Suomalainen häviää aina

”Kotimaisten rahapeliyhtiöiden vastuullinen toiminta ja hyvä tuotto on turvattava tulevaisuudessakin. Yksinoikeusjärjestelmä suojelee kuluttajia paremmin peliriippuvuudelta, petokselta, laittomalta vedonlyönniltä, sopupeleiltä, rahanpesulta ja muilta talousrikoksilta. Suotuisana sivuvaikutuksena syntyvät tuotot edunsaajatahoille ovat noin miljardi euroa vuodessa.”

Näin sanotaan Veikkauksen edunsaajien viestissä kauden 2011-2015 kansanedustajille. Viestin allekirjoittajana on myös Suomen Akatemian silloinen pääjohtaja.

Rahapelaamisen on eri tahojen mukaan oltava turvallista. Suomessa monopoliasemassa olevan rahapeliyhtiön edunsaajat korostavat järjestelmän turvallisuutta kuluttajille. Mutta voiko pelaamisen ja rahapeleistä saatavien tuottojen turvallisuuden takaaminen olla valtion ainoa tavoite, kun rahapelien tuotot tulevat pienen keskittyneen pelaajajoukon taskuista?

Osallistuin eilen Amsterdamissa European Association for the Study of Gambling –järjestön seminaariin otsikolla Match Fixing, jossa pohdittiin sitä, kuinka laajaa vedonlyöntikohteiksi valittujen otteluiden sopiminen oikein on. Kansainvälisen SportRadar-tutkimustoimiston mukaan vuosina 2009-2014 tuhansia otteluita ympäri maailman voidaan epäillä sopupeleiksi (joskaan ei välttämättä todentaa), ja kaikkia ei pystytä mitenkään edes analysoimaan.

Euroopan Unionissa tunnutaan olevan huolissaan sitä, kuinka rahapelitoimintaan kytkeytyy enenevässä määrin petoksellinen toiminta. Etenkin internetissä tapahtuvaan sääntelemättömään rahapelitoimintaan tulisi puuttua. EU on julkaissut oman toimintaohjelmansa sen varmistamiseksi, että internet-rahapelaaminen olisi mahdollisimman turvallista. Näin voidaan varmistaa sekä rahapelaamisen jatkuminen että pelaamisesta aiheutuvien tuottojen kerääminen jatkossakin jäsenmaiden tarkoituksiin.

Mieleeni muistui kokouksen jälkeen alussa lainaamani Veikkauksen edunsaajien viesti nyt istuvan eduskunnan kansanedustajille. Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että rahapelaamiseen liittyvä rikollisuus on ongelma ja että rahapelaamisen tulisi olla turvallista. Käsitys siitä, että rahapelimonopoli on paras tapa kerätä rahoja ”hyviin tarkoituksiin”, istuu ainakin suomalaissa kovin syvällä. Rahapeliyhtiöt ovat vuodesta toiseen (Alkon tavoin) gallupeissa ”vastuullisimpien yritysten” joukossa.

Samaan aikaan kuitenkin on tiedossa, että Suomessakin rahapelaaminen on huomattavan keskittynyttä: noin viisi prosenttia pelaajakunnasta tuottaa 30-50 % pelituotoista. Tämä on pelaajille suunnatun puhelinpalvelun Peluurin arvio. Rahapeliongelmat aiheuttavat Suomessakin vuosittain mittaamattoman määrän inhimillistä kärsimystä kymmenille tuhansille ihmisille. Pelkästään pelaamisen turvallisuudesta huolehtiminen ei voi olla valtiolle mikään sosiaalieettisesti kestävä tavoite. Ei myöskään peleistä saatavan tuoton takaaminen.

Vaikka edunsaajat – joihin Helsingin yliopistokin Suomen Akatemian Veikkaukselta saamansa rahoituksen perusteella lukeutuu – mielellään puhuvat pelaamisen ”suotuisista sivuvaikutuksista” (koska pelkkä rahan kerääminen ei voi EU:ssa olla monopolin perustelu), on kysyttävä mitä nämä ovat peliriippuvaisille tai heidän läheisilleen. Peliautomaatti ei tiedä omistaako sen monopoli vai lisenssitoimija, ja on siten usein käyttäjälleen yhtä haitallinen riippumatta omistajastaan. Suomalainen ehkä voittaa, mutta varmasti häviää.

Uudelta eduskunnalta toivoisin itse rohkeutta etsiä tulonsiirtoja – mikäli sellaisia halutaan – enemmänkin rikkailta köyhille kuin köyhiltä rikkaille, ajattelematta ensisijaisesti edunsaajia. Rahapelaaminen nykyisellään on käänteinen ”Robin Hood -järjestelmä”. Se ottaa eniten niiltä, joilla on kaikkein vähiten annettavaa ja menetettävää, hyödyttäen eniten niitä, jotka eivät pelaa tai ole peliriippuvaisia. Myös Akatemian ja akateemisen tutkimuksen toivoisi Suomessa tulevan rahoitetuksi muiden kuin peliongelmaisten toimesta.


Janne Nikkinen, TT, toimii systemaattisen teologian, erityisesti teologisen etiikan ja sosiaalietiikan yliopistonlehtorina ja tutkii rahapelaamista sosiaalieettisenä ongelmana.