Tarina taaperolle – äänikirjana vai vanhemman lukemana?    

Lapselle lukemisen on todettu olevan hyödyllistä kielen kehitykselle. Lapsi oppii tarinankuunteluhetkissä uutta sanastoa ja lauserakenteita kuin vahingossa. Myös kertomuksen rakenne, nk. kertomuskielioppi, hahmottuu kuultujen tarinoiden myötä.

Aluksihan kertomuksissa kuvaillaan usein tarinan tapahtumaympäristöä ja siihen sisältyviä henkilöitä, jonka jälkeen esitellään kertomuksen käynnistävä tapahtuma. Tämän jälkeen tapahtumaa pyritään yleensä jollain tapaa ratkaisemaan, ja näitä ratkaisuyrityksiä ja niiden seurauksien kuvauksia voi kertomukseen sisältyä useitakin. Tarina päättyy usein lopullisen ratkaisun ja sen seurauksen kuvaukseen. Lisäksi saatetaan esittää jonkinlainen kertomuksen moraalinen opetus tai kertomuksen lopuke.

Kuvatun kaltainen kertomuskielioppi liitetään usein satuihin ja tarinoihin, mutta sillä lienee merkitystä myös arkielämässä: kerromme toisillemme asioita ja kuvauksen tulisi olla loogista ja mielekästä. On hyvä, että lapsi oppi hahmottamaan kertomuskieliopin ja siihen liittyvät kielelliset keinot sekä käyttämään näitä omassa puheessaan. Tarinoiden kuuntelemisella onkin lapsen kielen kehitykselle monenlaista hyötyä.

Äänikirjat ovat helppo ja nopea tapa tuoda tarinoiden maailmaa lapsen saataville

Viime vuosina kirjat ovat alkaneet siirtyä yhä enemmän sähköiseen muotoon, ja nykyisin on saatavilla jo runsaasti lasten äänikirjoja. Onko kielen kehityksen kannalta sama, kuunteleeko lapsi tarinaa valmiiksi nauhoitettuna äänikirjana tai lukeeko sitä hänelle läheinen vanhempi, äiti tai isä?

Kuunteleepa lapsi tarinaa valmiiksi nauhoitettuna tai vanhemman ääneen lukemana hän kuulee samat sanat, rakenteet ja saman kertomuksen rungon. Äänikirjat ovatkin helppo ja nopea tapa tuoda tarinoiden maailmaa lapsen saataville samalla tavalla kuin aikuisellekin. Ne ovat helposti saatavilla vaikkapa puhelimen kautta ja niitä voi kuunnella missä ja milloin vain.

Vanhemman ja lapsen väliseen yhteiseen lukuhetkeen  liittyy kuitenkin myös muuta kuin varsinainen kielellinen sisältö. Vanhempi voi kirjaa lukiessaan avata outoja sanoja tai rakenteita lapsen niitä arvuutellessa. Kun tekstin vaikeasti ymmärrettävien pätkien sisältö aukeaa lapselle aikuisen avulla, jaksanee lapsi kuunnella luettua tarinaan pidempään.

Vanhemman ja lapsen yhteiseen lukuhetkeen  liittyy muutakin kuin varsinainen kielellinen sisältö.

Vanhempi voi myös liittää tarinan lapsen omaan maailmaan juttelemalla lukemisen lomassa yhteisistä kokemuksista. Näillä seikoilla voi olla merkitystä sekä lapsen kielen että vuorovaikutustaitojen kehittymiselle.

Kirjaa yhdessä luettaessa ollaan samaan aikaan kirjoitetun tekstin äärellä – voisiko tämä johdatella lapsenkin myöhemmin kirjoitetun kielen äärelle, lukemaan kirjoja itse? Vai löytääkö lapsi kirjoitetun kielen maailman äänikirjojen kautta? Kirjaa lapselle lukemalla vanhempi antaa samalla lapselleen aikaa ja läsnäoloaan, ja näin viestittää epäsuorasti välittämistä. Tämäkin on lapsen kehitykselle tärkeää.

