tule. Entinen eläinlääkäri Tarmo Saamakorpi lähtee puhuvan hevosensa kanssa siitospuuhiin pelastakseen maailman. Yhden ainokaisen poikalapsen syntyminen on globaali sensaatio.

Kirjan tarina on melkein kuin tästä päivästä. Suomen naisen lapsiluku on painunut Pohjoismaiden pahnanpohjalle. Nyt ollaan Italian kanssa melkein samalla tasolla noin 1,3 lasta naista kohti kun vielä 10 vuotta sitten luku oli 1,8. Asiaa on pohdittu ties mistä näkökulmasta. Syylliseksi on tuomittu kännykät, seksihaluttomuus, itsekkyys, naisten kouluttautuminen, työelämän vaatimukset, e-pillerit, sukupuolitaudit ja kaikki mahdollinen näiden väliltä.

Vähän aikaa sitten kysyin Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirchen käsitystä siitä, onko onki ottamaton vai lampi kalaton? Vastaus oli: ”Sekä että.” Sain häneltä materiaalia naisten hedelmällisyyden kehityksestä pitkällä aikavälillä. Samat tiedot miehen sperman laadusta sain Turun yliopiston fysiologian professori Jorma Topparilta. Tämän päivän pulma taisi saada oikeat raamit. Hedelmällisyysongelmat ovat alkaneet jo vuosikymmeniä sitten. Pian ollaan Paasilinnan dystopiassa. Lapsi on muuttumassa häviäväksi luonnonvaraksi.

Vuonna 1992 Kööpenhaminan yliopiston professori ja Rigshospitaletin ylilääkäri Niels Skakkebaek julkaisi meta-analyysin, johon kerättiin spermatutkimukset Index Medicus, Current List (vuosilta 1930-1965) ja Medline (1966-1991) tietokannoista. Yhteensä analyysi kattoi 50 vuotta, 114947 miestä ja 61 alkuperäisartikkelia. Niistä kerättiin tiedot siittiöiden määrästä millilitrassa spermaa ja ejakulaatin volyymi. Tulos näkyy häkellyttävän selkeästi oheisessa kuvassa. Pallukat kertovat otoksen koon, y-akseli siittiömäärän ja x-akseli vuodet. Vuodesta 1938 vuoteen 1991 siittiöiden määrä oli pudonnut 113 miljoonasta 66 miljoonaan millilitrassa eli puolittunut. Sama suunta on jatkunut tähän asti.

Lapsen saaminen on vaikeaa yhdynnässä mikäli siittiömäärä on alle 15 miljoonaa. Vielä vuosituhannen taitteessa suomalainen sperma oli maailman parasta ja siitä röyhisteltiin rintaa. Jorma Topparin tuoreen tutkimuksen mukaan nyt ollaan muiden pohjoismaiden tasolla. Suomalaisen miehen mediaani siittiömäärä millitrassa on enää 48 miljoonaa. Topparin mukaan näillä numeroilla lapsen saaminen vähintäänkin viivästyy. Miesten siittiökato on globaali-ilmiö, mutta syy on epäselvä. Syyllisiksi on esitetty esimerkiksi hormonaalisia haitta-aineita ja tiukkoja farkkuja. Onkohan kukaan tutkinut skottien siittiömääriä?

Naisten hedelmällisyyden lasku viimeisen sadan vuoden aikana on yhtä dramaattista. Oheiset kuvat ovat Väestöliiton perhebarometrista 2017 ”Miksi vanhemmuutta lykätään?” Naisen saamien lasten määrä (hedelmällisyysluku) on romahtanut 1900-luvun alun 5:stä lapsesta nykyisiin 1,5 lapseen ja jopa tämän alle. Ainoa muutaman kymmenen vuoden kohtuullisen tasainen jakso oli 1970-luvulta 2010-luvulle. Se heijastelee todennäköisesti suomalaisen yhteiskunnan onnistunutta perhepolitiikka. Nyt sekään ei näytä riittävän.

Rytinällä on monta syytä, joista ensimmäinen on tietysti yleisen kuolleisuuden pienentyminen. Lapsia ei enää tarvitse tehdä ”varalle” suuren kuolleisuuden takia. Ehkäisymenetelmät tarjoavat mahdollisuudet nauttia seksistä ilman raskauden pelkoa ja kolmas syy on ensisynnyttäjien ikä.

Ensisynnyttäjien ikä on noussut Suomessa lähelle 30 vuotta ja Helsingissä on menty siitä reippaasti yli. Yksinkertainen fakta on, että tämän takia nainen ei ehdi enää tekemään yhtä paljon lapsia kuin ennen, vaikka haluaisikin. Sitä paitsi iän myötä fertiliteettiongelmat yleistyvät ja sikiön sairastumisen ja kuoleman riski kasvavat. Tällä hetkellä jo 3 prosenttia suomalaisista lapsista on saanut alkunsa hedelmöityshoidoilla. Kuvassa esitetään äidin ja isän iät ensisynnytyksen aikaan ja korrelaatio koulutustasoon.

Ihmisten hedelmällisyys on heikentynyt vähintään 80 vuotta. Lapsikadolle on kolme syytä: (tuntemattomasta syystä johtuva) huono sperman laatu, naisten (monesta syystä johtuva) huonontuva hedelmällisyysluku ja ensisynnyttäjien nouseva ikä. Meille on ollut itsestään selvää, että seuraava sukupolvi syntyy, kasvaa ja korvaa meidät. Näin on aina ollut ja tulee olemaan – luulimme. Nyt tämä ketju ei enää ole itsestään selvyys. Kun viimeinenkin Tarmo Saamakorpi on maho, tarvitaan Suomeen lisää ihmisiä muista maista. Toisaalta globaali lapsikato saattaa olla se ainoa asia, joka pelastaa maailman.

Hannu Sariola
kehitysbiologian professori, Helsingin yliopisto
lastenpatologian ylilääkäri, HUSLAB

Lähteet
Carlsen E, Giwrchman A, Keiding N ja Skakkebaek N. Evidence for decreasing quality of semen during last 50 years. BMJ 306:609, 1992

Rodprasert W, Virtanen HE, Sadov S, Perheentupa A, Skakkebaek N, Jörgensen N ja Toppari J: An update on semen quality among young Finnish men and comparison with Danish data. Andrology 7:15, 2019

Rotkirch A, Tammisalo K, Miettinen A ja Berg V. Miksi vanhemmuutta lykätään? Perhebarometri 2017, Väestöliitto