Koiran kesyyntymisestä ja koe-eläimistä

Homo sapiensilla on erityinen suhde muihin eläimiin. Kotieläimet juontavat juurensa jääkaudelle, jolloin sudesta kesyyntyi koira. Koira syntyi, koska ihminen ei elä pelkällä lihalla.  Näin väitimme Scientific Reports -lehdessä tammikuussa.

Susi on petoeläin ja lihansyöjä, ihminen taas sekasyöjä. Jääkauden ankarissa oloissa kasvisruokaa oli niukalti. Kivikautiselle metsästäjälle oli talvisin laihtuneissa riistaeläimissä liian vähän rasvaa, eikä hiilihydraatteja juurikaan. Proteiinia riitti susillekin, kun ihminen käytti vain saaliin rasvaisimmat osat. Saaliinjako vähensi ekologista kilpailua välillämme ja mahdollisti yhteiselon.

Ihmisen ja koiran suhde paljastuu hautaustavoissa

Yli 30 000 vuotta sitten haudattu susi, jolle on asetettu mammutin kylkiluu hampaisiinsa. Kuva: Mietje Germonpre

Ihmisellä ja sudella on pitkä yhteinen historia. Läpi jääkauden kilpailtiin samasta riistasta, ja jääkauden lopulla lähdettiin yhteiselle matkalle.

Arkeologista tietoa erityisestä suhteesta on saatu koirahaudoista. Monesti kivikautisia koiria ja ihmisiä haudattiin yhdessä. Koiria haudattiin suojaksi ja seuraksi omistajilleen. Osa koirista lepää kuitenkin omissa haudoissaan. Nämä saattoivat olla elinaikanaan poikkeuksellisen ansioituneita ja kunnioitettuja yksilöitä.

Olisi mielenkiintoista matkustaa ajassa taaksepäin ja nähdä, millaista ihmisen ja alkukoirien arki oli. Siitä arkeologinen aineisto kertoo vain niukasti. Koirista löytyy pahoinpitelyn jälkiä. Toisaalta on merkkejä siitä, että vanhoja ja sairaita koiria on hoidettu hyvin ja pitkään.

Eläimiä tieteen palveluksessa

Koiran käyttö on muuttunut ajan saatossa. Kuva: Suvi Viranta-Kovanen

Pitkälle on tultu siitä, kun alkukoira ja kivikauden ihminen istuivat yhteisen nuotion ääreen. Sittemmin perustettiin kyliä, alettiin viljellä maata ja kesyttää karjaa. Hevosesta ja häristä saatiin koiria parempia juhtia maataloustöihin.

Kaikenlaisia eläimiä on valjastettu ihmisen elämän osa-alueille, tieteeseen myös. Kuten Satu Kuure blogissaan ansiokkaasti kirjoittaa, koe-eläimet ovat mahdollistaneet monet terveydenhoitoon liittyvät edistysaskeleet, ja tälläkin hetkellä rokotteiden kehittämisessä ja testauksessa eläinkokeet ovat avainasemassa.

Koe-eläimillä tehdyn biolääketieteellisen tutkimuksen avulla on lisätty ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Eläinten käyttäytymistutkimuksen ja eläinlääketieteellisen tutkimuksen avulla on opittu myös muiden eläinten tarpeita. Tutkimus on osoittanut, että eläimillä on sama kyky tuntea kipua kuin meillä. Empatia ei myöskään rajoitu ihmiseen, vaan muutkin eläimet tuntevat myötätuntoa jopa yli lajirajojen kohtaan. Eläinten hyötykäyttö, mukaan lukien eläinkokeet, täytyy arvioida ja toteuttaa tämä tieto hyväksyen. Tiede on edennyt aikojen saatossa korjaamalla itseään eettisen tarkastelun alla.

Luurankoja tieteen kaapeissa

Tieteen nimissä on tehty hirveitä asioita. Osa tietopohjastamme perustuu hyvin epäeettisesti hankittuihin tutkimustuloksiin.

