Uhritoimija Marsissa

Astun ulos elokuvateatterista lokakuisen tähtitaivaan alle. Insinööriystäväni hehkuttavat luonnontieteiden ylivaltiutta juuri näkemässämme elokuvassa. Todellakin, The Martian – Yksin Marsissa on innostava kuvaus siitä, kuinka luonnontieteitä koskevan tieteellisen tiedon avulla ihminen voi selviytyä jopa yksin elottomalla planeetalla. Uhritutkijalle The Martian ei kuitenkaan ole pelkkä tieteen sankaruuden ylistys vaan myös ihana ihmettelyn aihe: millainen uhritoimija päähenkilö onkaan!

***   Varo! Juonipaljastuksia!   ***

Elokuvan alussa ryhmä astronautteja on tekemässä tutkimusta Mars –planeetalla, kun voimakas myrsky yllättää ja he joutuvat pakenemaan planeetalta. Pakomatkalla avaruusrakettiin astronautti Mark Watney katoaa tutkimusryhmän näön ja havainnointilaitteiden ulottumattomiin. Ryhmä uskoo Markin kuolleen ja lentää pois planeetalta. Myrskyn laannuttua Mark kuitenkin herää haavoittuneena Marsin mullista.

Mark on uhri. Hän on sekä vahingoittunut että vaarassa vahingoittua. Terävä piikki on lävistänyt hänen avaruuspukunsa ja vatsansa. Toisten ihmisten apua ei ole saatavilla ja planeetan olosuhteet jo itsessään ovat henkeä uhkaavat. Markin on tehtävä valinta, jääkö hän multiin odottamaan kuolemaansa vai yrittääkö hän selviytyä. Mark raahautuu tukikohtaan, hoitaa vatsansa kirurgisin toimenpitein ja alkaa laskelmoida. Kuinka pitkäksi aikaa ruokaa on varastossa ja miten saada yhteys Maahan? Tuumasta toimeen, Mark alkaa viljellä perunoita omassa suolentuotteessaan ja kaivaa esiin muinaista avaruustekniikkaa. Luovuttamisesta ei puhettakaan.

Ihmeellistä on, kuinka Mark ei hetkeksikään luovu suhtautumasta itseensä toimijana. Ongelma toisensa jälkeen hän analysoi, mitä hänen seuraavaksi tulee tavoitella ja millaisia keinoja hän voi käyttää tavoitteensa saavuttamiseksi. Heikoimmalla hetkellään Mark on varma, että hän kuolee avaruuteen. Silloinkaan hän ei lamaannu vaan kirjoittaa viestejä omaisilleen, jotta heidän olisi helpompi hyväksyä hänen kuolemansa. Pian Mark kuitenkin ryhdistäytyy ja toteaa: ”I’m going to have to science the shit out of this.” On tieteiltävä tie ulos tästä sonnasta. Ihailtava asenne!

Kriittinen katsoja tietenkin kyseenalaistaa, kuinka kellään voi olla kanttia puskea eteenpäin vastoinkäymisestä toiseen. Kuinka Mark säilyttää psyykkisen toimintakykynsä? Eivätkö hänen psyykkiset resurssinsa ikinä ehdy? Eikö jokainen meistä tulisi ennen pitkää hulluksi yksin avaruudessa? Vastauksia kysymykseen voi kehitellä monia.

Kenties pakko pitää miehen järjissään. Koska Markin selviytyminen on kiinni yksin hänestä itsestään, hänellä ei ole varaa vaipua epätoivoon ja toimettomuuteen. Yksinäisyydessä Mark on myös jokseenkin vapaa muiden ihmisten hänelle asettamista odotuksista ja rooleista. Kukaan ei ole lannistamassa häntä, toteamassa päämäärän mahdottomuutta tai tuputtamassa toipilaspetiin sitovaa hoivaa. Vain Mark itse on vastuussa ajatuksistaan ja teoistaan. Ja hän päättää olla ensimmäinen marsilainen: Marsissa elävä olento.

Ehkä Markin aiempi elämä selittää hänen poikkeuksellisia psyykkisiä voimavarojaan. Ehkä hän on kasvanut kannustavassa ja tasapainoisessa ilmapiirissä. Toisaalta myös päihderiippuvaisen lapsesta voi kasvaa Markin tavoin alati B-, C-, ja D-suunnitelmia keksivä selviytyjä. Markin koulutus varmasti auttaa häntä: astronautit harjoittelevat paljon toimintaa ääriolosuhteissa. Selvää on, että Mark on lukenut robinson crusoensa.

Elokuva ei kuitenkaan selitä Markin kykyä toimijuuteen millään tavalla. Siksi jäänkin janoamaan jatko-osaa. Haastan ohjaaja Ridley Scottin ja koko Hollywoodin tekemään social science fiction –genren elokuvan, jossa viimeisimpiä humanististen sekä sosiaali- ja käyttäytymistieteiden tuloksia hyödyntämällä kuvataan, kuinka ihmisestä kehittyy Mark Watneyn kaltainen oman elämänsä sankari.


 

Johanna Väyrynen, TM, aloittelee väitöskirjatutkimusta uhriutumisesta ja voimaantumisesta psyykkisesti kuormittavissa tapahtumissa.