2022: YK:n julistama lasin vuosi / glasets år

Nina Lindfors, dosentti, HY, opetus- ja tutkimuslinjajohtaja, erikoislääkäri, HUS

Lasi on kaikille tuttu sana. Materiaalina sana on niin yleinen, että jopa tavallisimmat käyttöesineet kulkevat yksinkertaisesti sillä nimellä, kuten juomalasi. YK on julistanut vuoden 2022 kansainväliseksi lasin vuodeksi. Miksi näin? Mikä tekee lasista niin arvokkaan? Onko sillä kenties yhteiskunnallisestikin suurta arvoa?

Glas är en gammal uppfinning, vars rötter sträcker sig långt tillbaka till Mesopotamien 3600 år före Kristus. De första glasföremålen associeras till smycken, skålar, vaser och flaskor. Glas är emellertid ett mångfaseterat material och på grund av dess tekniska egenskaper mycket användbart i dagens värld, mycket mera än man kanske tänker på.

Nykypäivänä lasi on noussut materiaaliksi tietopohjaisen yhteiskunnan keskiöön. Internetin selkäranka, eli optiset lasikuidut ovat mahdollistaneet maailmanlaajuisen viestintävallankumouksen. Olemme muuttaneet kommunikointitapamme kosketusherkkien näyttöjen myötä, joissa lasi toimii sähköeristeenä. Lasilevyillä voidaan tukea aurinkokennoja, joiden avulla saamme energiaa ja lasioptiikan kehitys on mahdollistanut James Webb -avaruusteleskoopin, jolla saamme tietoa avaruudesta.

Till och med under Covid-19 pandemin har vi haft nytta av glas, som ett utmärkt förvaringsmaterial för mediciner som tex adrenalin och därmed kunnat förbättra vården vid anafylaktiska reaktioner.

Även konstnärer och konstnjutare har fallit för det formbara materialet och dess fantastiska färger. Hur många gånger har vi inte alla suttit och tittat ut genom fönstret och njutit av att se vår vackra natur?

Bioaktiivinen lasi. Kuvassa tutkimusnäyte kehityksessä olevasta luunkorvikkeesta.

Lasi on ottanut paikkansa myös lääketieteessä. Suomessa on kehitetty bioaktiivinen S53P4-lasi, jota käytetään luunkorvikkeena luupuutosten sekä luuinfektoiden hoidossa. Bioaktiivista lasia voidaan pitää ”suomalaisena success storyna”. Åbo Akademin epäorgaanisen kemian laitoksella jo 1980-luvulla aloitettu tutkimustoiminta on johtanut tuotteeseen, jota tänä päivänä myydään ympäri maailmaa tuhansien potilaiden hyväksi.

Bioaktiivinen lasi on epäorgaaninen materiaali, joka pääasiallisesti koostuu piistä, natriumista, fosforista ja hapesta, joista myös lyhenne S53P4 tulee. Kudoksessa lasi reagoi siten, että se muodostaa luunkorvikegranulaan pintakerroksen. Tämä kerros sitoutuu kemiallisesti luuhun sekä mahdollistaa luun kasvua lasigranuloiden välillä. Mutta yllätyksenä myös tutkijoille, siinä ei vielä kaikki. Bioaktiivisen lasin pintareaktio aiheuttaa paikallisen pH:n nousun, mikä tappaa bakteereita. Tämän johdosta bioaktiivista lasia käytetään nyt menestyksekkäästi luuinfektioiden hoidossa, usein tilanteissa, joissa potilaat ovat hoidoista huolimatta kärsineet infektioista vuosikymmeniä.

Tekninen ja lääketieteellinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeätä. Se, mikä keksitään teknillisellä puolella, ei siirry lääketieteen puolelle potilaan hoitoon asti, mikäli osaamista ei jaeta ja mikäli ei tehdä yhteistyötä. Potilasta hyödyntävä tuote ei myöskään saavuta potilasta pelkällä tutkimuksella. Ilman yritysyhteistyötä, johon yhdistyy myös muun muassa hyvin vaativa lainsäädäntö, tuotetta ei ole olemassa muualla kuin tutkijoiden laboratoriossa.

