Reilun kaupan kahvi herättää positiivisia mielleyhtymiä. Jo nimessäkin on sana ”reilu”. Herää ainoastaan kysymys miksi tämä pitää erikseen mainita? Oletusarvoisesti ilmeisesti muut tuotteet siirretään kategoriaan ”epäreilu”.
Tietysti on hienoa, mikäli tuottajat saavat kohtuullisen korvauksen (usein raskaasta) työstään. Ehkä lähtökohtaoletus kaikessa kaupassa (jota laki ja hyvät tavat säätelevät) pitäisi kuitenkin olla että korvaus on aina suhteessa työhön? Tähän on ilmeisesti nykyisessä markkinataloudessa niin vaikea päästä, että tavoitteenkin tasolla siitä on luovuttu ja ”reilun” korvauksen maksaminen siirretty Reiluun kauppaan.
Sinänsä hienoa, että Reilu kauppa kukoistaa Suomessa, vaikka muu talous hidastuu (Yle uutiset 13.5.2015), etenkin kukkien ja kahvin osalta. Erilaiset seurakunnat ja järjestöt ovatkin siirtyneet laajasti Reilun kaupan tuotteiden käyttöön olettaen, että tämä on hyödyttää myös tuottajaa.
Kuitenkin jo vuosien ajan eri kommentaattorit ovat huomauttaneet, että Reilu kauppa näyttää hyödyttävän enemmän jakeluporrasta kuin tuottajaa. Kotimaisista tutkijoista Pertti Haaparannan tutkimusryhmä tarkasteli tilannetta Ulkoministeriön tilauksesta Nicaraguassa (Valkila et al. 2010).
Ekonomisti Peter Griffiths on julkaissut listan eettisistä vastalauseista Reilulle Kaupalle (Griffiths 2011). Vuonna 2014 SOAS (School of Oriental and African Studies) Lontoossa julkaisi viime vuonna laajan tutkimuksen, jonka mukaan Reilun Kaupan avulla rahoitetut parannusprojektit Etiopiassa ja Ugandassa eivät todellisuudessa hyödyttäneet köyhimmässä asemassa olevia.
Esimerkiksi yhdessä SOAS:n tutkijoiden tutkimassa kohteessa rakennetut uudet käymälät rajattiin vain johtajien eikä tavallisten työntekijöiden käyttöön. Kun 14-vuotiaita työntekijöitä haastateltiin, he usein kertoivat työskennelleensä jo alle 10-vuotiaasta Reilun Kaupan palveluksessa. Tämä huolimatta, että Reilu kauppa on tunnettu kiellostaan käyttää lapsityövoimaa ( http://www.theguardian.com/global-development/2014/may/24/fairtrade-accused-of-failing-africas-poor).
SOAS:n tutkijat kytkivät tulokset idealismiin ja yleiseen ”naiviuteen”, yhdistettynä virheelliseen oletukseen egalitarismista, joka toimii hienosti paperilla länsimaissa, mutta ei käytännössä kehitysmaissa.
Mikäli Reilu kauppa vain tekee tuottajat riippuvaisiksi niitä harjoittavista yrityksistä, olisi ehkä parempi että Reilun Kaupan toiminta arvioitaisiin kokonaisuutena uudelleen sertifioinnin kriteerienkin tasolla. Rajaamalla Reilu kauppa muutamiin sitä tarjoavien yritysten tuotteisiin, keskustelu kaupan kehittämisestä laajemmin tuotantoporrasta hyödyttäväksi jää taka-alalle.
On myös kysyttävä, onko Reilun kauppa nykyisellään enemmän markkinointitapa länsimaisille yrityksille tilanteessa, jossa eettisyys taloudessa ja toiminnassa yleisemmin kiinnostaa ostajia. Keskustelu aiheesta jatkunee ja myös tutkijoiden motiivit asiassa on – varsin normaaliin tapaan – kiistetty (Kepa 2010).
Vähintään tulisi tiedostaa, että Reilu kauppa ei näytä olevan mikään automaatti köyhissä ja kehittyvissä maissa elävien ihmisten työolojen parantamiseen.
TT Janne Nikkinen on systemaattisen teologian, erityisesti teologisen etiikan ja sosiaalietiikan yliopistonlehtori.