Maailmamme muuttuu kovaa vauhtia, ja sähköistä viestintää ja sähköisten kanavien tuomia mahdollisuuksia hyödynnetään yhä enemmän. Lapset ja nuoret kasvavat sähköisten viestimien käyttäjiksi aivan eri tavalla kuin vanhempi sukupolvi. Uusi diginatiivi sukupolvi osaa jo nyt hyödyntää sähköisiä viestimiä helposti ja luontevasti, paljon paremmin ja sujuvammin kuin vanhempansa.

Tulevaisuudessa tarvittaneen sähköiseen viestintään liittyviä taitoa enemmän kuin pystymme kuvittelemaankaan. Äänikirjat voivatkin olla yksi väylä, joka johdattelee lapsen sähköisten viestimien maailmaan jo varhain.

Kuitenkin, kun ajatellaan pientä lasta ja hänen kehittyviä taitojaan, lähellä olemista ja ihmisten välistä vuorovaikutusta eivät äänikirjat voi korvata. Taidot, joita pieni leikki-ikäinen lapsi oppii yhteisissä lukuhetkissä vanhemman kanssa, ovat tärkeitä myös tulevaisuuden sähköisiä viestimiä hyödyntävässä yhteiskunnassa.

Suvi Stolt
Logopedian yliopistonlehtori, lapsen kielen kehityksen dosentti
Helsingin yliopisto

 

Anatomian sali ja Skype yhdistää opiskelijat

Kansainvälinen verkottuminen ei vaadi lentomatkoja ja opiskelija- tai tutkijavaihtoa, vaan voidaan toteuttaa kotiyliopistosta videopuheluiden ja –konferenssien avulla. Yhdysvaltain Ivy League -yliopistoihin kuuluva Columbian yliopisto aloitti Skype-keskusteluihin perustuvan kansainvälistymishankkeen toisen vuoden lääketieteen opiskelijoille. Helsingin yliopisto on mukana.

Nuoren lääketieteenopiskelijan kasvu kohti tulevaa ammattia alkaa anatomian salilta. Pöydällä makaava vainaja todentaa ja vahvistaa kirjoista ja virtuaalimaailmasta päntättyä käsitystä ihmiskehosta. Anatomia ja sen kieli, lääkärilatina, otetaan nyt käyttöön.  Anatomian, kovan tieteen, ohella opiskelija kohtaa salilla kuoleman, ja päätyy helposti pohtimaan elämää ja sen isoja kysymyksiä, ja lääkärin roolia niissä. Dissektiopöydän ympärillä koettu luo ja lujittaa kollegiaalisuutta tulevien lääkärien välille.

Kansainvälistyvässä nykymaailmassa kollegiaalisuus oman maan kollegoihin ei riitä. Vieraiden kulttuurien ymmärtäminen on nykypäivän lääkärille välttämätöntä. Terveydenhuollon isoja ratkaisuja ei tehdä yksin, vaan osana kansainvälistä yhteisöä. Länsimaissa painitaan yhteisten eettisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa. Tulevaisuuden johtajien täytyy osata toimia myös kansainvälisesti ja nähdä Suomi osana yhteisöä. Lääketieteen tutkimusta ja kehitystä tehdään yhä enemmän kansainvälisesti.

Columbian yliopiston (NY, USA) anatomian opettajat keksivät yhdistää anatomian kansainvälistymisohjelmaan. Kansainvälistymistä anatomian avulla -hanke laajentaa dissektiosalin keskustelut maailmalle. Helsinki kutsuttiin mukaan heti alkuvaiheessa.  Ohjelmaan osallistuvat lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat jaetaan Skype-ryhmiin, joissa on amerikkalainen ja kaksi eurooppalaista tai aasialaista opiskelijaa. Ensimmäisessä keskustelussa opiskelijat miettivät anatomian opiskelun haasteita ja vertailevat kokemuksiaan ja tunnelmiaan sekä eri maiden dissektiokäytäntöjä. Yhteinen kokemus toimii jäänmurtajana.

