Lisää vain vesi- geneettinen hyttystuote™: mihin DNA:ta saa käyttää?

DNA-tekniikoiden kehitys on saanut viime vuosina uudenlaisia yhteiskunnallisia merkityksiä. Bioteknisen menetelmäosaamisen vauhdikas kasvu on synnyttänyt monenlaisia sovelluksia, ja kuten yleensä – jos jokin asia on mahdollista, sitä myös ruvetaan kokeilemaan ja käyttämään. Pääsääntöisesti kokeilunhalu ja uteliaisuus ovat positiivisia voimia, sillä edistystä syntyy, kun hyvät menetelmät jäävät käyttöön ja huonot unohdetaan. Kehitys voi kuitenkin olla niin nopeaa, että sen laajempaa merkitystä ei ehditä pohtia rauhassa. Tiede ja tekniikka ovat vähitellen mahdollistaneet niin monimutkaiseen abstraktiin ajatteluun pohjautuvat sovellukset, että niiden ymmärtäminen vaatii erityisosaamista.

Kun uusia asioita on vaikea tai mahdoton ymmärtää, riskinä on, että ihmisille tulee epävarma olo hyödyllistenkin sovellusten suhteen. Epävarma tai epäluuloinen ihmismieli taas on otollista maaperää esimerkiksi väärän tiedon ja varsinkin huolien leviämiselle. Tällöin epävarmuus tai pelko voi estää kehityksen. Toinen ongelma taas voi olla se, että nopeasti kehittyvä tekniikka antaa mahdollisuuden käyttää menetelmiä ilman, että käytön säännöistä ja rajoista on sovittu yhteiskunnassa tai kansainvälisesti.  Nämä kaksi ongelmaa ovat osittain saman kolikon kaksi puolta, ja on hyvin tapauskohtaista, kuinka johonkin menetelmään tai sovellukseen tulisi suhtautua. Asian tekee monimutkaiseksi se, että lähes kaikkia työkaluja voi käyttää hyvään tai pahaan. Eettistä pohdintaa tehdessä olisi hyvä ymmärtää menetelmien riskien ja hyötyjen lisäksi myös käyttöönottajan motiivit.

DNA:n emäsjärjestys selvitetään sekvensoimalla, ja nykyiset menetelmät mahdollistavat tuhansien näytteiden analysoimisen nopeasti ja suhteellisen vähillä kustannuksilla. Jokaisen ihmisen erilaista DNA:n emäsjärjestystä voidaan käyttää yksilöntunnistukseen, mikä antaa viranomaisille eri puolilla maailmaa mahdollisuuden hyödyntää kansalaisten geenitietoa omiin tarkoituksiinsa. Kiinassa tällainen toiminta lienee mittaluokaltaan suurinta, kun esimerkiksi lähes 19 miljoonaa uiguuria on joutunut antamaan itsestään erilaisia biologisia tunnisteita, joihin on sisältynyt DNA-näyte. On epäselvää, mihin näytteitä käytetään, eikä tutkittaville sitä ole kerrottu. Näytteitä on kuitenkin selvästi sekvensoitu, sillä uiguureista saadun datan osuus kiinalaisissa oikeusgenetiikan julkaisuissa ja tietopankeissa on monikymmenkertainen heidän väestöosuuteensa nähden. Kun lisäksi kasvojentunnistusmenetelmät ja muun valvonnan mahdollisuudet lisääntyvät, herää kysymys, onko teknologian kehitys aina hyvästä. Kirjoitus tästä herkästä ja pelottavastakin aiheesta on luettavissa tiedelehti Naturessa (1).

Kiinan viranomaiset eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka ovat keksineet DNA-tiedon yhteiskunnallisia käyttötapoja: myös USA:n rajavalvontaviranomainen kerää DNA-tunnisteen maahan tulevilta turvapaikanhakijoilta sekä kiinniotetuiksi päätyviltä siirtolaisilta. Samanlaista, mutta vielä laajempia kansalaisten sekvensointilakeja suunnitelleet Kenian ja Kuwaitin parlamentit joutuivat perääntymään esityksistään asiasta nousseen kohun ja huomion vuoksi. Yksilöntunnistukseen ja yksityisyyden mahdolliseen loukkaamiseen taas liittyy tälläkin palstalla aiemmin käsitelty kysymys siitä, saavatko oikeusviranomaiset käyttää kansalaisten yksityisille yrityksille antamaa geenitietoa vakavien rikosten selvittelyyn. USA:ssa tämä on mahdollista, mutta Suomen lainsäädäntö ei sitä salli.

