Pakottava hätä

Yhteiskunnallamme on selvästi vaikeuksia vastata kaikkien apua tarvitsevien hätään. Voisimmeko siksi yksinkertaisesti pakottaa ihmisiä auttamaan hädänalaisia? Eikö meidän oikeastaan pitäisi harkita vakavasti Martha Nussbaumin esittämää ratkaisumallia, jossa jokaisen kansalaisen juridinen velvollisuus olisi yhteiskuntapalvelun suorittaminen? Kyse on siitä, mitä asioita pidämme niin tärkeinä, että haluamme turvata ne vaikka väkisin.

Viime aikaiset keskustelut turvapaikanhakijoiden määristä ovat panneet pohtimaan auttamismahdollisuuksiemme rajoja. Erityisesti maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat ovat muistuttaneet, että omallakin kansalla on hätä. Ja tottahan se on, että esimerkiksi vanhuspalvelut, vammaispalvelut ja mielenterveyspalvelut voisivat olla paremmallakin tolalla. Lisäksi resurssit eivät näytä riittävän kaikkien apua tarvitsevien perheiden tukemiseen mielekkäällä tavalla.

Inhimilliseen hätään vastaamisen resursseja voitaisiin kuitenkin lisätä yhteiskuntapalvelun avulla. Yhteiskuntapalvelussa olisi kyse esimerkiksi vuoden mittaisesta työrupeamasta, jonka jokainen kansalainen sukupuoleen katsomatta lahjoittaisi valtiolle. Vastineeksi valtio takaisi yhteiskuntapalveluta suorittavalle perusturvan, tai yhteiskuntapalvelua suorittava eläisi perustulon varassa. Yhteiskuntapalvelun tai sen osan voisi suorittaa menemällä armeijaan, mutta yhteiskuntapalvelu toisi lisää työvoimaa erityisesti vanhus-, vammais-, mielenterveys- ja perhepalveluihin.

Pakko rakastaa

Onko oikein ja perusteltua pakottaa ihmisiä lievittämään hätää?

Ensinnäkin, pakotamme jo verotuksen kautta. Pohjoismaisella korkealla verotuksella on yhteys luterilaiseen ihmiskuvaan, jossa samanaikaisesti tunnistetaan sekä lähimmäisen arvo että oma haluttomuutemme toimia tuon arvon edellyttämällä tavalla. Koska emme luota siihen, että ihmiset vastaavat toistensa tarpeisiin silkasta lähimmäisenrakkaudesta, luomme korkean verotuksen systeemin, jossa meidän jokaisen on pakko rakastaa. Yhteiskuntapalvelua voitaisiin perustella näillä samoilla periaatteilla kuin verotustakin.

Toiseksi, tällä hetkellä miehet pakotetaan suorittamaan asevelvollisuutensa. Miksi maan puolustamiseen voidaan pakottaa, mutta ei ihmisten hädän lievittämiseen? Yhteiskuntapalvelu laajentaisi käsitystämme siitä, mitkä asiat ovat niin tärkeitä, että ne pitää hoitaa tarvittaessa pakkotoimin. Molempia sukupuolia koskeva yhteiskuntapalvelu poistaisi myös sen nykysysteemiin sisältyvän tasa-arvo-ongelman, jossa maanpuolustuspakko koskee vain toista sukupuolta.

Ihmis- ja perusoikeuksien kannalta ajateltuna niin asevelvollisuus kuin velvollisuus yhteiskuntapalveluun rajoittavat ihmisen negatiivista vapautta. Juridiset velvollisuudet estävät ihmistä tekemästä jotakin muuta, mitä hän kenties haluaisi tehdä velvollisuuksien täyttämisen sijaan. Kyse onkin perus- ja ihmisoikeuksien välisestä ristiriidasta eli siitä, missä määrin negatiivista vapautta voidaan rajoittaa, jotta saadaan turvattua muut tärkeät ihmisarvoista elämää turvaavat oikeudet.

Velvollisuus ja oikeus

Yhteiskunnassamme on jo nyt juridisia velvollisuuksia, joita ihmiset täyttävät myös mielellään, tai vähintäänkin omasta moraalisesta velvollisuudentunnostaan.