Obamacare vs. sote-uudistus

Keskusteluja jatketaan syksyn aikana samoissa tutuiksi käyvissä ryhmissä. Aiheet siirtyvät anatomiasta opiskeluun laajemminkin, jonka jälkeen opiskelijat päätyvät miettimään ja vertailemaan maidensa terveydenhoitojärjestelmiä. Lopulta keskustelun aiheena ovat lääkärin kohtaamat eettiset kysymykset ja eri maiden lainsäädäntö esimerkiksi abortin ja eutanasian osalta.

Lukuvuoden lopussa järjestetään virtuaalikokous (Zoom), johon kaikki ohjelmaan osallistuneet osallistuvat omasta opinahjostaan. Skype-ryhmät valmistavat kukin tutkielman keskusteluissa mielenkiintoiseksi nousseesta asiasta. Zoom-kokouksessa on nähty esityksiä, joissa yhdistetään obamacare ja sote -uudistus, vertaillaan saksalaisen, suomalaisen ja yhdysvaltalaisen väestön päihdeongelmia ja pohditaan opiskelun hintoja eri maissa.

Osa opiskelijoista haluaa jatkaa vielä projektia vierailemalla ulkomaisessa yliopistossa. Anatomian opettajat auttavat matkaajia järjestämällä heille tutkimusharjoittelun meritoituneessa perustieteiden tutkimusryhmässä.

Toistaiseksi hankkeessa on mukana vain vauraiden hyvinvointivaltioiden arvostettuja yliopistoja. Hankkeen kehittämisideoihin kuuluu sen laajentaminen kehittyviin maihin, niin että samat opiskelijat voisivat edettyään opiskeluissaan kliiniseen vaiheeseen, verkottua myös kolmannen maailman yliopistojen opiskelijakollegoiden kanssa.

Oliko siitä hyötyä?

Julkaisimme projektistamme artikkelin Medical Educator -lehdessä
(https://rdcu.be/bmiQh). Analysoimme siinä opiskelijoiden palautetta ja annoimme niiden ja muun projektin myötä saadun kokemuksen perusteella suosituksia muille kansainvälistymishankkeille. Opiskelijoiden kokemukset olivat pitkälti positiivia, ja moni toivoi hanketta pakolliseksi osaksi koulutusta.

Itselleni ilahduttavimpia tuloksia oli se, että 73 % opiskelijoista koki oppineensa hankkeen avulla kiinnittämään huomiota kulttuurillisiin eroihin ja 70 % ilmoitti oppineensa kuinka työskennellä kansainvälisen kollegan kanssa. Näitä taitoja tarvitaan!

Suvi Viranta-Kovanen, dosentti
Anatomian yliopistonlehtori

Voihan genominkartoitus

”Äiti, miksei mekin voida selvittää meidän perimää?” kysyy 9-vuotias viattomasti ja yhtäkkiä kesken videoblogin kuunteluaan.

Suorastaan hätkähdän. Miten nuorimmasta on kuoriutunut se valveutunein ja fiksuin, joka tietää geeneistä, kun vanhempia sisaruksia ei biologia ennen murrosiän alkua kiinnostanut ensinkään?

Totuus tosin osoittautui toiveajattelua tavanomaisemmaksi. Tarkemmin asiasta keskusteltuamme selvisi hyvin nopeasti, ettei 9-vuotiaalla geenien salat tai perimän puitteet olleet sen terävämmin mielessä kuin muillakaan oman pesueeni jäsenillä vastaavassa ikävaiheessa. Kuten nykyään monessa muussakin, tarjonta vain herätti kiinnostuksen, joka loi tarpeen, ja se mitä tarpeen tyydyttäminen mahdollisesti tuo tullessaan, jää toisarvoiseksi.

Mainoslauseiden mantra ”jos tiedän oman perimäni heikkoudet, voin vaikuttaa omaan sairastumiseeni” on houkutteleva.