DNA-tekniikka on kehittynyt sekvensoinnin lisäksi myös geenien siirtelyssä ja manipuloinnissa. Keskustelu kasvien ja eläinten jalostuksesta ja geneettisestä muokkauksesta ja varsinkin muokattujen lajien päästämisestä luontoon saaneekin taas uutisista lisäkierroksia. Viime viikolla eli 18. elokuuta 2020 Floridan ympäristöviranomaiset viimeisenä hyväksyivät brittiyhtiö Oxitecin suunnitelmat vapauttaa enintään 750 miljoonaa geenimuokattua  Aedes aegypti -hyttystä Florida Keysin saarille (2). Kaikki hyttyset ovat uroksia ja kaupallisesti  suojattua ”Friendly™”- kantaa, joka on lisääntymiskyvytön. Koska Aedes aegypti on se laji joka kantaa zika-, dengue-, chikungunya- ja keltakuumevirusta, toiveena on näiden tautien väheneminen hyttysten määrän pienentyessä (3).

”Lisää vain vesi” –geneettinen hyttystuote (4) on osoittautunut tutkimuksissa tautia vähentäväksi, ja projekti on läpäissyt kymmenen kehittelyvuoden aikana lukuisia viranomaisten tarkastus- ja kontrollikierroksia. Lupaviranomaisille toimitetut noin 4500 sivua dokumentteja sisältävät tiedot 25 eri tutkimuksesta, joiden perusteella kokeesta ei ole syytä epäillä olevan haittaa. Projektista on käyty myös julkinen kansalaiskeskustelu ja siihen liittyvään tekniikkaan on voinut perehtyä (5). Koko asian ekologista pohdintaa on helpottanut mm. se, että Aedes aegypti on Florida Keysille ihmisen mukana tullut vieraslaji. Tästä huolimatta on suuren mittaluokan kysymys, kuinka, kuka ja millä motiiveilla päätetään ympäristömme geneettisestä muokkaamisesta.  Todettakoon, että tässä esimerkissä asiat on mielestäni hoidettu hyvin ja läpinäkyvästi, mutta osa ihmisistä on silti hyvin epäluuloisia.

DNA-tekniikoiden kehittyminen ja sovellusten keksiminen ei tietenkään jää tähän, vaan odotettavissa on monenlaisia terveyteen, ravintoon, ympäristöön ja moniin elinkeinoihin liittyviä menetelmiä, jotka perustuvat DNA:n biologiaan. Ylläolevat kaksi esimerkkiä DNA-tekniikoiden käytöstä osoittavat mielestäni sen, että biologian, biotekniikan tai lääketieteen käyttämien tekniikoiden vaikutusten pohtimista ei voi jättää vain niiden kehittäjien tehtäväksi tai  menetelmiä kokonaan ilman sääntelyä. Samoin kuin vaikka ydinfysiikka tai tietokoneiden käyttämät algoritmit, myös DNA-tekniikka on mitä suurimmassa määrin kytköksissä ympäröivään yhteiskuntaan.

Dosentti, perinnöllisyyslääkäri Kirmo Wartiovaara
Helsingin yliopisto

Viitteet:

  1. https://www.nature.com/articles/d41586-019-03687-x
  2. https://www.newsweek.com/why-hundreds-millions-genetically-engineered-mosquitoes-will-soon-released-florida-1526375
  3. https://www.nature.com/articles/nbt.2350
  4. https://www.oxitec.com/en/news/oxitecs-friendly-mosquito-technology-receives-us-epa-approval-for-pilot-projects-in-us-c2943
  5. https://www.regulations.gov/document?D=EPA-HQ-OPP-2019-0274-0355

 

 

Yhteisö, yhteisöllisyys ja läsnäolo

Yksilöinä kuulumme lukemattomiin yhteisöihin, jotka ovat näkyviä ja näkymättömiä unioneja sosiaalisessa avaruudessa. Yhteisöt laskostuvat toistensa sisään – Helsingin yliopiston koulutusohjelmat ovat yhteisöjä ison yliopistoyhteisön ja tiedekuntayhteisön sisällä. Opiskelijat muodostavat pääluvultaan suurimman osan koulutusohjelman yhteisöstä. Yhteisöön kuuluu tutkijoita, jotka opettavat ja opettajia, jotka tutkivat, riippuen puhujasta ja kontekstista. Kaikkia tarvitaan.