Jag har haft fömånen, att få vara med på en 30 år lång forskningsresa, som glädjande nog inte ser ut att ta slut. Tillsammans med ingenjörer och läkare i nära samarbete med företaget Bonalive® utvecklar vi nya glasprodukter med helt nya egenskaper. Forskning sammanlänkar expertis. Dvs mänskor: Att forska är inte bara roligt det är också spännande. Man kan aldrig veta vad man har framför sig och vart man är på väg.

Juhlistakaamme siis kaikki YK:n julistamaa lasin vuotta 2022 sekä materiaalia, joka on tuonut ja tuo yhteiskunnallista lisäarvoa, nautintoa ja lääketieteellistä hoitoa, vaikka moni ei edes välttämättä sitä ajattele. Lasin monet käyttömahdollisuudet ovat siis monelle piilotettu salaisuus.

Glas, en verklig ”doldis”! Men ack så bra att ha!

Nina Lindfors
dosentti, Helsingin yliopisto
opetus- ja tutkimuslinjajohtaja sekä käsikirurgian, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, HUS Tukielin- ja plastiikkakirurgia
prosessikemian DI

 

Lue lisää lasin yhteiskunnallisesta tärkeydestä: International Year of Glass 2022.

Lue lisää kansainvälisestä lasisymposiumista, joka järjestetään Aalborgin yliopistossa 18.-19.2022.

Parkkipainajainen Meilahden mäellä

Tulen tavallisesti Meilahteen pyörällä, mutta pahimman kaamoksen ajan käytän autoa. Parkkikaaos on tehnyt siitä painajaismaisen kokemuksen. Kampuksella on lähes tuhat autopaikkaa parkkihalleissa. Joka aamu jo ennen seitsemää niihin tunkee katkeamaton ketju autoja. Autoilijat tulevat töihin ennenaikaisesti – vain sen takia, että saisivat autonsa parkkiin.  Usein viimeisetkin paikat täyttyvät puoli kahdeksaan mennessä.

Sairaala-alue onkin Helsingin suurimpia parkkisakkorysiä. Vaikka pysäköintioikeus halleissa olisi maksettu, joutuu Matti Myöhäinen parkkeeraamaan laittomasti kadunvarteen. Jo vuonna 2018 Rakennuslehti kirjoitti ongelmasta: ”Olen jonottanut pahimmillaan puolitoista tuntia”, tuhahtaa parkkisakot taas saanut Meilahden sairaalan työntekijä. Meilahden sairaala-alueella Helsingissä henkilökunta joutuu nykyisin kilpailemaan aiempaa kiivaammin yhdestä asiasta: parkkipaikoista.

Miten tähän on tultu?

Aikaisemmin Biomedicumin halliin pääsi samalla pysäköintikortilla kuin HUSin halleihin, ja sinne oli aamuisin pitkä jono. Sitten päätettiin, etteivät huslaiset enää saa parkkikorttia Biomedicumin halliin, koska HUSin P3-halli avattiin. Valitettavasti tämä päätös oli huono. HUSin hallien kapasiteetti on täysin riittämätön.

Joku kirkasotsainen voi sanoa, että Meilahteen pitää tulla pyörällä tai julkisilla. Tämä on hurskastelua pandemia-aikana ja kaamoksen pimeydessä. Monet tulevat töihin Porvoosta, Lohjalta, Karkkilasta tai vieläkin kauempaa, mistä sopivia julkisia yhteyksiä ei ole aamuvarhaisella tarjolla. Eikä vesisohjossa polkeminen ole varsinainen nautinto. Tästä huolimatta hyvin moni tulee Meilahteen pyörällä läpi vuoden, mistä kannattaa nostaa heille hattua.