Genominkartoitusta tarjoavien toimijoiden mainoksia on pitkään näkynyt ulkomaiden katukuvassa, joten niiden leviäminen Pohjolan perukoille on ollut odotettavissa. Oman itsensä mittaaminen ja tarkkailu ovat nykypäivän trendejä, joilla halutaan parantaa hyvinvointia ja terveyttä, jatkaa nuoruutta sekä lisätä elinvuosia. Perimän sekvensointi lukeutuu samaan kategoriaan edellä mainittuja pyrkimyksiä tavoitella parempaa elämää. Mainoslauseiden mantra ”jos tiedän oman perimäni heikkoudet, voin vaikuttaa omaan sairastumiseeni” on houkutteleva ja periaatteessa looginenkin, jos vain…

”Perimänkartoitus”-sanan kirjoittaminen hakukoneen kenttään tuottaa omalla internet-hakuhistoriallani top-neljä tulokseksi MyHeritage-, DiagFactor-, Evogenom- ja Riskigeeni- palveluntarjoajien mainokset. Huomionarvoista on, että Duodecim-lehden asiapitoinen, aiheeseen liittyvä artikkeli uusista sekvensointimenetelmistä listautuu haussa vasta kärkikymmenikön häntäpäähän.

Eräs perimänkartoituspalveluita tarjoavista kansainvälisistä toimijoista mainostaa itseään näin: ” Etävastaanotto aina auki. Geneetikot auttavat. Sinua ei jätetä yksin.”. Tämä viitannee siihen, että geneettisen koodin selvittäminen tuo mukanaan sekä ristiriitaista tietoa omasta taustasta että aiheetonta ahdistusta uhkaavista sairauksista. Ahdistuksesta tekee aiheettoman ja tarpeettoman edellisen kappaleenkin päättänyt jos vain…

Siis… jos vain ymmärtäisimme genomista enemmän. Sen säätelystä, normaalista vaihtelusta, ei-koodaavien alueiden merkityksestä, muutoksista ylipäänsä ja erityisesti niiden syy-seurausyhteyksistä. Näiden kompleksisuus ja toisaalta piilevä potentiaali tiivistyvät mielestäni esimerkillisesti oman tutkimusalani, lasten synnynnäisten munuaishäiriöiden, nykytilassa.

Niin kauan kun perimän ja tautien yhteys tunnetaan vajavaisesti, oman perimän kartoitus pysyy samassa kategoriassa muiden ihmisiä kiinnostavien mittausten kanssa.

Arviolta 70 % kaikista lasten kongenitaalisista munuaisen kehityshäiriöistä on idiopaattisia ja anomalian aiheuttanut geneettinen virhe jää tunnistamatta. Tämä siitäkin huolimatta, että viimeisen kahden vuosikymmenen aikana tehdyn perustutkimuksen ansiosta munuaisen kehityksen kannalta elintärkeitä geenejä tunnetaan jo lähes viisisataa. Suurin osa synnynnäisistä kehityshäiriöistä aiheutunee siis joko useamman genomin muutoksen yhteisvaikutuksesta tai muutoksista genomin sellaisilla alueilla, joita ei tutkimukseen sisällytetä (ei-koodaava) tai joita eivät nykyisetkään menetelmät pysty kattamaan.

Perimän perusteellisen ymmärtämisen piilevää potentiaalia puolestaan alleviivaavat ne noin 30 % lasten synnynnäisistä munuaishäiriöistä, joiden kohdalla genomin vaihtelun suhteellisen suoraviivainen syy-seuraussuhde tunnetaan. Monet näistä monogeenisistä synnynnäisistä kehityshäiriöistä kulkevat suvuittain, ja niiden tunnistaminen on elintärkeää jo sikiövaiheen aikana.

Tähän joukkoon kuuluu merkittäviä menestystarinoita, sillä mm. suomalaiseen tautiperimään kuuluvan synnynnäistä nefroosia aiheuttavan geenivirheen löytyminen on maailmaanlaajuisesti parantanut prenataali-diagnostiikkaa ja auttanut pidentämään sairaina syntyneiden lasten elämänlaatua sekä elinajanennustetta.

Miten tämä kaikki auttaa Matti ja Maija Meikäläistä, jotka haluavat selvittää omat juurensa ja terveellisempään elämään liittyvät perimän salat? Ei mitenkään. Niin kauan kun perimän ja tautien yhteys tunnetaan vajavaisesti, oman perimän kartoitus pysyy samassa kategoriassa muiden ihmisiä kiinnostavien mittausten kanssa; mittari kertoo heikosta unenlaadusta, mutta tarjoaa huonosti keinoja sen parantamiseen.