Jos yliopisto haluaa kuitenkin lisätä opetuksen ja tutkimuksen saumattomuutta, osallistaa opiskelijat tutkijayhteisöön, kehittää tutkimusperustaisuutta opetuksessa ja luoda uusia tutkimuksen ja opetuksen liiton rakenteita, voisi olla hyvä aloittaa määrittelemällä uudestaan, mikä on se yhteisö, joka tämän kehityksen mahdollistaa. Koska koko yliopiston opetukseen kytketty henkilöstö faktisesti sekä tutkii että opettaa, tämän ei luulisi olevan minkäänlainen ongelma.

Kuitenkin käytännössä on käynyt niin, että puhe ”opettajista” ja ”tutkijoista” on salakavalasti eriyttänyt yhteisöjä, sekä koulutusohjelmien sisällä että koko tiedekunnassa. Opetuksesta innostuneet ja kehittämistyöhön sitoutuneet saavat tai ottavat yhä enemmän opetustehtäviä, kun tutkijayhteisöön ensisijaisesti identifioituva voi kokea ulkopuolisuutta opetusyhteisöstä. Yliopisto voi jopa itse kiihdyttää yhteisöjen jakautumista käyttämällä ”opettaja”-keskeistä retoriikkaa sen sijaan, että puhuttaisiin opetuksesta ja opetusyhteisöstä.

Yhteisö ei siis vielä takaa yhteisöllisyyttä. Wikipediaa lainatakseni – yhteisöllisyyden kantavia teemoja ovat luottamus, osallisuus, sitoutuminen, motivaatio ja läheisyys. Läheisyyden merkitystä on myös yliopistoyhteisössä punnittu koronakevään aikana uudestaan. On asioita, joihin yliopistoyhteisö tarvitsee, jos ei nyt ihan läheisyyttä, niin ainakin jäsentensä fyysistä läsnäoloa. Spontaani, hyvinvointia tukeva yhteisöllisyys jää kokematta ilman kahvihuonetrafiikkia. Opiskelun digiloikkaa ei voi venyttää myöskään äärimmilleen, jos halutaan kehittää opiskelijoiden yhteisöllisyyttä tukevia vuorovaikutustaitoja.

Uuden etätyöjakson alkaessa kaipaan erityisesti tutkimusryhmäni spontaaneja kokoontumisia, joissa mietimme yhdessä, mitä tutkimusalallamme maailmalla tapahtuu, mitä siitä voisi oppia ja miten sitä voisi viedä eteenpäin. Etäyhteydet eivät korvaa aitoja pyöreän pöydän keskusteluja, joissa voidaan olla pitkään hiljaa, rytmittää vuorovaikutusta, tukea toisen ajattelua, kehitellä ajatuksia ja ideointia tavalla, johon tarvitaan fyysisen, oikean vuorovaikutuksen dynamiikkaa. Yhteisön läheisyys on siis välttämätöntä myös tieteen edistämisessä.

Anu-Katriina Pesonen
Sleep & Mind -tutkimusryhmän johtaja

Psykologian koulutusohjelman johtaja
Twitter: anu_katriina
anukatriina.pesonen@helsinki.fi

Syyslukukausi alkaa – meistä kaikista riippuu, miten koronan toisen aallon käy

Viime keväästä, maaliskuun puolivälistä alkaen olemme eläneet erittäin poikkeuksellisia aikoja koronapandemian takia. Poikkeustila, yhteiskunnan melkoisen täydellinen sulkeminen ja tehokas terveydenhuolto pitävät meidät kuitenkin hyvin pystyssä. Samaan aikaan yliopistolla opetus- ja tutkimushenkilökunnalle tuli valtavasti haasteita pystyä suoriutumaan välttämättömistä töistä. Vastaavasti opiskelijoille ei ollut helppoa jatkaa lähes kaikkea oppimista etänä.

Pakko on toisaalta erinomainen motivaattori. Vuosia puhuttu digiloikka ja siirtyminen digiaikaan tapahtui sitten oikeasti muutamissa viikossa, ja nyt monista se tuntuu luonnolliselta tavalta toimia. Tietenkään digimaailma ei korvaa kaikkia aitoja fyysisiä tapaamisia, mutta on erinomainen väline moniin tilanteisiin.

Kesällä aloimme jo toivoa, että ehkä tämä oli sitten tässä. Valitettavasti näin ei ole. Tuoreimmat tartuntaluvut Uudeltamaalta kertovat valitettavasti, että toinen aalto on meillä alkamassa. Se, tuleeko siitä todellinen aalto vai jääkö se vain pieneksi liplatukseksi, on oikeastaan meistä kaikista kiinni. Kesän suvantovaiheen jälkeen elokuun alussa infektioiden määrä on selvästi nousussa.