Olin vierailevana tutkijana Cincinnatin yliopistossa, jossa parkkiasiat hoidettiin amerikkalaisittain. Kampuksen keskellä oli valtava betoninen parkkitalo, jonne sai autonsa ilmaiseksi ja tilaa riitti. Ruma rakennus, mutta ihmiset pääsivät töihin ilman jonottamiseen tuhlattua aikaa.

HUS Kiinteistöjen viestinnän asiantuntija Johanna Saukkomaa, miten joka-aamuinen autosumppu voitaisi laukaista?

”Ongelma on tiedostettu, mutta valitettavasti liian myöhään. Hallintorakennus tullaan purkamaan ja sen tilalle rakennettavan apteekin alle tulee suuri parkkihalli, mutta se valmistuu vasta 2028. Siltasairaalan alle ei tullut parkkihallia, minkä takia töölöläisten tulo kampukselle pahentaa entisestään liikenneruuhkaa. Voimakeskuksen taakse on myös suunniteltu parkkihallia, mutta sen aikataulu on auki eikä päätöstä ole tehty.”

Siltasairaalan alle rakennettavasta valtavasta parkkihallista oli jo olemassa piirrokset. Jostain käsittämättömästä syystä se kuitenkin päätettiin jättää rakentamatta. Olisi mielenkiintoista tietää ratkaisun taustoista.

Miksi huslaiset eivät enää pääse Biomedicumin P1-halliin, vaikka HUS omistaa siellä parkkipaikkoja? Oliko se Biomedicumin hallituksen päätös, Johanna Saukkomaa?

”Ei. Se oli HUSin oma päätös. Haluttiin varata HUSin paikat potilaille ja vierailijoille.”

Olen useamman kerran parkkeerannut sinne, ja siellä on aina tyhjiä ruutuja.

”Kyllä, tämä on minunkin kokemukseni. Olisi ehkä hyvä hetki arvioida uudestaan asia, koska pula parkkitiloista on entisestään vaikeutunut. Onhan se erikoista, että HUSin hallit ruuhkautuvat ja samaan aikaan kampuksen yksi halli on vajaakäytössä.”

Voisiko yksi ratkaisu olla syöttöbussit Pasilan asemalta ja metroasemilta?

”En ole kuullut tällaisista suunnitelmista, mutta ehdota sitä blogissasi.”

Kampuksen parkkihinnoissa on iso ero

Vuosi Biomedicumin hallissa maksaa 1 200 euroa. Tällä hetkellä kausikortit ovat tarjolla ainoastaan yliopistolaisille. HUSin hallissa vuosihinta on 420 euroa. Se maksetaan kuukausittain, ja esimerkiksi lomakuukauden voi jättää maksamatta, jolloin HUS-hinta jää melkein kolmasosaan yliopiston hinnasta.

Helsingin yliopiston Tila- ja kiinteistöt -toimialan toimitilajohtaja Teppo Salmikivi, onko HUSin ja yliopiston parkkihallien hintojen harmonisoinnista keskusteltu?

”HUSilla on Biomedicum P1:ssä 70 paikkaa. On sairaalan sisäinen asia, millä hinnalla niitä vuokrattaisi huslaisille, jos sairaala tekee tästä päätöksen. Hintojen harmonisaatio on hyvä ajatus, mutta jo nyt yliopiston hinnat ovat vahvasti subventoituja. Kuukausihinta on 100 euroa, kun se yksityispuolella on yli 250 euroa. Nyt on suunnitteilla, että Biomedicumin halli jaettaisiin kahdeksi selvästi merkityksi alueeksi: yliopiston alue ja HUSin alue. Tämä selkeyttäisi sitä, minne HUSin asiakkaat voivat pysäköidä.”

Pohjan nykyiselle ruuhkalle valoi Meilahti-metrosta luopuminen. Suunnitelma on kuitenkin edelleen Helsingin maanalaisessa yleiskaavassa. Akuutiksi kriisin laukaisijaksi metrosta ei kuitenkaan ole. Vaikka asiasta päätettäisi nyt, hankkeen toteutuminen menisi 2050-luvulle. Sen metron kyydissä en tule koskaan matkustamaan. Taidan palata pyörän päälle. Sillä pääse aina perille, ja parkkipaikkakin löytyy helposti.