Ja ei. Mainosten herättämästä kiinnostuksesta huolimatta meidän pesueen genomeja ei sekvensoida, vaikka helposti innostuva 9-vuotias sitä hartaasti toivoi. Siihen samoin kuin muihinkin biologian aiheuttamiin rajoituksiin on tutkijan perheessä tyytyminen.

Satu Kuure
Tutkimusryhmän johtaja, dosentti, Helsingin yliopisto

 

Polkemalla syöpää sairastaville lapsille 46 miljoonaa euroa

Tanskalainen Knud Vilstrup päätti parantaa elintapojaan ja halusi tehdä sen tavalla, joka tuntuisi mukavalta. Knud päätti polkaista Tanskan Ringestä Pariisiin katsomaan Tour de Francen maaliintuloa. Pikkujoulujuhlissa 2001 hän kertoi ajatuksestaan Rynkeby Foodsin tekniselle johtajalle Torben  Moller-Larsenille, joka innostui ajatuksesta. Hän lupasi sponsoroida matkaa 50000 Tanskan kruunulla, jos mukaan lähtee ja perille polkee vähintään 10 pyöräilijää. Mukaan tuli 11 henkeä ja hassu idea toteutui.

Hyväntekeväisyyspyöräilystä ei ollut alun perin kyse. Sponssirahaa vain sattui jäämään 38000 Tanskan kruunua, ja kaverit päättivät lahjoittaa ne Odensen sairaalan lasten syöpäosastolle. Kukaan ei osannut ennustaa, että tästä lähtisi leviämään hyväntekeväisyyspyöräily vailla vertaa. Tänä vuonna Team Rynkeby-tapahtumassa oli mukana 2100 pyöräilijää ja 500 avustajaa seitsemästä maasta.   Niiden 54 joukkuetta olivat Tanskasta, Ruotsista, Suomesta, Norjasta, Färsaarilta, Islannista ja ensimmäistä kertaa Saksasta. Kun ensimmäisenä vuonna rahaa syöpälapsille kertyi 5100 €, viime vuonna kokonaispotti syöpälapsille oli 9,44 miljoonaa €. Kaikkien näiden vuosien aikana Rynkeby-joukkueet ovat keränneet syöpälapsille  yhteensä 46 miljoonaa euroa!

Vuonna 2012 olin menossa Pirkan pyöräilyyn. Join aamukahvia tamperelaishotellin ravintolassa, kun kuulin kahden tytön keskustelevan keltapaitaisista pyöräilijöistä, jotka polkevat Pariisiin. Kysyin, mitä sakkia ne olivat ja miten porukkaan voisi päästä? Siitä se sitten alkoi. Ensimmäistä Suomen joukkuetta oltiin juuri kokoamassa ja ilmoittauduin mukaan.

Minut valittiin joukkueen lääkäriksi (sic! lastenpatologi, joka oli viimeksi tavannut elävän potilaan neljännesvuosisata sitten). Minä kelpasin kun muita ei ollut tarjolla.

Harjoittelu alkoi Kettusen Juhan vetämänä. Kerran viikossa oli animal spinning-rääkki. Joka toinen viikonloppu kolmen tunnin kestorasitus (hiihtoa, kävelyä yms). Keväällä alkoivat joukkueen iltalenkit 50-70 km. Lisäksi omatoimiset lenkit, Giro de Espoo, Pirkan pyöräily ja lopulta pitkä viikonloppu: lauantaina poljettiin 200 km ja sunnuntaina 200 km. Kaksi viikkoa lepoa ja lihotusta. Sitten heinäkuun alussa laivalla Travemundeen. Sieltä poljettiin 1250 km Pariisiin seitsemässä päivässä.

Kaikki Rynkeby-joukkueet lähtevät eri paikoista, mutta saapuvat samaan aikaan Pariisiin. Täytimme Champs Elyseen monen kilometrin mittaisena keltaisena letkana, ajoimme Riemukaaren ympäri ja päätimme matkan Eiffel-tornin juurelle. Urakka oli ohi. Seitsemän päivää aurinkoa ja myötätuulta. Päivämatkat olivat +/- 200 km. Suomen ensimmäinen joukkue vuonna 2013 keräsi rahaa Sylva ry:lle
63 350€. Vuonna 2018 Suomesta oli mukana seitsemän joukkuetta ja rahaa kertyi piirun alle 900 000€.