Omalta tieteenalaltani, anatomiasta, löytyy esimerkkejä. Lähihistoriasta tulee mieleen natsien tekemät anatomian löydöt, kuten hengitystie-epiteelin solut, jotka puolueen jäsen Max Clara kuvasi ja nimesi Clara-soluiksi. Tutkimusaineisto ei ollut eettisesti hankittu.  Epiteelin solujen tutkimus jatkuu, mutta Claran nimeä niistä ei enää käytetä. Nyt Claran kuvaamat solut tunnetaan muotonsa mukaisesti nuijasoluina (club cells).

Tutkimus- ja opetusmenetelmänä dissektiot ovat oma lukunsa. Dissektiota, ihmisruumiin leikkelyä ja tutkimista tieteen tarkoituksiin, on pohdittu uskonnon, filosofian ja yleisen etiikan näkökulmista kautta aikain. Historiaan mahtuu murhia ja haudanryöstöjä, mutta myös anatomeja, jotka ovat pysäyttäneet hirviötyöt.

Nykyisin elinaikana tehdystä ruumiistestamentista on tullut normi ja ainoa kansainvälisen anatomien kattojärjestön (IFAA) hyväksymä menetelmä dissektio-opetuksille. Kuoleman jälkeinen ruumiin käyttö opetus- ja tutkimusmateriaalina perustuu vapaaehtoisuuteen ilman henkilökohtaista hyötyä. Se on Suomessakin kansalaisen arvokas lahja terveydenhuollon koulutukseen ja tutkimukseen.

Koe-eläinten käyttöä kehitetään yhteistyössä

Koe-eläintenkin kohteluun on puututtu. Kun 1800-luvun lopulla Charles Darwin teki emootioita koskevissa tutkimuksissaan johtopäätöksiä ihmisten ja eläinten tunteiden samankaltaisuudesta, aikalaistutkijat suorittivat samaan aikaan koirien vivisektioita. Darwin ja monet muut tutkijat tuomitsivat julman tutkimuksen.

Nyt koe-eläintutkimus on yleisesti luvanvaraista. Lupaa tuskin heruisi koiran leikkelyyn ilman anestesiaa. Jääkauden suden jälkeläisiä on yhä tutkimuslaboratorioissa, mutta esimerkiksi koirien geenitutkimushanke käyttää tutkimusmateriaalinaan kokonaan kotikoiria. Lemmikkeinä koirat usein nauttivat samasta elintasosta kuin me ja kärsivät elintasosairauksista.

Yliopistolla tehdään monilla tieteenaloilla koe-eläinten ja muun eläinten hyötykäytön arviointia ja tutkimusta. Eläinlääketieteellisessä tutkitaan eläinten hyvinvointia ja sen edellytyksiä eri käyttömuodoissa. Oikeustieteen tutkijat tutkivat eläimen juridista asemaa. On hyvä että, pyritään kohti parempaa maailmaa, parempaa sekä eläimille että ihmiselle. Maailman parhaaksi -iskulauseen hengessä!

Suvi Viranta-Kovanen
dosentti, anatomian yliopistonlehtori

Huilumusiikkia jääkaudelta

Kuuntelen Youtube-videolta klassista huilumusiikia. Äänitys on tehty dolomiittiluolassa, ja siinä soi luolasta löytyneen jääkauden aikaisen instrumentin keraaminen kopio. Luolakarhupennun reisiluusta valmistettu alkuperäinen on rikkoutunut ajansaatossa. Ikää sille on kertynyt jo 60 000 vuotta. Luolakarhukin on ehtinyt kuolla sukupuuttoon, samoin kuin huilun valmistaja.

