Tekijä: Johanna Arola

Olin hoitanut dekaanin pestiä vajaa viisi kuukautta, kun rehtori Sari Lindblom julisti joulurauhan Helsingin yliopistoon. Olin syksyllä noudattanut omaa edellisessä blogissani antamaani reseptiä: olla ahkera, toimia tiimissä ja antaa fiksujen kavereiden auttaa. Näillä saatteilla tiedekunta valitsi minut marraskuussa dekaaniksi seuraavalle viisi vuotiskaudelle. Olin valinnasta äärettömän kiitollinen, mutta syksy oli myös verottanut voimiani. Kaipasin Lapissa odottavaa lomaani.

Lomaani varjosti hammassärky. Se alkoi salakavalasti ja lopulta itselääkityskään ei riittänyt. Soitin Lapin hyvinvointialueen suun terveydenhuollon ajanvaraukseen ja valitsin automaatista särkyasiat. Pääsin ajanvarauksesta läpi ja sain ajan samalle päivälle klo 12. Kävin hammaslääkärin vastaanotolla ja sain diagnoosin. Oli purrut hampaani halki. Ensiapuna hammasta madallettiin. Tämä apu jäi puudutuksen väistyttyä riittämättömäksi, niinpä hammaslääkärini neuvoa toteuttaen soitin seuraavana päivän päivystykseen uudestaan. Taas olin klo 12 vastaanotolla. Hampaani pelastamiseksi ei ollut enää vaihtoehtoja ja sain lopullisen avun vaivaani.

Sain siis mitä parhainta ja tehokkainta diagnostiikkaa ja hoitoa ja olin tästä suorastaan hämmästynyt. Voiko palvelujärjestelmä toimia näin hyvin? Ihmettelyäni ehti jatkua pari päivää, ja sitten Ivalon terveyskeskus olikin esillä Helsingin Sanomien Kotimaa-palstalla 2.1.2024 sarjassa Vuosi sotea. HUSista eläköitynyt kollega kehui työpaikkansa hyvää henkeä ja osaavaa henkilökuntaa. Työntekijät ovat tottuneet turisteihin, mutta myös pitkiin välimatkoihin.

Tiedekunnan identiteetti uudistuu, kestävää tilojen käyttöä kehitetään

Yhtä hammasta köyhempänä kokoan parhaillaan omaa tiimiäni. Tehtävälistamme kärjessä ovat tiedekunnan toimeenpanosuunnitelman (TOPSU) keskeiset nostot tälle vuodelle: kestävä tilaohjelma, tutkimuslainsäädäntöön vaikuttaminen ja tiedekunnan identiteetti uusien koulutusohjelmien myötä. Samalla alamme valmistautua seuraavaan TOPSU-kauteen 2025–2028. Yhdessä HUSin kanssa rakennamme yhteistyötä hyvinvointialueiden suuntaan ja edistämme osaamisperustaisen erikoislääkärikoulutuksen toteutumista. Tehtävät eivät lopu.

Huipputiimini tarttuu innolla tähän työhön, oikealla asenteella. Haastan kaikki mukaan, kuten presidentti Sauli Niinistö uudenvuodenpuheessaan. Kesän reseptini pätee varmasti tällekin vuodelle: ollaan ahkeria ratkaisukeskeisiä tiimipelaajia. Rakennetaan tästä hyvä vuosi yhdessä!

Hyvää alkanutta vuotta koko tiedekunnalle ja Ivalon terveyskeskuksen henkilökunnalle.

Johanna Arola
dekaani, lääketieteellinen tiedekunta, Helsingin yliopisto

Minut valittiin lääkiksen tutkimusvaradekaaniksi maaliskuun alussa. Kesäkuussa vajaa neljä kuukautta myöhemmin selvisi, että hyppäisin hoitamaan lääketieteellisen tiedekunnan dekaanin sijaisuutta elokuun alusta. Vakituinen paikka tulisi syksyllä hakuun. Miten valmistautua koitokseen? Miten pärjäisin? Mitä minulla olisi tiedekunnalle annettavaa? Olisinko valmis hakemaan tehtävää? Ajattelin, että kesälomalla minulla olisi aikaa pohtia asiaa, mutta moni kehotti lataamaan akkuja ja lepäämään. Tämän ohjeen otinkin kirjaimellisesti.

Heinäkuu mökillä meni todellakin leväten. Kasvatin työkaverilta saamiani tomaatintaimia, opetin Ilo-puudelia löytämään kadonneen frisbeen kauko-ohjauksella ja välillä sadekuuron osuessa Roineen päälle seurasin ikkunasta kiikareilla vesimittarin täyttymistä. Mustikat kypsyivät, alkoi ravustus ja lopulta ensimmäinen tomaattikin kypsyi. Yksi ilta dekaanin tehtävät tulivat mieleen, ja päätös tehtävän hakemisesta syntyi helposti saunan lauteilla.

Hallituskriisin ja rasismikeskustelun velloessa tiedotusvälineissä pohdin omassa kuplassani, miksi minä ryhtyisin dekaaniksi. Muutama paljastus minusta niille, jotka eivät minua entuudestaan tunne: Olen Helsingin yliopiston kasvatti. Olen patologi, tutkija ja opettaja. Sisäinen palo työhöni on ajan saatossa yhä vahvemmin noussut tarpeesta puolustaa potilaita. Tämä riittää motivaatioksi. Potilaiden tulee saada oikea diagnoosi mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman oikea hoito tautiinsa. Potilailla on oikeus siihen, että heidän sairauksiaan tutkitaan ja hoitoja kehitetään. Tähän tarvitsemme uusia taitavia tutkijoita ja lääkäreitä sekä lääkäreiden ja tutkijoiden opettajia. Tämän tulisi olla mahdollista lääketieteellisessä tiedekunnassa.

Palasin elokuun alussa töihin ja aloitin dekaanina. Kalenteri täyttyi nopeasti, ja päivittäin oli uusia tilanteita, uusia ihmisiä ja uutta opiskeltavaa. Tunteeni ovat olleet innostuneet, hämmästyneet, hetkittäin kauhistuneet. Luulenpa, että tänä syksynä dekaani ja uudet tiedekunnan opiskelijat jakavat tismalleen samanlaisia tunteita. Meillä kaikilla on vähän perhosia vatsassa.

No miten uudet opiskelijat ja dekaani pärjäävät syksyn? Ollaan ahkeria, toimitaan tiimissä ja annetaan fiksujen kavereiden auttaa. Toimii reseptiksi varmaan muillekin?

Hyvää työntäyteistä syyskautta kaikille!

Johanna Arola
Dekaani
Lääketieteellinen tiedekunta