Hannu Sariola
kehitysbiologian professori, Helsingin yliopisto
lastenpatologian ylilääkäri, HUSLAB Diagnostiikkakeskus

Uuden äärellä – lääkiksen uuden dekaanin mietteitä

Anne Remes, dekaani, professori, Helsingin yliopisto

Mieli on rauhallinen ja luottavainen, koska maamme yliopistokenttä on itselleni varsin tuttu. Olenhan toiminut yliopistomaailmassa monessa roolissa läpi koko työurani. Tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden ääni on ollut koko ajan läsnä joko itse ollessani opiskelija, opettaja tai tutkija. Toisaalta aiemmissa akateemiseen johtamiseen liittyvissä tehtävissä olen katsonut samaa kenttää myös esihenkilön silmin. Olen saanut seurata yliopistolain, yliopistomaailman ja eri sukupolvien tuomia muutoksia. Vaikka mieli on rauhallinen, siihen kuitenkin sekoittuu intoa, uuden ihmettelyä ja myös epävarmuutta.

Risto Renkosen kausi dekaanina on ollut pitkä ja menestyksekäs, joten johtajan muutos varmasti mietityttää monia. Ristolla on ollut vahva tuntemus tiedekunnan ja koko Helsingin yliopiston historiasta ja toiminnasta. Tiedekunnan toiminta ja talous ovat olleet menestyksekkäät rahoituksen kiristymisestä huolimatta. Tästä hyvän ja vakaan pohjan luomisesta kuuluu suuret kiitokset Ristolle sekä varadekaaneille, yksikönjohtajille ja tiedekunnan kehittämispäällikölle. Olen saanut tutustua Ristoon ja hänen kauttaan HY:n lääkiksen kuulumisiin viimeisen neljän vuoden aikana hoitaessani Oulun yliopiston lääkiksen dekaanin tehtävää. Maamme lääkisdekaanit ovat kokoontuneet säännöllisesti. Tapaamisissamme olemme ratkoneet lääketieteellisten tiedekuntien yhtisiä haasteita, iloinneet onnistumisista ja oppineet tuntemaan toistemme tiedekuntien toimintaa. Myös viime syksyn aikana minua on perehdytetty moniin HY:n ja tiedekunnan toimiin. Paljon on uutta – uusia ihmisiä, uusia toimintamalleja ja uutta kulttuuria – opittavana. Tiedekunta on tottunut tietynlaiseen toimintamalliin ja johtamistyyliin, johon johtajavaihdos tuo muutosta. Suuriin saappaisiin hyppääminen ei ole helppoa, mutta teen parhaani, suurella innolla ja mielenkiinnolla.

Moni on kysynyt minulta, mitä odotan tulevilta vuosilta ja millaiset ennakko-odotukset minulla on tiedekunnan ja koko Helsingin yliopiston toiminnasta. Minun on vaikea spesifioida erityisiä odotuksia. HY on kansallisesti näkyvä suunnannäyttäjä, jota kuullaan niin hyvässä kuin pahassakin. HY:ssä on huipputasoista tutkimusta ja akateemista kunnianhimoa. Opiskelijoiksi pääsevät maan parhaat ja motivoituneimmat nuoret. Näillä ajatuksilla voisi olettaa, että johtajan rooli olisi helppo. Se tuskin pitää paikkaansa, koska kilpailu sekä kansallisesti että kansainvälisesti on kova ja yliopiston henkilöstön ja toiminnan johtaminen kovin nopeasti muuttuvassa maailmassa ja uusien vaateiden keskellä ei ole yksinkertaista. Yliopistoväeltä ja yliopiston toiminnalta odotetaan entistä enemmän yritysmaailman kaltaista tuloksellista toimintaa, johon perinteinen akateeminen maailma ja ajattelu taipuvat huonosti. Oleellista olisi löytää tasapaino, jossa akateeminen ajattelu ja yliopiston perinteiset tehtävät – tutkimus, opetus ja yhteiskunnallisen vaikuttaminen – voisivat toteutua nykymaailman muutoksien keskellä ja muuttuvaa maailmaa palvellen.