Huilun oli valmistanut neandertalinihminen. Anatomialtaan ja ruumiinrakenteeltaan meistä poikkeavia neandertaleja on pidetty brutaaleina ja yksinkertaisina luolamiehinä. Arkeologiset löydöt kuitenkin todistavat toista: neandertalienkin elämään kuului taide ja symboliikka (Peters & Zwart, 2020).

Ruumiinrakenne ja genomi erottavat meidät neandertaleista siinä määrin, että olemme kaksi eri lajia. Kummallakin on oma erillinen kehityshistoriansa. Taide on kehittynyt molemmille erikseen, tai sitten se on ikivanhaa perua ihmisen sukupuussa.

Uusin tutkimus viittaa siihen, että neandertalit saattoivat sopeutua elinympäristöönsä meitä paremmin. Eteläisen Iberian niemimaan rehevässä talvettomassa ympäristössä paleoliittinen ruokavalio oli liki vegaaninen. Rannikoilla elävät neandertalit kalastelivat ja söivät mereneläviä. Ankarassa pohjoisessa talvisin suurriista oli ravinnon perusta.

Nykyihminen taas pyrki jatkamaan samaa vanhaa elämäänsä uudessakin ympäristössä. Talous perustui metsästykseen, ja uusia työkaluja ja aseita kehitettiin. Neandertalien työkalukulttuuri pysyi kymmeniä vuosituhansia hyvin samanlaisena.

Kun nykyihminen levittäytyi maapallolla, alkoi lajien sukupuuttoaalto. Ensin katosi nopealla vauhdilla riistalajeja ja suurpetoja. Myöhemmin sukupuuttoaalto jatkui kiihtyvällä vauhdilla ja ulottui lopulta lähes kaikkiin eläin- ja kasviryhmiin. Tänä päivänä lajikato uhkaa jo elintapaamme.

Matka menneeseen maailmaan taiteen avulla on hyvä levähdystauko. Neandertali ja nykyihminen kohtaavat taas kirjallisuudessakin. Aikaansa edellä oli yliopistomme edesmenneen paleontologian professorin Björn Kurténin paleofiktio. Ihmislajien kanssakäymisen tuloksena siirtyy neandertaligeenejä nykyihmiseen. Uusin tutkimus osoittaa, että kanssakäymistä tapahtui jääkauden kuluessa usein ja sen tuloksena meidän eurooppalaisten genomista 1–2 prosenttia on neandertalia (Villanea & Scheriber, 2019).

Suvi Viranta-Kovanen
Dosentti, anatomian yliopistonlehtori

Anatomian sali ja Skype yhdistää opiskelijat

Kansainvälinen verkottuminen ei vaadi lentomatkoja ja opiskelija- tai tutkijavaihtoa, vaan voidaan toteuttaa kotiyliopistosta videopuheluiden ja –konferenssien avulla. Yhdysvaltain Ivy League -yliopistoihin kuuluva Columbian yliopisto aloitti Skype-keskusteluihin perustuvan kansainvälistymishankkeen toisen vuoden lääketieteen opiskelijoille. Helsingin yliopisto on mukana.

Nuoren lääketieteenopiskelijan kasvu kohti tulevaa ammattia alkaa anatomian salilta. Pöydällä makaava vainaja todentaa ja vahvistaa kirjoista ja virtuaalimaailmasta päntättyä käsitystä ihmiskehosta. Anatomia ja sen kieli, lääkärilatina, otetaan nyt käyttöön.  Anatomian, kovan tieteen, ohella opiskelija kohtaa salilla kuoleman, ja päätyy helposti pohtimaan elämää ja sen isoja kysymyksiä, ja lääkärin roolia niissä. Dissektiopöydän ympärillä koettu luo ja lujittaa kollegiaalisuutta tulevien lääkärien välille.