Vuosi 2014 oli kaikkien aikojen sateisin kesä Ranskassa. Poljimme seitsemän päivää kaatosateessa ja vastatuulessa. Ironista oli, että aurinko rupesi paistamaan samalla hetkellä, kun nousimme pyörän päältä Les Invalides -puistossa. Pahin oli yli 200 km etappi Belgiassa, jossa lämpötila laski kahdeksaan asteeseen. Jokainen yritti keksiä keinoja lämpimän pitämiseksi. Laitoin käsiin kaksi kerrosta kertakäyttöhanskoja ja jalkoihin tinapaperia. Huoltotiimi löysi onneksi keskeltä maaseutua autokorjaamon, jonka lämpimään halliin pääsimme lounaalle ja lämmittelemään.

Kansallinen itsetunto nousi tappiin, kun Pariisissa kuulimme tanskalaisten ja ruotsalaisten matkustaneen Pariisiin vuokrabusseilla! Suomalaiset olivat sinä vuonna ainoita, jotka polkivat koko matkan kaksipyöräisillä. Se on suomalaista sisua.

Sen verran rankka kokemus oli, etten noussut pyörän päälle kolmeen kuukauteen.

Liikkeellä on yli 2 000 pyöräilijää. Kun kaikki ajavat noin 1200 km, ei onnettomuuksilta voi välttyä. Viime vuoden aikana rynkebyläiset polkivat viikossa 2,6 miljoonaa kilometriä, mikä on 66 kertaa maapallon ympäri. Omassa joukkueessa pahin kämmi kävi Ajannon Pekalle, jonka kohtaloksi koitui toisen ajopäivän viimeinen kuoppa, kun edessä siinsi jo upouusi asfaltti. Se oli se tyypillinen sheriffin viimeinen työpäivä. Etupyörä putosi kuoppaan. Pekka teki täysvoltin ilmassa ja putosi kyljelleen asfalttiin. Lantion eturamus murtui ja ympäri kroppaa oli nirhamaa.

Pekka joutuikin raatobussiin loppumatkaksi. Paitsi että ei jäänyt. Hän ei suostunut jäämään pyörän päältä pois viimeisenä päivänä, kun poljimme viimeiset seremoniaaliset 80 kilometriä Pariisiin. Pekka polki nuo kilometrit lantio murtuneena. En usko, että löytyy toista yhtä sitkeää sissiä. Tempulle tuli kyllä kipeä hintalappu. Hän makasi kaksi päivää hotellihuoneessa kivun lamaamana ennen kuin pystyi lentämään takaisin Suomeen.

Tiedossani olevista onnettomuuksista pahin tapahtui 2014 Malmön joukkueelle kovassa ukkosmyrskyssä. Ilmeisesti he eivät myrskystä huolimatta hidastaneet vauhtia. Seurauksena oli iso kasa, jossa murtui kahdeksan pyöräilijän luita. Joukkueesta jäi tynkä jäljelle.

Moni asia on muuttunut vuosien mittaan. Mehufirma Rynkeby God Morgon on myyty jo kaksi kertaa ja on tällä hetkellä saksalaisomistuksessa. Hyväntekeväisyyspyöräily on irrotettu Team Rynkeby-God Morgon -säätiöksi ja tapahtuma on paljon ammattimaisemmin hoidettu kuin alkuvuosina. Kuitenkin uskon, että edelleen pätee se, mitä Knud Vilstrup aikoinaan pohdiskeli. Hän halusi nostaa kuntoa tavalla, joka tuntuu hyvältä. Oman hyvän lisäksi Team Rynkeby tuottaa hyvää syöpälapsille.

PS. Terveiset Mallorcalta. Olen täällä paraikaa polkemassa Rynkeby-veteraanien kanssa. Mahtava fiilis.

Hannu Sariola
Professori, Helsingin yliopisto
Ylilääkäri, HUSLAB patologia