Ihmisten aktiviteetit lisääntyvät voimakkaasti kesälomien jälkeen, joten syksyn alkaessa on todella tärkeää kaikin keinoin rajoittaa infektion leviämistä kansalaisten keskuudessa. Uusien opiskelijoiden opetus alkaa kampuksella tänään 17.8. Jo moneen kertaan kuullut ohjeet, joita ei kuitenkaan voi liikaa kerrata, ovat edelleen tuiki tärkeitä ohjeita meille kaikille: turvavälien pitäminen, hygieniasta huolehtiminen, käsidesit ja maskit tungoksissa.

Lääkiksessä tuleva syksy mennään opetuksen osalta pääsääntöisesti etänä. Muutamia ensimmäisten vuosikurssien tapahtumia tullaan järjestämään yliopiston tiloissa, jotta aloittavat opiskelijat pääsevät heti mukaan yliopistoyhteisöön. Samoin klinikkakursseilla on edelleen osa opetuksista mahdollista järjestää HUSin turvaohjeita noudattaen.

Korona tuo nyt yhteiskuntaan, yliopistoon, lääkikseen ja HUSiin merkittävästi ylimääräistä riesaa. Tulevina kuukausina meidän kannattaa kuitenkin kääntää nämä harmit positiivisuudeksi. Etsitään uusia keinoja torjua sosiaalisten kontaktien puutteen tuomaa yksinäisyyttä, vaikka säännöllisillä virtuaaliaamukahveilla kurssi- tai työkavereiden kanssa. Hyödynnetään digiloikan tarjoamia uusia mahdollisuuksia.

Klinikkameetingien ja Biomedicumin maanantailuentojen digitaalisuus sallii laajan ulkomaisten puhujien osallistumisen hyvin vaivattomasti. Myös väitöstilaisuuksissa on jo opittu hyödyntämään korkeatasoisia ulkomaisia vastaväittäjiä, joiden ei enää tarvitse käyttää 3-4 vuorokautta tullakseen väitökseen Helsinkiin. Samoin HUSissa ovat monet klinikat kevään aikana nopeasti alkaneet käyttää virtuaalivastaaottoja, joista mm. ihotautien poliklinikalla on erinomaisia kokemuksia ja joita voidaan jatkossa varmasti hyödyntää myös kandiopetuksessa.

Lopullisesti korona saataneen hallintaan vasta tehokkaiden ja turvallisten rokotteiden avulla. Tiedemaailma onkin näyttänyt tässä voimansa.

Aikaisemmin rokotteiden kehittäminen uutta tautia vastaan kesti vuosikausia. Nyt ollaan aivan uuden edessä; koronavirus ja sen aiheuttama tauti tunnistettiin tammikuussa 2020. Virus sekvensoitiin, ja jo maaliskuussa rokotekandidaatti oli ensimmäisen faasin kokeissa muutamilla kymmenillä vapaaehtoisilla ihmisillä Yhdysvalloissa. Heinäkuussa muutama lääkeyritys ilmoitti jo kolmannen faasin kokeista, joissa kussakin on mukana jo 30 000 testattavaa. Tuloksia näistä on luvassa vielä tänä vuonna.

Milloin sitten voidaan palata ”normaaliin” tai vanhaan? Itse asiassa vanhaan normaaliin ei ehkä sellaisenaan koskaan palata, mikä onkin monilta osin hyvä. Digiloikka on saatu käyntiin, ja se tulee vain jatkumaan ja laajenemaan monille muillekin aloille kuin vain opetukseen ja tutkimukseen, mm. big data tieteessä.

Mikään ei ole niin vaikeaa kuin tulevaisuuden ennustaminen. Kukaan ei oikeasti tiedä, miten pandemia kehittyy maailmalla ja meillä Suomessa. Me voimme ja meidän kannattaa vaikuttaa omilla pienillä toimillamme siihen, että Suomen toinen aalto jäisi pienen liplatuksen tasolle eikä nousisi kevään 2020 aikana nähtyihin lukuihin.

Menestystä teille kaikille tulevaan vähän haastavaan syksyyn, niin lääkiksen väelle opetuksen, tutkimuksen ja hallinnon parissa kuin myös uusille ja vanhoille opiskelijoille, joilla etäopetus on edelleen pääasiallinen toimintatapa. Yhdessä toimimalla selviämme näistä tulevista, osin hankalista ajoista hyvin. Jälkeenpäin voimme sitten muistella, miten ihmeessä pieni virus saattoikaan saada näin valtavasti hämminkiä aikaan!

Hyvää alkavaa lukuvuotta kaikille!

Risto Renkonen
Dekaani, glykobiologian professori, ylilääkäri
HY ja HUS
risto.renkonen@helsinki.fi