Vahingollinen siivousvimma

Kiihkeänä lukiolaisena esitin etiikan tunnilla epäilyksen, oliko Hitler ihminen lainkaan. En tarkoittanut, että hän olisi ihmistä pahempi, demoninen hahmo. Pohdin, todistivatko hänen julmat tekonsa hänen olevan jonkin muun lajin edustaja, ei-ihminen tai ei täyteen ihmisyyteen kasvanut olento. Heitollani tulin osuneeksi moraalifilosofiseen kysymykseen pahuuden alkuperästä. Sorruin loogista tarkastelua kestämättömiin mutta useille ihmisille tyypillisiin ajatteluvirheisiin.

Mistä ongelmallinen ajatukseni Hitleristä eri lajiin kuuluvana kädellisenä sai sytykkeensä?

Ensimmäinen selittävä tekijä löytyy halustani ylläpitää ristiriidatonta ihmiskuvaa. Halusin ajatella, että syntymän perusteella koko ihmiskuntaa yhdistävän ihmisyyden ydin on moraalisesti hyvä. Hitlerin teot, järjestelmä, jonka hän loi ja tehokas tuhokoneisto, sotivat käsitystäni vastaan. Helppo tapa ratkaista kognitiivinen dissonanssi, uskomusten ja tiedon välinen ristiriita, oli ajatella, ettei hän ollut osa tätä ihmisyyttä.

Toisen selityksen tarjoaa halu pitää moraalinen paha erossa itsestäni. Ihmisyys yhdistää minua ja Hitleriä. Jos joku ihmislajin edustaja kykenee tuhoamaan toisia ihmisiä, tarkoittaako tämä että minäkin olisin kykenevä siihen? Kun kiistän ihmisyyden yhdistävänä tekijänä, saan suloisen vapautuksen piinaavasta pulmasta ja pahan siivottua pois.

Kolmas ajatteluvirheeni oli pyrkimyksessä määritellä Hitlerin ihmisyys hänen tekojensa ja niiden kauhistuttavien vaikutusten perusteella. Juutalaiskysymyksen loppuratkaisu, kaunisteleva nimitys joukkomurhalle, oli kuitenkin kansallissosialistien näkökulmasta yritys ylläpitää jotakin heille tavoiteltavaa hyvää, kuten saksalaista ”arjalaista rotua”. Hekin siivosivat ongelmallisen pahan pois. Tämä oli ihmiseksi kutsutulle kädelliselle tyypillistä yhteistoimintaa, jossa yhteiseen tavoitteeseen pyrittiin mahdollisimman tehokkailla keinoilla. Vaikka seurausten pahuus on kiistatonta, niihin johtanut toiminta todisti toimijoiden ihmisyydestä.

Lukion etiikanopettajani vastaus ja luokan reaktiot saivat minut huomaamaan ajatukseni ongelmallisuuden. Jos kyseenalaistan natsien rotuja erottelevan ja keskenään arvottavan ihmiskäsityksen ja vastaan siihen pitämällä liikkeen johtohahmoa alempana olentona, sorrun käyttämään samaa asetta kuin natsit itsekin. Ihmisyys ei ole tekojen perusteella määrittyvä ansio. Sitä ei voi riistää eikä jälkikäteen kiistää.

Kammottavaan tuhoon johtanut, inhimillisellä toiminnalla aikaan saatu pahuus on häiritsevän arkipäiväistä, kuten filosofi Hannah Arendt on todennut. Hän päätyi näkemykseensä tarkkailtuaan natsijohtajien oikeudenkäyntejä: velvollisuuttaan täyttävällä harmaalla arkisella puurtamisella saatiin aikaan tehokas tuhokoneisto. Samasta pahuuden arkipäiväisyydestä todistaa Auschwitzin keskistysleirin komendanttina toimineen Rudolf Hössin omaelämäkerta. Vaikka Höss tunsi vastenmielisyyttä julmaa kidutusta kohtaan ja rankaisi siitä alaisiaan, silti hän pyrki täyttämään roolinsa esikuvallisena leirin SS-vartijoiden esimiehenä ja ylempien puoluejohtajien käskyjen tottelijana. Hössin elämäkertaa lukiessa käy kiusallisen selväksi, että pahaa saavat aikaan juuriaan myöten inhimilliset ja jopa pikkuporvarilliset ihmiset.

Vahva empiirinen todistusaineisto osoittaa, että ihmisluontoon kuuluu kyky ja tarve tehdä hyvää ja rakastaa mutta myös kyky ja impulssi aggressioon ja pahaan. Turvallisessa pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa kasvaneen on vaikea myöntää sitä. On helpompi ajatella, että pahan tekeminen on mahdollista vain toiseen ihmisryhmään kuuluville, erityisen julmiin tekoihin syyllistyneille yksilöille tai mieleltään sairaille. He ovat viallisia tai rikki, eivätkä täytä normaalin hyväntahtoisen ihmisyyden mittareita. Paha voidaan mieltää myös yliluonnollisten voimien aikaansaamaksi ja saada se näin irrotettua ihmisestä.

Pahan siivoaminen itsen ja oman yhteisön ulkopuolelle on paljon käytetty toimintatapa niin retorisesti kuin konkreettisestikin. Toisinajattelijat karkotetaan. Rikoksentekijät eristetään. Minun ja meidän toisille aiheuttama tuska ja kärsimys on oikeastaan heidän itsensä vika tai olosuhteiden syytä. Näin ylläpidetään käsitystä itsestä ja omasta yhteisöstä moraalisesti hyvänä ja puhtaana.

Siivoamisvimma voi luoda myös harhaisen kuplan pahasta vapautumisesta. Se voi luoda perusteet olla arvioimatta kriittisesti oman toiminnan vahingollisia seurauksia ja heikentää ihmisen käsitystä omasta moraalisesta vastuullisuudestaan. Tämän vuoksi “ehkä Hitler olikin apina” –heittoni ei ollut ajatuksena vain keskenkasvuisen yritys tulla toimeen hankalan ihmisyyden puolen kanssa, vaan myös vahingollinen.


Kirjoittaja Taina Kalliokoski on sosiaalietiikan tohtorikoulutettava, joka pohtii ihmisyyden olemusta ja ihmisen hyvää eikä ole vapautunut pahan siivoamishoukutuksesta.

Kuva: Chirstopher Campbell. https://unsplash.com.