Kansainvälistyvässä nykymaailmassa kollegiaalisuus oman maan kollegoihin ei riitä. Vieraiden kulttuurien ymmärtäminen on nykypäivän lääkärille välttämätöntä. Terveydenhuollon isoja ratkaisuja ei tehdä yksin, vaan osana kansainvälistä yhteisöä. Länsimaissa painitaan yhteisten eettisten ja sosiaalisten ongelmien kanssa. Tulevaisuuden johtajien täytyy osata toimia myös kansainvälisesti ja nähdä Suomi osana yhteisöä. Lääketieteen tutkimusta ja kehitystä tehdään yhä enemmän kansainvälisesti.

Columbian yliopiston (NY, USA) anatomian opettajat keksivät yhdistää anatomian kansainvälistymisohjelmaan. Kansainvälistymistä anatomian avulla -hanke laajentaa dissektiosalin keskustelut maailmalle. Helsinki kutsuttiin mukaan heti alkuvaiheessa.  Ohjelmaan osallistuvat lääketieteen ja hammaslääketieteen opiskelijat jaetaan Skype-ryhmiin, joissa on amerikkalainen ja kaksi eurooppalaista tai aasialaista opiskelijaa. Ensimmäisessä keskustelussa opiskelijat miettivät anatomian opiskelun haasteita ja vertailevat kokemuksiaan ja tunnelmiaan sekä eri maiden dissektiokäytäntöjä. Yhteinen kokemus toimii jäänmurtajana.

Obamacare vs. sote-uudistus

Keskusteluja jatketaan syksyn aikana samoissa tutuiksi käyvissä ryhmissä. Aiheet siirtyvät anatomiasta opiskeluun laajemminkin, jonka jälkeen opiskelijat päätyvät miettimään ja vertailemaan maidensa terveydenhoitojärjestelmiä. Lopulta keskustelun aiheena ovat lääkärin kohtaamat eettiset kysymykset ja eri maiden lainsäädäntö esimerkiksi abortin ja eutanasian osalta.

Lukuvuoden lopussa järjestetään virtuaalikokous (Zoom), johon kaikki ohjelmaan osallistuneet osallistuvat omasta opinahjostaan. Skype-ryhmät valmistavat kukin tutkielman keskusteluissa mielenkiintoiseksi nousseesta asiasta. Zoom-kokouksessa on nähty esityksiä, joissa yhdistetään obamacare ja sote -uudistus, vertaillaan saksalaisen, suomalaisen ja yhdysvaltalaisen väestön päihdeongelmia ja pohditaan opiskelun hintoja eri maissa.

Osa opiskelijoista haluaa jatkaa vielä projektia vierailemalla ulkomaisessa yliopistossa. Anatomian opettajat auttavat matkaajia järjestämällä heille tutkimusharjoittelun meritoituneessa perustieteiden tutkimusryhmässä.

Toistaiseksi hankkeessa on mukana vain vauraiden hyvinvointivaltioiden arvostettuja yliopistoja. Hankkeen kehittämisideoihin kuuluu sen laajentaminen kehittyviin maihin, niin että samat opiskelijat voisivat edettyään opiskeluissaan kliiniseen vaiheeseen, verkottua myös kolmannen maailman yliopistojen opiskelijakollegoiden kanssa.

Oliko siitä hyötyä?

Julkaisimme projektistamme artikkelin Medical Educator -lehdessä
(https://rdcu.be/bmiQh). Analysoimme siinä opiskelijoiden palautetta ja annoimme niiden ja muun projektin myötä saadun kokemuksen perusteella suosituksia muille kansainvälistymishankkeille. Opiskelijoiden kokemukset olivat pitkälti positiivia, ja moni toivoi hanketta pakolliseksi osaksi koulutusta.

Itselleni ilahduttavimpia tuloksia oli se, että 73 % opiskelijoista koki oppineensa hankkeen avulla kiinnittämään huomiota kulttuurillisiin eroihin ja 70 % ilmoitti oppineensa kuinka työskennellä kansainvälisen kollegan kanssa. Näitä taitoja tarvitaan!

Suvi Viranta-Kovanen, dosentti
Anatomian yliopistonlehtori