Mitä tulee asevelvollisuuden suorittamiseen, käsittääkseni monet nuoret miehet kokevat sen myös jollain tapaa moraaliseksi velvollisuudekseen eivätkä tässä mielessä suorita asevelvollisuutta vain siksi, että niin on pakko tehdä. Osa meistä on myös käynyt peruskoulun jotakuinkin mielellään, vaikka vaihtoehtoja ei juuri ole ollut. Itse pidän näin jälkikäteen ajateltuna saamaani peruskoulutusta ensisijaisesti tärkeänä oikeutenani.

Myös yhteiskuntapalvelu voisi olla paitsi velvollisuus, myös oikeus, jonka avulla hankitaan erilaisia elämän edellyttämiä emotionaalisia, yhteisöllisiä ja ajatteluun liittyviä valmiuksia. Lisäksi ihmiset voisivat kasvaa jo lapsesta saakka siihen, että yhteiskuntapalvelun suorittaminen jossain nuoren aikuisuuden liepeillä on heidän moraalinen velvollisuutensa.

Merkittävä osa lukion päättävistä nuorista aikuisista kokee tarvetta välivuodelle, jonka aikana voi pohtia oman elämänsä suuntaa. Yhteiskuntapalvelu tarjoaisi luontevan mahdollisuuden kokeilla työelämää käytännössä. Vaikka yhteiskuntapalvelu olisi pakollinen, ihmiselle jäisi kuitenkin jonkin verran valinnanvaraa sen suhteen, missä ja miten hän palvelunsa suorittaa. Yhteiskuntapalvelun myötä saatu työkokemus saattaisi lisätä itse- ja ihmistuntemusta siinä määrin, että ihmisten olisi nykyistä helpompaa suuntautua heille itselleen sopivaan jatkokoulutukseen. Mikä vaikutus sillä olisi koko yhteiskuntaan, jos nuoret aikuiset saisivat yhteiskuntapalvelun suorittamisen kautta kokemusta ihmisten kohtaamisesta ja erilaisuuden ymmärtämisestä?

Kustannuslaskelmat kehiin!

Toki yhteiskuntapalvelu maksaisi yhteiskunnalle. Yhteiskuntapalvelua suorittavien perustoimeentulosta olisi huolehdittava. Erilaisia organisaatioita pitäisi myös järjestellä uudelleen, jotta yhteiskuntapalvelua suorittavien työpanos pystyttäisiin käyttämään mielekkäästi. Kummalliselta kuitenkin tuntuisi, jos niin sanotun pakkotyön teettäminen tulisi valtiolle kalliimmaksi kuin sosiaali- ja terveysalalla toimivien palkkojen maksaminen. Toki koulutettuja ammattilaisia tarvittaisiin edelleen, mutta luultavasti vähemmän ja osittain eri tehtäviin kuin ennen.

Arvelen, että kunnollisia laskelmia siitä, mitä taloudellisia vaikutuksia yhteiskuntapalvelulla olisi yhteiskunnalle, ei ole tehty. Myös niin sanotut välilliset vaikutukset tulisi ottaa laskelmassa huomioon. Olisi esimerkiksi arvioitava, viivästyykö nuorten aikuisten työelämään siirtyminen, ja mitä taloudellisia seurauksia siitä olisi.

Jos laskelmat osoittaisivat, että yhteiskuntapalvelu ei käytännössä lievitä merkittävästi inhimillistä hätää, systeemi olisi tuskin tarkoituksenmukainen. Koska yhteiskuntapalvelu rajoittaisi merkittävästi negatiivista vapautta, olisi tähän rajoittamiseen oltava erityisen hyvät perustelut ja sen täytyisi olla taloudellisesti järkevä. Uskon kuitenkin, että systeemi olisi myös taloudellisesti kannattava. Jos ja kun näin olisi, negatiivisen vapauden rajoittamiselle olisi mielestäni todella hyvät perustelut.

Kirjallisuus:

Martha C. Nussbaum (2006). Frontier of Justice. Disability, Nationality, Species Membership. Cambridge, Massachusetts, London: The Belknad Press.

Author: Deleted User

Special user account.