Tutkimuksen osalta eniten mietityttää SOTE-uudistus ja sen vaikutus tutkimusrahoitukseen ja siihen, miten tiedekunta voi vaikuttaa terveydenhuollon palvelukentässä tutkimuksen toteutukseen. Pelkona on, että yliopiston rooli ja vaikutusmahdollisuudet terveydenhuollon kentällä heikkenevät ja aiempi merkittävä HUSin kautta tullut tutkimusrahoitus vähenee. Nyt on se hetki, jolloin meidän jokaisen tulisi puheissamme ja viesteissämme kirkastaa poliittisten päättäjien ja kaikkien kansalaisten ymmärrystä siitä, mikä on Suomessa tehtävän tutkimuksen merkitys korkeatasoisen terveydenhuollon turvaamisessa.

Samalla kun kamppailemme tutkimusrahoituksen puolesta, tulisi meidän tehdä entistä laadukkaampaa ja vaikuttavampaa tutkimusta. Koen tärkeäksi kehittää monitieteisyyttä. Tarvitsemme toki vahvaa ja syvää yhden alan ja asian tuntemusta ja huippututkimusta, mutta enenevästi tarvitsemme monitieteisyyttä ja laaja-alaista ilmiöiden ymmärtämistä, jotta saamme tutkimustulokset parhaaseen mahdolliseen käyttöön. Usein monitieteisen tutkimuksen esteinä ovat keskinäinen kilpailu resursseista ja yhteisen kielen puuttuminen. Eri tieteenaloilla on kuitenkin paljon opittavaa tosilta. Kaikki ei sovi jokaiseen alaan, mutta tutustuminen kannattaa ja parhaat palat yhdistämällä syntyy varmasti jotain uutta. Olkaamme rohkeita ja avoimia yhteistyölle alun kielivaikeuksista huolimatta ja uskokaamme, että monitieteisyys lisää myös resursseja.

Opetuksen ja koulutuksen saralla olemme tehneet valtavan digiloikan, jota ovat edistäneet lääketieteen alojen MEDigi-hanke ja osin myös covid-19-tilanteesta johtuva olosuhteiden pakko. MEDigi-hanke on ollut kansallisesti katsottuna ja OKM:n palautteen mukaan menestystarina, ja voimme ylpeänä olla suunnannäyttäjiä muille tiedekunnille ja tieteenaloille. Vaikka loikka on tehty, askelia pitää vielä hioa ja toiminta vakiinnuttaa, jotta digitaaliset opetusmuodot ovat osa normaalia opetusarkea. Oletan, että opiskelijat ovat opettajia valmiimpia digitalisaation tuomiin mahdollisuuksiin kuin opettajat, joiden opetusmäärät ja digitaidot ovat vaihtelevia. IT-järjestelmät ei välttämättä vielä taivu kaikkeen, ja omat mausteet kokonaisuuteen tuo lainsäädännön kenttä potilaslähtöisen opetusmateriaalin käytöstä, kansallisesta jakamisesta ja oppimateriaalin tietoturvallisesta säilyttämisestä. Digitalisaatiota huolimatta täytyy muistaa, että lääketieteen aloilla tarvitaan edelleen paljon pienissä ryhmissä tapahtuvaa lähiopetusta ja paljon potilaskontakteja.

Tavoitteeni on kuunnella ja kuulla yhteisön jäseniä oppiakseni tuntemaan teitä ja talon tapoja. Odotan innolla tulevia vuosia. Toivottavasti ne ovat täynnä akateemista kunnianhimoa sekä taloudellisesti vakaalla pohjalla olevaa avarakatseista ja monitieteistä yhteistyötä.

Anne Remes
dekaani, professori, Helsingin yliopisto